Arvostelu: Aku Ankan taskukirja 457

Tuhti triplataskari palaa tämän vuoden osalta alkuperäiselle kalenteripaikalleen syksylle. Ensimmäinen triplataskari eli Taskari 369, ytimekkäästi nimeltään Tripla, ilmestyi syyskuussa 2010. Sen jälkeen triplanumeroita on ilmestynyt viime vuosien aikana yleisemmin toukokuussa. Uusin lisäys triplojen sarjaan, Ihan ässä, voisi kansikuvansa perusteella mennä läpi yhtenä Roopen juhlavuoden julkaisuista. Sisällöstä hahmo ei kuitenkaan erotu niin, että juhlavuotta kehtaisi tähän yhdistää. 

Yksi triplojen perinteistä on ollut Silvia Zichen erikoispitkien ja pähkähullujen komedioiden julkaiseminen. Tällä kertaa niistä vuorossa on vuodelta 2008 oleva Vuosituhannen ryöstö. 140 sivua kattava Mikki-sekoilu jaksaa kyllä viihdyttää ja pudottelee mainioitakin naurupommeja, mutta konseptin on mahdotonta päästä enää oikein yllättämään. Vuosituhannen ryöstö on Zichen huippupitkistä sarjoista viimeisin. Suomessa on näistä julkaisematta enää vain täälläkin taannoin televisiossa nähtyä Ihana Elisa -sarjaa parodioiva 160-sivuinen järkäle. 

Ruutujen tarjontaa parodioivaa sisältöä löytyy tästäkin kokoelmasta. Pat ja Carol McGrealin ja César Feriolin Sinne, takaisin ja takaisin sinne sekä Sormuksen pukarit ovat arvattavasti versioita J. R. R. Tolkienin kuuluisista teoksista. Katalonialaisen Feriolin piirrokset eivät ole Taskarien sivuilla niin yleistä julkaistavaa, mikä sinällään tekee jo tarinoiden lukemisesta varsin iloisen tapahtuman. Arkipäiväistä ei ole Mikin ja Akun ujuttaminen yhteiseen seikkailuun. Näiden jäljiltä on pettymys, että McGrealien käsikirjoitus sarjoille ei pidä sisällään oikein mitään koukkuja, vaan se on pikemminkin rutinoitunut ja velvollisuudentuntoiselta vaikuttava suoritus. Ensijulkaisun ajankohta kun on sattunut tuolloin ajankohtaisten Hobitti-elokuvien ensi-iltojen paikkeille. 

Fantasiatunnelmissa liikutaan näiden lisäksi järkäleen johtosarjassa Olipakerran lohikäärme. Paluuta Disney-sarjojen pariin tehnyttä Andreas Pihliä ei ole aiemmissa arvosteluissa juurikaan silitelty, mutta tässä seikkailussa alkaa olla jo viitteitä siihen hyvään suuntaan, jota Pihl edusti vuosituhannen alussa. Piirtäjä Massimo Fecchikin on oivassa vireessä. Kokeneet herrat kykenevät parhaimmillaan tarjoilemaan jopa hivenen nostalgiaa, vaikka uudesta sarjasta onkin kyse. 

Zichen jo mainittu Mikki-sarja toi siimahännän mukanaan mukavalle määrälle kirjan sivuja, mutta muuten pallokorva ei paljon paikalla pyöri. Vuosituhannen ryöstön ja Akun kanssa tehtyjen Väli-Maan-pyrähdysten lisäksi Mikkiä tavataan vaivaisessa kolmessa tarinassa. Näistä ensimmäisessä, Roberto Moscaton ja Emanuele Baccinellin Eka Vekaran äärettömyystaskuun ujuttautuvassa Paossa äärettömyydestä on kiehtova idea, jota olisi mielellään seurannut pidempäänkin kuin tarina antaa nyt myöten. Voi vain haikeudella jäädä arvailemaan, mitä entisaikain mestarit olisivat vastaavasta kehitelleet aikana, jolloin sivumäärien suhteen tuntui olevan paljon vähemmän rajoja. 

Bruno Sardan ja Marco Mazzarellon Indiana Hopo -sarjassa Watzingojen naamio Mikki on enemmänkin sivuosassa eikä tarina oikein muutenkaan innosta. Kirjan loppupuolelle sijoittuva Abramo ja Giampaolo Barosson ja Luciano Gatton Rapatessa roiskuu on rutkasti iloisempi yllätys. Tämänkaltaisia arkisen Mikin toilailuja soisi kohtaavan reippaasti nykyistä enemmän. Mikki on oiva dekkarihahmo eikä seikkailuja pidä suinkaan pyyhkiä mihinkään pois. Vaihtelu kuitenkin virkistää ja myös komediapainotteisella Mikillä on kunnioitettavat juurensa.

Massimiliano Valentinin ja Luca Usain Salaperäinen vuoto sijoittuu sekin vielä hiiriuniversumiin, mutta se jää kokonaan vaille Mikkiä (kahden ruudun pikku yksityiskohtia lukuun ottamatta). Kaasi ja Murske -sarjojen joukkoon on aikojen saatossa mahtunut reilusti helmiäkin, mutta tämän osterin sisuksista ei paljastu mitään. Sarjan huumori ei ole järin kekseliästä eikä itse tarinassakaan juuri paukkuja ole. 

Toinen ankkalinnalainen sankari Taikaviitta esiintyy kahden tarinan voimin. Giorgio Salatin ja Francesco D’Ippoliton Neron muistinmenetys kuuluu vaikeasti arvostettavaan lajiin. Pikku mysteerin välityksellä yritetään tarpoa kohti romanssia, mutta kuten niin usein, lässytykseksihän se menee. Gabriele Paninin ja Emmanuele Baccinellin Kadonnut kesäloma esittelee konnahahmon, jota sarjan perusteella voisi odottaa kohdattavan toistekin. Ainakaan toistaiseksi paluuta ei ole kuitenkaan tapahtunut saapasmaankaan kantamilla. 

Jaetaan lopuksi mainintoja opuksen hyvistä suorituksista. Francesco Guerrini on aina joukosta erottuva ja toivottu piirtäjä, mutta harmillisen harvoin nähtävä. Hänen piirroksiaan voi ihastella Carlo Panaron käsikirjoittamasta Vihreästä kuusta. Guerrinin piirrosten lisäksi tarina ei kuitenkaan mainintoja ansaitse. Jos Silvia Zichen piirroksista ei saanut kyllikseen Vuosituhannen ryöstön aikana, niin sen jälkimainingeista löytyy vielä Francesco Artibanin käsikirjoittama lyhykäinen Musta lammas ja muita munauksia. Käsikirjoituksen ei tässä voi sanoa olevan mitätön kuten Vihreässä kuussa, mutta siltä osin sama kaava toimii, että piirrokset varastavat tässäkin show’n. 

 

Ehdottomasti kirjan timanttisinta kärkeä ovat kuitenkin kaksi perättäistä Carlo Chendin ja Luciano Bottaron Iines Ankan päiväkirja -sarjaa Suuri jäsenjahti ja Ikuinen poikamies. Jos niitä pitää vielä arvottaa, niin ensimmäinen ylsi lähemmäs puhdasta täydellisyyttä. Molemmat ovat kuitenkin niin hauskasti laadittuja tarinoita, että maksimaalinen tähtimäärä täyttyy muitta mutkitta. 

Ihan ässä ei historiallisessa vertailussa yllä vanhempien triplanumeroiden saavutuksiin. Oikealla mielialalla se on kuitenkin sujuva lukukokemus. Haaste on siinä, ettei kirjasta itsestään ole suoranaisesti tuota oikeaa mielialaa tuottamaan, mikä on luonnollisesti iso menetys ja pisteiden vähentämisen arvoista. Huomio kääntyy tämän johdosta nopeasti marraskuun Taskariin, jonka kansi on mielenkiintoisin pitkään, pitkään aikaan. Odotettavissa on jatkoa Romano Scarpan klassikolle Kolumbusperhon aarrekartta Taskarista 14 Perhonen sentään.

Robert Guillaume (1927–2017)

Näyttelijä Robert Guillaume on kuollut. Eturauhassyöpään menehtynyt Emmy-palkittu Guillaume oli kuollessaan 89-vuotias. Guillaumen ura kesti yli 50 vuotta ja kattoi niin television, elokuvat kuin teatterilavat. Hänen tunnetuin roolinsa oli hovimestari Benson saippusarjoja parodioineessa ABC-kanavan Kuplassa ja sen spin-off-sarjassa Benson. Guillaume oli Rafikin ääninäyttelijä Leijonakuningas-elokuvissa.

Roope-sedän tilaajat siirtyvät DuckTalesin tilaajiksi

Sanoma kertoo Roope-sedän tilaajille lähettämässään kirjeessä lehden tilaajien pysyvän tilalle tulevan DuckTales-lehden tilaajina automaattisesti. Lisäksi tilaajat saavat voimassa olevaan tilaukseensa yhden ylimääräisen kuukauden eli yhden numeron DuckTales-lehteä lisää.

Sanomalla on tarjota vaihtoehto myös heille, jotka eivät jostain syystä DuckTalesista innostu. Ottamalla yhteyttä Sanoman asiakaspalveluun 13. marraskuuta mennessä on mahdollista saada Roope-sedän tilausmaksusta ylijäävä erotus takaisin itselleen. Huomioitavaa on, että Sanoman asiakaspalvelu on tavoitettavissa kirjeen mukaan vain maksullisen puhelinnumeron päässä.

Päätoimittaja Aki Hyyppä kertoo Roope-sedästä ja DuckTalesista

Ankkalinnake kertoi eilen, että vuodesta 1978 ilmestynyt Roope-setä-lehti lakkautetaan. Lehden viimeinen numero ilmestyy joulukuussa. Tilalle tulee DuckTales-niminen lehti, jonka nimi on peräisin Ankronikka-animaatiosarjan englanninkielisestä alkuperäisnimestä. Alun perin 1980-luvun lopulta tutusta sarjasta alkoi tänä syksynä pyöriä Yhdysvalloissa uusi versio. Aku Ankan ja Roope-sedän päätoimittaja Aki Hyyppä kertoo Ankkalinnakkeelle Roope-sedän lakkauttamispäätöksen taustoista ja uudesta DuckTales-lehdestä.

Pääsyy Roope-sedän lakkauttamiselle on Hyypän mukaan se, että lukijatutkimukset ovat osoittaneet lehteä pidetyn yksipuolisena julkaisuna, joka keskittyisi vain Roopen raha-asioihin ja taisteluihin Karhukoplaa ja Milla Magiaa vastaan. "Se ei tietenkään pidä paikkaansa, ja lehteä oikeasti lukevat tietävät sen hyvin. Tällä vuosituhannella olemme uusineet Roopen konseptia jo moneen otteeseen, mutta se ei ole vaikuttanut maineeseen", Hyyppä toteaa.

Kun Roope-setä oli sisällöllisesti sama lehti kuin muissa maissa, olivat sarjat Hyypän mukaan pahimmillaan kuin Taskarin jämiä. Vaikka toimitus alkoi 2000-luvun alussa tehdä tarinavalinnat itse nostaen lehden laatua uudelle tasolle, oli vanhasta leimasta vaikea päästä. Hyyppä sanoo, ettei Roope-setä eronnut riittävästi Taskareista. "Roope-sedän 70-vuotispäivää olemme käyttäneet vitsimielessä hyvänä tekosyynä vetäytyä logohahmon virasta itse seikkaluihin", hän lisää leikkisästi viitaten lakkautuksen osumiseen hahmon juhlavuoteen.

