Hae tästä blogista

torstai 3. tammikuuta 2019

Don Lusk (1913 - 2018)


Viimeinen elossa ollut Disneyn "kultaisen aikakauden" animaattori, Don Lusk, on menehtynyt. Hän menehtyi 30. joulukuuta ollessaan 105-vuotias.

Lusk aloitti Disneyllä työskentelyn jo vuonna 1933 ja hän ehtikin olla useissa Disneyn keskeisimmissä animaatioelokuvissa mukana aina Lumikista 101 dalmatialaiseen. Luskin tunnetuimpia taidonnäytteitä ovat varmasti Cleon ja Figaron animointi Pinocchio-elokuvaan, kohtaus Liisan putoamisesta kaninkoloon elokuvassa Liisa Ihmemaassa sekä Ilomielen ja Floran välinen kilvoittelu pinkillä ja sinisellä keijupölyllä filmissä Prinsessa Ruusunen.

Pentti Hauhiala (1950 - 2018)

Vuosi 2018 päättyi ikävään suru-uutisen, kun tunnettu Disney-fani ja -keräilijä Pentti Hauhiala menehtyi 21. joulukuuta.

Hauhiala tuli varmasti kaikille Disney-harrastajille enemmän tai vähemmän tutuksi, sillä hän esitteli kokoelmaansa mielellään erinäisissä tv- ja lehtijutuissa. Kokoelmansa helmeksi Hauhiala kertoi aina Walt Disneyn aidon nimikirjoituksen, jota varten hän aikanaan tarvitsi pankkilainankin. Laina myönnettiin "kodin perushankintoja varten", mikä toki totisen Disney-keräilijän ollessa kyseessä ei edes ollut kovinkaan paha liioittelu. Valtavan kokoelmansa hän suurilta osin luovutti vuonna 2010 Kansalliskirjaston haltuun, joka varsin tuoreeltaan myös järjesti näyttelyn herkullisimmasta keräilyaarteista. Toivottavasti tämä näyttely saisi vielä jatkoakin!

Yle Areenasta pääsee näkemään pienen videopätkän Hauhialasta, kannattaa tämä käydä ehdottomasti vilkaisemassa.