perjantai 30. lokakuuta 2015
Ankkalinnakkeen löydät myös Instagramista
Ankkalinnakkeen löytää nyttemmin myös Instagramista! Pistimme muutaman kuvan jo näytille, mutta lisää on tulossa! Monenlaisia erilaisia Disney-herkkuja on jo kuvattu, on vain ajan kysymys, koska nämä saadaan julkaistuakin. Tulossa on myös hieman ei-Disney- materiaalia, kuten jo julkaistu Masi- luonnos.
Tästä klikkaamalla pääset tarkastelemaan kuvasatoa.
Arvostelu: Roope-setä 433
Absurdin huumorin mestari Luciano Bottaro, kuten ensimmäisen
Roope-sedän platinanumerovuosikerran viimeisen platinanumeron kansi tätä
tituleeraa, ansaitsi totta totisesti oman lehtensä. Kansikuva kertoo jo,
minkälaisesta miehestä on kysymys. 132-sivuisessa julkaisussa ehditään luoda
vain nopea vilkaisu legendan uraan ja minkälainen kansi saadaankaan siitä
huolimatta koostettua tämän numeron sivuilta löytyvistä piirroksista!
Bottaro-numeron sisältö on rautaa muutenkin kuin tekijänsä
puolesta. Neljänteen platinanumeroon mennessä formaatin ajatus on saatu
kypsyteltyä ja sisältökokonaisuus muodostettua sen pohjalta ansaitsemaansa
kuosiin. Mestarin esittelevän artikkelin jälkeen alkaa viiden toinen toistaan
herkullisemman, hulppeamman ja hullumman tarinan tykkituli. Sarjat on
järjestetty kronologisesti, joten koonti muodostaa mainion jatkumon ja
analysoitavan kehityskaaren Bottaron uran alusta aina sen loppuvaiheisiin
saakka.
Ensimmäisen sarjan on käsikirjoittanut toinen kiistaton
mestari, Guido Martina. Lentävät lautaset on vuodelta 1952, joten siinä
päästään tarkastelemaan paitsi Bottaron uran alkuvaiheen tyyliä myös
mielenkiintoisesti siinä esiintyvien tuolloin varsin uusien hahmojen, kuten
Roope-sedän ja Karhukoplan, esitystä luonteineen ja ulkoasuineen. Täysin
ymmärrettävää on, ettei Bottaron piirrostyyli vielä tässä vaiheessa ole
lähelläkään huippuaan. Merkillepantavinta piirroksissa on Carl Barksin
1940-luvun tyylin mieleen tuovat Ankkojen pitkät kaulat sekä hahmojen jatkuva
hikoilu. Kokonaisuudessaan tarina on vallan mainio ja oiva avaus numerolle. Sen
kutsuminen lehden muiden sarjojen tapaan klassikoksi ei aiheuta nikotusta, vaikka
kyseinen nimitys toki liioiteltu onkin.
Giampaolo Barosson käsikirjoittama Kultakakku on vuodelta
1964. Tässä vaiheessa Bottaron tyyli on jo Lentävien lautasten ajankohtaa
ylivoimaisesti sujuvampi. Kyseessä on hiiriuniversumiin sijoittuva dekkari, joten
suoranaista vertailua Bottaron Ankkojen välillä ei vielä tässä vaiheessa päästä
tekemään. Piirroksissa on nähtävissä vaikutteita Floyd Gottfredsonilta.
Esimerkiksi sivun 37 kolmas ruutu voisi yksinään nähtynä tulla hyvin
sekoitetuksi Gottfredsonin kynänjäljeksi.
Kultakakku on Lentäviä lautasia parempi myös tarinana.
Oikeastaan kaikki siinä miellyttää ja tukee sen pääsyä lehteen. Vaikka kyseessä
on dekkari, on mukana jatkuvasti Bottarolle ominainen huumori. Sarja on
nelirivinen, joten se on hyvä vieras Ropsun sivuille ja mukava nähdä
platinanumeron kontekstissa. Tarinassa eletään joulunalusaikoja, joten se alkaa
näinä päivinä olla siinä mielessä oikein ajankohtainen. Sarja saa erinomaisen
arvosanan, koska se on virheetön suoritus. Sanotaan suoraan, se on täydellinen!
