Anaheim, Orlando, Tokio, Pariisi ja Hong Kong saavat harvalukuiseen, mutta sitäkin kunniakkaampaan seuraan kesäkuussa Shanghain, kun Shanghai Disneyland Park avaa ovensa. Epäilemättä hulppeat avajaisseremoniat ensimmäisine virallisine vieraineen ovat suunnitelmien mukaan luvassa 16. kesäkuuta. Puisto on osa suurempaa Shanghai Disney Resort -kokonaisuutta Pudongin alueella Shanghaissa.
Kokonaisuus on miljardiluokan satsaus, joka julkistettiin vuonna 2009 ja jonka rakennustyöt aloitettiin 2011. Vuosien työlle on luvassa vastinetta. Puisto jakautuu tutusti teemamaihin, joista jokaisesta löytyy jos jonkin sortin ihmeteltävää. Ne ovat nimeltään Mickey Avenue, Gardens of Imagination, Fantasyland, Treasure Cove, Adventure Isle ja Tomorrowland. Puistosta löytyy tietysti myös Disneyn elokuvasta tuttu linna, tässä tapauksessa Tähkäpään linna. Se on suurin ja korkein Disney-puistojen linnoista.
Perinteiden lisäksi mukana on uusia innovaatioita. Muista puistoista löytyvä solmukohta niiden keskellä on korvattu 11 eekkerin laajuisella Gardens of Imagination -alueella, joka koostuu kiinalaisen eläinhoroskooppikalenterin mukaan Disney-hahmoilla teemoitetuista 12 puutarhasta. Puiston ulkopuoliselta alueelta Disneytownista löytyy kauppoja, ravintoloita, erilaisia viihteellisiä kohteita ja hotelleja. Jälkimmäisistä massiivisin on 800 huoneen Toy Story -hotelli.
Kaiken kaikkiaan Disney-fanille on tarjolla uusi, monipuolinen matkakohde, jonka ymmärtää kokemalla sen itse. Ei kun matkaa suunnittelemaan!
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tangled. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tangled. Näytä kaikki tekstit
perjantai 15. tammikuuta 2016
maanantai 24. kesäkuuta 2013
Asiaa hakusanoista osa 3
On se aina jännittävä huomata, millaisia hakusanoja käyttämällä te lukijat Ankkalinnakkeeseen saavutte. Monesti on valitettavasti kuitenkin käynyt niin, että lukija on joutunut pettymään sivuston tarjontaan - Ankkalinnake kun ei varsinaisesti ole tarjonnut vastausta hakuun. Jo kahdesti olen kuitenkin pyrkinyt tarjoamaan ratkaisuja lukijoiden hakuihin ja mieltä painaviin kysymyksiin. Ensimmäisellä kerralla selvisi muun muassa Carl Barksin litografien määrä ja toisella kerralla selviteltiin hiukan, miten opiskella animaattoriksi. Tällä kertaa kansa on vaeltanut Ankkalinnakkeeseen seuraavia polkuja käyttäen..:
Katja Kontturi - Katja Kontturi on vannoutunut Don Rosa- fani, mikäli tällaista termiä voi käyttää naisesta, joka viimeistelee väitöskirjaa Rosan Ankka-tarinoista. Katjan omaan blogiin, Akateemisen ja populaarin välimaastossa, kannattaa ehdottomasti myös tutustua!
Roope-setä ei tullut - On varsin ikävä vitsaus, kun tilattu lehti jää saamatta. Mikäli näin pääsee käymään, kannattaa olla välittömästi yhteydessä Sanoma Magazinesiin esimerkisi tämän palautelomakkeen välityksellä.
Aku Ankan kannet - Akuja on ilmestynyt valtava määrä - säännöllisesti jo vuodesta 1951 lähtien! Vaatii melkoista muistia, jos yrittää upottaa mieleensä kaikki nämä vuosien aikana nähdyt kansikuvat. Mikäli kuitenkin kiinnostaa tutustua, miten lehden ulkoasu on vuosien aikana kehittynyt, kannattaa tutustua Inducks- sivustoon. Sieltä voit katsastaa liki jokaisen Aku Ankka- lehden kannen kuvituksen. Kuinka monta muistat nähneesi?
Aku Ankka ääni - Aku Ankan alkuperäinen ääninäyttelijä Clarence Nash (1904-1985) toimi Akun virallisena äänenä vuodesta 1934 aina kuolemaansa asti. Tämän jälkeen tahtipuikkoa on saanut heiluttaa Tony Anselmo (1960-), joka on muuten varsinainen monilahjakkuus - hän toimii nimittäin myös Disneyllä animaattorina. Suomessa Akua on päässyt esittämään ainakin Jukka Rasila (Akun tehdas, Mikki Hiiren kerhotalo, Ankronikka, Nokkapokka), Kari Franck (Ankronikka) ja Jukka Puotila (Mikki Hiiren jouluaatto). Tämän lisäksi ainakin Risto "Jallu" Bäckman - Reino Bäckmanin pikkuveli - tulkitsi Akua Aku Ankan seikkailu- nimisessä satulevyssä vuonna 1970.
Hauis Harteikko - Hauis Harteikko (Deltoid Biceppa) on Carl Barksin luomus, joka on esiintynyt ainoastaan yhdessä tarinassa - Voimamies (Biceps Blues) vuodelta 1946. Tarina on julkaistu Suomessa Aku Ankassa 2/1978, Aku Ankan juhlasarjat 9- kirjassa sekä Carl Barksin kootuissa, opuksessa numero 3. H. Harteikko oli myös ehdolla Ankkalinnan pormestarinvaaleissa vuonna 2012 äänestysnumerolla 5. Ankkalinnan vahvin ja vähäpuheisin mies taisteli liikkuvaisemman kaupungin puolesta ja oli sitä mieltä, etä poliittisen päätöksenteon voisi jättää tyystin pormestarin käsiin ja harteille. Ankkalinna ei selvästi ollut vielä valmis päästämään Harteikkoa johtotehtäviin, sillä hän keräsi kaikkiaan ainoastaan 6,2% äänistä jääden toiseksi viimeiseksi ennen Sissi Simasuuta.
Alan Menkenin Disney-sävellykset - Alan Menken on toiminut Disneyn luottosäveltäjänä jo vuosien ajan. Kukapa ei rakastaisi hänen sävellyksiään, sillä hänen kätösistään ovat lähtöisin muun muassa kappaleet Se on kuin yö (A Whole New World), Tyttö sekä hän (Beauty and the Beast) sekä Tuulen värit (Colour of the Wind). Alla pieni historiikki miehen upeasta urasta:
Disney-elokuvat, joissa Menken on ollut mukana:
Alan Menken on siis voittanut 8 henkilökohtaista Oscaria (enemmän kuin yksikään toinen elossa oleva henkilö) ja ollut ehdollakin kunnioitettavat 19 kertaa. Vuoden 2008 Oscar-gaalassa peräti kolme hänen kappalettaan taisteli parhaan kappaleen Oscarista, mutta voiton vei lopulta Once-elokuvan kappale "Falling Slowly".
Tämän lisäksi hän on ollut ehdolla 16 kertaa Golden Globen voittajaksi ja poistunut peräti 7 kertaa kultainen maapallo kädessään. Grammy- voittoja on huimat 11 (ehdokkuuksia 16) ja Tony Awardsin pystin Menken on päässyt noistamaan kerran (ehdolla neljä kertaa). Vuonna 2001 hänelle myönnettiin Disney Legends- arvonimi. Kyseenalaisin palkinto Menkenin uralla lienee Golden Raspberry Awardsista (tunneta myös nimellä Razzie) voitettu pytty huonoimmasta laulusta.
Mitä höpsismi on? - Höpsismi (flipism) on Carl Barksin keksimä aatesuuntaus. Tämä ismi tuotiin päivänvaloon ensi kerran tarinassa Kruuna vai klaava (Flip Decision, 1952), joka on julkaistu Suomessakin varsin tiuhaan. Tarinan voit löytää muun muassa Aku Ankan numeroista 6/1954, 7/1973 ja 24/2009 sekä Rotsi on mut byysat puuttuu- nimisestä, stadin slangiksi käännetystä, opuksesta. Mikäli haluat tutustua höpsismiin hieman paremmin, kannataa tutustua ehdottomasti Professori Hupelon teokseen Höpsismi eli miten voi elää onnellisena ja tehdä oikeita ratkaisuja.

![]() |
| Kuvassa ensimmäinen ja viimeisin Aku- lehti |
Aku Ankan kannet - Akuja on ilmestynyt valtava määrä - säännöllisesti jo vuodesta 1951 lähtien! Vaatii melkoista muistia, jos yrittää upottaa mieleensä kaikki nämä vuosien aikana nähdyt kansikuvat. Mikäli kuitenkin kiinnostaa tutustua, miten lehden ulkoasu on vuosien aikana kehittynyt, kannattaa tutustua Inducks- sivustoon. Sieltä voit katsastaa liki jokaisen Aku Ankka- lehden kannen kuvituksen. Kuinka monta muistat nähneesi?
![]() |
| Lähde: Sammonlaari.net |
Aku Ankka ääni - Aku Ankan alkuperäinen ääninäyttelijä Clarence Nash (1904-1985) toimi Akun virallisena äänenä vuodesta 1934 aina kuolemaansa asti. Tämän jälkeen tahtipuikkoa on saanut heiluttaa Tony Anselmo (1960-), joka on muuten varsinainen monilahjakkuus - hän toimii nimittäin myös Disneyllä animaattorina. Suomessa Akua on päässyt esittämään ainakin Jukka Rasila (Akun tehdas, Mikki Hiiren kerhotalo, Ankronikka, Nokkapokka), Kari Franck (Ankronikka) ja Jukka Puotila (Mikki Hiiren jouluaatto). Tämän lisäksi ainakin Risto "Jallu" Bäckman - Reino Bäckmanin pikkuveli - tulkitsi Akua Aku Ankan seikkailu- nimisessä satulevyssä vuonna 1970.
