Henri Häkkilä taituroi tuttuun tapaansa meille arvion tuoreimmasta Roope-sedästä. Ja tässähän tämä:
”Ei heikkohermoisille!” varoittaa elokuun Roope-setä-lehti kannessaan.
Paras tapa selvittää väitteen todellisuus on tunnetusti ottaa härkää
sarvista ja lukea läpyskä läpi. Francesco Artibanin kansi, jossa
asetetaan esille yksi numeron kantaviksi voimiksi nimetty Indiana Hopo,
on välittömästi kelpo aiheuttamaan sydämentykytyksiä tilanteensa ja
arvoituksellisen eläintrionsa vuoksi.
Jos hermot vielä kestivät, on vuorossa Luciano Milanon ja Marco
Gervasion johtosarja Voimattomuuden vallassa. Milano on onnistunut
kehittelemään tarinaa varten täysin käyttökelpoisen idean, mutta
varsinainen juonikuvio lässähtääkin sitten juoksenteluksi, selittelyksi
ja aivottomaksi pikakelaukseksi. Ikävä tulee niitä vanhoja Taskareita,
joissa tällainen sarja olisi spektaakkelisuudellaan ahmaissut aimo osan
pokkarista. Gervasion piirroksista ei ole tuomaan kummempaa lohtua: ne
ovat moitteettomia, mutta samalla säväyttämättömiä. Hauska pikku
kuriositeetti on sarjan alussa vilahtava opas, joka ei ole välittänyt
kannessa esiintyneestä varoituksesta.
Riccardo Pesce ja Giuseppe Dalla Santa antavat vuoron jälleen lehden
erikoisvieraalle Indiana Hopolle. Sarjan nimi – Nuoruuden lähde – on
omiaan nostattamaan hiuksia pystyyn. Aihetta on käsitelty varsin usein
ja mieleen tulevat flopeiksi ja pommeiksi kehkeytyneet käsille
räjähtäneet tarinat. Onneksi Pesce on saanut aikaiseksi hieman
valtavirrasta poikkeavia piirteitä käsikirjoitukseensa. Tarinan loppu
huipentaa vaikutelman tämän taktiikan onnistumisesta. Myös Dalla Santan
kynään on osunut kuvituksen aikana sopiva vaihde päälle. Hattuja ei
kuitenkaan ole tarvis heitellä ilmaan, sillä sarjan kohtalona on näillä
aineksilla päätyä osastolle ”ihan mukavat makupalat”.
Mestaripiiloutujan opissa on Nino Russon ja Giampaolo Soldatin lyhyempi
hupisarja. Kuviolla olisi täydelliset mahdollisuudet jättipottiin ja
kassaholvissaan nauruhermoja säilövän pankin räjäyttämiseen, mutta
kuvituksellinen juonipaljastus – jolle sillekin toki löytää perusteita –
tekee siitä ennalta arvattavan ja vie mennessään merkittävän palasen
hauskuudesta sekä räjäytykseen tarvittavat dynamiittivarat.
Minkäänlaista muuta moitittavaa tarinasta on vaikea löytää. Ikävää, että
niin pieni seikka vei voimavarat todelliselta yllättäjältä.
Viimeinen pidempi sarja Suu säkkiä myöten on monivalintakikkailu, jonka
takaa löytyvät Stefano Ambrosio ja Emilio Urbano. Monivalintaseikkailuja
on nähty silloin tällöin aiemminkin Ropsun sivuilla ja useimmiten ne
ovatkin olleet erittäin viihdyttäviä ja mukavia vauhtipaloja. Tällaisten
sarjojen sorvaaminen ja vieläpä siinä onnistuminen on taitolaji. Tämän
tarinan perusteella Ambrosiosta ei tämän lajityypin taitajaksi ole.
Onnistuneet monivalintajutut ovat olleet paljon monipolvisempia kuin
tämä tuotos. Selkeä virhe on myös ”onnistuneen loppuratkaisun”
venyttäminen useammalle sivulle. Lisäksi yksi monivalintatekeleiden
onnistumisen edellytyksistä on yleisesti ollut se, että jokainen ”taso”
on yhden tai kahden sivun pituinen – joka sarjassa vain jompaakumpaa.
Eikä ole Urbanon piirroksillakaan saumaa kuivata vesitettyä tilannetta.
Sata sivua täyteen saavat Donald Soffrittin Pikku-Aku-strippi, Päivän
pamaus, dekkaripähkinä, In English -pätkä sekä takakannesta löytyvä
Stefano Ambrosion ja Massimo Asaron Ei vara venettä kaada. Ei ole
Stefanolla ollut sitäkään tehdessään erityisen hyvä päivä. Näillä
eväillä todettavissa on, ettei kannessa esiintynyt varoitus ollut täysin
tuulesta temmattu. Alkuvuodesta tasatahtiin erittäin laadukkaita
julkaisuja pullautellut Ropsun väki näyttää hyytyneen pitkällä matkalla.
Toivokaamme apinan heristelemistä selästä ja otteen parantamista.
Loppujen lopuksi paljon ei vaadita toivottuun tilanteeseen palaamiseksi.
keskiviikko 21. elokuuta 2013
Arvostelu: Aku Ankan taskukirja 404
Luottoarvostelijamme Ville T. loihti viimeisen kerran (ainakin toistaiseksi) arvion tuoreimmasta taskarista. Jos joku arvon lukijoistamme olisi kiinnostunut kuukausittaisen arvion tekemiseen, pistäkääpä kommenttia tähän julkaisuun. Mutta päästetäänpä Ville vauhtiin vielä kerran. Kiitos näistä yhteisistä vuosista!
Aku Ankan taskukirja 404 – Tuulitakki
Tuoreimmassa taskukirjassa tapahtuu outoja. Johtosarjassa Ankkalinna on innostunut taikatempuista. Aku aikoo onnistua tekemään vaikeimman taikatempun mitä maa päällään kantaa, irroittaa ”Kiinalaiset renkaat” toisistaan. Lähtiessään taikatarvikeostoksille Aku sotkeutuu tietämättään rikollisten suunnitelmaan ja vastaanottaa vahingossa aidot kiinalaiset renkaat joiden salaisuuden selvittäminen olisi avannut Karhukoplalle mahdollisuuden päästä esteittä Roope Ankan rahasäiliöön.
Vekkuli johtosarja on Marco Mazzarellon piirrosten ansiosta hauskannäköistä katseltavaa ja vaikka Stefano Ambrosion sekä Giorgio Cavazzanon taannoin esittelemä taikuri Magi Mustonen tekeekin tässä tarinassa komean vierailun, niin loppujen lopuksi taikateemainen johtosarja ei jää mieleen ja antaa näin ollen häilyvän aloituksen koko kirjalle.
Sen sijaan toinen outouksia käsittelevä tarina onnistuukin sitten paremmin ja jää jopa lukemisen kipinöimään mukavasti mielessä, toisaalta odotetulla tavalla, vastaahan Lorenzo Pastrovicchion piirtämän avaruusolento-tarinan kirjoittamisesta itse Mikki-mestari Casty. ”Salainen alue 52”-nimeä kantavassa tarinassa Mikki ja Hessu ovat lomamatkalla päätyneet Nevadan autiomaassa sijaitsevaan pikkukylään jossa paikalliset uskottelevat alueella liikkuvan ufoja. Hessu on avaruusolennoista aivan täpinöissään, mutta epäileväinen Mikki alkaa kiinnostua kun kylä pahasessa alkaa liikkua outoja samannäköisiä smokkimiehiä.
Kirjan toiseksi viimeisessä tarinassa Roopen rahasäiliölle ilmestyy
pelottava kuvajainen kitupiikistä itsestään. Kuin köyhyyden runtelemana
aaveena Roope on lähettänyt itsensä menneisyyteen varoittamaan itseään
jostain suuresta sijoituksesta johtuvasta alamäestä, mikä häntä kohtaa
jos pohatta ei osaa tehdä oikeaa ratkaisua. Giulio Chierchini on tuttu
monien outojen hirviöiden kuvaajana ja vaikkei tässä tarinassa sellaisia
esiinnykään niin aavemainen tunnelma on läsnä läpi koko tarinan. Jutun
on kirjoittanut Stefano Ambrosio.
Mitään erityisen huonoa tarinaa kirja ei sisällä, mutta tässäkin pokkarissa turhan moni juttu ei vaan sisällä mitään niin ihmeellistä, että se jäisi hyvin mieleen. Konkarimestari Tito Faracin kynäilemää polkupyöräilyn ympärillä kulkevaa Kaasi ja Reino Murske-tarinaa on hauska lukea ja sarja esitteleekin jälleen liudan Murskeen suvun edustajia ja antaa vihjeen, että suvulla olisi italialaisia juuria. Tämäkin tarina kyllä naurattaa sitä lukiessa, mutta samaa ei voi juuri sanoa Osvaldo Pavesen ja Massimo De Vitan ennätystenrikkomistarinasta mikä on lähinnä vain väsynyttä poukkoilua ennätysyrityksestä toiseen.
Taskarissa seikkailee myös Parta-Jussi omassa komiikkaa viljelevässä tarinassaan ja luomme jälleen silmäyksen viime vuosisadan alkuun Fantom Ankkana paremmin tunnetun Kreivi Höytyvistön edesottamuksiin.
Kirja sisältää ainoastaan Italialaista Disney-sarjakuvaa ja kansikuva ei poikkeuksellisesti liity yhteenkään sen sisältä löytyvään tarinaan millään lailla. Se on vain tavallinen vitsikansi vaikkakin melko oivaltava sellainen. Tällaisiahan paketteja nähtiin paljon 1990-luvun alussa. Olisimmeko palaamassa tuohon aikaan? Ainakin meillä on vielä tuplataskarimme…
Kirjan tarinat:
1. Kiinalainen juttu – Stefano Ambrosio/Marco Mazzarello
2. Salainen alue 52 – Casty/Lorenzo Pastrovicchio
3. Keltaisten silmien arvoitus – Carlo Gentina/Alessandro Gottardo
4. Paluu koulunpenkille – Fausto Vitaliano/Roberto Vian
5. Paras lajissaan – Osvaldo Pavese
6. Pyöräilymestari – Tito Faraci/Silvia Ziche
7. Riippumaton tarina – Carlotta Quattrocolo/Marco Gervasio
8. Vieras tulevaisuudesta – Stefano Ambrosio/Giulio Chierchini
9. Mahdoton pako – Marco Gervasio
Aku Ankan taskukirja 404 – Tuulitakki
Tuoreimmassa taskukirjassa tapahtuu outoja. Johtosarjassa Ankkalinna on innostunut taikatempuista. Aku aikoo onnistua tekemään vaikeimman taikatempun mitä maa päällään kantaa, irroittaa ”Kiinalaiset renkaat” toisistaan. Lähtiessään taikatarvikeostoksille Aku sotkeutuu tietämättään rikollisten suunnitelmaan ja vastaanottaa vahingossa aidot kiinalaiset renkaat joiden salaisuuden selvittäminen olisi avannut Karhukoplalle mahdollisuuden päästä esteittä Roope Ankan rahasäiliöön.
Vekkuli johtosarja on Marco Mazzarellon piirrosten ansiosta hauskannäköistä katseltavaa ja vaikka Stefano Ambrosion sekä Giorgio Cavazzanon taannoin esittelemä taikuri Magi Mustonen tekeekin tässä tarinassa komean vierailun, niin loppujen lopuksi taikateemainen johtosarja ei jää mieleen ja antaa näin ollen häilyvän aloituksen koko kirjalle.
Sen sijaan toinen outouksia käsittelevä tarina onnistuukin sitten paremmin ja jää jopa lukemisen kipinöimään mukavasti mielessä, toisaalta odotetulla tavalla, vastaahan Lorenzo Pastrovicchion piirtämän avaruusolento-tarinan kirjoittamisesta itse Mikki-mestari Casty. ”Salainen alue 52”-nimeä kantavassa tarinassa Mikki ja Hessu ovat lomamatkalla päätyneet Nevadan autiomaassa sijaitsevaan pikkukylään jossa paikalliset uskottelevat alueella liikkuvan ufoja. Hessu on avaruusolennoista aivan täpinöissään, mutta epäileväinen Mikki alkaa kiinnostua kun kylä pahasessa alkaa liikkua outoja samannäköisiä smokkimiehiä.
Roope näkee kummia |
Mitään erityisen huonoa tarinaa kirja ei sisällä, mutta tässäkin pokkarissa turhan moni juttu ei vaan sisällä mitään niin ihmeellistä, että se jäisi hyvin mieleen. Konkarimestari Tito Faracin kynäilemää polkupyöräilyn ympärillä kulkevaa Kaasi ja Reino Murske-tarinaa on hauska lukea ja sarja esitteleekin jälleen liudan Murskeen suvun edustajia ja antaa vihjeen, että suvulla olisi italialaisia juuria. Tämäkin tarina kyllä naurattaa sitä lukiessa, mutta samaa ei voi juuri sanoa Osvaldo Pavesen ja Massimo De Vitan ennätystenrikkomistarinasta mikä on lähinnä vain väsynyttä poukkoilua ennätysyrityksestä toiseen.
Taskarissa seikkailee myös Parta-Jussi omassa komiikkaa viljelevässä tarinassaan ja luomme jälleen silmäyksen viime vuosisadan alkuun Fantom Ankkana paremmin tunnetun Kreivi Höytyvistön edesottamuksiin.
Kirja sisältää ainoastaan Italialaista Disney-sarjakuvaa ja kansikuva ei poikkeuksellisesti liity yhteenkään sen sisältä löytyvään tarinaan millään lailla. Se on vain tavallinen vitsikansi vaikkakin melko oivaltava sellainen. Tällaisiahan paketteja nähtiin paljon 1990-luvun alussa. Olisimmeko palaamassa tuohon aikaan? Ainakin meillä on vielä tuplataskarimme…
Kirjan tarinat:
1. Kiinalainen juttu – Stefano Ambrosio/Marco Mazzarello
2. Salainen alue 52 – Casty/Lorenzo Pastrovicchio
3. Keltaisten silmien arvoitus – Carlo Gentina/Alessandro Gottardo
4. Paluu koulunpenkille – Fausto Vitaliano/Roberto Vian
5. Paras lajissaan – Osvaldo Pavese
6. Pyöräilymestari – Tito Faraci/Silvia Ziche
7. Riippumaton tarina – Carlotta Quattrocolo/Marco Gervasio
8. Vieras tulevaisuudesta – Stefano Ambrosio/Giulio Chierchini
9. Mahdoton pako – Marco Gervasio
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)