Arvostelu: Aku Ankan taskukirja 439

Toukokuun jo perinteinen Triplataskari kantaa ylevässä kannessaan nimeä Kovin kolikko. Vielä taannoisessa Aku Ankan tulevaa valottaneessa nurkkauksessa nimenä oli Kovaa valuuttaa, mutta mitä ilmeisimmin toimituksessa on havaittu, että kyseisellä nimellä on jo varustettu numero 271. Hienoa, että Taskari-kaimojen syntyminen halutaan välttää. Nimien ainutlaatuisuus on vaalittava asia. Kaimojakin 439 Taskarin joukosta kuitenkin löytyy! Hetki lyö.

Triplaan mahtuu 768 sivua, mutta 768 sivuun vain kaksi Egmont-tuotosta. Egmontin sarjat ovat muutenkin jääneet harvinaisemmiksi viime vuosien Taskareissa. Tämä ei ole kehu saati moite, ainoastaan huomio. Egmont-tuottoiset tarinat eivät ole Taskarille mikään itseisarvo, jota ei tulisi riistämän. Ne ovat hyvä lisä, jos kykenevät viihdyttämään. Tässä Taskarissa niistä ei siihen oikein ole. Pat ja Carol McGrealin ja Massimo Fecchin Hiilloksen herra sekä Rune Meiklen ja Flemming Andersenin Korven kumma kulkija ovat hyvin rutiininomaisia suorituksia. 

Tuhdin lukupaketin alusta löytyy myös parempaa. Alessandro Sistin ja Claudio Sciarronen Mikki-juttu Maanpiirtäjä on varsin mukava luettava, joskin siltäkin jäävät korkeimmat arvosanat tavoittamatta. Taikaviitta-sarjalla Dimensiokirjurin uhka on poikkeuksellinen ja hämäävä, suorastaan räjähtävä ja kaikin puolin onnistunut avaus. Ovela aloituskikka saa ensiksi epäilemään kyseessä olevan painovirhe, mutta niinhän ei suinkaan ole. Valitettavasti pontevan aloituksen jälkeen sarjan vauhti ja vimma hyytyvät ja lopulta lento katkeaa hyvin lyhyeen. Roberto Gagnor ja Marco Mazzarello olisivat mielellään saaneet kyhätä tästä isommankin seikkailun. 

Isommat seikkailut on mainittu, joten tällä aasinsillalla ei voi olla jatkamatta Isoon loiskikseen. Lähes 200-sivuinen täysin kahjolla huumorilla varustettu juttu yllättäisi varmasti, ellei niitä olisi nähty aiemminkin nimenomaan toukokuisissa Triploissa. Ison loiskiksen takana on tietysti Silvia Ziche. Vajaan parinsadan sivun mittaisen jutun laatiminen on haastava urakka, semminkin kun tyylilajina on komedia, jossa vieläpä vedetään tarkoituksellisesti niin yli kuin vain voidaan. Runsaaseen sivumäärään mahtuu niin hauskoja oivalluksia kuin kiusallisen tylsistyttäviäkin vetoja, mikä sinällään ei ole ihme. Koska näitä on Zicheltä nyt toistamiseen ja toistamiseen nähty, alkaa niistä parhain puhti olla poissa. Uutuudenviehätyksen ja yllätysmomentin katoaminen on paha isku näille jättijutuille eikä siitä syystä Iso loiskis ole enää niin iso kuin toivoisi. 

Tiuhempaan tahtiin kuin Zichen megalomaanisia tarinoita on viime aikoina nähty nuotiotarinoita. Nuotiotarina rumpalipojasta ja kohtalon kolmesta rovosta on jälleen Rodolfo Ciminon käsikirjoittama. Piirtäjänä on Giorgio Cavazzano. Triplan päättävä sarja kuuluu nuotiotarinoiden heikompaan päähän ja on ilkeän siirappinen. Siirappia voisi pelätä olevan myös Jacopo Cirillon ja Luca Usain sarjassa Piinalliset puhelut ja Roberto Gagnorin ja Alessandro Gottardon tarinassa Kuka tahtoo tanssiin?, mutta niissä ongelmilta vältytään vääntämällä asiasta vitsiä. 