Carlo Chendiä ja Bottaroa hehkutettiin lehden alussa
varsinaiseksi superparivaljakoksi, mitä he eittämättä ovatkin. Seuraavat kaksi
sarjaa ovat erilaiset näytteet herrojen yhteistyöstä. Siemenseteli on melko lyhyt
vitsisarja vuodelta 1971. Sen kohdalla ei voida puhua Kultakakun tavoin
suorituksen täydellisyydestä, mutta hyvä juttuhan tässäkin on kyseessä. Juonen
kulun voi jo arvata ennaltakin, mutta se ei haittaa, kun Chendin ja Bottaron
tasoiset taiturit ovat sitä esittämässä.
Punaparran vuoren salaisuus on jo Siemenseteliä seuraavalta
vuodelta eli 1972 peräisin. Kultakakun tapaan sekin on nelirivinen, mikä
miellyttää. Se on Siemenseteliä pidempi ja siihen on viritetty mukaan seikkailullista
aspektia ja jännityselementtiä. Luonnollisesti myös huumoripuoli on hyvin
edustettuna. Erittäin mukavaa on, että sarjassa esiintyy Bottaron ja Chendin
luomus, Zantaf. Tällekään sarjalle ei voi antaa muuta kuin ruusuja.
Lehden viimeinen tarina on piirrosten lisäksi Bottaron
itsensä käsikirjoittama. Hessu mikrokosmoksessa -sarjassa yhdistyy moni maukas
elementti. Siinä nähdään Bottaron hullunhauskoista tarinoista tuttu Hessun ja
Hekla-velhon vastakkainasettelu, sen mielikuvituksellinen juoni mahdollistaa
visuaaliset elämykset ja se on vuodelta 2004 eli aivan vuonna 2006 edesmenneen
legendan uran loppupuolelta, mikä platinanumeron rakenteellisen kokonaisuuden
kannalta mahdollistaa tämän uran läpivalaisemisen alusta loppuun. Visuaalisesti
tarina onkin mahtava, vaikka ikä onkin tehnyt tehtävänsä Bottaron viivalle.
Juonellisesti se häviää lehden muille sarjoille, mutta sillä ei olekaan tämän
sarjan tapauksessa niin suurta roolia. Tarina loppuu tyylikkäästi vitsiin,
kuten kaikki muutkin lehden jutut.
Luciano Bottaron platinanumeron paras mahdollinen osoitus
siitä, mitä varten platinanumerot ovat. Se on tähän mennessä nähdyistä
ylivoimaisesti paras ja myös koko Ropsun vuoden osalta selvä ykkönen. Niin
ikään vuoden 2015 koko Disney-sarjakuvan satoa muisteltaessa on selvää, että tämä
lehti kolistelee aivan vuoden huippuhetkien ja kärkisijojen paikkeilla. Sisältö
on kerta kaikkiaan erinomaista ja se on onnistuttu täydellisesti asettamaan
platinanumeron formaattiin. Kronologinen, läpi uran luotaava sisällys on
loistava valinta, joka pitkän uran tehneen mestarin kohdalla toimii.
Toivottavasti kaikesta tämän numeron tuottamasta hyvästä
säästyy myös tuleviin koitoksiin. Ropsua ilmestyy tämän vuoden puolella vielä
yksi numero ja ensi vuonna lysti jatkuu tammikuussa ilmestyvän Corrado
Mastantuonolle omistetun platinanumeron tahdittamana. Takakannesta voi jo
viritellä odotuksia, mutta vaikea on tätä paremmaksi pistää. Kaikkien tässä
numerossa nähtyjen sarjojen nimittämisestä klassikoiksi lehden sivuilla on
turha tässä tapauksessa valittaa, koska tämä numero on tulevaisuuden klassikko.
keskiviikko 28. lokakuuta 2015
Disney- limunaadeja vuosien takaa
Heiskasen Hannu teki jälleen kattavan listan, tällä kertaa Disneyn virvoitusjuomista. Tämän, kuten muutkin listaukset, pääset tarkastamaan täältä!
Kannattaa myös tutustua Hannun omiin sivuihin, Hanivei.fi. Mielenkiintoista Disney-juttua vuosien takaa, erinomaiset sivut.
tiistai 27. lokakuuta 2015
Ankat vaihtavat miljöötä
Jo kahteen osaan ehtinyt Ankat maailman ympäri jatkaa
Ankkojen maailmanhistorian ja Ankalliskirjallisuuden klassikoiden vanavedessä.
