

Jonkinlaisen paluun tehneenä voidaan pitää myös Valheiden
verkon piirtänyttä Francesco Guerrinia, jonka kaunista viivaa on suomalaisissa
julkaisuissa nähty valitettavan harvoin. Kymmenisen vuotta sitten Guerrinin
ankat olivat yleisempi näky Taskareissa. Guerrinin paluu on siinäkin mielessä
onnistunut, että tämä on päässyt taiteilemaan Fausto Vitalianon mallikkaan
käsikirjoituksen pariin. Tarina on Taskarin paras.
Harvemmin nähty vieras on myös Polle Koninkaulus, joka
seikkailee Carlo Panaron ja Marco Gervasion Ahneissa automaateissa. Verbi ”seikkailla”
on tosin tässä yhteydessä liioiteltu ilmaisu, sillä Pollen osaksi lankeaa
sarjassa varsin passiivinen rooli tapahtumien edetessä omilla raiteillaan.
Paremmaksi viritelmäksi, jossa on mukana bisnestä ja teknologiaa, yltää Roopen
ja Kroisoksen ikuista liike-elämän taistoa kuvaava Carlo Gentinan ja Maurizio
Amendolan Puhuvat pakkaukset, joka erinomaisesti toistaa tätä klassista
kuviota.
Mikki on mukana menossa kahden sarjan verran. Näistä
jälkimmäinen, Silvia Martinolin ja Ottavio Panaron Aarre aavikolla tienaa
kliseisyydellään, kankeudellaan ja tylsyydellään kyseenalaisen tittelin
Taskarin huonoimpana sarjana. Marco Boscon ja Alessandro Perinan Viattomat
vorolaiset on parempaa jälkeä ja alkunsa osalta jopa lupaavaa sellaista, mutta
alkaa loppua kohden takuta ja hyytyä yllätyksettömäksi vedoksi.
Joukosta erottuva tapaus on myös Corrado Mastantuonon ja
Stefano Intinin Täydellinen konekopio, jonka parasta antia on parhaimmillaan
erittäin huvittava Palle Pulpun hahmo. Intinin piirrokset, jotka tarinan
edetessä sopeutuvat hienosti tunnelmaan esimerkiksi oivin varjostuksin,
ansaitsevat erityismaininnan.
Kirjan lopuissa sarjoissa tasapainoillaan Hannun onnen ja
Akun epäonnen välillä, koetetaan näpätä kuvaa jalkapalloilijasta, etsitään
oikeanlaista klinkkeriä (Niin mitä? Sekin selviää Taskarista!), tutustutaan San
Siestan elämään ja pakoillaan veroja jätelautalla. Myös pari yksisivuista on
mukana, mutta niin niiden kuin pikaisesti mainittujen niin sanottujen loppujen
tarinoiden on vaikeampi erottautua muiden joukosta.
Kokonaisuutena Kisaturisti on mallikas kokoelma. Vaikka osan
tarinoista kohtalo on jäädä hieman muiden jalkoihin, harva niistäkään
kuitenkaan niin huono oli, ettei sitä siinä sivussa mielellään lukisi. Jos 400 sivua
ei tuntunut riittävältä, niin ensi kuussa lohtua tuo Tripla ja 768 sivua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti