Roope-sedässä aloitetaan uuden vuoden myötä toinen
vuosikerta platinanumeroiden tahdittamana. Viimevuotiseen tapaan niitä on
luvassa neljä kappaletta ja ensimmäisenä valokeilaan pääsee kahden tyylin
taitajana lehdessä ylistettävä Corrado Mastantuono. Kansi tuo jo osaltaan ilmi
sitä, mitä lehden artikkeleissa edelleen alleviivataan. Mastantuono kykenee
mestarin elkein tasapainoilemaan paikoin pähkähulluun meininkiin kärjistyvän
Disney-sarjakuvansa sekä vakavaotteisemman tuotantonsa välillä, josta suurelle
yleisölle tunnetuinta osastoa edustaa Tex Willer.
Toimitus myöntää rehdisti sen, että vuosi tullaan
käynnistäneeksi tällä kertaa tyystin ilman nimikkolehtensä pohattasankaria.
Tämä vilahtaa vain numeron kansissa. Pahastumista periaatteen vuoksi tästä on
turha vetää. Platinanumeroille ei ole hyväksi asettaa niille rajalinjoja, jotka
pahimmillaan näivettävät täysin koko formaatin idean. Nyt toimitus pääsee
platinanumeron tyyliin tekemään rohkeita valintoja, kun suurimmassa osassa
lehteä tähtenä viilettää Mikki.
Francesco Artibanin ja Tito Faracin käsikirjoittama Paluu
alkulähteille on siinä mielessä harmillinen tapaus nyt nähtäväksi, että se saa
Suomessa jo kolmannen julkaisunsa. Lisäksi harmillista on toimituksen Ropsussa
edelleen noudattama linja olla kertomatta, jos sarja on aiemmin Suomessa
julkaistu. Uudelleenjulkaisua ei pidä nähdä negatiivisena taakkana. Asian
suhteen olisi vain ehdottomasti hyvä olla rehellinen lukijoiden suuntaan.
Konservatismiin taipuvainen allekirjoittanut ei ole aiempien
julkaisujenkaan yhteydessä tarinaa lukiessaan pitänyt siitä, minkälaisia
suuntaviivoja sarja antaa Mikin ensiesiintymiselle vuoden 1928 lyhytpiirretyssä
Höyrylaiva Ville. Sitä liikaa ajattelematta sarja on omana itsenään kuitenkin
ihan viihdyttävä tapaus. Erityisesti Faracille ominaiset vitsit ja
älynväläykset ovat onnistuessaan aina hyväksi. Mastantuono on niille oiva
tulkitsija.
Francesco Artibani on käsikirjoittajana myös Huomisen
etsijöissä. Sarja edustaa tuoreempaa tyylinäytettä niin tältä kuin lehden
päätähdeltä eli Mastantuonolta. Sekä vuoden 1998 että 2013 Mastantuonossa on
omat puolensa, mutta vertailu osoittaa selkeästi tämän löytäneen entistä
vahvemmin oman tyylinsä myöhempinä vuosina. Varhaisempaa Mastantuonoa ei
lehdessä nähdä. Sekin olisi jonkin lyhyen jutun muodossa ollut mielenkiintoinen
kokemus.
Tito Faracin poissaolo Huomisen etsijöistä näkyy
välittömästi tunnelmassa ja otteessa. Huumoria ei ole mukana läheskään samaan
malliin kuin Paluussa alkulähteille. Huomisen etsijät on kokonaisuutena iso
pettymys. Se ei oikein pääse vauhtiin ja sarjan loputtua ei voi olla kysymättä ”Tässäkö
se oli?”. Paljon lehdestä tuntuu nyt menneen hukkaan, kun tarinaa vielä
vauhditettiin pitkän uusintajulkaisun kanssa. Tässä valossa se oli aivan turha lisä
ja vei nyt hyvän tilan joltain kenties aiemmin julkaisemattomalta herkulta.
Mastantuonon oman luomuksen Palle Pulpun esiintyminen
lehdessä on aivan oikea ratkaisu. Työn sankarissa pureskeltavaksi pääsevät myös
Mastantuonon kyvyt käsikirjoittajana. Sarja on oiva esimerkki tyypillisestä
Mastantuonosta. Huumori kukkii, välillä hyvin vinksahtaneestikin. Työn
sankarissa ei päädytä niin absurdiin meininkiin kuin joissakin tapauksissa.
Välillä nähtävät runonpätkät muusta sarjasta tyyliltään poikkeavine
piirroksineen saivat pään lyömään tyhjää, mutta onneksi asia selitetään lehden
lopussa muillekin kuin italialaista sarjakuvaa paremmin tunteville auki.
Loppuun nähdään vielä lyhyesti Francesco Artibanin ja
Mastantuonon yhteisvoimaa. Numeron aihepiiriin sopivasti nytkin pyöritään
hieman erikoisemmissa merkeissä. 87 B on Taikaviitta 2000 -jatkumoon sijoittuva
kevyempi juttu. Sarjan varsinaisia osia on julkaistu Supertaskareissa. Tarina
on yllättävän riemastuttava. Sen vihulaisesta on saatu mainio vieras.
Corrado Mastantuonolle omistettu platinanumero näyttää
hyvältä ja lupaavalta, mutta on odotuksiin nähden paha pettymys. Viime vuonna
platinanumeroissa tapahtunut kehitys asetti tämän vuoden puolelle valtavia
paineita. Formaatti on edelleen kunnossa eikä tarinoiden valitsemisessa ole
nytkään havaittavissa suurempia ongelmia. Numeron koostamisessa on vain
tapahtunut virhe annettaessa Huomisen etsijöille liikaa painoarvoa. Se kun oli
lehden heikoin lenkki. Uutta platinaista yritystä pukkaa huhtikuussa. Silloin
vastassa onkin kova nimi, jonka platinaluokkaan pääsystä ei ole kysymystäkään.
Hän on Giovan Battista Carpi.
2 kommenttia:
Eikö Supertaskareista tule enää arvosteluja? Numero 4 ilmestyi marraskuussa.
Hyvä kysymys, katsotaanko josko sekin saataisiin arvosteluun vielä.
Lähetä kommentti