![]() |
| Hauis Harteikko |
Hauis Harteikko - Hauis Harteikko (Deltoid Biceppa) on Carl Barksin luomus, joka on esiintynyt ainoastaan yhdessä tarinassa - Voimamies (Biceps Blues) vuodelta 1946. Tarina on julkaistu Suomessa Aku Ankassa 2/1978, Aku Ankan juhlasarjat 9- kirjassa sekä Carl Barksin kootuissa, opuksessa numero 3. H. Harteikko oli myös ehdolla Ankkalinnan pormestarinvaaleissa vuonna 2012 äänestysnumerolla 5. Ankkalinnan vahvin ja vähäpuheisin mies taisteli liikkuvaisemman kaupungin puolesta ja oli sitä mieltä, etä poliittisen päätöksenteon voisi jättää tyystin pormestarin käsiin ja harteille. Ankkalinna ei selvästi ollut vielä valmis päästämään Harteikkoa johtotehtäviin, sillä hän keräsi kaikkiaan ainoastaan 6,2% äänistä jääden toiseksi viimeiseksi ennen Sissi Simasuuta.
Alan Menkenin Disney-sävellykset - Alan Menken on toiminut Disneyn luottosäveltäjänä jo vuosien ajan. Kukapa ei rakastaisi hänen sävellyksiään, sillä hänen kätösistään ovat lähtöisin muun muassa kappaleet Se on kuin yö (A Whole New World), Tyttö sekä hän (Beauty and the Beast) sekä Tuulen värit (Colour of the Wind). Alla pieni historiikki miehen upeasta urasta:
Disney-elokuvat, joissa Menken on ollut mukana:
- Pieni merenneito (1989, kaksi Oscaria)
- Kaunotar ja hirviö (1991, kaksi Oscaria)
- Newsies (1992)
- Aladdin (1992, kaksi Oscaria)
- Life with Mikey (1993 Touchstone Pictures)
- Pocahontas (1995, kaksi Oscaria)
- Notre Damen kellonsoittaja (1996, Oscar ehdokas)
- Herkules (1997, Oscar ehdokas)
- Lehmäjengi (2004)
- The Shaggy Dog (2006)
- Lumottu (2007, Oscar ehdokas)
- Kaksin karkuteillä (2010, Oscar ehdokas, voitti Grammyn)
Alan Menken on siis voittanut 8 henkilökohtaista Oscaria (enemmän kuin yksikään toinen elossa oleva henkilö) ja ollut ehdollakin kunnioitettavat 19 kertaa. Vuoden 2008 Oscar-gaalassa peräti kolme hänen kappalettaan taisteli parhaan kappaleen Oscarista, mutta voiton vei lopulta Once-elokuvan kappale "Falling Slowly".
Tämän lisäksi hän on ollut ehdolla 16 kertaa Golden Globen voittajaksi ja poistunut peräti 7 kertaa kultainen maapallo kädessään. Grammy- voittoja on huimat 11 (ehdokkuuksia 16) ja Tony Awardsin pystin Menken on päässyt noistamaan kerran (ehdolla neljä kertaa). Vuonna 2001 hänelle myönnettiin Disney Legends- arvonimi. Kyseenalaisin palkinto Menkenin uralla lienee Golden Raspberry Awardsista (tunneta myös nimellä Razzie) voitettu pytty huonoimmasta laulusta.
![]() |
| Kruuna vai klaava? |
Mitä höpsismi on? - Höpsismi (flipism) on Carl Barksin keksimä aatesuuntaus. Tämä ismi tuotiin päivänvaloon ensi kerran tarinassa Kruuna vai klaava (Flip Decision, 1952), joka on julkaistu Suomessakin varsin tiuhaan. Tarinan voit löytää muun muassa Aku Ankan numeroista 6/1954, 7/1973 ja 24/2009 sekä Rotsi on mut byysat puuttuu- nimisestä, stadin slangiksi käännetystä, opuksesta. Mikäli haluat tutustua höpsismiin hieman paremmin, kannataa tutustua ehdottomasti Professori Hupelon teokseen Höpsismi eli miten voi elää onnellisena ja tehdä oikeita ratkaisuja.
Tunnisteet:
Aku Ankka,
Animaatiot,
Ankronikka,
Asiaa hakusanoista,
Carl Barks,
Don Rosa,
Elokuvat,
Julkaisut,
Mikki Hiiri,
Musiikki,
Palkinnot,
Rapunzel,
Sarjakuvat,
Tangled,
Teatteri,
Touchstone Pictures
maanantai 13. helmikuuta 2012
Alan Menken nappasi Grammyn
Grammyt on jaettu ja Disney-elokuvista tuttu Alan Menken (kuvassa) nappasi ansaitusti jälleen pystin palkintokaappiinsa. Tällä kertaa voitto tuli sarjassa paras laulun sanoitus visuaalisessa mediassa. Alan Menken sanoitti nimittäin yhdessä Glenn Slaterin kanssa Kaksin karkuteillä- elokuvaan kappaleen I See The Light. Samassa sarjassa mitteli maineesta ja kunniasta muuten myös Justin Bieber, joka joutui tällä kertaa kuitenkin nöyrtymään konkareiden edessä.
Alan Menken ei suinkaan tullut palkituksi ensimmäistä kertaa. Grammy oli nimittäin hänelle jo yhdestoista ja Oscareitakin löytyy vaatimattomasti kahdeksan - enemmän kuin yhdeltäkään toiselta elossa olevalta henkilöltä. Näiden lisäksi seitsemän Golden Globe- pystiä tekee Menkenistä ehdottomasti yhden kaikkien aikojen elokuvasäveltäjistä. Hänen aikaansaannoksia ovat muun muassa Aladdinin, Kaunottaren ja Hirviön sekä Pienen Merenneidon upeat sävellykset.
Glenn Slaterille Grammy oli ensimmäinen. Tätä ennen hän oli työskennellyt Alan Menkenin kanssa Pieni Merenneito- teatteriversion sekä Lehmäjengi-elokuvan parissa.

tiistai 31. tammikuuta 2012
Asiaa hakusanoista...
On aina välillä hauska havaita, kuinka monelaisilla hakusanoilla ihmiset löytävät Ankkalinnakkeeseen. Sanat kuten Ankkalinnake, Tähkäpää tai Don Rosan kootut ovat odotetusti hyvin suosittuja, mutta joskus löytyy hieman kummallisempiakin hakusanoja, jotka kuitenkin tänne johtavat. Monet haut ovat tuoneet hakijan sivuilleni hieman perusteettomastikin, sillä esimerkiksi hakusanoja "Nalle Puh juliste" käyttänyt hakija ei Ankkalinnakeesta todellista tietoa aiheesta löydä.
Tähän täytyy tulla muutos! Alla on viimeisen päivän aikana tulleita hakuja, joihin Ankkalinnake ei ennen tätä hetkeä ole todellista apua tuonut. Ankkalinnake - Disney-harrastajien asialla:
Nalle Puh juliste - Nalle Puh-lehdessä 1/2003 oli mukana juliste. Nykyisin sitä voi olla hieman hankalampi löytää, mutta divarit ja netin osto-myynti- palstat saattavat olla tässä avuksi. Sammonlaari, Sampo Haahdin ylläpitämä keräilysivusto, löysi kaksi Nalle Puh- elokuvajulistetta: Nalle Puh - Kolme pientä porsasta vuodelta 1966 sekä Nalle Puh ja tuulinen päivä vuodelta 1968. Vuoden 2011 elokuvajulisteita voi katsastaa ainakin MoviePoster.comista sekä AllPosters.comista.
Alastalon salissa - Volter Kilven kirja, jolle löytyy ankallinenkin vastine - Aku Ankka lukee nimittäin Antti Hulkkosen suomentamassa Carl Barks- tarinassa Aku Ankka kengurujen maassa nojatuolissaan kirjaa Valas talon salissa. Tarina on julkaistu Aku Ankan Juhlasarjat 10:ssä. Alkuperäisessä tekstissä Aku muuten lukee teosta "Boring Tales by Wyndham Blowhard".
Valas talon salissa on muuten myös mainio omakustanne vuodelta 2003. Teksteistä vastaa Reijo Valta, joka käy läpi teoksessa mm. Akun kirjahyllyn komean sisällön.
Mary A. Wuorio - Legendaarinen Taskukirja-suomentaja sekä Roope-sedän päätoimittaja vuodesta 1978 eteenpäin - kaiketi vuoteen 1984 asti jolloin jäi eläkkeelle. Hän toimi myös Zoom-lehden päätoimittajana koko lehden olemassa olon aikana. Wuorio on tullut varmasti kaikille vanhojen Taskukirjojen tai Zoom-lehtien lukijoille tutuksi, sillä hänellä oli mahtava kyky käyttää sanan säilää. Alkupään taskukirjojen värikäs kieli onkin pitkälti Wuorion aikaansaannoksia. Mielenkiintoisena huomiona mainittakoon, että Wuorio sai eläkkelle siirryttyään Aku Ankan toimitukselta kultaisen Roope-onnenlantin. Samanlaisia - mutta tietenkin ei kultaisia - jaettiin Roope-sedän tilaajille - eli siis Miljonääriklubin jäsenille. Kultainen versio on ainoa laatuaan, mutta tämän lisäksi painettiin tusinan verran hopeisia kolikoita.
Don Rosan yksisivuiset - Don Rosa on virallisia 1-sivuisia Ankka-tarinoita työstänyt vain kaksi: Karhukoplanloukku sekä Onni, jonka annoin pois. Tämän lisäksi mainittakoon epilogi tarinaan Sammon salaisuus, joka sekin oli sivun mittainen.
Carl Barks lithografit - Litografeja (lithograph) on julkaistu Another Rainbow Publishing toimesta 48. Tämä sisältää 29 isoa ja 19 pientä teosta. Lista kaikista teoksista alla:
Isot litografit:
Pienet litografit:

| Holiday in Duckburg |
- Sailing the Spanish Main
- Embarassment of Riches
- Till Death Do Us Part
- Belchfire Runabout
- Uncle Walt's Collectery
- Return to Morgan's Island
- Afoul of the Flying Dutchman
- Dam Disaster at Money Lake
- Dubious Doings at Dismal Downs
- 1st National Bank of Cibola
- Trespassers Will be Ventilated
- Makings of a Fish Story
- Return to Plain Awful
- Holiday in Duckburg
- Astronomical Predicament
- Snow Fun
- The Stone the Turned all Metals Gold
- Mardi Gras Before the Thaw
- Halloween in Duckburg
- Dangerous Discovery
- This Dollar Saved my Life at Whitehorse
- Leaving Their Cares Behind
- In the Cave of Ali Baba
- Nobody's Spending Fool
- Hands off My Playthings
- Fourth of July in Duckburg
- The Money Lender
- King Beowulf
- Xerxes and Harem
Pienet litografit:
![]() |
| Return to Morgan's Island |
- A Hot Defense
- Visitor from Underground
- Gifts for Shacktown
- Always Another Rainbow
- Blizzard Tonight
- Pick and Shovel Laborer
- 60 Years Quacking
- Menace from the Myths
- Far Out Safari
- Goose Egg Nugget
- Lavender and Old Lace
- Menace from the Grotto
- The Expert
- Dude for a Day
- Flubbity Dubbity Duffer
- Christmas Trimming
- Luck of the North
- Time Out for Fun
- Live it Up Kid (Medium-Size Litho)
Tammikuu Inez lehti - Tammikuun lehteä ei koskaan ilmestynyt, sillä lehden viimeiseksi numeroksi jäi vuoden 2011 joulukuun numero. Lehti lopetettiin, koska siihen ei ollut enää saatavissa kansainvälistä sisältöä.
Viikset - Hmmm... mitäköhän tähän sanoisi. No, Mustache Disney! Ja onhan Walt Disneylläkin tunnetut viikset.
Tunnisteet:
Aku Ankka,
Animaatiot,
Asiaa hakusanoista,
Carl Barks,
Don Rosa,
Elokuvat,
Julkaisut,
Mikki Hiiri,
Nalle Puh,
Rapunzel,
Sarjakuvat,
Tangled,
Uutiset,
Walt Disney
maanantai 30. tammikuuta 2012
Disney on Ice - kilpailu
Radio Aalto tarjoaa tänä vuonna huiman Disney on Ice- kilpailun. Alla suora lainaus kilpailusivulta:
Radio Aalto tarjoaa elämyksiäJa ei muuta kuin ilmoittautumaan!
Disney on Ice Prinsessat ja Sankarit tulevat Suomeen helmikuussa.
Ole paras äiti/isä/kummi tai mummi ja voita liput koko porukalle maailmankuuluun luistelushowhun.
Perheen pienimmillä on mahdollisuus päästä jopa jäälle mukaan! Kyseessä on vene jota Prinsessat ja Sankarit kuljettavat jäällä.
Veneeseen pääsee neljä 4-10 vuotiasta lasta / show. Aikuiset eivät pääse veneeseen.
Kerro mikä päivämäärä teille sopisi ja montako henkilöä teitä tulisi. Neljä aikuista ja neljä lasta on maksimihenkilömäärä ilmoittaa kisaan. Pienemmänkin ryhmän saa ilmoittaa!
lauantai 7. tammikuuta 2012
Tangled Ever After - trailerintynkä julki
Lyhytelokuva Tangled Ever After julkistetaan samaan aikaan, kun Kaunotar ja Hirviö saapuu elokuvateattereihin 3D:nä - eli siis 13. tammikuuta (ja vieläpä perjantaina). Nyt on kuitenkin oiva mahdollisuus ottaa pieni varaslähtö ja tarkistaa, mitä tuleman pitää...
Trailerin voit siis katsoa tästä!
Trailerin voit siis katsoa tästä!
torstai 22. syyskuuta 2011
Tangled: Ever After (2012)
Ensi vuonna Tähkäpää näyttäytyy jälleen, tällä kertaa tosin vain lyhytelokuvassa. Elokuva tullaan näkemään ensi keväänä Disney Channelilla. Tarkempaa tietoa filmistä ei vielä tällä hetkellä ole saatavilla.
Ääninäyttelijöinä nähdään tässäkin filmissä Mandy Moore ja Zachary Levi.
Ääninäyttelijöinä nähdään tässäkin filmissä Mandy Moore ja Zachary Levi.
torstai 10. helmikuuta 2011
Kaksin karkuteillä - Disney-klassikko numero 50!
Disneyn upouusi klassikko, Kaksin karkuteillä (Tangled), saa Suomen ensi-iltansa huomenna perjantaina 11. helmikuuta. Disney on maininnut, että avausviikonloppunaan Yhdysvalloissa 49,1 miljoonaa dollaria tahkonut elokuva (mainittakoon, että vain yksi elokuva, Harry Potter ja kuoleman varjelukset, keräsi paremmat lipputulot) olisi studion viimeinen prinsessa-painotteinen animaatioklassikko. No, aika näyttää, mitä tuleman pitää, mutta mikäli näin tosiaan on, Kaksin karkuteillä on varsin mainio joutsenlaulu prinsessa-saduille. Nappasin Episodi.fi- sivustolta mainion arvostelun elokuvasta. Neljä tähteä saanut filmi varmistanee sen, että kannattaa ehdottomasti käydä elokuvateatterissa katsastamassa vuoden odotetuin ja luultavasi jopa paras animaatio. Alla Episodin elokuva-arvostelu:
Disneyn uusin animaatioprinsessa on Grimmin veljesten sadun Tähkäpää, kultatukkainen tyttö, joka viettää lapsuutensa lukittuna korkeaan torniin. Kaksin karkuteillä -elokuvan Tähkäpää (äänenä Mandy Moore / Maria Ylipää) saa synnyinlahjakseen taikahiukset, joiden harjaaminen toteuttaa toiveita. Ikuista kauneuttaan vaaliva noita Gothel (Donna Murphy / Sari Ann Moilanen) kaappaa lapsen itselleen ja kasvattaa tämän omanaan tornissa, jonne pääsee vain Tähkäpään valtavan pitkien suortuvien avulla.
Joka vuosi syntymäpäivänään Tähkäpää ihmettelee taivaalla leijuvia kauniita valoja ja haaveilee niiden näkemisestä läheltä. Valot ovat läheisen linnan kuninkaan ja kuningattaren lähettämiä lyhtyjä, jotka he päästävät taivaalle kadonneen tyttärensä syntymäpäivänä vuosi toisensa jälkeen. Tätä ulkomaailmasta täysin erossa kasvanut Tähkäpää ei tietenkään tiedä, mutta alitajuisella tasolla hän uskoo valojen jollakin tapaa liittyvän häneen.
Gothel kasvattaa Tähkäpään pelkäämään vaarallista ulkomaailmaa. Aikuisuutensa kynnyksellä Tähkäpää ei kuitenkaan pelottelusta huolimatta saa enää pidettyä uteliaisuuttaan kurissa ja karkaa tornistaan. Karkuteille lähdössä katalyyttina toimii maan etsityin ryöväri Flynn Rider (Zachary Levi / Lauri Tähkä), joka virkavaltaa paetessaan eksyy Tähkäpään tornille ja jonka tyttö kaappaa ja pakottaa oppaakseen valojen luo. Huimassa seikkailussa tarvitaan niin hiuksia kuin aivojakin – ja niitähän sankarittarelta löytyy kumpaakin. Ja välillä hieman paistinpannunkin apua.
Kaksin karkuteillä on ihastuttava päivitys vanhasta sadusta. On kuin Disneyn prinsessatarinaan olisi sekoitettuna hyppysellinen Pixarin taikuutta, sillä animaatio on nautittavan hauska ja sympaattinen. Se ei ole syväluotaava mestariteos, kuten vaikkapa Toy Story 3, mutta omassa viihteellisessä lajityypissään mainio.
Päinvastoin kuin Disneyn prinsessatarinat yleensä, Kaksin karkuteillä esittelee sankarittaren, jonka maailmaan mahtuu jopa pienessä tornivankilassa muutakin elämää kuin vain pelastavasta prinssistä haaveilu. Kasvattiäitinsä aivopesun tuloksena Tähkäpään käymä henkien taistelu siitä, onko hän huono tytär karattuaan kotoa, on majataloon pelottavien ryöväreiden keskelle sijoittuvan laulukohtauksen ohella elokuvan sydämellisimpiä kohtauksia. Vaikka perinteisen kaavan mukaan tarinan lopuksi sankarit elävätkin onnellisina elämänsä loppuun saakka, matka sinne on aito seikkailu, jonka pääosassa on aktiivinen, omilla aivoillaan ajatteleva tyttö.
Elokuva myös sopii koko perheelle, sillä siinä ei ole nykyanimaatioissa hieman liian usein esiintyviä hirviöitä tai tilanteita, jotka saattaisivat pelottaa perheen pienimpiä.
tiistai 25. tammikuuta 2011
Oscar-ehdokkaat julki!
Tänä vuonna Disney taistelee seuraavista Oscareista (lueteltuna vain kategoriat, joissa Disney-elokuva/elokuvia on ehdolla):
Paras elokuva:
- Black Swan
- The Fighter
- Inception
- The Kids Are All Right
- The King's Speech
- 127 Hours
- The Social Network
- Toy Story 3
- True Grit
- Winter's Bone
- Näin koulutat lohikäärmeesi
- The Illusionist
- Toy Story 3
- Liisa Ihmemaassa
- Harry Potter ja kuoleman varjelukset 1
- Inception
- The King's Speech
- True Grit
- Liisa Ihmemaassa
- The King's Speech
- The Tempest
- True Grit
- Coming Home (Country Strong)
- I See the Light (Kaksin karkuteillä)
- If I Rise (127 Hours)
- We Belong Together (Toy Story 3)
- Day & Night
- The Gruffalo
- Let's Pollute
- The Lost Thing
- Madagascar, carnet de voyage
- Inception
- Toy Story 3
- Tron: Legacy
- True Grit
- Unstoppable
- Alice in Wonderland
- Harry Potter ja kuoleman varjelukset 1
- Hereafter
- Inception
- Iron Man 2
- 127 Hours
- The Social Network
- Toy Story 3
- True Grit
- Winter's Bone
maanantai 6. joulukuuta 2010
Annie Awards-ehdokkaat selvillä
Vuoden parhaat animaatioelokuvat palkitaan taas! Alla näet vain ne kategoriat, joissa Disney on saanut ehdokkuuksia. Täydellinen lista löytyy Animated Views- sivustolta.
Paras elokuva:
*Itse ilkimys – Illumination Entertainment
*Näin koulutat lohikäärmeesi – DreamWorks Animation
*Kaksin karkuteillä – Disney
*The Illusionist – Django Films
*Toy Story 3 – Disney/Pixar
Paras lyhytelokuva:
*Coyote Falls – Warner Bros. Animation
*Day & Night – Pixar
*Enrique Wrecks the World – House of Chai
*The Cow Who Wanted To Be A Hamburger – Plymptoons Studio
*The Renter – Jason Carpenter
Paras hahmoanimaatio live action- elokuvassa:
*Quentin Miles – Titaanien taistelu
*Ryan Page – Liisa Ihmemaassa
Paras ohjaus:
*Sylvain Chomet The Illusionist – Django Films
*Pierre Coffin Itse ilkimys – Illumination Entertainment
*Mamoru Hosoda Summer Wars – Madhouse/Funimation
*Chris Sanders, Dean DeBlois Näin koulutat lohikäärmeesi – DreamWorks Animation
*Lee Unkrich Toy Story 3 – Disney/Pixar
Paras TV-sarjan käsikirjoitus:
*Daniel Arkin Star Wars: The Clone Wars: Heroes on Both Sides – Lucasfilm Animation Ltd.
*Jon Colton Barry & Piero Piluso Phineas & Ferb: Nerds of a Feather – Disney Channel
*Geoff Johns, Matthew Beans, Zeb Wells, Hugh Sterbakov, Matthew Senreich, Breckin Meyer, Seth Green, Mike Fasolo, Douglas Goldstein, Tom Root, Dan Milano, Kevin Shinick & Hugh Davidson Robot Chicken: Star Wars Episode III – ShadowMachine
*Billy Kimball & Ian Maxtone-Graham The Simpsons: Stealing First Base – Gracie Films
*Michael Rowe Futurama – The Curiosity Company in association with 20th Century Fox Television
Paras käsikirjoitus:
Michael Arndt Toy Story 3 – Disney/Pixar
Sylvain Chomet The Illusionist – Django Films
William Davies, Dean DeBlois, Chris Sanders Näin koulutat lohikäärmeesi – DreamWorks Animation
Dan Fogelman Kaksin karkuteillä – Disney
Alan J. Schoolcraft, Brent Simons Megamind – DreamWorks Animation
Lisäksi jaetaan erikoispalkintoja:
Winsor McCay Award — Brad Bird, Eric Goldberg, Matt Groening

tiistai 16. marraskuuta 2010
Ehdokkaat animaatio-Oscarin ehdokkaiksi
Taas on aika Oscareiden! Vaikka pystit jaetaankin vasta keväällä, on nyt jo selvillä kuitenkin elokuvat, joista valitaan Oscar-ehdokkaat. "Esikarsinta" on siis jo käyty, mutta lopullinen taistelu tullaan käymään kolmen elokuvan voimin. Alla olevasta listasta siis valitaan kolme elokuvaa ehdokkaaksi vuoden parhaaksi animaatioksi. Mitkä ovat omia suosikkejasi?:
* Alpha and Omega
* Kissat ja koirat: Katti Katalan kostot (Cats & Dogs: The Revenge of Kitty Galore)
* Itse ilkimys (Despicable Me)
* The Dreams of Jinsha
* Näin koulutat lohikäärmeesi (How to Train Your Dragon)
* Idiots and Angels
* Megamind
* My Dog Tulip
* Shrek ja ikuinen onni (Shrek Forever After)
* Summer Wars
* Kaksin karkuteillä (Tangled)
* Helinä-keiju ja suuri keijupelastus (Tinker Bell and the Great Fairy Rescue)
* Toy Story 3
Uskaltaisikohan sitä jo ennustaa, että Oscarin saa tänä vuonna Toy Story 3?

* The Illusionist
* Legenda Suojelijoista (Legend of the Guardians: The Owls of Ga’Hoole)* Megamind
* My Dog Tulip
* Shrek ja ikuinen onni (Shrek Forever After)
* Summer Wars
* Kaksin karkuteillä (Tangled)
* Helinä-keiju ja suuri keijupelastus (Tinker Bell and the Great Fairy Rescue)
* Toy Story 3
Uskaltaisikohan sitä jo ennustaa, että Oscarin saa tänä vuonna Toy Story 3?
keskiviikko 25. elokuuta 2010
Kaksin karkuteillä (Tangled)
Tähkäpäästä kertova Kaksin karkuteillä (Tangled, aiemmin Rapunzel) tulee, joten julkaistaanpas muutamia kuvia. Mainion näköistä jälkeä, etten sanoisi!
torstai 10. kesäkuuta 2010
Ensimmäinen traileri Tähkäpäästä
Disneyn seuraava klassikko, Tähkäpää, saa ensi-iltansa vasta myöhemmin tänä vuonna, mutta jo nyt voitte nähdä mainion trailerin elokuvasta. No, mitäs sanotte?
Katso traileri täältä.
Katso traileri täältä.
sunnuntai 24. tammikuuta 2010
Tähkäpäätä odotellessa...
Tunnisteet:
Animaatiot,
Elokuvat,
Rapunzel,
Tangled,
Uutiset
perjantai 22. tammikuuta 2010
Help the Hodges
Disneylläkin storyboard-artistina työskennelleen Tim Hogden poika joutui viime vuonna vakavaan onnettomuuten ja on nyt koomassa. Hodgen perhe tarvitsee rahaa, jonka johdosta järjestetään Help The Hodges- huutokauppa eBayssä. Kohteet löydät täältä. Mukana on mahtavia alkuperäistöitä eri elokuvien ja sarjakuvien maailmasta. Kannattaa ehdottomasti tutustua tarjontaan paremmin, kohteita on tulossa lähiaikoina myyntiin lisääkin.Lisätietoa: HelpTheHodges.com
Tunnisteet:
Alice in Wonderland,
Animaatiot,
Disney Channel,
Elokuvat,
Mikki Hiiri,
Nalle Puh,
Pixar,
Rapunzel,
Sarjakuvat,
Tangled,
The Princess and the Frog,
Toy Story 3,
TV-sarjat,
UP,
Uutiset
torstai 10. syyskuuta 2009
James Bondia ja blondeja
Tulevassa Toy Story 3- elokuvassa nähdään mielenkiintoinen ääninäyttelijä. Mukana on nimittäin Timothy Dalton, joka näytteli James Bondia elokuvissa 007 vaaran vyöhykkeellä sekä 007 & lupa tappaa.
Mainittava on myös se, että tulevassa Rapunzel-elokuvassa kuullaan Mandy Mooren ääntä. Rapunzelista muuten "Mr.Pixar", John Lasseter, mainitsi, että elokuvassa nähdään enemmän vaaleita hiuksia kuin Ruotsissa. Aina ne ruotsalaiset...
Mainittava on myös se, että tulevassa Rapunzel-elokuvassa kuullaan Mandy Mooren ääntä. Rapunzelista muuten "Mr.Pixar", John Lasseter, mainitsi, että elokuvassa nähdään enemmän vaaleita hiuksia kuin Ruotsissa. Aina ne ruotsalaiset...
Tunnisteet:
Animaatiot,
Elokuvat,
Pixar,
Rapunzel,
Tangled,
Toy Story 3,
Uutiset
torstai 6. elokuuta 2009
Rapunzel tulee, oletko valmis?

Disneyn valmisteilla oleva klassikko-elokuva, Rapunzel, valmistuu hyvää hyvää vauhtia. Ei varmaankaan jää arvoitukseksi, mistä elokuva kertoo. Hyvältää näyttää...
Lisää elokuvasta löydät Walt Disney Animation Studion- kotisivuilta.
Tunnisteet:
Animaatiot,
Elokuvat,
Rapunzel,
Tangled,
Uutiset
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)