Arvostelu: Roope-setä 438

Platinanumeroita tulee odottaneeksi etukäteen kuin kuuta nousevaa eikä legendaariselle Giovan Battista Carpille omistettu numero todellakaan tee poikkeusta. Päinvastoin, tällaisen maestron ollessa vuorossa odotus on entistäkin valtaisampaa. Viimesyksyinen Luciano Bottaron numero oli täydellisyydessään osoitus platinanumeroiden formaatin toimivuudesta ja onnistuneesta toimituksen suorittamasta hiomisesta. Bottaron tavoin Carpi on niin sanotusti vanhoja mestareita, joten se oikeuttaa melkoisen mannan odottamiseen. Tällaiset nimethän eivät kaipaa ympärilleen edes platinanumeron kaltaista formaattia säväyttääkseen, mutta kyllä sellainen lisäpontta puhaltaa. 

Jälleen on annettava pisteitä toimituksen suorittamasta seikkaperäisestä työstä, jonka tuloksena Carpi esitellään lukijoille artikkeleissa ja jopa esiin kaivetuissa maestron itsensä haastatteluissa. Uutta ovat pari nostalgista kansikuvapalaa Carpin tyyliin Ropsun varhaisilta vuosilta. Se on hyvä keino saada täytettä myös niille muutamille sivuille, jotka muun sisällön jälkeen ovat vielä tyhjillään. 

Carpin pitkä Disney-ura nytkähti liikkeelle vuonna 1953, kuten artikkelissa kerrotaan, mutta niin varhaisesta ei lehden sarjakuvallinen sisältö ala. Kultanokka on vuodelta 1965. Siinä nähdään klassisen herkullinen Roopen ja Kroisoksen välienselvittely. Gian Giacomo Dalmasson käsikirjoittama tarina on huumoripainotteinen ja aina ilahduttavia pöhköjä käänteitä riittää. Carpin piirrokset ovat hienoa, kerta kaikkiaan nautittavaa jälkeä. Toimitus toteaa lehden alussa tässä sarjassa olevan vielä Carpin esikuvan Carl Barksin tyylin kaikuja havaittavissa. Tätä ei varmasti käy kiistäminen, mutta en ylikorostaisi sitä. Kyllä tämä sarja on jo piirroksiltaan oikein carpilaista, jollaista toivommekin piirtyvän verkkokalvoillemme. 

Ajatusten voimassa Ankat väistyvät Mikin ja Hessun tieltä. Sarja on Kultanokkaa varhaisempi, vuodelta 1957. Siinä onkin jo enemmän nähtävissä toisen toimituksen mainitseman esikuvan Floyd Gottfredsonin perintöä. Käsikirjoittajana on huippunimi Guido Martina, jonka nimen kuuluisi ehdottomasti olla ensimmäisten joukossa, jos joskus ajankohtaisiksi tulevat myös käsikirjoittajille pyhitetyt platinanumerot. Tarina jatkaa Kultanokan viitoittamalla tiellä onnistuneisuudessa, viihdyttävyydessä, pöhköydessä ja kehuttavuudessa. Eihän näille jutuille voi muita kuin erinomaisia arvosanoja jaella!

Guido Martina on käsikirjoittanut myös Ankallisoopperan esityksen Pikku perhonen, joka on mainio versio Giacomo Puccinin Madama Butterflysta. Vuosiluku on harpannut lukemaan 1981, joten vertailu- ja tutkimusintoisille lukijoille avautuu mahdollisuus tarkastella Carpin kehitystä Disney-taiteilijana. Viimeistään nyt voitaneen yksimielisesti puhua piirrostyylistä, joka on täysin Carpia itseään. 

Bruno Concinan käsikirjoittama Taikaviitta-sarja Kiero kilpailija on julkaistu vuonna 2007 nimenomaan Taikaviitta-sarjoja sisältäneessä Kova laki -kirjassa. On hienoa, että tämä mainitaan rehellisesti tarinan aloitusruudussa, mutta hieman tällainen uusintajulkaisujen käyttäminen tuppaa harmittamaan. Aiemmasta julkaisusta ei ole kulunut edes vuosikymmentä eikä sarja ole mitenkään erityinen, jotta se pikauusinnan ansaitsisi. Itse asiassa kyseessä on lehden heikoin tuotos, vaikkakin termi ”heikko” on aivan liian vahva ilmaus. Hyvähän tämäkin tarina on ja Carpin taide vuodelta 1985 on täyttä laatua. 

Lehden viimeinen sarja on myös sen erikoisin. Samalla se on malliesimerkki sisällöstä, jota platinanumeroihin täytyykin saada. Luca Boschin käsikirjoittamassa Noidan oppipojan paluussa hyödynnetään Mikin taustaa animaatioklassikossa Fantasia. Juonessa on siten oma erikoisuutensa, mutta sitä riittää myös piirroksissa – tai taiteessa. Carpista jos jostakin voi todella käyttää nimitystä taiteilija, sillä sarjakuvatyönsä ohella hän oli myös maalaamisen ammattilainen, mikä käy ilmi lehden artikkeleistakin. Noidan oppipojan paluussa hän on ilmiömäisellä tavalla yhdistänyt perinteisen sarjakuvan ja maalaamisen. Jälki on upeaa! Yksistään sarjan aloitusruutu sivulla 111 on varmasti kauneimpia, mitä Ropsun sivuilla on ikinä julkaistu. 

Upeaa, mahtavaa, kaunista, legendaarista, taiteellista, aitoa Carpin työtä! Tämän lehden sisältö ja lehti itsessään ansaitsevat ylistysten ilotulituksen, jolle ei rajaa löydy edes taivaalta! Syksyinen Bottaro-ilmiö toistuu Carpin kohdalla! Eihän tässä voi olla kuin onnellinen ja säästää pahaiset virkkeitä päättävät pisteet myöhempään! Nyt lyödään huoletta huutomerkkejä! Jos ette ole aiemmin olleet Ropsun ystäviä tai olette pitäneet taukoa lehden parista, niin nyt on aika etsiä se käsiinne! Roope-setä on nykyisellään todellinen kulttuurijulkaisu! Seuraava numero ilmestyy kesäkuussa ja seuraava platinanumero heinäkuussa, jolloin siirrytään nuorempiin sukupolviin ja Castyyn! Oi tätä auvoa, jatkukoon tämä ihanuus!