Kevään Taskareissa eräs yllätyksellinen teema on ollut kesälomatunnelma. Triplassakin tällaisia lomailutarinoita on. Näistä hyviä esimerkkejä ja samalla hyvä sarjoja ovat Augusto Macchetton ja Giuseppe Dalla Santan Ihmeellinen halihiekka sekä Bruno Concinan ja Giovanni Romaninin Ahkeraa lomailua. Floppina mainittakoon Nino Russon ja Franco Valussin imelä Minni ja Mikki -sarja Musiikin voima. 

Massimo De Vita on piirtänyt Triplan sarjoista kaksi ja molemmat ovat Mikki-juttuja. Niistä tuoreempi, Seminolien kultainen keihäs on Bruno Sardan käsikirjoittama ja tuo mukanaan Jeremias-sedän. Sarja on kliseisyydessään heikko eikä pääse sytyttämään missään vaiheessa. Guido Martinan käsikirjoittama Tohtori Leskenturman jäljillä on vanhempi tapaus, kuten legendaarisesta Martinan nimestä voidaan päätellä. Vuodelta 1976 peräisin oleva sarja kuuluu tarinasarjaan, jossa Mikki ja Hessu seikkailevat Villin lännen maisemissa. Tuotos on taattua jälkeä tekijöiltään.

Myös kaksi muuta Triplan vahvaa sarjaa ovat 1970-luvulta. Molemmat ovat varsin lyhyitä, hupaisia Roope-juttuja, jotka kuitenkin nopeasti luettavassa tiiviissä paketissa onnistuvat iskemään hermoon oikealla tavalla. Henkivartija sekä Porho ja potretti ovat molemmat Carlo Chendin käsikirjoittamia. Ensimmäisen on piirtänyt Giorgio Bordini ja jälkimmäisen Romano Scarpa. Sarjat ovat tyylilajissaan erinomaisia ja samalla koko Triplan parhaimmistoa. 

Vielä on Triplassa yksi sarja, joka on syytä mainita, oli sen laatu mitä tahansa: Tuplanolla-sarja Maailman laidalla. Marco Boscon ja Graziano Barbaron tarinan puhekuplissa on jostain syystä hivenen suurempi fontti kuin muissa sarjoissa. Tarina ei lähetä alkuun toiveikasta henkeä, mutta parantuu edetessään ja on lopulta oikein piristävä tuotos. Tällaiset niin sanotut välipalasarjat, jotka eivät kuljeta eteenpäin Tuplanolla-saagan suurempaa juonta, ovat onnistuessaan hienoja agenttiparodioita. 

768 sivua voi tulla ahmaistuksi äkkiä, jos sisältö maistuu. Ei voi väittää, ettei maistuisi, mutta joukkoon osuu myös sattumia, joita ei purematta niele. Isoin pala on vähemmän yllättäen Silvia Zichen Iso loiskis, jossa on sattumaakin mukana. Zichen megamittaiset hupailut ovat olleet mukava perinne niin ikään traditioksi muodostuneissa toukokuun Triploissa, mutta ne kärsivät tästä perinteen syntymisestä. Sarjoissa ei ole ollut tarpeeksi erilaisuutta. Kokonaisuutena Kovin kolikko on positiivisen puolella. 768 sivun jälkeen huomiota voi vielä kiinnittää kanteen ja tarkistaa, mitä siellä ytimekkäästi latinaksi todetaankaan.  

Aku Ankka mukana Suomen 100-vuotisjuhlissa

Suomi täyttää ensi vuonna 100 vuotta ja on luonnollista, että kansallissankari Aku Ankka osallistuu juhlintaan. Ankan ympärille on suunnitteilla erilaisia tempauksia ja eilisessä Akkarissa kansa haastettiin mukaan visioimaan juhlallisuuksia. Mitkä ovat sellaisia Suomen ja suomalaisuuden symboleita, tapoja tai tapahtumia, jotka suomalais-ankallisessa juhlassa tulisi olla edustettuna?

Ankantekijä Kari Korhonen on lupatunut taiteilemaan ehdotusten pohjalta sarjakuvia juhlavuonna julkaistavaksi. Aivokopassa kannattaa laittaa rattaat pyörimään, sillä kunnian ja isänmaanrakkauden lisäksi onnekkaimmille ideanikkareille on luvassa Korhosen aitoja ja alkuperäisiä kuvakäsikirjoituksia juhlasarjoista.

Ideoita otetaan Akkarissa vastaan tämän kuun loppuun asti niin sähköpostitse, sosiaalisessa mediassa kuin perinteisesti Posti-Kustin kuljettamana. Sosiaalisessa mediassa aihetunnisteena on #akujasuomi100. Akkarin sähköpostiosoite on aku.ankka(at)sanoma.com ja postiosoite Aku Ankka, PL 100, 00040 Sanoma. Viesteihin toivotaan otsikoksi Aku Ankka & Suomi 100.

Arvostelu: Aku Ankan taskukirja 438

Huhtikuussa ilmestynyt Polttopiste on 400-sivuinen jo tutuksi käyneeseen tapaan. Sisällysluettelosta löytyy kattava listaus ankantekijöinä arvostettuja nimiä. Kuukauden kierros sarjakuvia lähtee käyntiin niin ikään arvostetun tarinasarjan uudella osalla. Tosin PAM- eli Päihitämme Avaruuden Muukalaiset -sarjojen arvostus lienee kärsinyt tämän vuosikymmenen puolella inflaation. Sarjan ollessa 2000-kymmenen alussa vielä tuore tuntuivat sen kaikki tarinat iskevän suoraan tajuntaan. Tämä uutuudenhohdon ja tuoreudentunnun katoaminen on tarinasarjojen pitkän jatkumisen riski. 

PAM on ikääntynyt eikä ole kyennyt samaan tahtiin päivittämään itseään niin, että hohto olisi säilynyt. Yleensä käsikirjoittajan paikalla olevan Lars Jensenin korvaantuminen Byron Ericksonilla ei tuo ratkaisua pöytään. Pienen Arkeologisen Munauksen otsikko houkuttelee kutsumaan tarinaa nimensä veroiseksi. Piirrostyöstä vastaa totutusti Flemming Andersen, jonka viiva ei ole enää niin entisaikain venyvää. 

Ensimmäinen erityistä pitkän uran tuomaa kunnioitusta huokuva nimi sisällysluettelossa on Rodolfo Cimino. Neljä vuotta sitten edesmenneeltä käsikirjoittajamestarilta on mukana kaksikin sarjaa. Maurizio Amendolan piirtämä Mikki-juttu Kohtalokas valtaistuintango on melko keskinkertainen tekele, mutta Guido Scalan piirroksilla ryyditetty Kassankellot yltää lähemmäs pankin räjäyttämisessä. Roopen aarteenmetsästyksen ja finanssien perässä poukkoileva sarja on käänteiltään klassista Ciminoa erinomaisesti toteutettuna. 

Toisen Ciminon sarjoista piirtänyt Maurizio Amendola on vastuullinen myös Etsivien ja vihivelhojen sekä Golftaiturin kuvituksista. Jälkimmäinen on Augusto Macchetton kirjoittama lyhyt Hannu-juttu, josta ei riemu ehdi repeämään, mutta ensiksi mainitulla Bruno Sardan käsikirjoittamalla sarjalla voisi lähtöasetelmien puolesta olla ässä hihassaan. Rankku Kanuuna on hauska hahmo ja tämän kohtaaminen Milla Magian kanssa vaikuttaa lupaavalta ennen jutun lukemista. Muistinmenetyksellä varustettu juoni ei ollut välttämättä se paras ratkaisu. 

