Ankassa J.Karjalaisen käsikirjoittama tarina!

Sanoma Magazines julkaisi seuraavanlaisen ankallistiedotteen:

Muusikko ja pitkäaikainen Ankka-fani J. Karjalainen on kynäillyt tarinan keskiviikon Aku Ankka -lehteen. Kokkikahakka-nimisessä tarinassa Aku ja ankanpojat mittelevät ruoanlaittotaidoissa. Karjalaisen tarina on jatkoa Aku Ankka -lehden juhlavuoden 2011 sarjaan, jossa suomalaisia sanankäytön taitureita pyydettiin luomaan oma Ankka-tarinansa. Hengentuotteensa ovat rustailleet tähän mennessä mm. Jari Tervo, Johanna Sinisalo, Leena Lehtolainen ja Anssi Kela.

J. Karjalainen koki sarjakuvan kirjoittamisen yllättävän luontevana prosessina. Syyksi mies arvelee, että lauluja tehdessään hän näkee musiikin kuvina, joten ero popviisujen ja sarjakuvien kirjoittamisen välillä ei ole mullistavan suuri. Karjalainen paneutui ankkamaailmaan pieteetillä ja otti ankkatarinan laatimisen kunniatehtävänä. 

”Tarinan kirjoittaminen maistui makoisalta! On kieltämättä aika epätodellinen tunne, kun saattoi tanssittaa lapsuutensa sankareita oman pillinsä mukaan”, sanoo Karjalainen.

Karjalainen halusi tarinan sijoittuvan tuttuihin maisemiin Ankkalinnaan. Sellaisista Ankka-tarinoista hän on aina itsekin pitänyt eniten. Karjalaisen tarinassa ankanpojat saavat tarpeekseen Akun ylimielisestä asenteesta omia ruoanlaittotaitojaan kohtaan ja vastaanottavat haasteen kaikkien aikojen kokkimittelöön. Voiton vimmassaan Aku turvautuu Hannes Välikäen konsultaatioon, kun taas pojat käyttävät luovuuttaan mausteiden sekoittamisessa – Akun keittiössä... 

Pitkän linjan Ankka-fani

Karjalainen muistelee, että Aku Ankka -lehti tilattiin heidän perheeseensä 60-luvun alussa. Toden teolla hän innostui Ankkalinnan monenkirjavasta ja kiehtovasta maailmasta luettuaan Helsingin Sanomista jutun, joka käsitteli Carl Barksia. Myöhemmin Karjalainen jopa lähetti kirjeen esikuvalleen Kaliforniaan ja sai vastauksena alkuperäispiirroksen luistelevasta Aku Ankasta Barksin omistuskirjoituksella höystettynä.

”Juoksin puuhun, kun näin sen”, muistelee Karjalainen tapahtumaa.

Carl Barks -fanina Karjalainen halusi sisällyttää tarinaansa maestron luomia rakastettuja Ankka-hahmoja. Näistä tarinaan päätyivät mm. Pelle Peloton, Roope sekä verraton kulinaristihurtta Pulivari.

Kiireettömän miehen kiireinen kesä

J. Karjalainen julkaisi maaliskuussa uuden levynsä Et ole yksin, ja äänite on viihtynyt albumilistojen kärkisijoilla siitä asti. Kysyntää miehelle on riittänyt kosolti myös keikkarintamalla. Täysiä saleja vetäneet konsertit pitkin kevättä ovat varmistaneet, että hänet tullaan näkemään useilla festivaaleilla kesän aikana. Varmistuneita festivaaliesiintymisiä on mm. Ruisrockissa, Ilosaarirockissa ja Tammerfestillä.

Arvostelu: Roope-setä 405

Tuttuun tapaan Henendo on ahertanut tuoreimman Roope-sedän arvostelun parissa. Joten tässähän tämä, kannattaa lukaista:

Viimeistään toukokuun Roope-sedän myötä kevät on puhjennut täyteen loistoonsa, kuten asiaan kuuluu – kesähän kolkuttelee jo ovella. Alessio Coppola osoittaa kannellaan taitonsa taikoa osuva kevätilme esiin. Donald Soffritti taas palauttaa tunnelmasta huumaantuneet maan pinnalle Pikku-Aku-stripillään, joka opettaa elämän perusperiaatteita.

Lehden johtosarjana on varsinainen kevätpaukku, nimittäin Romano Scarpan klassikko Poppi saapuu kaupunkiin vuodelta 1966. Nimensä mukaisesti siinä Poppi saapuu kaupunkiin ja suorittaa siinä sivussa debyyttinsä. Pieni ihme on, ettei sarja ole nähnyt päivänvaloaan Suomessa jo aikaisemmin. Lähtökohdat ovat suuria toiveita herättäviä, eikä Scarpa petä ainakaan piirrosten puolella. Mieshän lienee lähtenyt itsekin lentoon vauhdikasta kuvitusta laatiessaan! Juonipuoli on sen sijaan pieni pettymys. Se kun tuntuu olevan turhan kepeä ja korostavan painolastitonta ryntäilyä paikasta ja tilanteesta toiseen. Mukavahan tällaisiakin toki on välillä saada eteensä. Ropsun sivuilla harvinaisemman hahmon Kultu Kimalluksen esiintyminen tarinassa täytyy mainita erikseen. Päivän pamaus kertoo, että kyseessä on tämän kolmas visiitti lehden sivuilla.

Melko onnettoman dekkaripähkinän jälkeen päästään nauttimaan Stefano Ennan ja Roberta Mighelin Pikku-Aku-sarjasta Metsän aarre. Italialaistaitureiden Pikku-Akut ovat usein olleet varsin oivaltavia ja viihdyttäviä tapauksia. Tämäkin alkaa erittäin lupaavasti, mutta kesken matkanteon vauhti hyytyy eikä ole millään palata raiteilleen. Ihan lopussa toivoa vielä herätellään onnistuneilla kuvioilla, mutta siitä huolimatta lopputulos on melkoinen lässähdys. Tarina ei yllä mainittujen loistokkaiden tovereidensa pariin. Mighelin piirrokset huokuvat sitä toivottua ja tavanomaista saapasmaalaista Pikku-Aku-tyyliä ja pelastavat, mitä pelastettavissa on. Alusta loppuun hyvin kulkeva juoni on kuitenkin näiden tarinoiden kohdalla ehdoton edellytys paljon saavuttamiselle.

In English -osion yksisivuinen ei räjäytä pankkia, mutta sitä seuraavalla siihen olisi eväitä. Kyseessä on tänä vuonna Ropsussa säännöllisesti esiintyneen maestron Enrico Faccinin Touho-vitsi Mestarikokin keittiössä. Eväitä pankin räjäyttämiseen tosiaan olisi, kun kyseessä on Faccini, mutta tämä on ilmeisesti päättänyt säästää paukkunsa seuraavaan kertaan ja mahdollisesti pidempiin juttuihin. Odottakaamme sitä mielenkiinnolla! En voi kyllin korostaa sitä, millainen kulttuuriteko toimitukselta on julkaista Faccinia näin usein. Helmien prosentuaalinen osuus tämän nimellä varustetuissa ostereissa on poikkeuksellisen suuri.

Numeron päättävä pitkä sarja on Sergio Cabellan Ärsyttävä Ökyklubi, joka kuuluu tuttuun sarjaamme Roope vastaan Kroisos. Tälle lehdelle varsin tuttuun tapaan aloitus on lupauksia herättävä. Tyytyväisyyttä ylläpitävä tilanne jatkuu pitkään, lähes loppuun asti, mutta sitten tapahtuu jotain valitettavaa. Cabella havaitsee patonkiputiikin olevan sulkeutumassa ja rysäyttää kaaransa sen enempiä ajattelematta lähimpään parkkiruutuun, joka sattuu vieläpä olemaan sakkopaikka. Tämän virheliikkeen seurauksena tarina menettää paljon voimia ja joutuu ontumaan lyhyen loppumatkan maaliviivalle. Cabellan kuvitus on neutraalia: siinä ei ole moittimista, mutta ei sitä voi ylistääkään.

Takakannesta löytyy vielä Giorgio Salatin ja Massimo Asaron käsialaa oleva Perustuuria, joka kekseliäisyydestään huolimatta sisältää etikettivirheen eli Hannun töissä. Omalla tavallaan se huipentaa lehden kokoamalla sen yhteen: sisältö on pohjimmiltaan laadukasta, nautittavaa ja onnistunutta, mutta muutamat taktiset mokat estävät pääsyn valiojoukkoon. Aivan kuin maukkaissa viinirypäleissä olisi siemeniä.

Don Rosalle Bill Finger- palkinto

Don Rosalle on myönnetty vuoden 2013 Bill Finger- palkinto merkkinä erinomaisista sarjakuva käsikirjoituksistaan. Samaan aikaan palkintonsa sai myös Steve Gerber, joka tunnetaan parhaiten Howard the Duck- käsikirjoituksista.

Arvostelu: Aku Ankan taskukirja 401

Ville T. piristää jälleen arvostelullaan toukokuista arkea, joten tässäpä tämä:

Aku Ankan taskukirja 401 – Tuplanolla ja uhka taivaalta

Viimekuisesta virstanpylväästä on päästy yli ja taskareiden uuden sadan numerointi on alkanut. Mikäpä sen parempi tapa aloittaa jälleen ykkösestä kuin komean tuplataskarin julkaiseminen.

Tuplataskarissa seikkailee pitkästä aikaa taas Tuplanolla, jonka seikkailuja meillä Suomessa ollaankin saatu odottaa joulukuusta lähtien. Tämänkertaisessa tarinassa Aku lähtee estämään suuren ilmastokatastrofin toteutumisen, jonka tavoitteena on muuttaa sadetta siten, että se tuhoaa maan viljelemismahdollisuudet. Seikkailu kierrättää sankariamme ympäri Euroopan ja juoneen on tuhrattu melkoinen määrä sivuja ottaen huomioon sen köykäiset juonenkäänteet. Tarina on sitä paitsi ensimmäinen I/D-koodattu Tuplanolla-seikkailu, joten arvata saattaa, että kyseessä on tanskalaisen kustannusyhtio Egmontin tilaustyö ja yritys kosiskella eurooppalaisia taskarinlukijoita. Pitkitetyn juonen lisäksi tarina häviää inhottavasti paksun taskukirjan sivujen sekaan, koska sen jokainen osa julkaistaan kuin irrallisena episodina ja siten tarinan kerralla lukeminen vaatii ahkeraa kirjan selailua.

Tuplanollan lisäksi kirjasta löytyy toinenkin jatkosarja. Kahteen osaan jaettu Mikki Hiiri-tarina Lännen sankarit aloitti Italiassa Topolino Kid-nimisen tarinasarjan vuonna 1974. Sarjan avausosa nähdään Suomessa vasta nyt, vaikka sitä julkaistiin meillä muutaman osan verran jo 1980-90-luvun taitteessa. Avausjakso on mitä mainiointa luettavaa ja tuo mieleen vanhat taskukirjat ensimmisen sadan numeron ajoilta, jolloin tarinan käsikirjoittaja Guido Martina hallitsi vahvasti silloista kirjoittajakuntaa mm. Romano Scarpan ohella. Giovan Battista Carpikin on tämän tarinan teon aikoihin ollut parhaassa vedossaan. Toivoa sopii, että Mikki Hiiren lännenseikkailuja julkaistaan lähitulevaisuudessa lisää meikäläisissä taskareissa.

Lännen sankarit

Kirjan ainokaiseksi Mikki-sarjaksi tarina ei kuitenkaan jää. Johtosarjan avausosaa seuraa Castyn kirjoittama jännitysmysteeri Varjojen trubaduuri. Tarina edustaa alkuaikojen Castya ja sen juonenkäänteet eivät ole vielä aivan hioutuneet nykyisenkaltaisiin mestarillisiin suorituksiin, mutta kunnon dekkaritunnelmaa tarinasta ei puutu ja tarinan arvaisi varmasti Castyn kirjoittamaksi tarkistamatta nimeä aloitussivulta. Vitale Mangiatordin piirrokset ovat tutumpia Ankkamaailmasta ja herättävät ainakin minussa pienimuotoista karttamisreaktiota, vaikka kuvitus onkin taitavaa.

Mangiatordin tarinoita on tähän tuplataskariin valikoitunut kaksi lisääkin, joista yksi on osa pitkää Tuplanolla-kertomusta ja toinen on viime aikoina taskarin sivuilla harvemmin nähty Rankku Kanuuna-tarina. Horacen kirjoittama dekkarihupailu tuntuu Castyn Mikki-tarinan jälkeen melko nololta väkisin väännetyltä vitsisarjalta ja sen vähäinen sivumäärä kielii varmasti myös kirjoittajan tarpeesta saada tarina nopeaan päätökseen. Klassikko vitsi ”Hovimestari on syyllinen” ei enää jaksa oikein naurattaa.

Vasta viime vuonna menehtyneeltä Rodolfo Ciminolta on mukana mestarin yksi tuoreimmista tarinoista.  Sarja sai ensijulkaisunsa Italiassa kaksi vuotta sitten ja sen juonenkäänteissä näkyy liuta Ciminolle tuttuja tavaramerkkejä, kuten Juuson tarjoama tee, erikoislaatuinen matkantekoväline, tuntematon sivilisaatio ja unenomaisen mielikuvituksellinen aarre. Tarinan piirtäjän Marco Palazzin jäljessäkin näkyy pirteää tuoreutta ja sarjakuvaruudut ovat harvinaisen täynnä yksityiskohtia.

Uhka taivaalta

Taskarin yllättäjätarinaksi voisi nimetä Muikea muotokuva-sarjan jonka lukemista aloitellessani uskoin selaavani jälleen kehnoa tusinatavaraa. Juonenkäänteitten tuoreus ei ehkä kuvaa tätä tarinaa, mutta sarjassa vitsaillaan perinteisille ja paljon käytetyille juonenkäänteille ja tarinan loppuratkaisu ja niin kutsuttu ”konna” ei olekaan se joksi sitä voisi ensimmäisenä luulla. Sarjakuvan on kirjoittanut Angelo Palmas ja sen piirrosjäljestä vastaa vime aikoina yhä enenevimmissä määrin näkyville noussut Michele Mazzon.

Taskarista löytyy  läpikäytyjen tarinoiden lisäksi myös Silvia Zichen johtosarjaan ajankohtaisesti viittaava pilakuva, jalkapallofaneille suunnattu hauska tietopaketti sekä Taikaviitta-tarina jossa Taavi Ankka selvittää viittasankarin todellisen henkilöllisyyden. Kesän aloitukseen paksu taskukirja sopii mainiosti ja pokkarin sivuilta löytää jokainen varmasti omat suosikkinsa vaikka sisällöstä suurin osa on ehkä kuitenkin helposti unohdettavaa aivot narikkaan viihdettä.

Kirjan tarinat:

1.   Uhka taivaalta - Fausto Vitaliano/ Paolo De Lorenzi, Vitale Mangiatordi, Francesco D'Ippolito & Andrea Freccero
2.   Varjojen trubaduuri – Casty/Vitale Mangiatordi
3.   Reportterimme kentällä - Bruno Sarda/Marco Mazzarello
4.   Kullanarvoinen huivi -  Rodolfo Cimino/Marco Palazzi
5.   Hiljaa hyvä tulee – Carlo Panaro/Michele Mazzon
6.   Äärimmäisen jääräpäinen - Matteo Venerus/Luca Usai
7.   Ajokortti ja rekisteriote - Matteo Venerus/Marco Palazzi
8.   Hulvaton homma - Manuela Capelli/Luciano Gatto
9.   Lännen sankarit - Guido Martina/Giovan Battista Carpi
10.   Fossiilin arvoitus - Horace /Vitale Mangiatordi
11.   Rikkiviisas ratkaisee - Matteo Venerus/Marco Meloni
12.   Mestarista mallia - Augusto Macchetto/Andrea Freccero
13.   Ryöstö - Alessandro Perina/Alessandro Perina
14.   Muikea muotokuva - Angelo Palmas/Michele Mazzon
15.   Herkullinen huijaus - Luca Faccioli/Giulio Chierchini