Taskari 30 keräilyn aloittajana

Henri Häkkilä kirjoitti mielenkiintoisen kolumnin Aku Ankan taskukirjasta 30 - Ympäri mennään, yhteen tullaan. Klassikko-taskarin koukeroihin pääset tutustumaan alla:

Taskari 30 keräilyn aloittajana

Pitkään haaveenani oli saada omakseni sata ensimmäistä Aku Ankan taskukirjaa. Nyt haaveeni on toteutunut. Vaikka sain kaikki kirjat kerralla samasta lähteestä, edelsi sitä useiden yksittäisten kirjojen hankinta erinäisiltä tahoilta. Voisi siis sanoa, että haaveeni vaati pitkän, kuusi vuotta käsittäneen urakan ja yhden yhtäkkisen onnenkantamoisen. Jostain urakka ja kokoelma lähtivät liikkeelle. Alkusysäykseksi vaadittiin yksi ainoa kirja. Tämä kirja oli Aku Ankan taskukirja 30, Ympäri mennään, yhteen tullaan. 

Kesällä 2005 olin divarissa katselemassa vanhoja Ankkoja tarkoituksenani löytää kesälukemista. Silloin aikeenani ei vielä ollut sadan ensimmäisen Taskarin haaliminen. Katselin vanhoja Taskareita, kun silmiini osui minulle erikoinen näky: suhteellisen kulunut kirja, jonka kannessa Roope ja Heluna tanssivat. Kuva kiinnitti huomioni ja aloitin kirjan selailemisen.

Kansi, jonka oli taiteillut Giovan Battista Carpi, oli tärkeä tekijä sille, että valitsin juuri tämän kirjan. Se sisälsi jotain minulle erikoista ja ennen näkemätöntä. Ehkä oletin sen perusteella kirjan sisältävän kiintoisan tarinan, johon kuva liittyi.

Vanhan Taskarin helmi

Ajan tapaan kirja lähtee käyntiin esinäytöksellä. Tekijöinä ovat käsikirjoittaja Gian Giacomo Dalmasso ja piirtäjä Giuseppe Perego, jotka tekivät urallaan paljon esinäytöksiä. Esinäytökset ovat vanhojen Taskarien helmiä, jotka yhdistävät yksittäiset tarinat pitkäksi kokonaisuudeksi. Vaikka niitä on usein parjattu, ne ovat nostalginen ja mukava lisä Taskareihin. Jonkin verran tökeröllä tyylillä piirtelevä Perego tuntuu juuri oikealta mieheltä niiden taiteilijaksi. Dalmasso niin ikään vaikuttaa täydelliseltä valinnalta kirjoittajaksi. Hän osaa yhdistää tarinat toisiinsa vakuuttavasti ja ongelmitta.

Egmont on tehnyt viime vuosina pari esinäytöstä, mutta ne ovat taantuneet täysin turhiksi muutaman sivun pätkiksi. Tanskalaiset saisivat mielellään ottaa enemmän mallia vanhoista esinäytöksistä ja käyttää aivonystyröitään sujuvammin. Vanhat esinäytökset sisältävät paljon muutakin kuin muuttumattomia variaatioita vanhojen asioiden muistelemisesta.

Barks iskee myös Taskarissa

Varsinainen ensimmäinen tarina ei ole italialaista alkuperää, vaan itsensä Carl Barksin Roope-setä ja lentävän lautasen pikkumiehet, joka tunnetaan ehkä paremmin nimellä Avaruusankat. Alkuperäistä ruutujakoa on jouduttu tietysti rukkaamaan, jotta sarja on saatu mahdutettua Taskariin. Kuulostaa kauhealta, mutta näen tässä hyvänkin puolen; ruutujen yksityiskohdat tulevat tässä koossa paremmin esiin. Jälki näyttää jopa paremmalta kuin saman ajankohdan Aku Ankoissa. Silti tarinaa luettaessa tuntuu siltä kuin jokin olisi vialla. Taskari ei ole oikea paikka Barksin sarjoille. Avaruusankat eivät suinkaan olleet ensivisiitillään Suomessa Taskarin sivuilla; tarina oli jo julkaistu jatkosarjana Aku Ankassa vuonna 1969.

Itse tarina ei saa moitteen sijaa. Barksin myöhäisklassikossa mikrokokoiset avaruusankat saapuvat Roopen rahasäiliöön hieromaan kauppaa. Roope tajuaa voivansa voittaa Epäilijöiden kerholta miljoona markkaa, jos hän tuo näytille aidon lentävän lautasen matkustajineen.

Ehkä kannen lisäksi Barksin sarja sai minut selaamaan juuri tätä vaihtoehtoa enemmän ja aidolla mielenkiinnolla. Avaruusankkoja ei vielä tällöin löytynyt kokoelmastani. Olin lukenut vain Edele Kennerin ja Vicarin tehtaileman jatko-osan.

Robottivisioita ja perinteistä huutokauppaa

Seuraavaakin tarinaa voisi luonnehtia klassikoksi. Rodolfo Ciminon kirjoittama Robottien kapina kuuluu ehdottomasti tekijänsä parhaimmistoon. Tarinassa Roope, Aku ja ankanpojat lähtevät juuri löydetylle Maata muistuttavalle planeetalle. Planeetalla on asukkaita; rauhanomaisia otuksia, jotka ovat niin edistyneitä, että ovat antaneet jo vuosisatojen ajan robottien palvella itseään. Asukkaat eivät osaa enää edes kävellä itse. Roope on saapunut planeetalle raketiksi viritetyllä rahasäiliöllään, joka on laskeutuessaan vahingoittunut. Robotit löytävät säiliöstä pudonnutta kultaa ja päihtyvät siitä. Ne eivät enää tottele isäntiensä käskyjä ja aloittavat kapinoinnin. Roope ja kumppanit palaavat Ankkalinnaan, mutta saapuvat takaisin planeetalle auttamaan sen asukkeja.

Sujuvasti etenevän tarinan on piirtänyt Luciano Capitanio, joka on jäänyt ankistien keskuudessa vähemmälle huomiolle. Nuorena menehtynyt Capitanio oli Giorgio Cavazzanon serkku. Cavazzano olikin tämän opissa ennen siirtymistään Romano Scarpan mentoroitavaksi. Capitanion ja Cavazzanon piirrostyyleistä näyttäisi löytyvänkin yhtäläisyyksiä.

Mainittu Scarpa on taiteillut seuraavan tarinan, Guido Martinan kirjoittaman Roope-sedän ja Kroisos Pennosen kilpahuudon. Suhteellisen lyhyessä, mutta hauskassa tarinassa Kroisos vakoilee Roopea, joka pakenee tätä huutokauppaan. Väärinkäsitysten kautta Roope ja Kroisos päätyvät huutamaan kilpaa entisestä salakuljettajien lymypaikasta. Kilpailu päättyy tasapeliin molempien tarjotessa miljoonaa ja joutuessa jakamaan tontin. Alkaa kilpajuoksu ja myöhemmin –etsintä.

Tuplasti Ciminoa

Rodolfo Cimino on jälleen asialla tarinan Roope-setä ja keltajalkaintiaanit myötä. Erikoisia elementtejä pursuavan sarjan on piirtänyt Giulio Chierchini. Tarinassa Roope, Aku ja pojat lähtevät lääkärin käskystä Koillissola-järvelle, jossa Roope on aikoinaan huuhtonut kultaa. Hän kertoo useiden mainareiden kadonneen aikoinaan kultalasteineen järvelle. Järvellä ankat tapaavat vanhan Samin, Roopen entisen kullankaivajatoverin. Sam, Roope ja Aku katoavat kaikki järvelle. Ankanpojat joutuvat selvittämään tapausta.

Ciminon Robottien kapinaa luonnehdin klassikoksi, mutta Keltajalkaintiaanit on turhan outo siihen asemaan. Outoihin juoniin erikoistunut Cimino tuntuu ajavan itseään umpikujaan, mikä on hänen kohdallaan toki erittäin harvinaista. Chierchinin piirrokset lisäävät outoa tunnelmaa. Kaikesta kummallisuudestaan huolimatta, tai juuri sen ansiosta, tarina on oikein mainiota ja mysteeristä luettavaa.

Makeaa mahan täydeltä on jo kolmas Ciminon tarina. Tällä kertaa piirtäjänä on Luciano Gatto. Klassisessa tarinassa Marmeladian valtio on pulassa pippurikurkkuhillokkeidensa kanssa, koska ihmiset ostavat vain Roopen yhtiöiden hilloja ja marmeladeja. Marmeladian valtionmiehet juonittelevat Roopen päänmenoksi ja onnistuvatkin saamaan tämän huonoon valoon. Roopen täytyy kohentaa imagoaan ja päihittää kilpailijansa.

Tarina on ehdottomasti Ciminon parhaimpia. Se sisältää kaikki sijoitukseen vaadittavat elementit. Erityisesti muistettavuuden kohdalla se on vahvoilla. Olen kuullut monien muistelevan juuri tätä sarjaa vielä vuosia edellisen lukukerran jälkeen. Myös piirrokset loistavat Gatton varman tyylin ansiosta.

Perinteitä kunnioittaen

Kirjan viimeinen tarina on Guido Martinan kirjoittama ja Giorgio Bordinin piirtämä Ei savua ilman tulta. Sarja sisältää melko perinteisen asetelman. Roope, Aku ja pojat lähtevät etsimään aarretta, tässä tapauksessa Roopen itsensä vanhaa kultakätköä, ja saavat Karhukoplan kannoilleen. Poikien sudenpentutaustoilla on tarinassa tärkeä rooli.

Ympäri mennään, yhteen tullaan on klassinen Taskari. Se sisältää aitoa Barksia sekä italialaistuotantoa suoraan huipulta. Erityisesti sitä voi pitää Rodolfo Ciminon taidokkuutta esittelevänä teoksena. Ciminoa on moitittu yleisesti samanlaisten tarinoiden kirjoittamisesta. Minä näen asian eri tavalla. Harva tekijä pystyy kirjoittamaan samasta lähtökuopasta satoja tarinoita, jotka ovat, samankaltaisuudestaan huolimatta, laadukasta luettavaa ja aidosti hyviä. Kriittisimmätkin ovat usein todenneet suurimman osan Ciminon tarinoista olevan silti hyviä.

Kirja tarttui mukaani. Ja myöhemmin niitä kertyi 99 lisää.