Ron W. Miller (1933 - 2019)

Disney-yhtiön entinen toimitusjohtaja, Ron Miller, on menehtynyt 9. helmikuuta. Kuollessaan hän oli 85 -vuotias.

Miller toimi Disneyn johdossa vuodesta 1978 vuoteen 1984, jonka aikana hän oli muun muassa luomassa Disney Channelia sekä perustamassa Touchstone-studiota, jonka alla oli mahdollista julkaista Disneylle lähtökohtaisesti ei-niin-tyypillisiä elokuvia. Hänen aikanaan tehtiin myös monenlaisia mielenkiintoisia elokuvakokeiluja, kuten Tron-elokuva vuonna 1982 ja Kuka viritti ansan, Roger Rabbit vuonna 1988. Tronissa keskiössä oli nykyisin kovinkin kömpelöltä näyttäytynyt tietokoneanimaatio, joka kuitenkin aikanaan oli valtava edistysaskel elokuva-alalla. Roger Rabbitissa taasen yhdistettiin animaatiota oikeaan näyteltyyn maailmaan Maija Poppasen hengessä.

Disneyltä lähdettyyään Miller keskittyi viinitilan pitämiseen yhdessä vaimonsa Diane Disney-Millerin kanssa, joka muuten oli Walt Disneyn ainoa biologinen lapsi. Hän toimi myös puolisonsa perustaman Walt Disney Family Museumin puheenjohtajana.

Millerin vaiheista kertoo muuten osaltaan myös maanmainio teos Myrsky Satumaassa - Yrityskaapparit Disneylandissa, jonka kantavana teemana on Disney-yhtön yrityskaappaus yritys. Mielenkiintoista luettavaa Disney-harrastajille, Ankkalinnake suosittelee.

Disneylle enimmäkseen teknisiä Oscar-ehdokkuuksia

Disneyn Oscar-ehdokkuudet jäivät tänä vuonna pääosin teknisten kategorioiden puolelle. Star Wars: The Last Jedi kahmi Disneyn elokuvista eniten ehdokkuuksia, neljä kappaletta. Ne tulivat äänieditoinnista, äänimiksauksesta, erikoistehosteista sekä musiikista. Viimeisin on säveltäjä John Williamsin 51. Oscar-ehdokkuus. Hän on eniten ehdokkuuksia saanut elossa oleva henkilö. Vain Walt Disney on Williamsin edellä.

Star Warsin lisäksi erikoistehosteillaan ehdolle pääsi Marvel-elokuva Guardians of the Galaxy Vol. 2. Viime keväänä teattereissa massoja ihastuttanut Disney-klassikko Kaunottaren ja hirviön live action -versio keräsi ehdokkuudet lavastuksestaan sekä pukusuunnittelustaan.

Pixar on edustettuna sille perinteisissä parhaan animaation ja lyhytanimaation kategorioissa. Suomessa ensi-iltansa 16. helmikuuta saava Coco on ehdolla parhaaksi animaatioelokuvaksi. Cocossa kuultava laulu Remember Me on ehdolla parhaaksi lauluksi. Laulun säveltänyt ja sanoittanut lauluntekijäpariskunta Kristen Anderson-Lopez ja Robert Lopez on voittanut palkinnon aiemmin Frozenista tutulla Let It Go -kappaleella.

Lyhytanimaatioiden kategoriassa Pixarilta on ehdolla teattereissa ennen Autot 3:a esitetty Lou. Huomionarvoista on Disneyllä vuosia työskennelleen ja Disney Legendaksikin nimetyn Glen Keanen Dear Basketballin ehdokkuus samaisessa kategoriassa.

Aiemmilta vuosilta tuttuun tapaan Oscar-gaalan esittää Suomessa suorana lähetyksenä Yle Teema. Sunnuntaina 4. maaliskuuta pidettävä gaala ajoittuu meillä aikaerosta johtuen sunnuntain ja maanantain väliselle yölle. Se on mahdollista nähdä uusintana Yle Teemalla maanantai-iltana ja tuolloin jo tekstitettynä. Yhdysvalloissa televisioinnista huolehtii tänäkin vuonna Disneyn omistuksiin lukeutuva ABC-kanava. Juontajana jatkaa viime vuoden gaalasta Jimmy Kimmel, joka isännöi samalla kanavalla myös omaa talk show'taan.

Juhlat jatkuvat vauhdilla Villistä lännestä

Hurraa-huutojen kaikumiselle ympäri Suomenniemen oli syytä keväällä, kun tieto neljännestä Floyd Gottfredsonin Mikki Hiiri -sanomalehtistrippejä yhteen kokoavasta jättikirjasta saapui. Jo ensimmäisen Gottfredson-kirjan ilmestyminen vuonna 2014 oli iloinen yllätys ja tämä reaktio on seurannut sen jälkeen jokaisena vuonna. Josko jo nyt voidaan varsin luottavaisin mielin puhua kestävästä julkaisupolitiikasta?

Cowboy Mikki – Floyd Gottfredsonin hurjimmat Villin lännen seikkailut
Sanoma Media Finland Oy, Kids Media 2017

Toimitus: Antti Hulkkonen, Jenni Hurme ja Aki Hyyppä

Sarjojen suomennos: Antti Hulkkonen

Ulkoasu ja taitto: Marja Mikkola ja Jouni Asikainen

128 sivua, sidottu

ISBN: 978-951-32-4462-0

Suositushinta: 33,00 €

Floyd Gottfredson. Kuva: Inducks.

Kirjan resepti on sama kuin kolmessa aiemmassakin. Viikon stripit per sivu (sunnuntaisin lehdissä oli erillisten sunnuntaisarjojen vuoro), upeat väritykset ja virheetön painojälki. Julkaisujen alkaessa toivoin mustavalkoista väritystä alkuperäisen sanomalehtien julkaisuasun mukaisesti, mutta tuon toiveen täyttymättömyyttä ei ole tarvinnut sen koommin harmitella! Toimituksella on Gottfredson-kirjoihin oikea suhtautuminen: kun homma on toiminut erinomaisesti aiempien kohdalla, miksi mennä muuttamaan asioita hyväksi todetusta?

Sen verran muutosta on tullut aiempiin kirjoihin, että David Gersteinin esipuheen sijasta alkunuotit asettelee itse Giorgio Cavazzano. Gersteinin puheenvuorot ovat olleet mainioita, mutta niin on Cavazzanonkin. Tässä kohtaa on vain oikein mielenkiintoista kuulla legendan asemaan itsekin päässeen sarjakuvataiteilijan sanomaa Gottfredson-vaikutteistaan. Esipuhesivulle on pieni virheen pahalainen päässyt pujahtamaan, sillä kuvituksena olevien Gottfredsonin eläkepäivien töiden nimet ovat sujahtaneet juuri toisinpäin kuin on tarkoitus. Näitä sattuu.

Aiempien kirjojen teemoja ovat olleet Gottfredsonin parhaimmisto, sota-aika ja kelmikavalkadi. Neljäs opus pureutuu Villin lännen maisemiin. Sen ensimmäinen sarja on samalla lähtökohtaisesti mielenkiintoisin. Vuodelta 1930 oleva Mikki Hiiri Autiolaaksossa on äärimmäisen varhaista Disney-sarjakuvaa, itseasiassa toinen heti sitä edeltäneen Lentokonehullun jälkeen. Itse Walt Disney käsikirjoitti tarinan strippejä toukokuun loppuun saakka. Tämä olisi voinut tulla mainituksi myös sisällysluettelossa. Gottfredsonin lisäksi päivittäisstripeistä vielä tuolloin piirrosvastuuta ottaneet Jack King ja Win Smith ovat oikeilla paikoillaan.

Ymmärrettävistä syistä strippien piirrokset eivät ole vielä sitä terävää Gottfredsonia, jota tämänkin kirjan myöhemmillä sivuilla nähdään. Juonikin osaa olla melkoisen poukkoileva. Riemastuttavalla tavalla meno oli sellaista kyllä myöhemminkin, mutta tässä haetaan selvästi vielä suuntaa. Vaikka laadussa tällaiset varhaiset tuotokset eivät tietenkään kultakausille pärjää, on tämä historian siipiä havisuttava kokonaisuus luonteeltaan suorastaan hellyttävä. Sen paikka on ehdottomasti näissä kansissa!