Hyviä, lupaavia hahmoja kohdataan myös Sergio Cabellan Radio Lemmen rakkauspulmissa. Odotettavissa on Roopen, Riitan ja Kuunon bisnestaisto, mutta se ei ehdi alkaakaan, kun Cabella jo viheltää pelin tyystin poikki. Suoritus sinänsä, että tällaiselta lähtöviivalta itsensä saa suorittua vaihtopenkin puolelle. Corrado Mastantuonon ja Andrea Frecceron Palle Pulppu -juttu Velipojan hairahdus kärsii hieman samoista oireista, mutta ei yhtä mittavissa määrin. 

Hessu aavikkopoliisina on siitä erikoinen tarina, että siinä piirtäjälegenda Massimo De Vita on tarttunut myös käsikirjoittajan kynään. Kerta ei ole suinkaan ensimmäinen, mutta harvinainen kylläkin. De Vita läpäisee testin puhtain paperein. Tarina sisältää pitkälti melko perinteistä huumoria, joka tuo mieleen vanhat lyhytanimaatiot. Perinteisen huumorin ystäville on myös Carlo Chendin ja Romano Scarpan mainio pikku juttu Päivälliset pohatan tapaan. 

Maestro Enrico Faccinilta nähdään tälle tyypillinen yksisivuinen Tuuripeliä, mutta siihen ei tämän osuus jää. Helmikuun Taskarissa Faccini toimi toisen maestron, Castyn, käsikirjoituksen piirtäjänä ja yhteistyö kantoi hedelmää. Tohtori Tiktakissa herrat ovat jälleen lyöneet taiteelliset päänsä yhteen ja toimivat molemmat sarjan käsikirjoittajina Castyn tällä kertaa piirtäessä. Nyt tulos on jopa edelliskertaa parempi, vaikka silloinkin sieti jo aplodeerata. Tarina on helppo julistaa Taskarin parhaaksi ja samalla parhaaksi sarjaksi, mitä Castylta on vähään aikaan nähty. Monet kerrat on tullut kaipailtua sitä otetta, joka Castyn varhaisissa tarinoissa oli. Nyt ei kaipailla, sillä tässä sitä on!

Vielä on Taskarissa pari sellaista juttua, jotka mainioudellaan ansaitsevat maininnan. Ne ovat Carlo Panaron ja Andrea Frecceron Hansu-sarja Herkkusuiden perintötaisto ja Augusto Macchetton ja niin ikään Andrea Frecceron Pelle-juttu Yllättävän onnistunut loma. Näiden myötä voidaan kokonaisvaltaisesti Polttopisteen todeta olevan päivänpaisteen kaltainen hieno hengennostattaja. Hyviä sarjoja oli paljon, mutta erityisesti mieltä lämmittää Castyn nimen alla tapahtunut suuri onnistuminen. Sieltä suunnalta on odotettavissa isoja asioita jatkossakin.

Ankkojen levikkilasku jatkuu

Suomalaisille Disney-julkaisuille luettiin toissa vuoden levikkitilastoissa madonlukuja eikä valoa pilkahtanut viime vuodenkaan osalta. Aku Ankan levikki oli viime vuonna 202 094 kappaletta, mikä on alin lukema peräti 49 vuoteen. Jo toissavuotisen 228 050 kappaleen levikin kohdalla synkisteltiin huonoimmalla tuloksella vuosikymmeniin, mutta laskua on tullut vielä siitäkin lisää. Pudotus jyrkentyy entisestään muistettaessa, että Akkari teki vielä kahdeksan vuotta sitten levikkiennätyksensä, 324 500.

Roope-setä uudistui viime vuonna, mutta siitä ei seurannut levikkiin hyvää. Pudotusta tuli toissa vuoden 52 185 kappaleesta yli 10 000 kappaleen verran, sillä levikki oli viime vuonna 41 877. Tulos on alin ainakin 19 vuoteen. Prinsessan levikkitappio ei ollut näin roima, mutta laskua sekin joutui kokemaan. Toissavuotisesta 23 829 lehdestä päädyttiin lukemaan 21 432. Aku Ankka Ekstran levikkitietoja ei viime vuodelta ole saatu, mutta kaiken järjen mukaan Ekstrankin levikki on kokenut laskua. Toissa vuonna sen levikki oli 65 608 kappaletta.

Ankka-lehtien perheen kuopus, Aku Ankka Juniori, on ryhmän valopilkku. Se on ainoa julkaisu, joka on kyennyt viime vuonna kasvattamaan levikkiään. Lehden aloitusvuonna 2014 Juniori ylsi 9 432 kappaleen levikkiin, kun viime vuonna se taas oli 13 085 kappaletta.

Tiedot ovat Kvaak.fi-sivuston keskustelualueelta.

Arvostelu: Aku Ankan taskukirja 436 & 437

Toukokuu on Taskari-arvostelujen kuukausi, sillä sen kuluessa on tarkoitus ruotia kevään aikana ilmestyneet taskukirjat ja ainakin yksi kovakantinenkin opus. Ruljanssi lähtee liikkeelle tupla-arvostelulla helmikuussa ja maaliskuussa ilmestyneistä Taskareista 436 ja 437, Viikinkien valtias ja Kultakylpy. 

Byron Ericksonin ja Massimo Fecchin johtosarja Valhalla ei ole yllättävä lähtölaukaus viikinkikantiselle kirjalle. Yllättämään pääsee kylläkin Ericksonin käsikirjoituksen heikkous. Herran tarinat tuntuivat aiemmin aina harvinaiselta herkulta, joissa oli joka kerta jotain erityistä mukana. Tässä tapauksessa tuosta tunteesta ei ole tietoakaan. Erickson yhdistää perinteisiä tarinallisia elementtejä mielenkiintoisesti toisiinsa, mutta näistä kivistä ei tulta syty. Ratkaisua yritetään hakea täydellä mysteerisyydellä, mutta sekään ei nyt toimi vaan lisää jutun omituisuutta. 

Kirjan ainoalta Mikki-tarinalta on odotettavissa enemmän, sillä sen takana ovat melkoiset tekijät, Casty ja Enrico Faccini. Heistä puhuttaessa ei termi ”maestro” koskaan voi kulua! Kummitusten klubi on erinomainen työnäyte Castylta ja Faccinin piirrokset vain lisäävät sarjan erityisyyttä ja erinomaisuutta. On silkka ilo nähdä tällaiset mestarit yhteistyössä ja erityisesti päästä ihailemaan Faccinin tyylittelyä hiiriuniversumissa ja tyystin toisenlaisen käsikirjoituksen parissa kuin tältä itseltään on totuttu näkemään.

Ilaria Isaian käsikirjoittama ja Cladia Forcellonin sekä Roberta Zanottan piirtämä Iines Ankka ja särjetty lumous on alkujaan julkaistu italialaisessa Minni-lehdessä ja sen kyllä huomaa aivan kaikesta. Juttu on niin ällöttävä, että sille on nopeasti tarjolla oikein useammankin kuukauden floppileimaa. Tällaiset tekeleet voisi suosiolla jättää taannoisten Iines-pokkareiden kaltaisiin julkaisuihin, jos näille oikein sivuja halutaan uhrata. 

