Asiaa hakusanoista osa 8

Rakastettu sarjamme, Asiaa hakusanoista, saa jälleen jatkoa. Lyhykäisyydessäänhän tämän sarjan ideana on ollut selvittää, mitä hakusanoja käyttämällä lukijat tämän blogin pariin löytää. Vaikka Ankkalinnake on pullollaan monenmoista tiedonjyvästä, ihan kaikkeen mekään emme ole pystyneet. Moni hakija on joutunut itkukurkussa siirtymään takaisin Googlen pariin, kun hakusanoja vastaavia tietoja ei ole löytynytkään. Mutta eihän sellainen käy päinsä! Pyrimme tietysti vastaamaan kaikkiin Disney-aiheisiin kysymyksiin, koska maailma ei ole täydellinen ennen kuin kaikki tieto on saatavilla. Joten askel askeleelta kohti täydellisyyttä, tästä se taas lähtee! Aiemmat kirjoitukset aiheesta löydät täältä!

Jokaisella on omat purjeet - Tälle ei Disney-viittausta suoranaisesti löydy. Kokonaisuudessaanhan kyseinen valmistuneille kirjattava fraasi menee näin:

Jokaisella on omat purjeet
ja haluttu suunta,
jota päivien tuulet
ja elämän myrskyt sekoittavat,
piirretyn reitin suuntaa muutellen.

Pidä lujasti kiinni
ja anna mennä – täysin purjein.

Kauniiden sanojen taakse kätkeytyy viesti, että elämä antaa ja välillä ottaa, mutta nokka pystyyn ja kohti uusia seikkailuja. Sopii oikeinkin hyvin eräälle merimiesnuttuiselle ankalle...

Walt Disneyn sanomaksi useissa yhteyksissä väitetty "If you can dream, you can do it" toimii myös mitä mainioimmin nuorelle tsemppiviestiksi. Joskin Aku Ankan puhuva koira, tarinasta Aku Ankka ja puhuva koira, toteaa lakoisesti "Elämme kovia aikoja, ystävä hyvä", joka sekin varsin hyvin valmistuttaa nuorukaisen kohti tulevia myrskyjä ja mylväyksiä.

Disney autot - Disneyn Autoista (Cars) on ollut aika vähän juttua. Ensimmäinen Autot- elokuvahan julkaistiin vuonna 2006 ja tämän jälkeen on tullut jo jatko-osakin tälle, Autot 2 (vuonna 2011). Lentsikat- niminen Spin-off taas julkaistiin vuonna 2013 ja Cars Toons- niminen lyhytanimaatiosarja on ollut vauhdissa jo vuodesta 2008 lähtien! John Lasseter on siis käsikirjoittajana luonut varsin menestyksekkään konseptin, joka varsinkin pikkupoikiin on vedonnut todella kovaan - ja tästä johtuen erilaiset oheistuotteetkin ovat olleet todella kovassa huudossa. Kuriositeettina mainittakoon vielä, että elokuvan apuohjaaja ja yksi käsikirjoittajista, Joe Ranft, menehtyi elokuvan teon ollessa vielä kesken vuonna 2005 auto-onnettomuudessa, joten elokuva on omistettu hänen muistolleen.

Autot sai Suomessa oman lehtensäkin, jonka mukana tuli leikkiautoja. Koko kokoelman keräämisessä voikin nyttemmin olla hieman ongelmia, koska näitä ei liiemmin tunnu liikkuvan. Leluautoista puheen ollen, ei toki pidä unohtaa myöskään muita Disneyn autoja! Varsinkin Italiassa tuntuu tulevan hauskanlaisia oheistuotteita tarjolle tämän tästä, kannattaa tutustua vaikkapa eBayn kautta tarjontaan!

Jucci Hellström Aladin - Aladdin- musikaalissa näytteli tosiaan Scandinavian Hunkseista ja viihdeohjelmista tuttu Jucci Hellströmkin. Kyseisessä musikaalissa hän esitti Razoulia, tuota elokuvan kookkainta vartijaa. Ja hyvän roolisuorituksen Jucci totisesti teki!

Vaniomäki Kai - Mainio Disney-käsikirjoittajamme Suomesta! Ura Disneyllä jäi lopulta varsin lyhyeksi, mutta sitäkin väkevämmäksi. Tällä hetkellä julkaistuja tarinoita on jo 45 kappaletta, ja sanoisin että selvästi keskivertoa parempia kertomuksia nuo ovatkin olleet. Hänen ensimmäinen tarinansa Ei perheen pienimmille (joka oli muuten tarinan kuvittajan, Arild Midthunin, ensimmäinen 10-sivuinen tarina) on harvoja 2000- luvun tarinoita, jotka ovat jääneet elävästi mieleen. Sittemmin sarjakuvantekoa lisää aktiivisesti opiskellut Vainiomäki olisi toivottu lisä Disneyn nykyiseen tekijäkaartiin uudestaan - toivottavasti jatkossa näemme vähintäänkin hänen omia luomuksiaan albumeissa tai sanomalehtien sivuilla!

Disney kiista - Disney on ollut monenmoisten kiistojen kohteena historiansa aikana, näistähän saisi vaikkapa kirjan! Ehkäpä mielenkiintoisin on kuitenkin koko yhtiötä heilutellut tilanne Michael Eisnerin aikakaudella, kun Roy Disneykin, Waltin veljenpoika, alkoi saada koko touhusta tarpeekseen Eisnerin unohtaessa alkuperäisen Disney-taian ja muuttaen yhtiön sieluttomaksi. Eisnerillä ja Steve Jobsillakin oli varsin tulehtuneet välit, Jobshan oli Pixarin kautta varsin läheisessä tekemisessä Disneyn kanssa ja istui toki myöhemmin myös kyseisen yhtiön hallituksessa. Roy Disneyn masinoima Save Disney -kampanja olikin varsin näkyvästi esillä mediassa, ja lopultahan yhtiön kai voidaan todeta pelastuneenkin.

Heshukka youtube -Heshukasta ei ole animaatioita tehty, hänhän ei perinteistä Disney-hahmokavalkaadia edusta, joten Disney-animaattorit tuskin edes tuntevat kyseistä hahmoa. Siksipä ei Youtube liene paras polku tutustua Heshukan maailmaan. Sen sijaan sarjakuvasankarina hän on esiintynyt, etsipä vaikka Roope-sedän numero 394 (6/2012) käsiisi ja lukaise Heshukan debyyttitarina.

Daniela Zyskowicz - Daniela on Ben Zyckowiczin tytär. Hän ei ainakaan julkisesti ole näyttäytynyt Disney-fanina, mutta ihmekös tuo! Ankallisvaalitentissä Ben nimittäin taannoin ilmoitti, ettei heidän perheeseensä ole koskaan tullut Aku Ankka!

Disney on Ice -näytökset Suomessa

Taannoin pohdimme Disney on Ice -jääspektaakkeleja ja milloin niitä on Suomessa nähty. Valveutunut kansalainen Jesse otti meihin asian tiimoilta yhteyttä ja nythän on tämäkin mysteeri saatu ratkaistua! Aikaisemmassa postauksessa saamamme tiedot eivät vastanneet internetin ihmemaasta löytyneitä tietoja, ja nyt tosiaan Suomen Disney on Ice -show on saatu asiantuntijatahon toimesta listattua.

1. Sport Goofy (1989)

2. Pinocchio (1991)

3. Mickey's Diamond Jubilee (1992)

4. Aladdin (1996)

5. Hooray to Hollywood (1997)

6. Snow White and the Seven Dwarfs (1998)

7. Pocahontas (1999)

8. Disney Classics (2000) (Valmistusjärjestyskoodi D15)

9. Jungle Adventures (2001)

10. Toy Story (2002)

11. Beauty and the Beast (2003)

12. 100 Years of Magic (2004)

13. Jungle Adventures (2005)

14. Mickey and Minnie's Amazing Journey (2006) (D15)

15. Princess Classics (2007)

16. 100 Years of Magic (2008)

17. Princess Classics (2009)

18. Mickey and Minnie's Amazing Journey (2010) (D15)

19. Disneyland Adventure (2011)

20. Princess Wishes (2012) (D27)

21. Let's Celebrate! (2013)

22. Worlds of Fantasy (2014) (D29)

23. Rocking Ever After (2015) (D33)

24. A Silver Anniversary Celebration (2016) (D15)

25. Frozen (2017) (D34)

26. Worlds of Fantasy (2018) (D29)

27. The Wonderful World of Disney On Ice (2019) (D26)

28. Rocking Ever After (2020) (D33)

Wikipediassa oli näiden lisäksi mainittuna seuraavat kohteet, joita Suomessa ei olla todellisuudessa nähty. Jokaisen esityksen perässä on suluissa myös Jessen tarkennuksia.

1987: Hessu Hopo Kyseessä on luultavasti Yhdysvaltojen tuotantovuosi jolloin esitys siis ensikerran näki päivänvalon. Sport Goofy nähtiin Suomessa tammikuussa 1989)

1988: Mikki Hiiri (Tällä voidaan tarkoittaa Mickey's Diamond Jubileeta ja 1988 oletettavasti Yhdysvaltojen tuotantovuosi) 

1992: Peter Pan (Peter Pan oli Euroopan kiertueella mutta Suomeen Peter Pan ei tullut, Ruotsiin kylläkin!) 

1994: Kaunotar ja hirviö (Kaunottaren ja hirviön ensimmäinen Euroopan kiertue, mutta Suomessa esitystä ei vielä tuolloin nähty) 

2000: Tuhkimo, 101 dalmatialaista, Pieni merenneito ja Prinsessa Ruusunen (Muuten oikein mutta Prinsessa Ruususen tilalla Viidakkokirja. D15 Juhlashow)

2001: Leijonakuningas ja Tarzan (Ja lisäksi myös Viidakkokirja) 

2004: Toy Story 2 (Iso-Britannian kiertue 2004-2005! Suomeen tuli uudestaan Viidakkoseikkailu.)

2007: High School Musical (Tämäkin Iso-Britanniassa.) 

2008: Autot, Pieni merenneito, Leijonakuningas, Helinä-keiju, Toy Story 3 (Tämä show on Fantasiamaailmat/Lumotut maailmat (Suomi 2014, 2018) ja Yhdysvaltojen ensi-iltavuosi oli tuo

2008. Toy Story lisättiin showhun vasta myöhemmin, koska tuolloinhan ei kolmososaa oltu vielä edes tehty)

2009: Prinsessa ja sammakko, Liisa Ihmemaassa, Mulan, Viidakkokirja (Tarinat eivät ole koskaan olleet samassa esityksessä, joten tälläistä kokoonpanoa ei olla ikinä nähty.)

2010: Mikki Hiiri, Minni Hiiri, Leijonakuningas, Lilo & Stitch, Simba ja Nala, (Pieni Merenneito ja Peter Pan puuttuu listauksesta D15 Mikin ja Minnin ihmeellinen matka. D15 on siis shown valmistumisjärjestyskoodi. D15 näki päivänvalon syyskuussa 1995 Yhdysvalloissa)

2011: Mikki Hiiri, Minni Hiiri, Aku Ankka, Iines Ankka, Hessu Hopo, Pluto, Prinsessa ja sammakko (Suomessa nähtiin Disneyland Adventure, mutta ei siinä mitään Prinsessaa ja sammakkoa ollut)

2012: Pinocchio, Tuhkimo, Kaunotar ja hirviö, Kaksin karkuteillä, Urhea (Tällä viitataan Rocking Ever After -showhun, joka oli Suomessa vuonna 2015 ja joka itseasiassa on tällä hetkellä Tallinnassa. Vuosi 2012 on Yhdysvaltojen ensi-ilta)

2013: Mikki Hiiri, Minni Hiiri, Buzz Lightyear, Woody, Jessie (Tämä vaikuttaa Toy Storylta, mutta hahmot esiintyivät myös Suomessa tuolloin nähdyssä Yhtä juhlaa -showssa.)

Kiitokset vielä Jesselle informaatiosta!

Asiaa hakusanoista osa 7

Taas mennään hakusanojen ihmeelliseen maailmaan! Ankkalinnakkeeseen saapuu väkeä mitä ihmeellisimmin hakusanoin, mutta pyh ja pah - emme ole osanneet tiedonjanoisia lukijoita aina auttaa. Monet hakusanat ovat nimittäin olleet sellaisia, ettei sivultamme yksinkertaisesti tietoa löydy näihin visaisiin pähkinöihin. Mutta kuten aiemmista osista voit tulkita, teemme parhaamme ettei hakusanahakeminen jatkossa osoittautuisi turhaksi työksi. Vastataanpas siis oitis lukijoidemme etsintäkohteisiin!

Aku Ankka ja Disney on Ice - Nyttemmin vuosittain luisteltava Disney on Ice (alkujaan Walt Disney's World on Ice) on tosiaan Suomessakin luisteltu lukuisia kertoja. Tietojemme mukaan Suomessa ensimmäinen show oli tammikuussa 1989, kun Sport Goofy luisteltiin Otahallissa. Suomen oma Kristiina "Tintti" Wegelius nähtiin tuolloin Suomenkin jäillä, ja vuonna 1991 Pinocchio- showssa hän saikin iki-ihastuttavan Sinisen Haltijattaren roolin. Wikipedia -sivu ei tue alkamisvuodesta saatua tietoamme, vaan siellä ensiesiintymiseksi on mainittu jo 1987. Tässäpä onkin työnsarkaa jollekin harrastajalle, täydellinen listaus kaikista Disney on Ice -esityksistä olisi kova juttu! Aku Ankka- lehti on tähän oiva tietolähde, täydellinen lista olisi oikeinkin hienoa saada osaksi Suomen Disney-historiaa.

Aku Ankka ja Hannu Hanhi - Carl Barksin vuonna 1948 ensi kerran julkaistussa tarinassa Se parhaiten nauraa... (Wintertime Wager, mm. Aku Ankka 3/2008) debyyttinsä tehnyt Hannu on tämän jälkeen aiheuttanut Akulle pään vaivaa tämän tästä. Toisinaan Hannu on pirullisen onnekas vieden arpajaisvoiton Akun nokan edestä, toisinaan taas hänen charminsa puree Iinekseen paremmin kuin merimiesnuttuisella ankalla. Vaan onpa Suomessa myös Hansu nähty esiintyvän nimellä Hannu Hanhi (Akun välit myös tähän Hanheen ovat kuitenkin toisinaan vähintäänkin kylmät).

Mikki kiipelissä hinta - Ensimmäinen Suomessa julkaistu taskari, eli Mikki kiipelissä, on monien himoama keräilykohde - keräilykuntoisena ensipainoksena varsinkin! Jokunen aika sitten tästä otettiin erikoinen uusintapainoskin, jossa on mukana myös Taskukirja nro 2, Aku Ankka ja Karhukopla. Vaan mihinkäs hintaan näitä sitten liikkuu? Keräilykuntoisena ensipainoksesta saa maksa useammankin satasen, tiedetään että tällaisesta olisi maksettu liki nelinumeroinenkin summa - ehkä jossain jopa yli tonnin verran! Myöhemmät painokset sen sijaan liikkuvat muutamista euroista noin kymmeneen euroon.

Donna Ankka - Don Donald- lyhytanimaatiosta vuodelta 1937 tuttu Donna ei pahemmin ole tämän jälkeen julkisuudessa viihtynyt.Vuonna 1951 tämä kuitenkin pistäytyi Al Taliaferron sanomalehtistripissä, vieläpä samassa ruudussa Iineksen kanssa. Monesti on luultukin Donnaa ja Iinestä samaksi hahmoksi, mutta viimeistään tämä todistaa, että tulinen meksikotar on kuitenkin oma hahmonsa ja mitä ilmeisemmin Akun mielitietty ennen Iinestä.

Mikki Hiiren kerhotalo jaksot  - Mickey Mouse Clubhouse on nähty Suomessakin Disney Channelilla ja TV2:ssa Pikku kakkosen yhteydessä. Yhtä jaksoa lukuunottamatta koko jakso näytettiin Suomessakin, ja kaikki jaksot on julkaistu toki myös DVD:nä tämän jälkeen. Alla lista kaikista Suomessa nähdyistä jaksoista:

Iineksen Karitsa (Daisy-Bo-Peep)
   
Minni Saa Yllätyksen (A Surprise for Minnie)
    
Hessun Lintu (Goofy's Bird)
   
Mikin Kalaretki (Mickey Goes Fishing)  
Ilmapallokilpailu (Donald's Big Balloon Race)
   
Aku ja Pavunvarsi (Donald and the Beanstalk)
   
Minnin Syntymäpäivä (Minnie's Birthday)
   
Sammakkoprinssi Aku (Donald the Frog Prince)
   
Hessun Matka Marsiin (Goofy on Mars)
   
Mikki Etsijänä (Mickey Go-Seek)
   
Iineksen Tanssi (Daisy's Dance)
   
Pluton Pallo (Pluto's Ball)
   
Mikki Aarteenetsijänä (Mickey's Treasure Hunt)
   
Iines Tuulenviemänä (Daisy in the Sky)
   
Pluto Lapsenvahtina (Pluto's Puppy-Sitting Adventure)
   
Pluto on Paras (Pluto's Best)
   
Naamiaiset (Mickey's Treat)
   
Joulupukki Pulassa (Mickey Saves Santa)
   
Minni Punahilkkana (Minnie Red Riding Hood)
   
Minni Nukkuu (Sleeping Minnie)
   
Mikin Väripaletti (Mickey's Color Adventure)
   
Taikuri Hessu (Goofy the Great)
   
Hessun Eläintarha (Goofy's Petting Zoo)
   
Iineksen Klinikka (Dr. Daisy MD)
   
Akun Lemmikkileijona (Donald's Lost Lion)
   
Akun Hikka (Donald's Hiccups)

Tämänkin Corrado Mastantuonon upean kuvituksen idea on lähtöisin Artibanin kynästä

Artibani - Francesco Artibani on ahkera Disney-sarjakuvakäsikirjoittaja Italiasta. Hän on urallaan käsikirjoittanut niin perinteikkäitä Disney-universumin hahmoja kuin W.I.T.C.H:n kaltaista uusdisneyäki.

Miten piirtää Roope Ankka - Kas siinäpä vasta kysymys! Parhaitenhan piirtämään oppii matkimalla aluksi muiden töitä ja ajan myötä varmuus ja taitotasosi kasvaa taatusti! Oikotietä onneen ei tässäkään ole, vaan ainoastaan harjoittelemalla voi päätyä mestariksi. Kynä siis sauhuamaan, oi sinä tuleva Suomen Carl Barks!

Keltaiten ruusujen sanoma - Keltaiset ruusut ovat mystisiä, joten joku sanoma niillä on oltava! Ehkä vanha kansanlaulu The Yellow Rose of Texas auttaa mysteerinratkaisemisessa, sen löytää muun muassa Disneyn tuottamalta Disney Children's Favorite Songs 2 -kokoelmalta!

Arvostelu: Aku Ankan Taskukirja SUPER 9 – Läpimurto

Yllättäen Supertaskarin yhdeksäs numero on putkahtanus lehtipisteisiin jo hyvissä ajoin ennen kesää ja näin ollen kaivattujen Taikaviitta2000 sarjan uusien osien odotus on toistaiseksi taas ohi. Uusinkin pokkari sisältää tuttuun tapaan kaksi osaa TeeKoo:ta ja yhden tarinan perinteisenmpää Taikaviittaa. Niin ikään tuttuun tapaan kirjassa seurataan myös Mikin edesottamuksia Andervillessa ja pääseepä Heshukkakin taas availemaan lukijakirjeitä. Mutta paluun kirjan sivuille on tehnyt myös eräs kirjasarjan sivuilta hetken aikaa poissa olollaan loistanut hahmokaarti. Keistä on kyse? Lähdetään selvittämään.

Aku Ankan Taskukirja SUPER 9 – Läpimurto

Kirjan avaava tarina Vaihtoehto alkaa hämmentävissä merkeissä. Akusta on tehty Ducklair -yhtiön johtaja ja hän tuntee yhtäkkiä yhtiön perustaneen Everet Ducklairin henkilökohtaisesti. Taikaviitan mukana alusta asti ollut lukija tajuaa heti, että nyt on jotain vialla ja pian sitä alkavat epäilemään sarjakuvan hahmotkin. Aikajatkumossa on tapahtunut jotain mikä muuttaa tapahtumia ja tulevaisuuden Ankkalinnassa elävä Odin Eidolon lähtee selvittämään asiaa. Mukaan hyppää tietenkin myös Taikaviitta ja Lydia.

Tarina on varmaa Taikaviitta2000 laatua ja jatkuvaan juoneen on haettu uutta lähestymiskohtaa amerikkalaisista supersankarisarjakuvista tutulla What if?- (suomeksi varmaankin Entä jos?) juonikuviolla. Tällaisissa tarinoissahan keskitytään johonkin käänteen tekevään asiaan, mikä sattuessaan muuttaisi historian kulun ihan eri suuntaan kuin mihin se on tähän mennessä kulkenut. Piristävän tarinan käsikirjoituksesta vastaa Alessandro Sisti ja piirrokset ovat puolestaan Taikaviitan lukijoille tuttuakin tutumman Claudio Sciarronen käsialaa.

Mainitsin edellisen Supertaskarin arvostelussani, että julkaistessaan ensi kertaa TK2000 tarinoita suomeksi, toimitus hyppäsi 30 numeroa yli päästäkseen mukaan muiden maiden julkaisutahtiin. Ikävät viittaukset aiemmin julkaisemattomiin tarinoihin kaikuvat korvissa välillä vieläkin kun sarjasta puhutaan. Siksi hieman säikähdin huomatessani, että tässä kirjassa ei olekaan Taikaviitan osia 15 ja 16 vaan 15 ja 17. Osa 16 on joulutarina ja mitä oletettavimmin toimitus on päätynyt ratkaisuun siirtää tarina tästä numerosta syksyllä ilmestyvään Supertaskariin sen teeman takia. Jouluisen tarinan julkaiseminen lähempänä joulusesongin alkua on ajankohtaisempaa (ja varmasti paremmin lukijoihin vetoavampaa) kuin tällä lailla kesää lähennellessä. Ja tarinan luettuani viittaukset yli hypättyyn osaan loistavat poissaoloaan. Tällaisessa tapauksessa voin hyväksyä kronologian rikkomisen vaikka edellisessä tarinassa meneillään oleva talvi loppuukin lyhyeen.

Alessandro Barbuccin piirroksista ei vauhtia puutu

Itse tarina (eli tässä taskarissa julkaistava osa 17) mikä kantaa nimeä Tartu hetkeen on Vaihtoehtoakin piristävämpi tapaus. Juttu on täynnä toimintaa ja hersyvää komiikkaa. Francesco Artibani kuljettaa tarinaa niin vauhdikkaasti eteen päin, että tuntuu kuin seuraisi toiminnallista elokuvaa. Elokuvan fiiliksiä mukaan tuo myös kovasti ihailemani Alessandro Barbucci jonka piirrokset pääsevät loistamaan Taikaviitan moniulotteisissa sivutaitoissa. Kuvakerronta on välillä tiivistunnelmaisen rajattua ja paikoin vauhdikkaan avonaista. Lintuperspekriivistä kuvatut futuristiset kaupunkimaisemat herättävät ihastusta ja hahmojen ollessa tukalassa tilanteessa, ahdistuksen voi tuntea kun katsoo ahtaiksi käyviä ruutuja. Juonta en ala tässä erikseen avaamaan sillä tämäkin tarina on edellisen osan tapaan teemaltaan ehtaa aikamatkustusta. Itseeni se kolahti kuitenkin kovemmin kuin kirjan aloittava Vaihtoehto.

Victoria tarinassa Mikki, kuka teki edellisessä Supertaskarissa päätökseen jäädä vielä toistaiseksi Andervilleen, potee koti-ikävää ja se vaikuttaa hänen mielentilaansa. Mysteerien tutkiminen ei väsymykseltä innosta ja osittain tästä syystä Mikki ajautuukin salaperäisen Haihduttajan ja tämän rikollisliigan kiristettäväksi. Mikin tehtäväksi tulee etsiä Haihduttajalle tämän palkkalistoilta karannut työntekijä kuka on vienyt mukanaan arkaluontoisia asioita Haihduttajasta ja tämän liigasta. Koska panokseksi asetetaan Mikin ystäviä Ankkalinnasta, ei tämän auta kuin suostua kiristäjien toimeksiantoon.

Tällä kertaa Mikin mysteerejä Andervillen suurkaupungissa on päässyt kuvaamaan Stefano Turconi. Turconin piirrokset ovat vaihteeksi mukavaa seurattavaa, mutta koska tarinalla on jo ikää, niin piirroksista puuttuu se keveys ja asentojen liioittelu mistä ainakin minä Turconin uusimmissa töissä eniten pidän. Ruutusommittelu on kaunista ja mieleen tulevat valkokankaan agenttijännärit vaikka sivutaiton ideointi lieneekin suurimmaksi osaksi tarinan kirjoittajan Augusto Macchetton suunnittelemia. Tarina esittelee aiempien osien tapaan Mikki Hiirestä kovemman ja karskimman puolen, verraten siihen mitä esimerkiksi joka viikkoisen Aku Ankka -lehden sivuilla olemme tottuneet näkemään.

Superhessukin piipahtaa Supertaskarin sivuilla

Mikki on mukana myös hieman perinteisemmässä tarinassa Virheitä ja viestejä mikä on tuttu Roope-setä -lehden 11/2013 sivuilta. Vaikka tarina ei huono olekaan niin sen näkeminen näin pian uudestaan tuntuu turhauttavalta ja mielestäni uusintajulkaisuksi olisi pitänyt valita jokin muu tarina. Uusintajulkaisua edustaa myös kirjan alussa nähtävä Salainen tehtävä, mikä on myös nähty aiemmin suomalaisissa julkaisuissa. Viimeksi niinkin tuoreeltaan kuin viime vuonna jolloin juttu oli mukana Aku Ankan taskukirjat 18-20 sisältäneessä kokoelmauusintapainoksessa. Uusintajulkaisut ovat sallittuja ja harkitusti käytettynä voivat olla todella antoisiakin, mutta tarinoiden olisi oikeasti hyvä antaa mieluummin odotuttaa itseään kuin julkaista niitä lyhyen ajan sisään uudelleen ja uudelleen aina kyllästymiseen asti. Nämä edellä mainitut edustavat Supertaskarissa klassisempaa puolta ja niiden piirroksista vastaavat sellaiset mestarit kuin Romano Scarpa ja Luciano Gatto.

Kirja sisältää myös kolmannen uusintajulkaisuin, mutta koska kyseessä on joka numerosta tuttu perinteisempi Taikaviitta uusinta, annan tarinalle armahdukseni. Äskeistä uusintaparia tuli arvosteltua jo ihan riittämiin.

Onneksi loput kirjasta onkin sitten uutta tavaraa.

Heshukka tosiaan lukee lukijoilta saamiaan kirjeitä ja koheltaa omissa lyhyissä tarinoissaan. Nämä ovat ihan hauskoja, mutta ei välttämättä tekisi pahaa pitää Heshukasta välillä taukoa tai harkita pidempien ja tummasävyisempien tarinoiden julkaisemista mitkä olivat tuttuja Roope-setä -lehdestä.

Ultsasankarit sarja saa uutta näkökulmaa kun tämän kertainen tarina keskittyy sankarien sijasta pahiksiin ja Pahan seiskan koti-iltaan. Voidapa viettää koti-iltaansa kuin superpahis konsanaan.

Tapaamme jo tutuksi tulleen Konradinkin selvittelemässä journalistimaailmaan sijoittuvia kommelluksia. Näiden tarinoiden ehdotonta herkkua ovat olleet Silvia Zichen hersyvät piirrokset, mutta nyt pääsemme tutustumaan myös kynäniekan käsikirjoitustaitoihin eikä niistä hersyvää huumoria ja päättömän hauskoja käänteitä puutu.

Piipahtaapa kirjan sivuilla myös Superhessukin ja Supersankarien kerhosta tutut Lepakkoankka ja Purppuranpunainen Perhonen. Tällä kertaa supersankariryhmän johtaja Simo Sisu on ajanut viime tarinassa hämmentäneet viiksensäkin pois ja hyvä niin. Hahmo on huomattavasti uskottavampi poliisinakin ilman naamakarvoitusta.

Kääkkylän kostaja on kuin ilmetty Taikaviitta

Vaan keitä ovatkaan ne kirjan sivuille palanneet hahmot ketkä alussa mainitsin? Pikku-Aku kavereineen tuli Supertaskarin lukijoille tutuksi sarjan ensimmäisissä numeroissa. Hahmo seikkaili ensimmäisen kolmen numeron aikana neljässä tarinassa ja yksi nähtiin vielä numerossa 5, mutta sen jälkeen Supertaskareissa ei ole Akun lapsuuden aikaisiin maisemmiin palattu ennen kuin nyt. Tarina Kääkkylän kostaja istuu Supertaskarin teemaan mitä mainioimmin, sillä siinä pikku-Aku on innostunut supersankarisarjakuvista ja Karon kaataessa Akun sadevesitynnyriin, päättää tämä kostaa kaverinsa jäynän korkeimman omakätisesti. Tästä syntyy Kääkkylän kostaja, kuka käy kostamassa nuoren Akun kokemia vääryksiä kuin varhaisajan Taikaviitta konsanaan. Taikaviittaa ei onneksi mainita sanallakaan ja viittaukset hahmoon jäävät vain pinnallisiksi, mikä mielestäni toimii tarinassa mainiosti. Ai niin, hauskana huomiona tarinassa rötöstelee myös nuori Karhuvaari maissipiippuineen.

Kaiken tämän jälkeen voi todeta Supertaskarin sisältävän vaihteeksi niin monipuolisen kattauksen, että sitä voi huoletta suositella melkeinpä kaikille taskarien ystäville. Mukava sekoitus perinteisempiä taskaritarinoita ja superimpia erikoisuuksia monipuolisella hahmokaartilla pitää kirjan edelleen kiinnostavan tuntuisena, vaikkakin vanhojen klassikoiden pitkäaikaisille keräilijöille uusin numero tuottaa mitä todennäköisimmin pettymyksen.

-Ville Tanttu

Arvostelu: DuckTales 1

Päättyneen vuoden 2017 ehdottomasti suurin pommi Disney-sarjakuvan saralta oli Roope-setä-lehden yllättävä päättyminen ja uuden tv-sarjan vanavedessä aukkoa julkaisukentällä paikkaamaan tulleen DuckTalesin alku. Lehden ensimmäinen numero ilmestyi heti joulunpyhien jälkeen. Uuden julkaisun hyppysiinsä saamisen hetken jännitys oli suorastaan käsin kosketeltavissa. Nyt on aika jakaa tunnot tästä uuden alkamisesta!

Tiedon uudesta lehdestä tultua julki päätoimittaja Aki Hyyppä kehui siihen olevan luvassa laatulehden tunne aina paperivalintaa eli UPM Finea myöten. Lehteä selatessa tämä laatulehden tunne todella välittyy näppituntumalla. Painosta on tullut ulos teknisesti laadukkain Disney-sarjakuvalehti Suomen historiassa. 

Puitteet ovat täydellisesti kunnossa, mutta loppupeleissä sisältö on se aidosti merkityksellinen asia. Uuden DuckTales-maailman perinteisestä poikkeava tyyli oli jo hyvin etukäteen tiedossa. Siksi Marco Ghiglionen kansikuvasta alkava piirrostyyli ei pääse järkyttämään, mutta totuttelua se vaatii. Prosessi tulee jatkumaan vielä seuraavien numeroiden myötä, sillä DuckTalesia itseään lehti pitää sisällään vähän kokonaissivumäärään nähden. 

Lehden alku on täyttä DuckTalesia. Joe Carmagnan ja Luca Usain johtosarjan Maanalaisten mysteerien majakka lisäksi alkusivuille mahtuu erinäisiä esittelypätkiä. Ne kulkevat käsi kädessä tv-sarjan ensimmäisen jakson kanssa, mutta siitäkään ei ole haittaa, jos tuota Suomessa kahteen osaan katkaistua aloitusta ei olisi päässyt näkemään. Suurin järkytys on ankanpoikien nimeäminen Ludvigiksi, Teodoriksi ja Hubertiksi. Tupu, Hupu ja Lupu ovatkin mukamas vain lempinimiä. Tämän ratkaisun sulattaminen onnistuu tuskin ikinä. Ihmetystä herättää myös vanhasta Ankronikasta tuttua Selma Taatelin hahmoa muistuttavan Tepan mummon ja Roopen taloudenhoitajan nimeäminen rouva Kurpaksi.

Itse mainittu johtosarja Maanalaisten mysteerien majakka ei liity tv-sarjan jakson sisältöön mitenkään. Täten ei ole syytä pelätä, että sekä lehden että piirretyn seuraaminen vaatisi jonkinlaista taidokkuutta hypellä niiden välissä ilman, että jotain olennaista paljastuisi sarjan juonesta tai että jompaakumpaa ei kykenisi ymmärtämään ilman toisenkin näkemistä. Kun lehteä on tarpeeksi pitkään tuijotellut, Usain piirrokset alkavat näyttää varsin hyvältä. Valitettavasti Carmagnan käsikirjoitus ei kohene odottelunkaan jälkeen. Tarina on vain kertakaikkisen hölmö. Lähtö olisi voinut kieltämättä tapahtua uljaamminkin.

Lehden muu sarjakuva ei ole DuckTalesia, mutta ei se ole sitä tavanomaisinta Disney-sarjakuvaakaan. Roope-setä-lehdestä muistumia tuo numeron päättävä Heshukka-juttu Kauhun väri Stefano Ambrosiolta ja Marco Mazzarellolta. Myös Marco Boscon ja Renata Castellanin miekkailua käsittelevän lyhyen, viiltävän urheilureportaasin voisi kuvitella myös vanhan Ropsun sivuille. Se ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että kyseinen reportaasi on turhaa, väkisin itsestään hauskaa vääntävää sivujen tuhlausta. Uhkakuvaksi muodostuu nopeasti Ropsun viimeistä vuotta tärvelleen Suuren pokaalijahdin aiheuttaman megalomaanisen floppi-ilmiön toistuminen. Tässä tapauksessa lieventävänä asianhaarana on jutun lyhyys. Sivut ovat kuitenkin aina paremman sisällön julkaisemiselta pois.

Augusto Macchetton ja Lorenzo Pastrovicchion lyhyt Mortti ja Vertti -juttu Koodinmurtajat edustaa samankaltaista trendiä. Se on nuoremmalle lukijakunnalle suunnattu pikku pähkinä. Jutun voi ajatella jatkavan Ropsusta muistettavien kuukauden dekkaripähkinöiden perinnettä hivenen laajennetussa mitassa. Tällaisten purtavien julkaiseminen on kuitenkin perustellumpaa kuin urheilureportaasin kaltaisen kamalan höpsötyksen. Koodinmurtajia seuraa DuckTales-teemainen testi. Varttuneempi väki näistä tuskin niin välittää, mutta mainitulle nuoremmalle polvelle ne voivat olla arvossa pidettävä lisä. 

Toimitus lunastaa lupaustaan DuckTalesin Taikaviitta-takuusta Alessandro Sistin ja Francesco D’Ippoliton Ulottuvuusmullistuksella. Tarinassa sulautetaan yhteen perinteisempää Taikaviittaa ja Supertaskareiden puolella julkaistua Taikaviitta 2000 - eli Teekoo-universumia. Uuteen lehteen muun erikoisemman sisällön joukkoon tällainen tavanomaisimmista resepteistä poikkeava tarina sopii oikein hyvin. Sarja osoittautuu numeron mielenkiintoisimmaksi ja sen loppukin on erityisen herkullinen.

Vuosikymmen sitten Suomessakin esittäytynyt Wizards of Mickey tekee paluun Pimeyden valtakausi -sarjalla. Aloitusnumerossa nähdään sen ensimmäinen luku Mustan velhon mittelö. Stefano Ambrosion ja Alessandro Pastrovicchion tuotos onnistuu pitkin kulkuaan säväyttämään sen verran, että tarinan seuraavaa osaa tekeekin jo mieli päästä lukemaan. Ainakin avausta on siksi pidettävä onnistuneena. 

DuckTales päättyy vielä DuckTales-tunnelmiin, sillä takakannesta löytyy tv-sarjan tyylin mukaisia keräilykortteja. On makuasia, näkeekö kortit enemmän uhkana vai mahdollisuutena. Ajatus näin laadukkaalle paperille painettua lehteä lähestyvistä saksista on kyllä kauhistuttava.

DuckTalesin puitteet ovat todetusti kunnossa. Lehti on teknisesti erinomaista työtä ja painojälki näyttää hyvältä. Sisältö vaatii varsinkin pitkän linjan lukijalta paljon totuttelemista, sillä se poikkeaa oikeastaan kaikilta osin siitä, mihin Disney-sarjakuvan kohdalla on vuosien varrella päässyt tottumaan. DuckTales on selvästi omanlaisensa julkaisu ja sellaisena sitä kannattaakin pitää ja kehittää. On vain hyvä kokeilla näin laajasti sellaista, mikä poikkeaa vahvasti muusta tarjonnasta ja mihin ei samalla tavalla muissa julkaisuissa olisi mahdollisuuksia. 

Vastaavasti DuckTalesin tyyliä ei ole syytä levittää kaikkialle. Isoin kirjaimin painettu fontti, säännönmukainen sarjakuvaan sisältyvä interaktiivisuus, testit, lehden alkuosan esittelysivujen kaltaiset kokonaisuudet sekä täysin klassisemmasta Disney-sarjakuvasta poikkeava tarjonta ovat vain osa tälle nimenomaiselle lehdelle omaksuttua tyyliä. DuckTales saa myönteisen huomion puoleensa, joskin siihen sisältyy väkisin edelleen varauksia. Suuria mullistuksia ei oteta noin vain hetkessä vastaan vaan ne vaativat oman aikansa. Oma tila muutokselle on nyt taattu. Ei voi korostaa liikaa, kuinka elintärkeää on, että mahdottoman uudesta voi edelleen turvallisesti poistua tuttuun ja turvalliseen Disney-sarjakuvan ympäristöönsä, joka sekin jatkaa kulkuaan.

Juhlat jatkuvat vauhdilla Villistä lännestä

Hurraa-huutojen kaikumiselle ympäri Suomenniemen oli syytä keväällä, kun tieto neljännestä Floyd Gottfredsonin Mikki Hiiri -sanomalehtistrippejä yhteen kokoavasta jättikirjasta saapui. Jo ensimmäisen Gottfredson-kirjan ilmestyminen vuonna 2014 oli iloinen yllätys ja tämä reaktio on seurannut sen jälkeen jokaisena vuonna. Josko jo nyt voidaan varsin luottavaisin mielin puhua kestävästä julkaisupolitiikasta?

Cowboy Mikki – Floyd Gottfredsonin hurjimmat Villin lännen seikkailut
Sanoma Media Finland Oy, Kids Media 2017

Toimitus: Antti Hulkkonen, Jenni Hurme ja Aki Hyyppä

Sarjojen suomennos: Antti Hulkkonen

Ulkoasu ja taitto: Marja Mikkola ja Jouni Asikainen

128 sivua, sidottu

ISBN: 978-951-32-4462-0

Suositushinta: 33,00 €

Floyd Gottfredson. Kuva: Inducks.

Kirjan resepti on sama kuin kolmessa aiemmassakin. Viikon stripit per sivu (sunnuntaisin lehdissä oli erillisten sunnuntaisarjojen vuoro), upeat väritykset ja virheetön painojälki. Julkaisujen alkaessa toivoin mustavalkoista väritystä alkuperäisen sanomalehtien julkaisuasun mukaisesti, mutta tuon toiveen täyttymättömyyttä ei ole tarvinnut sen koommin harmitella! Toimituksella on Gottfredson-kirjoihin oikea suhtautuminen: kun homma on toiminut erinomaisesti aiempien kohdalla, miksi mennä muuttamaan asioita hyväksi todetusta?

Sen verran muutosta on tullut aiempiin kirjoihin, että David Gersteinin esipuheen sijasta alkunuotit asettelee itse Giorgio Cavazzano. Gersteinin puheenvuorot ovat olleet mainioita, mutta niin on Cavazzanonkin. Tässä kohtaa on vain oikein mielenkiintoista kuulla legendan asemaan itsekin päässeen sarjakuvataiteilijan sanomaa Gottfredson-vaikutteistaan. Esipuhesivulle on pieni virheen pahalainen päässyt pujahtamaan, sillä kuvituksena olevien Gottfredsonin eläkepäivien töiden nimet ovat sujahtaneet juuri toisinpäin kuin on tarkoitus. Näitä sattuu.

Aiempien kirjojen teemoja ovat olleet Gottfredsonin parhaimmisto, sota-aika ja kelmikavalkadi. Neljäs opus pureutuu Villin lännen maisemiin. Sen ensimmäinen sarja on samalla lähtökohtaisesti mielenkiintoisin. Vuodelta 1930 oleva Mikki Hiiri Autiolaaksossa on äärimmäisen varhaista Disney-sarjakuvaa, itseasiassa toinen heti sitä edeltäneen Lentokonehullun jälkeen. Itse Walt Disney käsikirjoitti tarinan strippejä toukokuun loppuun saakka. Tämä olisi voinut tulla mainituksi myös sisällysluettelossa. Gottfredsonin lisäksi päivittäisstripeistä vielä tuolloin piirrosvastuuta ottaneet Jack King ja Win Smith ovat oikeilla paikoillaan.

Ymmärrettävistä syistä strippien piirrokset eivät ole vielä sitä terävää Gottfredsonia, jota tämänkin kirjan myöhemmillä sivuilla nähdään. Juonikin osaa olla melkoisen poukkoileva. Riemastuttavalla tavalla meno oli sellaista kyllä myöhemminkin, mutta tässä haetaan selvästi vielä suuntaa. Vaikka laadussa tällaiset varhaiset tuotokset eivät tietenkään kultakausille pärjää, on tämä historian siipiä havisuttava kokonaisuus luonteeltaan suorastaan hellyttävä. Sen paikka on ehdottomasti näissä kansissa!

Sisällön edetessä kronologisesti pääsee lukija tuttuun tapaan seuraamaan strippien kehitystä kokonaisvaltaisesti: piirroksia, käsikirjoituksia, hahmojen luonnetta ja niin edelleen. Hukka-Haukkusen jäljillä on vuodelta 1933 ja sen piirroksissa on jo huomattavaa edistystä kolmen vuoden takaisesta. Korkeimmat huippuvuodet odottavat toki vielä seuraavissa sarjoissa. Hauskan tarinan miellyttävä sivujuonne on ensiesiintymisensä vasta sarjaa edeltäneenä vuonna tehnyt Hessu.

Hornanlaakson lepakko ja Kilvoittelu kullasta edustavat kirjassa parhaiten Gottfredsonin kultaisinta muistoa. Molemmissa niin piirrokset kuin tarinan kulku hipovat täydellisyyden ylintä astetta. Huumorin, toiminnan ja jännityksen gottfredsonilainen yhdistyminen on huikeaa seurattavaa, jonka pariin haluaa hakeutua säännöllisesti uudelleen. Tarinat ovat vuosilta 1934 ja 1935 ja niistä jälkimmäisessä vilahtaa myös eräs kääkättävä ystävä. Olkaahan tarkkana!

Kolme edellistä tarinaa olivat käsikirjoituksiltaan Ted Osbornen nimissä. Tietysti tunnetusti Gottfredson osallistui tiiviisti tarinoiden hahmottamiseen. Vuoden 1940 Kaappaus karjatilalla on Merrill De Marisin käsikirjoittama. Viisi strippiä kesäkuulta on piirtänyt sunnuntaisarjojen parista paremmin muistettava Manuel Gonzales. Tarinasta on tehty myös Paul Murryn piirtämä uusintaversio, joka on Suomessa julkaistu Aku Ankka -lehden jatkosarjana vuonna 1963 sekä Jumbo-albumissa numero 20. Murryn versio on tullut allekirjoittaneelle aiemmin tutuksi, joten siksi alkuperäisen tarinan lukeminen on aina luonteeltaan vertaileva kokemus. Helppo havainto on, että Murry on omaan versioonsa ottanut hyvin pitkälle mallia Gottfredsonin piirroksista.

Vuonna 1943 stripeissä käsikirjoitusvastuun ottaneelta Bill Walshilta on mukana kaksi sarjaa. Billy Hiiri on vuodelta 1945 ja Hytinälän haamut vuodelta 1949. Walshin käsikirjoittamat sarjat ovat nekin yleensä oikein mainiota ja viihdyttävää luettavaa, mutta kuten joka Gottfredson-kirjan kohdalla on oikeastaan tullut todettua, ne eivät pärjää vertailussa aiemmalle Gottfredson-tuotannolle. Walshin tarinat ovat luonteeltaan hyvin levottomia ja niistä on vaikea saada otetta. Mielikuvitus on usein hyvästä, mutta joskus sille olisi paikallaan asettaa selkeyden vuoksi myös jonkinlaisia rajoja.

Kirjan kronologia sortuu sen viimeisen sarjan Mikki Hiiri Kultakylän seriffinä myötä. Se on vuodelta 1937 ja selkein syy sen säästymiselle kirjan loppuun on, että se on sunnuntaisarjoina julkaistu. Siten se poikkeaa kirjan muista tarinoista, jotka ovat arkistrippeinä julkaistuja. Toisaalta kokonaisuudelle tekee ihan hyvääkin, ettei loppu koita Walshin turhankin lennokkaiden tuotosten kanssa. Mikki Hiiri Kultakylän seriffinä on hyvä sarja ja mainio kirjan lopetus. Ainoa siinä hieman hiertävä asia on sisällysluettelon väite Earl Duvallin osallisuudesta tarinan piirtämiseen. Duvallin osallisuus Mikki-strippeihin ajoittuu 1930-luvun alkuvuosille.

Gottfredson ei koskaan petä! Cowboy Mikki on edeltäjiensä tapaan hieno kirja, jota voi suositella jokaiselle Disney-sarjakuvan ystävälle ja jopa asiaan vihkiytymättömillekin. Gottfredson-kirjat ovat erinomaisesti laadittuja ja niiden jatko on toivottavaa niin pitkälle kuin materiaalia suinkin riittää. Jo neljännen kirjan ilmestyminen on viesti siitä, että tällaiselle on ollut tilausta. Ensimmäisen kirjan yhteydessä esittämäni inhorealistinen arvio suomalaisten nuivasta suhtautumisesta Mikki-julkaisuihin on ollut kertakaikkisen väärä ja olen iloisempi myöntäessäni erheeni kuin jos olisin ollut oikeassa. Mikäli Cowboy Mikki ei osunut vielä pukinkonttiin, sopii sen hankkiminen muunakin vuodenaikana!