Sisällön edetessä kronologisesti pääsee lukija tuttuun tapaan seuraamaan strippien kehitystä kokonaisvaltaisesti: piirroksia, käsikirjoituksia, hahmojen luonnetta ja niin edelleen. Hukka-Haukkusen jäljillä on vuodelta 1933 ja sen piirroksissa on jo huomattavaa edistystä kolmen vuoden takaisesta. Korkeimmat huippuvuodet odottavat toki vielä seuraavissa sarjoissa. Hauskan tarinan miellyttävä sivujuonne on ensiesiintymisensä vasta sarjaa edeltäneenä vuonna tehnyt Hessu.

Hornanlaakson lepakko ja Kilvoittelu kullasta edustavat kirjassa parhaiten Gottfredsonin kultaisinta muistoa. Molemmissa niin piirrokset kuin tarinan kulku hipovat täydellisyyden ylintä astetta. Huumorin, toiminnan ja jännityksen gottfredsonilainen yhdistyminen on huikeaa seurattavaa, jonka pariin haluaa hakeutua säännöllisesti uudelleen. Tarinat ovat vuosilta 1934 ja 1935 ja niistä jälkimmäisessä vilahtaa myös eräs kääkättävä ystävä. Olkaahan tarkkana!

Kolme edellistä tarinaa olivat käsikirjoituksiltaan Ted Osbornen nimissä. Tietysti tunnetusti Gottfredson osallistui tiiviisti tarinoiden hahmottamiseen. Vuoden 1940 Kaappaus karjatilalla on Merrill De Marisin käsikirjoittama. Viisi strippiä kesäkuulta on piirtänyt sunnuntaisarjojen parista paremmin muistettava Manuel Gonzales. Tarinasta on tehty myös Paul Murryn piirtämä uusintaversio, joka on Suomessa julkaistu Aku Ankka -lehden jatkosarjana vuonna 1963 sekä Jumbo-albumissa numero 20. Murryn versio on tullut allekirjoittaneelle aiemmin tutuksi, joten siksi alkuperäisen tarinan lukeminen on aina luonteeltaan vertaileva kokemus. Helppo havainto on, että Murry on omaan versioonsa ottanut hyvin pitkälle mallia Gottfredsonin piirroksista.

Vuonna 1943 stripeissä käsikirjoitusvastuun ottaneelta Bill Walshilta on mukana kaksi sarjaa. Billy Hiiri on vuodelta 1945 ja Hytinälän haamut vuodelta 1949. Walshin käsikirjoittamat sarjat ovat nekin yleensä oikein mainiota ja viihdyttävää luettavaa, mutta kuten joka Gottfredson-kirjan kohdalla on oikeastaan tullut todettua, ne eivät pärjää vertailussa aiemmalle Gottfredson-tuotannolle. Walshin tarinat ovat luonteeltaan hyvin levottomia ja niistä on vaikea saada otetta. Mielikuvitus on usein hyvästä, mutta joskus sille olisi paikallaan asettaa selkeyden vuoksi myös jonkinlaisia rajoja.

Kirjan kronologia sortuu sen viimeisen sarjan Mikki Hiiri Kultakylän seriffinä myötä. Se on vuodelta 1937 ja selkein syy sen säästymiselle kirjan loppuun on, että se on sunnuntaisarjoina julkaistu. Siten se poikkeaa kirjan muista tarinoista, jotka ovat arkistrippeinä julkaistuja. Toisaalta kokonaisuudelle tekee ihan hyvääkin, ettei loppu koita Walshin turhankin lennokkaiden tuotosten kanssa. Mikki Hiiri Kultakylän seriffinä on hyvä sarja ja mainio kirjan lopetus. Ainoa siinä hieman hiertävä asia on sisällysluettelon väite Earl Duvallin osallisuudesta tarinan piirtämiseen. Duvallin osallisuus Mikki-strippeihin ajoittuu 1930-luvun alkuvuosille.

Gottfredson ei koskaan petä! Cowboy Mikki on edeltäjiensä tapaan hieno kirja, jota voi suositella jokaiselle Disney-sarjakuvan ystävälle ja jopa asiaan vihkiytymättömillekin. Gottfredson-kirjat ovat erinomaisesti laadittuja ja niiden jatko on toivottavaa niin pitkälle kuin materiaalia suinkin riittää. Jo neljännen kirjan ilmestyminen on viesti siitä, että tällaiselle on ollut tilausta. Ensimmäisen kirjan yhteydessä esittämäni inhorealistinen arvio suomalaisten nuivasta suhtautumisesta Mikki-julkaisuihin on ollut kertakaikkisen väärä ja olen iloisempi myöntäessäni erheeni kuin jos olisin ollut oikeassa. Mikäli Cowboy Mikki ei osunut vielä pukinkonttiin, sopii sen hankkiminen muunakin vuodenaikana!

Disneylandin alkuperäiskartta myynnissä

Kaikkien aikojen ensimmäisen kartan Disneylandista ennakoidaan saavuttavan jopa miljoonan dollarin hintalapun, kun se huutokaupataan Los Angelesissa 25. kesäkuuta. Käsinpiirretty, noin metrin korkea ja puolitoista metriä leveä kartta on vuodelta 1953 ja sisältää ensimmäisiä suunnitelmia Disneylandin alueiden sijainneista ja nimistä. Kartasta selviää esimerkiksi, että Frontierlandin ja Tomorrowlandin nimet olivat ensisuunnitelmissa Frontier Country ja World of Tomorrow. Kartalta löytyy myös alue nimeltä Lilliputian Land, joka ei koskaan toteutunut.

Walt ja Roy Disney käyttivät karttaa houkutellessaan sijoittajia mukaan teemapuiston rakentamiseen. Se laadittiin tiettävästi yhden viikonlopun aikana. Siihen nähden on hämmästyttävää, kuinka lähelle toteutunutta Disneylandia kartta yltää. Disney ei paljasta, aikooko se olla mukana tarjouskilpailussa kartasta.

Disney Applen ostoslistalla

Investointipankki Citigroup on laatinut listan yrityksistä, jotka elektroniikkajätti Apple voisi kassassaan olevilla 250 miljardin dollarin ylimääräisillä varoilla ostaa. Pankki listaa mahdollisiksi ostokohteiksi muun muassa Netflixin, Teslan, Electronic Artsin – ja Disneyn.

Listan laatimisen taustalla on Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin ajama verouudistus, joka läpi mennessään alentaisi ulkomailta kotiutettavien varojen veroprosentin nykyisestä 35 prosentista 10 prosenttiin. Applen kassavaroista peräti 90 prosenttia on ulkomailla. Citigroupin mukaan tämä voisi johtaa Applen kohdalla kasvavaan tarpeeseen käyttää sen varat.

Applen mahdollisuudella ostaa Disney spekuloitiin jo viime kuussa, jolloin RBC Capital Marketsin analyysissa arvioitiin, että kaupan toteutuessa sen hinnaksi tulisi yli 230 miljardia dollaria. Kaupan myötä yhtiön arvo nousisi triljoonaan dollariin.

Apple on jo aiemmin tutkinut mahdollisuutta haalia omistukseensa suuri viihdeteollisuuden yhtiö. Tuolloin neuvottelujen toisena osapuolena oli Time Warner, joka päätyi kuitenkin teleoperaattoriyhtiö AT&T:n omistukseen.

Disneyn Oscar-jahti alkoi taas runsain ehdokkuuksin

Elokuva-alan arvostetuimpien palkintojen eli Oscareiden ehdokkaat on julkistettu vuoden 2015 elokuvien osalta. Ehdokkuuksia tuli myös Disneyn elokuville. Pixarin Inside Out on ehdolla parhaan animaatioelokuvan sekä parhaan alkuperäiskäsikirjoituksen kategorioissa. Lisäksi ennen Pixarin viime vuoden toista ensi-iltansa saanutta elokuvaa The Good Dinosaur teattereissa esitetty Sanjay's Super Team pääsi ehdolle parhaan animoidun lyhytfilmin kategoriaan.

Live action -versio Tuhkimosta eli Cinderella sai ehdokkuuden parhaasta puvustuksesta. Varsinainen ehdokkuusmagneetti oli Star Wars: The Force Awakens, jolle niitä kertyi yhteensä viisi. Elokuva on ehdolla parhaasta leikkauksesta, musiikista, äänityksestä, äänitehosteista sekä erikoistehosteista. Filmin musiikin säveltäneelle John Williamsille tämän ehdokkuus oli peräti viideskymmenes. Hän on voittanut Oscarin viisi kertaa. Vain Walt Disney on ollut Williamsia useammin Oscar-ehdokkaana.

Oscarit jaetaan 28. helmikuuta. Gaalan juontaa tänä vuonna näyttelijä ja koomikko Chris Rock. Yle Teema esittää gaalan suorana lähetyksenä.

Walt Disneyn elämää Yle Teemalla

Walt Disneyn syntymäpäivää vietettiin 5.12 ja hänen menehtymisestäänkin on jo muutaman päivän päälle 49 vuotta aikaa, joten Waltia on muisteltu paljon erinäisissä medioissa kautta telluksen. Ylekin yllätti, ja ilmoitti että 12. tammikuuta 2016 alkaa neliosainen sarja, joka kertoo Walter Elias Disneyn elämästä. Lähetykset tulevat Yle teemalta tiistaisin kello 20.00 ja uusintana torstaisin klo 18.00 samalta kanavalta.

Ensimmäinen osa kestää reilut 50 minuuttia, joten mistään minidokumentista ei sentään ole kyse, vaan Waltin elämästä ja teoista saadaan nauttia tuntikaupalla ruudun välityksellä. Ensimmäisestä osasta Ylellä kerrotaan seuraavaa:

1/4. Walt Disney oli yksi maailman kestävimmistä ja vaikutusvaltaisimmista tarinankertojista. Tutustumme tähän kulttuuri-ikoniin, jonka vaikutus 1900-luvun amerikkalaiseen kulttuuriin oli valtava.

Lähetykset pääsee aikanaan katsastamaan Teeman lisäksi täältä!

Disney Legendat vuosimallia 2015

Tämänvuotiset Disney Legendat on julkistettu. Vuodesta 1987 asti The Walt Disney Company on myöntänyt Disney Legenda -arvonimiä ja -palkintoja henkilöille, jotka ovat työllään vaikuttaneet yrityksen toimintaan erityisellä tavalla. Nimityksiä tehdään nykyisin joka toinen vuosi ja kunnian ovat saaneet muiden muassa Carl Barks, Floyd Gottfredson, Ub Iwerks, Al Taliaferro sekä Disneyn "yhdeksän vanhaa miestä". Seuraavat henkilöt on lisätty nimekkääseen kunniagalleriaan:

George Bodenheimer - Perusti Disneyn nykyisin omistaman ESPN-urheilukanavan ja toimi pitkään sen hallituksen puheenjohtajana sekä toimitusjohtajana.

Andreas Deja - Toiminut Disneyn studioilla animaattorina vuodesta 1980. Hänen luomuksiaan ovat esimerkiksi Gaston Kaunottaresta ja hirviöstä, Jafar Aladdinista, Scar Leijonakuninkaasta, Herkuleen nimihahmo sekä Lilon ja Stitchin Lilo. Hän on myös animoinut Mikki Hiiren muun muassa elokuviin Kuka viritti ansan, Roger Rabbit? ja Fantasia 2000.

Eyvind Earle (jaettiin postuumisti) - Työskenteli Disneyn studioilla taustamaalarina muun muassa elokuvien Peter Pan ja Kaunotar ja Kulkuri sekä lyhytelokuvien yhteydessä. Eniten hänen vaikutuksensa näkyy Prinsessa Ruususen ylistetyissä taustoissa ja värityksissä, joista hän oli vastuussa.

Danny Elfman - Säveltänyt musiikkia niin Disneyn elokuviin, televisiosarjoihin kuin teemapuistokohteisiinkin. Hänen ansiolistaansa lukeutuvat esimerkiksi Painajaisen ennen joulua, Frankenweenien, Alice in Wonderlandin ja Täydellisten naisten sävellykset. Disney-maailman ulkopuolelta hänet tunnetaan parhaiten Simpsoneiden tunnusmusiikista.

George Lucas - Tunnetaan parhaiten Star Warsin luojana, jonka oikeudet hän myi Disneylle yhtiönsä Lucasfilmin mukana. Yhteistyö Disneyn kanssa ulottuu kuitenkin aina vuoteen 1986, jolloin Francis Ford Coppolan ohjaama ja Michael Jacksonin tähdittämä vallankumouksellinen 3D-elämys Captain EO esitettiin ensi kerran Disneylandissa. Lucas on ollut mukana myös muissa Disneyn teemapuistojen projekteissa. Pariisin ja Tokion Disney-puistoista löytyvät Indiana Jones -aiheiset kohteet.

