Päätoimittaja Aki Hyyppä kertoo Roope-sedästä ja DuckTalesista

Ankkalinnake kertoi eilen, että vuodesta 1978 ilmestynyt Roope-setä-lehti lakkautetaan. Lehden viimeinen numero ilmestyy joulukuussa. Tilalle tulee DuckTales-niminen lehti, jonka nimi on peräisin Ankronikka-animaatiosarjan englanninkielisestä alkuperäisnimestä. Alun perin 1980-luvun lopulta tutusta sarjasta alkoi tänä syksynä pyöriä Yhdysvalloissa uusi versio. Aku Ankan ja Roope-sedän päätoimittaja Aki Hyyppä kertoo Ankkalinnakkeelle Roope-sedän lakkauttamispäätöksen taustoista ja uudesta DuckTales-lehdestä.

Pääsyy Roope-sedän lakkauttamiselle on Hyypän mukaan se, että lukijatutkimukset ovat osoittaneet lehteä pidetyn yksipuolisena julkaisuna, joka keskittyisi vain Roopen raha-asioihin ja taisteluihin Karhukoplaa ja Milla Magiaa vastaan. "Se ei tietenkään pidä paikkaansa, ja lehteä oikeasti lukevat tietävät sen hyvin. Tällä vuosituhannella olemme uusineet Roopen konseptia jo moneen otteeseen, mutta se ei ole vaikuttanut maineeseen", Hyyppä toteaa.

Kun Roope-setä oli sisällöllisesti sama lehti kuin muissa maissa, olivat sarjat Hyypän mukaan pahimmillaan kuin Taskarin jämiä. Vaikka toimitus alkoi 2000-luvun alussa tehdä tarinavalinnat itse nostaen lehden laatua uudelle tasolle, oli vanhasta leimasta vaikea päästä. Hyyppä sanoo, ettei Roope-setä eronnut riittävästi Taskareista. "Roope-sedän 70-vuotispäivää olemme käyttäneet vitsimielessä hyvänä tekosyynä vetäytyä logohahmon virasta itse seikkaluihin", hän lisää leikkisästi viitaten lakkautuksen osumiseen hahmon juhlavuoteen.

Roope-sedän viimeiseksi jääneen uudistuksen myötä aloitetut Platinanumerot ovat saaneet kehuja. Konsepti lopetetaan tästä huolimatta samalla kertaa Roope-sedän kanssa. "Platina-konsepti on kyllä mahtava, mutta senkin jatkaminen olisi ollut hankalaa. Nytkin menemme jo osittain toista kierrosta tekijöissä. Vaikka olisi upeaa tehdä vähän kieli poskessa Giuseppe Perego -platina, se tuskin säväyttäisi muita kuin paatuneimpia harrastajia", Hyyppä kertoo. Hän lisää, että platinanumeroita vastaavaa sisältöä voidaan toteuttaa Teema-Taskareissa ja Aku Ankka Ekstran Teemanumeroissa.

Roope-sedän paikan julkaisukartalla ottava uusi DuckTales-lehti ei formaatiltaan orjallisesti seuraa edeltäjänsä jalanjälkiä. Sivumäärä pysyy samana, mutta lehden koko kasvaa. Julkaisutiheydessä palataan kuukausirytmiin. "DuckTales on 100-sivuinen kuukausilehti, koko kasvaa HS Teeman kokoon ja paperi on mainio UPM Fine. Tavoitteena on materiaalienkin puolesta siis laatulehden fiilis", Hyyppä sanoo. Roope-sedän tilaajat pidetään DuckTalesin kelkassa mukana, sillä Hyyppä kertoo tilaajien jatkavan uuden lehden tilaajina. Yksityiskohdat sen suhteen tarkentuvat vielä.

Hyyppä on jo aiemmin Sanoman sivuilla kertonut, että Roope-sedästä tuttuja tarinasarjoja jatkaa ilmestymistään DuckTalesin sivuilla. Hän vahvistaa Ropsun suosikkisarjojen jatkon ja toivoo uuden lehden suhteen myös lukijoilta toiveita. Italialaissisältö ei ole katoamassa tai jäämässä vain Taskarien täytteeksi. "Topolinossa on valtavasti laatukamaa, jota emme ole ikinä Suomessa käyttäneet!" Hyyppä hehkuttaa.

DuckTales-lehden aloittaminen viittaa vahvasti siihen, että uusi Ankronikka-sarja alkaisi myös Suomessa. Hyyppä vahvistaa, että sarja on tulossa ja että yhteistyökumppanina on Nelonen, mutta aikataulua hän ei voi vielä paljastaa. Animaatiosarjan ja sarjakuvalehden yhteispelillä Hyyppä toivoo saatavan aikaan kunnon DuckTales-innostuksen.

Kysymykseen siitä, miksi lehti käyttää englanninkielistä alkuperäisnimeä DuckTales eikä Ankronikka-suomennosta, Hyyppä paljastaa sen olleen Disney-yhtiön toive. "Disney toivoi, että TV-sarjasta käytetään kaikkialla DuckTales-nimeä. Ankronikka on oiva käännös ja sanaleikki, mutta muistuttaa ehkä vähän vanhanaikaisesta sarjasta ja sarjiksista. Sillä on taattu nostalgia-arvo, mutta uusi DuckTales on aika lailla eri puusta veistetty", hän kertoo.

Hyyppä paljastaa myös Disneyn kyselleen ehdotuksia uuteen sarjaan. "Disney kysyi myös meiltä pari vuotta sitten toiveita uutta DuckTalesia varten, ja aika moni toivomamme juttu on otettu huomioon! En tiedä, toivoivatko muut Carl Barksin tuotannosta ponnistavia seikkailuja kuten me, mutta tämä toive ainakin otettiin huomioon ja Barksilla Disney promoissaan ratsastaa. Lupaa muuten hyvää!" Hyyppä suitsuttaa. Hän ei ole kehuineen yksin, sillä sarjan alku on otettu Yhdysvalloissa hyvin vastaan ja esimerkiksi sen Internetin arvioita keräävissä palveluissa saamat keskiarvot ovat verrattain oikein hyviä.

