Hae tästä blogista

perjantai 27. marraskuuta 2009

Joulun parhaat kirjalahjat pakataan Ankkalinnassa

Sanoma Magazinesin julkaisema lehdistötiedote:

Lahjoita lähtö huikealle nojatuolimatkalle

Joulun parhaista kovista paketeista paljastuu upeita seikkailuja välipäivien ratoksi ja kirjahyllyn komistukseksi. Ankkalinnasta on pukin konttiin pakattu tarinoita, jotka vievät milloin historian pyörteisiin, milloin myyttiselle kuuskytluvulle. Huikeita seikkailuja on tarjolla myös kolmen caballeron matkassa suosikkitaiteilija Don Rosan tyyliin. Pehmeäkantisten joulupokkareiden parissa pääsee puolestaan Ankkalinnan joulutunnelmiin ja Iineksen lempipaikkaan. Asettele parhaat nojatuolimatkat kuusen alle – tervetuloa, joulu!


Esihistorian pyörteisiin

Uusinta uutta ankallishistorian tutkimuksen saralla edustaa Ankkojen maailmanhistoria -kirjasarja, jossa perehdytään historiallisiin kausiin aikojen alusta aina nykypäivään saakka. Ankallishistoriassa oikeat historialliset ainekset ja fiktio – tosi ja taru – sekoittuvat kutkuttavalla tavalla. Todelliset tapahtumat ja paikat luovat näyttämön fiktiivisille tarinoille ja kutsuvat kuin varkain perehtymään syvemmin historiallisiin tapahtumiin.

Kirjasarjan ensimmäisen osan tapahtumat sijoittuvat esihistoriaan ja varhaisten korkeakulttuurien aikaan. Esipuheen kirjaan on kirjoittanut arkeologi, filosofian tohtori Vesa-Pekka Herva, joka valottaa aikakauden taustoja kiinnostavasti ja elävästi. 


Myyttiselle kuuskytluvulle

Siinä, missä Ankkojen maailmanhistoria käsittelee tuhansien vuosien mittaisia ajanjaksoja, Aku Ankan Parhaat palat 1960 tarjoaa riemastuttavan kurkistuksen myyttisen kuuskytluvun käynnistäneeseen hurjaan vuoteen 1960. Vuosikerran ikimuistoisimmat tarinat on koottu kirjaksi, josta löytyy monta Carl Barksin, Paul Murryn ja muiden tuolloisten huipputekijöiden klassikkosarjaa.

Toimittaja Jukka Lindforsin esipuhe kokoaa yhteen vuoden merkittävät ihmiset ja tapahtumat John F. Kennedystä Rooman olympialaisiin, Urho Kekkosen 60-vuotispäivistä C.G.E. Mannerheimin ratsastajapatsaan paljastukseen ja kohutun uuden nuorisovillityksen eli rautalankamusiikin maihinnousuun Pohjan perukoille.


Kolmen caballeron matkaan à la Don Rosa

Rakastetun ankkataiteilijan Don Rosan yhdeksännen sarjakuvakokoelman pääosassa ovat vuonna 1945 ensi-iltansa saaneesta Kolme caballeroa -piirroselokuvasta tutut veijarit José Carioca Brasiliasta, Panchito Pistoles Meksikosta ja Aku Ankka Ankkalinnasta. Kirjassa kolmikko seikkailee pitkissä tarinoissa Kolmen caballeron paluu ja Seitsemän (miinus neljä) rohkeata caballeroa. Kirja sisältää myös Carl Barksin vuonna 1959 aloittaman ja Don Rosan 30 vuotta myöhemmin loppuun piirtämän sarjan Ankkalinnan pillipiipari.

Kolmentoista vauhdikkaan tarinan lisäksi mukana on runsaasti mielenkiintoista taustamateriaalia, kuten luonnoksia, piirrostöitä sekä taiteilijan kirjoittamat taustakommentit sarjojen synnystä.


Ankkalinnan jouluun tai Iineksen lempipaikkaan

Aku Ankan Teemataskari Todellista tonttuilua esittelee Ankkalinnan joulua 256 ennen julkaisemattoman sivun verran. Juhlakaudesta kertovat muun muassa tarinat Operaatio Lumisyöppö, Jouluvieras, Kirje Joulupukille, Pukin pikku apuri ja Poro kuntoon ja lentoon.