Taavia on mukava nähdä, mutta ei sellaisissa merkeissä kuin Stefano Ambrosion ja Luciano Milanon tylsässä jutussa Taavi Ankka vastaa, kun kysytään. Tylsäksi on äitynyt myös Taikaviitta Alessandrojen Mainardi ja Pastrovicchio Salaisessa henkilöllisyydessä, joka harvinaisesti viittasankarin esiintymisestä huolimatta on otsikoitu Akun nimen alla. Tarinan juoni toki antaa tälle perusteet. Kutkuttavan juonen mahdollisuudesta luovutaan sarjassa ehdoitta. 

Nuotiotarina sadunhohtoisesta hopeajärvestä kuuluu tarinasarjaan, josta on viime aikojen Taskareissa muutamia osia nähty. Sarja ei ole laaja, joten kenties loppujenkin julkaisemattomien osien voisi olettaa ilmestyvän eteemme. Tämän nuotiotarinan on käsikirjoittanut Nino Russo, mutta muuten ne ovat Rodolfo Ciminon kynäilemiä, lukuun ottamatta Augusto Macchetton kunnianosoitusmaista käsikirjoitusta vuodelta 2013 (AATK 429). Nuotiotarinat ovat olleet laadultaan hyvin vaihtelevia ja valitettavasti tämä Alessandro Perinan piirtämä tapaus sijoittuu sinne heikompaan päähän.

Taskarin loppuun tartutaan vielä Gabriele Mazzolenin ja Andrea Frecceron johdolla oikein ajankohtaiseen aiheeseen. Sometellen sotaan -sarjassa istutetaan Ankkalinnaan sosiaalisen median eli somen maailma. Roopen nyrpeä suhtautuminen siihen tarinan alussa kuvastanee hyvin sen tilannetta Ankkain maailmassa ainakin tähän asti. Joko somea ei ole Ankkalinnassa esiintynyt tai sitten se on tieten tahtoen nostettu yksittäisissä sarjoissa vahvaan rooliin. Onhan näitä nyttemmin naurettavilta vaikuttavia ilmiöitä on ennenkin ollut ja mennyt, mutta Ankkalinna on ja pysyy. Kuten Roopekin toteaa, ”tämä älytön villitys ei kestä kauan”. Eikös? Joka tapauksessa, tämä tarina on yllättävän hyvä eikä sorru yksioikoiseen, kritiikittömään somen ylistämiseen. Loppuun täytyy todeta, että vaikka tarinassa virkavaltaa hälytetään somen välityksellä, niin eiköhän se nopein ja turvallisin tapa saada hätätilanteessa yhteys ole edelleenkin hätänumeroon soittaminen. 

Maaliskuun puolella siirrytään Taskarissa viikingeistä rentouttavampaan meininkiin Kultakylpyyn. Itse asiassa meininki on monessa sarjassa niin rentoa ja tunnelma suoraan kesähelteiltä ja -lomilta, että tällaisen paketin julkaiseminen maaliskuussa jo hieman ihmetyttää. 

Johtosarjan on jälleen piirtänyt Massimo Fecchi, mutta nyt hänen työnsä lienee ollut mielekkäämpi, sillä Gorm Transgaardin Veijarin velkakirja on käsikirjoitukseltaan Byron Ericksonin Valhallaa mainiompi ja toimivampi. Rehellisyyden nimissä, ei tämäkään mikään jättipotti ole, mutta parannus helmikuusta kuitenkin. 

Mikki on saanut maaliskuussakin rinnalleen isoja nimiä. Tito Faracin ja Giorgio Cavazzanon yhteistyö on aiemmista kuvioista tutumpaa kuin Castyn ja Faccinin. Outo tapaus nimeltä Herttakakkosen Jaska on tarinan nimenä enteellinen eikä sitä Faracin tyylin tuntien ole syytä epäillä. Usein Faraci on tyylilleen uskollisena osunut nappiin, mutta nyt niin ei käy. Sarja menee jopa Faracin mittapuulla yli eikä se ole lainkaan hyvä asia, koska sarjan maalista ja pyrkimyksistä ei näytä olevan tietoa. Sattuu niitä huteja parhaillekin. Cavazzanon piirrokset pehmentävät laskua. 

Kirjan toinen Mikki-sarja täyttää Faracin tuottaman pettymyksen. Massimo Marconin ja Marco Mazzarellon Karavaanariloma on yksi niistä sarjoista, joiden tunnelma on kesäinen ja helteinen, mikä käykin ilmi suoraan aloitusruudusta. Pitkään ei tarvitse odottaa, kun selväksi tulee, että luvassa on jotain suurempaa. Siinä missä helmikuiselle Iines Ankalle ja särjetylle lumoukselle tuli jaettua floppileimoja useamman kuukauden edestä, niin Karavaanarilomalle sietää antaa hittileimoja sitäkin enemmän. Kyseessä on niin mainio tarina, että on pieni harmi, ettei se tullut julkaistuksi tunnelmaansa sopivasti kesähelteillä – vaikka näin hyvä juttu sopiikin vuodenaikaan kuin vuodenaikaan. 

Taskarista löytyy myös muita mainioiksi lomatarinoiksi kutsuttaviksi voitavia juttuja, mutta niitä on turha asettaa kilpailemaan Karavaanariloman kanssa. Fabio Michelinin käsikirjoittamassa Putkitaikurissa ja Ankkalinnan maailmannäyttelyssä sykähdyttävät Francesco Guerrinin piirrokset, Roberto Gagnorin ja Ottavio Panaron Suunnannäyttäjässä sarjan hyväntahtoisuus ja Pietro B. Zemelon ja Alessandro Gottardon Pakoon, Aku Ankassa! piristävä juoni-idea. Pientä makeaa mahan täytteeksi riittää.

Helmi- ja maaliskuun Taskarit ovat hyvin perinteistä joukkoa. Monet sarjat puhuttelevat, niin positiivisella kuin negatiivisella tavalla, osa tuottaa sykähdyttävän elämyksen, joistain ei jää juuri mitään käteen. Maaliskuun Kultakylpy on näistä kahdesta selkeästi se laadukkaampi kokonaisuus. Hämmentämään siinä jää jälkikäteen oikeastaan vain se, miten niin monta kesähelteille suunnattua sarjaa saadaan sijoitettua maaliskuun julkaisuun. Joko silloin olisi pitänyt toden teolla alkaa odottaa kesää?

Hieman erilainen Aku-mainos

Hiljattain Aku Ankka -lehti teki mainoksen, joka herätti heti somessa huomiota. Vuoden mainokseksikin tituleerattu mainos on totisesti kerrassaan upea. Nyt kuitenkin Anttila on myös lähtenyt markkinoimaan Ankkalinnan hahmokavalkaadilla - joskin selvästi erilaisella linjalla. Videon kommenttikentässä huomaa, että mielensä on pahoittanut varsin moni, joten yhtä riemastunut vastaanotto ei selvästi ollut kuin Akun virallisella mainospläjyäksellä. Kukin muodostakoon mielipiteensä itse, mutta hyvin erikoisesta mainoskampanjasta nyt on selvästi kyse eikä allekirjoittaneelle aivan täysin auennut tämän videon pointti.

Kokekaa Anttilan mainos tästä linkistä! Ehkä aavistuksen K-18 -mainoksesta jopa kyse, joten ei perheen pienimmille.

Hieman hämärämpää Disney-materiaalia on muuten sivuttu aiemminkin Ankkalinnakkeessa. 666. julkaisumme kohdalla Disneyn tuotantoa tutkittiin kuin piru raamattua, mutta uutisoinnissa on ollut myös fasistinen Mikki Hiiri-äänilevy ja Lumikin orgiat olutmainoksessa. Eikä sovi unohtaa tietenkään sitä, miten animaattorit ovat oppineet ihmisen anatomian...