Syksyn Ankka-kirjoista tietoa

Syksyllä ilmestyvistä kovakantisista Aku Ankka -sarjakuvakirjoista on julkistettu mukava nippu. Sadonkorjuusta voidaan odottaa melkoista, sillä julkaisu toisensa jälkeen nostattaa jo tässä vaiheessa veden kielelle! Kirjat on listattu ilmoitetussa ilmestymisjärjestyksessä.

Ankkalegendat 3 - Kultaisen kypärän metsästäjät ja muita klassikoita
Noin 220 sivua
ISBN 978-951-32-4312-8
Suositushinta 39,00 €
Ilmestyy viikolla 38/2016

Ankka vailla menneisyyttä
Noin 160 sivua
ISBN 978-951-32-4313-5
Suositushinta 36,00 €
Ilmestyy viikolla 39/2016

Carl Barksin parhaat sarjat 6 - Yksisarvisen jäljillä
240 sivua
ISBN 978-951-32-4229-9
Suositushinta 29,00 €
Ilmestyy viikolla 41/2016

Minä Aku Ankka 2
Yli 200 sivua
ISBN 978-951-32-4314-2
Suositushinta 36,00 €
Ilmestyy viikolla 42/2016

Mikki, konnien kauhu - Floyd Gottfredsonin kovimmat kelmit
128 sivua
ISBN 978-951-32-4315-9
Suositushinta 33,00 €
Ilmestyy viikolla 42/2016

Kaksi viimeksi mainittua ovat jättikirjoja. Tuttujen sarjojen ja konseptien jatkojen lisäksi julkaistavaksi tulee elokuva-aiheisia sarjoja sisältävä Ankka vailla menneisyyttä, jonka nimitarina on Ankkalinnakkeen vastikään uutisoima Giorgio Cavazzanon piirtämä versio Aki Kaurismäen elokuvasta Mies vailla menneisyyttä. Käsikirjoituksen tarinalle on laatinut Kari Korhonen.

Yllätysjulkistuksena voidaan pitää Minä Aku Ankka 2 -jättikirjaa, joka nimensä mukaisesti seuraa ikoniseen asemaan nousseen Minä Aku Ankka -kirjan perintöä. Nähtäväksi jää, kuinka orjallisesti teos seuraa edeltäjänsä viitoittamaa tietä erityisesti ruutujaon suhteen. Kirja tulee sisältämään Carl Barksin klassikoita. Barks, Don Rosa ja Floyd Gottfredson ovat tuttuina mestareina hyvin edustettuina kirjojen joukossa, minkä he varmasti ovat ansainneetkin. Erityisen iloista on todeta myös Mikki-mestari Gottfredsonin saaneen vankan jalansijan suomalaisella julkaisukartalla.

Barksin öljyväritöitä Päivälehden museossa

Ankkalegenda Carl Barksin öljyväritöitä on esillä litografioina Päivälehden museossa Helsingissä 24.3-17.4 Pop up -Barks -näyttelyssä. Litografiat ovat Barksin maalauksista tehtyjä numeroituja vedoksia. Näyttelyssä esillä olevat 19 litografiaa ovat Aku Ankan toimituksen omistamia. Museoon on vapaa pääsy.

Barks maalasi öljyväritöitä eläkkeelle jäätyään. Ne liittyvät yleensä tämän urallaan tekemiin sarjakuviin sekä kansiin.

Arvostelu: Roope-setä 437

Giorgio Cavazzanon kullanhohtoinen kansi johdattaa vuoden toisen normaalin Roope-setä-lehden pariin. Kaunista on maestron tyylikäs jälki, mutta onko sitä numero sisältö? Ensimmäisenä huomio kiinnittyy lehden sisällä tapahtuneisiin muutoksiin. Aiemmin sivulta 98 palkintotehtävän yhteydestä löytyneet toimitukselliset tiedot ovat siirtyneet sivulle numero 2 ja siten pudottaneet Donald Soffrittin Pikku-Aku-stripit pois lehdestä. Pikku-Aku-strippejä kohtaan ei jää kaipuuta, sillä varsin harvoin niissä mitään kummoista olikaan. Samalla palkintotehtävätkin ovat Ropsun osalta ainakin toistaiseksi jääneet historiaan. Tälle ratkaisulle löytynee selitys Sanoman taloudellisesta tilanteesta. 

Matalasuhdanteista ei ole tietoakaan lehden johtosarjassa. Klondiken kuningatar on jo nimeltään maukas, tuntuuhan se hyvin läheiseltä Carl Barksin klassikkojen klassikolle Takaisin Klondikeen. Giampaolo Barosson käsikirjoittama ja tämän veljen Abramo Barosson ideoima sarja on saanut piirtäjäkseen Luciano Bottaron, mikä nostaa pintaan entisestään miellyttäviä tuntemuksia. Hyvin on muistissa vielä syksyllä ilmestynyt Bottaron platinanumero, joka oli täyttä timanttia kannesta kanteen. Siksikin on mahtavaa nähdä Bottaron työtä myös ihan norminumeroissa. Vuonna 1971 tehdyn sarjan aloitusruutuun olisi huoletta voitu lyödä klassikon leima. Almanacco Topolinossa ensijulkaisunsa saanut nelirivinen tarina on täydellinen osoitus siitä sisällöstä, mitä Ropsuun on mahdollisuus ujuttaa ja joka on aina tervetullutta. 

Edellisessä numerossa alkanut taidehistoriaa ankallisesta näkökulmasta luotaava tarinasarja jatkuu samoin tekijöin ja samalla sivumäärällä kuin viimeksikin. Väärinymmärrettyjä viestejä on Roberto Gagnorin ja Paolo De Lorenzin johdatus muinaisen Egyptin taiteeseen, jolla oli muitakin merkityksiä, kuten niin tarinasta kuin sitä seuraavasta artikkelistakin ilmenee. Tarina on itsessäänkin hyvä – mitä nyt lopun imelyys voi hieman sätkäyttää – mutta artikkeli tuo sille lisäarvoa. Yhdistelmä on mainio! Toivottavasti meno jatkuu näin reippaasti. 

Traditionaalisissa In English -yksisivuisessa sekä kuukauden dekkaripähkinässä on niissäkin nähty muutos, mutta ehdottoman hyvään suuntaan. Niiden yhteydessä on nimittäin mainittu juttujen tekijät nimeltä. Tämä huomionosoitus on kunnioittavaa tekijöitä kohtaan ja on hyvä, että se toistuu kaikissa yhteyksissä. Lehden takakannesta löytyvästä vitsisarjasta nimet ovat jääneet viime aikoina pois, mutta nekin ovat nyt tehneet paluun. Kiitos ja kumarrus tästä toimituksen suuntaan!

Nauravan pellen tapauksessa siirrytään Heshukan maailmaan eli X-Mickey-universumiin. X-Mickey-sarjat ovat jakautuneet kahteen kastiin: joko ne ovat vakavamielisiä jännäreitä tai kepeään tyyliin tehtyjä komedioita. Yleensä Mikin läsnäolo sarjassa on tarkoittanut sille jännäriluonnetta, mutta poikkeuksiakin toki löytyy. Tässä Augusto Macchetton ja Marco Mazzarellon sarjassa Mikkiä ei esiinny ja pääroolin ottaa siten Heshukka. Kyseessä onkin enemmän komedian puoleen kääntyvä sarja, vaikka mysteeriä juonessa pohjimmiltaan käsitellään. Tarina on kepeä ja lajissaan onnistunut. Se jatkaa mukavasti aiemmin viitoitetulla taidehistoriallisella tiellä. 

Sataan sivuun mahtuu vielä yksi sarja. Johtosarjan tavoin se on vanhempaa perua. Ennio Missaglian ja Massimo De Vitan Kassakaappihuijaus on vuodelta 1965 ja siten hyvin varhaista De Vitan tuotantoa. Tämä näkyy herran piirrosjäljessä, jossa ei vielä ole tälle tyypillisiä piirteitä ja vivahteita. Tunnustettujen maestrojen varhaista työtä on kuitenkin aina mielenkiintoista saada nähtäville. Lyhyt sarjakaan ei ole lainkaan hullumpi, joten julkaisulle on vielä enemmän perusteita. 