Kolmannessa Iines-pokkarissa Lempipaikka seurataan Iineksen ja Akun yhteisen taipaleen kiemuroita aina ensitreffeistä alkaen. Kaksikon matkassa ei aika todellakaan käy pitkäksi! Mukana menossa ovat myös Riitta Hanhi, Heluna, Ammu ja Milla Magia.

keskiviikko 18. marraskuuta 2009

Kevin Costner Suomeen!

Disneyn tytäryhtiön, Touchstone Picturesin, elokuvissakin (ainakin elokuvassa Open Range) esiintynyt Kevin Costner saapuu Suomeen. MTV3 uutinen aiheesta:

Ilta-Sanomien tietojen mukaan Hollywood-näyttelijä Kevin Costner, 54, saapuu huhtikuussa Suomeen. Mies kiertää maailmaa kantribändinsä kanssa.

Oscar-voittajanakin tunnettu näyttelijä esiintyy Helsingin Finlandia-talossa oman Modern West -yhtyeensä kanssa. Seitsenjäseninen orkesteri soittaa kantrirockia ja julkaisi vuosi sitten esikoislevynsä. Ennen Suomea yhtye esiintyy muun muassa Yhdysvalloissa, Kanadassa, Saksassa ja Ranskassa.

Costner on näyttelemisen ohella myös ohjannut ja tuottanut elokuvia. Hänen tunnetuimpia elokuviaan ovat muun muassa Tanssii susien kanssa sekä Bodyguard.

tiistai 17. marraskuuta 2009

Uusi yritys - Randy Newman Suomeen!

Viime vuonna Suomeen pyrkinyt muusikko Randy Newman on tulossa Suomeen. Viime kerralla mies sairastu ikävästi ennen konserttia, mutta toivottavasti nyt säästytään tältä takaiskulta. Helsingin Sanomien uutinen aiheesta:

Yhdysvaltalainen laulaja ja lauluntekijä Randy Newman (65) konsertoi Helsingin Kulttuuritalolla tiistaina 27. huhtikuuta. Newman kuuluu USA:n maineikkaimpiin lauluntekijöihin ja elokuvasäveltäjiin.

Randy Newman tunnetaan sarkastisena lauluntekijänä, jonka ironia piikittelee yhteiskunnallisille epäkohdille. Erityisen julma hän on ollut amerikkalaisille perusarvoille. Toisaalta hänen laulunsa ovat myös kauniita rakkauskertomuksia.

Randy Newmanin tunnetuimpia kappaleita ovat muun muassa Sail Away, I Love L.A, Short People sekä Political Science. Randy Newmanin materiaalia ovat esittäneet muun muassa Harry Nilsson, Ray Charles, Ringo Starr, Ry Cooder ja Joe Cocker.

Randy Newman tunnetaan myös ansioituneena elokuvasäveltäjänä, jonka musiikkia on kuultu esimerkiksi elokuvissa Ragtime, Kolme amigoa, Toy Story sekä Monsterit Oy, josta hän sai myös Oscar-palkinnon.

Hänen laulujaan on kuultu myös monissa tv-sarjoissa aina Peyton Placesta Monk-sarjaan.

Randy Newman on saanut urallaan myös 5 Grammy- palkintoa.Newmanin piti esiintyä Helsingissä jo vuosi sitten, mutta konsertti jouduttiin peruuttamaan tähden jouduttua selkäleikkaukseen.

Liput Newmanin konserttiin tulevat myyntiin maanantaina 23. marraskuuta Lippupisteessä.

lauantai 14. marraskuuta 2009

Ensi vuoden Disney-sarjakuvista...

Ensi vuonna julkaistavista Disney-sarjakuvista on tullut hieman lisätietoa. Ainakin seuraavanlaisia teoksia on lupa odotella:

-Näköispainos 1968 I & II, ovh. 51€/kpl, ilmestymisviikko 4/2010

-Ankkojen maailmanhistoria 2: Antiikin aika, ovh. 33€, 320 sivua, ilmestymisviikko 5/2010

-Taskarin juhlakirja, ovh. 20€, 336 sivua (tekijäkaarti mm. Romano Scarpa, Giovan Battista Carpi, Giorgio Cavazzano, Massimo De Vita, Casty, Andrea Freccero ja Silvia Ziche), ilmestymisviikko 9/2010

-Ankan elämää: Näin naapurissa, ovh. 24€, 160 sivua (tekijäkaarti mm. Carl Barks, Daniel Branca, Marco Rota, Vicar, William van Horn), ilmestymisviikko 14/2010

perjantai 13. marraskuuta 2009

Voita liput Disney on Ice- tapahtumaan

Voita liput Disney on Ice- tapahtumaan! Aku Ankka-lehti arpoo viikoilla 45-48 kolme lippupakettia (2 aikuista + 2 lasta) Disney on Ice -jääshow'hun Helsingin Hartwall Areenalle keskiviikkona 27.1.2010 kello 18.30.

Arvontaan voit osallistua täällä!

Onnea arvontoihin!

torstai 12. marraskuuta 2009

Jälleen uutta Barksia!


Carl Barksin ja Garé Williamsin (myöhemmin Garé Barks) yhteisen, julkaisemattoman ja viimeistelemättömän lastenkirjan kuvitusta on vuotanut nettiin. Lisätietoa Sekvenskonstista...

Oscar-ehdokkaiden listaa julki

Joku seuraavista elokuvista tulee voittamaan Oscarin parhaana animaatioelokuvana. Onko blogin lukijoilla jo omat suosikkinsa?:

Alvin and the Chipmunks: The Squeakquel (Alvin ja pikkuoravat 2)
Astro Boy
Battle for Terra
Cloudy with a Chance of Meatballs
Coraline (Coraline ja toinen todellisuus)
Disney's A Christmas Carol (Saiturin Joulu)
The Dolphin – Story of a Dreamer
Fantastic Mr. Fox (Kekseliäs kettu)
Ice Age: Dawn of the Dinosaurs (Ice Age 3: Dinosaurusten aika)
Mary and Max
The Missing Lynx
Monsters vs. Aliens
9
Planet 51
Ponyo
The Princess and the Frog (Prinsessa ja sammakko)
The Secret of Kells
Tinker Bell and the Lost Treasure (Helinä-keiju ja kadonnut aarre)
A Town Called Panic
Up (Up - kohti korkeuksia)

Näistä peräti neljä on Disneyn elokuvia (Disney-elokuvat paksunnettu).

sunnuntai 8. marraskuuta 2009

Disney-klassikot teattereissa

Vanhat Disney animaatioelokuvien helmet, Disneyn klassikot kiertävät jälleen maamme elokuvateattereita. Tässä pieni listaus:

Finnkinoissa näkyvät seuraavat elokuvat tänään:

101 dalmatialaista: Espoo ja Turku
Bambi: Jyväskylä ja Pori
Kaunotar ja Kulkuri: Oulu ja Vantaa
Leijonakuningas: Tampere ja Kuopio
Prinsessa Ruusunen: Helsinki ja Lahti
Viidakkokirja: Rovaniemi

Näiden lisäksi Orion esittää seuraavat Disney-elokuvat:

15.11.2009 klo 16.00: Kaunotar ja Hirviö
22.11 klo 16.00: Kaunotar ja Hirviö
6.12 klo 16.00: Aladdin
13.12 klo 16.00: Leijonakuningas
20.12 klo 16.00: Notre Damen kellonsoittaja
27.12 klo 16.00: Pocahontas
3.1.2010 klo 16.00: Herkules
10.1 klo 16.00: Mulan
17.1 klo 18.00: Mulan

Kannattaa käydä tutustumassa, sillä kaikki elokuvat ovat vertaansa vailla. Monet ovat jopa Oscar-voittajia, kiitos mahtavien säveltäjien (Alan Menkenin sävellykset elokuvissa Kaunotar ja Hirviö, Aladdin sekä Pocahontas oikeuttivat kaikki kahteen Oscariin (paras musiikki ja paras laulu), samoin kuin Elton Johnin Leijonakuningas)...

torstai 5. marraskuuta 2009

Boom! Studiosin uutta materiaalia


Boom! Studios julkaisee uuden painoksen mainiosta kirjasta The Life and Times of $crooge McDuck (Roope Ankan Elämä ja Teot). Sen lisäksi tuloilla on Walt Disney's Christmas Classics, joka sisältää seuraavat tarinat:

Santa Claus’s Visit (Jack Hannah)
It’s a Wonderful Christmas Story (Romano Scarpa)
Mister and Mistletoe (Al Taliaferro)
Best Christmas (Carl Barks)
Mickey’s Christmas Mix-up (Don Gunn)
Santa’s Stormy Visit (Carl Barks)
Mickey’s Christmas Trees (Don Gunn)
Three Good Little Ducks (Carl Barks)
Christmas on Bear Mountain (Carl Barks)

Tarkempaa tietoa sekä kuvitusta voit tutkailla Wolfstad- sivustolta.

keskiviikko 4. marraskuuta 2009

Disneyland myös Kiinaan

Iltasanomat julkaisi seuraavan uutisen sivuillaan:

Disneyland levittäytyy Kiinaan

Kiina on antanut Walt Disney -yhtiölle luvan rakentaa huvipuiston Shanghaihin.

Päätös vuosia valmistellussa lupa-asiassa tuli vain pari viikkoa ennen presidentti Barack Obaman Kiinan-vierailua.

Disneyland nousee 4-5 vuoden sisällä Pudongin alueelle kaupungin kansainvälisen lentokentän läheisyyteen. Sen hinnaksi on arvioitu noin 2,5 miljardia euroa.

Disney-huvipuistoja on tällä hetkellä viisi. Ne sijaitsevat Anaheimissa, Orlandossa, Tokiossa, Hongkongissa ja Pariisissa.

Don Rosa Suomeen!

Timo Ronkainen tiedotti seuraavaa Kvaakissa:

Uusinta tietoa:
Don on Suomessa 2.12.-14.12.2009! Tulee taas Tuuriin Keskisen vieraaksi.
Enemmän ja tarkempaa tietoa, jahka asiat selkenevät. En esim. tiedä vielä signeeraako muualla kuin Tuurissa.

Timo

Timo Ronkainenhan on Ankkalinnan Pamauksen päätoimittaja, joten mistään uutisankasta ei liene kyse...

tiistai 3. marraskuuta 2009

Jyrki Kovaleff (1954-2009)

Jyrki Kovaleff on menehtynyt. Hän kuoli 3. marraskuuta Laakson sairaalassa, Helsingissä. Kovaleff muistetaan mm. rooleistaan Uuno Turhapuro-elokuvissa, mutta hän toimi myös monissa Disney-animaatioissa ääninäyttelijänä. Bambi 2- elokuvassa hän oli Pöllövaari, Aivan villit- filmissä taasen Tane. Ehkä hänen rakastetuin roolisuorituksensa oli kuitenkin Töppö Kaunotar ja Hirviö- elokuvassa.

maanantai 2. marraskuuta 2009

Aikuisten Aku - Nyt myös Suomessa!

Markkinointi&Mainonta julkaisi kotisivuillaan tällaisen uutisen:

Sanoma Magazines Finland lanseeraa aikuisille suunnatun Aku-lehden. Kyseessä on lokalisoitu versio Sanoma Uitgeversin Hollannissa ilmestyvästä Donald-lehdestä. Ensimmäinen suomenkielinen Aku ilmestyy Aku Ankan syntymäpäivänä 9. kesäkuuta.

Aku käsittelee lifestylea, muotia, autoja, taidetta ja matkailua niin, että jutuissa on linkki Aku Ankan maailmaan. Donaldin ensimmäisessä, loppuunmyydyssä numerossa esiteltiin muun muassa joukko "Aku-tyttöjä" – naisia jotka ovat toimineet esimerkiksi Aku Ankka -leffojen ääninä tai Aku-jääshow'n esiintyjinä.

Sanoma Magazinesin mukaan Aku on lehti, "jota miehetkin voivat lukea". Lehdellä kosiskellaan myös brändimainostajia, joille perinteinen Aku Ankka on jokseenkin haasteellinen media. Hollannin Donaldissa on muun muassa auto-, kosmetiikka- ja alkoholimainontaa.

Aku-lehden painos on vähintään 90 000 kappaletta. Toistaiseksi Sanoma Magazines on tehnyt päätöksen yhden numeron julkaisemisesta. Lehti on irtonumeromyynnissä.

Akun päätoimittajana toimii myös Aku Ankkaa päätoimittava Jukka Heiskanen, toimituspäällikkönä Anne Stolt ja brand managerina Sinikka Alanne.

Mielenkiintoista materiaalia siis tiedossa...