Ankat
maailman ympäri 1 – Amerikan manner
Sanoma Media Finland Oy, Kids Media 2015
Päätoimittaja: Aki Hyyppä
Toimitus: Kirsi Ahonen, Hertta Hulkkonen, Viia Viitanen
Käännökset: Kirsi Ahonen, Ville Keynäs, Anu Partanen, Pekka Tuomisto, Kaisu Tupala, Kati Valli
Ulkoasu: Jouni Asikainen, Raimo Hyvönen, Sanna Lintunen
320 sivua, sidottu
ISBN: 978-951-32-4052-3
Suositushinta: 33,00 €
Sanoma Media Finland Oy, Kids Media 2015
Päätoimittaja: Aki Hyyppä
Toimitus: Kirsi Ahonen, Hertta Hulkkonen, Viia Viitanen
Käännökset: Kirsi Ahonen, Ville Keynäs, Anu Partanen, Pekka Tuomisto, Kaisu Tupala, Kati Valli
Ulkoasu: Jouni Asikainen, Raimo Hyvönen, Sanna Lintunen
320 sivua, sidottu
ISBN: 978-951-32-4052-3
Suositushinta: 33,00 €
Ankat
maailman ympäri 2 – Eurooppa
Sanoma Media Finland Oy, Kids Media 2015
Päätoimittaja: Aki Hyyppä
Toimitus: Kirsi Ahonen, Hertta Hulkkonen, Viia Viitanen
Käännökset: Kirsi Ahonen, Maria Bukyanagandi, Pekka Tuomisto, Kati Valli
Ulkoasu: Jouni Asikainen, Raimo Hyvönen
320 sivua, sidottu
ISBN: 978-951-32-4053-0
Suositushinta: 33,00 €
Sanoma Media Finland Oy, Kids Media 2015
Päätoimittaja: Aki Hyyppä
Toimitus: Kirsi Ahonen, Hertta Hulkkonen, Viia Viitanen
Käännökset: Kirsi Ahonen, Maria Bukyanagandi, Pekka Tuomisto, Kati Valli
Ulkoasu: Jouni Asikainen, Raimo Hyvönen
320 sivua, sidottu
ISBN: 978-951-32-4053-0
Suositushinta: 33,00 €
Maailmankiertue lähtee käyntiin Amerikan mantereelta.
Ensimmäisen osan kaikki tarinat ovat Suomessa ennen julkaisemattomia ja suurin
osa varsin uusia juttuja. Kirjan kymmenestä sarjasta peräti kuusi on
2010-luvulla tehtyjä. Eurooppaan suuntautuvassa toisessa osassa niitä on
selvästi vähemmän, joten mukaan on mahtunut myös menneiden vuosikymmenien
satoa.
Mikki 1930-luvun New Yorkissa |
On kiitettävä kovakantisten kirjojen linjaa. Niissä uskalletaan julkaista reilusti Mikki-sarjoja. Molemmat
opukset alkavat Mikin tahdittamina, Amerikan manner peräti kahden tarinan
voimin. Eikä Mikki pelkästään aloitukseen jää, Amerikan mantereen sisällöstä
peräti puolet on hiiriuniversumiin sijoittuvia sarjoja. Eurooppa-kirjassa ankat
vievät tosin jo selvästi voiton, kun hiiret saavat tyytyä kahteen tarinaan.
Disney-sarjakuvan teemallinen sijoittaminen Amerikan
mantereelle on mielenkiintoinen projekti. Periaatteessahan tällaiseen joukkoon
voitaisiin niputtaa mitä sarjakuvia vain, joissa satutaan seikkailemaan ihan
kotikonnuilla Ankkalinnassa. Toki täysin ymmärrettävästi valikoimaan on haettu
sarjoja, joissa Amerikka tosiaan eri muodoissaan näkyy. Lisäksi kirjasarjan
nimi Ankat maailman ympäri viittaa siihen, että tarkoituksena on reissata.
Tex Ankka seikkailee |
Amerikan mantereen sisältö on melko keskinkertaista
sarjakuvaa Aku Ankan taskukirjoja lukeneille tutuilta italialaisilta
tekijöiltä. Kaksi tarinaa erottuu edukseen. Corrado Mastantuonon Tex Ankka
-sarjassa Lainvartijan saappaissa Mastantuonon luomus Palle Pulppu pääsee Akun
ja Pellen kanssa parodioimaan tunnettua lännensarjakuvaa Tex Willeriä.
Tarinasta irtoaa varmasti enemmän Texinsä lukeneille, mutta se on hyvää
viihdykettä myös muille.
Myös toisen joukosta esiin nousevan tarinan nimihenkilönä on
harvinaisempi tuttavuus, nimittäin Kuru Korppi. Romano Scarpan tekemässä
Asteekkien piñatassa Kuru pääsee Hessun helikopterilähettipalvelun kyytiin
turvaamaan vakuutetun arvoruukun matkantekoa. Lopputulos on hauska ja vinhasti
piirretty mestarin työ.
Mainittujen sarjojen myötä on melkein tullutkin esiteltyä
Amerikan mantereen sisältö, koska sitä vallitsevat kaksi teemaa ylitse muiden:
länkkärit ja intiaanit. Kirjan alkuun ujutetusta tarinoiden miljööt
osoittavasta kartasta voi jo ennalta arvata, mitä tuleman pitää. Tarinoiden
valintaprosessiin olisi täten toivonut enemmän mielikuvitusta. Amerikan manner
on teemana niin laaja, että ei näkökulmaa olisi tarvinnut rajoittaa iänikuisiin
Villin lännen rosvojahteihin ja intiaaniaarteiden etsintään.
Eurooppa-kirjan erittäin pikselöityneestä kartasta voi onneksi havaita tarinoiden ainakin sijoittuvan
eri puolille maanosaa. Niiden tapahtumapaikkana Italia toki dominoi, mutta muistetaan, että italialaisperäisiä sarjakuvia tässä
kahlataankin. Yksi Egmont-tuotoskin on tosin mahtunut mukaan, Dave Angusin ja
Juan Torres Perezin McRuojan tempaus, jonka miljöön arvaa jo tarinan
nimestä. Se on Skotlanti.
Tarinoiden kokonaisuus on tasapainoisempi kuin pariin
teemaan keskittyneessä Amerikan mantereessa. Euroopan kohdalla ei ole jääty
kiinni vain johonkin tiettyyn teemaan. Välillä olo kylläkin tuntuu siltä, että
tässä edelleen luettaisiin Ankkojen maailmanhistoriaa, sillä niin moni tarina
sijoittuu menneeseen. Oikeastaan ainoa sarja, joka ei mitenkään selvästi
hyödynnä historiaa, on Sergio Badinon käsikirjoittama Italian ympäriajo, jonka
piirtämisvastuu on sälytetty neljälle taiteilijalle eli Alessandro Gottardolle,
Carlo Limidolle, Marco Melonille ja Silvia Zichelle.
Eurooppa-kirja on sisällöltään ylivoimaisesti Amerikan
mannerta parempi. Siinä on keskinkertaisen sarjakuvan sijaan hyvää, paikoin
jopa erinomaista sarjakuvaa. Ainoat pettymykset ovat kirjoista ainoa aiemmin
Suomessa nähty, Aku Ankan taskukirjassa 160 julkaistu François Corteggianin ja
Paolo Motturan Viikinkipäällikkö Hessu Hirmuinen ja Stefano Ambrosion ja
Claudio Panaresen lyhykäinen, antiikin Roomaan sijoittuva Pellaeus ja
kehityksen tuulet.
Onnistumisten lista on luonnollisesti pidempi, mutta
nostetaan muutama huipputapaus esiin. Marco Boscon ja Paolo Motturan
aikamatkustuseepos Italian kohtalonhetket on juonellisesti hieno ja
erinomaisesti piirretty kokonaisuus. Erikseen on mainittava sivuilta 181 ja 193
löytyvät Motturan upeat historialliset kuvitukset. Hauska juttu on Giorgio
Figusin ja Valerio Heldin Aurinkokuninkaan aikaiseen Ranskaan sijoittuva Agapet
de Ankerac ja soosien soosi, jossa nähdään sen aikainen versio ATP:stä eli
Ankan turvallisuuspalvelusta. Mainittava on vielä kirjan päättävä Giorgio
Pezzinin ja Giorgio Cavazzanon Kaltevan tornin kaupunki, jossa tutut maestrot
asettavat Roopen ja Kroisoksen keskinäisen kilvan historiallisesti ja
esteettisesti merkittävälle maaperälle.
Ankat maailman ympäri on hyvää jatkoa Ankkojen
maailmanhistorian ja Ankalliskirjallisuuden klassikoiden viitoittamalla tiellä.
Näin voi todeta sarjan toisen opuksen, Euroopan luettuaan. Ensimmäinen eli
Amerikan manner jätti vielä paljon parantamisen varaa, mutta Eurooppa-kirjassa isompia puutteita ei enää esiinny. Toivoa sopii, ettei muissa osissa
enää astuta Amerikan mantereen kaltaisiin ansoihin ja takerruta yhteen tai
kahteen teemaan. Ankkojen seuraavana "matkakohteena" on Afrikka, josta saisi varmasti
revittyä erilaisia tarinoita, mutta sellaiset teemat kuin muinainen Egypti ja
viidakoissa pyöriminen voivat pahimmillaan kostautua yksitoikkoisena
kokonaisuutena.
lauantai 24. lokakuuta 2015
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö suositteli Aku Ankkaa
Alkukuusta uutisoitiin presidentin puolison Jenni Haukion ystävyydestä Aku Ankkaa kohtaan. Tämä tuli esille myös kirjamessuilla käydyssä keskustelussa, kun presidentti muun muassa kertoi Haukion vierailleen lehden toimituksessa veljenpoikansa kanssa. Presidentti osoitti myös tietämyksensä Aku Ankasta muistuttaessaan messuyleisöä Tupun, Hupun ja Lupun olevan Akun sisarenpoikia eikä veljenpoikia, kuten molempia tarkoittava nephew-sana on aiemmin Suomessa käännetty.
keskiviikko 21. lokakuuta 2015
Ankallista ohjelmaa Helsingin kirjamessuilla
Huomenna 22.10. alkavilla vuotuisilla Helsingin kirjamessuilla on tänäkin vuonna luvassa ankallista ohjelmaa. Ohjelma painottuu viikonlopulle, mutta Sanoma Kids Median messuosasto on luonnollisesti avoinna koko messujen ajan. Sen tunnus messualueella on 6e101.
Ankantekijä Kari Korhonen on tavattavissa osastolla lauantaina 24.10. ja sunnuntaina 25.10. kello 12-14. Korhonen on paikalla signeeraamassa, joten nimikirjoitusta haikailevien kannattaa olla mukana. Myös Aku Ankan toimituksen edustajia luvataan olevan paikalla.
Sunnuntaina 25.10. pidetään lisäksi kello 11.30 Kirjakahvilassa Aku Ankan kieleen pureutuva keskustelu, johon osallistuvat lehden päätoimittaja Aki Hyyppä ja suomentaja Ville Keynäs. Kirjamessut päättyvät samana päivänä.
Ankantekijä Kari Korhonen on tavattavissa osastolla lauantaina 24.10. ja sunnuntaina 25.10. kello 12-14. Korhonen on paikalla signeeraamassa, joten nimikirjoitusta haikailevien kannattaa olla mukana. Myös Aku Ankan toimituksen edustajia luvataan olevan paikalla.
Sunnuntaina 25.10. pidetään lisäksi kello 11.30 Kirjakahvilassa Aku Ankan kieleen pureutuva keskustelu, johon osallistuvat lehden päätoimittaja Aki Hyyppä ja suomentaja Ville Keynäs. Kirjamessut päättyvät samana päivänä.
tiistai 20. lokakuuta 2015
Uuden Star Warsin virallinen juliste ja traileri julki
Star Wars -episodin The Force Awakens virallinen juliste ja traileri on julkaistu. Elokuvasta on jo aiemmin julkaistu lyhyempiä teasereita, mutta ne ovat luonteeltaan vain odotuksen kutkuttavuuden lisäämiseksi tarkoitettuja videoklippejä. Trailereista voi jo saada osviittaa juonesta. Paljon jää silti edelleen salaperäiseksi...
The Force Awakens saa ensi-iltansa Suomessa jo 16. joulukuuta. Paljolti rummutettu 18. joulukuuta tarkoittaa Pohjois-Amerikan ensi-iltaa, joten suomalaiset pääsevät nautiskelemaan jo ennen amerikkalaisia. Liput elokuvaan ovat olleet saatavissa eilisestä lähtien. Niihin kohdistuneesta mielenkiinnosta ja innostuksesta kertoo, että Finnkinon sivut kaatuivat eilen aamupäivällä suuren kävijämäärän seurauksena.
sunnuntai 18. lokakuuta 2015
Asiaa hakusanoista osa 5
Toisinaan blogiimme saapuu väkeä mitä erikoisimmilla hakusanoilla. Harmittavasti kaikkiin visaisiin uteluihin sivultamme ei ole löytynyt kuitenkaan vastauksia, mutta sellainenhan ei käy päinsä! Asiaa hakusanoista- sarjamme siis pyrkii vastaamaan näihinkin uteluihin, toivottavasti alkuperäinen hakijakin vielä tämän siis näkee. Aiemmat osat voit lukea kätevästi täältä!
Taikaviitan edeltäjä - Fantom Ankkana (myös Musta Ankaksi häntä on tituleerattu) tunnetusta herrasmiesvarkaasta ei tiedetä hirveästi. Fantom Ankan jäljille Aku Ankka pääsi aikoinaan voittaessaan arpajaisista hylätyn Ruusulinnan-huvilan (todellisuudessahan tämäkin palkinto piti mennä Hannu Hanhelle, mutta postinkantaja oli erehtynyt henkilöstä). Huvilasta hän löysi Fantomin päiväkirjan, joka johti Akun supersankariunivormun luokse. Tästä sai siis alkunsa roistojen pahin painajainen - Taikaviitta!
Don Rosan kaikki piirrokset - Don Rosalta on varsin monta tarinaa julkaistu, ja kansikuviakin hyvän kokoinen nippu. Don Rosan kootut- kirjasarjasta löytyy kaikki Rosan Disney-sarjakuvat, mutta tokihan hän on myös tehnyt muita sarjakuvia, joista osan - eli The Pertwillaby Papers- & The Adventures of Captain Kentucky- sarjat - julkaistiin Norjassa kymmenisen vuotta sitten. Kaikkia piirroksia on siis kohtuullisen hankala itselleen kerätä, mutta tokihan paatuneimmat keräilijät saavat varmasti kokoelmansa täydelliseksi jos näin vain päättävät. Alla vielä lista Rosan kaikista Disney-sarjakuvista, montako olet lukenut?:
The Son of the Sun
Nobody's Business
Mythological Menagerie
Recalled Wreck
Cash Flow
The Paper Chase
Fit to Be Pied
Fir-Tree Fracas
Oolated Luck
Last Sled to Dawson
Rocket Reverie
Fiscal Fitness
Metaphorically Spanking
The Crocodile Collector
Fortune on the Rocks
Return to Plain Awful
The Curse of Nostrildamus
His Majesty, McDuck
Well-Educated Duck
Forget Me Not
Leaky Luck
Give Unto Others
On a Silver Platter
The Pied Piper of Duckburg
Back in Time for a Dime!
The Money Pit
The Master Landscapist
On Stolen Time
The Duck Who Fell to Earth
Treasure under Glass
Return to Xanadu
Incident at McDuck Tower
Island at the Edge of Time
War of the Wendigo
Super Snooper Strikes Again
The Last of the Clan McDuck
The Master of Mississippi
The Buckaroo of the Badlands
The King of the Copper Hill
The New Laird of Castle McDuck
The Terror of the Transvaal
The Dreamtime Duck of Never-Never
The Guardians of the Lost Library
The Argonaut of White Agony Creek
The Billionaire of Dismal Downs
The Invader of Fort Duckburg
From Duckburg to Lillehammer
The Richest Duck in the World
The Recluse of McDuck Manor
The Duck Who Never Was
Of Ducks and Dimes and Destinies
The Treasury of Croesus
The Universal Solvent
The Lost Charts of Columbus
The Incredible Shrinking Tightwad
Hearts of the Yukon
Gyro's Beagletrap
The Once and Future Duck
The Treasure of Ten Avatars
A Matter of Some Gravity
The Vigilante of Pizen Bluff
Attack of the Hideous Space Varmints
The Sign of the Triple Distelfink
An Eye for Detail
A Little Something Special
The Last Lord of Eldorado
W.H.A.D.A.L.O.T.T.A.J.A.R.G.O.N.
The Black Knight
The Cowboy Captain of the Cutty Sark
The Dutchman's Secret
Escape from Forbidden Valley
The Coin
The Quest for Kalevala
Attaaaaaack!
The Three Caballeros Ride Again
The Sharpie of the Culebra Cut
The Beagle Boys vs. the Money Bin
The Crown of the Crusader Kings
Forget It!
Gyro's First Invention
The Dream of a Lifetime
Trash and Treasure
A Letter from Home
The Black Knight GLORPS Again
The Magnificent Seven (Minus Four) Caballeros
The Prisoner of White Agony Creek
Lea Laven tiku - 1960- & 1970- luvuilla julkaistiin älppäreinä Disney-satulevyjä varsin paljonkin. Reino Bäckmanin aikojen luomuksia, mukavan nostalgisia levyjä joten jos sattuu joskus tulemaan vastaan, suosittelen näiden ostamista parempaan talteen. Lea Lavenkin näissä pääsi toisinaa loistamaan. Hän lauloi sekä satu-LP:llä Ruma ankanpoikanen (kappaleet Ssssh - nyt hiljaa & Jos uskot onneen) että Pikku Hiawatha (Toisinaan täytyy auttaa & Pikku Hiawatha). Tikua ja Takua hän ei tulkinnut, mutta EMI julkaisi muutama vuosi sitten tupla-CD:n tuon ajan Disney-nauhoitteista, jossa on myös Tiku & Taku- kappale mukana - kuten myös Lavenin kappaleet Jos uskot onneen lukuunottamatta.
Anna Sairo - Kuvankauniin Anna Sairon ainoa Disney-yhteys taitaa olla muutaman vuoden takainen Aladdin- musikaali, jossa hän pääsi estradilla esittelemään tanssitaitojaan. Kuinka moni kävi tämän katsomassa? Hienoimpia musikaaleja Suomessa, tämän uskaltaa sanoa melkeinpä faktana!
Roope setä ja taikahuilu jatkotarina - Kysyjän mielessä lienee mainion Luciano Gatton jatkotarina vuodelta 1962, joka Suomessa julkaistiin Aku Ankoissa 27-30/1967. Jos kyseisiä lehtiä on hankala löytää, niin Aku Ankan näköispainos 1967 osa II tarjoaa helpomman tavan päästä kyseiseen tarinaan käsiksi.
Aku Ankka kritiikki - Aku Ankka saa aina toisininaan kritiikkiä osakseen. Milloin on ollut vääränlaisia mainoksia, milloin taas ankkojen erikoiset perhesuhteet ovat puhuttaneet. Perhesuhteet ja housuttomuus aiheutti pienimuotoisen kohunkin aikoinaan, kun maailmalla huhuttiin Suomen Aku Ankan pistetyn bannaan edellä mainituista syistä. Lähdekriittisyyden uupuminen ei siis ole vain nykyajan ongelma. Lisää aiheesta voit lukea Ylen uutisen takaa.
Taikaviitan edeltäjä - Fantom Ankkana (myös Musta Ankaksi häntä on tituleerattu) tunnetusta herrasmiesvarkaasta ei tiedetä hirveästi. Fantom Ankan jäljille Aku Ankka pääsi aikoinaan voittaessaan arpajaisista hylätyn Ruusulinnan-huvilan (todellisuudessahan tämäkin palkinto piti mennä Hannu Hanhelle, mutta postinkantaja oli erehtynyt henkilöstä). Huvilasta hän löysi Fantomin päiväkirjan, joka johti Akun supersankariunivormun luokse. Tästä sai siis alkunsa roistojen pahin painajainen - Taikaviitta!
Don Rosan kaikki piirrokset - Don Rosalta on varsin monta tarinaa julkaistu, ja kansikuviakin hyvän kokoinen nippu. Don Rosan kootut- kirjasarjasta löytyy kaikki Rosan Disney-sarjakuvat, mutta tokihan hän on myös tehnyt muita sarjakuvia, joista osan - eli The Pertwillaby Papers- & The Adventures of Captain Kentucky- sarjat - julkaistiin Norjassa kymmenisen vuotta sitten. Kaikkia piirroksia on siis kohtuullisen hankala itselleen kerätä, mutta tokihan paatuneimmat keräilijät saavat varmasti kokoelmansa täydelliseksi jos näin vain päättävät. Alla vielä lista Rosan kaikista Disney-sarjakuvista, montako olet lukenut?:
The Son of the Sun
Nobody's Business
Mythological Menagerie
Recalled Wreck
Cash Flow
The Paper Chase
Fit to Be Pied
Fir-Tree Fracas
Oolated Luck
Last Sled to Dawson
Rocket Reverie
Fiscal Fitness
Metaphorically Spanking
The Crocodile Collector
Fortune on the Rocks
Return to Plain Awful
The Curse of Nostrildamus
His Majesty, McDuck
Well-Educated Duck
Forget Me Not
Leaky Luck
Give Unto Others
On a Silver Platter
The Pied Piper of Duckburg
Back in Time for a Dime!
