Arvostelu: Aku Ankan Taskukirja 380

Ville T tekee huikean paluun arvostelijaksi vuoden loman jälkeen, jonka aikana kyseinen henkilö kävi muun muassa kokemassa armeijan harmaat. Pidemmittä puheitta toivotetaan Ville takaisin ja päästetään hänet pohtimaan tuoreen Taskarin antia:

Aku Ankan taskukirja 380 - Jättiyllätys

Reilu vuosi on kulunut edellisestä arvostelustani, mutta Taskari se vain jatkaa voittokulkuaan. Ja miksikäs ei jatkaisi, kun tarjolla on näinkin hyviä tarinoita kuin mitä tämän kuun pokkari pitää sisällään. On ilo palata jälleen ruotimaan taskaritarinoita pitkän metsässä vietetyn, 12 kuukautta kestäneen tauon jälkeen. Jokaisen välille jääneen kirjan olen toki kokoelmani täydennykseksi hankkinut ja lukenut aina viime kuun kirjaan saakka, minkä sisällöstä löytyvä Stefan Printz-Påhlsonin kynäilemä lyhyt esinäytös viittaakin nyt arvosteltavan kirjan johtosarjaan Lomaunohdus.

Lomaunohdus (Living Doll)

Johtosarjassa ollaan edellisenkin kirjan tapaan kesäisissä lomatunnelmissa, kun Aku ja Iines ovat päätyneet lomamatkalle Borneon syrjäisille palmusaarille. Iineksen lomafiilikset eivät vain enää ole erityisen korkealla neljä päivää kestäneen hiekkalinnojen rakentelemisen jälkeen. Iineksen jupinaan kyllästynyt Aku päättää lähteä yksin ulapalle rentoutumaan, mutta myrsky viekin hänet kohti lähellä sijaitsevaa Kiellettyä saarta, missä häntä (ja myöhemmin myös Iinestä) odottaa ”jättimäinen” seikkailu. Mark ja Laura Shaw ovat kirjoittaneet tyylilleen uskollisen riehumistarinan josta ei juuri toimintaa puutu. Tarina poukkoilee alun jälkeen melko lailla yhden asian ympärillä. Tylsältä kuulostavan juonen sijasta tarina onnistuu kuitenkin viihdyttämään. Yhteen asiaan keskittyminen antaa tässä tapauksessa mahdollisuudet viljellä ihan hauskoja vitsejä joita kansitekijäksikin valittu piirtäjämaestro Giorgio Cavazzano osaa kuvittaa parhaimmalla mahdollisella tavalla. Kuvituskin saattaa olla suuri syy siihen, että sarja jaksaa kiinnostaa loppuun asti.

Taksi sumuisessa yössä (Il taxi delle nebble)

Carlo Panaro on kirjoittanut varsin onnistuneen dekkaritarinan, jossa Mikki ja Hessu selvittelevät haamutaksin arvoitusta. Tarina vanhasta taksinkuljettajasta on aika kiinnostava, ja oli hieman sääli, ettei loppuratkaisu tuonut mukanaan mitään mystiikkaa tai yliluonnollista. Täysin realistisissa ympyröissä pysyminen kuitenkin tekee tarinasta uskottavan. Massimo De Vitan piirrokset luovat tarinaan mukavaa jännityksen tuntua.

Uniloukku (A Dream of Superduck)

Puoliksi Tanskanmaalta, puoliksi Italiasta lähtöisin oleva Taikaviitta-tarina on kirjan parhaimmistoa. Egmontille työskentelevät Pat ja Carol McGreal debytoivat Taikaviitan kanssa ja ehkä vasten odotusten onnistuvat kirjoitelmassaan ehkä paremmin kuin ”ensikertalaisilta” olisi odottanut. Tarinaan on saatu hyvä idea, joka aloittaa kertomukset toiminnan täyteisillä sivuilla, mutta rauhoittaa menoa melko pian alun jälkeen. Lukijalle annetaan pitkin tarinaa pieniä vihjeitä, ettei kaikki ehkä olekaan täyttä totta ja koko juttu paljastetaankin jo tarinan puolivälissä, mikä tekee lopusta entisestäänkin kiinnostavamman. Kuvittajaksi on kai tarkoituksellisesti valittu italialainen Andrea Freccero, joka tuntuu olevan ykkösnimi ainakin Taskareiden kansipiirtäjänä. En tiedä, kuinka paljon kirjoittajat ovat ruutujaosta päättäneet, mutta ainakin Frecceron ansiosta sivusommitelmat ovat onnistuneet loistavasti ja kuvitusta katsoo enemmän kuin mielellään. Yleensä sävykkäät italaialaisväritykset ovat mieleeni, mutta tämän tarinan värittäjä ei ilmeisesti ole nähnyt tanskalaistekijän versiota Taikaviitan oikeassa kädessä komeilevasta voimakintaasta, joka on täysin vasten aiempia tarinoita väritetty räikeän kirkkailla ja erilaisilla väreillä.

Taidokas taidevaras (Chi ha incastrato Double Duck?)

Tuplanollan seikkailut jatkuvat jälleen, mutta eivät siitä mihin viimeksi jäätiin. Ainakaan, jos vertaa tarinan alkuperämaassa julkaistua järjestystä. Taskareissa on hypätty kahden tarinan ja yhteensä 133 sivun yli. Syytä ei olla kerrottu, mutta kyse saattaa hyvin olla täysin inhimillisestä virheestä. Mitään mullistavaa tässä taskarissa julkaistussa tarinassa ei tapahdu, mutta toivon mukaan yli hypätyt kaksi osaa nähdään mahdollisimman pian, että kronologinen jatkumo pääsisi etenemään kuten se on tarkoitettukin. Itse tarina on jo ennestään tuttua tuplanollamaisen tummasävyistä agenttimeininkiä. Sarja ei eroa sen ihmeellisemmin suuresta joukosta, mutta päihittää tavanomaiset ATP-sarjan agenttitoilailut mennen tullen. Stefano Turconi on tehnyt Teresa Radicen tekstiin oikein tyylikkäät ja tähän tarinaan sopivat kuvitukset.

Väärän velhon päivä (Gennarino mago per un giorno)

Milla Magia lähtee vierailemaan sukulaisensa Salviinan luona ja Korri Korppi pääsee valokeilaan tässä tarinassa, missä lintu päättää käydä varastamassa Roopen esikoiskolikon Milla Magian puolesta. Tarinassa on kyllä tuore idea ja on oikein kiva nähdä välillä sivuhahmoja pääosassa, mutta kuten moni lukija varmaan osaakin jo ennestään odottaa, eiväthän ne asiat suju ihan niin kuin elokuvissa - edes näin sarjakuvapokkarin sivuillakaan. Korria on päässyt tällä kertaa piirtämään vanhan liiton mestari Luciano Gatto.

Karkuri kotona (Clarabella e l´evasa in casa)

Marco Boscon kirjoittamassa tarinassa pääosassa on Heluna, joka siivoaa kotiaan. Lisämaustetta tarinaan on saatu pistämällä vankilasta juuri karannut Hertta lymyilemään Helunan asuntoon. Pakoreittiä Helunan ohitse etsivä Hertta sotkee asioita ja jää lopussa, kuten odottaa saattaa, surkeasti kiinni. Toista tarinaa, jossa keskitytään juuri näihin kahteen sivuhahmoon, ei juuri nyt tule mieleen, joten sinänsä voisi sarjan sanoa antavan lukijalle jotain uutta, mutta paljoa yhden lukuhetken viihdykettä suuremmaksi menestystarinaksi tätä ei kuitenkaan kannata tituleerata.

Unelmia, unelmia (Zio Paperone e il doppio sogno)

Giuseppe Dalla Santan kuvittama, melko sekava, mutta oikein viihdyttävä tarina kertoo Roopen uudesta ongelmasta. Hän ei koe enää osaavansa unelmoida, koska pelaa elämässään aina varman päälle turvautuessaan Pelle Pelottoman keksimään ja rakentamaan Ketolaan. Sarjassa nähdään väläytyksiä Roopen nuoruudesta, mutta lukijalle ei ihan joka ruudussa ole täysin selvää, eletäänkö mennyttä vai nykyhetkeä. Sarjan on kirjoittanut Fausto Vitaliano, joka on ennenkin keskittynyt Roopen nuoruuden seikkailuihin, muistettavimmin varmasti viime vuonna nähdyssä pitkässä tarinasarjassa ”Roope Ankan miljoonat”.

Makea mysteeri (La crostata dei segreti)

Jälleen yksi tarina jossa pääosaan on päässyt sivuhenkilö. Tällä kertaa Mummo Ankan laiska renki Hansu, joka hakee yötienestejä ostaakseen Mummolle kalliin korun synttärilahjaksi. Carlo Panaron toinen taskarista löytyvä tarina jatkaa sekin Mikki-tarinassa aloitettua hyvää dekkarilinjaa. Mummo osoittaa yllättävänkin avointa avuliaisuutta, kun lähinurkille muuttanut nuorukainen pyytää tältä apua leipomuksissa. Loppujen lopuksi Mummon ja Hansun tiet kohtaavat ja heille kummallekin, niin kuin myös lukijalle selviää, ettei Hansun työnantajalla ja nuorella apua tarvitsevalla leipurinalulla olekaan ihan puhtaita jauhoja pussissaan. Tarina toimii ihan hyvin muuatta pikku yksityiskohtaa huomioimatta. Mummon maatila on häiritsevän lähellä taajamaa, mitä ei olla totuttu muissa tarinoissa näkemään. En tiedä, onko kyseessä piirtäjänä toimineen Sandro Del Conten moka vai käsitys taiteilijan vapaudesta. Tarinan kanssa sillä ei ole juurikaan ratkaisevaa merkitystä.

Setä Euroopasta (Rockerduck e la zio d`Europa)

Elokuun taskarin päättää tarinallisesti piristävä kertomus Kroisos Pennosesta ja tämän luokse viidakosta tuodusta eurooppalaisia sukujuuria omaavasta sedästä. Rahaa inhoava setä pistää Pennosen business-maailman sekaisin, mutta päinvastaisella tavalla mitä voisi rikkautta vihaavalta sedältä odottaa. Pennonen on kuitenkin menettää tarinan päätyttyä koko omaisuutensa kun paljastuu, ettei viidakko-setään olisi kannattanut luottaa. Vieras paljastuukin konnaksi, joka ei tavalliseen Disneyn-sarjakuvatyyliin päädykään telkien taakse vaan pääsee pakenemaan Kroisoksen yksityiskoneella. Maria Muzzolini on kirjoittanut tarinaan mielenkiintoisen lopun, mikä antaa mahdollisuuden käyttää hahmoa jatkossa myös uusissa tarinoissa. Toivon mukaan niin tullaankin tekemään, sillä Ankkalinnan vakiokonnat ovat tulleet viime aikoina hieman liiankin tutuksi.

Kokonaisuudessaan taskarin 380. numero tarjoaa poikkeuksellisen monipuolisen läpikatsauksen italialaisiin nykytekijöihin. Kirjassa on yhdeksän tarinaa ja 17 eri tekijää. Ainoastaan Carlo Panaron nimi vilahtaa tekijätiedoissa kahdesti. Tekijöiden lisäksi pokkari pitää sisällään jokaiselle tarinalle eri päähenkilön, joista neljä luokitellaan yleensä sivuhenkilöiksi. Näin monipuolisesti kattavaa taskukirjaa ei ole hetkeen nähty ja se nostaakin riman ensi kuussa ilmestyvälle triplataskarille varsin korkealle…

Mitä mieltä itse olet kyseisestä taskarista?