torstai 16. heinäkuuta 2015
Disney Legendat vuosimallia 2015
George Bodenheimer - Perusti Disneyn nykyisin omistaman ESPN-urheilukanavan ja toimi pitkään sen hallituksen puheenjohtajana sekä toimitusjohtajana.
Andreas Deja - Toiminut Disneyn studioilla animaattorina vuodesta 1980. Hänen luomuksiaan ovat esimerkiksi Gaston Kaunottaresta ja hirviöstä, Jafar Aladdinista, Scar Leijonakuninkaasta, Herkuleen nimihahmo sekä Lilon ja Stitchin Lilo. Hän on myös animoinut Mikki Hiiren muun muassa elokuviin Kuka viritti ansan, Roger Rabbit? ja Fantasia 2000.
Eyvind Earle (jaettiin postuumisti) - Työskenteli Disneyn studioilla taustamaalarina muun muassa elokuvien Peter Pan ja Kaunotar ja Kulkuri sekä lyhytelokuvien yhteydessä. Eniten hänen vaikutuksensa näkyy Prinsessa Ruususen ylistetyissä taustoissa ja värityksissä, joista hän oli vastuussa.
Danny Elfman - Säveltänyt musiikkia niin Disneyn elokuviin, televisiosarjoihin kuin teemapuistokohteisiinkin. Hänen ansiolistaansa lukeutuvat esimerkiksi Painajaisen ennen joulua, Frankenweenien, Alice in Wonderlandin ja Täydellisten naisten sävellykset. Disney-maailman ulkopuolelta hänet tunnetaan parhaiten Simpsoneiden tunnusmusiikista.
George Lucas - Tunnetaan parhaiten Star Warsin luojana, jonka oikeudet hän myi Disneylle yhtiönsä Lucasfilmin mukana. Yhteistyö Disneyn kanssa ulottuu kuitenkin aina vuoteen 1986, jolloin Francis Ford Coppolan ohjaama ja Michael Jacksonin tähdittämä vallankumouksellinen 3D-elämys Captain EO esitettiin ensi kerran Disneylandissa. Lucas on ollut mukana myös muissa Disneyn teemapuistojen projekteissa. Pariisin ja Tokion Disney-puistoista löytyvät Indiana Jones -aiheiset kohteet.
Susan Lucci - Näytteli Disneyn omistaman ABC-televisiokanavan saippuaoopperassa All My Children 41 vuoden ajan ja sai yhteensä 21 Emmy-ehdokkuutta, joista yksi oli voitokas. Hän on esiintynyt myös muissa ABC:n sarjoissa sekä Disney Channelin That's So Ravenissa.
Julie Reihm Casaletto - Nimitettiin Disneylandin ensimmäiseksi Disney-lähettilääksi vuonna 1965. Puiston kymmenvuotisjuhlien aattona Walt Disney tarvitsi jonkun edustamaan yleisölle ympäri maailman ja huolehtimaan VIP-vieraista ja merkkihenkilöistä. Hän valitsi puistossa oppaana työskennelleen Casaletton, koska tämä oli "Disneylandin maailmankuulun ystävällisyyden ja iloisuuden henkilöitymä".
Carson Van Osten - Työskennellyt Disneyn hahmojen saattamiseksi eloon lukuisissa eri mediamuodoissa ja suunnitellut Disneyn kuluttajatuotteita. Hän on ahertanut niin Disneyn julkaisujen kuin elokuvamainoskampanjoiden parissa ja suunnitellut lukuisia logoja, kuten Mikki Hiiren 50- ja 60-vuotissyntymäpäivien juhlalogot sekä Walt Disneyn studioiden logon.
sunnuntai 10. helmikuuta 2013
Palkintoja ja ehdokkuuksia
![]() |
| On sitä ennenkin palkintoja voitettu... |
![]() | |
The Muppets
(Eri artisteja)
Kaylin Frank & Mitchell Leib, producers
Levy-yhtiö: Walt Disney Records
The Descendants
(Eri artisteja)
Dondi Bastone & Alexander Payne, tuottajat
Levy-yhtiö: Sony Classical/Fox Music
Marley
(Bob Marley & The Wailers)
Chris Blackwell & Barry Cole, tuottajat
Levy-yhtiö: UMe/Island/Tuff Gong
Midnight In Paris
(Eri artisteja)
Levy-yhtiö: Madison Gate Records, Inc.
Rock Of Ages
(Eri artisteja)
Adam Anders & Peer Astrom, tuottajat
Levy-yhtiö: WaterTower Music
Paras visuaalisen median laulu:
Man Or Muppet (The Muppets)
Bret McKenzie, lauluntekijä (Jason Segel & Walter)
Levy-yhtiö: Walt Disney;
Julkaisija: Fuzzy Muppet Songs
Learn Me Right (Brave)
Mumford & Sons, lauluntekijät (Birdy & Mumford & Sons)
Levy-yhtiö: Walt Disney Records/Pixar;
Julkaisija: Pixar Talking Pictures
Abraham's Daughter (Nälkäpeli)
T Bone Burnett, Win Butler & Régine Chassagne, lauluntekijät (Arcade Fire)
Levy-yhtiö: Universal Republic;
Julkaisija: Régine Chassagne, Absurd Music, Win Butler, Henry Burnett Music, Baffle Music
Let Me Be Your Star (Smash)
Marc Shaiman & Scott Wittman, lauluntekijät (Katharine McPhee & Megan Hilty)
Levy-yhtiö: Columbia;
Julkaisija: Winding Brook Way Music, Walli Woo Entertainment
Safe & Sound (Nälkäpeli)
T Bone Burnett, Taylor Swift, John Paul White & Joy Williams, lauluntekijät (Taylor Swift Featuring The Civil Wars)
Levy-yhtiö: Big Machine Records/Universal Republic;
Julkaisija: Sony ATV Tree Publishing, Taylor Swift Music, Sensibility Songs, Absurd Music, Shiny Happy Music, Baffle Music, Henry Burnett Music
Wreck-It Ralph – Rich Moore
Brave – Mark Andrews ja Brenda Chapman
Frankenweenie – Tim Burton
ParaNorman – Sam Fell ja Chris Butler
The Pirates! Band of Misfits – Peter Lord
Wreck-It Ralph – Rich Moore
Paras lyhytanimaatioelokuva:
Paperman – John Kahrs
Adam and Dog – Minkyu Lee
Fresh Guacamole – PES
Head over Heels – Timothy Reckart ja Fodhla Cronin O'Reilly
The Longest Daycare – David Silverman
Entäpä nuo otsikossakin mainitut voitetut pystit? No nehän tuli tietenkin Annie-awardseista. Alla lista voitetuista palkinnoista (voittaja tummennettu):
Paras animaatioelokuva:
Wreck-It Ralph – Walt Disney Animation Studios
Brave – Pixar Animation Studios
Frankenweenie – The Walt Disney Studios
Hotel Transylvania – Sony Pictures Animation
ParaNorman – LAIKA/Focus Features
Rise of the Guardians – DreamWorks Animation
The Pirates! Band of Misfits – Aardman Animations and Sony Pictures Animation
The Rabbi’s Cat – GKIDS
Paras lyhytanimaatio:
Paperman – Walt Disney Animation Studios
Brad and Gary – Illumination Entertainment
Bydlo – The National Film Board of Canada
Eyes on the Stars – StoryCorps
Goodnight Mr. Foot – Sony Pictures Animation
Kali the Little Vampire – Folimage Studios, Ciclope Filmes, The National Film Board of Canada and Studio GDS
Maggie Simpson in ‘The Longest Daycare’ – Gracie Films
The Simpsons – ‘Bill Plympton Couch Gag’ – Gracie Films in Association with 20th Century Fox TV
Paras hahmosuunnittelu TV-sarjassa:
Robert Valley ‘Disney Tron: Uprising: The Renegade, Part I’ – Disney TV Animation
Andy Bialk ‘Dragons: Riders of Berk: Alvin and the Outcasts’ – DreamWorks Animaton
Andy Suriano ‘DC Nation-Plastic Man: The Many and the Fowl’ – Big Hair Productions, Inc.
Bryan Konietzko, Joaquim Dos Santos, Ki-Hyun Ryu, Kim Il Kwang, Kim Jin Sun ‘The Legend of Korra: Welcome to Republic City’ – Nickelodeon Animation Studios
“C” Raggio IV ‘Kick Buttowski: Petrified’ – Disney TV Animation
Derrick Wyatt, Chap Yaep, Steven Choi, Shakeh Haghnazarian ‘Ben 10: Omniverse: The More Things Change, Pt. 2’ – Cartoon Network Studios
Gordon Hammond ‘T.U.F.F. Puppy: Dudley Do-Wrong’ – Nickelodeon Animation Studios
Thaddeus Paul Cauldron ‘Secret Mountain Fort Awesome: Secret Mountain Uncle Grandpa’- Cartoon Network Studios
Paras animaatioelokuvan ohjaus:
Rich Moore ‘Wreck-It Ralph’ – Walt Disney Animation Studios
Genndy Tartakovsky ‘Hotel Transylvania’ – Sony Pictures Animation
Joann Sfar, Antoine Delesvaux ‘The Rabbi’s Cat - GKIDS
Remi Bezancon, Jean-Christophe Lie ‘Zarafa’ - GKIDS
Sam Fell, Chris Butler ‘ParaNorman’ – LAIKA/Focus Features
Paras musiikki animaatioelokuvassa:
Henry Jackman, Skrillex, Adam Young, Matthew Thiessen, Jamie Houston, Yasushi Akimoto ‘Wreck-It Ralph’ – Walt Disney Animation Studios
Alexandre Desplat ‘Rise of the Guardians’ – DreamWorks Animation
Bruce Retief ‘Adventures in Zambezia’ – Triggerfish
Joel McNeely, Brendan Milburn, Valerie Vigoda ‘Secret of the Wings’ – DisneyToon Studios
John Powell, Adam Schlesinger, Ester Dean ‘Ice Age: Continental Drift’ – Blue Sky Studios
John Powell, Cinco Paul ‘Dr. Seuss’ The Lorax’ – Illumination Entertainment
Mark Mothersbaugh ‘Hotel Transylvania’ – Sony Pictures Animation
Patrick Doyle, Mark Andrews, Alex Mandel ‘Brave’ – Pixar Animation Studios
Paras Production Design TV-sarjassa:
Alberto Mielgo ‘Tron: Uprising: The Stranger’ – Disney TV Animation
Ian Worrel ‘Gravity Falls – Tourist Trapped’ – Disney TV Animation
Lynna Blankenship, Sean Coons, Hugh Macdonald, Debbie Peterson, Charles Ragins, Lance Wilder, Darrel Bowen, John Krause, Kevin Moore, Brent M. Bowen, Brice Mallier, Steven Fahey, Dima Malanitchev, Karen Bauer, Eli Balser, Anne Legge - ‘The Simpsons: Moe Goes From Rags to Riches’ – Film Roman
Nick Jennings, Martin Ansolabehere, Sandra Calleros, Ron Russell, Santino Lascano, Derek Hunter, Catherine E. Simmonds - ‘Adventure Time – The Hard Easy’ – Cartoon Network Studios
Peter Martin, Chris Grine, Ira Baker, Ramon Olivera, Scott Brown ‘hoops & yoyo Haunted Halloween’ – Hallmark
Brandon James Scott, Keith Lee ‘Justin Time: The Rubbery Dumplings’ – Guru Studio
Paras Production Desing animaatioelokuvassa:
Steve Pilcher ‘Brave’ – Pixar Animation Studios
Kendal Cronkhite-Shaindlin, Shannon Jeffries, Lindsey Olivares, Kenard Pak ‘Madagascar 3: Europe’s Most Wanted’ – DreamWorks Animation
Marcelo Vignali ‘Hotel Transylvania’ – Sony Pictures Animation
Nash Dunnigan, Arden Chan, Jon Townley, Kyle Macnaughton ‘Ice Age: Continental Drift’ – Blue Sky Studios
Nelson Lowry, Ross Stewart, Pete Oswald, Ean McNamara, Trevor Dalmer ‘ParaNorman’ – LAIKA/Focus Features
Norman Garwood, Matt Perry ‘The Pirates! Band of Misfits’ – Aardman Animation and Sony Pictures Animation
Patrick Hanenberger, Max Boas, Jayee Borcar, Woonyoung Jung, Perry Maple, Peter Maynez, Stan Seo, Felix Yoon ‘Rise of the Guardians’ – DreamWorks Animation
Rick Heinrichs ‘Frankenweenie’ – The Walt Disney Studios
Paras ääninäyttelijä TV-sarjassa:
Kristen Schaal (Mabel Pines) ‘Gravity Falls: Tourist Trapped’ – Disney TV Animation
James Patrick Stuart (Private) ‘Penguins of Madagascar: High Moltage’ – Nickelodeon Animation Studios
Jeff Bennett (Keswick) ‘T.U.F.F. Puppy: Pup Daddy’ – Nickelodeon Animation Studios
Jessica Walter (Malory Archer) ‘Archer: Lo Scandolo’ – Floyd County Production and FX Productions for FX
Kevin Michael Richardson (Willem Viceroy) ‘Randy Cunningham: 9th Grade Ninja: Gossip Boy’ – Titmouse Inc./Boulder Media
Mae Whitman (April O'Neil) – ‘Teenage Mutant Ninja Turtles: Rise of the Turtles’ – Nickelodeon Animation Studios
Sam Witwer (Darth Maul) ‘Star Wars: The Clone Wars: Revenge’ – Lucasfilm Animation Ltd.
Tom McGrath (Skipper) ‘Penguins of Madagascar: The Otter Woman’ – Nickelodeon Animation Studios
Paras ääninäyttelijä animaatioelokuvassa:
Alan Tudyk (King Candy) ‘Wreck-It Ralph’ – Walt Disney Animation Studios
Adam Sandler (Dracula) ‘Hotel Transylvania’ – Sony Pictures Animation
Atticus Shaffer ("E"Gore) ‘Frankenweenie’ – The Walt Disney Studios
Catherine O'Hara (Weird Girl) ‘Frankenweenie’ – The Walt Disney Studios
Imelda Staunton (Queen Victoria) ‘The Pirates! Band of Misfits’ – Aardman Animations and Sony Pictures Animation
Jim Cummings (Budzo) ‘Adventures in Zambezia’ – Triggerfish
Jude Law (Pitch) ‘Rise of the Guardians’ – DreamWorks Animation
Kelly MacDonald (Merida) ‘Brave’ – Pixar Animation Studios
Paras käsikirjoitus:
Phil Johnston, Jennifer Lee - Wreck-It Ralph – Walt Disney Animation Studios
Chris Butler - ParaNorman – LAIKA/Focus Features
Gideon Defoe - The Pirates! Band of Misfits – Aardman Animations and Sony Pictures Animation
Hayao Miyazaki, Keiko Niwa, Karey Kirkpatrick - From Up on Poppy Hill - GKIDS
John August - Frankenweenie – The Walt Disney Studios
Mark Andrews, Steve Purcell, Brenda Chapman, Irene Mecchi - Brave – Pixar Animation Studios
Paras "editorial":
Nicholas C. Smith, A.C.E, Robert Grahamjones, A.C.E., David Suther ‘Brave’ – Pixar Animation Studios
Catherine Apple ‘Hotel Transylvania’ – Sony Pictures Animation
Joyce Arrastia ‘Rise of the Guardians’ – DreamWorks Animation
Mark Rosenbaum ‘Secret of the Wings’ – DisneyToon Studios
Tim Mertens ‘Wreck-It Ralph’ – Walt Disney Animation Studios
Tämän lisäksi erikoispalkinnot meni tänä vuonna seuraaville tahoille:
Winsor McCay Award — Oscar Grillo, Terry Gilliam, Mark Henn
June Foray Award — Howard Green
Ub Iwerks Award — Toon Boom Animation Pipeline
maanantai 13. helmikuuta 2012
Disney-sarjat Nelosella
Disneyn esikoulu: Pupujen kaupunki - joka arkipäivä klo 7.00
Animaatiosarja kertoo iloisten pupujen kaupungista, jonka asukkaat kummastelevat naapurikaupungissa asuvien ihmisten outoja touhuja. Amerikkalainen suomeksi puhuttu animaatiosarja.
Aku Ankka, Mikki Hiiri ja muut klassiset Disney-suosikit seikkailevat. Amerikkalainen suomeksi tekstitetty animaatiosarja.
Disneyn esikoulu: Mikki Hiiren kerhotalo - joka arkipäivä klo 7.00 5.3.2012 alkaen
Mikki, Minni, Aku, Iines, Hessu ja Pluto auttavat katsojia ratkaisemaan erilaisia pikku tehtäviä. Ohjelmassa yhdistyvät viihdyttävyys, hauskuus ja oivaltamisen ilo.
Disney esittää: Vaihdokit - joka arkipäivä klo 7.25 5.3.2012 alkaen
Orvot sisarukset Riley ja Todd huomaavat sarjakuvalehdessä mainoksen, jonka kautta voi tilata itselleen vanhemmat. Pian sisarusten elämään saapuvatkin uudet eriskummalliset vanhemmat: äiti on kansainvälinen vakooja Agentti K, kun taas isä Dick on huimapäinen stunt-mies. Hauskoissa seikkailuissa on mukana myös Agentti K:n superälykäs puhuva auto. Ei mene kauan, kun Riley ja Todd huomaavat, että he voivat vaihtaa kaikki tylsät aikuiset halutessaan hauskempiin... Amerikkalainen suomeksi puhuttu animaatiosarja.
Disneyn esikoulu: Erikoisagentti Oso - joka arkipäivä klo 7.00 2.4.2012 alkaen
Pehmeänpörröinen Oso-panda on erikoisagentti, joka työskentelee pehmoeläinten kansainvälisessä agenttitoimistossa. Oson ja sen kumppaneiden päämääränä on auttaa lapsia jokapäiväisissä puuhissa. Amerikkalainen suomeksi puhuttu animaatiosarja.
Disney esittää: Lilo ja Stitch - joka arkipäiväklo 7.25 17.4.2012 alkaen
Lilo on pieni Havaijilla elävä tyttö, joka asuu kahdestaan siskonsa Nanin kanssa. Lilon lemmikkinä on outo avaruudesta Maahan tullut olento Stitch, joka tuottaa emännälleen monenlaista harmia. Kaiken voittaa kuitenkin lämmin ystävyys!
Waverly Placen velhot
Disney-sarjan pääosassa on aivan tavallinen Russon perhe - jolla tosin on taikavoimia. Koko perheelle sopiva sarja on palkittu Emmyllä, ja pääroolia näyttelevä Selena Gomez on kaksinkertainen Kids' Choice Awards -voittaja. Amerikkalainen komediasarja. 1. tuotantokausi.
La 18.02 klo 13:25 - Kausi 2, Jakso 29
La 25.02 klo 13:00 - Kausi 2, Jakso 30
La 03.03 klo 14:00 - Kausi 3, Jakso 1
La 10.03 klo 14:00 - Kausi 3, Jakso 2
La 17.03 klo 14:00 - Kausi 3, Jakso 3
La 24.03 klo 15:00 - Kausi 3, Jakso 4
To 29.03 klo 08:25 - Kausi 1, Jakso 1
Pe 30.03 klo 08:25 - Kausi 1, Jakso 2
La 31.03 klo 15:00 - Kausi 3, Jakso 5
Ma 02.04 klo 08:30 - Kausi 1, Jakso 3
Ti 03.04 klo 08:30 - Kausi 1, Jakso 4
Ke 04.04 klo 08:25 - Kausi 1, Jakso 5
maanantai 6. helmikuuta 2012
Anniet jaettu - Disneykin pääsi nauttimaan palkintosateesta
Paras animoitu TV-sarja esikouluikäisille:
Disney Jake and the Never Land Pirates (Disney Television Animation)
Paras hahmoanimointi TV-sarjassa:
Tony Smeed - “Prep & Landing: Naughty vs. Nice”, (Walt Disney Animation Studios)
Paras hahmosuunnittelu TV-sarjassa:
Bill Schwab - “Prep & Landing: Naughty vs. Nice”, (Walt Disney Animation Studios)
Paras musiikki TV-sarjassa:
Grace Potter, Michael Giacchino - “Prep & Landing: Naughty vs. Nice”, (Walt Disney Animation Studios)
Paras kuvakäsikirjoitus TV-sarjassa:
Brian Kesinger - “Prep & Landing: Naughty vs. Nice”, (Walt Disney Animation Studios)
Paras kuvakäsikirjoitus elokuvassa:
Jeremy Spears - “Nalle Puh”, (Walt Disney Animation Studios)
Näiden lisäksi jaettiin muutama erikoispalkinto:
Winsor McCay Award —Walt Peregoy, Borge Ring, Ronald Searle
Palkituista maininnan ansaitsevat (Disney-näkökulmasta) Walt Peregoy sekä Borge Ring. Peregoy toimi vuosina 1951-1964 sekä 1974–1983 Disneyn studioilla taustojen maalaajana sekä värisuunnittelijana animaatioelokuvien parissa. Borge Ring (alunperin Børge Ring) taas on kuvittanut Disney-sarjakuvia mm. Freddy Miltonin sekä Wilma van den Boschin kanssa.
Borge Ringin talo paloi pahoin aivan taannoin ja hän tarvitsee nyt kipeästi apua. Mikäli koet halua auttaa, käy ihmeessä Help Borge Ring- sivustolla. Jokainen, pienikin apu on varmasti paikallaan...
torstai 22. syyskuuta 2011
Tangled: Ever After (2012)
Ääninäyttelijöinä nähdään tässäkin filmissä Mandy Moore ja Zachary Levi.
maanantai 19. syyskuuta 2011
Emmyt jaettu - Moderni perhe palkintorohmu
Tässä lista kaikista Disneyn voittamista palkinnoista (mukaan on laskettu myös ABC-kanavan sekä muiden Disneyn omistuksessa olevien kanavien palkinnot):
- Paras komedisarja: Moderni perhe (Steven Levitan, Christopher Lloyd, Jeff Morton, Danny Zuker, Dan O’Shannon, Bill Wrubel, Paul Corrigan, Brad Walsh, Ilana Wernick, Jeffrey Richman & Abraham Higginbotham)
- Paras sivuosa näyttelijätär komediasarjassa: Julie Bowen (Moderni perhe, ABC)
- Paras sivuosa näyttelijä komediasarjassa: Ty Burrell (Moderni perhe, ABC)
- Paras komedisarjan ohjaus: Michael Alan Spiller (Moderni perhe: Halloween, ABC)
- Paras komediasarjan käsikirjoitus: Steven Levitan & Jeffrey Richman (Moderni perhe: Caught In The Act, ABC)
- Paras näyttelijävieras draamasarjassa: Loretta Devine (Greyn anatomia, ABC)
- Paras hiusstailaus monikamera- tai spesiaali TV-sarjassa: Dancing with the Stars (Episodi 1106; Mary Guerrero, Kimi Messina, Jennifer Mazursky, Cynthia Romo, Cyndra Dunn & Rachel Dowling)
- Paras lyhyen ajan TV-ohjelman editointi: The 2010 ESPY Awards (Matt O´Connor & Anthony Marchegiano, ESPN)
- Paras lyhyen ajan animoitu TV-ohjelma: Disney Prep & Landing: Operation Secret Santa (John Lasseter, Dorothy McKim, Kevin Deters & Stevie Wermers, ABC)
- Paras yksilöllinen saavutus animaatioiden saralla (useita palkittuja): Jill Daniels (taustamaalari: Disney Phineas and Ferb: Wizard of Odd (Disney Channel)), Brian Woods (taustasuunnittelija: Disney Phineas and Ferb: Wizard of Odd (Disney Channel))
- Paras interaktiivisen median luovankäytön saavutus: Disney ABC Television Group - Academy of Motion Pictures Arts and Sciences (Oscar Digital Experince, ABC.COM)
perjantai 25. maaliskuuta 2011
Tulevia Disney-julkaisuja
Ankkojen maailmanhistoria 5: Löytöretket ja uusi maailma (Ilmestysviikko: 36/2011. Suositushinta 33€) ISBN 978-951-32-3077-7
Aku Ankka jakumppanit: Näköispainos vuosikerrasta 1951-1952 - Osa 1 (1/1951-7/1952) & 2 (8-12/1952) (43/2011. 30€/kpl) ISBN 978-951-32-3160-6 & ISBN 978-951-32-3161-3
Minä ja Aku Ankka - Suomalaisten suosikkitarinat (43/2011. 49€) ISBN 978-951-32-3145-3
Elävän kuvan taika - Giorgio Cavazzano elokuvissa (36/2011. 29€) ISBN 978-951-32-3147-7
Aku Ankka - Parhaat palat 1962 (41/2011. 38€) ISBN 978-951-32-3144-6
Ankallisvitsejä (27/2011. 12,90€) ISBN 978-951-32-3170-5
Finias ja Ferb: Hyytävä hyytelö (23/2011. 15,90€) ISBN 978-951-32-3152-1
Aku Ankka- lehden juhlakirja (43/2011. 59€) ISBN 978-951-32-3143-9
tiistai 24. elokuuta 2010
Disney kahmii mainetta ja kunniaa Emmy-gaalassa
- Paras casting komedia-sarjassa: Jeff Greenberg (Modern Family, ABC)
- Paras meikkaus yksikamera-sarjassa: Norman Leavitt, Brigitte Bugayong & Michele Teleis (Greyn anatomia (Suicide Is Painless) ABC)
- Paras varietee/musiikkiohjelman puvustus: Rodney Munoz (Jimmy Kimmel Live (Jakso 09-1266), ABC)
- Paras kampaus monikamera-sarjassa: Mary Guerrero, Kimi Messina, Jennifer Mazursky, Maria Valdivia, Cynthia Romo & Cyndra Dunn (Dancing With The Stars (Jakso 902A), ABC)
- Paras taiteellinen ohjaus musiikki-, varietee- tai nonfiction-ohjelmassa: David Rockwell & Joe Celli (82nd Annual Academy Awards (Oscar-gaala), ABC)
- Paras komediasarjan leikkaus: Ryan Case (Modern Family, (Pilot), ABC)
- Paras draamasarjan leikkaus (yksikamera-sarja): Stephen Semel, Mark J. Goldman, Christopher Nelson & Henk van Eeghen (Lost (The End), ABC)
- Paras animaatio-ohjelma: Chris Williams, John Lasseter, Dorothy McKim, Stevie Wermers-Skelton & Kevin Deters (Disney Prep and Landing, ABC)
- Paras yksilöllinen animaatiosaavutus: Andy Harkness (Disney Prep and Landing, ABC), William M. George III (Disney Prep and Landing, ABC) & Joe Mateo (Disney Prep and Landing, ABC)
- Paras stunttien koordinointi: Danny Weselis (FlashForward (No More Good Days), ABC)
- Paras äänitys komedia- tai draamasarjassa: Stephen Tibbo, Brian R. Harman, Dean Okrand (Modern Family (En Garde), ABC)
- Paras tekninenohjaus, kameratyöskentely, video-ohjaus: Chales Ciup, Brian Reason, Hector Ramirez, Larry Heider, Dave Levisohn, Bert Atkinson, Bettina Levesque, Adam Margolis, Easter Xua, Damian Tuffereau, Mike Malone & Chuck Reilly (Dancing With The Stars (Jakso 909A), ABC)
- Paras lastenohjelma: Peter Murrieta & Kevin Lafferty (Wizards of Waverly Place: The Movie, Disney Channel)
- Paras tositv-ohjelma: Jamie Oliver, Ryan Seacrest, Craig Armstrong, Adam Sher, Roy Ackerman, Charles Wachter, Zoe Collins, Jason Henry, Anthony Carbone & Joe Coleman (Jamie Oliver's Food Revolution, ABC)
Lisäksi Randy Newman voitti pystin parhaasta alkuperäisestä musiikista ja sanoituksesta kappaleella "When I'm Gone USA". Tämän laulun voit kuulla TV-sarjassa Monk, joka ei ole Disneyn tuotantoa. Randy Newman on kuitenkin Disney-elokuvien ystäville tuttu, onhan hän säveltänyt Toy Story- elokuviin sekä Prinsessa ja sammakko- animaatioon upeat kappaleet.
maanantai 8. helmikuuta 2010
Annie Awards - Disneylle pystejä!
Elokuvat:
Paras elokuva: Up -kohti korkeuksia
Ohjaus: Up -kohti korkeuksia
Hahmoanimaatio: Prinsessa ja Sammakko
Efektit: Prinsessa ja Sammakko
Televisio:
Paras tv-tuontanto: Prep & Landing
Hahmosuunnittelu: Prep & Landing
Production Design: Prep & Landing
Prep & Landing on siis ilmeisen hyvä sarja (monet Disneyn tv-sarjat eivät sitä valitettavasti ole). Toivottavasti tämä nähdään tulevaisuudessa Suomessakin...
perjantai 22. tammikuuta 2010
Help the Hodges
Disneylläkin storyboard-artistina työskennelleen Tim Hogden poika joutui viime vuonna vakavaan onnettomuuten ja on nyt koomassa. Hodgen perhe tarvitsee rahaa, jonka johdosta järjestetään Help The Hodges- huutokauppa eBayssä. Kohteet löydät täältä. Mukana on mahtavia alkuperäistöitä eri elokuvien ja sarjakuvien maailmasta. Kannattaa ehdottomasti tutustua tarjontaan paremmin, kohteita on tulossa lähiaikoina myyntiin lisääkin.Lisätietoa: HelpTheHodges.com
maanantai 26. lokakuuta 2009
Disneyn opetuspeli voi olla vaaraksi lapsen kehitykselle
Että sellaista tällä kertaa..."Baby-Einstein" opetuspelistä enemmän haittaa kuin hyötyä
Disney-yhtiö lupaa palauttaa "Baby-Einstein" dvd-pelin ostajille rahat takaisin Yhdysvalloissa. Miljoonat vanhemmat ovat ostaneet pelin esikouluikäisille lapsilleen toivoen sen parantavan jälkikasvun älykkyysosamäärää.
Tutkimukset ovat kuitenkin paljastaneet, että kyseinen opetuspeli ei välttämättä kehitä lainkaan, vaan itse asiassa siitä saattaa olla jopa vahinkoa lasten kehitykselle. Daily Mail -lehden mukaan "Baby-Einstein" -pelejä aktiivisesti käyttäneillä lapsilla on todettu olevan köyhempi sanavarasto kuin muilla verrokkilapsilla.
Oikeudenkäyntien pelossa Disney yhtiö on luvannut maksaa amerikkalaiskuluttajille rahat takaisi kohua herättäneestä pelistä. Yhtiö poisti tuotteesta termin "opetuksellinen" jo vuonna 2006.
lauantai 19. syyskuuta 2009
The Walt Disney Studion puhemies vaihtuu

Disney-veteraani Dick Cook on ilmeisesti erotettu puhemiehen paikalta The Walt Disney Studiossa. Jo vuodesta 1970 Disneyllä työskennellyt Cook on usein mainittu mukavaksi mieheksi, jolla on hyvät yhteydet yhteistyökumppaneihin sekä maanläheinen elämänasenne.
Tarkempia tietoja siitä, onko Cook erotettu vai erosiko hän vapaaehtoisesti ei olla vielä saatu. Tulevasta seuraajastakin on liikkeellä vielä toistaiseksi vain ja ainoastaan huhuja. Mielenkiinnolla voimme kuitenkin jäädä odottamaan, miten tämä vaikuttaa tuleviin Disney-elokuviin ja yhtiön muuhun toimintaan.
torstai 23. heinäkuuta 2009
Uusi Disney-kanava Suomeen
DISNEY AVAA DISNEY XD -KANAVAN SUOMESSA
Viihdyttävällä Disney XD -kanavalla nähdään sarjoja, kokoillan elokuvia ja lyhytohjelmia sekä yhdessä ESPN:n kanssa tuotettuja urheiluohjelmia. Samaan aikaan Disney XD -kanavan kanssa aloittaa internetissä Disney XD.tv, jossa voi pelata erilaisia pelejä ja katsoa videoita.
Mainoksia sisältävä Disney XD on strateginen lisä Disneyn tämänhetkiseen kanavavalikoimaan, ja se korvaa Jetix- ja Toon Disney -kanavat. Uuden kanavan myötä Disney vahvistaa multiplex-ykkösasemaansa ja tarjoaa nyt kolme 2–14-vuotiaille tytöille ja pojille sekä heidän perheilleen suunnattua kanavaa:
• Disney Channel, 6–14-vuotiaille lapsille ja heidän perheilleen tarkoitettu kanava, joka esittää näyteltyjä suosikkielokuvia, kuten Hannah Montana, piirroselokuvia, kuten Finias ja Ferb ja Disney Channel Original Movies -elokuvia, mukaan lukien High School Musical ja Camp Rock.
• Disney XD, 6–14-vuotiaille pojille suunnattu lasten tv-kanava, joka tarjoaa seikkailua, pelejä, musiikkia ja urheilua sisältäviä ohjelmia (yhteistyössä ESPN:n kanssa).
• Playhouse Disney, 2–5-vuotiaiden suosikkisarjoja esittävä kanava, joka tekee oppimisesta mielikuvituksellista ja hauskaa. Kanava esittää hittisarjoja, kuten Mikki Hiiren kerhotalo ja Manny Mainio.
“Disney Channel on jo eittämättä lasten tv-kanavien markkinajohtaja, ja Disney XD on mainio lisä kanavavalikoimaamme tässä strategisessa segmentissä. Uusi sisältö vetoaa varmasti laajaan kohdeyleisöön. Disney XD hyödyntää koko Disney Channelin resursseja tehden kanavasta johtavan pojille suunnatun kanavan niin Suomessa kuin muualla maailmassa”, sanoo Disney Channel Scandinavian johtaja Casper Bjørner.
Disney XD on aloittanut jo menestyksekkäästi Yhdysvalloissa tämän vuoden helmikuussa. Kanava sai avajaisviikonloppunaan ennätykselliset 15,7 miljoonaa katsojaa, joista 6,5 miljoonaa oli 6–14-vuotiaita lapsia. Ranskassa kanava aloitti toimintansa huhtikuussa.
Disney Channel Worldwide tarjoaa kaiken kaikkiaan 98 suosittua lasten tv-kanavaa ja/tai -jakelua 167 maassa ja 32 kielellä.
lauantai 11. huhtikuuta 2009
Hannah Montana sai oman lehden Suomessa

Hannah Montana- lehden lehdistötiedote:
Hannah Montana -ilmiö saa uuden muodon, kun TV-sarjan pohjalta tehty lehti alkaa ilmestyä. 8–12-vuotiaille lukijoille suunnattu julkaisu avaa Hannah-maailman faneille: se kokoaa yhteen fanitiedon, kannustaa – Hannahin esimerkin mukaisesti – luovuuteen ja kaikenlaiseen itse tekemiseen, sekä luo yhteisöllisyyttä ottamalla lukijat mukaan lehden kehittämiseen.
Kuusi kertaa vuodessa ilmestyvä Hannah Montana -lehti tuo maailman suosituimmaksi kohonneen teinisarjan nyt myös lehden sivuille.
“Lehti tarjoaa ikkunan päähenkilön Mileyn elämään. Sehän on jännittävää, kun tavallinen koulutyttö on salaa myös rokkitähti Hannah Montana. Lehti on hauska ja viaton, kuten TV-sarjakin”, päätoimittaja Paula Antila kertoo.
Hannah Montana -lehti kertoo monipuolisesti kuvin ja sanoin huippusuosituksi kasvaneesta ilmiöstä ja syventää TV-sarjan maailmaa. Se tarjoaa lukijoille muun muassa tietoa sarjasta ja sen näyttelijöistä, lyhyitä kuvakertomuksia jaksojen parhaista kohdista sekä aktivoivaa sisältöä, kuten testejä, tuunausohjeita, lukijaäänestyksiä ja kilpailuja.
Joka numero sisältää myös minikirjan sekä haastattelun yhdestä sarjan näyttelijästä. Kiehtovaa Hannah-maailmaa vahvistaa lehden herkullisen värikäs ulkoasu.
Lehden ensimmäisen numeron teemana ovat – sarjan tausta-ajatuksen mukaisesti – salaisuudet. Lehti kurkistaa Hannahin tarkasti varjeltuihin salaisuuksiin, kuten tähtimuotiin ja hiusvinkkeihin, ja lukija voi vaikkapa testata oman salaisen tähtiprofiilinsa.
Hannah Montanan salaisuus kiinnostanut miljoonia katsojia
Hannah Montana on Emmy-ehdokkuuden saanut yhdysvaltalainen Disney Channelin televisiosarja, jonka esittäminen alkoi maaliskuussa 2008. Sarja kertoo teinityttö Miley Stewartista (Miley Cyrus), jolla on suuri salaisuus: hän elää kaksoiselämää huippusuosittuna pop-artistina Hannah Montanana!
TV-sarja on kerännyt miljoonia katsojia ja noussut katsotuimmaksi nuortensarjaksi useissa Euroopan maissa. Tällä hetkellä sarjasta on tekeillä 3. tuotantokausi. Suomessa sarjaa alettiin esittää MTV3-kanavalla syyskuussa 2008.
Hannah Montanasta on myös tulossa elokuva, joka saa ensi-iltansa Suomessa huhtikuun 24. päivänä 2009.
Copyright: Disney
















