Triplantäyteinen toukokuu on viimein tullut sulatelluksi.
Andrea Frecceron 313-teemaisella kannella alkava Aina tiellä -paketti ei Akun
ajokkia sisäsivuillaan kuitenkaan suurempiin rooleihin nostele.
Sisällysluettelo tuo ilmi kuitenkin erään toisen mielenkiintoisen seikan.
Hiiriuniversumin sarjoja on siroteltu kiitettävästi opuksen sivuille. Toki ne
häviävät edelleen ankoille niin määränsä kuin suhteellisen osuutensa puolesta,
mutta jo tämä on kiitettävä kädenojennus viime aikoina varsin ahtaalle
jääneille hiiritarinoille.
Tuhti kirja alkaa ja päättyy Pat ja Carol McGrealin ja
Giorgio Cavazzanon yhteistyön sävyttämiin sarjoihin, jotka kuuluvat samaan
juonelliseen saagaan. Kirjava kaupunki ja Värejä ja voroja ovat jatkoa
Roope-sedän puolella vuonna 2009 nähtyyn tarinaan Väriä elämään, josta
vastasivat samat maakarit. Kattauksen aloittava Kirjava kaupunki on
mielenkiintoinen tapaus, jossa värimaailmat jakautumisineen tuovat mieleen
syvempiäkin elementtejä ja niiden myötä sarjan hengen mukaisesti opetuksia.
Värejä ja voroja on sitä paljon innottomampi tekele.
Egmont-tuotoksia löytyy vielä kaksi muutakin, Lars Jensenin
ja Massimo Fecchin Mies Komarista sekä Mark ja Laura Shaw’n ja Flemming
Andersenin Tähtiin kirjoitettu. Erityisesti jälkimmäinen osoittautuu ihan
lystikkääksi tapaukseksi. Andersenin letkeät piirrokset tahdittavat mukavasti
klassista juoniasetelmaa. Mies Komarista taas alkaa hyvin merkein, mutta päätyy
edetessään tylsäksi pannukakuksi.
Mainitusti ainakin määrältään mallikkaan Mikki-marssin
aloittaa varsinainen pommi, Romano Scarpan pitkä sarja Tarujen ihmeellinen
Ankki-La. Mestarin tyylissä ei ole moitittavaa, sekä käsikirjoitus että
piirrostyö ovat ammattilaisen jälkeä. Iso sivumäärä ja kevyenä säilyvä ote
toiminnan lomittamana on maestron onnistunut resepti. Carl Barksin Tralla La
lienee Ankki-Lan läheinen naapuri, sillä ainakin molemmista huokuu myös
lukijalle onnellinen tunnelma. Muiden hiirisarjojen osalta on valitettavasti
todettava, ettei niiden taso yllä millään tälle tasolle. Toki on muistettava,
että Scarpan asettama rima on hyvin korkealla, mutta siitä huolimatta muut
tarinat jäävät jopa keskitason alapuolelle. Mainittava on kuitenkin hieman
erilaisena tapauksena Augusto Macchetton ja Roberto Marinin Huutavan
hiljaisuuden maailma, jolle ei sillekään silti mestarillisuudesta pisteitä voi
antaa.
Viime vuonna samoin toukokuussa ilmestyneessä Triplassa
osansa ahmaisi Silvia Zichen parisataasivuinen järkäle Erään hiiren
tutkimuksia. Nyt tämän roolin ovat vastavuoroisesti ottaneet ankat Zichen
sarjassa Arvoitusten ankan arvoitus, joka ei viimevuotiselle tiiliskivelle
sivumäärässä paljon häviä. Vaikka nyt nähtävä ankkaversio on tehty ennen viime
vuoden hiirisarjaa, kokonaisuus tuntuu jo nähdyltä. Viime vuonna mukana oli
selvää uutuudenviehätystä (vaikka tarina olikin peräisin vuodelta 1997) ja nyt
melko saman kaavan toistuessa innostus ei enää nouse samoihin sfääreihin. Lyhyisiin osiin jakautuva jättiläinen tuntuu jopa töksähtelevältä, kun vähän
väliä eteen tulee tauko ja sitä myöten pakollinen uudelleenjärjestäytyminen.
Edelleen Zichen huumori kukkii ja osa kokonaisuudesta on erittäin huvittavaa
luettavaa, mutta samalla osa jutuista tuntuu väsähtäneiltä. Kokonaisarvio
päätyy kuitenkin myönteisen puolelle.
Mikkiä nähdään Triplan sivuilla kiitettävän tiuhaan, mutta
hiljaisemman elonsa katkaisee myös Taavi Ankka esiintymällä kirjan sarjoista
peräti neljässä. Näkyvimmän osan tämä tosin saa vain yksisivuisessa
vitsisarjassa, mutta yhtä kaikki Taaviakin on mukava nähdä pitkästä aikaa
enemmänkin. Jälleennäkemisen riemu ei kauaksi kanna, vaan Taavin osa on päätyä
mainittavaksi samassa yhteydessä kuin kuukauden flopista puhuminen. Tito
Faraci, Vincenzo Arcuri ja Taavi saavat tilaa kahden sarjan verran, joista
molemmissa viimeksi mainittu pääsee luennoimaan muinaisista ankteekeista.
Faracin nimi toki nostaa odotuksia, mutta ei niin Acuacoztlista ja kadonneen
pyörän arvoituksesta kuin Suuren urheilujuhlan synnystäkään ole
tusinakäsikirjoitusten joukosta erottautumaan muuten kuin kenties sillä, että
niissä esiintyvä huumori on niin kuivakkaa, että vesilasin pitäminen vierellä
on suositeltavaa lukemisen aikana.
Comebackeista on hyvää vauhtia tulossa Triplan teema, sillä
kahden sarjan voimin mukana on myös taitava piirtäjä Francesco Guerrini. Hänen
tuotoksiaan on jälleen viime aikoina jonkin verran tavattu, mutta sitä ennen
tämän töiden ympärillä vallitsi liki vuosikymmenen hiljaisuus. Alessandro
Sistin Taikaviitta-käsikirjoitus Onnettomat oppipojat on itsessään niin onneton
ja oppipoikamainen, että Guerrinin taidot eivät vielä sen yhteydessä pääse
kunnolla näyttäytymään, mutta Pudun Rajansa kaikella on otollisempi alusta. Juonen
samankaltaisuus ja Guerrinin piirrosten ilo silmälle tekevät siitä mainion
vertailukohdan Don Rosan klassikolle Hänen Majesteettinsa Roope Ankka.
Eikä tässä vielä kaikki! 768 sivuun mahtuu vielä muutakin!
Triplan taso on varsin heilahteleva. Mestariteokset ja selvät flopit on
sijoiteltu opuksessa rinta rinnan. Kokonaisuus on kuitenkin positiivinen ja
toukokuusta on alkanut kehkeytyä maukas Tripla-kuukausi. 768 sivua on mainio
alusta erilaisille kokeiluille, kuten Silvia Zichen jättipitkien juttujen
julkaiseminen on onnistuneesti osoittanut. Tripla on mainio Taskari-perheen
jäsen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti