Uuden Ankantekijät- kirjan lehdistötiedote:
Ankantekijät-kirjasarjan yhdennessätoista osassa Mestari ja muusa esitellään Daniel Brancan mestarillista piirrosjälkeä. Argentiinalaista taiteilijaa ei suotta ole luonnehdittu pampan Barksiksi. Branca vei barksilaista perinnettä uuteen, animaatiomaisempaan suuntaan: hän osasi liioitella henkilöidensä ilmeitä ja eleitä sopivan herkullisesti, klassisen animaation tapaan.
Mestari ja muusa esittelee ankkataiteilijoiden aateliin lukeutuvan Brancan taidokasta piirrosjälkeä. Teokseen on valittu viisitoista
tarinaa, jotka yhdessä muodostavat varsin edustavan näytteen hänen lahjakkuudestaan. Piirtäjän alkukauden tuotannosta kirjaan on poimittu tarina Porokyydillä pohjan perukoille (1978). Brancalle ominaisesta vauhdikkaasta tyylistä ja ilmeikkäistä hahmoista nähdään mahtavia esimerkkejä vaikkapa sarjoissa Nokan loksutusta sekä Pankkiiri köyhyysloukussa (1986). Muutaman piirtämänsä sarjan Branca on myös käsikirjoittanut itse: kirjan tarina Vihreän toivon jäljillä (2002) on yksi niistä. Mukana on myös Kari Korhosen käsikirjoittama tarina Kohtalokas 65 (1996). Kirjan sarjakuvista neljä on Suomessa aiemmin julkaisemattomia.
Brancan sarjat ihastuttavat ilmeikkyydellään
Daniel Branca (1951–2005) syntyi Buenos Airesissa. Lahjakkaan piirtäjän ura lähti alkuun jo nuorena poikana hänen saadessaan apulaisanimaattorin pestin mainostoimistossa. Kunnianhimoisemman animaatiotyön pariin Branca pääsi melko pian animaatiotiimissä, joka valmisti paikallisen TV-kanavan lastenohjelmaan minuutin pituisia animaatiosarjan jaksoja. 1970-luvulle tultaessa Branca piirsi kollegansa kanssa lastenlehden sarjakuvaosiota.
Ensimmäisen Disney-sarjansa Branca piirsi 1977. Sarjakuvien lisäksi hän työsti useita tyylikkäitä kansikuvia, joita nähtiin erityisesti 1980-luvun Aku Ankoissa. Ankat saivat jäädä joksikin aikaa 1980-luvun alkupuolella, kun maalaustaiteesta kiinnostunut Branca opiskeli alaa Pariisissa. Taiteilijan abstrakteja, kubismista ja konstruktivismista vaikutteita ottaneita maalauksia nähtiinkin useissa näyttelyissä. Myöhemmin 1980-luvulla Branca palasi jälleen ankkojen pariin. Maalaamisen ohella syntyi entistä tyylikkäämmin toteutettuja tarinoita, joiden pehmeä, näyttävä ja ilmeikäs piirrosviiva alkoi herättää yhä suurempaa ihastusta sarjakuvaharrastajien keskuudessa. Tyyli näkyi hahmojen animaatiomaisena lennokkuutena, josta Brancaa erityisesti ihaillaan.
Daniel Brancan lempihahmoja olivat Roope Ankka, jonka yliampuva ahneus tarjosi hänen mukaansa kiinnostavia tarinankerrontamahdollisuuksia, sekä Milla Magia, joka uhkui sellaista jännittävää aistillisuutta, jota ei juuri muista naispuolisista ankkahahmoista löytynyt.
Copyright: Disney
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti