Hae tästä blogista

Näytetään tekstit, joissa on tunniste Hannah Montana. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Hannah Montana. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 25. tammikuuta 2012

Ei parta pahoille kasva - ei edes Disneylandissa

Ilta-sanomat julkaisi seuraavan uutisen: 
Disneyn teemapuistojen työntekijät saavat lopultakin kasvattaa parrat tai viikset. 

Disneyn tiedottajan mukaan uusi käytäntö tulee voimaan ensi kuussa Floridan ja Kalifornian teemapuistoissa. 

Disney on kieltänyt kasvokarvoituksen teemapuistojensa työntekijöiltä siitä asti, kun Disneyland avattiin Kaliforniassa 1950-luvun puolivälissä. Helmikuun kolmannesta päivästä lähtien viikset ja muu karvoitus kasvoissa on sallittua. 

Yhtiö on säännöllisesti uudistanut työntekijöiden ulkonäkövaatimuksia. Tiedottajan mukaan nyt oli sopiva aika uudistaa "karvoitussääntöjä".

maanantai 24. toukokuuta 2010

Aku Ankan levikki laski hieman

Levikintarkastus Oy:n listaukset viime vuodelta. Eipä näytä järin valoisalta, monen lehden levikki on laskenut yllättävänkin paljon:

Lehden nimi ja levikki 2009 (muutos kpl)

Aku Ankka 317 529 (-6971)
Aku Ankka Ekstra 77 094 (103)
Autot 13 262 (447)
Hannah Montana 5 670 (5670)
High School Musical 4 332 (-4649)
Nalle Puh 42 773 (-4187)
Playhouse Disney 3 884 (3884)
Prinsessa 30 993 (701)
Roope-setä 79 569 (44)
WITCH 15 610 (-6476)

Liekö epävarma taloustilanne ajanut sarjakuvaharrastajat lopettamaan tilaukset, mene ja tiedä. Sanottakoon kuitenkin, että High School Musical- lehden tuntuva, yli 50%, lasku ei ole yllätys, onhan selvää, että elokuvan pohjalta perustettu lehti on pinnalla yhtä kauan kuin kyseinen filmikin. Ensi vuonna Hannah Montana- julkaisu on varmaankin samanlaisessa tilanteessa.

maanantai 8. maaliskuuta 2010

Disneylle Oscareita! (ja myös hieman kyseenalaisia palkintoja)

82. Oscar-gaala järjestettiin viime yönä Suomen aikaa. Disney ei ollut järin vahvasti esillä näissä kekkereissä, mutta kotiin ei tarvinut kuitenkaan aivan tyhjin käsin lähteä. Pixarin elokuva UP - kohti korkeuksia nappasi nimittäin odotetusti parhaan animaation pystin. Palkinnon kävi noutamassa elokuvan ohjaaja/käsikirjoitta Pete Docter. Myös parhaan musiikin palkinto meni odotetusti Michael Giacchinolle, joka sävelsi ihastuttavat kappaleet UP-elokuvaan. Disney sai siis yhteensä kaksi pystiä, joka ei ole ollenkaan huono saavutus animaatioelokuvalta. Merkittävintä on kuitenkin se, että UP oli ehdolla myös vuoden parhaaksi elokuvaksi. Animaatioelokuva on vain kerran ennen tätä ollut ehdolla tässä kategoriassa (Kaunotar ja Hirviö, 1991), joten Disneyllä on syytä hymyyn.

Disney voitti palkintoja myös Razzie Awardsissa, joka valitsee vuoden hirveimmät ja ala-arvoisimmat suoritukset. Huonoimmiksi näyttelijöiksi valittiin koko Jonas Brothersin kolmikko elokuvassa Jonas Brothers: The 3-D Concert Experience. Eikä siinä vielä kaikki. Huonoimmaksi miessivuosan esitti tänä vuonna Billy Ray Cyrus elokuvassa Hannah Montana: The Movie. Onnea voittajille!

torstai 23. heinäkuuta 2009

Uusi Disney-kanava Suomeen

Cision julkaisema lehdistötiedote:

DISNEY AVAA DISNEY XD -KANAVAN SUOMESSA

The Walt Disney Company aloittaa tänä syksynä Suomessa uuden Disney XD -kanavan. Disney XD on ensimmäinen kanava, joka on erityisesti suunnattu 6–14-vuotiaille pojille suunnattu mutta ottaa myös tytöt huomioon. Mukaansatempaavaan ohjelmistoon kuuluu piirroselokuvia, sarjoja ja elokuvia pojille, jotka pitävät seikkailusta, urheilusta, musiikista ja huumorista. Suomessa Disney XD -kanava on saatavilla kaapeli- ja satelliittiverkossa muun muassa Welhon, Viasatin, Canal Digitalin, TeliaSoneran, DNA:n ja VLP:n kautta.

Viihdyttävällä Disney XD -kanavalla nähdään sarjoja, kokoillan elokuvia ja lyhytohjelmia sekä yhdessä ESPN:n kanssa tuotettuja urheiluohjelmia. Samaan aikaan Disney XD -kanavan kanssa aloittaa internetissä Disney XD.tv, jossa voi pelata erilaisia pelejä ja katsoa videoita.

Mainoksia sisältävä Disney XD on strateginen lisä Disneyn tämänhetkiseen kanavavalikoimaan, ja se korvaa Jetix- ja Toon Disney -kanavat. Uuden kanavan myötä Disney vahvistaa multiplex-ykkösasemaansa ja tarjoaa nyt kolme 2–14-vuotiaille tytöille ja pojille sekä heidän perheilleen suunnattua kanavaa:

• Disney Channel, 6–14-vuotiaille lapsille ja heidän perheilleen tarkoitettu kanava, joka esittää näyteltyjä suosikkielokuvia, kuten Hannah Montana, piirroselokuvia, kuten Finias ja Ferb ja Disney Channel Original Movies -elokuvia, mukaan lukien High School Musical ja Camp Rock.
• Disney XD, 6–14-vuotiaille pojille suunnattu lasten tv-kanava, joka tarjoaa seikkailua, pelejä, musiikkia ja urheilua sisältäviä ohjelmia (yhteistyössä ESPN:n kanssa).
• Playhouse Disney, 2–5-vuotiaiden suosikkisarjoja esittävä kanava, joka tekee oppimisesta mielikuvituksellista ja hauskaa. Kanava esittää hittisarjoja, kuten Mikki Hiiren kerhotalo ja Manny Mainio.

“Disney Channel on jo eittämättä lasten tv-kanavien markkinajohtaja, ja Disney XD on mainio lisä kanavavalikoimaamme tässä strategisessa segmentissä. Uusi sisältö vetoaa varmasti laajaan kohdeyleisöön. Disney XD hyödyntää koko Disney Channelin resursseja tehden kanavasta johtavan pojille suunnatun kanavan niin Suomessa kuin muualla maailmassa”, sanoo Disney Channel Scandinavian johtaja Casper Bjørner.

Disney XD on aloittanut jo menestyksekkäästi Yhdysvalloissa tämän vuoden helmikuussa. Kanava sai avajaisviikonloppunaan ennätykselliset 15,7 miljoonaa katsojaa, joista 6,5 miljoonaa oli 6–14-vuotiaita lapsia. Ranskassa kanava aloitti toimintansa huhtikuussa.

Disney Channel Worldwide tarjoaa kaiken kaikkiaan 98 suosittua lasten tv-kanavaa ja/tai -jakelua 167 maassa ja 32 kielellä.

lauantai 11. huhtikuuta 2009

Hannah Montana sai oman lehden Suomessa


Hannah Montana- lehden lehdistötiedote:
Hannah Montana -ilmiö saa uuden muodon, kun TV-sarjan pohjalta tehty lehti alkaa ilmestyä. 8–12-vuotiaille lukijoille suunnattu julkaisu avaa Hannah-maailman faneille: se kokoaa yhteen fanitiedon, kannustaa – Hannahin esimerkin mukaisesti – luovuuteen ja kaikenlaiseen itse tekemiseen, sekä luo yhteisöllisyyttä ottamalla lukijat mukaan lehden kehittämiseen.
Kuusi kertaa vuodessa ilmestyvä Hannah Montana -lehti tuo maailman suosituimmaksi kohonneen teinisarjan nyt myös lehden sivuille.

“Lehti tarjoaa ikkunan päähenkilön Mileyn elämään. Sehän on jännittävää, kun tavallinen koulutyttö on salaa myös rokkitähti Hannah Montana. Lehti on hauska ja viaton, kuten TV-sarjakin”, päätoimittaja Paula Antila kertoo.

Hannah Montana -lehti kertoo monipuolisesti kuvin ja sanoin huippusuosituksi kasvaneesta ilmiöstä ja syventää TV-sarjan maailmaa. Se tarjoaa lukijoille muun muassa tietoa sarjasta ja sen näyttelijöistä, lyhyitä kuvakertomuksia jaksojen parhaista kohdista sekä aktivoivaa sisältöä, kuten testejä, tuunausohjeita, lukijaäänestyksiä ja kilpailuja.

Joka numero sisältää myös minikirjan sekä haastattelun yhdestä sarjan näyttelijästä. Kiehtovaa Hannah-maailmaa vahvistaa lehden herkullisen värikäs ulkoasu.

Lehden ensimmäisen numeron teemana ovat – sarjan tausta-ajatuksen mukaisesti – salaisuudet. Lehti kurkistaa Hannahin tarkasti varjeltuihin salaisuuksiin, kuten tähtimuotiin ja hiusvinkkeihin, ja lukija voi vaikkapa testata oman salaisen tähtiprofiilinsa.


Hannah Montanan salaisuus kiinnostanut miljoonia katsojia

Hannah Montana on Emmy-ehdokkuuden saanut yhdysvaltalainen Disney Channelin televisiosarja, jonka esittäminen alkoi maaliskuussa 2008. Sarja kertoo teinityttö Miley Stewartista (Miley Cyrus), jolla on suuri salaisuus: hän elää kaksoiselämää huippusuosittuna pop-artistina Hannah Montanana!

TV-sarja on kerännyt miljoonia katsojia ja noussut katsotuimmaksi nuortensarjaksi useissa Euroopan maissa. Tällä hetkellä sarjasta on tekeillä 3. tuotantokausi. Suomessa sarjaa alettiin esittää MTV3-kanavalla syyskuussa 2008.

Hannah Montanasta on myös tulossa elokuva, joka saa ensi-iltansa Suomessa huhtikuun 24. päivänä 2009.

Copyright: Disney