Susan Lucci - Näytteli Disneyn omistaman ABC-televisiokanavan saippuaoopperassa All My Children 41 vuoden ajan ja sai yhteensä 21 Emmy-ehdokkuutta, joista yksi oli voitokas. Hän on esiintynyt myös muissa ABC:n sarjoissa sekä Disney Channelin That's So Ravenissa.

Julie Reihm Casaletto - Nimitettiin Disneylandin ensimmäiseksi Disney-lähettilääksi vuonna 1965. Puiston kymmenvuotisjuhlien aattona Walt Disney tarvitsi jonkun edustamaan yleisölle ympäri maailman ja huolehtimaan VIP-vieraista ja merkkihenkilöistä. Hän valitsi puistossa oppaana työskennelleen Casaletton, koska tämä oli "Disneylandin maailmankuulun ystävällisyyden ja iloisuuden henkilöitymä".

Carson Van Osten - Työskennellyt Disneyn hahmojen saattamiseksi eloon lukuisissa eri mediamuodoissa ja suunnitellut Disneyn kuluttajatuotteita. Hän on ahertanut niin Disneyn julkaisujen kuin elokuvamainoskampanjoiden parissa ja suunnitellut lukuisia logoja, kuten Mikki Hiiren 50- ja 60-vuotissyntymäpäivien juhlalogot sekä Walt Disneyn studioiden logon.

Arvostelu: Roope-setä 428

Vuoden ja samalla kaikkien aikojen toinen Roope-setä-lehden platinanumero on ilmestynyt. Huomion keskipisteenä on Giorgio Cavazzano. Homma lähtee komeasti käyntiin jo kannessa, kun paljastuu, että lehden sisuksiin on upotettu muun muassa sellainen helmi kuin Destino. Destino on Salvador Dalín suunnittelema Fantasia-elokuvan episodin tyylinen animaatio, joka herran elinaikana jäi kuitenkin vain suunnitelmien asteelle. Disneyn studiot tekivät kuitenkin Dalín suunnitelmien pohjalta elokuvan Destino vuonna 2003, kuten Ropsussakin kerrotaan.

Walt Disney esiintyy käytännössä jokaisessa Disney-julkaisussa nimensä kautta, mutta muuten tämä on niissä harvinainen vieras. Destinossa päästään nauttimaan peräti tämän esiintymisestä yhtenä hahmona muiden joukossa. Roberto Gagnorin käsikirjoittama ja lehdessä jalustalle nostetun Giorgio Cavazzanon piirtämä sarjakuvakertomus Destinosta eli surrealistisesta matkasta kohtaloon on melkoinen namupala ja platinanumero juuri oikea alusta sen julkaisemiselle. Cavazzanon piirrokset ovat täydellisiä. Maestro on selvästi pistänyt itsensä likoon sarjaa piirtäessään ja mikä jottei – historiallinen tapaus on kyseessä. Destinon julkaiseminen on vuoden kulttuuritekoja.

Ylisanoja voisi käyttää myös seuraavan tarinan lähtökohtien yhteydessä, kun käsikirjoittajan paikalla puurtaa Casty. Nefaustuksen saari on Destinoa tavanomaisempi esimerkki Cavazzanon tyylistä tämän vuosituhannen puolella. Destinon tasoisiin suorituksiin ei luonnollisesti ylletä, mutta on Castyn käsikirjoitus ansaitsemansa kuvittajan saanut. Juonellisesti sarja häviää Castyn parhaille tuotoksille, mutta herran kohdalla rima on aina niin korkealla, ettei tämäkään tarina missään tapauksessa huonoa lähelläkään ole. Castylle ominainen huumoripuoli löytyy, mutta jännitystä saa tällä kertaa hakemalla hakea.

Rodolfo Ciminon käsikirjoittama Kolmoissaaren salaisuus on melko tyylipuhdasta Ciminoa eikä mitenkään erityislaatuinen ja siitä syystä platinanumeroon sisällytetty. Vuodelta 1989 peräisin oleva tarina havainnollistaa sitä yhtä platinanumeroiden takana piilevää pointtia eli taiteilijoiden piirrostyylin muutosta vuosien saatossa. Muita ansioita sille ei voi laskea.

Lehden viimeinen tarina on Carlo Chendin käsikirjoittama lyhykäinen Roopen nuoruudenseikkailuja valottava Nappikauppoja (sisällysluettelossa nimellä Nappikauppaa). Cavazzanon osalta varhainen, vuonna 1968 tehty tarina, osoittaa tämän hallinneen lestinsä alusta alkaen. Sarja on sen päälle vielä ihan viihdyttäväkin, joten se on oiva lisäys lehden loppuun mutusteltavaksi makupalaksi. 

Tammikuiseen Romano Scarpalle omistettuun lehteen verrattuna platinanumeron juoksu on parantunut selvästi. Scarpa-numerossa julkaistuissa tarinoissa ei ollut juuri mitään erikoista, osa niistä oli jopa köykäisiä ja Mikki loisti poissaolollaan. Tässä numerossa nämä virheet eivät toistu ja usko platinanumeroiden konseptin mahdollisuuksiin palaa täyteen huippuunsa. Jo pelkästään Destinon julkaiseminen on sellainen teko, joka ansaitsee suitsutusta. Edelliseen platinanumeroon verrattuna artikkeleita on vähemmän, lyhykäiset lehden alussa ja lopussa, mutta se ei menoa haittaa, kun sarjakuva on niin oivallista. Seuraavassa platinanumerossa vuoron saa Scarpaa ja Cavazzanoa nuorempaa kaartia edustava Silvia Ziche.

666. artikkeli: Disneyn kolkompi puoli

Ankkalinnakkeen 666. artikkelin kunniaksi muistelemme muutamia Disney-maailman epäsovinnaisempia puolia, joita perheystävällisenä tunnettu yhtiö on jopa halunnut unohtaa tai kiistää niiden olemassaolon tyystin. 

Helvetti: Vuonna 1949 italialaiset Guido Martina ja Angelo Bioletto tekivät parodiaversion kotimaassaan arvossa pidetystä Dante Alighierin Jumalaisesta näytelmästä. Alkuperäisteoksessa Dante vierailee niin Helvetissä, Kiirastulessa kuin Paratiisissakin, mutta L’inferno di Topolinoon eli Mikin Infernoon sisällytettiin vain näistä ehdottomasti vaikuttavin eli ensiksi mainittu. Tarinaa ei ole maailmalla monessa yhteydessä nähty. Se on alkanut saada julkaisuja vasta 2000-luvun aikana. Suomessa se nähtiin kaksi vuotta sitten Ankalliskirjallisuuden klassikot -kirjasarjan kolmannessa osassa. Sarja on jo kulttuurihistoriallisestikin arvokas elämys, joka on selvästi oman aikansa lapsi. Tokkopa tällaiselle tarinalle olisi näytetty vihreää valoa paljonkaan myöhemmin! 

Roisia Rosaa: Laajalti pidetyn Ankka-piirtäjän Don Rosan sarjakuvissa on muutamaan otteeseen vilahtanut viittauksia, jotka eivät Disneyn puhtoiseen lintukotoon kuuluisi. Kolikko karussa -sarjan viimeisellä sivulla tapahtuvia Akun ja Iineksen puheita ja eleitä on tulkittu siten, että nämä olisivat tehneet jotain Disneyn koko kuvaan täysin kuulumatonta. Roopen nuoruudenseikkailuihin kuuluvassa White Agony Creekin vangissa saman toiminnan katsotaan toistuvan, mitä Rosan monin paikoin viljelemät viittauksetkin osoittavat. 

Kiroilu: 1990-luvulla suuri amerikkalainen kauppaketju Wal-Mart veti Cartoon Classics: Fun on the Job! -VHS:n pois myynnistä, kun Akun väitettiin vuonna 1937 tehdyssä Clock Cleaners -lyhytpiirretyssä käyttäneen epäasiallista kieltä. Repliikit ”Oh yeah, says who?” ja ”snake in the grass” olivat ihmisten mielissä kääntyneet sellaisiin muotoihin, jotka eivät lasten korville sovi. Disney päätyi muuttamaan repliikit pätkän seuraaviin julkaisuihin.

Natsikortti: Oscar-palkittu lyhytpiirretty Der Fuehrer’s Face on ehdottomasti kuuluisimpia esimerkkejä Disneyn harjoittamasta peittelystä. Vuonna 1943 julkaistu animaatio sai seuraavan julkaisunsa vasta 61 vuotta myöhemmin. Nykyään Internet-aikana pätkä on helpommin löydettävissä. Kuuluisa elokuva lukeutuu Disneyn toisen maailmansodan aikaiseen sotapropagandatuotantoon. Kyseisessä pätkässä Aku näkee painajaista, jossa hän asuu natsi-Saksassa. Ammustehtaassa työskentelyn aikana tapahtuu legendaarinen kohtaus, jossa liukuhihnalta alkaa ammusten sijaan työntyä Adolf Hitlerin muotokuvia, joita jokaista on tietysti asianmukaisesti tervehdittävä.

Toinen natsikortti: Hitlerin väitetään nivoutuvan myös itsensä Walt Disneyn elämänvaiheisiin, vaikka diktaattorin kerrotaan vihanneen Mikki Hiirtä. Hän ei voinut ymmärtää ihmisten ihastusta saastaista rottaa kohtaan. Hitlerin liittolainen, Italian diktaattori Benito Mussolini taas tunnetaan päinvastoin suurena Mikin ystävänä. Kun sodan aikana muu amerikkalainen kulttuuri laitettiin pannaan, Topolino-lehti sai edelleen jatkaa ilmestymistään. Lopulta Topolinonkin piti kuitenkin väistyä sodan tieltä. Vuoden 1935 Euroopan-matkansa aikana Disney tapasi Mussolinin Roomassa. Jotkut väittävät hänen tavanneen myös Hitlerin Saksassa, mutta siitä ei ole todisteita. 

Kolmas natsikortti: Löytyypä jopa mestari Carl Barksin tuotannosta sensuurin hampaisiin joutuneita piirteitä. Näistä teemaan sopivin lienee ainoastaan vuoden 1950 Aprillia!-sarjan ruutu, jossa kaatopaikan jätteiden joukossa on Hitlerin Taisteluni-kirja. Monissa maissa kirjan nimi on kuitenkin joko poistettu tai muutettu. Sensuurista kärsi myös esimerkiksi Marco Polon aarre vuodelta 1966, tosin ei ensijulkaisunsa yhteydessä vaan vasta myöhemmin. Sarjassa nähtiin liikaa viitteitä kielteisesti koettuun Vietnamin sotaan, joiden ei lisäksi katsottu sopivan lastensarjakuvaan. 

Elokuvissa: Disney-piirretyistä löytyviä sopimattomia yksityiskohtia on Internet pullollaan. Jotkut niistä tuntuvat hakemalla haetuilta ja jopa keinotekoisilta, mutta joidenkin kanssa Disney on joutunut tosissaan puolustuskannalle. Suuren kohun aiheutti aikoinaan vuoden 1994 Leijonakuninkaassa nähty pölypilvi, jossa Disneyn selityksen mukaan vilahti kirjainyhdistelmä SFX hatunnostona erikoistehostetiimille. F-kirjain on kuitenkin monessa yhteydessä tulkittu E-kirjaimeksi, mikä asettaa kohtauksen tarkoitukset kyseenalaiseksi. Yhdessä tapauksessa Disney on joutunut myöntämään keljun virheen tapahtuneen. Pelastuspartio Bernard ja Biancassa vuodelta 1977 päähenkilöiden lentäessä kaupungin läpi eräässä ikkunassa näkyy valokuva yläosattomasta naisesta. Disney ilmoitti 22 vuotta myöhemmin muuttavansa asian uudelleenjulkaisuihin. 

Dubbaus: Osataan sitä Suomessakin, sillä vuonna 1999 ilmestyneessä Mikki Hiiri – olipa kerran joulu -elokuvan suomeksi dubatussa versiossa voi kuulla Akun huutavan sopimattomia tämän laskettua lumikinokseen ankanpoikien tälle lahjoittamalla veneellä. Akun ääninäyttelijänä toimi Jukka Rasila.

Iso, paha Walt Disney: Walt Disneyhyn on liitetty myyttejä aina Illuminati-jäsenyydestä tämän ruumiin jäädyttämiseen ja sijoittamiseen Disneylandin The Pirates of the Caribbean -laitteen alle. Näyttelijä Meryl Streep tiesi viime vuonna kertoa Disneyn olleen antisemiittistä eli juutalaisvastaista teollisuudenalaa luonut ja tukenut antisemiitti ja naisia vihannut sovinisti. Streepille ei ollut kuitenkaan vaikeaa tähdittää Disneyn nimen alla tuotettua ja julkaistua elokuvaa Into the Woods, josta hän sai parhaan naissivuosan Oscar-ehdokkuuden.