Hae tästä blogista

maanantai 27. helmikuuta 2017

Disneylle kolme voittoa Oscareista

Vuoden 2017 Oscar-gaalasta elävimmin muistiin jäänee sähläys parhaan elokuvan voittajan julistuksessa, mutta täydennettiinpä Disneynkin palkintokaappia jälleen muutamalla uudella pystillä. Parhaan animaatioelokuvan kategoriassa pisimmän korren veti Zootropolis. Lyhytanimaatioiden sarjassa voiton vei Pixarin Piper. Lisäksi Viidakkokirja palkittiin erikoistehosteistaan.

maanantai 13. helmikuuta 2017

Arvostelu: Aku Ankan taskukirja 447



Vuoden 2016 päättymisestä on kulunut jo tovi, mutta Taskari-arvostelujen osalta se on vielä avoinna. Onkin korkea aika pureksia joulukuussa julkaistu 400-sivuinen Pärstäpankkiiri. Andrea Frecceron kansikuva avaa oivasti kirjan sisältöä, sillä varsinkin opuksen ensimmäiset sarjat voisivat kokonaisuutena olla suoraan teemajulkaisun sivuille painettuja. Kuten kansikuvasta voi päätellä, keskeiseen osaan pääsevät sosiaalinen media ja teknologian avaama uusi, ihmeellinen maailma. 

Gorm Transgaardin ja Giorgio Cavazzanon johtosarjassa Häirikkö verkossa päästään toteamaan myös sosiaalisen median osaltaan epäsosiaalinen luonne ja sen mahdolliset seuraukset ainakin Ankkalinnassa. Seikkailupuoli jää sarjassa melko nimelliseksi ja sen suorastaan idyllinen loppu sisältää itsessään kenties hieman masentavankin viestin. Ovatko tällaiset puhelimettomat päivät jo takanamme? Tarinassa moiseen tarvitaan aikamoisen kriisin kokemista. 

Alessandro Sistin ja Claudio Sciarronen Piinaaja Piipperissä on Mikki-dekkari päivitettynä nykyaikaiseen, sosiaalisen median täyttämään maailmaan. Juonessa on enemmän potkua kuin johtosarjassa ja klassiselle Mikki-dekkarille kumartavan taitavan tunnelmoijan piirtämänä sarja olisi voinut toimia oikeinkin oivallisena Mikin siirtämisenä tähän päivään. Sciarrone ei tätä kuitenkaan hallitse. Piirrokset ovat kuvottavia ja tekevät tarinan seuraamisesta epämiellyttävän kokemuksen. Sosiaalisen median Mikistä jää siksi huono kuva, mutta mieli on edelleen avoinna. Juonen ollessa yhä hyvä ja piirtäjän petratessa tulokset voivat kääntyä helposti aivan toisenlaisiksi. 

Alessandro Gottardon piirtämässä Seurannan synkissä seurauksissa ei ole piirrosten kanssa ongelmaa, mutta juoni jää hiukan ontumaan. Riccardo Secchin käsikirjoitus tuntuu kulkevan äärilaidasta toiseen, mikä kuulostaa kyllä klassiselta ja toimivalta ankkasarjakuvalta, mutta jostain tarinaan tunkevat sellaiset opetukselliset elementit, jotka pyrkivät pitämään turhan tiukasti kädestä kiinni estäen sarjasta vapaasti nauttimisen. Aivan oikeilla jäljillä kuitenkin ollaan. 

Seuraava sosiaalisen median teemoilla kulkeva sarja on Sosiaalinen tragikomedia, jonka senkin on piirtänyt Alessandro Gottardo. Käsikirjoittajana on Giorgio Salati. Tarina on lyhyt ja iskevän vitsikkääksi tarkoitettu. Kunnianhimoa ei moiseen yleensä liikoja ladata, mutta kenties se onkin tässä menestyksen salaisuus, sillä sarja on näistä sosiaaliseen mediaan menevistä jutuista ylivoimaisesti paras. Salatin juoni on rennoin ja itsevarmoin ottein laadittu ja mikä tärkeintä, sosiaalinen media ei ole käsikirjoituksessa itseisarvo. Se on vain osa juonta, väline, jolla luoda sitä tuttua, laadukasta ankkasarjakuvaa. Juuri näinhän sen on oltava. Ilmiöt tulevat ja menevät, maailma kehittyy, mutta Ankat pysyvät. 

Kunniamaininnan ansaitsee vielä viimeinen suoranaisesti sosiaalista mediaa käsittelevä juttu, lyhyt Hessu-sarja Sovellusten suossa. Francesca Agratin ja Luciano Gatton tarinassa on sitä samaa tunnelmaa ja onnistumista kuin Sosiaalisessa tragikomediassakin. Muista sarjoista lyhyitä onnistumisen hetkiä tarjoavat Carlo Gentinan ja Andrea Luccin Kätketty nerous, Niccolò de Mojanan ja Silvio Cambonin Mikki Hiiri ja kultainen hakku sekä Bruno Concinan ja Angelo Scariolon Unia ja unelmia. Viimeisen piirrokset eivät missään nimessä ole sieltä laadukkaimmasta päästä, mutta Sciarronen tuotokset aiemmin nähtyään Scariolon tyyli on suorastaan sympaattinen. Samaa voi sanoa Concinan juonesta.

Alessandro Sisti oli epäonninen saadessaan Sciarronen työparikseen Piinaajaan Piipperissä, mutta onnekas Seikkailun kaikilla mausteilla kohdalla, kun piirtäjäksi on tullut Lorenzo Pastrovicchio. Vuosia sitten myös Pastrovicchion saamista piirtäjäksi olisi voinut pitää murheellisena, mutta herran paljon kehittyneen piirrostyylin myötä näin ei enää ole. Viisikymmensivuinen monipolvinen tarina on oikein hyvä suoritus sekä käsikirjoituksensa että piirrostensa ansiosta. 

Kirjan lopusta löytyy vielä peräjälkeen kaksi sarjaa, jotka olisi melkein voinut niputtaa sosiaalinen media -aiheisten tarinoiden joukkoon. Sosiaalisen median sijasta niiden aihepiirinä on kuitenkin enemmän hieman perinteisemmin teknologia. Riccardo Pescen ja Lucio Leonin Konkari ja keltanokka sekä F. M. Bianchin ja Luca Usain Valvovan silmän alla eivät jaksa sykähdyttää niin paljoa, että niitä alkaisi erityisemmin kehua. Lucio Leonin piirrokset ovat kuitenkin lähes aina sellainen elementti, joka on syytä oikein erikseen mainita positiiviseen sävyyn. 

Taskarin päättää Riccardo Secchin ja Michele Mazzonin N.A.M. vs. kauhea kakuttaja. Sarjan lyhennepainotteisesti suomennettua nimeä olisi jo sujuvuuden nimissä voinut vielä miettiä, mutta itse sisällön osalta tarina on taattua N.A.M.-laatua eikä sellaista herkkua voi tietenkään kuin kehua. Juoni on hauska ja jaksaa pitää mielenkiinnon täysillä yllä loppuun asti. Samoin Mazzonin piirrokset ovat täysin sujuvaa työtä. N.A.M.-agentit ovat aina toivottuja vieraita Taskarin sivuille. Tarinoita on vielä Suomessa julkaisematta ja toivottavasti niitä tehdään vielä lisääkin. 

Vuosi 2016 päättyi Taskarissa hyvin moderneissa merkeissä, kuten on käynyt selväksi. Älyluurien täyttämälle maailmalle ja sosiaaliselle medialle voisi laatia vaikka oman teemajulkaisunsakin. Tavallisten, järjestysluvuillakin puhuteltavien Taskarien sivuilla näkisin parempana, ettei niissä lähdettäisi liiaksi pyörimään aina jonkin tietyn teeman ympärillä. Monipuolisuus ja sarjojen vaihtelevuus on yksi Taskarin menestystekijöistä. ”Jokaiselle jotakin” on jatkossakin toimiva periaate. Omat teemansa sopivat vallan mainiosti Taskarin sisarjulkaisuihin.

tiistai 31. tammikuuta 2017

Dan Spiegle (1920-2017)

Dan Spiegle vuonna 1972. Kuva: http://www.newsfromme.com/2017/01/30/dan-spiegle-r-p/

Sarjakuvapiirtäjä Dan Spiegle on kuollut 28. tammikuuta 96-vuotiaana. Hän oli syntynyt Cosmopolisissa Washingtonin osavaltiossa 12. joulukuuta 1920. Mittavalla ja laaja-alaisella urallaan Spiegle piirsi muun muassa lännensarjakuvia, DC:n ja Marvelin supersankareita sekä niin Disneyn, Warner Brothersin kuin Hanna-Barberankin eläinhahmoja.

Spiegle aloitti uransa vuonna 1949 piirtämällä sanomalehtiin Hopalong Cassidy -lännensarjakuvaa. Hän koetti käynnistää myös oman merirosvoaiheisen sarjakuvansa, muttei saavuttanut sillä menestystä. Vuonna 1956 hän teki sopimuksen Dell-kustantamon kanssa, mikä teki hänestä monien eri sarjakuvanimikkeiden piirtäjän. Tuolloin hän aloitti myös Disney-sarjakuvan parissa.

Ensimmäisiä Disney-töitä Spieglelle olivat Spin and Marty -sarjakuvat. Hahmot olivat tuttuja The Mickey House Club -tv-sarjasta. Vuonna 1966 Spiegle toteutti yhdessä Paul Murryn kanssa mielenkiintoisen projektin, jossa Mikki ja Hessu seikkailivat täysin realistisessa ihmisympäristössä. Kolmeen tarinaan jäänyt sarja kulki nimellä Mickey Mouse Super Secret Agent. Tarinoita ei ole julkaistu Suomessa. Spieglen jälkeä ovat myös sarjakuvaversiot Disneyn elokuvista Maija Poppanen ja Musta aukko sekä klassikkopiirretyistä Pocahontas ja Notre Damen kellonsoittaja.

Vuonna 1972 tehdyssä haastattelussa Spiegle kertoi nauttineensa eniten lännensarjakuva Maverickin piirtämisestä. Hän jatkoi töitä aina 2000-luvun puolelle saakka, joten vielä tuon kyseisen haastattelun jälkeen hän sai nauttia työstään lukuisien eri projektien parissa.

keskiviikko 25. tammikuuta 2017

Arvostelu: Roope-setä 445



Roope-sedän juhlavuosi lähtee visukintun nimikkolehden osalta käyntiin komeasti platinanumerolla. Numeron tähtenä on Milanon maestroksi tituleerattu Marco Rota, jonka valinnan lukijat viime keväänä sinetöivät suorastaan näytöstyyliin. Platinanumeroille tutuksi tulleeseen tapaan lehden sivuilta löytyy laadukkaan sarjakuvan lisäksi artikkelitekstejä, muuta taidetta sekä haastattelu, jossa mestari itse saa puheenvuoron. 

Johtosarjaksi on valikoitunut Viikinkien vastustaja vuodelta 1975. Kyseessä on Augustus Ankan ensiesiintyminen. Hahmo on sittemmin esiintynyt kahdeksassa sarjassa, jotka ovat kaikki olleet Rotan tekosia. Viikinkien vastustajan käsikirjoitus on Gaudenzio Capellin nimissä. Tarina on julkaistu Suomessa jo kolmasti aiemmin, joten jälleen uutta julkaisua tässä kohtaa voi pitää kyseenalaisena. Toimitus kuitenkin on katsonut, että sarja on ”niin omaleimaista Rotaa, ettei maestron tuotantoa voi kattavasti esitellä ilman sitä.” 

Suotakoon tarinan uusi uusintajulkaisu. Voidaanhan sitä pitää ankallishistoriallisesti merkittävänä. Lisäksi Rota taituroi sumuisen ja myrskyisän Kaledonian miljöön kanssa siihen malliin, että piirroksista voi jo havaita tulevan kaikuja. Rotahan on yltänyt vieläkin komeampiin suorituksiin, joista esimerkkejä on tässäkin lehdessä. 

Ensimmäinen numeron kahdesta ensijulkaisunsa saavasta sarjasta on Mikki-juttu Apinoiden planeetta. Käsikirjoitus on Osvaldo Pavesen. Sarja on Viikinkien vastustajan tavoin vuodelta 1975, mutta piirrosten tasossa jäädään tässä selvästi siitä jälkeen. Se kertoo ehkä siitä, kuinka Rota on panostanut Viikinkien vastustajan kuvitukseen. Apinoiden planeetta ei juonellisestikaan kovin kummoisiin suorituksiin yllä, mutta ainakin se oli mukana näytteenä Rotasta hiirien parissa. 

Lehden kolmannen sarjan kohdalla tulee jo aika nuhdella toimitusta hajauttamisen puutteesta, sillä vuorossa on jälleen tarina vuodelta 1975. Elisa Pennan käsikirjoittama Aku Ankka gorillajahdissa on nelirivinen sarja, joten sen osalta julkaiseminen platinanumerossa on kiitettävä teko. Juuri tällainen monipuolisuus kannattaa tässä formaatissa käyttää hyödyksi. Piirroksissa tahi juonessakaan ei Viikinkien vastustajalle tässäkään pärjätä. Rotan piirrokset ovat kuitenkin sitä tasoa, että ne antavat sarjalle paremmat eväät kuin mitä pelkällä juonella on tarjota. 

Vasta lehden neljännessä ja samalla viimeisessä tarinassa saadaan näyte piirrosten lisäksi myös Rotan käsikirjoituksesta. Saraseenien yö on Viikinkien vastustajan tavoin nähty Suomessa aiemmin kolmasti, mutta julkaisualustat ovat olleet sen verran poikkeavia, että näkyvyys enemmän valtavirtaan kumartavassa julkaisussa on perusteltu. Lisäksi Saraseenien yö ansaitsee paikkansa platinanumerossa myös aivan omilla ansioillaan, sillä niin kauniisti piirretty tarina on kyseessä. 
Vuodesta 1975 on päästy eteenpäin vuoteen 1983 ja Rotan tyyli on kypsynyt. Rivejä on sivulla neljä kuten Gorillajahdissa. Heti sarjan ensimmäinen ruutu paljastaa, mitä tuleman pitää. Ruutu ruudun perään kaunista, silmiä hivelevää taidetta. Laajemmissa maisemakuvissa Rota vasta pääseekin oikeuksiinsa. Nähdäänpä tarinassa lentokonekin, joiden piirtämiseen Rota on erityisen viehtynyt. 

Saraseenien yö on timanttisen taiteensa lisäksi myös tarinaltaan kokemus ja elämys. Sen julkaisu platinanumerossa jättää jälkeensä erittäin hyvän mielen. Se on sarja, josta tämä platinanumero jää mieleen ja josta on kiitteleminen. Myös Viikinkien vastustajasta voidaan kiitosta jakaa, tosin pienellä varauksella, sillä en toimituksen näkemyksestä poiketen näe sitä sellaisena tapauksena, että julkaisu niin ehdoton olisi ollut. Ajallista hajauttamista olisin kaivannut numeroon enemmän, sillä nyt peräti kolme sarjaa oli peräisin aivan samalta, lyhyeltä ajanjaksolta. Näistä pienistä huomautuksista huolimatta platinanumero läpäisee tulikokeensa jälleen kirkkaasti, aloittaa vuoden erinomaisesti ja antaa luvan odottaa hyvää jatkossakin. Huhtikuussa vuorossa on Massimo De Vitan platinanumero.

tiistai 24. tammikuuta 2017

Disneylle tukku Oscar-ehdokkuuksia

Disney ei ole tottunut pettämään Oscar-ehdokkuuksia saalistaessaan. Niitä rapsahti yhtiön tilille jälleen mukava määrä. Parhaan animaatioelokuvan kategoriassa ovat ehdolla molemmat viime vuonna julkaistut klassikoiden sarjaan kuuluvat animaatiot eli Zootropolis ja Moana. Moana sai lisäksi ehdokkuuden parhaan laulun kategoriassa kappaleella How Far I'll Go.

Rogue One: A Star Wars Story ei odotetusti yltänyt ehdokkuuksissa The Force Awakensin viiden ehdokkuuden tasolle, mutta sai sekin silti kaksi ehdokkuutta, äänimiksauksesta ja erikoistehosteista. Erikoistehosteistaan pääsi ehdolle myös kaksi muuta Disney-elokuvaa, Marvel-filmi Doctor Strange sekä Viidakkokirja. Kolmen ehdokkuuden poimiminen viidestä on suuri saavutus.

Pixarin Doria etsimässä jäi vaille ehdokkuuksia huolimatta upeasta animaation tasostaan. Tyhjin käsin ei Pixar kuitenkaan jäänyt, sillä sen lyhytanimaatio Piper sai ehdokkuuden lyhytanimaatioiden sarjassa. Piperin animaatio oli suorastaan uskomatonta, joten ehdokkuus on ilman muuta ansaittu. Kategoriassa myös ehdolla oleva Borrowed Time ei ole Pixarin tuottama, mutta sen ovat ohjanneet Pixarilla työskennelleet Andrew Coats ja Lou Hamod-Lhadj.

Voittajat selviävät 26. ja 27. helmikuuta välisenä yönä Suomen aikaa pidettävässä Oscar-gaalassa, jonka Yle Teema esittää suorana lähetyksenä. Juontajana on tänä vuonna Jimmy Kimmel.

Seuraava Star Wars -episodi sai nimensä

Joulukuussa ensi-iltansa saavan uusimman eli kahdeksannen Star Wars -episodin nimi on julkistettu. Elokuva kantaa nimeä Star Wars: The Last Jedi. Spekulaatiot nimen merkityksestä lähtivät käyntiin välittömästi julkistuksen jälkeen.

Elokuvan ohjaaja on Rian Johnson ja sen näyttelijäkaarti vilisee tuttuja nimiä. Mukana ovat The Force Awakens -episodissa mukaan tulleet Adam Driver, Daisy Ridley ja John Boyega sekä alkuperäisen trilogian tähdet Mark Hamill, Peter Mayhew, Anthony Daniels ja Carrie Fisher. Joulukuussa menehtyneelle Fisherille elokuva jäi tämän viimeiseksi työksi. Erityisesti suomalaisittain huomioitavaa on, että Peter Mayhew'n lisäksi Chewbaccan rooliin hyppää jälleen myös Joonas Suortamo. Elokuvan musiikin säveltäjä on legendaarinen John Williams.

