Arvostelu: Aku Ankan taskukirja 418 ja Roope-setä 421

Syyskuun Taskari on Alessio Coppolan kannen hengessä ottanut nimekseen Hyvällä tuulella. Nähtäväksi ja toivottavaksi jää se, saako opus lukijansa nimensä mukaiselle mielialalle. Erikoisen tuulahduksen tuo jo sisällysluettelo, jonka kuvista paljastuu, että viime kuussa 50-vuotissyntymäpäiviään viettänyt Touho on edustettuna peräti kolmessa sarjassa. Olisiko tällaiselle kattaukselle ollut aihetta kenties jo silloin?

No, eipäs jäädä ruikuttamaan, vaan mennään suoraan tarinoihin! Kolmesta mainitusta Touho-tapauksesta kaksi on ylistetyn maestron Enrico Faccinin käsikirjoituksia ja toisen näistä herra on myös piirtänyt. Mielettömän multimonistajan kohdalla Faccini onnistuu vastaamaan niihin paineisiin, jotka tähän kohdistuvat ansioituneen tarinanikkarin roolissa. Hupsu sarja on taattua Faccinia ja totutusta poikkeava hieno loppu on paitsi kruunu tarinalle myös virkistävä tuulahdus muutenkin. 

Toisen käsikirjoituksensa Keräilymerkki-intoilu Faccini on jättänyt Marco Gervasion piirrettäväksi. Se ei loppujen lopuksi ole mikään ihme, sillä tarinasta puuttuu täysin Faccinin oivaltavan humoristinen tyyli. Sarja on pikemminkin perinteikkäämpi lyhyen juoksun huumorilenkki ilman jatkuvaa räiskettä. Gervasiokin tyytyy vain piirtämään sarjan läpi. Rudy Salvagnini ja Ettore Gula ovat taas vastuussa siitä kolmannesta Touho-jutusta Kautta rantain. Se sijoittuu kahden muun välimaastoon onnistuessaan viihdyttämisessä, mutta tyytyessä pelkkään sen kummempaa kunnianhimoisuutta hakevan välipalan rooliin. 

Salvagninin työpöydältä on myös Nicola Tosolinin piirtämä lyhyenläntä Hansu hukkaa kukkaron, joka jää auttamatta jälkeen viime vuosina nähdyistä huippuhauskoista Hansu-sarjoista. Pettymysten pinoon päätyy myös Massimiliano Valentinin ja Giulio Chierchinin Kallis aarre, joka sisältää oivaltavan idean Juusosta ja neiti Näpsästä aarteenetsinnässä, mutta jättää hienon ajatuksen lähes pelkälle ajatuksen asteelle. Samanlaisessa tilanteessa on myös Alessandro Mainardin ja Sandro Del Conten Pulmallinen veronpalautus, jossa Roope ja Kroisos ajautuvat naapureiksi ilman, että siitä seuraisi erityisen viihdyttävää ilotulitusta.

Toivoa herättävät myös sellaiset sarjat kuin Carlo Panaron ja Maurizio Amendolan Musta Pekka -tarina Käännekohdassa ja Mark ja Laura Shaw’n sekä Giorgio Cavazzanon Korppisoturi kaalimaalla. Ensimmäinen osoittautuu melko pian pannukakuksi, mutta jälkimmäisen kohdalla tekijöiden nimekkyys ja aiemmat ansiot pitävät toivon tunteet pinnalla aina tarinan loppuun asti. Cavazzanon ei voi väittää mitenkään pettäneen, hänhän piirtää omalla tasollaan, mutta Shaw’n pariskunta jää reilusti tavanomaisesta tasostaan. He ovat kun olleet eräänlainen Egmontin Taskari-sarjojen laadukkaiden käsikirjoitusten tae, mutta nyt aikaiseksi on saatu vain sarja, jossa ei oikein tapahdu mitään ja joka ei siten herätä intohimoja. Toivon heille puhtia seuraaviin koitoksiin.

Taskarin mielenkiintoisin tarina koostuu mielenkiintoisesta tekijästä ja mielenkiintoisesta ideasta. Castyn Tekstilaatikkojen kapina on juuri sitä, mistä sen nimikin kertoo. Sarjakuvista tutut tekstilaatikot ryhtyvät kapinaan, mikä on äärimmäisen oivaltava idea! Kun tähän lisätään Castyn kyky tuottaa käsi kädessä kulkevia huumoria ja jännitystä, ei lopputuloksen voi odottaa olevan kuin onnistunut. Toki koko sarjan idea ja kantava voima on niin humoristinen, että painopiste kääntyy vahvasti huumorin puolelle, mutta se ei ole mikään ongelma. Lopussa tunnelmaa latistaa hieman sen tavanomaisuus, mutta muutenhan sarja on Faccinin Mielettömän multimonistajan ohella kirjan parasta antia.

256 sivulle mahtuu vielä yksi tapaus, Marco Gervasion vanhojen mustavalkomykkäfilmien tyyliin taituroima Fantom Ankka -sarja Hiljaisuus salissa. Ajatus on Castyn sarjan tavoin hieno ja oivaltava, mutta Gervasio erehtyy ajattelemaan, että pelkkä hyvä ajatus riittää ja tästä syystä jättää juonen mahdollisimman köykäiseksi. Tarinan anniksi jäävät täten mainion idean lisäksi tapahtumat tuttuja elokuvaklassikoita muistuttavilla kuvauspaikoilla.

Roope-setä aloittaa räiskyvästi Andrea Frecceron itsenäisyysäänestysuutisten myötä ajankohtaisella skottikannella. Numero on omistettu Roopen sukulaisille, tosin tässä tapauksessa harvoin nähdyille sellaisille. Tätä linjaa noudattaa heti Dick Kinneyn ja Marco Rotan johtosarjassa Kovan onnen kartta nähtävä Talvikki-täti. Hahmo nähtiin Ropsun sivuilla tasan vuosi sitten. Talvikki on sekä Roopen että Kroisoksen täti, mikä tekee hahmosta jokseenkin epämiellyttävän. On sietämätön ajatus, että kyseiset kiistapukarit olisivat mukamas serkuksia. Talvikin esiintymisen lisäksi tarinasta ei jää muuta mainittavaa, sillä se on luonteeltaan pikku juoksentelu. 

Jauhopeukalo keskellä kämmentä -sarjassa ei esiinny harvinaisia sukulaisia. Sen sijaan tämä Riccardo Pescen ja Stefano Intinin kuuluu kuukauden animaatioiden sarjaan. Se perustuu Chef Donald -lyhytpiirrettyyn, jonka katsominen on ehdottoman suositeltavaa sen hauskuuden vuoksi. Jauhopeukalo keskellä kämmentä ei lyö sille mitenkään vertoja, mutta lukemisen arvoinen mukava pikku modernisoitu kunnianosoitus siitä kehkeytyy. Kuukauden käsikirjoittajan Carlo Panaron Suvun mustassa lampaassa esittäytyy Roopen serkku Vesa, jota ei sen koommin olekaan nähty. Giovanni Romaninin piirtämän sarjan juoni ei ole kummoinen, mutta kyllähän sen välipalana lukaisee. 

Romano Scarpan tarinassa Mallikissat esiintyy harvinaisia sukulaisia kaksinkin kappalein – Poppi ja Teodor – muttei heidän lisäkseen sitten ketään muita tuttuja hahmoja (paitsi ihka ensimmäisessä ruudussa kattokoristeena eräs niin ikään harvinainen hahmo). Tämäkin tarina edustaa johtosarjan tavoin sellaista tapausta, joka jää mieleen vain sisältämiensä harvinaisten hahmojen vuoksi. Muuten sen anti on täysin olematon ja se päätyy johtosarjan tavoin juoksenteluksi. Toki Scarpan piirroksista voi aina nautiskella. 

Harvinainen sukulainen esiintyy myös In English -yksisivuisessa: Kildare Coot eli Into. Lehden loppuun on vielä piilotettu pari yksisivuista, Rudy Salvagninin ja Manuela Razzin Pieni präntti sekä Enrico Faccinin Vannomatta paras, joka lupsakkuudellaan ansaitsee jälleen kerran hatunnoston maestrolle. Loppuun kiteytettynä syyskuun julkaisut olivat luettavia tapauksia, mutteivät riemunkiljahduksia aiheuttavia. Lokakuun Taskari onkin Tupla ja nimeltään Piirun verran parempi. Toivottavasti se on sitä myös laadultaan.

Ankronikka oikeilla ankoilla

YouTuben ihmeellisessä maailmassa vastaan osui niin riemastuttava video, että tieto siitä täytyy jakaa täällä Ankkalinnakkeessa. Oh My Disney -kanava on rekonstruoinut klassisen Ankronikka (DuckTales) -tv-sarjan niin ikään klassisen aloituksen ennen näkemättömällä ja oivaltavalla tavalla – oikeilla ankoilla! Suuret katsojamäärät jo varsin lyhyen ajan sisällä osoittavat videon saaneen ansaitsemaansa huomiota. 

Myös muihin Oh My Disney -kanavan videoihin kannattaa tutustua. YouTuben penkominen muutenkin on varsin mielenkiintoista puuhaa: sieltä löytää sanalla sanottuna kaikenlaista, myös Disney-tavaraa!

Jututettavana uusi ankantekijä Janne Toriseva

© Janne Toriseva

Suomalaisten ankantekijöiden joukko kasvoi tämän vuoden keväänä yhdellä, kun Janne Torisevan käsikirjoittama Aku Ankka -tarina The Albino Woodchirper julkaistiin Norjassa, Ruotsissa, Tanskassa ja Puolassa. Tällä viikolla tarina nähdään myös suomalaisessa Aku Ankassa. Tämän kunniaksi Ankkalinnake päätti selvittää, mikä uusi ankantekijä on miehiään ja jututti Torisevaa. 

23. syyskuuta 1978 Vantaalla syntynyt ja nykyisin Helsingissä perheineen asustava Toriseva on ammatiltaan kuvittaja, käsikirjoittaja ja sarjakuvantekijä, mutta sitä asemaa hän ei suinkaan ole saavuttanut pelkästään Aku Ankan parissa. Torisevan tunnetuin työ lienee Oswald-strippisarjakuva, jota on julkaistu niin Suomessa kuin Saksassa, Venezuelassa, Ecuadorissa ja Omanin sulttaanikunnassakin asti. Lisäksi hänen meriitteihinsä kuuluvat kymmenessä lehdessä ja City.fi-verkkosivustolla julkaistu Betonisaappaat-sarjakuva, muun muassa Suomen Kuvalehdessä julkaistu painajaiseen perustuva Häämatka-jatkostrippi sekä käsikirjoitukset Rovion Angry Birds -sarjakuviin. Toriseva tekee myös mainos-, info- ja oppimateriaalisarjakuvaa tilauksesta sekä sarjakuvaan liittyvää taideopetusta.

Oswald © Janne Toriseva

Kuten niin usein, tässäkin tapauksessa innostus sarjakuviin on lähtöisin jo lapsuudesta. Toriseva sanoo lukeneensa lapsena paljon sarjakuvia Hämähäkkimiehestä Asterixeihin sekä Älliin ja Tälliin. ”Teini-iässä löysin Lassin ja Leevin, jonka vaikutteita sainkin paeta vuosia aloitettuani oman sanomalehtisarjakuvatuotantoni. Myöhemmällä iällä huumorin ohella myös tummemmat sävyt ovat kiinnostaneet ja kiinnostus kattaa tänä päivänä kaikenlaista valtavirrasta taidehömppään”, Toriseva kertoo. 

Lukulistaan kuului tietysti myös Aku Ankka. Toriseva mainitsee suosikkitekijöikseen Carl Barksin ja Vicarin. ”Barksilla oli erityinen taito pitää tarinat rakenteeltaan selkeinä ja samalla mielikuvituksellisina. Vicarin Akut saivat minut puolestaan aina hymyilemään - tarinasta riippumatta”, Toriseva suitsuttaa. 

Torisevan historia Ankan käsikirjoittajana lähtee liikkeelle jo vuodesta 2000, jolloin hän haastatteli Mauri Kunnasta ilmaisjakelulehteen. Lastenkirjailijana tunnetuksi tulleella Kunnaksella on kontollaan myös sarjakuvataustaa ja yhteyksiä Aku Ankkaankin – yksi miehen käsikirjoitus, Puujalkainen avaruusolento, julkaistiin aikoinaan Vicarin piirtämänä. Haastattelun aikana Kunnaksen ankkahistoria tuli esille ja tämä pisti Torisevan pohtimaan. 

Mielenkiinto heräsi niin suureksi, että Toriseva soitti Aku Ankan silloiselle päätoimittajalle Markku Kivekkäälle, joka neuvoi tekemään edes yksinkertaisen kuvakäsikirjoituksen ja lähettämään sen Tanskan Egmontiin. ”Köyhänä opiskelijapoikana tarvitsin kipeästi rahaa eikä aikaa töiden ja boheemin opiskelijaelämän keskellä tuntunut käsikirjoittamiseen löytyvän. Lopulta ilmoittauduin sydänlääkkeiden koekaniiniksi Orionille, jossa toimenkuvana oli pääasiassa peukaloiden pyörittely lääkeannosten ja verikokeiden välillä. Aika kävi pitkäksi ja kirjoitin siellä melko perinteisen Aku putkimiehenä -tarinan Kivekkään neuvojen mukaan kuvakäsikirjoitusmuodossa. Ystäväni auttoivat tarinan kääntämisessä englanniksi ja postitin tarinan Egmontiin”, Toriseva kertoo. 

Toriseva sai kuitenkin huomata Egmontin rattaiden pyörivän hitaasti ja lukuisten soittojen ja kuukausien, jopa vuosien, jälkeen häneen otti yhteyttä Egmontin editori Stefan Printz-Påhlson, joka ilmoitti, että uudet tarinat tulee toimittaa puolen sivun synopsiksina eikä 12-sivuisina tarinoina. Printz-Påhlson hylkäsi Torisevan käsikirjoituksen, koska Egmont oli julkaissut liian monta samankaltaista tarinaa. Hän piti kuitenkin Torisevan kerronnallisesta otteesta ja pyysi tätä tekemään kolme synopsista lisää. Intoa puhkuen Toriseva teki työtä käskettyä. 

Egmontin rattaiden jälleen pyörittyä hitaasti Printz-Påhlson otti Torisevaan yhteyttä loppuvuodesta 2003. Tämä kertoi pitäneensä erityisesti tarinoista Indian Curse ja The Albino Woodchirper. Kolmatta hän ei kuitenkaan maininnut laisinkaan. Toriseva teki synopsikset käsikirjoitusmuotoon ja hänelle maksettiin niistä palkkiot. Hän sai myös kuulla, että Indian Cursen piirtäjäksi kaavailtiin hänen omaa suosikkiaan Vicaria. ”Aloin välittömästi ideoimaan myös uusia tarinoita ja jäin jännittyneenä odottamaan koska valmiit tarinat ilmestyisivät Aku Ankassa. Seurasi kuitenkin pitkä hiljaisuus Egmontin suunnalta ja nälkäisenä nuorena miehenä kehitin itselleni jo muita projekteja ja ankkatouhut lopulta jäivät”, Toriseva kertaa tapahtumia. 

Häämatka © Janne Toriseva

Torisevan sarjakuvauran alun taustalta löytyy myös mielenkiintoinen tarina. Työskennellessään lukion jälkeen varastomiehenä hänen silmiinsä sattui pakkausmateriaalina käytetyn arkkitehtien ammattilehden ARK:n sivuja. Niistä löytyi artikkeli Itä-Pasilan betonikomplekseista, joka oli kirjoitettu täynnä tunteen paloa ja omituisia vertauksia viljellen. Artikkelin luettuaan Torisevassa heräsi kova halu päästä pois varastohommista ja tehdä Itä-Pasilan arkkitehdin ja artikkelin kirjoittajan tavoin jotain luovempaa työtä. Lapsuusmuistot sarjakuvien lukemisesta toivat eteen ratkaisun ja Toriseva päätyi Taideteollisen korkeakoulun kuvataideopetuksen koulutuslinjalle. 

Toriseva onnistui luomaan itselleen uran sarjakuvien parissa. Vaikka ura Aku Ankan parissa näytti jääneen, Toriseva päätti selvittää, mitä hänen vuosien takaisille käsikirjoituksilleen lopulta kävi. Apuna oli Aku Ankan silloinen päätoimittaja Jukka Heiskanen. ”Sain kuulla The Albino Woodchirperin piirretyn valmiiksi, mutta Indian Curse oli lopulta hyllytetty ainakin toistaiseksi 'poliittisesti epäkorrektin' sisällön takia. Tämä harmitti aikanaan kovasti, sillä tarina oli näistä tekemistäni tarinoista suosikkini”, Toriseva toteaa. 

Toriseva oli jo ehtinyt luopua toivosta, että toistakaan hänen tarinoistaan tultaisiin julkaisemaan, kun elokuussa hän sai Kvaak.fi-sivuston keskustelualueella kuulla uutisia. The Albino Woodchirper oli julkaistu jo keväällä neljässä maassa ja Suomen-julkaisu odotti Aku Ankan numerossa 37/2014. Toriseva ei ole valmista tarinaa lukenut, joten hän saa lukijoiden tavoin yhtälailla jännittäen odottaa sitä. ”Nyt jälkikäteen kun käsikirjoituskokemusta on ehtinyt jo jonkin verran karttua odotan kieltämättä vähän posket punoittaen nuoruusvuosina tehdyn tarinan ilmestymistä ensi keskiviikon lehdessä”, Toriseva tunnustaa. 

The Albino Woodchirperin ensimmäinen sivu Puolassa julkaistuna

Tarinan on piirtänyt kokenut Marsal. ”Näin sivun Marsalin piirroksista Inducksista. Ainahan se kiva on nähdä valmista jälkeä, mutta eniten oikeastaan jännittää, kuinka Marsal on ratkaissut kuvakäsikirjoituksen toteuttamisen. Toivon mukaan hän on tehnyt omia ratkaisuja, sillä kuvakäsikirjoitustaitoni olivat tuolloin vielä kauniisti sanottuna varsin hiomattomat”, Toriseva sanoo. 

Ankka-sarja on luonnollisesti puhuttanut myös Torisevan perheessä. ”Vaimo vastasi että "Ai, mutta sehän on kiva juttu", kun pari viikkoa sitten ilmoitin, lapset ovat myös pariin kertaan kysyneet, että milloin se tarina ilmestyykään. Muille en muista olenko kertonutkaan... pitääkin kertoa!” Toriseva sanoo. 

Kuten mainittu, Toriseva tekee sarjakuvaan liittyvää taideopetusta. Hän toivottaa kaikki sarjakuvista kiinnostuneet tervetulleiksi kursseilleen, joista seuraava järjestetään Espoon työväenopistossa Leppävaarassa 19.–21. syyskuuta. 

Kysymykseen siitä, onko Torisevalla aikeita laatia enempää Ankka-käsikirjoituksia, mies vastaa jättäen ovea auki. ”Ei minulla enää suurempia poltteita ole ankkatarinoiden tekemiseen, mutta jos hyvä tarina tulisi mieleeni ja tuotantorattaat olisivat yhtään nopeutuneet noista päivistä, niin ehkäpä...”, hän toteaa.

Roopelle kultalevy!

Tuomas Holopaisen säveltämä Music Inspired by the Life and Times of Scrooge- albumi on pokannut ehkä perin odotetustikin kultalevyn. Don Rosan teoksesta Roope Ankan elämä ja teot innoituksensa saanut teos sai Ankka-kansan liikkeelle heti ilmestyessään ja levyä myytiinkin keräilijöiden ja fanien kokoelmiin kuin liukuhihnalta.

Kultalevyraja on nykyisin 10 000 kappaletta.

Uusi suomalainen Disney-käsikirjoittaja nähnyt päivänvalon

Kari Korhonen, Kai Vainiomäki ja Jukka Murtosaari ovat saaneet seuraa - uusi suomalainen Disney-tähti on nimittäin syttynyt! Kyseessä on Janne Toriseva, jonka tarina The Albino Woodchirper vuodelta 2004 on julkaistu vihdoin Euroopassa. Suomeenkin tämä tarina saadaan aivan piakoin, eli kannattaa tihrustaa Aku Ankka- lehteä 37/2014 hieman normaalia tarkemmin.

Toriseva tunnetaan parhaiten Oswald- sarjakuvastaan (kuva yllä).

Taskari ennustajana

Mediassa on herättänyt hilpeyttä Aku Ankan Facebook-sivuillaan tekemä huomio Aku Ankan taskukirjan "ennustuksesta" 27 vuoden takaa. Taskarin 98 Taikaviitan tähtihetket tarinassa Rokkikuningas ankkalinnalaiset kerääntyvät sankoin joukoin Kulttis-stadionille kuuntelemaan Poski-nimistä yhtyettä. Asia on sikäli ajankohtainen, että Olympiastadionin lauteille yleisöä villitsemään saapuu ensi lauantaina nykyajan Poski eli Cheek. Katso kuva äänijänteitä kuluttavasta Taikaviitta-sarjasta Ankan Pärstäpankki-sivuilta!

Arvostelu: Aku Ankan taskukirja 417 ja Roope-setä 420

Peräti Pikavuoroksi yltynyt elokuinen Aku Ankan taskukirja alkaa heti kättelyssä lunastaa nimensä veroisuutta. Puhe ei nyt ole Alessio Coppolan varsin vauhdikkaasta kannesta, vaan suurista mestareista Guido Martina ja Giovan Battista Carpi, jotka kyyditetään lukijoiden nähtäville heti alkajaisiksi. Yleensähän Taskareiden resepti on ollut tällaisten vanhojen Ankka-sarjojen kohdalla se, että ne on säästetty opuksen loppuun kuin kirsikaksi kakun päälle. Tässäkään tyylissä ei ole mitään vikaa. Mikäs olisikaan sopivampi tapa täräyttää Taskari käyntiin kuin Intiaanien papyruskäärön kaltainen mallisuoritus, jolle ei kerta kaikkiaan löydy kuin ylistyksen sanoja? 

Kovaa linjaa jatketaan myös toisessa sarjassa, joka marssittaa esiin erään nykypäivän suuren mestarin. Castyn Unelmalmikaivokset jatkaa jo aiemmin nähdystä. Mikki, Hessu, Tiina Tietävä sekä Purppurapupuiittojen veljeskunta esiintyivät samassa rytäkässä jo lokakuun 2007 Roope-setä-lehdessä. Silloinen seikkailu oli mainiota jälkeä, eikä Castyn ole syytä häpeillä tätäkään suoritusta. Casty hallitsee kikat lukijoidensa koukuttamiseen. Historian myyttien totuudellisuuden etsiminen on vaivaa nähden suoritettuna lähestulkoon aina varma nakki. Nähtäväksi jää, kohdataanko hahmot mahdollisesti vielä jatko-osassa, joka kyllä lopun myötä jää kielen päälle. 

Näitä nappisuorituksia seuraa Carlo Gentinan ja Daniela Vetron Vihreää magiaa, joka jää jo aiheensakin puitteissa vähemmille ansioille. Tarina on kuitenkin onnistunut siinä, missä sen tarkoitus on eli täyttämään sivuja lyhyemmällä sarjalla viihdyttävällä tavalla. Aldo Costan ja Corrado Mastantuonon Keitettyjen päärynöiden temppeli taas päätyy vain täyttämään sivuja. Nostalgisesta pelihallikulttuurista ei ole saatu revityksi oikein mitään irti. Vihreän magian kanssa onnistunut Carlo Gentina pelastaa tilanteen Luciano Gatton kanssa sarjalla Sano se kukkasin, joka on jälleen erinomaisen onnistunut tyylinäyte lyhyehköstä ja viihdyttävästä sarjasta, jolla ei ole harteillaan Martinan ja Carpin klassikon tai Castyn huippuseikkailun jälkimaineita ja -paineita. 

Carlo Panaron ja Paolo De Lorenzin Pelle-juttu Lintukuiskaaja ei jätä käteen mitään. Teresa Radicen ja Stefano Turconin Mustakaapua ja Mikkiä juoksuttava Shakkiloma taas jättää jälkeensä paljonkin, päällimmäisenä kauhistuksen. Turconin piirrokset eivät vain sovi Disney-sarjakuvien tyyliin. Ne estävät myös Radicen käsikirjoituksesta nauttimisen, mikä olisi jonkun toisen piirtäjän taiteilemana ollut kenties mahdollista. Rinnastan Turconin kesäkuun toisessa Taskarissa mieliä järkyttäneeseen Alberto Lavoradorin nykytyyliin. 

Enrico Faccinin yksisivuinen Muuntautumiskykyinen ajoneuvo tulee juuri oikeaan paikkaan Turconin piirrosten jälkeen. Faccini näyttää muille mallia, kuinka piirretään ja käsikirjoitetaan yhtä aikaa. Valentina Camerinin ja Andrea Luccin Karhukopla ja veli 176-RA -sarjaa taas ei voida pitää mallisuorituksena. Luccin piirrokset menettelevät eivätkä häiritse Turconin vastaavien tavoin, mutta tällä kertaa käsikirjoitus on ontuva tekijä. Olisihan siinä voinut olla jotain, mutta käytännössä mitään ei oikein saada aikaiseksi. Siinäpähän tarina puksuttelee läpi ja hiljaisessa vauhdissa rysäyttää lopuksi vielä tallin ohi sivuraiteelle ja seinään. 

Vielä Taskarin lopuksi Augusto Macchetto ja Giorgio Cavazzano ehtivät ilahduttamaan sarjallaan Virkistävää vaihtelua vesileirillä, jota voi pitää eräänlaisena sekamuotona Martina-Carpi-Casty-kokoluokan sarjoista sekä aiemmilla sivuilla huomiota herättäneen Carlo Gentinan velvollisuudentuntoisista tarinoista. Sekä Macchetto että erityisesti Cavazzano ovat jo keränneet nimeä ja ansainneet asemansa, mutta sarjasta näkee välittömästi, että se on tarkoitettukin melko yksinkertaiseksi viihdykkeeksi ilman megalomaanisia hehkutuksia, yllättäviä käänteitä yksi toisensa perään ja seisaaltaan aplodeerausta niin pitkään, että jalat pettävät alta. Lyhyesti sanottuna tarina on onnistunut. 

Roope-setä-lehti ottaa taskarimaisen räjähtävän alun Enrico Faccinin nerokkaalla kannella, joka on ovelassa yksinkertaisuudessaan paras kansi missään julkaisussa moneen vuoteen sekä Palkkasoturi-johtosarjalla, jonka tekijöinä ovat maestrot Rodolfo Cimino ja Romano Scarpa. Kaiken huipuksi Faccinin osuus lehdessä ei jää kanteen, sillä mies on kuukauden käsikirjoittaja! Nyt sitä seisaaltaan aplodeerausta sietää jo harkita. 

Aloitetaan käsittely kuitenkin siitä paukusta, joka jäi vielä mainitsematta (aivan oikein, siinä ei vielä ollut kaikki!). Melkein puolet lehdestä ahmaisee X-Mickey- eli kotoisammin Heshukka-sarja Naamion takana. Käsikirjoittaja Gianfranco Cordara on onnistunut kyhäämään juonen, joka kantaa loppuun saakka. Kokonaisuuden kruunaa Roberto Vianin uskomattoman taidokas kynänjälki. Piinaava jännitys ja keventävä huumori kulkevat käsi kädessä niin yksi yhteen, että tätä sarjaa voidaan pitää loistavana esimerkkinä siitä, millainen on hyvä X-Mickey-sarja. Tällaiset tapaukset kertovat yksiselitteisesti, miksi oli niin erinomainen päätös aloittaa tämän tarinasarjan julkaiseminen. 

Ciminon ja Scarpan Palkkasoturi poikkeaa X-Mickeyn tarjoamasta muotista, mutta painii odotetusti samoissa sfääreissä. Mestarit osoittavat, mistä muotista heidät onkaan veistetty antaessaan maailmalle tällaisen täydellisyyttä hipovan sarjan. Klassikon ainekset on ehdottomasti täytetty. Erikseen on mainittava mieltä lämmittävät ja mieleen jäävät gorillat, jotka ovatkin tärkeä tekijä sarjan klassikoksi julistamisessa. 

Kuukauden käsikirjoittaja Enrico Faccini on saanut lehdestä ansaitsemaansa tilaa. Kannen lisäksi Faccinin tyylinäytteitä on lehdessä peräti neljän yksisivuisen ja yhden 25-sivuisen verran. Yksisivuisten ehkä suurelta tuntuva määrä on perusteltu, sillä Faccini on tunnetusti osoittanut olevansa tämän hankalan taiteenlajin mestarillinen taitaja. Lehdessäkin esiintyvät yksisivuiset ovat kaikki erinomaista jälkeä. Faccinin pidempi sarja Unettomat Uinulaaksossa on palstoitettu kuukauden käsikirjoittajan lisäksi kuukauden animaation alle. Kuukauden animaatio Illan torkku toki on Faccinin sarjasta aivan poikkeava. Molempiin tuotoksiin kannattaa toki tutustua kunnolla. Faccinin sarjassa kohtaa klassinen trio Mikki, Aku ja Hessu. Maestro taikoo tässäkin tapauksessa unohtumattoman esityksen. 

Kuukauden molemmat julkaisut olivat varsin onnistuneet. Toki Roope-setä vie kilpailutilanteessa pelin selvästi kotiin kokonaisuudella, jossa ei ole mitään hiottavaa. Kyseenalaistaa voisi tietysti sen, ettei Päivän pamauksessakin mainittuja Touhon 50-vuotiskekkereitä huomioitu mitenkään muuten, mutta onko aihetta valittaa, kun kattaus oli kuitenkin täydellinen? Ropsulta tämä oli paras esitys pitkään, pitkään aikaan.

Robin Williams (1951-2014)

Näyttelijä Robin Williams on kuollut. Hän oli kuollessaan 63-vuotias. Chicagossa 21. heinäkuuta 1951 syntynyt Williams muistetaan sekä mestarillisena koomikkona ja komedianäyttelijänä että vakavampien roolien taidokkaasta läpiviennistä. Hän oli kolme kertaa ehdolla parhaan miesnäyttelijän Oscar-palkinnon saajaksi ja voitti vuonna 1997 Oscarin parhaasta miessivuosasta elokuvassa Will Hunting. Williams voitti urallaan lukuisia muitakin palkintoja, kuten neljä Golden Globea.

Williams antoi äänensä Disney-klassikkopiirretty Aladdinin Hengelle. Lisäksi hän esiintyi sellaisissa Disney-tuotannoissa kuin Kippari-Kalle sekä Flubber. Vuonna 2009 Williamsille myönnettiin Disney Legend -arvonimi ja hänet lisättiin Disney Hall of Fameen.

Akun juhlakuukaudesta

Aku Ankan hahmon 80-vuotisjuhlasta on kulunut jo kuukauden mittainen tovi. Merkittävän juhlan ollessa kyseessä on syytä pohtia näin jälkikäteen, millainen maku juhlasta oikein jäi. Juhlittavaahan riittää toki koko vuoden mittaan, mutta aina se varsinainen juhlakuukausi puhumattakaan sitten itse juhlapäivästä on eräänlainen kulminaatiopiste.

Jo ennen kesäkuuta Akun pirskeet näkyivät pääjulkaisuista Aku Ankan taskukirjassa, joka huomioi tilanteen huhtikuussa Juhlapäivä-opuksella. Lopulta kuitenkin Taskarin nimi sekä Giorgio Cavazzanon kansi olivat 400-sivuisen kirjan ainoat juhlalliset piirteet. Kesäkuussa Akun juhlista ei ollut Taskarissa enää tietoakaan. Numeroita ilmestyi kaksin kappalein, mutta ei niissä mitään tilanteeseen sopivaa erikoista ollut.

Vuosikymmen sitten Akun 70 ikävuotta juhlittaessa julkaistiin Taskarin teemanumero Kääk!, joka oli kokonaisuudessaan omistettu päivänsankarille. Tällä kertaa sellaista ei näkynyt eikä kuulunut ainakaan syntymäpäivän tienoilla. Toukokuussa ilmestynyt tuorein teemanumero huomioi kesällä käydyt jalkapallon MM-kisat. Kenties juhlimiseksi laskettiin tällä kertaa erilaisten julkaisujen määrä päivänsankarin ylenpalttisen huomioinnin sijaan. Sen lisäksi, että normi-Taskareita nähtiin kesäkuussa kaksin verroin, päivänvalon näki kahden uuden sarjan esikoiset. Niistä Roope-Taskaria ei kuitenkaan hyvällä tahdollakaan voi laskea Akua juhlistavaksi. Siinä julkaistiin vuoden 2003 Roope-setä-lehdissä nähtyjä sarjoja uudelleen.

Alaotsikkoa Sankaruus kunniaan kantanut Supertaskari sen sijaan oli laadukkailla ja viihdyttävillä tarinavalinnoillaan jo juhlallisempi tapaus, vaikka ei sekään mikään Akun 80-vuotisjuhlapommi ollutkaan. Lähes 400-sivuinen järkäle piti sisällään muun muassa Taikaviitta 2000-, X-Mickey-, Ultrasankarit ja Anderville-tarinasarjojen tuotoksia. Näillä Akun juhlista riippumattomilla ansioillaan se kohosi kesäkuun ansioituneimmaksi julkaisuksi, jonka marraskuussa ilmestyvää jatkoa odottelee vesi kielellä.

Roope-setä-lehdessä Akua huomioitiin senkin edestä, mitä Taskari-rintamalla tätä oltiin sivuutettu. 132-sivuinen erikoisnumero oli Akua täynnään. Loppupeleissä lehti jäi merkkipaaluksi vain yhdessä asiassa: ensimmäisen Romano Scarpan piirtämän Aku-sarjan Kolmiulotteinen Aku julkaisemisessa. Muuten lehti jäi vaatimattomaksi kyhäelmäksi. Kesäkuussa julkaistussa Jumbossa Olipa kerran ankka nähtiin Marco Rotan klassisen aseman saavuttanut Onneksi olkoon, Aku Ankka, mutta muilta osin sekin kärsi samasta vaatimattomuusefektistä. Mukava tietysti, että juhla huomoitiin Jumbossa tällä tavoin.

Varsinaiseksi juhla-alustaksi odotettiin luontevastikin pääjulkaisu Aku Ankkaa, joka 70-vuotisjuhlien yhteydessä oli onnistunut erinomaisesti. Silloin juhlaa vietettiin muun muassa Vicarin piirtämän juhlatarinan, Harvey Eisenbergin Viisas Kana Kananen -tulkinnan sekä Pogo-piirtäjänä paremmin tunnetun Walt Kellyn Aku-sarjan muodossa. Kirsikkana kakun päällä muhi Carl Barksin Aku Ankka ja kultainen kypärä omassa B-numerossaan. Tätä myöten odotukset tämänkertaista juhlanumeroa kohtaan olivat sangen kovat.

Mitä teki toimitus? Sortui kovien paineiden alla ja päätyi pahimmanlaatuiseen pyhäinhäväistykseen! Sillä ei ollut mitään väliä, että lehdestä ja 32-sivuisesta juhlaliitteestä löytyi herkkuja sellaisilta nimiltä kuin Barks, Gottfredson, Strobl, Murry, Vicar, Branca ja Van Horn. Koko suoritus mokattiin jo lähtötelineissä, kun juhlanumero päätettiin käynnistää Ville Tietäväisen kannella ja Laura Honkasalon ja Tietäväisen johtosarjalla. Olisi mielenkiintoista tietää kulttuurihistoriallisen näkökulman kannalta, ketä mestaria saamme kiittää siitä, että Aku Ankan 80 ikävuotta kunnioitettiin todellisen Ankka-maan Suomen pääjulkaisussa ei-ankkapiirtäjän kannella ja johtosarjalla.

On sinänsä mielenkiintoinen ja kunnioitettava projekti päästää suomalaisia tekijöitä Ankan ääreen, mutta juhlanumerot, eritoten tämän mittaluokan juhlanumerot, eivät ole todellakaan oikea paikka niiden julkaisemiselle. Aku Ankan toimitus näki, että oikea tapa juhlistaa tätä maassamme ikonin mittoja saanutta hahmoa on päästää juhlan tullessa irti tällainen räpellys. Tämä nyt vain ei kerta kaikkiaan ole oikein! Kyynelsilmin kaihoten muistelen vuosikymmenen takaista juhlalehteä B-numeroineen! Vicaria, Viisasta Kana Kanasta ja Kultaista kypärää!

32-sivuisen juhlaliitteen ajatus julkaista sarja jokaiselta vuosikymmeneltä oli mukava, mutta sivumäärästä johtuen ei järin onnistunut valinta. Moni vuosikymmen jouduttiin kuittaamaan yksisivuisella vitsisarjalla. Jos nyt jotain päivänpaistetta haluaa risukasaan, niin muistetaan, että oli siinä vuosikymmenen takaisessa juhlanumerossakin eräänlainen pyhäinhäväistys. Takakannessa oli "Kiteen Karhukoplan", Nightwishin mainos. Tällä kertaa on pitäydytty turvallisessa automainoksessa. Kenties lukijoita ei ole haluttu shokeerata liikaa.

Julkaisujen ulkopuolella Akun juhlaa vietettiin Helsingin Sanomatalolla järjestetyssä Duckenheim-näyttelyssä, joka pitkään ylläpidetyn salaperäisyyden ja vähitellen tihkuneiden tietojen jälkeen jäi flopiksi. YouTubessa nähtävillä oleva video kertoo näyttelystä kaiken olennaisen.

Näillä eväillä Akun juhlakuukausi puksuteltiin läpi. Lopputulema on ankea ja käteen jäi luu. Tuntuu kuin toimitus ei olisi edes yrittänyt. Sanomallakin sopisi miettiä, oliko tämä todellakin oikea tapa kunnioittaa hahmoa, joka on tuonut heille kottikärryittäin rahaa ja saavuttanut Suomessa uskomattoman kansansuosikin aseman.