Hae tästä blogista

torstai 24. heinäkuuta 2014

Don Rosa jälleen Suomeen!


Pohjoismaissa hyvin viihtyvä Don Rosa saapuu jälleen Suomeen! Tällä kertaa mestarin voi nähdä 23. - 26.10. 2014 Helsingin kirjamessuilla. Tarkempaa tietoa saatika aikataulua ei Rosan visiitistä ole vielä saatavilla, mutta Ankkalinnake luonnollisesti seuraa tilannetta herkeämättä.

Arvostelu: Aku Ankan taskukirja 416 ja Roope-setä 419



Lämpimien heinäkuun päivien ratoksi ilmestyi kesäisen Taskari-trilogian päättävä Vaivan palkka. Trilogialla viitataan tässä yhteydessä kesäkuun kahden Taskarin sekä tämän heinäkuisen tapauksen muodostamaan kolmikkoon, jolla on kesäisen ilmestymisajankohdan ja peräkkäisten järjestysnumerojen lisäksi jotain muutakin yhteyttä. Aku Ankan Pärstäpankki- eli Facebook-sivuilla havainnoitiin, kuinka kyseisten kolmen numeron kansikuvat muodostavat kokonaisuuden perinteisten selkämyskuvien tapaan. Allekirjoittaneelta tämä olisi jäänyt kokonaan huomaamatta ilman tätä paljastusta! Tuohan tällainen oman pikantin lisänsä, mutta sisältö on edelleen se tärkein osa-alue.

Opus käynnistyy PAM-seikkailulla Puutarha Antiikin Mailta. Tarinan takaa löytyvät tutut PAM-nimet Lars Jensen ja Flemming Andersen. Sarjaan saadaan viritettyä kutkuttava lataus, mutta valitettavasti viimeaikaisten PAM-sarjojen tyyliin se jätetään käyttämättä. Kokonaisuus jää köykäiseksi ja lopputulos on mitäänsanomaton. Andersenin piirroksissa ei näy sitä totuttua lennokkuutta, joka usein tuo tarinoille arvokkaita lisäpisteitä. Toivon totisesti PAM-jatkumon aallonpohjan loppua ja pikaista paluuta parempaan.

Myös toinen tutuksi tullut tarinasarja saa jatkoa. Tuplanolla rysähtää paikalle Marco Boscon ja Francesco D’Ippoliton Mnemon-sarjan myötä. Aiemmin D’Ippoliton Tuplanolla-piirroksia on tullut moitittua, mutta nyt hän on parantanut otettaan kyseisellä saralla. Tutun tuplanollamaisesti monet erilaiset kuvakulmat vaihtelevat tyylikkäällä otteella. Kehittyneistä piirroksista ei ole kuitenkaan vähemmän hehkutettavan juonen pelastamiseen. Juonessa ei sinänsä ole mitään vikaa, mutta se jää melko tylsäksi ja tarkoituksettomaksi rämpimiseksi. Tuplanollan kohdalla ei voida puhua aallonpohjasta, mutta toivotaan nyt tässäkin yhteydessä pikaista paluuta parempaan.

Tuplanollaa seuraa pari kappaletta avaruusaiheisia tarinoita. Riccardo Secchin ja Valerio Heldin Taivaallinen torttu on lupaavista aineksista leivottu, mutta paljastuu mauttomaksi lätyksi. Usein Hansu-sarjoissa tavattu hurtti huumori loistaa poissaolollaan. Paremmin ei onnistu Jerry Siegelin ja Luciano Gatton Sudenpentu-sarja Planeettojen käsikirjakaan. Se on rehellisesti sanottuna aivan mielenkiinnoton tapaus. 

Mielenkiintoa sen sijaan riittää Gabriele Paninin ja Marco Melonin sarjassa Mustakaapu ja vastentahtoinen rikoskumppani. Mustakaapu on aina kiinnostusta herättävä hahmo ja juonikin on erittäin herkulliset asetelmat antava. Tekijät päätyvät kuitenkin sössimään hyvän tilaisuutensa. Ensinnäkin on virhe käyttää Kaavun mallina tämän hupaisaa versiota, jossa kaavun alta paljastuu silmien lisäksi suu. Toiseksi sarja päätetään ajaa mahdollisimman pikaisesti ja teennäisen hupaisesti alas sen sijaan, että pyrittäisiin mahdolliseen tulevaan klassikkoon ja todelliseen trilleriin. Floppauksen sinetiksi on vielä isketty loppua julistamaan uutisreportteri. Todella ärsyttävää.

Onneksi näiden epäonnistumisten ja emämunausten vastineeksi löytyy myös niitä nappiin osuneita tapauksia. Sellaisia ovat myös Roope-setä-sarjat Säiliöestejuoksu ja Näkemyseroja, joista ensimmäisen tekijät ovat Alberto Savini ja Graziano Barbaro ja toisen Manuela Capelli ja Ottavio Panaro. Vaikka sarjoja ei voi mitenkään erityisen ansioituneiksi mestariteoksiksi hehkuttaa, ne läpäisevät oman tehtävänsä onnistuneesti. Ne viihdyttävät juonellaan ja siihen sopivilla piirroksillaan eivätkä jätä jälkikäteen mitään hampaankoloon. Tarinat ovat loistava esimerkki täydellisestä niin sanotusta välipalasarjasta. Niillä ei ole sen suurempia tarkoituksia, mutta niiden lukeminen jättää hyvän maun suuhun. 

Mukava tapaus on myös kirjan päättävä Carlotta Quattrocolon ja Marco Gervasion Hyvän mielen pannukakut, joka sisällysluettelossa on niputettu virheellisesti sekä Akun että Hansun nimen alle. Hansu esiintyy kuitenkin sarjassa vain pöytävieraana. Tämä Akun ja Iineksen nuoruusvuosiin kurkistava tarina toistaa käsiteltyjen Roope-setä-sarjojen tempun eli ilman sen kummempia vippaskonsteja jättää hyvän maun suuhun – kuten tämän tarinan toki kuuluukin jo nimensäkin perusteella. Hyvän mielen pannukakkujen sivuoire on nälän herääminen. 

Taskarin varsinaisen pommin hyvässä mielessä tarjoavat kuitenkin Osvaldo Pavese ja Massimo De Vita sarjallaan Unisiepparit. Mikki-dekkarissa miellyttää kaikki: oivallinen ja mukaansa tempaiseva juoni, taidokkaat piirrokset ryyditettynä gottfredsonilaisella tyylillä toteutetulla sivuhahmolla sekä huumorin ja jännityksen onnistunut vuorottelu. Taskarin – ja koko kuukauden – parasta sarjaa ei ole vaikea valita.

Roope-setä-lehden puolella mennään jalkapallotunnelmissa jo päättymään ehtineiden lajin MM-kisojen siivittämänä. Aihepiirin innoittamana johtosarjana nähdään Roopen ja Kroisoksen kilvoittelua Ankkalinnan jalkapalloliigan televisiointioikeuksista Riccardo Secchin ja Silvio Cambonin sarjassa Penkkiurheilijan painajainen. Jälleen kerran asetelma on herkullinen, mutta Secchi ja Camboni eivät saa palloa pilkusta sisään. Secchin juoni jää toiminnallisuuden ja hupailun yhdistelemisen sijaan junnaamaan paikoilleen ja Cambonin piirroksetkin vaikuttavat jotenkin tavanomaista väsähtäneemmiltä. Päivän pamauksen vihje kääntyä Taskarin teemanumeron 3 puoleen ei ole huono, jos maaleja haluaa tällä saralla nähdä.

Lehden toinen jalkapalloa sivuava tarina on kuukauden käsikirjoittajan Claudio Salvatorin ja Marco Mazzarellon Inestrateen taistelu. Sarja tosin todellakin vain sivuaa jalkapalloa, sillä sitä nähdään vasta jutun vihoviimeisessä ruudussa. Myös kuukauden animaation palsta vain sivuaa tarkoitustaan, sillä sitä edustavaksi sarjakuvaksi on valittu taasen yksisivuinen sarja. Alberto Savinin ja Marco Mazzarellon Uimamaisterin taidonnäyte on kumarrus klassikkolyhytanimaatiolle Opi uimaan. Tätä menoa kuukauden animaation palstasta ei kuitenkaan lämmöllä muisteltavaa klassikkoa tule vaan surkea floppi. Mitä iloa on tällainen kuukausittainen palsta perustaa, jos se täytetään yksisivuisilla ja muutaman sivun pituisilla taidonnäytteillä tai jätetään kokonaan välistä? 

Pikku-Akua nähdään tällä kertaa muussakin muodossa kuin Donald Soffrittin stripissä. Annamaria Duranten ja Daniela Vetron Kierrätys kunniaan ei kuitenkaan juuri sitä korkeampiin sfääreihin yllä. Myös Soffritti itse on edustettuna stripin ulkopuolella. Carlo Panaron käsikirjoittamassa sarjassa Maja miestä myöten vastassa on jälleen Kroisos sekä muita miljardööriklubilaisia. Tarinan lupaava kilpailuasetelma kuitenkin ryvetetään pelkäksi yksittäiseksi esittelykierrokseksi. Sellaisella ei kummoisia pisteitä kerätä. 

Roope-sedän heinäkuisesta tasosta ei ole tarvetta kahta sanaa sanoa, mutta Taskarilla meni huomattavasti paremmin. Floppeja ja epäonnistumisia löytyi toki sieltäkin, mutta päällimmäisinä mieleen jäivät iloisemmat tapaukset. Hellepäivän lukemistoksi tällainen kokonaisuus sopii vallan mainiosti. Jäämme odottamaan elokuun Pikavuoroa ja sitä, päästäänkö siitäkin nautiskelemaan tai kärvistelemään helteessä.

torstai 10. heinäkuuta 2014

Dickie Jones (1927-2014)

Richard Percy "Dickie" Jones on menehtynyt kotonaan Northridgessa, Kaliforniassa 7. heinäkuuta. Kuollessaan hän oli 87- vuotias.

Uransa aikana Jones näytteli lukuisissa Western- elokuvissa, mutta parhaiten hänet muistetaan kuitenkin Pinocchiosta, jossa hän ääninäytteli nimihahmoa. Tämän ansiosta hän sai myös Disney Legends- arvonimen vuonna 2010.

perjantai 4. heinäkuuta 2014

Arvostelu: Aku Ankan taskukirja 415



Kuten aiemmin jo mainituksi tuli, kesäkuussa nähtiin peräti kaksi uutta Taskaria. Nyt on niistä jälkimmäisen, Kipparitrion, ruotimisen vuoro. Andrea Frecceron taiteilemat Tupu, Hupu ja Lupu johdattavat kannessa lukijoita kesäiseen nautiskelureissuun. 

Nautiskelemaan pääsee heti alkuun halutessaan nostalgialla. Riemuloma Syrjäsaarilla on Massimo Fecchin Paul Halasin käsikirjoituksesta piirtämä tuotos. Fecchi on viime vuosina ollut Taskarin sivuilla vähemmän esillä, mutta mentäessä vuosikymmen taaksepäin ja Taskari-numeroissa 200:n jälkimmäiselle puoliskolle, Fecchin piirtämät sarjat olivat enemmänkin sääntö kuin poikkeus. Tämänkertainen juttu ei millään mittapuulla klassikoksi nouse, kuten odottaa toki sopikin, mutta roolinsa kesäisen viihdykelukemiston avaajana se vetää mainiosti. Fecchi-nostalgikotkin saanevat sarjasta kaipailemansa nostalgia-annoksen. 

Jonkinlaista nostalgiaa voidaan hakea myös seuraavasta sarjasta, joka on Bruno Sardan ja Roberto Vianin käsialaa. Tällä kertaa ajatuksen on kannettava vähän kauemmas Taskari-ympyröistä, sillä tarinan aihepiiri tuo mieleen Don Rosan. Idän ritarien aarre vie retkelle kuvitteellisen ritarikunnan aarteen jäljille, mutta myös eräs todellinen ritarikunta, jonka aarteiden jäljittämisestä Rosa on tehnyt parikin sarjaa, tulee mainituksi. Makuasia on, pitääkö kukin täysin käsikirjoittajan mielikuvituksesta kumpuavien yksityiskohtien vai todellisiin historiallisiin faktoihin pohjautuvien juonenkäänteiden lueskelemisesta. Lueskelemiseksi touhu tämänkin sarjan kohdalla menee, sillä johtosarjan tavoin tämän rooli on kesäinen pikamakupala. 

Pelko Taskarin taantumisesta pelkäksi mukavaksi lukemistoksi osoittautuu turhaksi esimerkiksi sen tiedon myötä, että opuksen sivuille on kammettu peräti kaksi täysimittaista Mikki-sarjaa. Käsitelty Idän ritarien aarre oli näistä ensimmäinen (lasketaan se nyt Mikki-sarjaksi, vaikka Indiana Hopo sen päähahmoksi onkin nimetty). Giorgio Pezzinin ja Massimo De Vitan Kadonneiden tiedemiesten tapaus on se jälkimmäinen tapaus ja millainen tapaus sitten onkaan! Pezzin ja De Vita kattavat pöytään kuin puskista täysiverisen, perinteikkään ja jännittävän dekkarimysteerin. Puskista tämä tulee siksi, ettei kesäkuun toiseen Taskariin ehkä lähtökohtaisesti odoteta tällaisia helmiä, mutta tottahan toki tällainen palvelu kelpaa! Nimekkäät tekijät näyttävät osaamistasonsa ja tarjoavat varsinaisen mallisuorituksen.

Helmi riemastuttaa aina, mutta vielä riemastuttavampaa on useampi helmi. Opuksen päättävä Abramo ja Giampaolo Barosson sekä Luciano Gatton Vanhanaikainen kepponen on virkistävä tuulahdus vuodelta 1969. Barossojen käsikirjoituksessa on onnistuneen kepeää lennokkuutta, jollaista lukee mielellään – varsinkin, kun se on ryyditetty juonen synnyttämään kepeään ilmapiiriin täydellisesti sopivilla Gatton piirroksilla. Tällaisiin mestarisuorituksiin ei ole mitään lisättävää.

Mainitut helmet ovat aina ilahduttavaa luettavaa, mutta niiden ollessa peräisin vuosilta 1969 ja 1990, ne eivät anna mairittelevaa kuvaa nykyisin tuotettavien sarjojen tilasta. Varsinaiseksi kesäpommiksi kehkeytyvästä Taskarista löytyy kuitenkin tähänkin pulmaan ratkaisu. Sisällysluetteloon on lisätty vielä kolmaskin helmi, joka on kahta muuta huomattavasti tuoreempi tapaus: päiväys on neljän vuoden takaa. Sarjan nimi Universumi talkkunasta! kertonee jo kaiken oleellisen tästä helmestä. Sen linja on samaa kepeää linjaa kuin Vanhanaikaisen kepposen. Itse asiassa tässä taidetaan edetä vielä kepeämmille vesille, kun tarinasta ei löydy suoranaista konkreettista uhkatekijää. Sarjan tekijämiehet Fausto Vitaliano ja Giorgio Cavazzano asettavat kokemuksellaan hieman kyseenalaiseksi äskeiset kehut myös nykyisen tuotannon mahdollisuudesta laatia helmiä. Onko tilanne järin kehuttava, jos siihen pystyvät vain konkarit? 

Cavazzanolla on näppinsä pelissä myös Ruokaremontissa, jonka käsikirjoituksesta vastaa Fabio Michelini. Kyseessä on lyhykäinen juttu, joka rakenteeltaan tuo mieleen Tupla-Taskareissa nähdyt eräänlaiset lyhyet välipalat, jotka hieman opettavaisella kädellä kertovat jostain tietystä aiheesta. Ruokaremontin tehtävänä on ylistää pastaa. Italialaisen tekijäkaksikon ei liene ollut vaikeaa siinä toimessa. Pastanvalmistajat hierovat tämän myötä käsiään. 

Tällaistakin voi Taskarissa nähdä.
Peräti kolmen helmen läsnäolo Taskarissa ei poista sitä tosiasiaa, että tälläkin kertaa mukana on valitettavasti ikäviä sattumia. Bruno Concinan ja Andrea Frecceron Tanssii keksijän kanssa toistaa ties kuinka monetta kertaa juonen, jossa Pelleä ja tämän ihastusta yritetään saattaa yhteen. Tulos ei ole yhtään sen parempi kuin muillakaan kerroilla. Varsinainen superfloppi on kuitenkin Marco Boscon ja Alberto Lavoradorin Taikaviitta-tekele Tehtävä Meksikossa. Boscon käsikirjoitus ei ole suinkaan niin huono, että sitä superflopiksi olisi väittäminen, mutta Lavoradori hoitaa pestinsä sen verran mielenkiintoisella tavalla, että käsikirjoitusta ei ole sen jäljiltä edes huomata. Hänen piirroksensa ovat nimittäin sanalla sanoen erikoisia. Rehellisesti sanottuna ne ovat kuvottavia. Niistä tulee mieleen jonkinlainen kokeilunhaluisuus, mutta Disney-sarjakuvat eivät ole todellakaan oikea paikka sellaiselle. Lavoradorin rykäisemät autot ovat niin surkuhupaisia, että ne täytyy oikein mainita erikseen. Toivottavasti tätä taiteilijaa tuotoksineen ei tarvitse enää ikinä nähdä. 

Keskiarvoon nähden varsin hyvälle Taskarille ei tekisi oikeutta arvostelun päättäminen sen ainoaan todelliseen floppiin, joten lopuksi säästettiin vielä yksi tarina, joka on hyvää jälkeä. Stefano Ambrosion ja Francesco D’Ippoliton Merirosvojen ajassa ei yllä kolmen helmen tasolle, mutta siinä on paljon hyvää. Juoni on lukemisen arvoinen, D’Ippoliton piirrokset ovat lennokkuudessaan ihailtavaa jälkeä ja kaiken kukkuraksi sarja on tuore tapaus nuoremmilta tekijöiltä, joten nykytuotantokin saa tässä Taskarissa kaivatut kiitoksensa. 

Kipparitrio on varsinaisen osuva nimi tälle Taskarille. Taskarin suuntaa ei tarvitsisi murehtia, jos komentoa pitäisi sellainen kipparitrio, mikä opuksessa nähtiin kolmen helmen muodossa. Oli helmi 1960-luvulta, helmi 1990-luvulta ja helmi 2010-luvulta. Kuin kunniakas menneisyys, kokeneet konkarit, nykypäivä ja toiveikas tulevaisuus paiskaisivat kättä. Tältä toiveiden täyteiseltä pohjalta on hyvä jatkaa eteenpäin. Kesäkuun jälkeen Taskari palaa normaaliin kuukausirytmiinsä eli heinäkuu tuo mukanaan yhden uuden Taskarin.