Disney-yhtiön entinen toimitusjohtaja, Ron Miller, on menehtynyt 9. helmikuuta. Kuollessaan hän oli 85 -vuotias.
Miller toimi Disneyn johdossa vuodesta 1978 vuoteen 1984, jonka aikana hän oli muun muassa luomassa Disney Channelia sekä perustamassa Touchstone-studiota, jonka alla oli mahdollista julkaista Disneylle lähtökohtaisesti ei-niin-tyypillisiä elokuvia. Hänen aikanaan tehtiin myös monenlaisia mielenkiintoisia elokuvakokeiluja, kuten Tron-elokuva vuonna 1982 ja Kuka viritti ansan, Roger Rabbit vuonna 1988. Tronissa keskiössä oli nykyisin kovinkin kömpelöltä näyttäytynyt tietokoneanimaatio, joka kuitenkin aikanaan oli valtava edistysaskel elokuva-alalla. Roger Rabbitissa taasen yhdistettiin animaatiota oikeaan näyteltyyn maailmaan Maija Poppasen hengessä.
Disneyltä lähdettyyään Miller keskittyi viinitilan pitämiseen yhdessä vaimonsa Diane Disney-Millerin kanssa, joka muuten oli Walt Disneyn ainoa biologinen lapsi. Hän toimi myös puolisonsa perustaman Walt Disney Family Museumin puheenjohtajana.
Millerin vaiheista kertoo muuten osaltaan myös maanmainio teos Myrsky Satumaassa - Yrityskaapparit Disneylandissa, jonka kantavana teemana on Disney-yhtön yrityskaappaus yritys. Mielenkiintoista luettavaa Disney-harrastajille, Ankkalinnake suosittelee.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti