Disney-harvinaisuus - Markku Kivekkään piirtämä Aku Ankka

Olettekohan moista ennen nähneetkään? Piirros on vuodelta 2003. Markku Kivekäs itse mainitsi, että taitaa olla ensimmäinen Aku, jonka hän jollekulle joutuu piirtämään. Varsin vänkä tekele kuitenkin, vai mitä sanotte. Huomioikaa muuten Markun signeeraus, joka muistuttaa kovasti Walt Disneyn omaa nimikirjoitusta.

Markkua muistellen - Kai Vainiomäki

Ankantekijä Kai Vainiomäki kertoi Markusta seuraavaa:

Kun allekirjoittanut tosissaan paneutui Ankkojen lukemiseen joskus 80-luvun lopulla, Markku Kivekäs oli jo käsite. Pienen pojan mielessä hän esiintyi jonkinlaisena jännittävänä Disneyn taikamaailmaan soluttautuneena agenttihahmona, joka eli todellisessa, konkreettisessa yhteydessä siihen mikä tuntui nuoresta lukijasta niin hyvin kaukaiselta ja kiehtovalta. Hänen syväluotaavat, tarinoita ja niiden taustoja sekä yksityiskohtia valottavat artikkelinsa "kentältä" jättivät lähtemättömän jälkensä pojanklopin sielunmaisemiin ja ovat todennäköisesti vaikuttaneet niihin enemmän kuin tämä itse edes ymmärtää.

Siinä vaiheessa kun sitten tutustuin Ankan toimitukseen, Markku oli jo jättäytynyt taustalle ja tapasin hänet vain pari kertaa. Hän oli mitä fiksuin ja mukavin kaveri. Hänen pörröisessä olemuksessaan oli myös paljon arvokkuutta, kuten mielestäni oli hänen tavassaan toimittaa lehteäkin, ei liian räiskyvästi, kalastellen nuoria lukijoita oheistuottein kuten monissa muissa maissa on tapana, vaan todellisella asiaansa paneutumisella ja oikeanlaisella vakavuudella, silti tietenkin pilke silmäkulmassa. Hänen intohimoinen, asiantunteva suhtautumisensa toi Aku Ankalle uskottavuutta ja tämä on varmasti suuri syy siihen miksi Ankka ei ole jäänyt Suomessa vain lastenlukemistoksi, vaan on kasvanut todella koko perheen lehdeksi.

Ja jos maailmankaikkeudessa sittenkin oli jotain mitä hän ei Aku Ankasta tiennyt, asia voidaan varmasti nyt, Barksin, Taliaferron ja kumppaneiden kanssa pilvenreunalla istuskellessa pohjiaan myöten selvittää.

Rauhallista lepoa Suurmiehelle toivottaen,
Kai Vainiomäki

Markkua muistellen - Timo Ronkainen

Ankkalinnan Pamauksen päätoimittaja ja Ankisti Timo Ronkainen muisti Markkua myös:

Harmikseni ehdin tavata Markun vain muutamaan otteeseen ja ainoastaan yhden kerran juttelimme hieman pidempään. Kyllä Markulta juttua irtosi, jos puhuttiin Disneystä tai Barksista. Hänellä tuntui olevan ihmeellinen muisti, ihan pienemmätkin yksityiskohdat tuntuivat pysyvän muistissa. Eipä sitä muuten Tuplassa tai Kuitissa olisi pärjännytkään.

Markun kokoama Barks -bibliografia, joka julkaistiin Sarjainfossa 1979, oli aikanaan täydellisin listaus ankkamaestron töistä koko maailmassa. Aku Ankan Oma nurkka -palsta, joka alkoi 1978 ja esitteli vaivihkaa joitakin Disney-piirtäjiä aikana, jolloin tekijöiden nimiä ei olisi saanut julkaista, varmasti innoitti meikäläistäkin aikoinaan. Tuskinpa olisin näin kova Barks -fani ilman Markun jakamaa tietoutta. Barksia Kivekäs jaksoi tuoda esille. Kun Aku Ankan parhaat -albumisarja aloitti ilmestymisensä kaikissa pohjoismaissa, Saksassa ja Hollannissa, oli Suomi Hollannin ohella ainoa jonka painoksessa Barks esiteltiin, tanskalaiskustantamo Gutenberghusin/Egmontin silloisen käytännön vastaisesti. Tanskasta tuli kuulemma ukaasiakin, kun Barksin nimi julkaistiin Ankassa erään sarjakuvan (Aku postinkantajana vuonna 1972) yhteydessä. Markun ansiota oli myös Tanskan toimituksessa liian pelottavaksi katsotun Barks-klassikon Koralliluolan kummituksen julkaiseminen suomeksi vuonna 1972 (Tanskassa, Ruotsissa ja Norjassa se nähtiin vasta vuonna 1980). Hänen ansiotaan on myös toisen Barks-sarjan, Roope-seikkailun Takaisin Klondikeen julkaiseminen lähes kokonaisena ensi kertaa maailmassa Aku Ankka -lehdessä. Sitähän amerikkalaistoimittajat sensuroivat 1950-luvulla kovalla kädellä ja Markut Saarinen et Kivekäs metsästivät puuttuvia sivuja ympäri maailmaa.
Kivekäs oli mukana myös käynnistämässä Suomen Sarjakuvaseuraa 1970-luvun alussa. Vaikuttaja jos kuka!

Markkua muistellen - Vesa Kataisto

Sarjakuvatietäjän ja Sarjainfon päätoimittajan, Vesa Kataiston, mietelmiä Markusta:

Surullinen uutinen näin uuden kesän juuri alkaessa. Markku Kivekäs oli tärkeä hahmo ei vain Aku Ankan ja muun Disney-tuotannon suomalaistamisessa, vaan oleellinen vaikuttaja koko kotimaiselle sarjakuvakentälle. Kivekäs oli mukana jo Suomen Sarjakuvaseuran perustamiskokouksessa, ja mukana tiiviisti seuran toiminnassa 1980-luvun alkuun asti, jolloin Kivekäs keskittyi Aku Ankkaan.

Aku Ankassa Kivekäs noudatti ja laajensi erityisesti ensimmäisen päätoimittajan, Sirkka Ruotsalaisen perustamaa linjaa. Lukijoiden oman nurkan kautta luotiin suora yhteys lukijoihin, kauan ennen kuin internetistä oli aavistustakaan. Hyvä kieliasu oli oleellisen tärkeä, vaivoja säästämättä joka ikinen repliikki höylättiin luontevaksi suomeksi. Kivekkään mestarityö oli Takaisin Klondikeen -sarja, josta aikoinaan jo alkuperäisjulkaisusta pois lyhennetyt sivut sekä ruudut hän jäljitti kansainvälisten kontaktiensa avulla. Sarjainfossa julkaistiin ensimmäisenä maailmassa Markku Kivekkään koostama lähestulkoon täydellinen Carl Barks -bibliografia. Disney-piirretyistä Kivekkään suosikki oli Prinsessa Ruusunen, alansa huipputekijöiden mestariteos.

Julkisuudessa Kivekäs viihtyi harvoin, poikkeuksina tietenkin Carl Barksin Suomen-vierailu 1994 sekä Kemin Sarjakuvapäivät 2001, jolloin juhlittiin 50-vuotiasta Aku Ankka -lehteä mm. Ankkatietäjä-kilpailun merkeissä. Kisan valmistelu ja seuraaminen oli Kivekkäälle tärkeää, muistaen hänen omat Tupla tai kuitti -voittonsa. Lisäksi kilpailun kysymysten pohjana käytettiin paljon juuri Kivekkään keksimiä oivalluksia Aku-lehdistä.

Kemissä Kivekäs ja Pekka Tuliara onnistuivat myös hermostuttamaan paikallisen taksikuskin. Kun kuski tiedusteli "kukas tämän kyydin maksaa?", Kivekäs vastasi luontevasti "Aku Ankka".

Oli arvokasta, että Markku Kivekäs sai lähteä tästä maailmasta kotonaan, elämänsä intohimon, työn ja rakkauden tulosten keskellä. Hän oli suuri mies. Kivekäs näytti esimerkillään, että jokainen voi vaikuttaa suuresti muiden elämään antamalla omastaan sen minkä voi, ja vielä vähän enemmän.

Kiitos.

Vesa Kataisto
Sarjainfon päätoimittaja

Markkua muistellen - Sampo Haahti

Todellinen superkeräilijäkin, Sampo Haahti, kirjoitti pienen muistelon hyvästä ystävästään:

Tapasin Markun ensimmäisen kerran Aku Ankka – lehden 40-vuotis juhlissa Hotelli Lordissa vuonna 1991. Hän oli kuullut huhuja meikäläisen varsin innokkaasta Akkari – harrastuksestani ja näin ollen sain häneltä kutsun mukaan kemuihin edustamaan nuoremman polven Ankka-faneja. On sanomattakin selvää, että tämän tilaisuuden jälkeen alan harrastukseni koveni entistä enemmän.

Vuosien vieriessä eteenpäin opin tuntemaan Markun entistä paremmin, kun pääsimme monesti puheväleihin Sarjakuvaseuran tapahtumissa vanhalla ylioppilastalolla. Yleensä esittelin hänelle hankintojani, mitä olin saanut haalittua seuran huutokaupoista tai muualta ja siinä samalla yritin sivistää itseäni kyselemällä niitä sun näitä Markulta suoraan. Kerran kävi sitten niin, kun olimme höpisemässä poikaporukan kanssa Vanhan kuppilassa, tulin tokaisseeksi Markulle, että paras tietolähteeni Disney-asioista on ollut Akkarissa toimituksen oma nurkka – palsta. Ja se kuulemma oli Markun kertoman mukaan hetki, jolloin hän halusi tosissaan tutustua minuun paremmin.

Mukavia hetkiä tulikin vietettyä monia kertoja vieraillessani Ankan toimituksessa, sekä käytyämme katsomassa useita Disneyn elokuvia ennakkonäytöksinä. Markkua saan lämpimästi kiittää myös siitä, että olen saanut toimia ulkopuolisena avustajana lehden toimitukselle jo useita vuosia.

Kuin kohtalon oikusta, olin tapaamassa Markkua hänen tiettävästi viimeisenä elinpäivänään torstaina. Juteltiin keskenämme niitä ja näitä viikonlopun tulevista yo-juhlista ja kesän tulosta. Kun olin tekemässä lähtöä, Make pyysi minua soittelemaan lauantaina. Valitettavasti siihen puheluun ei enää vastattu…

Hyvää ystävää ja oppi-isää jään lämmöllä muistamaan.

Sampo Haahti

Markkua muistellen - Tarmo Koivisto

Mämmilä- sarjakuvastaan tuttu Tarmo Koivistokin päätti kirjoittaa pienen muistokirjoituksen Markku Kivekkään muistoksi. Oheinen kuva on Tarmo Koiviston tekemä kansikuva Markun 50- vuotisjuhlalevyyn:

Kohtalokas kohtaaminen Markun kanssa

Meillä ei ollut televisiota silloin, kun Markku Kivekäs loisti Tuplassa ja kuitissa, mutta Apu-lehti meille tuli. Siinä oli juttu Markusta kuvien kera, sittemmin peräti kansikuva: Markku poseeraamassa Amerikassa itsensä Waltin kanssa (jos oikein muistan, vuotta en edes yritä muistaa). Olin tietysti kateudesta vihreänä (sen kyllä muistan).

Markun tapasin naamakkain ensi kerran varmaankin joskus 1970 tai -71 Helsingissä, Taideteollisen korkeakoulun graafisella osastolla Unioninkadulla, jossa hän kävi kertomassa meille opiskelijoille Aku Ankka-lehden toimittamisesta. Menimme sitten joukolla Palacen Nissenilin kahville. Markku ei ollutkaan sellainen Prinssi Rohkean näköinen arrogantti ja rikkiviisas hesalaissnobi, jollaiseksi tämmöinen epäluuloinen maalaiskompelys hänet automaattisesti etukäteen kuvitteli (saatan kuvitella myös itseni maalaisemmaksi ja kömpelömmäksi kuin olenkaan, toivottavasti). Markkupa osoittautuikin todella mainioksi tyypiksi: jutteli innostuneesti ja innostavasti aisiasta kuin asiasta—siis myös muista kuin Disneystä ja sarjakuvista. Näin on ollut kaikkina näinä vuosikymmeninä aina, kun olemme tavanneet.

Markku kutsui käymään Ankan toimituksessa, joka silloin taisi toimia Ludviginkadulla. Nyt tajuan, että se sittemmin toteutunut vierailu saattoi olla varsin merkityksellinen tulevan elämäni kannalta: sain siellä nimittäin selailla Aku Ankan 50-luvun vuosikertoja. Sivu sivun jälkeen tajuntaani tulvi lapsuutden muistoja ja elämyksiä—ensi kertaa silloin 22-23 vuotiaana: tuoksuja, makuja, valaistuksia, säätiloja, esineitä, ympäristöjä, ihmisiä, tapahtumia, fiiliksiä. Voima oli läsnä: Comic Power, Ruutuvoima. Jokin värähti. Use the Force, käytä Sitä! Juuri sitä se tarkoitti, vaikka itse termiin törmäsin vasta vuosia myöhemmin. Osa Markun innostuksesta oli tarttunut minuun. Kiitos siitä, Markku!

Tarmo Koivisto

Markkua muistellen - Matti Käki

Markku Kivekkään pitkäaikainen ystävä, Matti Käki, kirjoitti muistonsa Markusta:

Markku Kivekästä muistellen

60-luvulla Tupla tai Kuitti oli yksi suosituimmista TV-ohjelmista ja ne tuli tietysti katsottua. Muistan kuinka Markku Kivekäs kilpaili Aku-Ankasta vuonna 1962 ja sitten Walt Disneystä 1965. Walt Disney oli niin otettu, että hän kutsui Markun luokseen vierailulle. APU-lehti matkasi tuolloin mukana ja teki vierailusta ison jutun.

Minä tutustuin Markkuun 70-luvun alussa mennessäni ihan extempore käymään Aku-Ankan toimituksessa. Markku oli välittömästi valmis kertomaan laajan tietopankkinsa syövereistä jos jonkinlaista tietoa sellaisista asioista joita en ollut lainkaan kuullut tai tullut edes ajatelleeksi. Minusta oli hienoa tavata tämä herrasmies joka oli kuuluista TV-tähti.

Olin silloin kartuttamassa Akkarikokoelmaani ja Markku saikin vihia parista paikasta jossa oltiin myymässä lehtiä kasoittain. Eräs paikka oli legedaarisesti maaseudulla erään vanhan talon vintti. Siinä sitten isäntä ja emäntä olivat Akkareita myymässä eivätkä osanneet sanoa hinnasta mitään. Tarjosin nipusta vähän nolona 30 markkaa johon emäntä naureskellen sanoi, että jos minä olen valmis niin paljon niistä maksamaan niin mikäs siinä. Piti minua varmaan ihan kahelina. Toinen kerta oli hieman kattavampi otos Akkarituotannosta sisältäen monta laatikollista lehtiä. Silloin hinta oli tasan 1000 markkaa ja minä siinä hieman nikottelin mutta Markku sanoi, että olen hullu jos en ota satsia siihen hintaan. Niinpä sitten maksoin 70-luvun alussa tuon 1000 markan summan joka kai vastaa tällä hetkellä ainakin 1000 euroa. Oli se parikymppiselle nuorellemiehelle aikamoinen summa. Mutta niin oli se satsikin.

Sitten kävin aina välillä Markun pakeilla ja hän innostutti minut Carl Barksiin jonka tuotanto oli tullut minulle kaikkein tutuimmaksi jo pikkupojasta lähtien mutten ollut lainkaan ajatellut, miksi se oli niin tuttua. Selityshän on siinä, että ne nyt vaan ovat niin mahtavia tarinoita. Kuten Markku hyvin asian ilmaisi: ”Barksin tarinoissa ei ole mitään krääsää”. Aina löytyy se mitä tarvitaan muttei mitään turhaa. Esimerkiksi Akun talosta löytyy tarvittaessa vaikka haarniska. Markku oli myös kiinnittänyt huomioni Barksin piiroskuvien taustoihin. Siellä oli jos jonkinlaista lisäryhtiä tarinaan kuten erilaisia ankkatauluja ja muita hulvattomia ja jopa Dalimaisia juttuja jotka kuitenkaan eivät olleet yliampuvia. Pelle Pelottoman Pikku Apulaisen oma elämä Pellen toimia seuraten ja omia pikku keksintöjään tehden on hyvin mielenkiintoista seurattavaa. Vähän kuin katsosi hyvää leffaa josta jokaisella katselukerralla löytää aina jotain uutta.

Jossain vaiheessa tuli Markun kanssa puheeksi hänen Tupla tai Kuitti –kilpailunsa jolloin hän sanoi minulle, että miksen minä yrittäsi myös onneani kyseisessä visassa? Vaikkapa Carl Barksin Suomen tuotanto. Ehdotus oli aika pelottava noin aluksi mutta sitten minäkin innostuin asiasta. Aloin päntätä Akkareita oikein toden teolla. Minä kerroin Markulle, tyhmää kyllä, joitain ideoitani siitä mitä kysymykset voisivat käsitellä. Olin ehdottanut esimerkiksi Pellen Apurin toimia jotka olivat minulle varsin tuttuja koska itsekin olen vähän keksijäpellemäinen. En ollut lainkaan ottanut huomioon, että ketäs muuta Kirsti Rautiainen käyttäisi kysymysten teossa kuin juuri Markku Kivekästä. Minun olisi pitänyt olla ihan hiljaa. Markku osoitti näin olevansa hyvin lojaali aiheelle eikä laatinut yhtään sellaista kysymystä jossa olisi ollut puheissamme mainittuja asioita. Tuli sitten viimeistä edellinen kysymys jonka selvitin erittäin helposti. Sitten tyhmyyksissäni aukaisin studiossa suuni ja totesin, että olivatpa helppoja kysymyksiä. Sitä minun ei olisi pitänyt tehdä koska jälkeenpäin kuulin, että viimeisen kysymyksen laatija oli istunut tuolloin katsomossa. Sitä ei siis laatinut Markku vaan toinen henkilö. Ilmeisesti halusivat varmistaa ettei tule mitään jälkipuheita siitä, että minä tunnen Markun. Lohdutuspalkintona oli 500 markkaa, mikä oli neljäsosa pääpotista. Markku taisi olla hieman harmissaan kun en saanut pääpottia. Hän kertoi, että Ilta-Sanomissa oli varattu koko keskiaukeama minulle ja Carl Barksille.

Pääsin myös käymään Markun kotona joka oli vanhassa kerrostalossa Helsingin arvostetulla paikalla. Hän näytti oman huoneensa joka oli yleensä tiukasti lukittuna. Siellä oli hänen kokoelmansa siististi muoveihin pakattuna lehdestä leikattu Disneyn kuva pöydällä. Markku näytti nippua Hesarista leikattuja, muistaakseni Punasulka tai Masan Arkki, strippejä joita hän oli alkanut kerätä. Ihmetellessäni valintaa hän sanoi, että on ainakin koko aivan sarja alusta saakka.

Sittemmin tapasimme silloin tällöin ja enimmäkseen keskustelimme puhelimitse. Nyt 2000-luvulla olin ajatellut ottaa yhteyttä Markkuun mutta hänellä ei tuntunut olevan sähköpostiosoitetta. En saanut itsestäni niin paljon irti, että olisin soittanut. Ajattelin, että Markulla on kuitenkin kova kiire päätoimittajan hommassa ja hän innostuisi tapojensa mukaan juttelemaan puhelimessa ties kuinka kauan. Hieman harmittaa kun en ottanut yhteyttä. Nyt se on sitten myöhäistä.

Poikani antoi minulle muutama vuosi sitten joululahjaksi Kupla tai Tuutti –kirjan jossa oli Markun omakätiset terveiset minulle: ”Matille Tupla-muistoissa”. Tuo kyllä lämmittää kovasti mieltäni.

7.6.2008

Matti Käki

Markkua muistellen - Kari Korhonen

Seuraavana Markku Kivekästä muistelee Suomen oma Ankantekijä, Kari Korhonen:

Opin tuntemaan Markun jo lähes parikymmentä vuotta sitten, kun olin kesätöissä Fennica Comicsissa. Yhteinen kiinnostuksemme Disney-sarjakuviin johti läheiseen ystävyyteen, jolla oli minulle kauaskantoiset seuraukset. Isosydäminen mies kun oli, hän kutsui nuoren pojanklopin käymään Ankan toimitukseen, josta vuosia myöhemmin, aloitetettuani piirtäjäntyöt, sain ensimmäiset työtehtäväni. Oli myös paljolti Markun ansiota, että tapasin Sanomilla myös Egmontin toimittajia, joka oli Disney-urani alku.

Vaikka Markulla oli halutessaan myös varsin pisteliäs huumorintaju, hän oli niitä ihmisiä, jolla ei ollut pahaa sanottavaa juuri kenestäkään. Eikä kenelläkään ollut pahaa sanottavaa Markusta.

Hänen ansiotaan on, että Ankka-lehti on pysynyt samanlaisena vuosikauden ja parantunut vanhetessaan. Toinen, tietämätön päätoimittaja olisi ehkä vienyt lehteä Ruotsin ja muiden Pohjoismaiden suuntaan, joissa lelut ja oheiskrääsä sekä mainokset vievät päähuomion hyvin käännetyiltä ja toimitetuilta sarjoilta. Toimitukselliset sivut lisäsivät lukijoiden mielenkiintoa ja syvensivät suomalaisten Ankka-tietämystä. Tämä Kivekkään-Heiskasen linja taannee Ankalle valoisan tulevaisuuden vuosiksi eteenpäin.

Isoa miestä tulee kaikille kavereille ja tuttaville varmasti iso ikävä.

Kari K

Markkua muistellen - Kalervo Pulkkinen

Viime kesänä kantautunut suru-uutinen ansioituneen Disney-harrastajan ja Aku Ankan päätomittajan, Markku Kivekkään, poismenosta sai Suomen Ankka-harrastajat kirjoittamaan tuntemuksistaan. Nämä kauniit tekstit julkaistaan nyt Ankkalinnakkeessa, sillä olisi sääli jättää julkaisematta nämä koskettavat muistokirjoitukset. Ensimmäisenä Markkua muistelee sarjakuvaneuvos Kalervo Pulkkinen:

Markku Kivekäs muistoissani

Ensimmäinen kontaktini Markku Kivekkääseen maamme ylimpänä Disney-auktoriteettina tapahtui jo ollessani vielä koulupoika Porissa 1970-luvun alussa. Monen muun tavoin otin yhteyttä tarkistaakseni ja täydentääkseni tietojani koulun äidinkielen esitelmääni varten. Markku vastasi ystävällisesti ja amatööritutkijaa kannustavasti, ja lähetti mm. täydellisen listan Disneyn elokuvista.

En tuolloinkaan ollut pelkästään Disney-harrastaja, vaikka Waltin taiteilijoiden tuotanto luonnollisesti oli parhaiten tiedossani, niin elokuvan, animaation kuin sarjakuvankin alueilla. En tuolloin vielä edes tiennyt, että Markulla oli samalla tavalla laaja kiinnostus populaarikulttuurin alueisiin kuin itsellänikin. Olin kiinnostunut alan historiasta ja ihmisistä teosten takana. Markkuhan se toi Suomessa Barksinkin esille.

Olin siis porilainen koulupoika, myöhemmin abiturientti ja arkkitehdin opinnoista haaveileva nuori mies. Kirjoittelin tuolloin ahkerasti sekä Satakunnan Kansaan sarjakuvista että kirjeitä ihailemilleni tekijöille, kuten Hergélle ja Tove Janssonille, mutta myös monille Disney-taiteilijoille sekä Disneyn arkiston johtajalle David R. Smithille, jotka kaikki auliisti vastailivat. Markku avitti tutkimuksissani, ja minä osaltani autoin Aku Ankan toimitusta siinä missä erikoisosaamiseni ja -tietoni natsasivat. Markku auttoi yhteyksien saamisessa alan osaajiin, ja sitä kautta taisin saada yhteyden niin tanskalaiseen Freddy Miltoniin kuin itseensä Carl Barksiinkin.

Nykyajan nuorten ja/tai toimittajien voi olla vaikea ymmärtää, että ennen googlausta ja sähköpostia tietojen hankinta ja varmistus edellytti oikeaa kirjeenvaihtoa, ja kirjeistäkin otettiin vain kalkkeerikopiot omaan arkistoon. Muita muisteja ei ollut eikä siltä ajalta ole kuin se mitä vajavaisin omassa päässä. Esimerkiksi Paul Murryn tuotantoa jäljitettiin kansainvälisesti minunkin piirtämilläni mallikuvilla sarjoissa toistuvista yksityiskohdista ja graafisista elementeistä.

Kun sitten sain ihailijakirjeeseeni 1974 vastauksena Carl Barksilta piirroksen, jossa Roope Ankka rakentaa kolikoista Notre Duckin katedraalia, ilmaisi Markku leikillistä mutta ehkä hiukan aitoakin kateutta. Hänellä ja Markku Saarisella kun oli Barksilta vastavaat tervehdykset, mutta vain identtiset piirrokset Akusta luistimilla ja puhekuplissa teksti: ”Hi, Markku!” Minun saamassani Roopen kuplassa taas luki: ”I too like to do things with architecture, Kalervo!” Piirroksen arvo minulle nousi korvaamattomaksi kun sitten seuraavana kesänä osallistuin Otaniemessä arkkitehtiosaston pääsykokeisiin ja pääsin läpi.

Opiskelu toi minut siis Helsinkiin, ja tietysti kävin tutustumassa myös Ankan toimitukseen. Markun ansiota on sekin, että sain siellä tavata mm. sellaiset legendaariset hahmot kuin Alli Peltonen, Kirsti Toppari, Markku Saarinen ja Mary A. Wuorio.

Sain myös lukea lehden arkistossa kaikki 50-luvun ankat. Minulle lehti oli tullut vasta vuodesta 1960, ja lapsuuden traumani oli että serkuillani oli ollut lehden tilaajalahjana saatu Aku joulupukkina -sätkynukke seinällään, kun taas minun tilaukseni myöhästyi sen verran, etten tilaajalahjaa saanut. Markku kaivoi arkistosta kasan sätkynukkearkkeja, antoi ne minulle ja sanoi: ”Näin niistä traumoista päästään!”

Vaikutus tulevaan sekalaiseen uraani oli suuri. Markku oli avulias alan harrastajille, ja minuakin hän kannusti sekä tarjoutumaan sarjakuvakriitikoksi Helsingin Sanomiin, jonka edellinen kriitikko Jukka Rislakki oli lopettelemassa tämän alan seurantaansa, ja niinikään liittymään Suomen sarjakuvaseuraan – jossa sittemmin tutustuin pitkäaikaisiksi ystäviksi tuleviin Heikki Jokiseen ja Juhani Tolvaseen, monien muiden alan isojen nimien joukossa. Ajoittain olen kutsunutkin meitä kolmea Tupuksi, Hupuksi ja Lupuksi, jotka kasvoivat ulos Ankkalinnasta.

Kivekäs antoi vinkkejä alan tapahtumista, ja kävin monenlaisissa elokuvanäytöksissä hänen ansiostaan, joista tärkeimpiä varmaankin Hectorin ja Hullujussi-yhtyeen aloitteesta järjestetty ”Fantasian” erikoisnäytös aikana, jolloin leffa ei ollut normaalikierrossa, ja Suomi-Filmin koeteatterissa nähdyt työkopiot valmisteilla olevista animaatioista, kuten ”Rescuers” – johon toimin myös yhden hahmon kummina. Kivekäs järjesti lähipiirissä nimien käännöskilvan (silloin nimet vielä suomennettiin!), ja rämerotta Luke sai minulta aleksiskivimäisen nimen Luikku.

”Pelastuspartio Bernard ja Bianca” se juuri osoittikin minulle, miten hienoa käsityötä animaatioelokuvan teko onkaan, ja miten se lopullinen, teollisen myllyn läpi käynyt lopputuote antaa vain kalpean aavistuksen siitä herkkyydestä, mitä alkuperäisissä lyijykynäanimaatioissa on. Sain myös nauttia lyhentämättömästä ”Pete´s Dragon” -elokuvan ennakosta. Musikaalifriikkinä arvostin siitä myöhemmin poisleikattujakin lauluja kokonaisuuden osina. Markulla oli petervonbaghmainen kyky keksiä uusia superlatiiveja aina vain uusille Disney-elokuville. Aito ihailu taisi alkaa horjua vasta 90-luvulla tuotannon laajennuttua ja tason laskettua liikaa. Helmiä hän silti löysi sälänkin seasta.

Opiskeluaikanani tein tuttavuutemme surauksena kokeeksi jonkin verran käännöksiä Ankan toimitukselle ja Sanomain kirjaryhmällekin. Muutaman opiskelutoverini kanssa tein jopa kokeellisen värityksen Barksin nelisivuiseen ”Pelle Peloton” -sarjaan – itsensä Hergén minulle neuvomalla tekniikalla, jossa musta piirrosviiva kopioitiin xerox-menetelmällä kalvolle ja samat ääriviivat värityksen avuksi vaaleansinisellä viivalla offset-kopioimalla akvarellipaperille. Sitä työtä varten kysyin Barksilta kantaa väritykseen. Selitin oman teoriani värityksen hierarkiasta (esimerkiksi: tummat sävyt lattiatasolla, kirkkaat sävyt hahmoissa ja etualan esineissä sekä taustan vaaleammat sävyt, ei kuitenknaan liukuvärejä tai ylimääräisiä muotoiluja väreillä), ja sain Barksilta legendaarisen lakonisen vastauksen: ”En koskaan värittänyt sarjojani. Minulle ne olivat mustavalkoisia.” Tätä olisin toivonut noudatettavan myös Barksin kootuissa, vaan kun ei. Kokeilumme tulos oli kaunis, mutta sitä ei koskaan julkaistu, vaikka maksun muistaakseni kyllä saimme. Olisi se aika pahasti kyllä poikennutkin tanskalaisten (Freddy Miltonin minulle kertoman mukaan) käyttämällä menetelmällä eli värejä näkemättä prosenttirastereilla väritetyistä normaalisivuista...

Nykytekniikan ihmeitä käytteleville semigraafikoille sekä triviafriikeille mainittakoon myös, että yhden Aku Ankan kannessa Walt Disneyn logo-nimmarin korvasi alkuperäisestä nimikirjoituksesta mukailtu nimiö, jonka sain omin käsin väärentää arkkitehdin piirustusvälineilläni lehden toimitukselle, Markun tilauksesta tietysti. Sen mukaan alkuperäistä signeerausta piti lihottaa hieman vakiologon suuntaan. Se siis todella perustui alkuperäiseen, Waltin omakätiseen. Markun mukaan useimmat nimmarit ovat Floyd Gottfredsonin tekemiä, hän kun Waltin mukaan osasi tehdä nimmarinkin pomoaan paremmin!

Opintojeni loppuvaiheessa Kivekäs tuli hätiin, kun kulutin loppuun Teekkarikylässä asumisen määrävuodet, ja hän avasi jopa kotinsa ovet minulle. Muutaman kerran nukuinkin sitten hänen sohvallaan käydessäni opintojeni loppuvaiheissa Helsingissä ja Otaniemessa vain parin päivän keikoilla opintoja viimeistelemässä. Bonuksena tuli lisää leffoja, kun Markku esitteli kaitafilmiarkistonsa aarteita. Sainpa jopa ostaa muutamia duplikaatteja omiin kokoelmiini. Markku myös kohteliaasti katsoi ja ihasteli tekemiäni amatöörimäisiä animaatiokokeiluja.

Markku esitteli aarekammionsakin, jossa olivat kaikkein harvinaisimmat Disney-aarteet. Huomasin siellä italialaisen jättikirjan ”Magic Moments”, jossa oli Disneyn lyhytelokuviin perustuvia sarjakuvia. Kirja oli avaamattomassa kelmussa, ja mainitsin Markulle, että Italiasta lomamatkalla ostamassani samanlaisessa paketissa oli sisällä yllätyksenä Super-8 -kopio ”Steamboat Williestä”, johon sitten itse lisäsin televisiosta äänitetyn ääniraidan. Markku jäi pähkäilemään, malttaisiko avata arvokkaan keräilypakkauksen nähdäkseen myös filmin... No, nyt sekin on jo julkaistu dvd:llä.

Sarjakuvaseurassa olin ajautunut vuorollani myös ”Sarjainfon” vetovastuuseen. Sen kolmivuotiskauden päätteeksi tein Markusta ison haastattelun (1985), joka edellytti monen tunnin jutustelua nauhurin ääressä. Se oli mielenkiintoinen tilaisuus päästä kurkistamaan Markun sisimpään vähän syvemmällekin kuin julkaistusta haastattelusta ilmenee. Markku kutsui imarreltuna juttua minun joutsenlaulukseni Sarjainfossa, mutta suhtautui juttuun myöhemmin hiukan kiusaantuneesti.

Sarjakuvaseura nimesi siellä toimiessani Markku Kivekkään sarjakuvaneuvokseksi, mistä Markku oli hyvin ylpeä. Hän esitteli minulle kunniakirjaa kehystettynä ja kehui, että se on ainoa neuvoksen titteli, jota ei saa edes rahalla! Toinen aarre saatiin rahalla. Markun mukaan viime hetkellä, ennen kuin Carl Barksin harvojen säilyneiden originaalisivujen hinnat karkaisivat Markunkin ulottumattomiin, tilasimme kimpassa yhden kokonaisen alkuperäissivun jakamalla hinnan neljän hengen kesken. Markku sai suurimmalla osuudellaan puolikkaan sivusta, Pentti Hauhiala neljäsosan [Pentti Hauhiala ei itseasiassa ollut osallisena tässä sivunpuolikkaan jaossa, vaan tämä neljäs seurueen jäsen on jäänyt toistaiseksi arvoitukseksi... toim. huom.] eli yhden koko sivun levyisen ruudun sekä Markku Saarinen ja minä pienimpinä osakkaina yhden ruudun kumpikin. Onneksi jako meni hyvässä yhteisymmärryksessä, minä kun halusin kauneimmin piirretyn ruudun ja Saarinen sen missä oli useampia hahmoja. Kivekäs sitten itseoikeutetusti leikkasi läsnäollessani toimituksen pitkillä saksilla sivun palasiksi. Keräilijän sydäntä riipivä hetki varmaan Markulle!

Tunnollisesti Markku informoi saataville tulevista keräilykohteista, joista sitten hankin vain sellaiset, joille katsoin minulla olevan myös jonkinlaista käyttöä. Myöhempinä vuosina elämääni tuli niin paljon muita, mielestäni Disneytä tärkeämpiä asioista, että aloin nähdä Disneynkin tuotteet uudessa valossa tai ainakin eri kulmista. Jopa siinä määrin, että Markun minulta tilaama kirjoitus ”Fantasiasta” sen uusintakierroksella ”Toimituksen omaan nurkkaan” jäi julkaisematta, ja varaukseton ystävyytemme muuttui varaukselliseksi tuttavuudeksi (tai olimmeko sitten Markun sanoin toisessa yhteydessä: ”entisiä hyvänpäivän tuttuja”). Sain kuitenkin edelleen kutsun mm. Carl Barksin Suomen vierailun tilaisuuteen Kaivohuoneelle ja lehden isoihin juhliin Kalastajatorpalle, joihin tyytyväisenä osallistuin. Olen ylpeä myös valokuvista, joihin sain tallennetuksi Carl Barksin Aatos Erkon ja Tarmo Koiviston seurassa.

Vaikka Ankan toimitus siirtyikin elämässäni hyvien muistojen joukkoon, ei Disney minunkaan elämästäni minnekään ole poistunut. Olen myös huvipuistohullu ja musikaalifriikki, joten Disneyllä on aina vain enemmän kontaktipintaa elämääni. Markku kertoi minulle, että hän ei koskaan ollut innostunut Disneyn huvipuistoista, joissa kaikki on niin muovista ja mekaanista, aivan toisin kuin elokuvissa. Ymmärsin, että Disneyn elokuvat olivat hänen lapsuutensa rakkaita muistoja, joissa hän halusi elää koko työuransa. Itse koen kyllä aina uudestaan elokuvien tunnereaktiot niin puiston Peter Panin Lontoon ylilennossa kuin Lumikin tai Pinocchion ajeluissakin, joskin eräänlaisena pikakelauksena.

Markun ihailu Disneyn tuotantoa kohtaan oli niin intomielistä, että se jo läheni uskontoa. Hän esimerkiksi sanoi viettäneensä kesälomaansa kääntämällä yhden ruudun Barksia päivässä! Ihailtavaa, että työ voi olla noin rakas harrastus. Markku esitteli minut myös muutamille tosi hard core -keräilijöille, ja minusta ei sitten koskaan sellaista tullutkaan. Mieluummin jätän sarjoihin jonkin puutteen ihan tahallani kuin tuskailen puuttuvaa viimeistä palaa. Kirjat ovat minulla luettaviksi tarkoitettuja, elokuvat katsottavia, olkoonkin että on lukemattomia sarjakuvia ja näkemättömiä dvd-levyjä hyllyssä. Ehkä pitäisi jo aloittaa – eläkepäivien varaan ei näköjään kannata liikaa laskea. Toivottavasti Markku ehti edes nauttimaan kokoelmistaan kylliksi.

Pekka Tuliaran ansiokkaasta muisteluskirjasta ”Disney, Aku & minä – Markku Kivekäs muistelee” (2007) luin, että Markku väitti vilpittömässä uskossaan Disneyn huvipuistojen olevan niin turvallisia, ettei niissä ole sattunut pahempia onnettomuuksiakaan. No, minä olen kyllä lukenut toisenlaisiakin raportteja lukuisista tapaturmista, myös kuolemantapauksista, joita yhtiö on sitten juristien avulla hyssytellyt. Arkkitehtinä olisin kovasti kummastunut, jos elämän riskit eivät ulottuisi Disneyn maihin. Se ei kuitenkaan ole estänyt eikä estä minua
nauttimasta suunnattomasti vierailuistani Disneyland Parisissa ja sen Walt Disney Studios -elokuvapuistossa. Nehän ovat silkkaa autuasta todellisuuspakoa varten. Turvallisuuskin on hyvin varjeltu illuusio – yhtä lailla kuin ajelujen hurjuuskin toisaalta. Tapaturmat ovat yleensä seurausta ohjeiden vastaisesta toiminnasta, kuten muutenkin elämässä.

Markku Kivekkäälle Disneystä tuli kutsumustyö, jonka hän hoiti kunniakkaasti aina sairauseläkkeelle jäämiseensä asti. Markkuhan se tietysti minutkin oli tutustuttanut myös Akateemisen Kirjakaupan legendaariseen Stina Kullbergiin, josta tuli sitten varsinainen ystävä myöhemmille vuosille. Stinalle lähettelin sarjakuvakirjeitä kierrellessäni Eurooppaa työ- ja huvimatkoilla, ja Stina soitteli aina niin innostavia puheluitaan. Surullista on, että niin Stina kuin Markkukin ovat nyt jo molemmat poissa. ”Elämme kovia aikoja, ystävä hyvä!”

Markulla oli tapana sanoa, että hän lensi Peter Panin mukana Mikä-Mikä-Maahan, eikä koskaan palannut. Toivottavasti hän nyt lensi jonnekin, missä voi olla vielä vapaampi ja onnellisempi. Muistan sinua ensi kerralla Peter Panin lennolla!

Kalervo Pulkkinen