Mikki Hiirestä ei Eurooppa-neuvoston puheenjohtajaa

HS.fi:n uutisen otsikko kertonee kaiken: EU-komissio ei halua Mikki Hiiri -aiheisia kansalaisaloitteita.

Älkää siis enää ehdottako fiktiivisille hahmoille virkoja, hyvät kansalaiset!

Arvostelu: Aku Ankka 12/2010

Aku Ankka 12/2010

Alussa oli Prinsessa ja sammakko- animaattori Andreas Dejan haastattelu.

Kansi

Aku on junan katolla näyttäen kelloa veturiin. Kannen piirrokset on tehty taidokkaasti ja taustaakin on. Ideasta en vain pidä paljoa. Se kuvaa sinnikkyyttä ja Akun luonnetta, mitkä ovat hyviä teemoja kansille. Junan päällä matkustaminen kuvannee Korhosen tarinaa. Kannesta on havaittavissa epäuskottavuutta, mikä estää parhaat arvosanat. Idea ei ole häikäisevä, vaikka hyvä onkin. Kansi on kuitenkin keskitasoa parempi.

Ankkalinnasta 7.50

Aku aiheuttaa junassa ongelmia tahtomattaan. Ensimmäinen tarina oli täynnä monia asioita, joita en olisi siltä odottanut. Tarinan idea on hyvä, mutta valitettavasti se on vain ojasta allikkoon -periaatteella toteutettu ja vahingoniloa täynnä. Ollakseni rehellinen, odotin Korhoselta parempaa. Hänen tarinoillaan on aina erinomaisia ideoita, mutta tällä kertaa toteutus oli heikompi kuin yleensä. Piirroksia on ja ideaa on, mutta tarinan juoni ei ole muuta kuin epäonnistumisia toisensa perään. Tarinassa oikeastaan ainoastaan aiheutetaan ongelmia ja paetaan niitä. Idea on aivan hyvä. Aku matkustaa junalla, mutta sitten epäonnistuu jossain. Sitä on vain liioiteltu. Tarina on toteutettu hyvin ja Akun käyttäytyminen lopussa (ennen linja-autokohtausta) on Korhosta omimmillaan. Hän keksii aina jotain hauskahkoa ja Akulle sopivaa. Loppuratkaisu valitettavasti kuvaa koko tarinaa. Epäonnistumisia, ei muuta. Olen pettynyt.

Tahmapallo

Ankka-siirappi tekee kilpailun uudesta iskulauseesta. Kumiankka osallistuu siihen. William Van Hornin tarinoista en ole koskaan pitänyt. Ne ovat täysin epäaitoja ja jollain tavalla omituisia. Niissä asiat tapahtuvat nopeasti ja erikoisella tavalla. Taustojakaan niissä ei usein ole. Tämä tarina on täsmälleen samanlainen kuin Van Hornin lukuisat muut tarinat. Juoni on epäuskottava ja useat sen tapahtumista ovat käytännössä mahdottomia. Asiat tapahtuvat nopeasti ja huumoria ei ole. Hahmojen perustapojakaan ei noudateta (esimerkiksi Roopen). Tarinasta on sentään mainittava se, että hahmoja käytetään monipuolisesti. Siihen positiiviset asiat jäävätkin. Tarinalla ei ole kunnon ideaa ja sen juoni on toteutettu heikosti.

Häirikkönaapurit

Pellen keksinnöt saavat hänen naapureitaan kylään. Pellestä kertovia tarinoita ei olekaan vuoden aikana paljoa ollut. Mukavaa, että niitäkin saadaan mukaan! Tarinan idea on vain huono, koska sitä on käytetty lukuisissa tarinoissa aikaisemmin. Asiat tapahtuvat nopeasti ja epäuskottavasti ja hahmoihin ei perehdytä kunnolla. Tunteitakaan ei oteta huomioon millään tavalla. Tarinassa on paljon ilmiöitä, jotka ovat sekä epäuskottavia että puhkikulutettuja ja siten turhia. Koko idea on huono. Ei kunnon tarinaa saa aikaan vain kuvaamalla, kuinka Pellen keksinnöt aiheuttavat hänelle haittaa kutsumalla vieraita. Piirroksista en sentään voi sanoa mitään negatiivista, jos taustan uupumista ei huomioida.

Ylämaan sankari

Jatkotarinan ensimmäinen osa. Ankat menevät Ankkapurhan linnaan, missä Vaskervillet haastavat heidät perinteikkääseen kilpailuun. Lopuksi vielä jatkotarinan alku. Tässä olisi hyvän tarinan aineksia. Roopen historian kaivamiset ja seikkailut sen maisemissa ovat usein tuottaneet laadukkaita tarinoita, ykkösenä tietenkin Roope Ankan elämä ja teot Don Rosan tekemänä. Tarina kuuluu siihen luokkaan, mihin monet muutkin. Valitettavasti tällä kertaa Roopen menneisyydestä ei paljoa puhuttu. Mittasuhteet ovat mielestäni hieman pielessä, koska kilpailun osuus on niin suuri. Haasteesta olisi helposti saanut moniuloitteisemman, jos Akun epäonnistumisia olisi hieman karsittu/muunneltu vaikka yhdeksi voitoksi. Tarinan loppu ei ole kunnollinen jatkotarinan loppu, koska siinä ei ole "loppuhuipennusta". Vaikka tilanne jää hankalaan kohtaan, tätä osaa ei ole päätetty kunnolla. Useat lukijat eivät edes ymmärrä, mikä tilanteessa on niin vaarallista. Tarina on kuitenkin tehty hyvin ja positiivista antia numerolle.

Kokonaisuus

Kokonaisuutena lehti on vuoden huonoimpia. Tasoa ei ole. Korhosen tarinaan petyin, Van Hornin tarina oli suvun tavallista tasoa ja pieni Pelle-tarina puhkikulutettua. Onneksi jatkotarina (tai sen alku) esti täydellisen katastrofin. Vuoden keskitaso on ollut siedettävää, mutta tämä on jotain täysin muuta.

Ankkalinnasta 7.50 7-
Tahmapallo 5-
Häirikkönaapurit 6
Ylämaan sankari 8½

Fess Parker (1924-2010)

Disneyn Davy Crockett- sarjasta tuttu Fess Parker on menehtynyt 85- vuotiaana 18. maaliskuuta. Disney-legendaksi vuonna 1991 nimetty Parker näytteli Davy Crockettia sekä TV-sarjassa että elokuvissa.

Floyd Gottfredsonin kootut tulee - valitettavasti vain italiaksi

Italialaisia taas hellitään. Maineikkaimman Mikki-piirtäjän, Floyd Gottfredsonin, ura kootaan vihdoin yksiin kansiin! Ehkä joku italiaa paremmin osaava osaa kertoa enemmän, mistä tässä todella on kyse. Luca Boschihan tästä mainitsi ensimmäiseksi, mutta vain italiaksi. Varsin hienolta sarjalta kuitenkin vaikuttaa.

Aku Ankka matkapeli

Tacticin julkaisema tiedote kertoo seuraavaa:

Rakkaita Aku Ankka -lehtiään ei välttämättä viitsi raahata mukaansa matkalle, mutta tämä peli kulkee mukana pienessäkin tilassa! Tämä tietopeli haastaa kaikki ankisit neljään aihealueeseen jaettujen kysymysten muodossa. Pelin kategoriat ovat Kenen nokasta?, Kuvakysymykset, Sekalaista sekä Vihjevisa. Vihjevisa-kysymykset ovat kolmitasoisia kysymyksiä, joista saa sitä enemmän pisteitä mitä nopeammin keksii oikean vastauksen. Mukana myös ohjeet kysymyksien käyttämiseen Aku Ankka -lautapelin lisäkysymyksinä!

Arvostelu: Aku Ankka 11/2010

Arvostelun aika:

Aku Ankka 11/2010

Alussa oli Jukka Heiskasen artikkeli lehden johtosarjasta.

Kansi

Akulla on kasvot molemmilla puolilla päätään. Kansi oli taas kerran taustaton, mutta hyvin toteutettu. Ideasta on hankala sanoa mitään. Variaatioita on ollut paljon, mutta juuri tämänlaista kantta ei ole. Lisäksi takin napitus eri suuntaan, kuin räpylät osoittavat, oli jotain, mikä täydensi ideaa ja mitä en muista aikaisemmin nähneeni.

Napapiirin postimies

Aku haluaa ammatin, joka herättää muissa ylpeyttä. Hän päätyy postinjakajaksi kylmiin olosuhteisiin. Napapiirin postimiehestä näki selvästi, että idea oli Carl Barksin. Hänelle on ominaista se, että menestyminen muuttuu menestymättömyydeksi. Lisäksi seikkailut ja matkustaminen ovat olennainen osa hänen tarinoitaan. Tarina oli hauska ja kuvailut onnistuneita. Huumori oli (kerrankin) hauskaa. Loppuratkaisu oli vain ennalta-arvattava, jos otti huomioon Barksin tarinat sekä itse tarinan kulun. Olisin toivonut lisää kuvailua Akun työstä, koska yksityiskohdat ja itse tapahtumat (sekä sekaan siroteltu huumori) olivat mielestäni tarinan parasta antia, koska silloin tapahtuikin jotain. Esimerkiksi Tupun, Hupun ja Lupun puheista olisi voinut karsia osia pois. Tarinalla on hyvä idea ja se on toteutettu laadulla. Tarina on hauska ja kaikin puolin onnistunut.

Pihistämällä pärjää

Roope ja Kroisos Pennonen kamppailevat sopimuksesta. Roopen kilpailuista Kroisos Pennosta tai Kulta-Into Piitä vastaan ei olekaan julkaistu hetkeen tarinoita. Niitä olen kaivannut. Tämä tarina oli kuin halpa ja huono kopio niistä. Tarina oli enemmän tappelua kuin kilpailua. Loppuratkaisu oli arvattavissa jo aikaisemmin, vaikka Akun kommentteja ei olisi ollutkaan mukana. Ne olivat turhia ja niissä selvästi haluttiin kiinnittää lukijan huomio moniin asioihin. Kuudes ruutu on malliesimerkki huonosta ruudusta. Hahmot on piirretty, muuta ei. Taustaa ei ole, yksityiskohtia ei ole. Käytännössä mitään muuta ei ole. Tarinan idea ei ole kovin hyvä ja sitä on käytetty paljon.

Kuningatar Mummo

Mummoa luullaan kuningattareksi. Kolmas pidemmistä tarinoista on numeron huonoin. Alku ei ole uskottava ja tilanteisiin "ajautuminen" on vain vaihtoehto, johon on tukeuduttu, koska muuta ei ole keksitty. Onko siten kannattavaa tehdä tarinaa kuten tämä? Tarina on muutenkin täynnä epäuskottavuutta ja huumoria, joka ei ole hauskaa. Loppuratkaisu ei ole loppuhuipennus vaan pelkkä loppu ja tarinassa on paljon pitkitystä. Tarinassa on myös yleistetty paljon.

Solmukohta

Aku haluaa auttaa Tupua, Hupua ja Lupua sudenpentukilpailuissa. Yksisivuinen noudatti vanhoja tapoja uudella tavalla. Tarinan ideaa ja teemaa oli käytetty usein, mutta tällä tavalla en ole lukenut yhtään tarinaa. Taustalle oli sentään yritetty laittaa jotain ja lopussa ei ollut sorruttu murjottavaan Akuun, vaan on yritetty erottua joukosta (positiivisella tavalla) ja lisätty hauska loppuhuomautus. Onnistunut tarina.

Parempiin suihin

Hupu ja Lupu eivät halua toistensa saavan karamellia. Viimeinen kolmen ruudun tarina oli melko samanlainen kuin edellinen yksisivuinen. Vanhoja asioita uudella, onnistuneella tavalla. Loppuratkaisua ei heti pystynyt aavistamaan ja ilmeet oli tehty huolella. Tarina ei jäänyt vain massaan, vaan erottui joukosta.

Lehdessä oli myös dekkariliite.

Liitteestä sanottakoon sen verran, että se oli hyvä keino rahastaa. Mieluummin olisin nähnyt dekkaritarinoita ripoteltuna Akkareihin silloin tällöin, mutta kelpaahan tämäkin. Liitehän on aina plussaa.

Kokonaisuus

Kokonaisuutena yksi hyvä pitkä tarina, nolla huonoa lyhyttä. Melko samanlaista kuin aikaisemminkin. Lehti ei erottunut joukosta positiivisesti eikä negatiivisesti.

Arvosanat

Kansi 8-
Napapiirin postimies 9+
Parempiin suihin 8
Solmukohta 7½
Pihistämällä pärjää 7-
Kuningatar Mummo 6-

M.P. (kirjakas(a)suomi24.fi)

Uusimmassa Ankassa ennenjulkaisematon Barks-tarina

Kuten Ankkalinnakkeessa jo taannoin mainittiinkin, uusimmassa Aku Ankassa julkaistiin aivan uutta Barksia.

Aikoinaanhan Carl Barks oli ideoimassa tarinaa Somewhere in Nowhere, jonka käsikirjoitti loppuun John Lustig ja piirroksista vastasi Pat Block. Lustig innostui ehkä hieman liikaakin kunniasta työskennellä Barksin kanssa ja käsikikirjoituksesta tuli hyvin pitkä ja laaja - peräti 28 sivuinen! Lopullinen tarina ei tavoittanut sitä henkeä, joka Barksin tarinoista yleensä huokuu, joten tästä syystä kertomusta ei julkaistu edes Carl Barksin kootut- sarjassa (ja Aku Ankan toimitus on vakuuttanut, ettei tämä tarina koskaan saa ensi-iltaansa myöskään muissa suomalaisissa julkaisuissa).

Lustig kuitenkin muokkasi tarinaa myöhemmin uudestaan Byrin Ericksonin kanssa ja sarjakuva sai nimen Somewhere Beyond Nowhere (Napapiirin postimies). Tästä tarinasta tuli vain 12- sivuinen hupailu, jossa on jo huomattavasti enemmän barksimaisuutta. Hieman kömpelöä jälkeä työstävä Block sai myös väistyä, kun piirroksista vastuun otti Daan Jippes.

Suomessa julkaistiin siis nyt tämä Jippesin piirtämä tarina. Varsin kelvollinen kertomus, etten sanoisi, joten jollet kuulu Aku Ankan tilaajiin, suosittelen ehdottomasti irtonumeron ostamista. Mikään Barks-kokoelma ei ole täydellinen ilman tätä tarinaa!

Timo Aarniala (1945 - 2010)

Sarjakuvataiteilija Timo Aarniala on menehtynyt 12. maaliskuuta 2010. Puupäähatullakin palkittu Aarniala ei ollut varsinaisesti Disney-taiteilija, mutta kohutun Kuinka Aku Ankkaa luetaan- kirjan suomalainen kansikuva oli kyseisen herran käsialaa.

Varjoankan paluu...

Todennäköisesti animaatiosarjastaan paremmin tunnettu Varjoankka saa oman lehtensä Yhdysvalloissa. Varjoankka eli Darkwing Duck on Suomessa harvemmin nähty viittasankari, mutta monet saattavat muistaa hänet omasta TV-sarjastaan, jota Suomenkin televisiokanavilla aikoinaan näytettiin. Myös Disney waltit- nimisessä sarjakuva-albumisarjassa nähtiin yksi numero, joka oli omistettu kokonaan Varjoankalle. Muuten kyseistä hahmoa ei liiemmin olla Suomessa nähty, mutta ehkä tulevaisuudessa tämäkin tulee muuttumaan.

Arvostelu: Aku Ankan Taskukirja 363

Ville T:n arvostelu maaliskuun Taskarista:

Aku Ankan taskukirja 363

Onneksi olkoon, taskari! 40 vuoden rajapyykki on saavutettu ja maaliskuussa taskaria juhlitaan kivasti normaaliakin tuhdimmalla sarjispaketilla. Kirjaan on lisätty sivu kultakin vuodelta joten normaalin 256 sivun sijasta kirja sisältää 296, eli miltei 300 sivua. Vaikka mielelläni näkisin kannessa jotenkin sisältöä mainostavan kuvan, en ole ollenkaan pettynyt kirjan kansivalintaan. Juhlava kansikuva kiiltävine kansineen sopii mainiosti tähän taskariin. Hyvä muutos on myös taskariotsikoiden värittäminen. Tavallisestihan päähahmojen nimet ovat olleet lähes poikkeuksetta mustia, valkoisia tai taustan värisiä.

PAMppua humppakarhuille

Lars Jenssenin ja Flemming Anderssenin PAM-sarja jatkuu yhdennellätoista osalla ja tällä kertaa poikkeuksellisen piristävästi. PAM-sarjan tarinat ovat alkaneet ikävästi toistaa itseään, mutta uusimman osan kuvio on toisenlainen. Juoni etenee toki perinteikkäästi, mutta lähtökohdat ja tarinaympäristö ovat poikkeukselliset. Nyt Aku ja Touho joutuvat toimimaan julkisesti itseään paljastamatta, sillä Tupu, Hupu ja Lupu ovat koko ajan läsnä. Kuinka hoitaa homma jäämättä kiinni salaiseksi agentiksi? Sarja etenee mukavan sutjakkaasti koko ajan eteenpäin ja Touhon peiteselitykset pojille ovat verrattain hauskaa luettavaa. Loppuratkaisukin on mielenkiintoinen siinä mielessä, että yksi PAM:in jäsenistä paljastuu ankanpojille (vaikkakin oikea yhteys Akuun ja Touhoon jääkin salaan). Toivottavasti tämän juonenkäänteen mahdollistavia juonikuvioita käytetään tulevaisuudessa PAM sarjoissa.

Mikki Hiiri ja emiirin pelinappulat

Kuukauden klassikkona nähdään jälleen Romano Scarpaa. Piirrosten lisäksi maestron itsensä kynästä lähtöisin on myös tarinan juoni, jonka kyllä huomaa. Tarinassa Musta Pekka huijaa itsensä ulos Konnansuon vankilasta Mikin, Simon ja Brunon (joka jostain syystä esiintyy tässä tarinassa nimellä Kuru) ohitse, mutta pudottaa erehdyksessä paikalle kolme dominopalikkaa muistuttavaa laattaa, joissa on Karvakatin kehittelemä salainen kaava. Juoni yhdistelee sopivasti dekkariaineksia ja seikkailua ”eksoottisessa” maailmankolkassa ja onnistuu paikoin yllättämään lukijankin. Plussaa on myös annettava sarjan uudesta värityksestä, joka saa tarinan tuntumaan ulkoisesti varsin tuoreelta, vaikka värimaailma poikkeaakin joltisen alkuperäisestä, italialaisesta.

Toinen miljoonani

Edellisessä taskarissa alkaneen jatkosarjan toisessa osassa Roope kertoo, kuinka hänen onnistui hankkia toinen miljoonansa. Tarinassa ei ole valittamista ja italialaisittain historialliset ajanjaksoa hyvin käsittelevät piirrokset ovat hienoa katseltavaa. Varsinkin kun taiteilijana on Paolo Motturan kaltainen mestaritason kuvittaja. Osassa käsitellään vahvasti viestimistä ajassa ennen kunnon puhelimia ja se jos mikä onkin hauskalla tavalla mielenkiintoista seurattavaa. Nuori Roope epäonnistuu paikoin, mutta yritteliäisyys ja nokkeluus lopulta palkitaan. Ja koska kyseessä on jatkosarja, tottahan loppuun on jätettävä kysymys vastauksetta leijumaan.

Rehellisten kopla

Nykyään Taikaviitta tarinat ovat harmillisen ennalta-arvattavia ja tylsiä sekoilemispätkiä. On harvinaista, että uudessa julkaisussa on onnistunut Taikaviitta-sarja. Tässä taskarissa kuitenkin on. Tarinassa seurataan entisiä murtovarkaita jotka ovat tehneet parannuksen ja käyttävät kykyjään testatakseen Ankkalinnan arvotavaraliikkeiden murtohälyttimiä. Idea on ennennäkemätön (ainakin minulle) ja sarjan kirjoittaja, Sergio Tulipano, johdattelee lukijaa tarkoituksella väärille urille, mikä onkin oikein piristävää. Pituuttakin sarjalla on sopivasti, joten juoni ei tunnu liian rajoitettuun tilaan toteutetulta. Sarjakuvan väritys herätti myös huomioni. Jo pelkästään Taikaviitan poikkeuksellinen väritys pisti silmään, mutta myös tanskalaistarinoille ominainen sävykkyys näkyi. En tiedä, onko tarina väritetty uudelleen tanskassa, vai ei, mutta se toimi. Mitä nyt päähenkilön värityksiin ei olisi tarvinnut kajota…

Juustossa löytyy

Kirjan puolivälissä on jälleen tanskalaistuotantoinen täytetarina, jonkalainen nykyään löytyy miltei jokaisen taskarin keskivaiheilta. Täytetarinaksi tätäkin ilmestystä voisi hyvin sanoa, sillä juoni oli melkoista poukkoilemista paikasta toiseen. Pelle, Aku ja ankanpojat tekevät tutkimusmatkaa tuntemattomalle avaruusplaneetalle, josta maahan saapuu kolme ”jänistä” rotan muodossa. Maan ilma saa ne kasvamaan jättimäisiksi ja kaikkihan tietävät mitä siitä sitten seuraa. Vaikka Paul Halasin juoni ei jaksa erityisemmin viihdyttää, onnistuu Fecchi kuitenkin pelastamaan edes ulkoasun komeilla, yksityiskohtaisilla piirroksillaan.

Rakettiryöstö

Karhukopla ilmoittaa lähtevänsä Ankkalinnasta ja kaupungin pormestari hyväksyy koplan paikan vaihtamisen vain jos se lupaa olla palaamatta enää koskaan takaisin. Roopella on jutusta omat, huonot epäilyksensä ja kuinka ollakaan, ei ollenkaan turhaan. Oikein onnistuneesti kirjoitettu tarina, joka mahdollisesti viihdyttää lukijaa myöhemminkin. Tarina ei ole liian pitkä eikä se vaikuta liian lyhyeltäkään. Sarjassa on joitain poikkeuksia joista mainittakoon Karhukoplan ”häipyminen” Ankkalinnasta, mutta se noudattaa kuitenkin tuttua perinteistä kaavaa. Sarjassa esiintyvä rikollinen muuten muistuttaa varsin paljon Velmu Viurusilmää. Kumma, ettei hahmoa oltu kelpuutettu konnaksi konnan paikalle. Francesco D’lippoliton vauhdikkaan eläväistä piirrosjälkeä on ilo seurata.

Pikkuserkusta potretti

Korri korppi on tässä tarinassa ratkaisevassa osassa, mikä on mielestäni hieno asia. Korri on sympaattinen hahmo, joka jää usein sivualalle ja jota näkisi mieluusti jatkossakin harvakseltaan ”pääosassa”. Jutussa Korri haluaisi päästä samana valokuvaan elokuva-alalla työskentelevän serkkunsa kanssa, joka on vierailemassa Vesuviuksen lähellä. Serkkukorpin luokse pääseminen ei vain ole niin helppoa kuin alkuun olisi luullut. Onnistunut tarina nostaa suun hymyyn ja toimii juuri tällaisena lyhyenä vitsisarjana. Lara Molinari on vieläpä loistava Milla Magian ja Korrin piirtäjä, joten sarjakuvasta jää kokonaisuudessaankin hyvä maku.

Rytmi vie mukanaan

Maria Muzzolini on keksinyt loistavan idean kertoa 1950-luvun Ankkalinnasta ja sen ajan musiikkibuumista. Tarina voisi yhtä hyvin sijoittua nykypäiväänkin, mutta -50-luku antaa vapauden piirtää hahmot kokonaan eri tyylillä. Sen ajan muoti kun oli tyystin toisenlaista kuin tänä päivänä. Piirtäjävalinta on osunut paremmin kuin nappiin, sillä kukapa osaisi kuvata innokkaita nuoria muodin ja musiikin perässä paremmin kuin Giorgio Cavazzano. Loppuratkaisukin on hauska. Keksittiinköhän frisbee -50-luvulla?

Peräpyrstölän arvoitus.

Kirjan päättävä tarina on valittu aiemmin ylihypätystä taskarista, jonka materiaalia on myöhemmin käytetty mm. Roope-setä-lehdessä. Neljän vuoden takainen tarina onkin hyvä valinta kirjan päättäjäksi, vaikka juonena onkin taas kerran Akun seuraaminen tämän uudessa ammatissaan. Gorm Transgaard on onnistunut juonen kehittelemisessä ja lukijaa kiusoitellaan taas vaihtoehtoratkaisuilla. Epäilyttävät kaupunkilaiset eivät loppujen lopuksi olekaan niin epäilyttäviä, vaan ihan kunnon kansalaisia. Piristävää on myös Akun näkeminen voittajana sarjan lopussa. Voisiko juhlataskaria enää paremmin päättääkään?

Arvostelu: Aku Ankka 10/2010

Arvostelun aika:

Aku Ankka 10/2010

Alussa oli uusimman Disney-animaation, Prinsessa ja sammakko-elokuvan ohjaajien haastattelu.

Kansi

Roope jahtaa Ensilanttiaan muutaman hahmon ollessa taustalla. Kansi oli poikkeuksellinen monin tavoin. Se kerrankin liittyi lehden tarinaan ja värejä oli käytetty enemmänkin kuin pari. Lisäksi se sisälsi hieman toimintaa. Roopen ilme on mielestäni epäonnistunut, koska se ei kuvaa täysin hänen tunteitaan. Lisäksi taustalle olisi voinut sijoittaa enemmän asioita. Kansi on toteutettu hienosti ja idea (kuvaus tarinasta) on onnistunut.

Ihmelaaksossa

Roopen Ensilantti karkaa johdattaen Roopen omituiseen laaksoon. Ensimmäinen tarina onnistui yllättämään positiivisesti. Ensimmäiset ruudut saivat mielikuvan siitä, että tarina tulisi sisältämään vain Akun ja Roopen väittelyitä, Roopen ärjymistä ja muita taisteluita. (Ne olivatkin tarinan huonoimmat ruudut.) Juoni ei noudatellut mitään perinteisiä kaavoja vaan erottuu joukosta edukseen. Piirrokset on tehty taidokkaasti. Roopesta olisi voinut tehdä alussa hieman iloisemman, jotta negatiiviset tunteet eivät pääsisi pintaan ja seitsemännessä ruudussa tapahtuva luonteenmuutos olisi uskottavampi. Tarina kuvaa Roopen tunteita uskottavasti ja saa lukijalle tunteen siitä, että hän oikeasti harkitsee tapojensa muutosta. Myös laaksossa olevat hahmot ovat piristävällä tavalla erilaisia kuin muut "peilikuvahahmot", joita kovin usein löytyy, koska ne eivät ole päinvastaisia kuin Ankkalinnan hahmot eivätkä myöskään samanlaisia eri nimillä. Hahmot ovat selkeästi käsikirjoittajien itse kehittelemiä. Positiivista oli myös se, että hahmot eivät heti käyneet Roopen kimppuun, vaan lukija sai seurata, kuinka Roope kamppailee itseään vastaan. Siten tarinasta tuli syvempi ja negatiiviset tunteet eivät päässeet valloille. Loppuratkaisu oli erinomainen, koska se ei ollut ennalta-arvattava. Ennen sitä tuli jo pelko siitä, kuinka tarina on samanlainen kuin monet muut. Se ei ollut, vaan täysin ennalta-arvaamaton loppuratkaisu pääsi yllättämään ja tarina sai tyylikkään huipennuksen. Mahtava tarina, jos ensimmäisiä ruutuja ei oteta lukuun.

Karhunkultaa

Lampun henki tulee Karhukoplan palvelukseen. Toinen tarina oli sitä tavallista Karhukoplaa ojasta allikkoon -periaatteella. Karhukopla pulassa on tavallinen alku heistä kertoville tarinoille ja mielestäni Karhukopla kuvataan liian usein, kuten nyt, huonona virheitä tekevänä joukkona. Mielestäni heistä saa parhaat tarinat silloin, kun heidät kuvataan taitavina. Vahingongilo, jota yritetään käyttää, ei toimi. Tarina oli täynnä sitä. Piirrokset oli toteutettu hyvin ja juoni eteni kohtuullisen hyvää vauhtia, mutta juoni perustui vääriin asioihin. Sen perusidea oli Karhukoplan epäonnistumisten seuraukset, mikä ilmeni monissa kohdin. Palaaminen nykyaikaan oli niin perinteistä ja mielikuvituksetonta kuin olla voi. Viimeinen ruutu oli onnistunut, koska loppuratkaisuksi ei ollut valittu huonoa nykyaikaan palaamista, vaan erilainen Karhukopla tilannetta kuvaava asia. Huonolla juonella varustettu tarina toteutettiin hyvin.

Noidan oppipoika

Millan liittymishakemus noitien ryhmään hylättiin, joten hän kokeilee toisia keinoja voidakseen lukea heidän Ihmeopustaan. Kolmaskin tarina oli perinteistä. Tällä kertaa hahmona oli Milla Magia. Tarinan juoni oli aivan liian perinteinen ja usein käytetty. Lisäksi sitä ei toteutettu uskottavasti, mikä ilmenee esimerkiksi Millan nopeista luonteenmuutoksista. Piirrokset olivat kohtuullisessa kunnossa, mutta taustalla ei usein ollut melkein mitään. Toinen sivu on hyvä esimerkki siitä. Lisäksi Millan kannalta kaikki asiat tapahtuivat aivan liian helposti ja siten epäuskottavasti. Vahingoniloa käytettiin paljon, mikä ei ollut onnistunut valinta. Se saa lukijan enemmän varautuneeksi kuin iloiseksi ja siten lukija saa negatiivisen tunnelman. Loppuratkaisu oli myös perinteinen kaipuu alkutilanteeseen. Tarina oli epäonnistunut, koska se ei tuonut mitään uutta lukuisten tarinoiden joukkoon.

Sotkusotku

Minni päättää siivota Mikin taloa Mikin ollessa poissa.Yksisivunen sen sijaan käytti uusia ideoita. Loppuratkaisu oli uskottava ja hauska pääasiassa siitä johtuen. Tarina oli erilainen kuin monet muut ja ruutumäärä oli juuri sopiva. Pitkitystä ei ollut havaittavissa. Piirrokset on tehty hyvin ja plussaa tulee ehdottomasti hahmokaartista. Tarina oli kaikin puolin onnistunut.

Kokonaisuus

Kokonaisuutena vaihteleva lehti, jossa ääripäät ovat suuria. Perinteiset tarinat epäonnistuivat, mutta uusia asioita kokeilleet olivatkin erinomaisia. Keskiarvo on yllättävänkin hyvä. Pelkäsin, että Don Rosan jälkeen se tippuu, mutta ei. Lupaava numero!

Arvosanat

Ihmelaaksossa 9+
Karhunkultaa 6-
Noidan oppipoika 5½
Sotkusotku 9-

M.P. (kirjakas(a)suomi24.fi)

Disneylle Oscareita! (ja myös hieman kyseenalaisia palkintoja)

82. Oscar-gaala järjestettiin viime yönä Suomen aikaa. Disney ei ollut järin vahvasti esillä näissä kekkereissä, mutta kotiin ei tarvinut kuitenkaan aivan tyhjin käsin lähteä. Pixarin elokuva UP - kohti korkeuksia nappasi nimittäin odotetusti parhaan animaation pystin. Palkinnon kävi noutamassa elokuvan ohjaaja/käsikirjoitta Pete Docter. Myös parhaan musiikin palkinto meni odotetusti Michael Giacchinolle, joka sävelsi ihastuttavat kappaleet UP-elokuvaan. Disney sai siis yhteensä kaksi pystiä, joka ei ole ollenkaan huono saavutus animaatioelokuvalta. Merkittävintä on kuitenkin se, että UP oli ehdolla myös vuoden parhaaksi elokuvaksi. Animaatioelokuva on vain kerran ennen tätä ollut ehdolla tässä kategoriassa (Kaunotar ja Hirviö, 1991), joten Disneyllä on syytä hymyyn.

Disney voitti palkintoja myös Razzie Awardsissa, joka valitsee vuoden hirveimmät ja ala-arvoisimmat suoritukset. Huonoimmiksi näyttelijöiksi valittiin koko Jonas Brothersin kolmikko elokuvassa Jonas Brothers: The 3-D Concert Experience. Eikä siinä vielä kaikki. Huonoimmaksi miessivuosan esitti tänä vuonna Billy Ray Cyrus elokuvassa Hannah Montana: The Movie. Onnea voittajille!

Cavazzanon Suomen visiitti 4-6. maaliskuuta

Ankkapiirtäjä Giorgio Cavazzano tuli ja meni. Suomen visiitti oli hänelle varmasti mielekäs, mutta ennen kaikkea lukuisilla Ankka-faneilla oli syytä riemuun. Cavazzano signeerasi ahkerasti kirjojaan Helsingissä, Espoossa sekä Tampereella, ja onnekkaimmat ankistit saivat jopa pienen piirroksen vastalahjaksi sinnikkäästä jonotuksesta.

Venetsian toisena ankkamestarina tunnettu Cavazzano kiinnosti myös mediaa. MTV3:n Huomenta Suomessa mestari nähtiin heti torstai-aamuna ja myöhemmin YLE:nkin TV-uutisissa näytettiin pätkä Cavazzanon vierailusta tamperelaisessa kirjakaupassa. Eikä sovi tietenkään unohtaa painettua mediaa, sillä kyllähän Cavazzanon vierailu noteerattiin monissa lehdissäkin. Mielenkiintoisin teksti löytyy kuitenkin Internetistä. Sarjakuvaportaali Kvaakissa julkaistiin mainio artikkeli, Taskukirjasarjojen tyylitaituri Giorgio Cavazzano, joka on Sarjainfon entisen päätoimittajan, Vesa Kataiston, käsialaa.

Cavazzanon vierailun jälkeen on syytä suunnata katseita tulevaisuuteenkin. Ankkalinnake uutisoi ankantekijöiden vierailuista jatkossakin ensimmäisten joukossa, joten muista tarkkailla blogia säännöllisesti...

Disneyn supersankarit tekevät visiitin myös Suomeen

Italialaista alkuperää oleva Ultraheroes tulee Suomeen tulevana kesänä Teemataskukirjan muodossa.

Ultraheroes on tutuista Disney-hahmoista muodostettu sankaripoppoo, joka on jo ehtinyt kerätä oman kannattajakuntansa Yhdysvalloissakin asti, jossa kyseinen ryhmä on saanut peräti oman julkaisunsakin. Disney-sarjakuvat eivät yleisesti ottaen ole Akun ja Mikin kotimaassa kovinkaan suuressa suosiossa, mutta erilaiset supersankarit ovat siellä aina löytäneet yleisönsä. Toivoa sopii, että nämä viittasankarit raivaavat tietä myös muille Disney-sarjakuville, vaikka ainakin vielä toistaiseksi paikallisten Aku Ankka- lehtien myynti on hyvin vähäistä - varsinkin jos myynti suhtautetaan väkilukuun (puhutaan vain tuhansista kappaleista, kun taas Suomessa Aku Ankan levikki on yli 300 000)

Muissa Pohjoismaissa Ultraheroes on vielä aivan yhtä tuntematon kuin Suomessakin, mutta Yhdysvaltojen lisäksi ainakin Italiassa, Kreikassa, Ranskassa ja Brasiliassa Disney-supersankarit ovat saaneet hyvän vastaanoton.

Liisa Ihmemaassa tekee hurjia tuloksia!

Ilta-Sanomat uutisoi Disneyn kannalta mielekkäästä uutisesta:

Liisa Ihmemaassa rikkoi ennätykset - löi Avatarin

Perjantaina ensi-iltaan tullut uusi Liisa Ihmemaassa on tekemässä ennennäkemätöntä tulosta maailmalla.

Pelkästään Pohjois-Amerikassa Liisa Ihmemaassa tuotti perjantaina ennätykselliset 45 miljoonaa dollaria (33 milj. euroa). Koko viikonlopun aikana Tim Burtonin ohjaama yleisömene

stys tuottanee peräti 120 miljoonaa taalaa (88 milj. euroa). Tiedot toimitti Deadline Hollywood -sivusto.

Tämä tulos lyö leikiten James Cameronin Avatarin avauksen. Jouluna ensi-iltaan tullut, 9 Oscar-ehdokkutta saanut avaruusseikkailu tuotti ensimmäisenä viikonloppuna 77 miljoonaa dollaria eli 56 miljoonaa euroa. Avatar on Ihmemaan tavoin pääosin kolmiulotteisena esitetty elokuva. Kolmiulotteisista näytöksistä pyydetään tavallista korkeampaa hintaa, mikä nostaa elokuvien tuottoja huomattavasti.

Liisa Ihmemaassan tulos on paras maaliskuun tulos ikinä. Se on myös paras tulos 3D-elokuvalle kautta aikain.

Avatarin kokonaistulokseen Johnny Deppin tähdittämällä leffalla on kuitenkin vielä matkaa. Avatarin maailmanlaajuinen tuotto on nimittäin nyt jo oli 2,5 miljardia dollaria eli noin 1,85 miljardia euroa.

Liisa Ihmemaassa saa Suomessa ensi-iltansa 12. maaliskuuta.

Toy Story 3 hahmot esillä!

Nyt voit tavata kaikki uudet Toy Story 3- hahmot kerralla! Kuvassa näkyy monia vanhoja tuttuja, mutta joukkoon on eksynyt liuta myös uudempia tuttavuuksia. Uusista hahmoista Ankkalinnakkeessakin on esitelty jo Triksi, Leinikki, Palkopoppoo, Ken-nukke sekä Tuhti-nallekarhu. Kaikki hahmot esitellään tulevaisuudessa, kunhan heidän suomenkieliset nimet varmistuvat.

Arvostelu: Aku Ankka 9/2010

Arvostelun aika:

Aku Ankka 9/2010

Kansi

Kala sylkee vettä Mikin silmään. Kansi ei parannusta heikkoon alkuvuoteen tuo. Ilme on onnistunut ja pidän myös siitä, että taustalla on sentään jotain yksityiskohtia, mutta idea ei ole kovin hyvä. Vahingoniloa, onko se muka hauskaa?

Kukkoilu käy lankeemuksen edellä

Kukko kaappaa Roopen ja Mummon. Johtosarjaakaan en hyväksi kehuisi. Roopen omahyväisyys ja itsekehu olivat liioiteltuja ja ne kuuluvat niihin negatiivisiin tunteisiin, joiden käytöstä en pidä. Ne tuovat tarinaan tappeluita ja niitä on hankala kuvata uskottavasti. Mummon rooli tarinassa oli omituinen. Aluksi hänellä ei ollut suurta roolia ja hänen ilmestymisensä tapahtumien joukkoon oli epäuskottavaa. Oli helppo arvata, että hänellä on paljon roolia lopussa. Tarinassa ei myöskään kuvattu ollenkaan syitä ja seurauksia. Viimeinen ruutu ei käytännössä liittynyt koko tarinaan ollenkaan, vaan se oli siellä vain huumorin kannalta. Tarinan idea on kohtalainen. Sitä ei ole käytetty aikaisemmin, mutta lopussa siinä sorrutaan useisiin asioihin, joita on käytetty paljon. Juoni ei ole kovin hyvä, koska se käyttää apunaan paljon asioita, joista ei selitetä mitään ja asiat tapahtuvat nopeasti. Alussa tarinalle pedattiin hyvät jännitelmät, mutta ennalta-arvattava ja liian laimea loppuratkaisu onnistui pilaamaan tarinan.

Suuri katoamisnumero

Mustakaapu pakenee kesken oikeudenkäynnin. Mikki-tarinoita ei ole paljoa nähty, vaikka niitäkin olisi hyvä nähdä silloin tällöin. Tämä tarina osoittaa hyvin, miksi ne eivät ole keränneet suosiota. Kaikki tapahtumat tapahtuvat liian epäuskottavasti, nopeasti ja helposti. Vanhat Mikki-tarinat on tehty erinomaisesti ja samankaltaisia toivoisi lisää. Ne ovat useimmiten jatkotarinoita, joissa juoneen on panostettu ja se ei ole ennalta-arvattava. Tämä tarina on täynnä epäuskottavuutta. Mikin työ tehdään liian helpoksi, koska hän selvittää tapauksen heti eikä tarinassa keskitytä kunnolla muihin asioihin pääasioiden ulkopuolella (kuten esimerkiksi laivan etenemiseen). Mikä ärsyttävintä, lukija saa tietää ratkaisun heti. Tarina olisi voinut olla kohtalainen, jos sitä ei olisi kerrottu, vaikka Mikki olisi sen tiennyt. Silloin jännitys olisi säilynyt yllä. Tarina on tehty laadulla, mutta juoni on auttamatta liian heikko.

Pepi ja Piipi

Piipillä on keinoja pärjätä kissoja vastaan. Yksisivuinen tarina muistutti montaa neljän ruudun tarinaa. Siten tämä olisi toiminutkin paremmin. Huumoria ei paljoa ole ja jos on, se on vahingoniloa. Viimeinen ruutu on kuitenkin poikkeus, koska se on enemmän kekseliäisyyttä kuin vahingoniloa ja Pepin kommentti vahvistaa sitä. Tarinassa ei ole kunnon ideaa ja se on vain muutama yhdistelty neliruutuinen. Ne eivät vain sovi yhteen.

Varma vainu

Aku lyö vetoa, että Tupun, Hupun ja Lupun ostama koira ei löydä häntä. Toinen yksisivuinen käytti monien muiden tarinoiden ideaa. Se on piirretty ja toteutettu hyvin, mutta idea on huono. Se, että sitä on käytetty paljon, ei ole tarinan vika, koska se lienee melko vanha, mutta sen julkaiseminen nyt oli virhe. Tarinassa käytettiin monia ominaisuuksia, jotka ovat tuttuja useille pitkäaikaisille lukijoille. Sääli, että näin hyvin toteutettu tarina pilattiin julkaisemalla se väärään aikaan.

Matka Maan keskipisteeseen (osa 3)

Jatkotarina jatkuu. Kertalaaki on hallussa, mutta ongelmana on tunnelin päältä tulevat kivet sekä alhaalta tuleva tuli. Lehden huipensi Don Rosan tarinan viimeinen osa. Se jatkaa siitä mihin viikko sitten jäi. Tarina on yhä edelleen toteutettu loistavasti. Juonenkäänteet ovat uskottavia ja niitä on tarpeeksi, jolloin tarina on täynnä toimintaa, eikä vain kuopasta ylös menemistä. Tarinan teemat ovat onnistuneita ja minkään lukemani tarinan en muista olevan lähelläkään tätä. Yksityiskohtia oli totuttuun tapaan paljon ja ne sisälsivät paljon huumoria. Esimerkiksi Pikku Apulaisen ilmeet ja asennot toivat tarinaan huumoria. Tarina etenee nopeasti, mutta se on vain hyvä, koska lukija ei pitkästy. Loppuhuipennus on uskottava ja se tuo tarinaan tarvittavaa uskottavuutta. Tarinan alku oli mennyt juuri niin kuin ankat halusivat, mutta lopussa Roopen kaikki toivomukset eivät toteudukaan. Tarinassa myös kaikki hahmot saavat hyvin roolia eikä yksikään jää sivuhahmoksi ilman mitään tekemistä, mutta siltikään hahmoille ei ole tuputettu roolia epäuskottavasti, vaan ne tuntuvat luonnollisilta ja hahmojen luonteiden mukaisilta. Myös viittaukset muihin tarinoihin toivat tarinalle lisää huumoria ja uskottavuutta, kun Rosan tarinat yhdistyvät toisiinsa (sekä Carl Barksin tarinoihin). Tarinassa oli paljon huumoria, mutta sitä ei ollut lisätty väkisin, vaan se syntyi tarinaan luonnollisesti. Piirroksista ei ole mitään moittimisen sijaa. Ne on tehty huolella ja ennen kaikkea niiden eteen on nähty vaivaa! Rosa on käyttänyt paljon aikaa ja vaivaa koko tarinan tekemiseen. Se näkyy ja lopputulos on erinomainen. Tarinan voi lukea uudestaan ja uudestaan. Koska siinä on paljon yksityiskohtia ja taustallakin tapahtuu, se tuottaa iloa myös ensimmäisen lukukerran jälkeen. Tarina on myös uskottava, koska selityksiin, syihin ja seurauksiin paneudutaan kunnolla, mutta ne eivät pitkitä tarinaa. Tarina muovautuu yhteen edellisen osien kanssa eikä osien välillä olevia jännityskohtia ole tehty tekemällä. Tarina on erinomainen malliesimerkki onnistuneesta tarinasta enkä löydä siitä mitään valitettavaa.

Kokonaisuus

Kokonaisuutena lehti oli heikko. Yksi mahtava tarina, mutta muuten tasapaksua ja huonoa laatua. Ilman Rosan tarinaa lehti olisi ollut vuoden huonoimpia. Toivottavasti taso alkaa nousta. Pohjalta pääsee vain yhteen suuntaan.

Arvosanat

Kukkoilu käy lankeemuksen edellä 6½
Suuri katoamisnumero 6+
Pepi ja Piipi 6-
Varma vainu 7-
Matka Maan keskipisteeseen (osa 3) 10

M.P. (kirjakas(a)suomi24.fi)

Täysin hillitöntä - aivan uutta Barksia tulossa!

Uusimmat huhut kertovat, että lähiviikkoina Aku Ankassa nähdään jotain täysin ennennäkemätöntä Barksia. Tuskinpa pystytte arvaamaankaan, mistä on kyse...

Taskarijuhlan ykköstäräys

Mika Äärilä (Aku Ankan Taskukirjan toimittaja) kirjoitti seuraavanlaisen esittelyn mainiosta Taskarin juhlakirjasta. Teksti on alunperin julkaistu Aku Ankan kotisivuilla:

Aku Ankan taskukirjan 40-vuotisjuhlan kruununjalokivi on kovakantinen Taskarin juhlakirja. Koska olin mukana valitsemassa kirjan sarjoja, lienee syytä paneutua sen sisältöön vähän perusteellisemmin.

Kirjan avaa itseoikeutetusti Taskari-maestro Giorgio Cavazzano tarinalla Tulvasta toimeen. Vuodelta 1978 peräisin olevassa tarinassa Cavazzanon piirrostyyli on ilmeikästä ja rauhallista. Se ei ole niin villiä tai suurieleistä kuin joissain 1970-luvun tarinoissa (vertaa vaikka AATK 334:ssä julkaistuun tarinaan Luomuryöstöt) vaan Cavazzanon kuvitus vastaa tarinan hillittyä sävyä – mutta pysyy menossa mukana myös siinä vaiheessa kun ryminä alkaa.

Suomessa tällä viikolla vierailevan Cavazzanon rooli Taskarin historiassa on uskomaton: mies oli mukana kahdessa tarinassa jo vuonna 1970 julkaistussa Aku Ankan taskukirjan numerossa 2. Romano Scarpan piirtämien tarinoiden Aku Ankka ja Venetsian aarre ja Aku Ankka on liian nokkela tussaaja oli nimittäin sarjojen tekohetkellä reilu parikymppinen Giorgio.

Kun edeltävään ynnää sen, että Cavazzanon tuore tarina Rytmi vie mukanaan julkaistaan Taskarin juhlanumerossa 363, niin 40-vuotinen ympyrä sulkeutuu. Eikä Cavazzanon tuotteliaisuudessa näy vielä pienintäkään merkkiä hiipumisesta. Jo lähiaikoina Taskarissa nähdään (ja nyt tulee paljastus!) uunituoretta Cavazzanoa aina vihreäveraista kansikuvaa myöten.

Cavazzano ei toki ole Taskari-historian ainoa piirtäjäsuuruus. Juhlakirjassa ovat mukana myös muut Italian piirtäjämestarit: Massimo De Vita, Romano Scarpa (jolta nähdään ennen julkaisematon pitkä Mikin etsiväseikkailu!), Giovan Battista Carpi ja Luciano Bottaro.

Bottaro onkin mielenkiintoinen tapaus. Jotkut eivät voi sietää miehen piirrosjälkeä, toiset ovat siihen lääpällään. Bottaro on tullut tutuksi omituisista, painajaismaisista olennoista ja fantastisen mielikuvituksellisista juonikuvioista, mutta nyt julkaistava Kenelle käki kukkuu osoittaa, että mieheltä luonnistuu myös perinteisempi pöhköily.

Käen kukunnan lisäksi mielenkiintoista Bottaron tarinassa on se, että keksijä Velmu Viurusilmä tekee siinä ensiesiintymisessä italialaisessa ankkasarjakuvassa. Rapakon tuolla puolenkaan Velmu ei ollut ehtinyt esiintyä kuin kolmessa sarjassa, joten Italian-ensi-ilta tuli todella tuoreeltaan.

Vanhojen mestarien lisäksi Taskarin juhlakirjassa on mukana myös valikoima uusia tekijämiehiä: mukana ovat niin piirtäjälahjakkuudet Andrea Freccero ja Corrado Mastantuono kuin äkkiväärän huumorin mestari Enrico Faccini. Faccini on valinnut tällä kertaa naljailunsa kohteeksi modernin taiteen. Faccini on taitava pilkantekijä, joka osaa kärjistää, yksinkertaistaa, paisuttaa – ja naurattaa.

Vaikka parrasvaloissa paistattelevat yleensä piirtäjämaestrot, ei parane unohtaa käsikirjoittajiakaan. Taskarin juhlakirjassa vauhdissa ovat muun muassa tämän hetken kovimmat kynäilijät Casty ja Tito Faraci.

Tito Faracin tarinat muistuttavat usein elokuvapuolelta tuttuja 1940- ja 50-lukujen Hollywood-farsseja, joissa dialogi sinkoilee hurjasti puolelta toiselle ja absurdit tilanteet seuraavat toisiaan. Hyvästä esimerkistä käy Juhlakirjan tarina Ziviztyksen valo, jossa Musta Pekka saa päähänsä kähveltää jättimäisen timantin aatelissuvulta, jonka perijätär on Hertan ilmetty kaksoisolento. Hertan käytöstavat poikkeavat kuitenkin siitä, mitä aatelisilta odotetaan, joten koulutus on tarpeen. Faracin käsikirjoitus kääntyilee ja vääntyilee nerokkaasti kohti huipentumaansa.

Ziviztyksen valo on myös hyvän mielen tarina, joka nousi lopulta omaksi suosikikseni koko kirjassa. Silvia Zichen yliampuva piirrosjälki on vähintään yhtä nokkelaa kuin Faracin teksti.

Castya monet (itseni mukaan lukien) pitävät seuraavana suurena mestarina. Eikä ihme. Castyn tarinat eivät ole koskaan rutiininomaisia saati sitten tylsiä, vaan Casty osaa irrottautua tavanomaisuudesta kerta toisensa jälkeen. Jos sarjoissa ei ole suuren seikkailun tuntua, niin ainakin ne ovat vahvasti teemoitettuja ja hakevat innoituksensa ympäröivästä maailmastamme. Yleensä ne ovat sitä kaikkea. Niin myös Juhlakirjan tarinassa Outoa menoa Uusikylässä, jossa vastarakennetussa kaupunkilähiössä tapahtuu kummia. Autotalleja varastetaan, asiakkaat tuovat pitsoja pitserioiden leipureille ja kaikki tuntuu kovin nurinkuriselta.

Tarinoiden kertomisen lisäksi Castyn suurimpia ansioita on hahmojen luonteiden kuvaaminen. Mikki on oma nokkela ja miellyttävä itsensä, eikä pahankurinen, ailahteleva tuittupää. Hessun toilailut ja älynväläykset ovat luontevia ja hauskoja. Ankkalinna-todellisuutta venytetään ja muovataan, mutta ei koskaan liikaa.

Kirjan loppupuolelta löytyy mielenkiintoinen kuriositeetti: Gian Giacomo Dalmasson käsikirjoittama ja Giovan Battista Carpin piirtämä Kurpitsatilan kummitukset vuodelta 1964. Se on julkaistu Suomessa aiemminkin – Taskarin alkutaipaleella kirjassa numero 3 – mutta kirjan ilmestymisaikaan vuonna 1970 tarinaa pidettiin paikoitellen turhan hurjana, ja Taskarin emomaassa Tanskassa piirrätettiin tarinaan kolme uutta sivua korvaamaan liian rajut käänteet.

Keskisuuren ja hyvinkin kansainvälisen tarinajahdin jälkeen saimme käsiimme sarjan alkuperäisessä muodossaan, ja nyt Kurpitsatilan seikkailu saa Suomen ensi-iltansa prikulleen sellaisena kuin se aikanaan näki päivänvalon. Toivottavasti pidätte!

Nyt myös taskarille omat sivut

Aku Ankan Taskukirja täyttää tänä vuonna 40-vuotta. Juhlan kunniaksi taskarilla on nyt myös omat kotisivunsa. Tutustu ihmeessä!

Aku Ankka - Taskari

Aamu armas aurinkoinen - Ankkaa Huomenta Suomessa

Akuankka.fi uutisoi:

Aamuvirkut voivat virittäytyä torstaina 4.3. jo aamusta ankkamaisiin tunnelmiin

Suomessa tällä viikolla vieraileva Italian piirtäjämaestro on vieraana huomenna Huomenta Suomi -ohjelmassa. Giorgio Cavazzanon haastattelu nähdään noin klo 8.45 aikoihin.

Laittakaa siis herätyskellot soimaan!

Hurjaakin hurjempi Triksi tulee!

Taas on aika esitellä uusi Toy Story- hahmo. Tällä kertaa esittelyssä on Triksi, leppoisan oloinen dino. Aku Ankan toimitus kertoo hahmosta seuraavaa:

Triksi on leikki-Triceratops, ja se on väriltään sini-violetti. Se on tehty muovista ja sen jalkoja voi liikuttaa.

Uusia hahmoja luvassa taas lähiaikoina, joten kannattaa seurata Ankkalinnaketta.