Walt Disneyn elämää Yle Teemalla

Walt Disneyn syntymäpäivää vietettiin 5.12 ja hänen menehtymisestäänkin on jo muutaman päivän päälle 49 vuotta aikaa, joten Waltia on muisteltu paljon erinäisissä medioissa kautta telluksen. Ylekin yllätti, ja ilmoitti että 12. tammikuuta 2016 alkaa neliosainen sarja, joka kertoo Walter Elias Disneyn elämästä. Lähetykset tulevat Yle teemalta tiistaisin kello 20.00 ja uusintana torstaisin klo 18.00 samalta kanavalta.

Ensimmäinen osa kestää reilut 50 minuuttia, joten mistään minidokumentista ei sentään ole kyse, vaan Waltin elämästä ja teoista saadaan nauttia tuntikaupalla ruudun välityksellä. Ensimmäisestä osasta Ylellä kerrotaan seuraavaa:

1/4. Walt Disney oli yksi maailman kestävimmistä ja vaikutusvaltaisimmista tarinankertojista. Tutustumme tähän kulttuuri-ikoniin, jonka vaikutus 1900-luvun amerikkalaiseen kulttuuriin oli valtava.

Lähetykset pääsee aikanaan katsastamaan Teeman lisäksi täältä!

Arvostelu: Roope-setä 434

Roope-sedän historiallinen vuosi päättyy historiallisissa merkeissä, kun sekä sen että Aku Ankan taskukirjan 434. numero ilmestyy samassa kuussa. Ropsu oli numeroinnissa pitkään Taskaria edellä, mutta kymmeneen numeroon supistuneen vuosikerran myötä Taskari saavutti sen. Neljä näistä tämän vuoden numeroista oli Platinanumeroita, jotka onnistuivat ensimmäisenä vuotenaan antamaan hyvän vaikutelman. Vuoden viimeisessä numerossa ollaan perinteisellä linjalla ja platinan sijasta kansi kuultaa joulun punaa. Andrea Freccero on taiteillut jouluisen aloituksen. 

Kuten arvata saattaa ja ajankohtaan sopii, tämä lehti mennään läpi jouluisissa merkeissä. Bruno Sardan ja Guido Scalan Joulu Lapissa on otsikoitu jännittävästi, mutta pian käy selväksi, että sillä viitataan Suomen Lapin sijasta viikinkiesi-isistään tunnettujen naapureiden konnuille. Erään tutun hahmon haarakonttori näyttää sieltäkin löytyvän. Klassikko ei ole tässä kyseessä, mutta mukava jouluinen juttu kuitenkin. Scalan piirroksetkaan eivät mitenkään ihmeellisiä ole. Kyllähän tällaisen sarjan tähän vuodenaikaan aina mielellään lukee. 

Gianfranco Cordara on käsikirjoittanut vähän erilaisen joulusarjan. Joululahjassa haun kohteena on joululahja Heshukalle eli X-Mickeyn kuvioissa pyöritään. Aiemmin on tullut todettua, etteivät Silvio Cambonin piirrokset Roberto Vianin X-Mickey-tulkintaa päihitä, mutta tällä kertaa ne tuntuvat paremmalta ratkaisulta tarinan tunnelman ollessa pääosin kepeä. Loppua kohden hakusessa on jännitysnäytelmänkin elementtiä. Se ei kuitenkaan oikein kokonaisuutta auta. Juttu on ylipitkä Kammosyrjän esittelykierros joulun alla. 

Nämä kaksi tarinaa olivatkin jo niin pitkiä, että vain yksi varsinainen tarina on enää lehdessä jäljellä eikä sekään kovin pitkä ole. Vanhan hyvän ajan joululahjoissa etsiskellään jälleen sopivia lahjoja, mutta paljon lyhyemmässä mittakaavassa kuin Joululahjassa. Cordaran olisikin kannattanut ottaa tästä Bruno Concinan käsikirjoituksesta mallia. Se on yksinkertainen paketti eikä lähde vetelemään ihmeellisiä narunpätkiä sinne tänne. Juttu on mukava, ainoastaan loppuvitsi ei oikein vakuuta. Maria Luisa Uggettinkaan piirroksia ei jaksa ikinä ihailla, sen verran tönkköjä ne ovat. 

Ja siinä se lehti olikin! Donald Soffrittin Pikku-Aku-strippi, Gorm Transgaardin ja Miguelin dekkaripähkinä, Giampaolo Soldatin Antiburglary In English -osiossa sekä Massimo Marconin ja Massimo De Vitan Valoa kansalle eivät lisäarvoa sille tuo. Viimeksi mainittu tuo sen sijaan aivan toisenlaista arvoa, sillä se on julkaistu Taskarin teemanumerossa 44 eli Tähtituiskussa nimellä Joulu säiliöllä – aivan vastikään lokakuussa! Melkoinen kömmähdys toimitukselta. 

Vanha ei kyllä valitettavasti nuorru kuin lapsi leikkimään tämän numeron luettuaan. Kokonaisuus on huono niin joulunumeroksi kuin tavalliseksikin. Joulu Lapissa sisälsi oivan tunnelmaviritteen, mutta ei sitten kuitenkaan tarpeeksi suurta eivätkä muut sarjat siinä auttaneet. Joululahja oli niistä vieläpä melkoinen rimanalitus. Pikainen uusintajulkaisu takakannessa on kuin sinappihuntu tämän kinkun päälle. Aivan kuin toimituskin tiedostaisi tämän ja tarjoaisi lohdukkeeksi Päivän pamauksessa vinkkejä hyvistä joulutarinoista. Mestari Barks onkin tällaisen joulukattauksen jälkeen tarpeen, jos juhlasta haluaa nauttiakin. 

Parempaa onnea ensi vuodelle! Silloin jatketaan tänä vuonna esiteltyyn tyyliin neljällä Platinanumerolla ja kuudella tavallisella. Joulukuun numero ei anna tietenkään koko kuvaa kuluneesta vuodesta. Lehti oli selvästi alle vuoden keskitason. Platinanumerot osoittautuivat onnistuneeksi lisäksi Ropsu-kokoelmaan. Niissä tapahtui huimaa kehitystä vuoden mittaan ja Luciano Bottaron numero olikin peräti yksi Ropsun historian parhaista lehdistä. Siltä kantilta ensi vuotta kohti on hyvä puksutella.

Arvostelu: Aku Ankan taskukirja 434

Taskari päättää vuoden 2015 omalta osaltaan tyylikkäin menoin 400-sivuisella Viitan mahdilla. Kuten Giorgio Cavazzanon taiteilema kansi todistaa, opuksen sisältä löytyy melkoista Taikaviitta-jännäriä. Sen lisäksi mukaan on päässyt muun muassa Tuplanolla-seikkailu, Castyn käsikirjoitus, harvinaisempia sivuhahmoja professori Ykskorvasta kaksoisagentti Tupla-G:hen sekä kunnianosoitus eräälle sarjakuvaklassikolle. 

Liikkeelle lähdetään kannen viitoittamalla tiellä Taikaviitta-sarjan Avaruuden armoilla merkeissä. Sarja on Pat ja Carol McGrealin sekä Giorgio Cavazzanon tuotos, joten tekijäkaarti on Taskarin sivuilta erittäin tuttu. Näin ollen tuttua on myös se, että McGrealien käsikirjoitukset ovat usein niin kaavamaisia ja täydellisen yllätyksettömiä, että niitä voi kuvailla jopa pitkäpiimäisiksi. Mukaan on toki ujutettu sellaisia elementtejä, joista maestro Cavazzano kykenee laatimaan hienoa kuvitustyötä, mutta juonen jäädessä pataluhaksi se ei ole riittävä lohdutus.

