maanantai 26. lokakuuta 2009
Aivan uutta Barksia!
Disneyn opetuspeli voi olla vaaraksi lapsen kehitykselle
Että sellaista tällä kertaa..."Baby-Einstein" opetuspelistä enemmän haittaa kuin hyötyä
Disney-yhtiö lupaa palauttaa "Baby-Einstein" dvd-pelin ostajille rahat takaisin Yhdysvalloissa. Miljoonat vanhemmat ovat ostaneet pelin esikouluikäisille lapsilleen toivoen sen parantavan jälkikasvun älykkyysosamäärää.
Tutkimukset ovat kuitenkin paljastaneet, että kyseinen opetuspeli ei välttämättä kehitä lainkaan, vaan itse asiassa siitä saattaa olla jopa vahinkoa lasten kehitykselle. Daily Mail -lehden mukaan "Baby-Einstein" -pelejä aktiivisesti käyttäneillä lapsilla on todettu olevan köyhempi sanavarasto kuin muilla verrokkilapsilla.
Oikeudenkäyntien pelossa Disney yhtiö on luvannut maksaa amerikkalaiskuluttajille rahat takaisi kohua herättäneestä pelistä. Yhtiö poisti tuotteesta termin "opetuksellinen" jo vuonna 2006.
perjantai 23. lokakuuta 2009
Ankkafanien joulu on jo käsillä
Sanoma Magazinesin julkaisema lehdistötiedote:
Ankalliskirjasto-sarjan päätösosa ja vuoden 1960 parhaat palat
Ankkafanien vuosi huipentuu kahden odotetun kovakantisen teoksen myötä. Aku Ankan Parhaat palat 1960 tarjoaa riemastuttavan kurkistuksen vuoden 1960 tärkeimpiin ankallishistoriallisiin tapahtumiin. Ankalliskirjasto-sarjan päättävä kymmenes osa, Kuuden miljoonan dollarin papukaija, kokoaa yhteen Carl Barksin ennätyksellisimmät tarinat.
Vuosi 1960 oli ankallishistoriassa erityisen merkityksellinen: marraskuussa 1960 Aku Ankka muuttui kerran viikossa ilmestyväksi lehdeksi. Niinpä vuoden aikana ehti ilmestyä ennätykselliset 30 numeroa. Vuosikerran 1960 ikimuistoisimmat tarinat on nyt koottu kirjaksi, josta löytyy monta Carl Barksin, Paul Murryn ja muiden tuolloisten huipputekijöiden klassikkosarjaa, mm. Barksin legendaariset kymmensivuiset tarinat Jääkaappimysteeri, Aku Ankka leipurina ja Lentävä postinkantaja.
Parhaat palat 1960 on samalla kiehtova katsaus myyttisen kuuskytluvun käynnistäneeseen hurjaan vuoteen 1960. Toimittaja Jukka Lindforsin esipuhe kokoaa yhteen vuoden merkittävät ihmiset ja tapahtumat John F. Kennedystä Rooman olympialaisiin, Urho Kekkosen 60-vuotispäivistä C.G.E. Mannerheimin ratsastajapatsaan paljastukseen ja kohutun uuden nuorisovillityksen eli rautalankamusiikin maihinnousuun Pohjan perukoille.
Meno oli villiä myös Ankkalinnassa, missä mellasti muun tohinan ohella vuoden muoti-ilmiö, hypnoosi: professori Etevä yritti suggeroida Pluton tottelevaisemmaksi, Tiku teki Nallesta maaoravan, ja rikollinen herra Hypno taivutti Roopen myymään maatilansa pilkkahintaan.
Ankalliskirjasto-sarja päättyy ennätyksellisyyden ylistykseen
Ankalliskirjasto-sarjan päättävä teos Kuuden miljoonan dollarin papukaija kokoaa yksiin kansiin ankkamestari Carl Barksin ennätyksellisimmät tarinat.
