Vuosi 2017 on jo hyvässä vauhdissa, mutta vielä on syytä
palata edellisvuoden tunnelmiin vähintään parin Taskari-arvostelun voimin. Nyt
on vuorossa marraskuun numeron 446
Ihan hilkulla ruotiminen.
Alessio Coppolan
kansi on tälle kirjalle kuvaava, sillä se pitää sisällään sen verran monta
rahasäiliöaiheista juttua, että välillä olo oli kuin teemanumeroa lukiessa.
Rahasäiliö piipahtaa mukana heti johtosarjassa Hälytyksen
kauhistus. Gorm Transgaardin käsikirjoitus punoo paikoitellen
mielenkiintoisesti ja hauskasti mysteerin vyyhtiä, mutta kokonaisuus
loppuratkaisuineen jää lopulta mitäänsanomattomaksi. Massimo Fecchin piirrokset
ovat mainioita. Heti johtosarjan perään sijoitetussa Enrico Faccinin
vitsisarjassa Vinopaikoitus on enemmän ruutia.
Rahasäiliö pääsee suurempaan rooliin ensi kertaa Nino Russon
ja Massimo Asaron Tulkinnanvaraisessa jutussa. Tarinaa ei kuitenkaan
hirvittävissä määrin ole tarpeen tulkita, sillä se osoittaa selkeästi voimansa.
Lyhyehkössä jutussa on tukku hauskoja oivalluksia, jotka tekevät siitä
viihdyttävän elämyksen ja yllättävän vahvan kandidaatin kirjan parhaaksi
sarjaksi. Seuraavana oleva, niin ikään rahasäiliöaiheinen Vito Stabilen ja
Giada Perissinotton Rahasäiliön lumoissa ei yllä lähellekään Tulkinnanvaraisen
jutun tasoa. Se ei loista edes yleisasteikolla, joten sen mahdollisuudet ovat
heti kättelyssä menetetyt.
Seuraava samalla teemalla jatkavista sarjoista on
Matteo
Venerusin ja
Valerio Heldin Kasvikunnan oma murtosuoja. Se on ihan kelpo
tuotos. Sen lukee mielellään läpi eikä se erottaudu muista mitenkään huonona
tarinana. Ongelma on, ettei se pääse erottautumaan muillakaan tavoin ja jäänee
siten helposti unohdettavaksi jutuksi. Lisäpisteen se saa kuitenkin Taavin
esiintymisestä, mikä ei tässä numerossa kuitenkaan ole ainutkertaista.
Viimeinen säiliöjutuista on
Daniele Regolon ja
Maurizio Amendolan Säiliön uusi
ilme. Idea on hyvä, mutta toteutus jää ontumaan ja sarja tulee ajetuksi
pikavauhtia alas. Säiliön muuntelussa on paremmin onnistunut esimerkiksi
Romano
Scarpa tarinassaan
Rakennemuutoksen kourissa (AATK 275, julkaistu myös Taskarin
talvijännärissä
Jäämies).
Rahasäiliö jää tässä enää pikaiseksi miljööksi, mutta
tärkeän sitä ylläpitävän osan se esittelee uudessa valossa.
Massimiliano Valentinin
ja
Luciano Gatton Kivikovassa kilpailijassa Roopen uskollinen sihteeri Sirkku
Näpsä pääsee koettamaan liikenaistaitojaan Kroisos Pennosta vastaan. Uniikimpi
tarinaidea osoittautuu hyväksi ja toimivaksi. Gatton tyyli piirtää Näpsä saa
myös pohtimaan hahmon ulkoista moninaisuutta. Näpsälle löytyy nimittäin monta
variaatiota. Barksilainen, lyhyt ja harmaahiuksinen Näpsä nähdään yleensä
tanskalaisessa tuotannossa. Italiassa Näpsää on piirretty pidempänä ja hiukset
väritetty keltaisella. Gatton näkemys on eräänlainen yhdistelmä näitä kahta,
mikä ei sekään ainutkertaista ole.
Inducksissa voi vertailla eri piirtäjien Näpsä-hahmoja eri vuosikymmeniltä.
Kirjan ainoa Mikki-tarina on
Claudio Salvatorin ja
Silvio
Cambonin dekkari
Sacherkakun mysteeri. Tarina on oikein virkistävä kokemus.
Tuntuu, kuin Mikki palaisi siinä hieman juurilleen viime aikojen pyörityksistä.
Samalla se tuo mieleen 1990-luvulla julkaistut Mikin dekkaripokkarit, vaikka
tarina ei niissä julkaistujen joukkoon kuulukaan. Samoilta ajoilta tämäkin
juttu on, vuodelta 1996. Tarinan loppu menee ehkä hieman liikaa lässyttelyn
puolelle, mutta se ei sarjan tuomaa hyvää tuulta vie pois. Tämänkaltaisia
dekkarijuttuja näkisi mielellään useamminkin.
Carlo Panaron ja Danielo Vetron Kosmiset terveiset on
Taskarin sarjoista se toinen, jossa Taavi on mukana. Sarjaa kuvaa
kaksijakoisuus. Juoni asetelmineen on hyvä, mutta toteutus tuntuu menevän yli.
Tässäkin sorrutaan turhan paljon lässyttelyyn eivätkä Vetron piirrokset sykähdytä.
Sarjalla on hyvä viesti lähetettävänään, mutta kyllä juttu lähtee niin pahasti
lapasesta, ettei siihen tyytyväinen voi olla.
Valentina Camerinin ja Giampaolo Soldatin Kolme Taikaviittaa
yhden hinnalla on jälleen ideatasolla loistava. Käsikirjoitus tuntuu kuitenkin
jättävän mahdollisuuksia käyttämättä ja sarjaan tulee läpijuoksun vaikutelma.
Idea on siitä huolimatta niin hyvä, että yleistunnelmakin jää positiiviseksi.
Taikaviitan esikuvan Fantom Ankan seikkailuja nähdään Taskarin päätteeksi Marco
Gervasion Fu Man Tshiun naamiossa. Tarina ei jää historiaan niinä parhaimpina
Fantom Ankka -juttuina. Ei sarjaa suoraan huonoksikaan voi sanoa, mutta
sellaiseksi keskinkertaiseksi rymistelyksi se jää.
Rahasäiliö oli mainitusti niin näkyvästi kirjan sarjoissa esillä,
että sisältö olisi paikoin voinut olla suoraan teemanumerosta. Perus-Taskarin
äärellä kuitenkin ollaan. Perus-Taskari kuvannee myös opuksen sisältöä
kokonaisuutena, joskin positiivinen vire täytyy sen yhteydessä mainita. Moni
sarja pystyi ilahduttamaan ja useimmat tekivät niin vähintäänkin ideatasollaan,
vaikkei toteutuspuoli sitten olisi niin sujunutkaan. Taskarin parhaaksi
sarjaksi kohosi lopulta dekkarihenkensä ansiosta Sacherkakun mysteeri, siis
kirjan ainoa Mikki-sarja. Lähteköön tästä viesti, että juuri tällaisia
vanhemman tyylin mukaisia Mikki-dekkareita kaivataan lisää. Niiden julkaisujen
ei tarvitse rajoittua Taskareihin.