Taskarijuhlan ykköstäräys

Mika Äärilä (Aku Ankan Taskukirjan toimittaja) kirjoitti seuraavanlaisen esittelyn mainiosta Taskarin juhlakirjasta. Teksti on alunperin julkaistu Aku Ankan kotisivuilla:

Aku Ankan taskukirjan 40-vuotisjuhlan kruununjalokivi on kovakantinen Taskarin juhlakirja. Koska olin mukana valitsemassa kirjan sarjoja, lienee syytä paneutua sen sisältöön vähän perusteellisemmin.

Kirjan avaa itseoikeutetusti Taskari-maestro Giorgio Cavazzano tarinalla Tulvasta toimeen. Vuodelta 1978 peräisin olevassa tarinassa Cavazzanon piirrostyyli on ilmeikästä ja rauhallista. Se ei ole niin villiä tai suurieleistä kuin joissain 1970-luvun tarinoissa (vertaa vaikka AATK 334:ssä julkaistuun tarinaan Luomuryöstöt) vaan Cavazzanon kuvitus vastaa tarinan hillittyä sävyä – mutta pysyy menossa mukana myös siinä vaiheessa kun ryminä alkaa.

Suomessa tällä viikolla vierailevan Cavazzanon rooli Taskarin historiassa on uskomaton: mies oli mukana kahdessa tarinassa jo vuonna 1970 julkaistussa Aku Ankan taskukirjan numerossa 2. Romano Scarpan piirtämien tarinoiden Aku Ankka ja Venetsian aarre ja Aku Ankka on liian nokkela tussaaja oli nimittäin sarjojen tekohetkellä reilu parikymppinen Giorgio.

Kun edeltävään ynnää sen, että Cavazzanon tuore tarina Rytmi vie mukanaan julkaistaan Taskarin juhlanumerossa 363, niin 40-vuotinen ympyrä sulkeutuu. Eikä Cavazzanon tuotteliaisuudessa näy vielä pienintäkään merkkiä hiipumisesta. Jo lähiaikoina Taskarissa nähdään (ja nyt tulee paljastus!) uunituoretta Cavazzanoa aina vihreäveraista kansikuvaa myöten.

Cavazzano ei toki ole Taskari-historian ainoa piirtäjäsuuruus. Juhlakirjassa ovat mukana myös muut Italian piirtäjämestarit: Massimo De Vita, Romano Scarpa (jolta nähdään ennen julkaisematon pitkä Mikin etsiväseikkailu!), Giovan Battista Carpi ja Luciano Bottaro.

Bottaro onkin mielenkiintoinen tapaus. Jotkut eivät voi sietää miehen piirrosjälkeä, toiset ovat siihen lääpällään. Bottaro on tullut tutuksi omituisista, painajaismaisista olennoista ja fantastisen mielikuvituksellisista juonikuvioista, mutta nyt julkaistava Kenelle käki kukkuu osoittaa, että mieheltä luonnistuu myös perinteisempi pöhköily.

Käen kukunnan lisäksi mielenkiintoista Bottaron tarinassa on se, että keksijä Velmu Viurusilmä tekee siinä ensiesiintymisessä italialaisessa ankkasarjakuvassa. Rapakon tuolla puolenkaan Velmu ei ollut ehtinyt esiintyä kuin kolmessa sarjassa, joten Italian-ensi-ilta tuli todella tuoreeltaan.

Vanhojen mestarien lisäksi Taskarin juhlakirjassa on mukana myös valikoima uusia tekijämiehiä: mukana ovat niin piirtäjälahjakkuudet Andrea Freccero ja Corrado Mastantuono kuin äkkiväärän huumorin mestari Enrico Faccini. Faccini on valinnut tällä kertaa naljailunsa kohteeksi modernin taiteen. Faccini on taitava pilkantekijä, joka osaa kärjistää, yksinkertaistaa, paisuttaa – ja naurattaa.

Vaikka parrasvaloissa paistattelevat yleensä piirtäjämaestrot, ei parane unohtaa käsikirjoittajiakaan. Taskarin juhlakirjassa vauhdissa ovat muun muassa tämän hetken kovimmat kynäilijät Casty ja Tito Faraci.

Tito Faracin tarinat muistuttavat usein elokuvapuolelta tuttuja 1940- ja 50-lukujen Hollywood-farsseja, joissa dialogi sinkoilee hurjasti puolelta toiselle ja absurdit tilanteet seuraavat toisiaan. Hyvästä esimerkistä käy Juhlakirjan tarina Ziviztyksen valo, jossa Musta Pekka saa päähänsä kähveltää jättimäisen timantin aatelissuvulta, jonka perijätär on Hertan ilmetty kaksoisolento. Hertan käytöstavat poikkeavat kuitenkin siitä, mitä aatelisilta odotetaan, joten koulutus on tarpeen. Faracin käsikirjoitus kääntyilee ja vääntyilee nerokkaasti kohti huipentumaansa.

Ziviztyksen valo on myös hyvän mielen tarina, joka nousi lopulta omaksi suosikikseni koko kirjassa. Silvia Zichen yliampuva piirrosjälki on vähintään yhtä nokkelaa kuin Faracin teksti.

Castya monet (itseni mukaan lukien) pitävät seuraavana suurena mestarina. Eikä ihme. Castyn tarinat eivät ole koskaan rutiininomaisia saati sitten tylsiä, vaan Casty osaa irrottautua tavanomaisuudesta kerta toisensa jälkeen. Jos sarjoissa ei ole suuren seikkailun tuntua, niin ainakin ne ovat vahvasti teemoitettuja ja hakevat innoituksensa ympäröivästä maailmastamme. Yleensä ne ovat sitä kaikkea. Niin myös Juhlakirjan tarinassa Outoa menoa Uusikylässä, jossa vastarakennetussa kaupunkilähiössä tapahtuu kummia. Autotalleja varastetaan, asiakkaat tuovat pitsoja pitserioiden leipureille ja kaikki tuntuu kovin nurinkuriselta.

Tarinoiden kertomisen lisäksi Castyn suurimpia ansioita on hahmojen luonteiden kuvaaminen. Mikki on oma nokkela ja miellyttävä itsensä, eikä pahankurinen, ailahteleva tuittupää. Hessun toilailut ja älynväläykset ovat luontevia ja hauskoja. Ankkalinna-todellisuutta venytetään ja muovataan, mutta ei koskaan liikaa.

Kirjan loppupuolelta löytyy mielenkiintoinen kuriositeetti: Gian Giacomo Dalmasson käsikirjoittama ja Giovan Battista Carpin piirtämä Kurpitsatilan kummitukset vuodelta 1964. Se on julkaistu Suomessa aiemminkin – Taskarin alkutaipaleella kirjassa numero 3 – mutta kirjan ilmestymisaikaan vuonna 1970 tarinaa pidettiin paikoitellen turhan hurjana, ja Taskarin emomaassa Tanskassa piirrätettiin tarinaan kolme uutta sivua korvaamaan liian rajut käänteet.

Keskisuuren ja hyvinkin kansainvälisen tarinajahdin jälkeen saimme käsiimme sarjan alkuperäisessä muodossaan, ja nyt Kurpitsatilan seikkailu saa Suomen ensi-iltansa prikulleen sellaisena kuin se aikanaan näki päivänvalon. Toivottavasti pidätte!