Arvostelu: Roope-setä 430

Silvia Zichen sarjakuvien piirteistä mieleen kumpuavat ensimmäisinä komediallisuus, suoranainen pähkähulluus ja hahmojen erikoisluonteisuus. Zichen itse käsikirjoittamia sarjoja on liikkeelle laskeutunut vain kourallinen (Taskareiden alkusivuilla nähtyjä pilakuvia kuitenkin senkin edestä), mutta tänä ja viime vuonna Triploissa julkaistut järkäleet Arvoitusten ankan arvoitus ja Erään hiiren tutkimuksia osoittavat, että nämä mielikuvat ovat kyllä lähellä tämän tuotantoa. Kansansivistyksellisenä efektinä toimitus tuo mukavasti esille Zichen työn myös Disney-sarjojen ulkopuolelta. Tämän oma Lucrezia-hahmo vilahtaa samantyylisessä pilakuvassa kuin Taskareissa on ankkalinnalaisia nähty. 

Platinanumeron nimenä esiintyy johtosarjan nimi Rokkikukkoilua. Koska Zichen omat käsikirjoitukset ovat vähissä ja niiden pituus huitelee yleensä kolminumeroisissa sivumäärissä, on ymmärrettävää, että ne ovat jääneet platinanumerosta pois. Rokkikukkoilun on käsikirjoittanut Giorgio Salati. Sarjaan on ulotettu draaman kaarta, mutta pääosassa on Zichen tarinoissa ominainen hulluttelu. Piirrokset eivät voi kuin saada hyvälle tuulelle ja vakavia uhkakuvia luovasta juonesta huolimatta leppoisa meininki pysyy yllä jatkuvasti, mikä on vain sopivaa. 

58 sivua ei 200:n rinnalla vaikuta juuri miltään, mutta saatiin näytteeksi silti yksi hieman pidempikin juttu. Kolmeen lukuun jakautuva Kahden järven valtakunnan kronikat edustaa sitä Ziche-suuntausta, jossa hahmoja ei ole välillä tunnistaa itsekseen. Tässä tapauksessa Mikki – tai siis vain tätä muistuttava kuningas Mikki – toimii siten mitä tavanomainen Mikki ei harkitsisikaan. Tito Faraci on kuitenkin onnistunut käsikirjoituksensa kanssa, sillä onhan tällaistakin välillä ihan piristävää nähdä, tietysti sillä edellytyksellä, että homma pysyy hanskassa. Ja kyllähän se pysyy, kun asialla ovat Faracin ja Zichen kaltaiset taiturit, jotka ovat omimmillaan tällaisten hassuttelujen parissa. Tarinakokonaisuus on numeron sarjoista paras ja yltää kärkikastiin myös kuluvan vuoden kokonaissadossa.  

Carlo Panaron kynäilemä Laivanvaltaus jatkaa Kahden järven valtakunnan kronikoiden linjaa siten, että siinä toisessa ajassa esiintyy Hansu, joka on päätynyt kaapparin uralle. Tämän jutun odottaa lähtökohtaisesti olevan heikoilla muihin verrattuna, sillä pelkona on, että vitsit keskittyvät vain Hansun ruokahaluun ja unenlahjoihin ja alkavat pian maistua puulta, jos kirjoittaja ei niiden mausteeksi keksi jotain poikkeuksellista. Tämä tarina osoittaa kuitenkin ehkä parhaiten Zichen kyvyt, sillä lopputuloksena sarja vaikuttaa mainiolta. Kiittäminen on Zichen ilmeikkäitä ja lennokkaita piirroksia. Juonihan ei erityisen hauska ole, joten kuivakkaamman piirtäjän käsissä tarina olisi päätynyt tummanpuhuvammalle listalle.

Kahden järven valtakunnan kronikoissa jo ilahduttamaan ehtinyt Tito Faraci päästetään vielä irti lyhyen Hessu-jutun 3x2 käsikirjoittajana. Sekin näiltä luontaisilta viihdyttäjiltä sujuu ilman mitään ongelmaa. Tarina on lehden sisällöstä ainoa edellisen vuosituhannen puolella syntynyt. Aiemmin on tullut moitittua tarinavalikoimien keskittymistä vain johonkin yksittäiseen aikakauteen, jolloin piirtäjän kehitystä ja erilaisia tyylejä ei ole esitetty. Tällä kertaa en näe aiheelliseksi tästä nurista. Zichen töitä on Topolinossa nähty vuodesta 1991, kuten insertissä kerrotaan, mutta ei uraputkea pidä liian tiukasti lähteä katsastamaan. Tässä numerossa nähty tarinoiden valikoiminen on perusteltua ja onnistunutta. Eri vuosilukujen lisäksi hahmot ovat edustettuna oivallisen laajasti.

Silvia Ziche on taitava piirtäjä, jonka piirrokset ovat kovaa valuuttaa kevyen ilmapiirin tarinoissa. Tälle omistettu platinanumero on ansaittu. Platinanumero formaattina onnistuu tällä kertaa loistavasti. Tällä reseptillä on hyvä jatkaa eteenpäin. Syyskuussa ilmestyvältä Luciano Bottaroa kunnioittavalta platinanumerolta odotan samanlaista temppua. Bottaro on Zicheen verrattavissa oleva viihdyttämisen virtuoosi.