Hans Zimmer konsertoimaan Helsinkiin

Saksalainen elokuvasäveltäjä Hans Zimmer on tulossa konsertoimaan Helsingin Hartwall Areenalle 16. toukokuuta ensi vuonna, ilmenee hänen kiertueensa aikataulusta. Toistaiseksi ilmoitetuista konserteista Helsingissä pidettävä on ensimmäinen Euroopassa. Liput konserttiin eivät ole vielä tulleet myyntiin.

Zimmer on mittavalla urallaan tullut tunnetuksi suurten Hollywood-elokuvien sävellyksistään. Hän on ollut ehdolla parhaan musiikin Oscar-palkinnon saajaksi kymmenen kertaa ja voittanut kerran, sävellystyöstään Disneyn piirretyssä Leijonakuningas. Disney-elokuvista hän on säveltänyt myös esimerkiksi Pirates of the Caribbean -elokuvien musiikin.

Ankka vailla menneisyyttä vailla menneisyyttä

Disney-sarjakuva on tänä syksynä ollut kotimaisessa mediassa tavanomaista enemmän esillä. Suurin syy tälle on syyskuussa ilmestynyt Ankka vailla menneisyyttä -kirja, jonka nimitarina yhdistää Aku Ankan ja suomalaisen elokuvan. Aki Kaurismäen klassikon Mies vailla menneisyyttä ankallisesta sovituksesta vastaavat käsikirjoituksen osalta maamme oma Ankka-artisti Kari Korhonen ja piirroksista italialainen maestro Giorgio Cavazzano.

Ankka vailla menneisyyttä

Sanoma Media Finland Oy, Kids Media 2016

Toimitus: Jenni Hurme, Aki Hyyppä ja Anna Kastari

Käännökset: Ville Viitanen ja Aku Ankan toimitus

Ulkoasu: Raimo Hyvönen

160 sivua, sidottu

ISBN: 978-951-32-4313-5

Suositushinta: 36,00 €

Cavazzano ja elokuva yhdistettiin yksiin kansiin ensimmäisen kerran viisi vuotta sitten teoksen Elävän kuvan taika myötä. Tuolloin kyseessä oli ilmiselvästi Cavazzano-kirja, sillä kaikki kolme eri elokuvaklassikoihin pohjautunutta tarinaa olivat hänen piirtämiään. Äkkiseltään Ankan vailla menneisyyttä voisikin ajatella olevan suoraa jatkoa Elävän kuvan taialle. Tätä käsitystä tukevat Cavazzanon nimen korostaminen niin kirjan kannessa kuin sen markkinoinnissa sekä suoraan Elävän kuvan taiasta mallinnettu opuksen ulkoasu.

Ehkä juuri ulkoasun vuoksi Ankka vailla menneisyyttä pitää nähdä ainakin epäsuorasti Elävän kuvan taian jatkona, mutta viimeksi mainitusta poiketen se ei puhdasverinen Cavazzano-kirja ole. Cavazzano on ehdottomasti kirjan suurin tähti uransa ja maineensa myötä. Häntä sietääkin hehkuttaa ja kutsua Suomeen vierailulle aina tilaisuuden tullen. Disney-sarjakuvan ja elokuvaklassikoiden tyylikäs yhdistäminen tuo aina Cavazzanon mieleen, koska hänellä jos jollain on siitä kokemusta. Mutta tässä kirjassa on muutakin kuin Cavazzanoa.

Kirjan viidestä sarjakuvasta Cavazzano on osallisena kolmessa. Niistä yksikään ei ole hänen käsikirjoittamansa. Kaksi niistä ei edes ole elokuvaklassikoiden ankallisia tai hiirellisiä sovituksia, joita Elävän kuvan taiassa nähtiin ja joita sietää edelleen lämmöllä muistella ja uudelleen lukea. Vincenzo Mollican käsikirjoittamat, sivuhahmona yleensä tunnetun toimittaja Sulo Suvion edesottamukset kuuluisilla elokuvajuhlilla tulivat tutuksi syyskuun Roope-setä-lehdessä, jossa yksi tällainen sarja julkaistiin juuri tämän kirjan ilmestymisen kunniaksi. Silloin nähdyssä sarjassa Suvio pyöri Venetsian elokuvajuhlilla vailla kummempaa juonta. Tuolloin läpijuoksuksikin kuvatusta sarjasta jäi silti positiivinen maku, koska se tuntui konseptina olevan jotain uudenlaista. Kahta samanmoista läpijuoksua Oscar-gaalassa ja Cannesissa tuo konsepti ei kuitenkaan kanna. Elokuvahistorian merkkipaaluja ja tähtihetkiä voi olla mukava bongailla tarinoista, mutta tämän kovakantisen teoksen arvoa laskee moisten ryntäilyjen näinkin suuri edustus.

Marco Pontin ja Roberto Gagnorin käsikirjoittama ja Paolo Motturan piirtämä Mikki Hiiri ja nykypäivän Ihana elämä on toinen niistä sarjoista, joihin Cavazzano ei ole osallisena. Vuodelta 2012 oleva tarina on hatunnosto italialaisen elokuvaohjaajan Federico Fellinin klassikolle La dolce vita eli Ihana elämä. Fellinin versiointia oli mukana jo Elävän kuvan taiassa. Tuolloin asialla olivat Massimo Marconi ja Cavazzano ja kohteena La strada eli Tie. Alkuperäisen elokuvan tavoin myös tuota versiointia voi pitää klassikkona. Samaa ei valitettavasti voi sanoa Pontin, Gagnorin ja Motturan kokeilusta. Marconin ja Cavazzanon Tiessä on hyvää se, että se esittelee hienolla tavalla klassikkoelokuvan sitä tuntemattomille ja samalla kykenee viihdyttävästi elokuvan tunteville kertomaan sen tarinan uudella tavalla. Mikki Hiiressä ja nykypäivän Ihanassa elämässä ei toteudu kumpikaan. 

Kari Korhosen Maltan ankka on julkaistu Aku Ankan taskukirjassa 405 toisin kuin sisällysluettelossa sanotaan. Sarja sai tuolloin ennen julkaisuaan valtavaa hypetystä. Siihen liittyvä Korhosen taiteilema kuva, joka tästäkin kirjasta sivulta 49 sekä jälkimmäisiltä sisäkansilta löytyy, julkaistiin vuoden mittaan Taskareiden selkämyksissä ja tarinaa mainostettiin urakalla. Lopulta valtavan ennakkomainonnan jälkeen kävi kuten yleensä ja sarja osoittautui flopiksi siihen nähden, millaiset odotukset sitä kohtaan nostatettiin. Tarina ei tällä uudellakaan lukukerralla paremmaksi muutu, mitä nyt ei siitä enää samanlaista murska-arviota tule tehtyä. Sarjalla on hyvätkin hetkensä, mutta kokonaisuus on niin ponneton, että on suositeltavampaa kääntyä alkuperäisen elokuvan puoleen. 

Kuten on käynyt ilmi, ei kirjan sisältö järin kehuttavaa ole. Elävän kuvan taian reseptistä on poikettu merkittävästi ja se näkyy. Hyppy sarjojen kohdalla on niin suuri, ettei suorasta jatkosta tunnu olevan aiheellista puhua. Tästä valosta alkaakin näyttää siltä, että Ankka vailla menneisyyttä -tarina toi mukanaan sellaisen markkinaraon, johon päätettiin iskeä kiinni. ”Bisnes on bisnestä,” kuten Kuuno Kaakkuri sanoo. 

Puhutaanpas vielä tietysti itse tuosta sarjasta, jonka vuoksi tämä opus ylipäätään on olemassa eli Ankasta vailla menneisyyttä! Aki Kaurismäen Mies vailla menneisyyttä -elokuvan pohjalta käsikirjoituksen on laatinut Kari Korhonen ja piirtäjänä on Giorgio Cavazzano. Lähtökohdat ovat kieltämättä kutkuttavat. Onneksi sarjakuvaa on lähdetty toteuttamaan siihen tyyliin, jolla Cavazzanon klassisissa elokuvaversioinneissakin on toimittu eikä nuoremman polven taiteilijoiden tavoin, josta ikävä esimerkki kirjassa saatiin. Elokuvan juoni on siirretty ankalliseen maailmaan ja hahmot korvattu Disney-hahmoilla. Ankka- ja hiiriuniversumien sekoittaminen on aina mukavaa ja tässä se on perusteltu ratkaisu. 

Huumori tarinassa jää ehkä vähemmälle kuin odottaisi. Korhonen on käsikirjoituksessaan valinnut elokuvalle enemmän uskollisen, vakavamman tien. Sekin toimii, mutta johtaako se siihen, että tarina muistetaan jatkossakin juuri Kaurismäen elokuvan Ankka-versiona eikä laisinkaan tarinan itsensä saavuttamista ansioista? Se jää vielä nähtäväksi, mutta näillä merkeillä veikkaan harmillisesti ensimmäistä. 

Oli sisällön puolesta miten oli, Ankka vailla menneisyyttä on kiintoisa sarjakuvatapaus, josta pitääkin pitää meteliä. Syyt kovakantisen kirjan laatimiselle tarinan johdosta ovat ymmärrettävät. Tällaisia tilaisuuksia ei joka päivä vastaan tule ja tietysti niistä kannattaa ottaa kiinni. Se on jokaisen itsensä päätettävissä, haluaako tällaista menettelyä tukea. Silloin kannattaa yksinkertaisesti kysyä, haittaako kokonaisuuden hajanaisuus ja muun sisällön heikkous niin paljon, ettei merkittävän sarjakuvatapauksen saadakseen halua pulittaa kovakantisen teoksen hintaa. 

Ankka vailla menneisyyttä on Elävän kuvan taian jalanjäljissä hyvään konseptiin ja kunnioituksella kasattu teos. Sarjakuvia ryydittävät mainiot pikku haastattelutuokiot ja vertailevat otokset sarjakuvan ja elokuvan välillä. Äkilliseen tilaisuuteen tarttuminen aiheuttaa kuitenkin sen, ettei kirjan sisältö ole loppuun asti mietittyä ja siksi kokonaisuus jää häilyvään tilaan. Puitteet sarjakuvalle ovat hyvät laadukkaan painatuksen ja värityksen myötä, mutta läpi kirjan paistava kiire, huolimattomuus ja ahneus laskevat teoksen arvokkuutta.