Hae tästä blogista

keskiviikko 17. marraskuuta 2010

Uusi joulukirja tuo Roope-sedän ja ankanpojat Suomeen

Sanoma Magazinesin julkaisema lehdistötiedote:
 Ankkalinnan suuri joulukirja on ihastuttava kokoelma vauhdikkaita, tunnelmallisia ja kohelluksentäyteisiä ankkasarjakuvia. Joulua vietetään niin Ankkalinnassa, Helsingissä kuin Korvatunturillakin, ja lukija pääsee tutustumaan myös muiden maiden värikkäisiin jouluperinteisiin.


Italian lapset saavat lahjansa loppiaisena, eivätkä suinkaan joulupukilta vaan loppiaisnoita Befanalta. Yhdysvalloissa porot lentävät, ja Hollannin joulupukki pukeutuu piispan asuun. Tämä ja paljon muuta selviää Ankkalinnan suuresta joulukirjasta, jonka piirtäjät ja käsikirjoittajat ovat kotoisin yhdeksästä eri maasta.

Kirja alkaa oman ankkataiteilijamme Kari Korhosen upouudella tarinalla Luokse lasten kilttien. Siinä lukija kiidätetään Roopen ja poikien kanssa Korvatunturin porolaitumille ratkomaan salamannopean lahjanjaon salaisuutta. Roopella on kuitenkin oma lehmä ojassa. Joulu kun on, arvoitus ei selviä ennen kun visukinttu ryhtyy kiltiksi ja luopuu kaikista taka-ajatuksistaan.

Iloisen joulumielen kirja sisältää uusien tarinoiden lisäksi myös nostalgisia seikkailuja Aku Ankka -lehdestä vuosien varrelta. Paul Murryn klassikkotarinassa Rautahevolla Vilkkilään vuodelta 1957 Mikki Hiiri on vähällä joutua vankilaan, ja ihka ensimmäisessä Aku Ankassa vuonna 1951 julkaistussa Joulusiivous-tarinassa Mummo Ankka panee Akun ja pojat ojennukseen tomeraan entisaikojen tyyliin. Silti poskeen menee tänäkin vuonna kalkkuna poikineen, eivätkä edes keppostelevat karhuveikot pysty pilaamaan ankkalinnalaisten jouluiloa.

Ankkalinnan suuri joulukirja
- 192 sivua
- 16 tarinaa, joista kahdeksan nähdään Suomessa ensi kertaa
- ilmestyi viikolla 41
- myynnissä kirjakaupoissa kautta maan
- suositushinta 35 €

tiistai 16. marraskuuta 2010

Autot 2 - ensimmäinen traileri!


Autot Tokiossa! Vauhtia ja vaarallisia tilanteita! Mikäs sen hauskempaa. Ensimmäinen kokopitkä traileri on ulkona, kannattaa katsoa! Upeaa jälkeä, kuten Pixarilta osaa jo odottaa ja vaatiakin.

Katso traileri tästä!

Kaahailu jatkuu - Autot 2

24. kesäkuuta pärähtää taas...

Ehdokkaat animaatio-Oscarin ehdokkaiksi

Taas on aika Oscareiden! Vaikka pystit jaetaankin vasta keväällä, on nyt jo selvillä kuitenkin elokuvat, joista valitaan Oscar-ehdokkaat. "Esikarsinta" on siis jo käyty, mutta lopullinen taistelu tullaan käymään kolmen elokuvan voimin. Alla olevasta listasta siis valitaan kolme elokuvaa ehdokkaaksi vuoden parhaaksi animaatioksi. Mitkä ovat omia suosikkejasi?:

* Alpha and Omega 
* Kissat ja koirat: Katti Katalan kostot (Cats & Dogs: The Revenge of Kitty Galore)
* Itse ilkimys (Despicable Me)
* The Dreams of Jinsha
* Näin koulutat lohikäärmeesi (How to Train Your Dragon)
* Idiots and Angels
* The Illusionist
* Legenda Suojelijoista (Legend of the Guardians: The Owls of Ga’Hoole)
* Megamind
* My Dog Tulip
* Shrek ja ikuinen onni (Shrek Forever After)
* Summer Wars
* Kaksin karkuteillä (Tangled)
* Helinä-keiju ja suuri keijupelastus (Tinker Bell and the Great Fairy Rescue)
* Toy Story 3

 Uskaltaisikohan sitä jo ennustaa, että Oscarin saa tänä vuonna Toy Story 3?

torstai 11. marraskuuta 2010

Ensimmäinen Nalle Puh- traileri näytillä!

Disneyn tuleva animaatioklassikko, Nalle Puh, esittäytyy komeasti trailerilla. Varsin tyylikkäältä näyttää, etten sanoisi. Varsinkin taustat ovat aivan mahtavia, kuin suoraan A. A. Milnen kirjoista. Huomioikaa muuten, että Mark Henn toimii Nalle Puhin ja Andreas Deja Tiikerin pääanimaattorina. Ja hulvattomasta tyylistään tunnettu Eric Goldberg animoi Möhköfantin. Onko tällä kokoonpanolla edes mahdollista epäonnistua?

Elokuva tulee ensi-iltaan Yhdysvalloissa 15. heinäkuuta 2011.

Katso traileri tästä ja muodosta oma mielipiteesi.

lauantai 6. marraskuuta 2010

Alan Menken saa tähtösen 10. marraskuuta

Kuten jo kesäkuussa uutisoinkin, Alan Menken saa oman tähden Hollywoodin Walk of Famelle. Ja johan se oli aikakin. Kahdeksan Oscaria voittanut Menken kun on kuitenkin juuri se mies, joka sai Disney-elokuvat uuteen kiitoon 1980- luvun lopulla ja 1990-luvulla. Menkeniä saamme kiittää mm. Aladdinin sekä Kaunottaren ja Hirviön upeasta musiikista.

Menken saa tähtensä 10. marraskuuta.

perjantai 5. marraskuuta 2010

Suomalaista animaatio-osaamista näytillä Disney Channelillä

Suomalaisen Veronica Lasseniuksen luoma animaatiosarja Saari on päässyt sekä Espanjan että Italian Disney Channelin ohjelmistoon. Paitsi että Lassenius toimii sarjan käsikirjoittajana, myös animaation upea ja värikäs visuaalinen ilme perustuu hänen töihinsä. Sarjan on ohjannut espanjalainen Pablo Jordi ja tuotannosta vastaa Stor Fisk- studio. Vaikka Saari on suunnattu esikouluikäisille, viihdyttää se varmasti myös hieman varttuneempaa väestöä.

Sarja kertoo eläisystävysten seikkailusta - yllätys yllätys - Saari nimisellä saarella. Jaksoja on tehty jo 39 ja jokainen kestää suunnilleen 3 minuuttia.

Sarjaa esitetään Suomessakin YLE:llä, TV2:lla, tiistai aamuisin.

torstai 4. marraskuuta 2010

Don Rosa Lahdessa

Ankantekijä Don Rosa vierailee taas maassamme, tällä kertaa Lahdessa. Rosan voit tavata ainakin 11. joulukuuta Lahden Suurhallin joulumarkkinoilla klo 12-16. Aikatauluja lisätään sitä mukaan kun tarkempia tietoja ilmestyy.