Ankkamaailmassa ennätyksellisyys tarkoittaa mahdollisen ja mahdottoman rajojen koettelemista niin Ankkalinnassa kuin monissa maailman eksoottisissa kolkissa. Kirjan esipuheen kirjoittajaa, toimittaja Tuomas Mannista lainaten: ”Ennätyksellisyys on mahdottoman keikauttamista mahdolliseksi. Se on maantieteellistä äärevyyttä. Se on yli-inhimillisiä ja välillä jopa ankanlennon ylittäviä suorituksia. Ankallismaailma on otollinen ympäristö ennätystehtailulle. Supervoimia ei esiinny, mutta tyypit ovat pahansisuisuuteen asti sinnikkäitä. Sama henki tarttuu herkästi loppukäyttäjiin, lukijoihin.”
Kuuden miljoonan dollarin papukaija pitää sisällään kymmenen järisyttävää tarinaa, muun muassa sarjat Lumottu papukaija, Maailman rikkain mies, Kullankaivajien kilpailu ja Notre Ankan kellonsoittaja. Luvassa on taattuja ankkasattumuksia yli-inhimillisistä taidonnäytteistä uskomattomiin urotöihin ja täydellisen turhiin tiedonjyviin.
Aku Ankka Parhaat palat 1960 -juhlakirjan suositushinta on 36 €, 160 sivua.
Kuuden miljoonan dollarin papukaijan suositushinta on 36 €, 176 sivua.
© DISNEY
tiistai 20. lokakuuta 2009
Olut-Lumikki? Disney ei tykkää...
TÄRKEÄ TIEDOITUS AKU ANKAN AIKAKONE 10 TAI JUMBO 13 OSTAJILLE
TIEDOTE AKU ANKAN AIKAKONE NRO 10 OSTAJILLE
Aku Ankan Aikakone nro 10 myytiin kelmutettuna yhteispakettina Jumbo 13 -albumin kanssa yhteishintaan 10e.
Paketissa olleen Jumbo 13:n tuotantoprosessissa on tapahtunut virhe, joka aiheuttaa sivujen irtoamisen albumin selkämyksestä jo pienen selailun jälkeen.
Olemme pyytäneet Rautakirjaa keräämään myyntipisteistä pois koko painoksen. Uusi Aikakone 10 toimitetaan Lehtipisteisiin niin nopeasti kuin se on mahdollista.
Niitä asiakkaita, jotka ovat jo kyseisen tupla-albumipaketin ostaneet, pyydetään toimimaan seuraavasti.
Lähettämään viallinen Jumbo 13 veloituksetta (ilman postimerkkiä) osoitteeseen
Asiakaspalautus
Sanoma Magazines Finland
”Jumbo 13 palautus”
PL 126
00040 SANOMA MAGAZINES
HUOM! Lähetykseen liitettävä lähettäjän nimi- ja osoitetiedot!
Toimitamme heille korvauksena paluupostissa juuri ilmestyneen uuden Jumbo 17 -albumin.
Pahoittelemme aiheuttamaamme vaivaa ja mielipahaa.
Terveisin
Sanoma Magazines Finland
Ihailtavaa toimintaa Sanomilta, kannattaa siis palauttaa oma virheellinen läpyskä hyvissä ajoin.
keskiviikko 14. lokakuuta 2009
Kaikki yhden ja yksi kaikkien puolesta! ¡Olé!
Rakastetun ankkataiteilijan Don Rosan yhdeksäs sarjakuvakokoelma Kolmen caballeron paluu on ilmestynyt. Kirja sisältää kolmetoista toinen toistaan vauhdikkaampaa tarinaa, jotka on käsikirjoitettu ja piirretty tunnistettavan rosamaisella otteella. Mukana on myös runsaasti mielenkiintoista taustamateriaalia, kuten luonnoksia, kansikuvia ja kokosivun keräilykuvia sekä taiteilijan itsensä kirjoittamat laajat taustakommentit sarjojen synnystä.
Yhdysvaltalainen sarjakuvapiirtäjä ja -käsikirjoittaja Don Rosa lienee suosituin elossa olevista ankkasarjakuvien tekijöistä. Varsinkin Pohjois-Euroopan ankkaharrastajien keskuudessa Rosa nauttii suurta arvostusta. Hänet tunnetaan yksityiskohtaisesti piirretyistä tarinoista, tarkoista historiallisista viittauksista ja oivaltavasta, kekseliäästä huumorista. Rosa on myös Carl Barksin suuri ihailija ja hänen elämäntyönsä jatkaja.