Ropsu jatkaa juoksuaan pienoisten uudistusten myötä, joista sarjojen tekijöiden nimien julkaiseminen kaikissa tapauksissa on erityisen kehuttava. Numero tekee vaikutuksen myös sisällöllään. Tarinoista ei heikkoja lenkkejä löydy. On ollut lisäksi hienoa todistaa lehden paluuta enemmän yleissivistävälle tielle siinä nähtävien artikkelien myötä. Käsittelyssä ei ole vain ankkaa, vaan myös muunlainen faktatieto saa tilaa. Artikkelithan eivät missään välissä Ropsusta ole hävinneet, mutta ne ovat keskittyneet viime vuosina tiukasti ankkoihin ja tuntuneet olleen mukana vain väkinäisen periaatteen vuoksi. Nyt artikkeleissa on nähtävissä laajempaa skaalaa ja tunteet intohimottomasta pakkopullasta ovat jääneet pois. Hyvällä tiellä ollaan!

Vahvistus: Indiana Jones palaa 2019!

Disney on vahvistanut, että Indiana Jones palaa valkokankaille uuden, elokuvasarjan viidennen julkaisun myötä. Harrison Ford hyppää jälleen ikoniseen seikkailija-arkeologin rooliinsa. Ohjaajana on myös aiemmat neljä elokuvaa ohjannut legenda Steven Spielberg. Ensi-iltapäivämääräksi on asetettu 19. heinäkuuta 2019.

Julkistus ei tullut täytenä yllätyksenä, sillä Disneyn toimitusjohtaja Bob Iger on puhunut pitkään Indyn paluun puolesta.  Disney sai Indiana Jonesin oikeudet ostettuaan Lucasfilmin. Aikaisemmat neljä elokuvaa ovat tuottaneet maailmanlaajuisesti lähes kaksi miljardia dollaria ja Indyn hahmo luetaan elokuvahistorian suurimpiin. Odotettavissa on jälleen uusi jättimenestys Disneylle ja mannaa faneille - ainakin kutkuttavan odotuksen muodossa.

Suomen Disney-pomosta elokuvaneuvos

The Walt Disney Company Finlandin toimitusjohtaja Juha "Jussi" Mäkelä on saanut elokuvaneuvoksen arvonimen. Nimitys tapahtui jo joulukuussa, mutta tasavallan presidentin ja pääministerin allekirjoittama kunniakirja luovutettiin Mäkelälle viime lauantaina.

Mäkelä on toiminut Disneyn Suomen-haarakonttorin johdossa sen perustamisesta 1990-luvun puolivälistä lähtien. Aiemmin hän on työskennellyt elokuvien parissa sukunsa omistamassa elokuvateatteriketju Kinostossa ja ollut mukana perustamassa Finnkinoa. Disneyllä Mäkelä päätti aikoinaan keskittyä Disneyn elokuvien levittämisen lisäksi kotimaiseen elokuvaan, mikä on myöhemmin osoittautunut erittäin hyväksi päätökseksi yhtiölle.

Ankkalinnake onnittelee!

Ensimmäinen kuva Ankronikasta julkaistu

Aikaisemminkin on ollut juttua, että Ankronikka tekee paluun vuonna 2017. Nyt onkin jo hieman lisäinfoa saatu esille kuvan muodossa. Näyttää siltä, että perinteistä animaatiota on siis luvassa, joskin hieman nykyaikaisella twistillä. Myös Aku on tällä kertaa roolitettuna, joten mielenkiinnolla jäämme odottamaan!

Älä aikuistu! Kerrassaan erinomainen Aku-mainos

Perinteinen printtimedia on kuolemassa, sanotaan, ja sisältö on siirtymässä yhä enenevissä määrin digitaaliseen suuntaan. Tämän suuntauksen voi havaita hyvin markkinoinnissa, sillä videomainonta on viime vuosina tehnyt vahvasti tuloaan ja monet mainoskampanjat ovatkin muodostuneet viraaleiksi ilmiöiksi.

Aku Ankka ei perinteisesti ole ollut Suomessa ihan ykkösenä mainoskampanjoiden vaikuttavuutta mitattaessa, mutta näinköhän oltaisiin Ankan toimituksessa havaittu, kuinka mielettömän hieno työkalu videomainonta on. Ankan ja pojan tarina- nimellä kulkeva mainosvideo on nimittäin todella kova suoritus! Erittäin hienosti toteutettu ja vaikuttava video. Mainos on koskettava ja sai päällimmäisenä mieleen ajatuksen, että MINÄ en ainakaan koskaan aikustu - ja Aku Ankan tilaus saa jatkua!

Tarkasta mainos tästä! Erittäin upeaa työtä, Aku Ankka! 

Al Konetzni (1915-2016)

Disney-taiteilija Al Konetzni on kuollut 8. helmikuuta. 19. toukokuuta 1915 New Yorkissa syntynyt Konetzni menehtyi 100-vuotiaana. Hän työskenteli Disneyllä vuodesta 1953 alkaen lähes 30 vuoden ajan erilaisten kuluttajatuotteiden suunnittelijana, joista osasta muodostui ikonisia. Konetznin suunnittelemia ovat muun muassa Roope Ankka -pankki, Aku Ankka -teroitin ja Mikki Hiiri -levysoitin. Hänen suunnittelemansa Disney School Bus -eväsrasia, jota valmistettiin vuosina 1961-1973, oli 9 miljoonan kappaleen myynnillään kaikkien aikojen myydyin eväsrasia.

Urallaan usein palkituksikin tullut Konetzni jatkoi työskentelyään vielä eläkkeelle jäätyään ja oli esimerkiksi auttamassa Disney on Ice -brändin rakentamisessa. Hän antoi medialle haastatteluja vielä 99- ja 100-vuotissyntymäpäivinään. Konetzni nimitettiin Disney Legendaksi vuonna 1999.

Disneyn haaviin yksi Oscar

Viime yönä Suomen aikaa pidetty Oscar-gaala tuotti Disneyn palkintojoukkoon yhden uuden Oscarin. Sen sai Pixar-animaatio Inside Out parhaan animaatioelokuvan kategoriassa. Lyhytanimaatioiden kategoriassa ehdolla ollut niin ikään Pixarin tuotos Sanjay's Super Team sekä puvustuksesta ehdokkuuden saanut Cinderella jäivät sen sijaan voitoitta. Viidessä kategoriassa kisannut Star Wars: The Force Awakens jäi ilman ainuttakaan pystiä.

Gaalassa nähtiin palkintojen jakajina myös Toy Story -elokuvista tutut Woody ja Buzz Lightyear, ääninäyttelijöinään totutusti Tom Hanks ja Tim Allen. Ensimmäisen Toy Storyn 20-vuotisjuhlan kunniaksi duo pääsi jakamaan parhaan animaatioelokuvan Oscarin, jonka Pixarin Inside Out sopivasti voittikin.

Arvostelu: Roope-setä 436

Roope-sedän vuosi on saatu potkaistua käyntiin myös niin sanottujen norminumeroiden osalta. Aku Ankan puolella jo julistettua konnien vuotta vietetään myös Ropsussa. Sen tiimoilta on katsantoon otettu ensiksi Karhukopla, jonka historiaa kerrataan Päivän pamauksessa. Erikoista kyllä, sen enempää kelmejä ei lehdessä noteerata. Olisi ollut odotettavaa ja jopa suotavaa, että nämä olisi nähty myös ainakin yhdessä lehden tarinassa – siis muussakin kuin heti Päivän pamauksen vanavedessä seuraavassa In English -yksisivuisessa, jossa lähdetään erehdyksessä liikkeelle suomalaisella otsakkeella.

Vaikka konnia jäädään kaipaamaan, on numerossa hyviä lähtökohtia. Giorgio Cavazzanon kansi viittaa lehden johtosarjaan, Guido Martinan ja Massimo De Vitan suomalaisen ensijulkaisunsa saavaan Kuivaavaan kutistajaan. On mukavaa nähdä, että tällaisten isojen nimien ennen näkemättömille klassikoille on edelleen tilansa myös näissä Ropsun tavallisissa numeroissa Platinanumeroiden tulon jälkeenkin. Martina ja De Vita eivät petä lukijaa. Tiiviiseen pakettiin on mahdutettu hyvä juoni kaikkine kaheleine oivalluksineen. Sarjan lopussa tulee toki mieleen, että tästä olisi ollut mielenkiintoista nähdä pidempikin, enemmän jännitysnäytelmän ja toimintaseikkailun puoleen painottuva versio, mutta juttu on hyvä näinkin. 

Konnien lisäksi Ropsussa uppoudutaan kuluvan vuoden aikana taiteeseen. Lähtölaukaus tälle ruljanssille tapahtuu itseoikeutetusti esihistoriallisessa miljöössä. Roberto Gagnorin ja Paolo De Lorenzin Esihistorian ensimmäinen sarjakuva laskettaneen niiden lyhyehköjen italosarjojen joukkoon, jotka pyrkivät kepein keinoin tarjoamaan silti varsin suoraviivaista opetusta kulloinkin käsiteltävänä olevasta aiheesta. Tällaisia juttuja on nähty männä vuosina paljon Tuplataskarien sivuilla. Juonensa puolesta tämä tarina ei säväytä, mikä valitussa kontekstissa onkin kieltämättä vaikeaa. De Lorenzin tyylittelyt erityisesti luolamaalauksien kohdalla ansaitsevat kuitenkin hatunnoston. 

Toimitukselta on ollut mukava teko lisätä sarjan jälkeen lyhyt artikkeli, jossa pureudutaan vielä luolamaalauksiin. Ilmeisesti tätä on luvassa jokaisen taidehistoriallisen sarjan yhteydessä. Aplodeeratkaamme tälle kulttuuriteolle! Sen sijaan sapiskaa sietää jälleen jakaa edelleen jatkuvasta linjasta jättää mainitsematta tarinoiden käsikirjoittajien ja piirtäjien nimet In English -yksisivuisen, dekkaripähkinän sekä takakannen vitsisarjan yhteydessä. Kahden ensiksi mainitun tapauksessa näin on toimittu aina, mutta jostain syystä tämä ikävä menettelytapa on laajennettu takakanteen asti. Kehityksen olisi suonut olevan päinvastaista. 

Touho Ankka, Päivä puistossa ja Enrico Faccini samalla sivulla mainittuna kielivät siitä, että luvassa on silkkaa neroutta. Faccini tyylittelee viisisivuisessaan ilman sanoja. Huumori synnytetään pelkän kuvakielen avulla. Tässä Faccini on osoittanut aiemminkin olevansa mestari. Hänen töitään kannattaa julkaista aina tilaisuuden tullen ja mahdollisuuksiin on Suomessa kiitettävällä tahdilla tartuttu. 

Vuosi sitten aloitettu Hessu reportterina -tarinasarja etenee neljänteen osaansa. Ensimmäisen vuoden aikana on kuljettu vuoristorataa. Välillä koko tarinasarjan olemassaolon mielekkyys on tullut kyseenalaistettua, mutta sen toinen osa oli suorastaan loistava. Teresa Radice ja Stefano Turconi ovat pyörittäneet sarjaa alusta lähtien. Mestaruusottelua voisi pitää sarjan laadussa aiemmin tapahtuneen suuren heilahtelun vuoksi tulikokeena, joka osoittaisi, oliko hyvä toinen osa vain poikkeus tuhoon tuomitussa sarjassa. 

Suuria johtopäätöksiä olisi houkutus vetää, mutta tämän sarjan perusteella niitä ei pysty tekemään. Mestaruusottelu on kuin sekoitus aiempia osia, niin hyvässä kuin pahassa. Juonessa on ideaa ja Turconin piirroksissa hyvällä tavalla särmää, mutta samalla molemmista paistaa läpi myös aiempia osia vaivannut kaoottisuus ja päämäärättömyys. Edelleenkään ei ole selvää sekään, mikä tarinasarjan tarkoitus oikeastaan on. 

Kokonaisuutena numero on niin tyypillinen kuin tasapaksukin. Yllätyksiä ei ole eikä pankkia räjäytetä. Aito panostus Ropsuun myös näiden norminumeroiden puolella kuitenkin näkyy. Platinanumerot aiheuttavat olemassaolollaan sen realistisen vaaran, että kaikkien resurssien kohdistuessa niihin muut numerot jäisivät tuuliajolle. Ensimmäiset vuodet ovat tässä suhteessa kriittisiä hetkiä, mutta moiseen tilanteeseen ei ole päädytty eikä sellaiseen joudutakaan, mikäli panostus on jatkossakin vähintään tätä luokkaa.