keskiviikko 11. tammikuuta 2017

Disney tahkosi ensimmäisenä 7 miljardia vuodessa

Disney saavutti vuonna 2016 historiallisen rajapyykin tuottojensa osalta. Walt Disney Studios on ensimmäinen elokuvastudio, joka on tehnyt maailmanlaajuisesti seitsemän miljardin dollarin tuoton kalenterivuoden aikana. Ennätyksellistä tulosta selittävät Disneyn animaatiostudion lisäksi samaan konserniin kuuluvien Pixarin, Marvelin ja Lucasfilmin ensi-illat. Disney dominoi elokuvamaailmaa, sillä viime vuonna viisi eniten tuottanutta elokuvaa ovat jokainen sen tuotantoa. Kyseiset elokuvat ovat eniten tuottaneesta alkaen Captain America: Civil War, Doria etsimässä, Zootropolis, Viidakkokirja ja Rogue One: A Star Wars Story. Kolme ensimmäistä rikkoivat miljardin dollarin rajan. Tahdin hiipumista lienee turha seuraavien vuosien aikana odotella, sillä suuria ensi-iltoja on tulossa jatkuvalla syötöllä.

perjantai 6. tammikuuta 2017

Arvostelu: Aku Ankan taskukirja 446


Vuosi 2017 on jo hyvässä vauhdissa, mutta vielä on syytä palata edellisvuoden tunnelmiin vähintään parin Taskari-arvostelun voimin. Nyt on vuorossa marraskuun numeron 446 Ihan hilkulla ruotiminen. Alessio Coppolan kansi on tälle kirjalle kuvaava, sillä se pitää sisällään sen verran monta rahasäiliöaiheista juttua, että välillä olo oli kuin teemanumeroa lukiessa.

Rahasäiliö piipahtaa mukana heti johtosarjassa Hälytyksen kauhistus. Gorm Transgaardin käsikirjoitus punoo paikoitellen mielenkiintoisesti ja hauskasti mysteerin vyyhtiä, mutta kokonaisuus loppuratkaisuineen jää lopulta mitäänsanomattomaksi. Massimo Fecchin piirrokset ovat mainioita. Heti johtosarjan perään sijoitetussa Enrico Faccinin vitsisarjassa Vinopaikoitus on enemmän ruutia. 

Rahasäiliö pääsee suurempaan rooliin ensi kertaa Nino Russon ja Massimo Asaron Tulkinnanvaraisessa jutussa. Tarinaa ei kuitenkaan hirvittävissä määrin ole tarpeen tulkita, sillä se osoittaa selkeästi voimansa. Lyhyehkössä jutussa on tukku hauskoja oivalluksia, jotka tekevät siitä viihdyttävän elämyksen ja yllättävän vahvan kandidaatin kirjan parhaaksi sarjaksi. Seuraavana oleva, niin ikään rahasäiliöaiheinen Vito Stabilen ja Giada Perissinotton Rahasäiliön lumoissa ei yllä lähellekään Tulkinnanvaraisen jutun tasoa. Se ei loista edes yleisasteikolla, joten sen mahdollisuudet ovat heti kättelyssä menetetyt. 

Seuraava samalla teemalla jatkavista sarjoista on Matteo Venerusin ja Valerio Heldin Kasvikunnan oma murtosuoja. Se on ihan kelpo tuotos. Sen lukee mielellään läpi eikä se erottaudu muista mitenkään huonona tarinana. Ongelma on, ettei se pääse erottautumaan muillakaan tavoin ja jäänee siten helposti unohdettavaksi jutuksi. Lisäpisteen se saa kuitenkin Taavin esiintymisestä, mikä ei tässä numerossa kuitenkaan ole ainutkertaista. Viimeinen säiliöjutuista on Daniele Regolon ja Maurizio Amendolan Säiliön uusi ilme. Idea on hyvä, mutta toteutus jää ontumaan ja sarja tulee ajetuksi pikavauhtia alas. Säiliön muuntelussa on paremmin onnistunut esimerkiksi Romano Scarpa tarinassaan Rakennemuutoksen kourissa (AATK 275, julkaistu myös Taskarin talvijännärissä Jäämies).

Rahasäiliö jää tässä enää pikaiseksi miljööksi, mutta tärkeän sitä ylläpitävän osan se esittelee uudessa valossa. Massimiliano Valentinin ja Luciano Gatton Kivikovassa kilpailijassa Roopen uskollinen sihteeri Sirkku Näpsä pääsee koettamaan liikenaistaitojaan Kroisos Pennosta vastaan. Uniikimpi tarinaidea osoittautuu hyväksi ja toimivaksi. Gatton tyyli piirtää Näpsä saa myös pohtimaan hahmon ulkoista moninaisuutta. Näpsälle löytyy nimittäin monta variaatiota. Barksilainen, lyhyt ja harmaahiuksinen Näpsä nähdään yleensä tanskalaisessa tuotannossa. Italiassa Näpsää on piirretty pidempänä ja hiukset väritetty keltaisella. Gatton näkemys on eräänlainen yhdistelmä näitä kahta, mikä ei sekään ainutkertaista ole. Inducksissa voi vertailla eri piirtäjien Näpsä-hahmoja eri vuosikymmeniltä. 

Kirjan ainoa Mikki-tarina on Claudio Salvatorin ja Silvio Cambonin dekkari Sacherkakun mysteeri. Tarina on oikein virkistävä kokemus. Tuntuu, kuin Mikki palaisi siinä hieman juurilleen viime aikojen pyörityksistä. Samalla se tuo mieleen 1990-luvulla julkaistut Mikin dekkaripokkarit, vaikka tarina ei niissä julkaistujen joukkoon kuulukaan. Samoilta ajoilta tämäkin juttu on, vuodelta 1996. Tarinan loppu menee ehkä hieman liikaa lässyttelyn puolelle, mutta se ei sarjan tuomaa hyvää tuulta vie pois. Tämänkaltaisia dekkarijuttuja näkisi mielellään useamminkin. 

Carlo Panaron ja Danielo Vetron Kosmiset terveiset on Taskarin sarjoista se toinen, jossa Taavi on mukana. Sarjaa kuvaa kaksijakoisuus. Juoni asetelmineen on hyvä, mutta toteutus tuntuu menevän yli. Tässäkin sorrutaan turhan paljon lässyttelyyn eivätkä Vetron piirrokset sykähdytä. Sarjalla on hyvä viesti lähetettävänään, mutta kyllä juttu lähtee niin pahasti lapasesta, ettei siihen tyytyväinen voi olla. 

Valentina Camerinin ja Giampaolo Soldatin Kolme Taikaviittaa yhden hinnalla on jälleen ideatasolla loistava. Käsikirjoitus tuntuu kuitenkin jättävän mahdollisuuksia käyttämättä ja sarjaan tulee läpijuoksun vaikutelma. Idea on siitä huolimatta niin hyvä, että yleistunnelmakin jää positiiviseksi. Taikaviitan esikuvan Fantom Ankan seikkailuja nähdään Taskarin päätteeksi Marco Gervasion Fu Man Tshiun naamiossa. Tarina ei jää historiaan niinä parhaimpina Fantom Ankka -juttuina. Ei sarjaa suoraan huonoksikaan voi sanoa, mutta sellaiseksi keskinkertaiseksi rymistelyksi se jää. 

Rahasäiliö oli mainitusti niin näkyvästi kirjan sarjoissa esillä, että sisältö olisi paikoin voinut olla suoraan teemanumerosta. Perus-Taskarin äärellä kuitenkin ollaan. Perus-Taskari kuvannee myös opuksen sisältöä kokonaisuutena, joskin positiivinen vire täytyy sen yhteydessä mainita. Moni sarja pystyi ilahduttamaan ja useimmat tekivät niin vähintäänkin ideatasollaan, vaikkei toteutuspuoli sitten olisi niin sujunutkaan. Taskarin parhaaksi sarjaksi kohosi lopulta dekkarihenkensä ansiosta Sacherkakun mysteeri, siis kirjan ainoa Mikki-sarja. Lähteköön tästä viesti, että juuri tällaisia vanhemman tyylin mukaisia Mikki-dekkareita kaivataan lisää. Niiden julkaisujen ei tarvitse rajoittua Taskareihin.