Uuden Don Rosa -kirjan pääosassa ovat vuonna 1945 ensi-iltansa saaneesta Kolme caballeroa -piirroselokuvasta tutut veijarit: José Carioca Brasiliasta, Panchito Pistoles Meksikosta ja Aku Ankka Ankkalinnasta. Kirjassa kolmikko seikkailee pitkissä tarinoissa Kolmen caballeron paluu ja Seitsemän (miinus neljä) rohkeata caballeroa.
Luomisen iloa ja tarkkaa taustatyötä
Toisinaan tarinan syntyminen kestää kauan. Esimerkiksi kirjan nimisarja Kolmen caballeron paluu odotti päivänvaloa viisitoista vuotta taiteilijan idealistalla. Sarjan luomisvaiheessa taas ei taustatyötunteja säästelty.
”Haaveilin pitkään sarjasta, jossa Aku kohtaa Josén ja Panchiton uudelleen, ja vuonna 2000 sain sellaisen viimein aikaiseksi”, Don Rosa kertoo. ”Tarinaa varten tein myös urani ainoan tutkimusretken sarjan tapahtumapaikalle, Meksikon valtavaan Kuparikanjoniin. Tapahtumapaikat ovat siis todellisia”.
Kuten Rosan muutkin sarjat, myös kolmen caballeron seikkailut sisältävät runsaasti viittauksia muihin kulttuurituotteisiin ja ilmiöihin: ”Kolmikkoni on tarkoitus tuoda mieleen Bob Hopen ja Bing Crosbyn 1940- ja 50-lukujen road-elokuvat, joiden sankarit ovat pohjimmiltaan rehellisiä, mutta saattavat helpon rahan toivossa hairahtaa kaidalta polulta”, Rosa kertoo. ”Lisäksi sarjassa on useita viittauksia esimerkiksi John Hustonin elokuvaklassikkoon Sierra Madren aarre.”
”Caballeroista kertovat tarinat ovat töistäni ainoita, jotka eivät millään tavalla liity Carl Barksin tuotantoon. Muutenhan koko urani perustuu Barksin tarinoihin ja hahmoihin, joihin jo lapsena ihastuin”, Don Rosa luonnehtii. ”Toisena äärimmäisyytenä kirjassa on sarja nimeltään Ensimmäinen keksintö, joka lienee eniten Barksin tuotantoon pohjautuva tarinani. Carl Barks aloitti tarinan vuonna 1959, ja minä viimeistelin sen kolmisenkymmentä vuotta myöhemmin. Juonenkehittelyni ja loppuratkaisuni ovat varmasti aivan erilaiset kuin mitä Barksilla oli mielessään, mutta kun kustantaja pyysi minua tekemään keskeneräisen tarinan loppuun, tein parhaani.”
Edellä mainittujen sarjojen lisäksi kirja pitää sisällään muiden muassa sellaiset Rosa-helmet kuin Ankkalinnan pillipiipari ja Talon kokoinen vastustaja.
Kolmen caballeron paluu:
• Suositushinta 39 €
• Kovakantinen kirja, 176 sivua
• Sisältää tarinat:
Kolmen caballeron paluu (2000)
Laiskanläksy (1990)
Odottavan onki (1989)
The Star-Struck Duck (1989)
(luonnossivut, ei julkaistu aiemmin Suomessa)
Ankkalinnan pillipiipari (1990)
Ankkalinnasta Lillehammeriin (1994)
Ensimmäinen keksintö (2002)
Oi kuusipuu (1987)
Uutisjahti (1989)
Avaruusnokosilla (1988)
Tuloskunnossa (1988)
Talon kokoinen vastustaja (2001)
Seitsemän (miinus neljä) rohkeata caballeroa (2005)
Casty se vaan osaa - Katso traileri!
Otsikon hehkutus, "Katso traileri", voi kuulostaa hieman oudolta. Casty on nimittäin yksi rakastetuimmista italialaisista Disney-artisteista - ja hänhän on sarjakuvapiirtäjä. Vaan miten traileri ja sarjakuva liittyvät toisiinsa? Niin, yleensä ei mitenkään. Casty vaan onkin aika veikeä kaveri. Hän on nimittäin tehnyt tarinastaan Topolino e l'isola di Quandomai elokuvatyylisen trailerin. Ja yllä näkyvä kuvakin on mainostusta hänen tarinalleen. Harvoinpa Disney-sarjakuvat saavat osakseen tällaista mainostusta, varsinkaan tekijältä itseltään. Barksin ja Rosan kaltaiset suurtekijät saavat tietenkin mainetta kustantajien tahoiltakin, mutta vähemmän tunnetut artistit eivät liiemmin pääse nauttimaan kansan suosiota - osaltaan juuri mainostuksen puutteen takia. Casty on kuitenkin alkanut muodostumaan varsinkin alan harrastajien piireissä uudeksi mestariksi - liekö osaavalla mainostamisella osuutta asiaan...
Katsokaa kuitenkin sarjakuvan traileri täältä!
Mitä tuleman pitää - Disney-lehdet vuonna 2010
Roope-setä:
1/2010: Roopen rahasäiliö, ensilantti-tarina
2/2010: Talviurheilua, olympiaspesiaali
3/2010: Taskari 40 vuotta
5/2010: Maailman ympäri Roopen kanssa
6/2010: MM-jalkapallospesiaali
7/2010: 132-sivuinen numero
9/2010: Dekkari-spesiaali, lukijoiden kesken järjestetyn dekkaripähkinäkilpailun voittajan julkistaminen
10/2010: Ritari Roope
12/2010: Tarraliite
Aku Ankka:
1/2010: Kultaa ja kalavelkoja (Carl Barks), 52-sivuinen numero
6/2010: Olympiaerikoisnumero
8/2010: Kalevala-erikoisnumero ja liitteenä Ankka-Kalevala -juliste
11/2010: 16-sivuinen dekkaripähkinäliite
13/2010: Akun auto -erikoisnumero, liitteenä Ankkalinnan autotarrat
17-19/2010: Temppeliherrojen kätketty kruunu (Don Rosa)
21/2010: Mummo Ankka mestarietsivänä
25/2010: 24-sivuinen Taskari 40 vuotta -sarjakuvaliite
27-29/2010: 3-osainen Mikki-jatkotarina (Floyd Gottfredson)
30/2010: EM-yleisurheiluspesiaali
32/2010: Lukujärjestysliite (Vicar)
37/2010: 16-sivuinen Pluto-sarjakuvaliite
41/2010: 24-sivuinen Aku Ankka - Tiede-lehti -yhteistyöliite
45/2010: Carl Barks ja Don Rosa -erikoisnumero
46/2010: 16-sivuinen Aku Ankka juniori -liite, sarjakuvaa ja puuhatehtäviä
48/2010: Liitteenä pakettikortit (Don Rosa)
Huomioikaa, että Aku Ankan numerossa 32 julkaistaan Vicarin tekemä lukujärjestys. Voisikohan tämä tarkoittaa, että kyseinen herrasmies tulisi visiitille myös Suomeen? Toivotaan parasta...
tiistai 13. lokakuuta 2009
Maailman suurin Disney-fani
On vessassa Aku Ankkaa lukevia Disneyn ystäviä, ja sitten on tosifaneja. George Reigner pitää itseään maailman suurimpana Disney-fanina, ja vaikea on vastaankaan väittää. Reigner on tatuoinut yli 2 000 Disney-kuvaa ihoonsa todisteeksi rakkaudestaan piirroshahmoja kohtaan. Lisäksi 50-vuotiaan Reignerin kotona on yli 24 000 Disneyn keräilyesinettä. Kuudennen kerran naimisissa oleva Reigner on viettänyt kaikki häämatkansa Walt Disney Worldissa, ja hänen viimeinen toiveensa on, että hänen tuhkansa ripotellaan Disney-huvipuistoon. Erikoisesta kaverista kertoi maailman kummallisuuksiin erikoistunut internetsivusto Oddity Central.Oddity Centralin jutun näet täältä. Koskakohan Suomen suurimmat Disney-harrastajat tekevät Reignerin kaltaisen tempun ja tatuoivat ihonsa täyteen Disney-hahmoja. Aku Ankkoja suomalaisilla jo varmasti onkin, mutta entäs itse Waltia?
maanantai 12. lokakuuta 2009
Toy Story 3 - Katso traileri!
Jotain elokuvahistoriaa mullistavaa saattaa olla tekeillä, sillä harvoin jatko-osat olleet parempia kuin itse "ensielokuva". Saa siis nähdä käykö niin, että pojasta polvi paranee. Usein näin ei ole käynyt, mutta olisikohan ilmassa taas sitä paljon puhuttua Disneyn taikaa...
Katsokaa kuitenkin traileri, niin tiedätte mitä tuleman pitää...
Katso traileri tästä!
lauantai 10. lokakuuta 2009
tiistai 6. lokakuuta 2009
DigiComics tulee!
Kuten aikoinaan mainitsinkin, Disney-sarjakuva tulee nyt myös kännykkään. Ja näin todella myös tapahtui! Jos ja kun haluatte lisätietoa, kannattaa pistäytyä Wolfstad- sivustolla. Pitkä reportaasi aiheeseen liittyen, ehdottomasti tutustumisen arvoinen.
Rich Ross, Disneyn uusi puhemies
maanantai 5. lokakuuta 2009
Kirjallisuutemme merkkiteos Nummisuutarit saa uuden tulkinnan Aku Ankka -lehdessä
Sanoma Magazinesin julkaisema lehdistötiedote:
Aku Ankka -lehden numeron 41/2009 tarina Nummisuutarin Aku tekee kunniaa Aleksis Kivelle Kari Korhosen käsikirjoittaman ja piirtämän sarjakuvan sekä kansalliskirjailijamme elämäntyötä avaavan runsaan taustamateriaalin avulla.
Tulevana keskiviikkona, Aleksis Kiven ja suomalaisen kirjallisuuden päivän aatonaatonaattona, julkaistaan kansalliskirjailijallemme omistettu Aku Ankan numero. Lehdessä saa odotetun kantaesityksensä Suomen oman ankka-artistin Kari Korhosen käsikirjoittama ja taiteilema sarja Nummisuutarin Aku.”Teimme erikoisnumeron, koska halusimme juhlia 175 vuotta täyttävää kansalliskirjailijaamme ja tuoda samalla Kiven tuotantoa ankkamaisella tavalla lähemmäs nykyajan lukijoita. Halusimme myös muistuttaa siitä, kuinka elävää ja hauskaa Kiven kieli on”, sanoo lehden päätoimittaja Jukka Heiskanen.”Teema sopii myös erinomaisesti tänä vuonna viettämäämme lukemisen vuoteen. Se muistuttaa, että kaikki lukeminen on tärkeää kielellisen kehittymisen kannalta”.
Tarinan taustoja avaa lisää akuankka.fi-sivustolta löytyvä digiliite. Keskiviikkoaamuna 7.10. luettavissa oleva liite sisältää runsaasti mielenkiintoista taustamateriaalia, muun muassa sarjan piirtäjän Kari Korhosen haastattelun sekä Aku Ankka -lehden päätoimittajan Jukka Heiskasen tervehdyssanat. Nummisuutarin Aku -numero jaetaan myös koulujen aikakauslehtipäivässä marraskuussa tehtäväkirjan kera.
Ilkikurista kerrontaa ja rikasta kieltä
Kiven Nummisuutarit-näytelmä on suomalaisen kirjallisuuskentän tulkituimpia teoksia. Rakastetut hahmot ovat toilailleet kymmenien kesäteattereiden näyttämöillä ja valkokankaalle tarina on päätynyt kolmeen kertaan niin mykkäelokuvana, mustavalkoleffana kuin väreissäkin. Teos on käännetty myös yli 10 kielelle.
Nummisuutareiden henkilöhahmot ovat meheviä, ja näytelmä pelaa herkullisilla vastakkainasetteluilla. Nummisuutarin Esko on rehellinen ja järkähtämätön sekä myös melko yksioikoinen jullikka – kuin Aku konsanaan. Vastaparina toimii liukas luikku Mikko Vilkastus – ilmetty Hannu Hanhi – joka nokkeluudellaan saattaa toiset hankaliin tilanteisiin livahtaen itse ajoissa turvallisille vesille.
Kiven ilkikurinen ote on läsnä myös Nummisuutarin Akun seikkailuissa, ja hahmot viljelevät runsaasti kielellisiä kikkailuja. Alkuperäistarinan kieli on rikkaimmillaan muun muassa silloin, kun kielellä herkutteleva Kivi pudottelee näytelmänsä hahmojen suilla liudan makoisia haukkumasanoja: ”Sinä klöntti, lurjus, juutas!”, ”Sinä vintiö, sinä hunsvotti!”, ”Suuri kanalja!”, ”Nokkaviisas nallikka!”, ”Sinä volpana!”, ”Nokitonttu!”, ja niin edelleen.
Vain 38-vuotiaana menehtyneen kansalliskirjailijan kerrotaan huudahtaneen viime sanoikseen ”Minä elän!” Eikä kynäniekka vallan väärässä ollut. Kivi elää kielessä ja monissa tarinoissa, tällä kertaa riemukkaan Aku-sarjakuvan muodossa.
Aku Ankan Taskukirja 358 pitää sisällään kauan kaivattua TuplaNollaa
Carl Barksin kootut saa jatkoa(?)
Norjassa on julkaistu ensimmäinen lisäosa, Carl Barks' Samlede Værker nr. XXXI , eli nro 31. Barks indeksi ja hakemisto, joka tarinasta synopsis ja julkaisutiedot, sekä pikkukuva jokaisen tarinan ekasivusta. Myös kansikuvat kaikista originaaleista USA-lehdistä joissa on Barksia. Painos 1500. Sivuja 448. Seuraava osa on Calgary Eye-opener.
Tästähän on ollut jo pidemmän aikaa puhetta myös Suomessa, mutta mitään ei olla vielä lyöty lukkoon. Sanoma Magazines on ilmoittanut, etteivät tee päätöksiä ennen kuin muiden maiden Kootut ovat omat päätöksensä tehneet. No, Norja ainakin teki hienon siirron, toivottavasti Suomi tulee mukana. Oletettavasti tulevat kirjat olisivat nimiltään - tai ainakin aiheiltaan - seuraavat:
- Indeksit
- Calgary Eye-Opener
- Ankkalinnan kuka kukin on
- Warner-sarjat
- Piirroselokuvien storyboardit
- Maalaukset ja muut kuvitukset
Kirjojen nimet ovat Antti Peltolan kertomia, tuhannet kiitokset siis hänelle. Ja muistakaahan se, että nämä lisäosat ovat vain vanhojen tilaajien tilattavissa.
lauantai 3. lokakuuta 2009
Muutama mielenkiintoinen omakustanne - kannattaa katsastaa!
Valas talon salissa on mukava pokkarimuotoinen lehti, jonka sisältö ei koostu pelkästään Aku Ankasta. Julkaisu pitää sisällään neljä erilaista tekstiä, joiden teemat ovat seuraavat:
-Aku Ankan kirjasto
-Eh bien, Tintin, quit veut etre millionaire? (suomeksi No niin, Tintti, haluatko miljonääriksi? [toim.huom.])
-Mustan saaren muodonmuutokset
-Tulevaisuuden kuvia ja keksintöjä
Aku Ankan kirjasto sisältää - kuten nimestäkin voi jo päätellä - mielenkiintoisen yhteenvedon Akun kirjahyllyn sisällöstä. Lähdemateriaalina on käytetty Barksin tarinoita. Artikkelin loppuun on vielä lisätty mainio lista näistä kirjoista, joita Aku Barksin tarinoissa kahlaa läpi. Muistatko esimerkiksi sellaista tarinaa, jossa Aku lukee kirjaa "Kuinka poistat ummehtuneen hajun kuivista dodonsulista"? No, vastauksen voit tietenkin löytää Valas talon salista (joka muuten on viittaus Volter Kilven kirjaan Alastalon salissa)...
Olemisen junnaava sitko - kirjoituksia Aku Ankan maailmasta. Kirjassa on mittava määrä tekstejä mitä erilaisemmista Aku Ankka- aiheista. Osa artikkeleista on alunperin julkaistu Ankkalinnan Pamauksessa tai vaihtoehtoisesti kirjoittajan omassa blogissa. Niin tai näin, kirja on siitä huolimatta mielenkiintoinen lisä jokaisen ankistin kokoelmaa. Kirjan ehkä mielenkiintoisin teksti, Aku Ankan lisääntymistarpeet Hamiltonin sukulaisvalintateorian valossa on jollain tapaa merkillinen. Harva tulee ajatelleeksi sitä, että Ankkalinnassa ihmissuhteet (tai tässä tapauksessa kai ankkojen väliset suhteen) ovat vähintäänkin outoja. Miksei siis Aku mene naimisiin Iineksen kanssa? Vaikka tekstit ovatkin melko lyhyitä, ei se menoa haittaa. Valta on oivallinen kirjoittaja ja saa kaiken tarpeellisen tiivistettyä mainiosti näihin muutaman sivun teksteihin. Ehkä tulevaisuudessa Valta kirjoittaa myös pidempiä analyysejä meidän ankistien riemuksi, mutta toistaiseksi on tyydyttävä näihin. Kirjat ovat kuitenkin mainio lisä jokaiseen kirjahyllyyn.
Omakustanteita voi tilata erillisen tilauslomakkeen kautta. Samalla voit tutustua myös muihin Osuuskunta Jyväs-Ainolan tarjoamiin kirjoihin.
Kirjojen tiedot:
Reijo Valta: Olemisen junnaava sitko - kirjoituksia Aku Ankan maailmasta
YKL 86.13
56 s. nid.
hinta 8€
ISBN 978-952-5353-40-2
2009
Reijo Valta: Valas talon salissa ja muuta tietoa sarjakuvista
YKL 86.13
63 s. nid.
hinta 9 €
ISBN 952-5353-16-8
2003
perjantai 2. lokakuuta 2009
Walt Disney Comics #699
Walt Disney Comics (ennen Walt Disney´s Comics and Stories) on siitä mielenkiintoinen lehti, että se aloitti ilmestymisensä jo 69 vuotta sitten, siis vuonna 1940! Lehti onkin yksi pitkäikäisimmistä sarjakuvalehdistä, vaikka julkaisu onkin aika-ajoin pitänyt pieniä taukoja. Laadultaan lehti on kuitenkin ollut aina mitä mainioin, julkaistiinhan monet Barksin klassikot ensimmäiseksi nimenomaan tässä lehdessä, joten toivoa sopii, että taso pysyy samana jatkossakin...
torstai 1. lokakuuta 2009
Aku Ankan kovakantinen 75-vuotisjuhlakirja on ehdoton opus jokaiselle ankkafanille
Suomen suosituin sarjakuvahahmo ja rakastettava tuittupää Aku Ankka täytti kesällä 75 vuotta. Merkkivuoden kunniaksi julkaistaan nyt upea kovakantinen Aku Ankan juhlakirja, joka on ehdoton hankinta jokaiselle ankkafanille. Kirjaan on koottu kahdentoista arvostetun Aku-taiteilijan tuotannosta edustava otos Akun edesottamuksista viime vuosikymmenten varrelta. Jo tuttujen klassikoiden ohella juhlateos tarjoaa lukijalle peräti 18 Suomessa ennen julkaisematonta sarjaa.
Aku Ankan juhlakirja on varsinainen merimieslakin nosto maailman mainioimmalle ankalle ja hänen merkkivuodelleen. Juhlakirja vie Akua kommervenkkien kautta seikkailusta toiseen ja kolmanteenkin. Ammatillisestikin ystävämme ehtii moneen. Kirjan sivuilla räpyläveikko kokeilee muun muassa palomiehen, muusikon, puutarhurin ja FBI-agentin uraa ankkamaisella ennakkoluulottomuudella.
Aku Ankan juhlakirja sisältää 18 Suomessa ennen julkaisematonta sarjaa, kuten Jack Bradburyn Rutiseva harju (1953) ja Al Hubbardin Laulajan tie (1964). Yksi juhlakirjan helmistä on italialaisen käsikirjoittaja-piirtäjä Romano Scarpan 1960-luvulla tekemä Aku Ankka FBI:n asiamiehenä. Tarinassa Aku sekoittaa tietämättömyyttään kaksi toisiaan muistuttavaa lyhennettä sillä seurauksella, että elektroniikkayhtiö EBL:n aloittelevasta mittarinlukijasta kuoriutuu FBI:n agentti. Sekaannus johtaa hykerryttävään seikkailuun, josta vain periksi antamaton Aku voi selvitä kuivin räpylöin.