Castyn käsikirjoittama Mikki-sarja Pyyhkijänsulkien arvoitus on hämmästyttävästi kirjan ainoa suoranainen Mikki-tarina. Castyn mittapuulla tarina on huono, mikä on valitettavasti tullut todettua herran tekeleiden kohdalla viime aikoina useinkin. Tämän Marco Mazzarellon piirtämän sarjan lisäksi kaksi muuta juttua sijoittuu hiiriuniversumiin. Toinen niistä on onneton Eka Vekara -yksisivuinen ja toinen jälleen Mazzarellon piirtämä Sankarin saappaissa, jossa Musta Pekka päätyy professori Ykskorvan paralleelikomeron välityksellä toiseen ulottuvuuteen. Gabriele Mazzolenin käsikirjoitus ei ole järin omaperäinen, mutta hyvin juoni kahlataan läpi. 

 

Marco Boscon ja taas kerran tulilla olevan Marco Mazzarellon Tuplanolla-seikkailu on hyvin ajankohtainen, kuten sen nimestä Joulun yllätys voi päätellä. Tarinalla on pituutta lähes 90 sivun verran ja koko tämänkertainen seikkailu saadaan läpäistyä samojen kansien sisällä. Tuplanollille ominaiseen tyyliin tarinassa poukkoillaan paikasta ja tilanteesta toiseen, mutta samalla juoni kulkee sujuvasti mukana. Joskus sarjoja lukiessa on tuntunut, että juoksentelusta on tehty itseisarvo ja annettu juonen kärsiä siitä, mutta nyt moiseen ei sorruta. Joulun yllätys on Tuplanolla-sarjojen parhaimmistoa. 

Alessandro Sistin käsikirjoittaman Milla Magia -sarjan Vallan kahvassa on piirtänyt Alessia Martusciello. Hänen tuotantoonsa kuuluu satakunta erinäistä Disney-työtä. Suomessa tuotoksia on julkaistu vähemmän – ja kenties ihan syystä. Martusciellon piirrokset ovat äärimmäisen tönkköä tavaraa ja erottuvat kirjasta negatiivisella tavalla selkeästi muusta joukosta. Martusciello on piirtänyt myös Disneyn julkaisemia W.I.T.C.H.-kuvituksia ja tämän näytteen perusteella sellaisilla areenoilla hänen sietäisikin pysyä. 

Alkuun mainittu hahmo, kaksoisagentti Tupla-G on erittäin harvinainen sivuhahmo, joka on esiintynyt Fabio Michelinin käsikirjoittamissa tarinoissa vuosituhannen vaihteen tienoilla. Nyt nähtävää Luciano Gatton piirtämää Kuunvaloa kansalle ei jälkikäteen voidakaan muistella muista syistä, sillä sen verran tasapaksu tekele on kyseessä. 

Tähän mennessä Taskarin sisältö on ollut Tuplanollaa lukuun ottamatta alamaissa matelevaa, mutta seuraava kvintetti pelastaa läsnäolollaan paljon. Gaya Perinin ja Roberto Marinin sarjassa Uusilla urilla Karhuvaari näyttää rikastuvan rehellisellä työllä. Fausto Vitalianon ja Alessandro Gottardon Aku ja Touho -jutussa Tuhat hyvää syytä todistetaan lumipalloefektiä valkoisten valheiden seurauksena. Gabriele Paninin ja Carlo Limidon Sankarin suuressa matkassa käydään yllättävän mainiosti läpi kaavamaista juonta, mutta ei aivan kaavamaisella tavalla. 

Loistoviisikko jatkuu Harhalaakson pakolaisten myötä, jossa Gorm Transgaard ja Roberto Vian hallitsevat erinomaisesti kepeätunnelmaisen tyylin ja jälkimmäinen osoittaa taipuvansa erinomaisesti myös Egmont-tuottoisen tarinan piirrosten tyylittelijäksi kontekstiin sopivaksi. Muodin majesteeteissa osaamistaan näyttävät Akun ja Touhon lisäksi Bruno Sarda ja Francesco Guerrini, jonka piirroksia on selvän hiljaiselon jälkeen ollut silkka ilo tavata jälleen Taskarissa enemmänkin. 

Tämä mahtava joukko sarjoja riittää Tuplanollan ohella helposti nostamaan Taskarin siitä suosta, johon vähäväkisemmät tapaukset sen ajoivat. Vielä löytyy kuitenkin yksi huipennus. Parjatuksi tulleet Pat ja Carol McGreal pistävät moisille moitteille hanakasti vastaan, kuten kuuluukin, tarjoilemalla melkoisen herkkupalan, josta ei pahaa sanottavaa kerta kaikkiaan löydy. Massimo Fecchi on päässyt piirtämään sarjan Karvakuono karkuteillä, joka on se alussa mainittu tribuutti. Teko on rohkea, mutta paikallaan näin onnistuneena. Tarina on mitoitettu juuri sopivasti ja syöttöjä eli viittauksia annetaan hyvään tahtiin. Sarja on mukava onnittelu Disney-maailmalta klassikkosarjakuva Tenaville sen 65-vuotisjuhlavuonna, joka huipentuu Suomessa jouluna ensi-iltansa saavaan elokuvaan. 

Vuoden viimeinen Taskari päättää vuoden onnellisissa merkeissä. Opuksesta löytyy sekä hittejä että huteja, mutta onneksi ensiksi mainitut vievät selvän voiton runsaslukuisempina ja niin oivallisina kuin ovatkin. Tämän ei pidä kuitenkaan antaa liiaksi harhauttaa koko mennyttä vuotta ruodittaessa. Taskarien kulku oli viime vuosien tapaan myrskyisää. Vaihtelu eri numeroiden laadun välillä on valtaisaa. Näin hyvä loppurutistus vuodelle antaa toivoa odottaa kurssin pitämistä ensi vuonna tasaisempaan menoon johdattavalle reitille.

Arvostelu: Aku Ankan taskukirja 433

Marraskuun valomerkki koitti jo alkuviikosta, mutta Valomerkki-nimeä kantava marraskuun Taskari ansaitsee toki vielä ruodintansa. Corrado Mastantuonon piirtämässä kannessa pääosaan pääsevät Karhukoplan konnat, jotka muuten opuksessa melkoiseen statistin rooliin jäävät. Nimihahmoiksi heidät toki korotetaan kahdessa Giuseppe Sansonen yksisivuisessa, Täysvarustuksessa ja Kiitollisuudenvelassa, mutta ne ovat rutiininomaisia suorituksia. 

Kopla esiintyy myös johtosarjassa, Carlo Panaron ja Graziano Barbaron Salasanasekoittimessa. Juoneen on kehitetty lupaava viritelmä, mutta siitä ei selvästikään oteta kaikkea irti. Tarina päätyy arvattavalle polulle. Vihoviimeiset ruudut saattavat hymyilyttää, mutta eivät ne mitään pelasta. Fabio Michelinin ja Luciano Gatton Super€uroissa koplalaisia marssitetaan myös esiin. Valitettavasti kaava toistuu tässäkin yhteydessä. Ihan hieno tarinan idea vesittyy, kun sarjassa vain jankataan samaa sivusta toiseen. Loppukin on pettymys. 

Carlo Panaron ja Paolo De Lorenzin tavanomaisen yksisivuisen Luksusauton jälkeen löytyy mielenkiintoisesti kirjan sisään sijoitettu sarja. Päässäni Asuu Muukalainen! on PAM-tarinasarjaan kuuluva osa, kuten nimestä voi päätellä. Se löytyy Taskarista kirjan kolmantena tarinana ja toisena pitkänä sellaisena. Yleensä PAM-seikkailut ovat löytyneet joko johtosarjan tai kirjan viimeisen tarinan paikalta, mutta nyt on menetelty toisin. Tarina on kuitenkin tunnelmaltaan sellainen, että se olisi sopinut paremmin perinteisen sisällysluettelon mukaiseen järjestykseen. 

Flemming Andersen on tuttu nimi PAM-sarjan piirtäjänä, mutta ensimmäistä kertaa käsikirjoittajana on Lars Jensenin sijasta Byron Erickson. Erickson on ottanut suuret saappaat täytettäväkseen, mutta onnistuu siinä hyvin. PAM-sarjoille ominaisesta tyylistä ja tunnelmasta ei ole tingitty. Hieman pistemenetyksiä tulee siitä, että sarjan uhkakuvat laimennetaan turhan nopeasti, kun siihen vaiheeseen juonessa päästään.

Suuria saappaita ovat täyttämässä myös Vito Stabile ja Stefano Intini, jotka ovat laatineet Taikaviitta-aiheisen monivalintasarjan Sankarin monta tietä. Sellaisia on toki nähty ennenkin, mutta erikoisen jutusta tekee se, että juoni pyörii Taikaviitan ensiesiintymisen ympärillä. Guido Martinan ja Giovan Battista Carpin klassikkoon Akun hahmonvaihdos vuodelta 1969 (mm. AATK 41) viittaillaan ahkerasti, mutta ei sille mitään lisäarvoa tällä tavoin tuoda. Sarjan vaihtoehdot eivät ole kovin lennokkaita. Parhaimmillaan tätä voi pitää Ankasta irrotettuna oppituntina siitä, kuinka pienetkin asiat voivat vaikuttaa elämänkulkuun dramaattisellakin tavalla. 

Ruusulinnan omistuskirjojen kaltaisten tärkeiden papereiden pyörittelyä ilmenee myös Arkkitehtonisissa arvoissa. Käsikirjoittajien Tito Faracin ja Giorgio Salatin sekä piirtäjä Roberto Vianin joukko muodostaa nimekkään ja ansiokkaan kokoonpanon, joilta voi yhdessä odottaa paljon. Odotuksille saadaan vastinetta tässä suorastaan tragikoomisessa velmuilussa, jossa Aku tuntuu kerrankin olevan pääsemässä rahoiksi samalla onnistuen puijaamaan Roopea. Tarina on tämän Taskarin paras. 

Roberto Vianin kynänjälkeä saadaan ihastella myös hiiriuniversumin puolelta, joskaan ei sieltä tavanomaisimmasta päästä. Kirjan ainoassa hiiriuniversumin sarjassa Mikki Montana käsikirjoittaja Stefano Ambrosio on lähettänyt siimahännän ja liudan muita tuttuja 1800-luvun Yhdysvaltoihin keskelle rosvojoukkoja, intiaaneja, Villiä länttä ja sisällissodankin kaikuja. Toimituskunnalle on annettava kiitoksia nokkelista, historiallisista nimiväännöksistä. Itse juoni tallaa sen verran tuttuja reittejä, että suurempaan juhlaan ei ole aihetta. 

Loput kaksi sarjaa, Alberto Savinin ja Andrea Luccin Pelle-juttu Kilpakumppani menneisyydestä ja Rodolfo Ciminon ja Luciano Milanon perinteikäs aarrejahti Todellinen viisasten kivi eivät enää perustuksia hätkäytä. Ensimmäisen loppuratkaisu sisältää kylläkin innovatiivisuutta, josta on aina kiittäminen ja jälkimmäisessä mukavaa on nimenomaan Ciminon sarjoissa ennenkin tavatun Roopen robottipalvelijan Makkosen esiintyminen. 

Valomerkille ei ole syytä näyttää valomerkkiä. Kyseessä on sujuva kokonaisuus, vaikka monen tarinan kohdalla päädytäänkin yllätyksettömiin ja siitä syystä paikoin jopa puuduttaviin ratkaisuihin. Joulukuussa eli jo tässä kuussa päätetään vuosi 400-sivuiseen opukseen, jonka Taikaviitta-aiheinen kansi on ainakin mielenkiintoa herättävä. Sitä herkkupalaa ei odotetakaan enää pitkään!