The Money Pit
The Master Landscapist
On Stolen Time
The Duck Who Fell to Earth
Treasure under Glass
Return to Xanadu
Incident at McDuck Tower
Island at the Edge of Time
War of the Wendigo
Super Snooper Strikes Again
The Last of the Clan McDuck
The Master of Mississippi
The Buckaroo of the Badlands
The King of the Copper Hill
The New Laird of Castle McDuck
The Terror of the Transvaal
The Dreamtime Duck of Never-Never
The Guardians of the Lost Library
The Argonaut of White Agony Creek
The Billionaire of Dismal Downs
The Invader of Fort Duckburg
From Duckburg to Lillehammer
The Richest Duck in the World
The Recluse of McDuck Manor
The Duck Who Never Was
Of Ducks and Dimes and Destinies
The Treasury of Croesus
The Universal Solvent
The Lost Charts of Columbus
The Incredible Shrinking Tightwad
Hearts of the Yukon
Gyro's Beagletrap
The Once and Future Duck
The Treasure of Ten Avatars
A Matter of Some Gravity
The Vigilante of Pizen Bluff
Attack of the Hideous Space Varmints
The Sign of the Triple Distelfink
An Eye for Detail
A Little Something Special
The Last Lord of Eldorado
W.H.A.D.A.L.O.T.T.A.J.A.R.G.O.N.
The Black Knight
The Cowboy Captain of the Cutty Sark
The Dutchman's Secret
Escape from Forbidden Valley
The Coin
The Quest for Kalevala
Attaaaaaack!
The Three Caballeros Ride Again
The Sharpie of the Culebra Cut
The Beagle Boys vs. the Money Bin
The Crown of the Crusader Kings
Forget It!
Gyro's First Invention
The Dream of a Lifetime
Trash and Treasure
A Letter from Home
The Black Knight GLORPS Again
The Magnificent Seven (Minus Four) Caballeros
The Prisoner of White Agony Creek
Lea Laven tiku - 1960- & 1970- luvuilla julkaistiin älppäreinä Disney-satulevyjä varsin paljonkin. Reino Bäckmanin aikojen luomuksia, mukavan nostalgisia levyjä joten jos sattuu joskus tulemaan vastaan, suosittelen näiden ostamista parempaan talteen. Lea Lavenkin näissä pääsi toisinaa loistamaan. Hän lauloi sekä satu-LP:llä Ruma ankanpoikanen (kappaleet Ssssh - nyt hiljaa & Jos uskot onneen) että Pikku Hiawatha (Toisinaan täytyy auttaa & Pikku Hiawatha). Tikua ja Takua hän ei tulkinnut, mutta EMI julkaisi muutama vuosi sitten tupla-CD:n tuon ajan Disney-nauhoitteista, jossa on myös Tiku & Taku- kappale mukana - kuten myös Lavenin kappaleet Jos uskot onneen lukuunottamatta.
Anna Sairo - Kuvankauniin Anna Sairon ainoa Disney-yhteys taitaa olla muutaman vuoden takainen Aladdin- musikaali, jossa hän pääsi estradilla esittelemään tanssitaitojaan. Kuinka moni kävi tämän katsomassa? Hienoimpia musikaaleja Suomessa, tämän uskaltaa sanoa melkeinpä faktana!
Roope setä ja taikahuilu jatkotarina - Kysyjän mielessä lienee mainion Luciano Gatton jatkotarina vuodelta 1962, joka Suomessa julkaistiin Aku Ankoissa 27-30/1967. Jos kyseisiä lehtiä on hankala löytää, niin Aku Ankan näköispainos 1967 osa II tarjoaa helpomman tavan päästä kyseiseen tarinaan käsiksi.
Aku Ankka kritiikki - Aku Ankka saa aina toisininaan kritiikkiä osakseen. Milloin on ollut vääränlaisia mainoksia, milloin taas ankkojen erikoiset perhesuhteet ovat puhuttaneet. Perhesuhteet ja housuttomuus aiheutti pienimuotoisen kohunkin aikoinaan, kun maailmalla huhuttiin Suomen Aku Ankan pistetyn bannaan edellä mainituista syistä. Lähdekriittisyyden uupuminen ei siis ole vain nykyajan ongelma. Lisää aiheesta voit lukea Ylen uutisen takaa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)