Arvostelu: Aku Ankan taskukirja 413 ja Roope-setä 417

868 sivua. Aku Ankan taskukirjan ja Roope-sedän lukijoille riittää ahmittavaa toukokuussa. Tripla ja Tähtien setä tekivät näyttävän paluun kauppojen ja kioskien hyllyille ainakin järkälemäisen kokonsa puolesta, mutta kuinka pitkälle pelkästään sillä pötkitään? Millä monumenttimaiset sivumäärät on täytetty? Ennen pureutumista toukokuun jättipakettiin käydään läpi sivumäärältään helpompi urakka Roope-sedän kanssa.

Lehden aloittaa maestro Luciano Bottaron sarja Plutoniumlasti. Tyylilleen uskollisesti Bottaron piirroksista on mahdoton löytää poikkinaista sanaa, mutta niiden sijaan käsikirjoitus on arvostuksellisesti herkullisempi palanen. Juoni vetää heti alusta mukaansa, mutta siinä on vahvaa ennalta arvattavuuden makua mukana enemmänkin kuin tarpeiksi. Siitä on kuitenkin paha lähteä antamaan miinusta, koska tarina on muuten mukava ja sujuva luettavaksi. Lehden alku on kiteytettynä varsin näpsäkkä.

Kuukauden käsikirjoittajan ja kuukauden animaation palstat lyövät tällä kertaa hynttyyt yhteen, kun molempia edustaa Castyn sarja Hirviöitä puutarhassa. Aiempina kuukausina on tullut herkästi todettua, että sarjakuvasovitukset eivät yllä vertailukelpoisiksi klassikkoanimaatioiden kanssa, mutta Casty onnistuu tunnetuilla taidoillaan nostamaan tuotoksensa sellaiseen eliittikastiin, että sarja on täysin verrattavissa Mikin puutarhan kaltaisiin animaation klassisiin taidonnäytteisiin. Täysin onnistunut veto Castylta!

Castya seuraava Carlo Chendin ja Andrea Frecceron Anatolian talismaani jää sen verran vaisuksi rykäisyksi, että siirrytään suoraan kuukauden uutispommiin eli Ankportin tarinoiden päättymiseen. Erityisesti tarinasarjan ensimmäiset osat olivat niin nautittavia, että sarjaa jää ikävä. Myös Moby Ankan faneille uutinen on ikävä, koska hahmon esiintymiset jäävät tämän myötä lähes olemattomiksi. Ankportin tarinoiden lisäksi Mobya on tullut nähtyä viimeaikaisista julkaisuista vain 1960-luvun lopun ja 1970-luvun alun näköispainoskirjoissa (tosin yleisestikin Moby on pitkälti vain kyseisen aikakauden Akkareiden hahmo). 

Alessio Coppolan erikoinen näkemys Mobysta

Massimiliano Valentini ja Alessio Coppola ovat väsänneet Ankportin tarinoiden 20. ja viimeisen osan Mysteerisaaren aarre. Ikävä tarinasarjaa kohtaan ei ole ainoa syy itkeä. Sarjan päätösosa on nimittäin onneton tekele, jollaisella ei kuuluisi päättää mitään sarjaa. Suoritus jää vaisuksi sekä käsikirjoitukseltaan että piirroksiltaan. Coppolasta ei ole Ankportin tarinoiden piirtäjäksi. Hänen Mobynsakin on erikoisen näköinen ilmestys. Todella epäkunnioittava päätös 11 vuoden ajan julkaistulle sarjalle! Ankportin tarinoiden jättämää aukkoa lupaillaan Päivän pamauksessa paikattavan ensi vuonna muulla (tai muilla?) pitkällä tarinasarjalla.

Vaikka tässä on hehkutettu suureellisesti Tähtien sedän paluuta, ei Tähtien setä: Vastaisku kuitenkaan sisällä minkäänlaista varsinaista Tähtien setä -tarinaa, jollainen nähtiin Taskarissa 309, siinä ensimmäisessä Tähtien sedässä. Tämän julkaisun vetonaulaksi voitaneen laskea Silvia Zichen varsin mielenkiintoinen tuotos, peräti 200-sivuinen järkälesarja – joka sisällysluettelossa ja tarinan alussa kantaa otsikkoa Erään hiiren tutkimuksia, mutta osoittautuukin pian Taskarin nimen noudattaman linjan mukaisesti Tähtien taisteluksi. Ennakko-odotuksin sarjan kuvittelisi olevan täydellisesti suunnattu allekirjoittaneelle, joka on äänekkäästi vaatinut Taskareihin pidempiä sarjoja. Tästä julkaisupäätöksestä onkin annettava toimitukselle auliit kiitokset, riippumatta siitä, onko sarja mestarillinen vai kehno. Tällaisen kokeileminen on jo arvokas asia ja Tripla on siihen juuri oikea paikka. Tällaista toivoo näkevänsä lisääkin.

Itse tarina on yhtä mielenkiintoinen kuin sivumääränsä. Juoni on totutuista poikkeava ja hahmot luonteiltaan perusominaisuuksiensa vastaisia. Paikka paikoin sarja tuntuu jäävän junnaavan paikoilleen ja pyörittävän jaksosta toiseen samoja aihioita, mutta Zichen repäisevä piirrostyyli ja kukikas huumori pitävät lukijan mielenkiinnon yllä. Kuinkahan moni olisi uskonut näkevänsä Taskarissa tällaista? Toistan toiveeni nähdä samanlaisia projekteja Taskareiden sivuilla jatkossakin. Jättimäisiä sivumääriä ja eriskummallisia, mutta loppupeleissä onnistuneita juonia, niistä on parhaat arvosanat saavat Taskarit tehty.

Voisiko näin ajatella myös korvaamalla Pekat sivumäärällä?

Pitkien tarinoiden ja Mikki Hiiren linjalla mennään myös nimekkäiden tekijämiesten Guido Martinan ja Giovan Battista Carpin sarjassa Kaivossolan kultalasti, joka melko yksinkertaisella rakenteella onnistuu viihdyttämään, kuten asiaan kuuluu. Nimekkyys ei tässä tapauksessa petä. Lukumäärällisesti tässäkin Taskarissa mennään hiiriuniversumiin sijoittuvien tarinoiden osalta viimeaikaiseen tyyliin, sillä Zichen järkäleen ja Kaivossolan kultalastin lisäksi opuksesta löytyy enää yksi Musta Pekka -sarja, Giovanni Di Gregorion ja Lorenzo Pastrovicchion Mahdoton kaappaus, joka päätyy välipalaosastolle ilman sen kummempia saavutuksia. Toki hiiriuniversumin asemaa voi tällä kertaa puolustaa sillä, että yhden pitkän ja yhden todella pitkän sarjan myötä sinne sijoittuvat tarinat täyttävät aimo osan Triplasta.

Mainittu maestro Giovan Battista Carpi on Taskarissa edustettuna toisenkin tarinan voimin. Järkäleen päättävä Osvaldo Pavesen käsikirjoittama Etsivä Aku ja hiusvarkaiden tapaus jää Martinan käsikirjoitukseen verrattuna pekkaa pahemmaksi, mutta lukeutuu ehdottomasti joukkoon, jonka lukee enemmän kuin mielellään. Vastapainoksi kehumiselle on jaettava kuukauden flopin arvonimi. Sen saavat Massimo Marconi ja Giampaolo Soldati sarjallaan Kolme paikkaa auringossa. Juonen asetelma on todella kutkuttava, mutta tekijöiden paukut eivät riitä yhtikäs mihinkään. 

Kunniamainintasarjaan lasketaan Riccardo Pescen ja Ottavio Panaron N.A.M.-sarja Makea mysteeri. Hansun agenttiseikkailujen päätymisestä kunniataulukoille on tullut enemmänkin sääntö kuin poikkeus. Sarjoissa on niin sanotusti sitä jotain, joka vetoaa huumorintajuun. Hansu on verraton hahmo, joka N.A.M:n riveissä pääsee oikeuksiinsa. Maininnan arvoista on myös Massimo Fecchin piirrosten näkeminen. Fecchi oli vuosia muutamia sitten lähes joka Taskarista löytyvä perusnimi, mutta nykyään hänen sarjansa ovat jääneet vähemmälle. Per-Erik Hedmanin käsikirjoittama Stykoloksen pilarit, jota Fecchin piirrokset tulkitsevat, on kuitenkin heikko tuotos, jota Fecchin nostattama ilahdus ei auta.

Bruno Concinan ja Giorgio Cavazzanon Kuudennen asteen yhteys on herkkua monivalintasarjoista pitäville. Tämä tapaus jää kuitenkin lukuarvoltaan vähäiseksi. Valintoja on turhan vähän ja ne johtavat poikkeuksetta melko yllätyksettömiin käänteisiin ja tilanteisiin. Solmukkaampi asetelma olisi enemmän mieleen. Pat ja Carol McGrealin ja Andrea Frecceron Taikaviitta-sarja Sanan mahti jää niin ikään juoneltaan vaatimattomaksi, mutta Frecceron taiteilemat hupaisat superrosvot on pieni valopilkku.

Eikä tässä edes ollut kaikki! Triplassa riittää ahmittavaa! Vastatakseni alussa esitettyihin kysymyksiin, pelkällä sivumäärällä ei vielä pötkitä yhtään mihinkään, mutta kun sen tuomat mahdollisuudet osataan käyttää oikealla ja tässä tilanteessa tuoreellakin tavalla, ei lopputulos voi olla kuin onnistunut. Toukokuu on tähän mennessä tämän vuoden paras kuukausi Ropsun ja Taskarin yhteisrintamalla. Meno ei tähän lopu. Kesäkuussa luvassa on Ropsun ja Taskarin lisäksi toinen Taskari – norminumerointiin lukeutuva Taskari. Lisäksi päivänvalon näkee ensimmäinen Supertaskari. Kesälle on ladattu odotuksia.