Roope-sedän viimeiseksi jääneen uudistuksen myötä aloitetut Platinanumerot ovat saaneet kehuja. Konsepti lopetetaan tästä huolimatta samalla kertaa Roope-sedän kanssa. "Platina-konsepti on kyllä mahtava, mutta senkin jatkaminen olisi ollut hankalaa. Nytkin menemme jo osittain toista kierrosta tekijöissä. Vaikka olisi upeaa tehdä vähän kieli poskessa Giuseppe Perego -platina, se tuskin säväyttäisi muita kuin paatuneimpia harrastajia", Hyyppä kertoo. Hän lisää, että platinanumeroita vastaavaa sisältöä voidaan toteuttaa Teema-Taskareissa ja Aku Ankka Ekstran Teemanumeroissa.

Roope-sedän paikan julkaisukartalla ottava uusi DuckTales-lehti ei formaatiltaan orjallisesti seuraa edeltäjänsä jalanjälkiä. Sivumäärä pysyy samana, mutta lehden koko kasvaa. Julkaisutiheydessä palataan kuukausirytmiin. "DuckTales on 100-sivuinen kuukausilehti, koko kasvaa HS Teeman kokoon ja paperi on mainio UPM Fine. Tavoitteena on materiaalienkin puolesta siis laatulehden fiilis", Hyyppä sanoo. Roope-sedän tilaajat pidetään DuckTalesin kelkassa mukana, sillä Hyyppä kertoo tilaajien jatkavan uuden lehden tilaajina. Yksityiskohdat sen suhteen tarkentuvat vielä.

Hyyppä on jo aiemmin Sanoman sivuilla kertonut, että Roope-sedästä tuttuja tarinasarjoja jatkaa ilmestymistään DuckTalesin sivuilla. Hän vahvistaa Ropsun suosikkisarjojen jatkon ja toivoo uuden lehden suhteen myös lukijoilta toiveita. Italialaissisältö ei ole katoamassa tai jäämässä vain Taskarien täytteeksi. "Topolinossa on valtavasti laatukamaa, jota emme ole ikinä Suomessa käyttäneet!" Hyyppä hehkuttaa.

DuckTales-lehden aloittaminen viittaa vahvasti siihen, että uusi Ankronikka-sarja alkaisi myös Suomessa. Hyyppä vahvistaa, että sarja on tulossa ja että yhteistyökumppanina on Nelonen, mutta aikataulua hän ei voi vielä paljastaa. Animaatiosarjan ja sarjakuvalehden yhteispelillä Hyyppä toivoo saatavan aikaan kunnon DuckTales-innostuksen.

Kysymykseen siitä, miksi lehti käyttää englanninkielistä alkuperäisnimeä DuckTales eikä Ankronikka-suomennosta, Hyyppä paljastaa sen olleen Disney-yhtiön toive. "Disney toivoi, että TV-sarjasta käytetään kaikkialla DuckTales-nimeä. Ankronikka on oiva käännös ja sanaleikki, mutta muistuttaa ehkä vähän vanhanaikaisesta sarjasta ja sarjiksista. Sillä on taattu nostalgia-arvo, mutta uusi DuckTales on aika lailla eri puusta veistetty", hän kertoo.

Hyyppä paljastaa myös Disneyn kyselleen ehdotuksia uuteen sarjaan. "Disney kysyi myös meiltä pari vuotta sitten toiveita uutta DuckTalesia varten, ja aika moni toivomamme juttu on otettu huomioon! En tiedä, toivoivatko muut Carl Barksin tuotannosta ponnistavia seikkailuja kuten me, mutta tämä toive ainakin otettiin huomioon ja Barksilla Disney promoissaan ratsastaa. Lupaa muuten hyvää!" Hyyppä suitsuttaa. Hän ei ole kehuineen yksin, sillä sarjan alku on otettu Yhdysvalloissa hyvin vastaan ja esimerkiksi sen Internetin arvioita keräävissä palveluissa saamat keskiarvot ovat verrattain oikein hyviä.