Juhlakirjan tekijöinä timanttinen tusina
Akun seikkailut kiehtovat meitä suomalaisia kehdosta kiikkutuoliin. Taidokkaasti piirretyt ja käsikirjoitetut ankkatarinat ovat samanaikaisesti sekä hersyvää viihdettä että parantavaa tosielämän terapiaa. Aku Ankan juhlakirjan esipuheessa sarjakuva-asiantuntija Timo Ronkainen pohtiikin esimerkiksi Carl Barksin ansioita ankkataiteilijana: ”...hänen sarjansa eivät koskaan olleet pelkästään lapsille tarkoitettuja, vaikka ne olivat mainiosti myös lapsille sopivia. Barks kertoi tavallisista ihmisistä ankan valepuvuissa käsitellen aiheita, jotka ovat päällisin puolin kepeitä mutta pinnan alta synkkävireisiä”. Tästä ihastuttavasta ankasta saamme nauttia 224 sivun verran myös uudessa juhlakirjassa. Kirja on toinen merkkivuoden kunniaksi julkaistuista kovakantisista teoksista. Ihan ankkana – Aku Ankka 75 vuotta -niminen kirja ilmestyi keväällä 2009.
Aku Ankan juhlakirjan tarinoista ja piirrosasusta vastaa ankkataitureiden timanttisin tusina: Al Taliaferro, Carl Barks, Jack Bradbury, Romano Scarpa, Al Hubbard, Giorgio Cavazzano, Tony Strobl, Daniel Branca, Don Rosa, Vicar, William Van Horn ja Suomen oma Kari Korhonen.
Aku Ankan juhlakirja:
• Ilmestymisviikko: 39
• Suositushinta: 59 €
• Kovakantinen kirja, 224 sivua
Juhlakirja sisältää Suomessa ennen julkaisemattomat klassiset sarjat:
• Al Taliaferro: Syvälle silmiin! (1945), Vuokrapursi (1945)
• Jack Bradbury: Rutiseva harju (1953)
• Romano Scarpa: Aku Ankka FBI:n asiamiehenä (1961)
• Al Hubbard: Laulajan tie (1964), Hyppymestari (1967)
• Giorgio Cavazzano: Aku Ankka ja hevosenkenkä (1969)
• Daniel Branca: Lettutaituri (1978), Musiikin pauloissa (1980), Taiteen salat (1982), Ajoissa paikalla (1983), Terassilounas (1984)
• Vicar: Sankaruus velvoittaa (1992), Siisti sisätyö (1984)
• William Van Horn: Muratin varjossa (1989), Totinen torvikauppias (1988), Kakkunsa kullakin (1989)
Nalle Puh sai uuden ystävän
Rakastettu satuhahmo Nalle Puh saa Puolen hehtaarin metsään uuden ystävän. Piakkoin ilmestyvässä Puh-kirjassa nimittäin seikkailee ennestään tuntematon saukkohahmo, englanninkieliseltä nimeltään Lottie the Otter. Asiasta kertoo BBC:n verkkosivu.
Saukko on tiettävästi kipakka hahmo, joka aiheuttaa metsässä hämmennystä. Se on myös hyvä kriketinpelaaja ja tarkka etiketin noudattamisesta.
Uusi Nalle Puh -kirja Paluu Puolen hehtaarin metsään ilmestyy Englannissa ja Yhdysvalloissa lokakuun alussa.
Se on virallinen jatko-osa englantilaiskirjailija A.A.Milnen kirjoittamille alkuperäisille Puh-tarinoille, jotka ilmestyivät vuosina 1926 ja -28. 1960-luvulta alkaen Puh on seikkaillut myös Disneyn animaatioissa ja sarjakuvissa.
Puhin ja Saukon lisäksi Puolen hehtaarin metsän tunnettuja asukkeja ovat muun muassa Kani, Kengu, Nasu, Tikru ja Pöllö.