Ennen DuckTalesin aloittamista Roope-setää nähdään vielä kahden numeron verran: Giorgio Cavazzano -platinanumero ilmestyy tässä kuussa ja lehden viimeiseksi jäävä, 454. numero joulukuun alussa. Lehden ansiot eivät jää unholaan. "Roope-setä oli Taskarin jälkeen merkittävin Akkarin laajennus, jossa esiteltiin Topolinon piirtäjiä ja meininkiä. Toimitussivuineen kaikkineen Roope oli ehkä toimituksellisin lehtemme, Akkarissa kun Oma Nurkka ja muut toimitukselliset sivut ovat vain yhden sivun mittaisia. Ennen kaikkea Pekka Tuliaran mainioita Klubimestarin palstoja ja muita Roopen ominaisuudessa kerrottuja tarinoita kaivataan edelleenkin", Hyyppä pohtii.

Hyypän omakohtaiset muistot Roope-sedästä lähtevät jo lehden aloitusvuodesta 1978, jolloin hän kertoo pontevana ekaluokkalaisena saaneensa manguttua ensimmäisen Roopen. Myöhemmin hän oli Roope-sedän vastuutoimittajana 2000-luvun alkuvuosina. "Vanhojen Romano Scarpan sarjojen kaivaminen on minulle ehkä rakkain muistoni Roopesta", hän tunnelmoi. "Samoin Platinanumerot voisin katsoa yhdeksi Roopen kohokohdaksi unohtamatta 80-luvun klubimerkkejä, kortteja ja onnenrahoja."

Kaiketi mikään ei ole tässä maailmassa pysyvää ja vanhan on väistyttävä uuden tieltä. Hyyppä tiivistää suomalaisen Disney-sarjakuvajulkaisujen historian käännekohdan samalla valoa tulevaan suunnaten: "Roope-setä oli mainio paketti, mutta onneksi saamme siirrettyä sen parhaat puolet eteenpäin uuteen lehteen!"

Ankronikka tulee taas - tarkastelussa sarjan vanha ja uusi versio

Alkuperäisessä sarjassa Aku jättää sisarenpoikansa Roope-setänsä huostaan.

Arvostelijanammekin toiminut Ville Tanttu päätti tällä kertaa käydä hieman läpi vanhaa ja uutta Ankronikkaa. Vanhempi versio tästä tv-sarjasta on varmasti monien lukijoiden lapsuudesta tuttu rakas animaatiosarja, mutta Villen artikkelissa käydään läpi hieman senkin eroavaisuutta Barksin luomaan sarjakuvamaailmaan:

Disney -sarjakuvissa hauska puoli on se, että koska hahmoja ja tekijöitä on niin paljon, melkein joka vuosi on aihetta juhlaan. Milloin vietetään jonkun hahmon pyöreitä synttäreitä, milloin juhlistetaan tasavuosia täyttävää mestaripiirtäjää. Tänä vuonna mm. ankanpoikien, Iineksen ja Akun 313 -auton ensiesiintymisistä tulee täyteen 80 vuotta. Roope Ankka esiteltiin maailmalle 70 vuotta sitten ja samana vuonna syntyi muuan italialainen mestaripiirtäjä Giorgio Cavazzano. Tänä vuonna tulee täyteen 90 vuotta myös taiturimaisten ankkalegendojen Romano Scarpan ja Giovan Battista Carpin syntymistä. Eikä juhlallisuudet siihen lopu. Vuonna 2017, 18. syyskuuta tulee täyteen 30 vuotta siitä kun amerikkalaisissa televisioissa pyörähti käyntiin DuckTales -piirrossarja ja tuolla samaisella viikolla sarja palaa ruutuun upouusin jaksoin.

Ankkalinnake pyysi minua kirjoittamaan mietteitäni uudesta DuckTalesista ja kertaamaan, mitä alkuperäinen sarja piti sisällään.

DUCKTALES 1987-1990

1980-luvun sarjan oli tarkoitus tuoda suursuositut Carl Barksin sarjakuvat ensimmäistä kertaa televisioon.  Ilmeisesti Barksin tarinoiden muuttaminen toi jo heti sarjan suunnitteluvaiheessa mukanaan erinäisiä ongelmia. Sarjakuvakerronta on erilaista tv-kerrontaan verrattuna ja Barksin tarinoiden sisältämät teemat eivät kaikkien mielestä sopineet sellaisinaan koko perheen piirrettyyn. Sarjassa kuitenkin haluttiin keskittyä Barksin luomaan Ankkalinnaan ja nimenomaan hahmoihin mitkä juurikin Barks oli kaupunkiin luonut, joten sen päähenkilöiksi valikoituivat Roope Ankka ja tämän sukulaispojat Tupu, Hupu ja Lupu. Ankanpojathan eivät ole Barksin luomia, mutta 1980-luvun DuckTalesissa hahmot ovat luonteeltaan lähempänä Barksin sarjakuvia kuin taannoisissa lyhytelokuvissa, missä hahmot olivat aiemmin esiintyneet. TV-sarjassa ankanpojat esitettiin tämän tästä nokkelina Sudenpentuina, mikä on juurikin Barksin luoma partiojärjestö.

Barksin luomia hahmoja DuckTalesissa

Barksin luomista hahmoista sarjassa suuressa roolissa ovat myös Pelle Peloton, Karhukopla, Milla Magia, Kultu Kimallus ja Kulta-Into Pii. Barksin sarjakuvissa Pii on etelä-afrikkalainen miljardööri ja ikään kuin Roopen paha kaksoisolento, mutta tv-sarjassa Pii asustaa Ankkalinnassa, mikä helpotti hahmon käyttämistä seikkailuissa useammin. Tuotantotiimi teki Piistä skottilaisen ja sarjassa hahmo käyttää kilttiä sekä puhuu liioitellulla skottiaksentilla, mikä osaltaan korostaa sarjakuvien ”paha kaksoisolento”-asetelmaa. Ilmeisesti hahmon suuriin muutoksiin vaikutti myös se, että Etelä-Afrikka oli sarjan ilmestymisen aikoihin poliittisesti arka paikka ja Disney-yhtiö halusi välttää viittauksia apartheidiin.

Pienemmissä rooleissa DuckTalesissa nähdään myös Barksin sarjoista tutut Hannu Hanhi ja Pikkuapulainen.

Carl Barksin sarjakuvien Aku ja Roope

Carl Barks tunnetaan myös Aku Ankan hahmon luonteen kehittäjänä ja ilman Barksia nykyistä tuntemaamme Aku Ankkaa tuskin olisi olemassa. Piirroselokuvissa Aku esitettiin temperamenttisena ja hyvin helposti tulistuvana tuittupäänä. Lyhytelokuven juonet oli usein rakennettu ”Aku vastaan jokin arkinen asia” – asetelman ympärille ja katsojille iloa tuotti nimenomaan animaatioankan raivonpurkaukset. Barksin tarinoissa Aku esiintyy ankanpoikien yksinhuoltajana, hahmona, joka on valmis menemään äärimmäisyyksiin kasvattaakseen pojista kunnon kansalaisia. Tämä Aku on luonteeltaan syvällisempi ja samaistuttavampi kuin piirroselokuvien räjähdysherkkä ankka.

Kun DuckTalesia suunniteltiin 1980-luvulla, Aku oli tuotantotiimin yksi isoimmista ongelmista. Hahmo oli niin suosittu, että sen pelättiin varastavan koko shown päähenkilöksi kaavaillulta Roopelta. Piirroselokuvista tutut jatkuvat raivonpurkaukset ja slapstick -tyylinen kerronta eivät sopineet puolen tunnin jaksoista ja välillä pidemmistä tarinan kaarista koostuvaan tv-sarjaan, eikä yleisölle tunnetuimman hahmon luonnetta uskallettu lähteä muokkamaan. Myös Akun ankkaäänen uskottiin olevan liian vaikeaa ymmärtää. Aku päätettiin lopulta jättää sarjassa vain sivuosaan ja hahmo sai esiintyä ainoastaan tarinan kehyskertomuksessa, missä tämä jättää suojattinsa Roope-setänsä huollettavaksi liittyessään yhdysvaltain laivastoon. Lopulta Aku esiintyi sarjassa ainoastaan 65 jaksoa sisältäneen ensimmäisen kauden kahdeksassa jaksossa. Myöhemmillä tuotantokausilla hahmoon ei edes viitata. Yksi useimmiten vastaantulevista huhuista Akun poissaololle kerrotaan olevan myös se, että sarjan tuotannon alkuvaiheilla Akun pitkäaikainen ääninäyttelijä Clarence Nash menehtyi 80 vuoden iässä.

Ilman Akuakin sarjasta tuli menestys. Disney satsasi siihen taloudellisesti enemmän kuin tuohon aikaan pienen budjetin juttuna pidettyihin piirrossarjoihin yleensä ja riski kannatti. Suuren suosion takia kilpailevat televisioyhtiöt alkoivat panostaa omiin piirrossarjoihinsa.

Mm. "Back to the Klondike" kääntyi sarjakuvasta animaatiosarjan jaksoksi

DuckTales ei lainannut Barksilta ainoastaan hahmoja vaan kierrätti myös juonia tämän muistettavimmista sarjakuvista. Tv-sarjan jaksoiksi kääntyivät sellaiset klassikot kuin The Status Seeker, The Horseradish Story, The Secret of Atlantis, The Golden Fleecing, Micro Ducks From Outer Space, The Giant Robot Robbers, Lost Crown Of Genghis Khan, Hound Of Whiskervilles, Land Beneath the Ground, Lemming with the Locket, Back to the Klondike, Old Castle's Secret, Only a Poor Old Man, The Unsafe Safe ja Trala la.  Myös tv-sarjan jaksot A Drain on the Economy, Working for Scales sekä Once Upon a Dime lainaavat juonielementtejä Barksin tarinoista.

Sarjaa varten luotiin myös liuta ennennäkemättömiä hahmoja kuten Roopen hovimestari Duckworth (suom. Ankenström), uskalias lentäjä Launchpad McQuack (Heimo Huima), ankanpoikien sudenpentuystävä Doofus Drake (Sulo Sählä), Roopen taloudenhoitaja Mrs. Betina Beakley (Rva. Selma Taateli), sekä tämän tyttärentytär Webby Vanderquack (Tepa) (joka lienee luotu Carl Barksin luomien Iineksen sisarentyttärien Leenun, Liinun ja Tiinun pohjalta). Toisella ja kolmannella kaudella mukaan tuli sellaisia hahmoja kuin aikamatkalla salamatkustajana Ankkalinnaan päätynyt luola-ankka Bubba ja tämän lemmikkitriceratops Tootsie, sekä siviilissä Roopelle työskentelevä, mutta salaisen identiteetin omaavana supersankarina GizmoDuckina (Turboankka) toimiva Fenton Crackshell (Maukka Munankuori), Fentonin aina televisiota tuijottava äiti M’ma Crackshell ja tyttöysvävä Gandra Dee. Myös sarjan pohjalta tehdyssä elokuvassa DuckTales the Movie: Treasure of the Lost Lamp ensiesiintymisensä tehnyt Dijon nähtiin tv-sarjan neljännellä kaudella.

DuckTalesin äänirooleista vastasivat mm. sellaiset alan ammattilaiset kuin

Alan Young – Roope Ankka

Terry McGovern – Heimo Huima

Russi Taylor – Tupu, Hupu ja Lupu sekä Tepa

Joan Gerber – Rouva Taateli

Chuck McCann – Ankenström

Hal Smith – Pelle Peloton

Brian Cummings – Sulo Sählä

June Foray – Milla Magia

Frank Welker – Bubba

Hamilton Camp – Maukka Munankuori

Tony Anselmo – Aku Ankka

DuckTalesin kaksiosainen finaali esitettiin yhdysvalloissa peräkkäisinä päivinä 27.-28.11.1990.

REBOOT

Roope Ankan hahmon täyttäessä 70 vuotta ja alkuperäisen DuckTalesin täyttäessä 30 vuotta, Disney XD -kanava tuo sarjan uudestaan televisioihin. Uutta sarjaa mainostettaessa on mainittu sen tuovan saman energian ja seikkailuhengen uuden sukupolven tavoitettavaksi kuin mikä vanhassakin oli, ja nähtyäni 12.elokuuta julkaistun 45minuttisen pilottijakson, tähän on luottaminen.

Uusi Ducktales (2017) tekee kunniaa niin alkuperäiselle tv-sarjalle kuin tietenkin Carl Barksin tarinoille, mutta nyt myös jossain määrin Don Rosan sarjakuville ja Disneyn klassisille lyhytelokuvillekin, lisäten mukaan tuoreilta tuntuvia elementtejä.

Uusi sarja aloittaa täysin ennennäkemättömän tarinan, jossa pääossassa on ankkojen koko perhe. Tällä kertaa Akua ei ole unohdettu, vaan hahmo on yhtä suuressa osassa kuin Roope, Heimo Huima tai ankanpojatkin. Kaksiosaisessa pilottijaksossa, mikä kantaa nimeä ”Woo-oo!”, Aku ja Roope eivät ole puhuneet toisilleen kymmeneen vuoteen. Ankanpoikien lapsenvahti ei pääse tulemaan paikalle, joten Akun on vietävä lapset Roopen kartanon taloudenhoitajan vahdittavaksi siksi aikaa, kun hän itse käy työhaastattelussa. Roope kuitenkin osuu paikalle ja riitaisan jälleennäkemisen jälkeen pojille selviää, että maailman rikkain ankka on heidän isosetänsä. Aluksi ynseästi poikakolmikkoon suhtautuva Roope oppii pitämään lapsista kun heidän aiheuttamat ongelmat ja vaarantilanteet saavat hänet tuntemaan olonsa nuoreksi jälleen. Erinäisten käänteiden jälkeen koko ankkaperhe muuttaa Roopen kartanoon asumaan ja kymmenen vuoden välirikko Akun kanssa saa viimein väistyä ja Roopen aarteiden seassa odottaa vielä suuri ankanpoikiin liittyvä mysteeri selvitettäväksi.

Ratkaisevassa osassa oleva maalaus

Uudessa sarjassa korostetaan hahmojen sarjakuva-alkuperää. Toisin kuin jotkut ovat saattaneet luulla, uusi DuckTales ei pyri kopioimaan Carl Barksin tai Don Rosan piirrostyyliä, vaan sarjakuvamaisuus tuodaan esille muilla tavoin. Roope pukeutuu sarjakuvista tuttuun punaiseen nuttuunsa ja Akun yllä näemme ensi kertaa mustan merimiesasun. Animaation taustat ovat pistevarjostuksineen kuin suoraan sarjakuvasta. Sarjakuvan alkuperää korostetaan erityisesti tv-sarjan introssa, missä hahmot hyppivät ruudusta toiseen ja jopa ulos sarjakuvan sivuilta. Kovimmat Barks tuntijat saattavat huomata, että introssa on neljä kohtausta, mitkä on henkiin herätettyjä Barksin maalauksista. Barksin maalauksia viljellään sarjassa itsessäänkin taajaan. Roopen kartanon seinät ovat täynnä tauluja, jotka mukailevat tuttuja maalauksia. Kuvien seasta voi bongata myös Don Rosan sarjakuvista tutut Roopen vanhemmat ja Roopen itsensä kymmenvuotiaana pojankoltiaisena.

Muutoksiakin on tehty. Tupu, Hupu ja Lupu ovat saaneet uudessa sarjassa enemmän yksilöllisiä luonteenpiirteitä, eivätkä ole enää vain yksi hahmo kolmessa kehossa. Alkuperäisessä sarjassa Tepa oli äärimmilleen stereotypisoitu tyttölapsi nukkeineen ja leikkiteeastioineen, joka etsi hyväksyntää itseään hieman vanhemmalta (?) ankkakolmikolta. Uudessa sarjassa Tepa vaikuttaisi olevan enemmänkin kolmikkoa eteen päin vievä voima. Herkästi innostuva fanityttö, kuka haluaa selvittää ankkain suvun koukeroisimmatkin mysteerit. Tämä Tepa on huomattavasti alkuperäistä kiinnostavampi hahmo. Rouva Taateli taas ei ole enää vain Roopen kartanosta huolehtiva taloudenhoitaja vaan hänelle on rakennettu hurja taustatarina, mikä avautunee sarjan edetessä. Uudessa sarjassa hän on mukana myös Roopen henkivartijana. Heimo Huima on lähimpänä 1980-luvun DuckTalesia ja Roopesta huokuu ärtyisä, mutta pohjimmiltaan perhettään rakastava sarjakuvavastineensa.

Kuten jo aiemmin mainitsin, Aku on nyt tasavertainen jäsen sarjassa ja tässä versiossa hahmoon otetaan elementtejä niin vanhoista slapstick -tyylisistä klassikkolyhäreistä kuin sarjakuvista tutusta moniulotteisemmasta Akusta. Akun äänestä on ajoittain hieman haastava saada selvää, mutta alkuperäisessäkin sarjassa hahmoa näytellyt Tony Anselmo tekee roolissa kuitenkin oikein hyvää työtä.

Muut ääniroolit ovatkin sitten laitettu kokonaan uusiksi. Ankanpoikien yksilöllisistä äänistä vastaavat mm.  Community -sarjasta tuttu Danny Pudi, esimerkiksi Parks and Recreationissa näytellyt Ben Schwartz, sekä suositusta Saturday Night Live -ohjelmasta tuttu Bobby Moynihan. Heimo Huiman äänenä toimii niin ikään SNL:stä tuttu Beck Bennett, Rouva Taatelina puhuu mm. The Neighborsissa mukana ollut Toks Olagundoye, Tepan ääniroolista vastaa vaikkapa Raising Hope -tilannekomediassa näytellyt Kate Micucci.

Edesmennyt Alan Young jätti suuret saappaat täytettäväkseen Roope Ankan roolissa. Hän ehti lainata ääntänsä Roopelle yli kolmen vuosikymmenen ajan ja oli siinä ajassa saanut suuren fanikunnan. Alan Youngin Roope on hurmaavine skottiaksentteineen itsellenikin ollut se rakkain ja siksi minua jännitti, jopa hieman pelotti kuulla, kuka oikein perisi Roopen roolin mestarimaiselta Youngilta, joka kuitenkin puhui Roopea vielä viime vuonna tuotetuissa upouusissa Mickey Mouse lyhäreissäkin, vain hieman ennen kun menehtyi 96 vuotiaana. Mutta kun silmiini sattui uutinen skotlantilaisen David Tennantin kiinnittämisestä Roope Ankan rooliin, kaikki pelkoni olivat tiessään. Useimmille mies on varmasti tuttu Doctor Who -sarjasta ja minäkin hänet sieltä tiesin, mutta varsinaisen vaikutuksen näyttelijä oli minuun tehnyt Marvelin sarjakuviin pohjautuvassa tv-sarjassa Jessica Jones, missä Tennant näytteli hienosti sarjan ensimmäisen tuotantokauden vihollista Kilgravea.

Muut roolit eivät paljon edellisille kalpene, kuten alla olevasta listata voi huomata:

Paul F. Tompkins – Hannu Hanhi

Jim Rash – Pelle Peloton

Allison Janney – Kultu Kimallus

Margo Martindale – Konnamuori

Eric Bauza - Karhukopla

Keith Ferguson - Kulta-Into Pii

Lin-Manuel Miranda – Maukka Munankuori/Turboankka

Josh Brener - Mark Beaks.

Listan viimeisin on sarjaa varten luotu täysin uusi hahmo.

Kaiken uutisoinnin ja lupaavalta vaikuttavan pilottijakson jälkeen minulla on suuri luotto uuteen tekijätiimiin ja heidän luomaan sarjaansa, mikä tuntuu olevan täynnä yllätyksiä ja viittauksia sarjakuvien lisäksi mm. myös vanhoihin klassisiin Disneyn tv-sarjoihin. Hyvin sarjakuvani tuntevana jotkin tv-sarjaa varten tehdyt muutokset auheuttavat hieman närää, mutta uskon lämpeneväni niillekin, kunhan sarja pääsee kunnolla vauhtiin ensi kuussa.

Entä milloin tästä kaikesta pääsee nauttimaan suomeksi? Mitään ei ole vielä vahvistettu, mutta Aku Ankka-lehden toimitus on puhunut, että uutta Ankronikkaa nähtäisiin meillä ensi vuoden alusta lähtien. Sitä siis odotellessa...

Jatkosarjojen kesä ohi – mitä jatkossa?

Jo pieneksi perinteeksi Aku Ankassa muodostunut jatkosarjojen kesä on päättynyt. Ensimmäiset jatkosarjojen kesät oli omistettu Carl Barksille ja Don Rosalle, mutta nykyisin julkaistuksi tulee sekalainen joukko jatkiksia. Tänä kesänä vuoronsa saivat Paul Halasin ja Miguelin Voista työtä, Freddy Miltonin Kaamea aivastelija, Stefan Petruchan ja Ulrich Schröderin Kumiaaltojen arvoitus sekä Elisa Pennan ja Marco Rotan Kaikenkadotin. Näistä voitaneen hyvällä omallatunnolla sanoa ainoastaan Miltonin Kaamean aivastelijan olleen jonkinasteisen rummutuksen arvoinen makupala, onhan kyseessä pitkään julkaisuaan odottanut maineikas ja tarkoituksellisesti klassiseen barksilaisuuteen pyrkivä tarina. Toki ei pidä vähätellä Milanon maestron Rotan varhaistuotannon arvoa tai enemmän kansitaiteilijana kunnostautuneen Schröderin lehden tavanomaisesta sisällöstä selvästi poikkeavien piirrosten hienoutta. On pakko kuitenkin kysyä, mikä tässä on erikoista.

Jatkosarjojen kesän kiiltävän ja spektaakkelimaisen pinnan alta paljastuu huolestuttava ilmiö eli jatkosarjojen putoaminen lehdestä. Ne ovat käyneet niin harvinaiseksi tavaraksi nykylehdissä, että niiden hetkellinen ilmaantuminen takaisin julkaisuohjelmaan on täytynyt julistaa erikoistapahtumaksi. Tilannetta korostaa se, että hehkutettavaksi tulevat sellaiset sarjat, jotka aiemmin olisivat olleet lehden normaaliin aineistoon luettavia.

Toimitus lupaa uusimmassa lehdessä (AA 32/2015) jatkosarjoja jälleen syksymmällä ja mainitsee Arild Midthunin jatkosarjojen kesän ohella jo traditionaaliseksi tulleen joulujatkiksen. Tämä on linjassa nykyiseen malliin, jossa jatkosarjoista on tullut harvinaistettua ja siten erikoistettua materiaalia.

Syyt jatkosarjojen vähyydelle eivät löydy suoraan Aku Ankan toimituksesta. Taustalla on yleispohjoismainen kehitys. Muissa Pohjoismaissa paikallisten Akkarien levikki pohjautuu huomattavasti enemmän yksittäisten numeroiden myyntiin kaupoissa ja kioskeissa, kun Suomessa lehti on perinteisesti tilattu kotiin. Levikin laskettua Pohjoismaissa myyntikäyrien nostamisessa on yhtenä keinona käytetty jatkosarjojen vähentämistä. Tällöin yksittäisen numeron ostaja ei joudu tilanteeseen, jossa loppu tarinasta onkin vasta seuraavassa numerossa. Tällaisessa tilanteessa sarjan ensi viikolla jatkumisen on tulkittu olevan ostokynnystä nostava tekijä.

Vaikka Egmontin jatkosarjojen tuotanto on tämän vuoksi lopahtanut, ei Suomessa olisi syytä lähteä samaan kelkkaan mukaan. Suomalaiset julkaisut kootaan meikäläisen toimituksen voimin. Jatkosarjoja kyllä löytyy arkistoista julkaistavaksi, sillä Disney-sarjakuvien tuottaminen on tunnetusti erittäin laajaa ja kansainvälistä toimintaa eikä kaikki tästä syntyvä materiaali ole millään päätynyt Akkarin sivuille asti. Eri tekijöiden, eri aikakausien ja eri tuottajien jatkosarjoja julkaisemalla Akkarilla olisi samalla miljoonan taalan tilaisuus kohottaa lehden tasoa, jonka pitkään jatkunut laskusuhdanne on lehteä aktiivisesti lukevien havaittavissa ja suuren massan tiedossa.

Jatkosarjat ovat ennenkin pudonneet lehdestä. Vuonna 1965 ei julkaistu ainuttakaan jatkista. Se toimii oivana historian esimerkkinä sen vaikutuksesta lehteen. Vertailu edeltäviin ja seuraaviin vuosikertoihin tuottaa selvän tuloksen. Jatkosarjat ovat tärkeä osa Aku Ankkaa. Lyhyet, nopeasti läpäistyt sarjat ovat oma lajinsa, jotka eivät yksistään kykene täyttämään Ankkaansa kaipaavaa mieltä. Jatkosarjoina julkaistaan pitkiä sarjoja, jotka eivät yhden lehden sivuille mahtuisi kokonaan sitä täyttämättä. Lisäksi ne tarjoavat alustan myös klassikoiden julkaisemiselle.

Aku Ankka ei ole pelkkää komediaa. Seikkailuille ja jännitykselle on oma sijansa. Mikä saa sydämen tykyttämään paremmin kuin piinaavan jännityksen hetkellä julistettava "jatkuu ensi numerossa"?

Ankallisvaalitentissä Ben Zyskowicz ja Antti Kaikkonen

Antti Kaikkonen. © Antti Kaikkonen

Ben Zyskowicz. © Eduskunta

Tässä kuussa käytävien eduskuntavaalien kunniaksi Ankkalinnake päätti haastaa ehdolla olevia kansanedustajia ankallisvaalitenttiin, jossa nämä saivat vastattavakseen tukun kysymyksiä omasta Ankka-historiastaan sekä todellista päivänpolitiikkaa ja Ankkalinnan maailmaa sekoittavia kysymyksiä. Tarkoitus oli saada tenttiin mukaan edustajat neljästä suurimmasta puolueesta, mutta valitettavasti mukaan pyydetyillä SDP:n ja perussuomalaisten edustajilla ei ollut kiinnostusta vastata haasteeseen. Tenttiin osallistuivat kokoomuksen Ben Zyskowicz Helsingin vaalipiiristä ja keskustan Antti Kaikkonen Uudenmaan vaalipiiristä.

Onko kotitalouteenne tullut joskus Aku Ankka?

Ben Zyskowicz: Ei ole.

Antti Kaikkonen: Kyllä on, montakin vuotta.

Mikä on ensimmäinen muistonne Aku Ankasta?

BZ: Joskus jollakin kaverilla näin lehden.

AK: Aku oli lapsuuteni sankari. Pidin häntä väärinymmärrettynä ja usein maailma kohtelikin häntä kaltoin. Ilo oli sitä suurempi aina silloin, kun Aku onnistui jossain.

Kuka on suosikkihahmonne?

BZ: Ei ole.

AK: Kyllä se nimenomaan Aku on. Mutta kunniamaininnan voisin antaa Pelle Pelottomalle.

Entä suosikkitekijä?

BZ: Ei ole.

AK: Olen vanhan koulukunnan miehiä, ja pidän Carl Barksia parhaana. Mutta täytyy sanoa, että myös esimerkiksi Don Rosa on todella mainio.

Onko Teillä suosikkitarinaa tai jotain Aku Ankassa tapaamaanne, joka on erityisesti jäänyt mieleen?

BZ: Ei ole.

AK: On niitä moniakin. Jostain syystä mieleeni on jäänyt paljon koirahahmoja, kuten Jäyhä jököttäjä. Tai se, kun Kenraali Nuuh harhautettiin jäljiltä alunalla. [Jäyhä jököttäjä, mm. AA 9/1977 ja Kauhujen päivä, mm. AA 27/1960 ja 12/2008, toim.huom.]

Mitä mieltä olette Aku Ankan Suomessa saavuttamasta kansansuosiosta? Mistä arvelette sen johtuvan?

BZ: En osaa sanoa.

AK: Sitä pitäisi varmaan jonkun tutkia enemmänkin. Voisiko se lähteä siitä, että moni meistä kokee hengenheimolaisuutta Akun kanssa ja kokee Hannu Hanhen ehkä hieman ärsyttävänäkin hahmona. Jospa tämä liittyy perinteiseen Suomi-Ruotsi-asetelmaan?

Luetaanko eduskunnassa Aku Ankkaa? Näkyykö Aku Ankka jollain tavoin eduskunnan työskentelyssä?

BZ: Ei tietääkseni.

AK: Eipä taideta lukea, ainakaan julkisesti, eikä se muutenkaan ihmeemmin näy. Kaipa siitä voisi tulla sanomista…

Onko urallanne tullut joskus vastaan tilannetta, joka on kuin Aku Ankasta?

BZ: Ei ole.

AK: No, voin kertoa, että olen muutaman kerran löytänyt itseni tilanteista, joita on ollut vaikea todeksi kuvitella. Välillä aika vaikeistakin. Mutta aina noustu on, kokemusta viisaampana, kuten Akukin.

Aku Ankka saa vuodesta toiseen ääniä vaaleissa. Itse asiassa (ainakin kuuluisan kertomuksen mukaan) Kalle Anka olisi Ruotsissa valittu valtiopäiville 1980-luvulla, mikäli tälle annetut äänet olisi hyväksytty! Millainen poliitikko Aku olisi? Mihin puolueeseen hän kuuluisi? Miten yhteistyö hänen kanssaan sujuisi?

BZ: Aku on yritteliäs hahmo, joka huolehtii läheisistään. Kuuluisi kokoomukseen.

AK: Aku epäilemättä tulisi valituksi, mutta enpä tiedä viihtyisikö Aku eduskunnassa. Eduskuntatyö edellyttää ryhmätyötaitoja, valmiutta kompromisseihin ja suurta kärsivällisyyttä. En ole ihan varma, ovatko nuo sittenkään Akun vahvuuksia. Hänen pitäisi ehkä perustaa oma yhden ankan eduskuntaryhmänsä, tai perustaa Ankkapuolue.

Kenet ankkalinnalaisen ottaisitte mukaan hallitukseen? Minkä salkun antaisitte hänelle?

BZ: Roope Ankasta valtiovarainministeri. Osaa hoitaa raha-asiat.

AK: Suomen talous on nyt niin kuralla, että tarvetta olisi Roope Ankan talousosaamiselle. Hän olisi epäilemättä sopiva valtiovarainministeriksi. Uskon, että hän tulisi hyvin juttuun myös pääministeriehdokkaani Juha Sipilän kanssa. Molemmat ovat rahamiehiä, mutta tarpeen tullen hyvä sydänkin löytyy.

Miten luulisitte oman puolueenne menestyvän Ankkalinnassa?

BZ: Hyvin varsinkin, jos saisimme Hannu Hanhen ehdokkaaksemme.

AK: Oikein hyvin. Keskusta on rosoinen ja kansanläheinen puolue, jossa sattuu ja tapahtuu. Uskon, että kannatuspohjaa olisi.

Mitä tekisitte ensimmäiseksi, mikäli olisitte vallassa Ankkalinnassa? Mihin epäkohtiin puuttuisitte?

BZ: Vaikea sanoa.

AK: Työttömyyteen pitäisi puuttua, ihan jo Akunkin tilanteen parantamiseksi. Ehkäpä kannattaisi ryhtyä ponnistelemaan margariinitehtaan viennin parantamiseksi.

Mitä mieltä olette Ankkalinnan pormestarin Piri Pösön vallankäytöstä? Hänhän esimerkiksi mätkäisee tuon tuosta Roopelle pikaisesti säädettyjä melko erikoisia veroja kaupungin kirstun täydentämiseksi.

BZ: Ei kyllä vaikuta oikeusvaltioperiaatteen mukaiselta.

AK: No rikkaimpia kyllä pitääkin verottaa, mutta Pösön tehtävät voisivat olla määräaikaisia. Vaikkapa neljän vuoden välein ankkalinnalaisilla pitäisi olla oikeus äänestää pormestaristaan.

Onko suuryhtiöillä, kuten Roopen Ankka-yhtymällä tai Kroisos Pennosen yritysryppäällä, liikaa (sanan)valtaa Ankkalinnassa?

BZ: En ole huomannut, että olisi.

AK: No kyllä on, ja kieltämättä Ankkalinnan maailma pyörii välillä vähän liikaa rahan ympärillä. Varsinkin Pennonen pitäisi saada aisoihin.

Olisiko Ankkalinnan syytä harkita kuntaliitosta Hanhivaaran kanssa?

BZ: Ainakin kannattaisi selvittää liitoksen mahdolliset hyödyt.

AK: En kannata ajatusta. Hanhivaara on oma kaupunkinsa, jossa on oma kulttuurinsa. Parempi pitää kaupungit erillään. Johan kuntaliitoksesta nyt Julle Ankanpääkin kääntyisi haudassaan.

Sekä Zyskowicz että Kaikkonen kertoivat vielä muistonsa henkilökohtaisista vaiheistaan Aku Ankkaan liittyen. Zyskowiczilla on läheisiä kokemuksia takavuosina kansainvälistä huomiota saavuttaneeseen skandaaliin.  ”Olin 1970-luvulla Helsingin nuorisolautakunnan puheenjohtaja. Päätimme lehtitilauksista nuorisotaloihin ja keskustelussa yksi jäsen heitti huulta Akun housuttomuudesta. Uutinen levisi ensin Suomen mediaan ja sitten maailman mediaan siinä muodossa, että Helsingin kaupunki kielsi Aku Ankka -lehden nuorisotiloissaan, koska Akulla ei ole housuja. Kaikki ikäpolveni suomalaiset muistanevat kohun, ” Zyskowicz muistelee.

Ankan parissa lapsena viihtyneeltä Kaikkoselta julkaisut saavat edelleenkin suitsutusta. ”Keräsin aikanaan Aku Ankan taskukirjoja, joita tulikin kerättyä melkoinen rivi. Luin Akua todella paljon, se oli ehdotonta suosikkilukemistani. Erityiskiitos myös loistavasta suomen kielen käytöstä. Oma sanavarastonikin on kehittynyt vuosien varrella aika monipuoliseksi, ja sillä on politiikassa käyttöä. Luulen, että se on osin Aku Ankan ansiota. Edelleenkin mielelläni lukaisen Akun, jos sellainen sattuu vastaan tulemaan. Aku Ankka elää loistavasti ajassa edelleen. Hatunnosto tekijöille, niin maailmalla kuin Suomessakin,” Kaikkonen kehuu. ”Aku Ankka kestää hienosti ’isältä pojalle’. Olen tilannut viime vuosina Aku Ankan veljeni lapsille joululahjaksi. Voipi olla, että pannaan kohta meilläkin kotona tilaus vetämään…”

666. artikkeli: Disneyn kolkompi puoli

Ankkalinnakkeen 666. artikkelin kunniaksi muistelemme muutamia Disney-maailman epäsovinnaisempia puolia, joita perheystävällisenä tunnettu yhtiö on jopa halunnut unohtaa tai kiistää niiden olemassaolon tyystin. 

Helvetti: Vuonna 1949 italialaiset Guido Martina ja Angelo Bioletto tekivät parodiaversion kotimaassaan arvossa pidetystä Dante Alighierin Jumalaisesta näytelmästä. Alkuperäisteoksessa Dante vierailee niin Helvetissä, Kiirastulessa kuin Paratiisissakin, mutta L’inferno di Topolinoon eli Mikin Infernoon sisällytettiin vain näistä ehdottomasti vaikuttavin eli ensiksi mainittu. Tarinaa ei ole maailmalla monessa yhteydessä nähty. Se on alkanut saada julkaisuja vasta 2000-luvun aikana. Suomessa se nähtiin kaksi vuotta sitten Ankalliskirjallisuuden klassikot -kirjasarjan kolmannessa osassa. Sarja on jo kulttuurihistoriallisestikin arvokas elämys, joka on selvästi oman aikansa lapsi. Tokkopa tällaiselle tarinalle olisi näytetty vihreää valoa paljonkaan myöhemmin! 

Roisia Rosaa: Laajalti pidetyn Ankka-piirtäjän Don Rosan sarjakuvissa on muutamaan otteeseen vilahtanut viittauksia, jotka eivät Disneyn puhtoiseen lintukotoon kuuluisi. Kolikko karussa -sarjan viimeisellä sivulla tapahtuvia Akun ja Iineksen puheita ja eleitä on tulkittu siten, että nämä olisivat tehneet jotain Disneyn koko kuvaan täysin kuulumatonta. Roopen nuoruudenseikkailuihin kuuluvassa White Agony Creekin vangissa saman toiminnan katsotaan toistuvan, mitä Rosan monin paikoin viljelemät viittauksetkin osoittavat. 

Kiroilu: 1990-luvulla suuri amerikkalainen kauppaketju Wal-Mart veti Cartoon Classics: Fun on the Job! -VHS:n pois myynnistä, kun Akun väitettiin vuonna 1937 tehdyssä Clock Cleaners -lyhytpiirretyssä käyttäneen epäasiallista kieltä. Repliikit ”Oh yeah, says who?” ja ”snake in the grass” olivat ihmisten mielissä kääntyneet sellaisiin muotoihin, jotka eivät lasten korville sovi. Disney päätyi muuttamaan repliikit pätkän seuraaviin julkaisuihin.

Natsikortti: Oscar-palkittu lyhytpiirretty Der Fuehrer’s Face on ehdottomasti kuuluisimpia esimerkkejä Disneyn harjoittamasta peittelystä. Vuonna 1943 julkaistu animaatio sai seuraavan julkaisunsa vasta 61 vuotta myöhemmin. Nykyään Internet-aikana pätkä on helpommin löydettävissä. Kuuluisa elokuva lukeutuu Disneyn toisen maailmansodan aikaiseen sotapropagandatuotantoon. Kyseisessä pätkässä Aku näkee painajaista, jossa hän asuu natsi-Saksassa. Ammustehtaassa työskentelyn aikana tapahtuu legendaarinen kohtaus, jossa liukuhihnalta alkaa ammusten sijaan työntyä Adolf Hitlerin muotokuvia, joita jokaista on tietysti asianmukaisesti tervehdittävä.

Toinen natsikortti: Hitlerin väitetään nivoutuvan myös itsensä Walt Disneyn elämänvaiheisiin, vaikka diktaattorin kerrotaan vihanneen Mikki Hiirtä. Hän ei voinut ymmärtää ihmisten ihastusta saastaista rottaa kohtaan. Hitlerin liittolainen, Italian diktaattori Benito Mussolini taas tunnetaan päinvastoin suurena Mikin ystävänä. Kun sodan aikana muu amerikkalainen kulttuuri laitettiin pannaan, Topolino-lehti sai edelleen jatkaa ilmestymistään. Lopulta Topolinonkin piti kuitenkin väistyä sodan tieltä. Vuoden 1935 Euroopan-matkansa aikana Disney tapasi Mussolinin Roomassa. Jotkut väittävät hänen tavanneen myös Hitlerin Saksassa, mutta siitä ei ole todisteita. 

Kolmas natsikortti: Löytyypä jopa mestari Carl Barksin tuotannosta sensuurin hampaisiin joutuneita piirteitä. Näistä teemaan sopivin lienee ainoastaan vuoden 1950 Aprillia!-sarjan ruutu, jossa kaatopaikan jätteiden joukossa on Hitlerin Taisteluni-kirja. Monissa maissa kirjan nimi on kuitenkin joko poistettu tai muutettu. Sensuurista kärsi myös esimerkiksi Marco Polon aarre vuodelta 1966, tosin ei ensijulkaisunsa yhteydessä vaan vasta myöhemmin. Sarjassa nähtiin liikaa viitteitä kielteisesti koettuun Vietnamin sotaan, joiden ei lisäksi katsottu sopivan lastensarjakuvaan. 

Elokuvissa: Disney-piirretyistä löytyviä sopimattomia yksityiskohtia on Internet pullollaan. Jotkut niistä tuntuvat hakemalla haetuilta ja jopa keinotekoisilta, mutta joidenkin kanssa Disney on joutunut tosissaan puolustuskannalle. Suuren kohun aiheutti aikoinaan vuoden 1994 Leijonakuninkaassa nähty pölypilvi, jossa Disneyn selityksen mukaan vilahti kirjainyhdistelmä SFX hatunnostona erikoistehostetiimille. F-kirjain on kuitenkin monessa yhteydessä tulkittu E-kirjaimeksi, mikä asettaa kohtauksen tarkoitukset kyseenalaiseksi. Yhdessä tapauksessa Disney on joutunut myöntämään keljun virheen tapahtuneen. Pelastuspartio Bernard ja Biancassa vuodelta 1977 päähenkilöiden lentäessä kaupungin läpi eräässä ikkunassa näkyy valokuva yläosattomasta naisesta. Disney ilmoitti 22 vuotta myöhemmin muuttavansa asian uudelleenjulkaisuihin. 

Dubbaus: Osataan sitä Suomessakin, sillä vuonna 1999 ilmestyneessä Mikki Hiiri – olipa kerran joulu -elokuvan suomeksi dubatussa versiossa voi kuulla Akun huutavan sopimattomia tämän laskettua lumikinokseen ankanpoikien tälle lahjoittamalla veneellä. Akun ääninäyttelijänä toimi Jukka Rasila.

Iso, paha Walt Disney: Walt Disneyhyn on liitetty myyttejä aina Illuminati-jäsenyydestä tämän ruumiin jäädyttämiseen ja sijoittamiseen Disneylandin The Pirates of the Caribbean -laitteen alle. Näyttelijä Meryl Streep tiesi viime vuonna kertoa Disneyn olleen antisemiittistä eli juutalaisvastaista teollisuudenalaa luonut ja tukenut antisemiitti ja naisia vihannut sovinisti. Streepille ei ollut kuitenkaan vaikeaa tähdittää Disneyn nimen alla tuotettua ja julkaistua elokuvaa Into the Woods, josta hän sai parhaan naissivuosan Oscar-ehdokkuuden.