Ennen DuckTalesin aloittamista Roope-setää nähdään vielä kahden numeron verran: Giorgio Cavazzano -platinanumero ilmestyy tässä kuussa ja lehden viimeiseksi jäävä, 454. numero joulukuun alussa. Lehden ansiot eivät jää unholaan. "Roope-setä oli Taskarin jälkeen merkittävin Akkarin laajennus, jossa esiteltiin Topolinon piirtäjiä ja meininkiä. Toimitussivuineen kaikkineen Roope oli ehkä toimituksellisin lehtemme, Akkarissa kun Oma Nurkka ja muut toimitukselliset sivut ovat vain yhden sivun mittaisia. Ennen kaikkea Pekka Tuliaran mainioita Klubimestarin palstoja ja muita Roopen ominaisuudessa kerrottuja tarinoita kaivataan edelleenkin", Hyyppä pohtii.

Hyypän omakohtaiset muistot Roope-sedästä lähtevät jo lehden aloitusvuodesta 1978, jolloin hän kertoo pontevana ekaluokkalaisena saaneensa manguttua ensimmäisen Roopen. Myöhemmin hän oli Roope-sedän vastuutoimittajana 2000-luvun alkuvuosina. "Vanhojen Romano Scarpan sarjojen kaivaminen on minulle ehkä rakkain muistoni Roopesta", hän tunnelmoi. "Samoin Platinanumerot voisin katsoa yhdeksi Roopen kohokohdaksi unohtamatta 80-luvun klubimerkkejä, kortteja ja onnenrahoja."

Kaiketi mikään ei ole tässä maailmassa pysyvää ja vanhan on väistyttävä uuden tieltä. Hyyppä tiivistää suomalaisen Disney-sarjakuvajulkaisujen historian käännekohdan samalla valoa tulevaan suunnaten: "Roope-setä oli mainio paketti, mutta onneksi saamme siirrettyä sen parhaat puolet eteenpäin uuteen lehteen!"

Roope-setä-lehti lopetetaan – tilalle DuckTales

Roope-setä-lehden julkaiseminen loppuu. Lehden viimeinen numero ilmestyy 1.12.2017. Sen tilaaminen ei ole enää mahdollista. Vuodesta 1978 julkaistun Roope-sedän tarina päättyy sen 454. numeroon.

Roope-sedän tilalle julkaisukartalle tulee uusi DuckTales-lehti. Sen ensimmäinen numero ilmestyy 28.12.2017 ja se on tilattavissa marraskuun alusta alkaen. Roope-sedän sivuilta tuttujen tarinasarjojen, kuten Hessun reportterina ja Heshukan kerrotaan jatkavan DuckTalesissa.

DuckTales tulee sisältämään nimensä mukaisesti Ankronikka-animaatiosarjaan pohjautuvaa sarjakuvaa, mutta myös muita ennen julkaisemattomia tarinoita.

Ankallisgalleriaa esillä Ateneumissa

Aku Ankka jatkaa 100-vuotiaan Suomen juhlimista näyttävällä tavalla, kun Ateneumin taidemuseon yhteensä 12 kotimaisen klassikkotaideteoksen rinnalle on tuotu esille niiden ankalliset versiot – lainattuina kokelmastaan tarkasta Ankkalinnan johtavasta taidemuseosta Ankallisgalleriasta, kuten Ateneum näyttelysivullaan asian ilmaisee. Ankallistamista ovat päässeet kokemaan esimerkiksi Akseli Gallen-Kallelan ja Hugo Simbergin maalaukset.

Muun muassa Akseli Kala-Kallelan ja Huuko Simpuran nimiin pistetyt työt ovat todellisuudessa Daan Jippesin, Kari Korhosen, Kati Kovácsin, Don Rosan ja Ulrich Schröderin toteuttamia. Ne ovat esillä Ateneumissa alkuperäisten esikuviensa rinnalla 3.10.2017–25.2.2018. Vaikka Ankallisgallerian aarteita ei pääsisikään ihailemaan paikan päälle, ei hätä ole suuri, sillä ne ovat nähtävillä myös Ateneumin näyttelysivulla.