Hae tästä blogista

sunnuntai 5. huhtikuuta 2015

Ankallisvaalitentissä Ben Zyskowicz ja Antti Kaikkonen


Antti Kaikkonen. © Antti Kaikkonen
Ben Zyskowicz. © Eduskunta

Tässä kuussa käytävien eduskuntavaalien kunniaksi Ankkalinnake päätti haastaa ehdolla olevia kansanedustajia ankallisvaalitenttiin, jossa nämä saivat vastattavakseen tukun kysymyksiä omasta Ankka-historiastaan sekä todellista päivänpolitiikkaa ja Ankkalinnan maailmaa sekoittavia kysymyksiä. Tarkoitus oli saada tenttiin mukaan edustajat neljästä suurimmasta puolueesta, mutta valitettavasti mukaan pyydetyillä SDP:n ja perussuomalaisten edustajilla ei ollut kiinnostusta vastata haasteeseen. Tenttiin osallistuivat kokoomuksen Ben Zyskowicz Helsingin vaalipiiristä ja keskustan Antti Kaikkonen Uudenmaan vaalipiiristä.

Onko kotitalouteenne tullut joskus Aku Ankka?
Ben Zyskowicz: Ei ole.
Antti Kaikkonen: Kyllä on, montakin vuotta.

Mikä on ensimmäinen muistonne Aku Ankasta?
BZ: Joskus jollakin kaverilla näin lehden.
AK: Aku oli lapsuuteni sankari. Pidin häntä väärinymmärrettynä ja usein maailma kohtelikin häntä kaltoin. Ilo oli sitä suurempi aina silloin, kun Aku onnistui jossain.

Kuka on suosikkihahmonne?
BZ: Ei ole.
AK: Kyllä se nimenomaan Aku on. Mutta kunniamaininnan voisin antaa Pelle Pelottomalle.

Entä suosikkitekijä?
BZ: Ei ole.
AK: Olen vanhan koulukunnan miehiä, ja pidän Carl Barksia parhaana. Mutta täytyy sanoa, että myös esimerkiksi Don Rosa on todella mainio.

Onko Teillä suosikkitarinaa tai jotain Aku Ankassa tapaamaanne, joka on erityisesti jäänyt mieleen?
BZ: Ei ole.
AK: On niitä moniakin. Jostain syystä mieleeni on jäänyt paljon koirahahmoja, kuten Jäyhä jököttäjä. Tai se, kun Kenraali Nuuh harhautettiin jäljiltä alunalla. [Jäyhä jököttäjä, mm. AA 9/1977 ja Kauhujen päivä, mm. AA 27/1960 ja 12/2008, toim.huom.]

Mitä mieltä olette Aku Ankan Suomessa saavuttamasta kansansuosiosta? Mistä arvelette sen johtuvan?
BZ: En osaa sanoa.
AK: Sitä pitäisi varmaan jonkun tutkia enemmänkin. Voisiko se lähteä siitä, että moni meistä kokee hengenheimolaisuutta Akun kanssa ja kokee Hannu Hanhen ehkä hieman ärsyttävänäkin hahmona. Jospa tämä liittyy perinteiseen Suomi-Ruotsi-asetelmaan?

Luetaanko eduskunnassa Aku Ankkaa? Näkyykö Aku Ankka jollain tavoin eduskunnan työskentelyssä?
BZ: Ei tietääkseni.
AK: Eipä taideta lukea, ainakaan julkisesti, eikä se muutenkaan ihmeemmin näy. Kaipa siitä voisi tulla sanomista…

Onko urallanne tullut joskus vastaan tilannetta, joka on kuin Aku Ankasta?
BZ: Ei ole.
AK: No, voin kertoa, että olen muutaman kerran löytänyt itseni tilanteista, joita on ollut vaikea todeksi kuvitella. Välillä aika vaikeistakin. Mutta aina noustu on, kokemusta viisaampana, kuten Akukin.

Aku Ankka saa vuodesta toiseen ääniä vaaleissa. Itse asiassa (ainakin kuuluisan kertomuksen mukaan) Kalle Anka olisi Ruotsissa valittu valtiopäiville 1980-luvulla, mikäli tälle annetut äänet olisi hyväksytty! Millainen poliitikko Aku olisi? Mihin puolueeseen hän kuuluisi? Miten yhteistyö hänen kanssaan sujuisi?
BZ: Aku on yritteliäs hahmo, joka huolehtii läheisistään. Kuuluisi kokoomukseen.
AK: Aku epäilemättä tulisi valituksi, mutta enpä tiedä viihtyisikö Aku eduskunnassa. Eduskuntatyö edellyttää ryhmätyötaitoja, valmiutta kompromisseihin ja suurta kärsivällisyyttä. En ole ihan varma, ovatko nuo sittenkään Akun vahvuuksia. Hänen pitäisi ehkä perustaa oma yhden ankan eduskuntaryhmänsä, tai perustaa Ankkapuolue.

Kenet ankkalinnalaisen ottaisitte mukaan hallitukseen? Minkä salkun antaisitte hänelle?
BZ: Roope Ankasta valtiovarainministeri. Osaa hoitaa raha-asiat.
AK: Suomen talous on nyt niin kuralla, että tarvetta olisi Roope Ankan talousosaamiselle. Hän olisi epäilemättä sopiva valtiovarainministeriksi. Uskon, että hän tulisi hyvin juttuun myös pääministeriehdokkaani Juha Sipilän kanssa. Molemmat ovat rahamiehiä, mutta tarpeen tullen hyvä sydänkin löytyy.

Miten luulisitte oman puolueenne menestyvän Ankkalinnassa?
BZ: Hyvin varsinkin, jos saisimme Hannu Hanhen ehdokkaaksemme.
AK: Oikein hyvin. Keskusta on rosoinen ja kansanläheinen puolue, jossa sattuu ja tapahtuu. Uskon, että kannatuspohjaa olisi.

Mitä tekisitte ensimmäiseksi, mikäli olisitte vallassa Ankkalinnassa? Mihin epäkohtiin puuttuisitte?
BZ: Vaikea sanoa.
AK: Työttömyyteen pitäisi puuttua, ihan jo Akunkin tilanteen parantamiseksi. Ehkäpä kannattaisi ryhtyä ponnistelemaan margariinitehtaan viennin parantamiseksi.

Mitä mieltä olette Ankkalinnan pormestarin Piri Pösön vallankäytöstä? Hänhän esimerkiksi mätkäisee tuon tuosta Roopelle pikaisesti säädettyjä melko erikoisia veroja kaupungin kirstun täydentämiseksi.
BZ: Ei kyllä vaikuta oikeusvaltioperiaatteen mukaiselta.
AK: No rikkaimpia kyllä pitääkin verottaa, mutta Pösön tehtävät voisivat olla määräaikaisia. Vaikkapa neljän vuoden välein ankkalinnalaisilla pitäisi olla oikeus äänestää pormestaristaan.

Onko suuryhtiöillä, kuten Roopen Ankka-yhtymällä tai Kroisos Pennosen yritysryppäällä, liikaa (sanan)valtaa Ankkalinnassa?
BZ: En ole huomannut, että olisi.
AK: No kyllä on, ja kieltämättä Ankkalinnan maailma pyörii välillä vähän liikaa rahan ympärillä. Varsinkin Pennonen pitäisi saada aisoihin.

Olisiko Ankkalinnan syytä harkita kuntaliitosta Hanhivaaran kanssa?
BZ: Ainakin kannattaisi selvittää liitoksen mahdolliset hyödyt.
AK: En kannata ajatusta. Hanhivaara on oma kaupunkinsa, jossa on oma kulttuurinsa. Parempi pitää kaupungit erillään. Johan kuntaliitoksesta nyt Julle Ankanpääkin kääntyisi haudassaan.

Sekä Zyskowicz että Kaikkonen kertoivat vielä muistonsa henkilökohtaisista vaiheistaan Aku Ankkaan liittyen. Zyskowiczilla on läheisiä kokemuksia takavuosina kansainvälistä huomiota saavuttaneeseen skandaaliin.  ”Olin 1970-luvulla Helsingin nuorisolautakunnan puheenjohtaja. Päätimme lehtitilauksista nuorisotaloihin ja keskustelussa yksi jäsen heitti huulta Akun housuttomuudesta. Uutinen levisi ensin Suomen mediaan ja sitten maailman mediaan siinä muodossa, että Helsingin kaupunki kielsi Aku Ankka -lehden nuorisotiloissaan, koska Akulla ei ole housuja. Kaikki ikäpolveni suomalaiset muistanevat kohun, ” Zyskowicz muistelee.

Ankan parissa lapsena viihtyneeltä Kaikkoselta julkaisut saavat edelleenkin suitsutusta. ”Keräsin aikanaan Aku Ankan taskukirjoja, joita tulikin kerättyä melkoinen rivi. Luin Akua todella paljon, se oli ehdotonta suosikkilukemistani. Erityiskiitos myös loistavasta suomen kielen käytöstä. Oma sanavarastonikin on kehittynyt vuosien varrella aika monipuoliseksi, ja sillä on politiikassa käyttöä. Luulen, että se on osin Aku Ankan ansiota. Edelleenkin mielelläni lukaisen Akun, jos sellainen sattuu vastaan tulemaan. Aku Ankka elää loistavasti ajassa edelleen. Hatunnosto tekijöille, niin maailmalla kuin Suomessakin,” Kaikkonen kehuu. ”Aku Ankka kestää hienosti ’isältä pojalle’. Olen tilannut viime vuosina Aku Ankan veljeni lapsille joululahjaksi. Voipi olla, että pannaan kohta meilläkin kotona tilaus vetämään…”

Ei kommentteja: