Hae tästä blogista

perjantai 13. toukokuuta 2016

Arvostelu: Aku Ankan taskukirja 439



Toukokuun jo perinteinen Triplataskari kantaa ylevässä kannessaan nimeä Kovin kolikko. Vielä taannoisessa Aku Ankan tulevaa valottaneessa nurkkauksessa nimenä oli Kovaa valuuttaa, mutta mitä ilmeisimmin toimituksessa on havaittu, että kyseisellä nimellä on jo varustettu numero 271. Hienoa, että Taskari-kaimojen syntyminen halutaan välttää. Nimien ainutlaatuisuus on vaalittava asia. Kaimojakin 439 Taskarin joukosta kuitenkin löytyy! Hetki lyö.

Triplaan mahtuu 768 sivua, mutta 768 sivuun vain kaksi Egmont-tuotosta. Egmontin sarjat ovat muutenkin jääneet harvinaisemmiksi viime vuosien Taskareissa. Tämä ei ole kehu saati moite, ainoastaan huomio. Egmont-tuottoiset tarinat eivät ole Taskarille mikään itseisarvo, jota ei tulisi riistämän. Ne ovat hyvä lisä, jos kykenevät viihdyttämään. Tässä Taskarissa niistä ei siihen oikein ole. Pat ja Carol McGrealin ja Massimo Fecchin Hiilloksen herra sekä Rune Meiklen ja Flemming Andersenin Korven kumma kulkija ovat hyvin rutiininomaisia suorituksia. 

Tuhdin lukupaketin alusta löytyy myös parempaa. Alessandro Sistin ja Claudio Sciarronen Mikki-juttu Maanpiirtäjä on varsin mukava luettava, joskin siltäkin jäävät korkeimmat arvosanat tavoittamatta. Taikaviitta-sarjalla Dimensiokirjurin uhka on poikkeuksellinen ja hämäävä, suorastaan räjähtävä ja kaikin puolin onnistunut avaus. Ovela aloituskikka saa ensiksi epäilemään kyseessä olevan painovirhe, mutta niinhän ei suinkaan ole. Valitettavasti pontevan aloituksen jälkeen sarjan vauhti ja vimma hyytyvät ja lopulta lento katkeaa hyvin lyhyeen. Roberto Gagnor ja Marco Mazzarello olisivat mielellään saaneet kyhätä tästä isommankin seikkailun. 

Isommat seikkailut on mainittu, joten tällä aasinsillalla ei voi olla jatkamatta Isoon loiskikseen. Lähes 200-sivuinen täysin kahjolla huumorilla varustettu juttu yllättäisi varmasti, ellei niitä olisi nähty aiemminkin nimenomaan toukokuisissa Triploissa. Ison loiskiksen takana on tietysti Silvia Ziche. Vajaan parinsadan sivun mittaisen jutun laatiminen on haastava urakka, semminkin kun tyylilajina on komedia, jossa vieläpä vedetään tarkoituksellisesti niin yli kuin vain voidaan. Runsaaseen sivumäärään mahtuu niin hauskoja oivalluksia kuin kiusallisen tylsistyttäviäkin vetoja, mikä sinällään ei ole ihme. Koska näitä on Zicheltä nyt toistamiseen ja toistamiseen nähty, alkaa niistä parhain puhti olla poissa. Uutuudenviehätyksen ja yllätysmomentin katoaminen on paha isku näille jättijutuille eikä siitä syystä Iso loiskis ole enää niin iso kuin toivoisi. 
Tiuhempaan tahtiin kuin Zichen megalomaanisia tarinoita on viime aikoina nähty nuotiotarinoita. Nuotiotarina rumpalipojasta ja kohtalon kolmesta rovosta on jälleen Rodolfo Ciminon käsikirjoittama. Piirtäjänä on Giorgio Cavazzano. Triplan päättävä sarja kuuluu nuotiotarinoiden heikompaan päähän ja on ilkeän siirappinen. Siirappia voisi pelätä olevan myös Jacopo Cirillon ja Luca Usain sarjassa Piinalliset puhelut ja Roberto Gagnorin ja Alessandro Gottardon tarinassa Kuka tahtoo tanssiin?, mutta niissä ongelmilta vältytään vääntämällä asiasta vitsiä. 

Kevään Taskareissa eräs yllätyksellinen teema on ollut kesälomatunnelma. Triplassakin tällaisia lomailutarinoita on. Näistä hyviä esimerkkejä ja samalla hyvä sarjoja ovat Augusto Macchetton ja Giuseppe Dalla Santan Ihmeellinen halihiekka sekä Bruno Concinan ja Giovanni Romaninin Ahkeraa lomailua. Floppina mainittakoon Nino Russon ja Franco Valussin imelä Minni ja Mikki -sarja Musiikin voima

Massimo De Vita on piirtänyt Triplan sarjoista kaksi ja molemmat ovat Mikki-juttuja. Niistä tuoreempi, Seminolien kultainen keihäs on Bruno Sardan käsikirjoittama ja tuo mukanaan Jeremias-sedän. Sarja on kliseisyydessään heikko eikä pääse sytyttämään missään vaiheessa. Guido Martinan käsikirjoittama Tohtori Leskenturman jäljillä on vanhempi tapaus, kuten legendaarisesta Martinan nimestä voidaan päätellä. Vuodelta 1976 peräisin oleva sarja kuuluu tarinasarjaan, jossa Mikki ja Hessu seikkailevat Villin lännen maisemissa. Tuotos on taattua jälkeä tekijöiltään.
Myös kaksi muuta Triplan vahvaa sarjaa ovat 1970-luvulta. Molemmat ovat varsin lyhyitä, hupaisia Roope-juttuja, jotka kuitenkin nopeasti luettavassa tiiviissä paketissa onnistuvat iskemään hermoon oikealla tavalla. Henkivartija sekä Porho ja potretti ovat molemmat Carlo Chendin käsikirjoittamia. Ensimmäisen on piirtänyt Giorgio Bordini ja jälkimmäisen Romano Scarpa. Sarjat ovat tyylilajissaan erinomaisia ja samalla koko Triplan parhaimmistoa. 

Vielä on Triplassa yksi sarja, joka on syytä mainita, oli sen laatu mitä tahansa: Tuplanolla-sarja Maailman laidalla. Marco Boscon ja Graziano Barbaron tarinan puhekuplissa on jostain syystä hivenen suurempi fontti kuin muissa sarjoissa. Tarina ei lähetä alkuun toiveikasta henkeä, mutta parantuu edetessään ja on lopulta oikein piristävä tuotos. Tällaiset niin sanotut välipalasarjat, jotka eivät kuljeta eteenpäin Tuplanolla-saagan suurempaa juonta, ovat onnistuessaan hienoja agenttiparodioita. 

768 sivua voi tulla ahmaistuksi äkkiä, jos sisältö maistuu. Ei voi väittää, ettei maistuisi, mutta joukkoon osuu myös sattumia, joita ei purematta niele. Isoin pala on vähemmän yllättäen Silvia Zichen Iso loiskis, jossa on sattumaakin mukana. Zichen megamittaiset hupailut ovat olleet mukava perinne niin ikään traditioksi muodostuneissa toukokuun Triploissa, mutta ne kärsivät tästä perinteen syntymisestä. Sarjoissa ei ole ollut tarpeeksi erilaisuutta. Kokonaisuutena Kovin kolikko on positiivisen puolella. 768 sivun jälkeen huomiota voi vielä kiinnittää kanteen ja tarkistaa, mitä siellä ytimekkäästi latinaksi todetaankaan.  

1 kommentti:

Ville kirjoitti...

Tykkään erityisesti lukea näitä pitkiä yli 100 sivuisia juttuja ja Zichen tarinat ovat lähes aina tae vähintään hymylle, mutta itsekin tämän tuoreimman sarjan huomaaminen oli pienimuotoinen pettymys. Uutuuden viehätys on tosiaan hävinnyt sitten parin vuoden takaisen "Tähtien Taistelu" seikkailun.

Superpitkiä tarinoita on monipuolisilla juonilla julkaisematta vielä kosolti. Välillä olisi kiva nähdä vaikka Castyn, Romano Scarpan tai Lorenzo Pastrovicchion piirtämiä yli 100 sivun tarinoita.

Odotan erityisen kovasti Bruno Sardan, Franco Valussin ja Massimo De Vitan 347 sivuista "Alla ricerca della pietra zodiacale"-järkälettä suomeen kun miltei kaikkialla muualla juttu on jo nähty. Sen paikka olisi juurikin triplassa tai sitten tarinan voisi koota omaksi teemataskarikseen tai julkaista kovakantisena kirjana.

-Tanttu