Heinäkuun Roope-setä liihottelee oman näkemyksensä mukaan arjen yllä. Fabio Celonin kyhäämä kansi on sitä ajatellen valittu osuvasti, sillä omaperäinen idea on kaukana tavanomaisesta ja arjesta. Harmillisen usein Taikaviitta-kannet ovat jääneet pelkiksi ilmeiksi ja poseerauksiksi ilman sen kummempaa ideaa tai vitsiä, joten tämä kansi on siltäkin kantilta mainio avaus.
Taikaviitta toimii lehden avaajana myös sarjojen osalta. Gabriele Mazzolenin ja Ettore Gulan Uhka ulkoavaruudesta passittaa tositoimiin myös muutaman harvinaisemman, mutta lystikkään vieraan, nimittäin Parta-Jussin ja tämän ehdottomasti mainitsemisen arvoisen koiran Hannibalin. Kyseisten hahmojen esiintyminen asettaa aina odotukset korkealle: erityisesti italialaisperäisissä sarjoissa he ovat yleensä olleet tae armottomasta vitsitykityksestä. Sitä on tälläkin kertaa tarjolla runsaasti, mutta kuitenkin odotettua vähemmän. Sarjan toiminnallisempaa puolta on päätetty painottaa enemmän. Gulan piirrokset taas eivät pysy mukana siinä vauhdissa, jota tarinan tempo edellyttäisi. Ne hyytyvät vakavahkoiksi ja tylsiksi, vaikka juonen puolesta niiden tulisi olla letkeämpiä ja keveämpiä. Valitettavasti sarjasta jää keskinkertainen maku suuhun.
X-Mickey-sarjat ovat löytäneet hyvän kodin Roope-sedän sivuilta. Tällä kertaa luvassa on Unhorottien hyökkäys, joka on Gianfranco Cordaran ja Andrea Ferrarisin käsialaa. Jälkimmäinen on kiitettävällä tavalla löytänyt kuvitukseensa sen hengen, jota X-Mickey-seikkailut vaativat, mutta aiemmin nähdylle Roberto Vianin kynänjäljelle hän ei mahda mitään. Tarinan juoni on jälleen kerran kylvetty loistavista siemenistä, mutta runko on päässyt hieman lahoamaan vähäisen kastelun seurauksena. Pituutta sarjalta löytyy, mutta varsinaisiin tapahtumiin päästään vasta aivan lopussa, joten ne on käsitelty silmänräpäyksessä. Kun kerä on saatu huolellisesti tiiviiseen kasaan, se purkautuu – suorastaan räjähtää silmille – turhan nopeasti ja heppoisesti. Se ei tietenkään ole kehuttava asia, joten johtosarjan tavoin tästäkin tapauksesta jäävät hyvät maut puolitiehen.
Lehden päättävä pitkä sarja Viesti vuorissa on Luca Boschin ja Romano Scarpan käsikirjoittama ja Scarpan kuvittama. Sen erikoisuus on nelirivisyys, mikä tosin on yhä vähemmän ja vähemmän erikoista, kun nelirivisiä sarjoja on totuttu näkemään Ropsun sivuilla tasaiseen tahtiin. Ja se on hyvä juttu! Koko lehden kantavana teemana on tuntunut olevan korkeiden odotusten asettaminen ja se jatkuu edelleen. Syynä tähän on ankallinen reaktio, joka seuraa maestro Scarpan ja Roopen, Riitan ja Kuunon supertrion yhdistämisestä samaan työryhmään. Tarinan roisto taas muistuttaa paljolti hahmoa, joka on esiintynyt useampaan otteeseen Scarpan ja muidenkin tekijöiden sarjoissa ja tunnettu esimerkiksi nimillä Kasperi Ketkunterä ja Tilli Tiirikka.
Katsaus Inducksiin paljastaa tarinasta myös toisen erikoisuuden: Scarpa laati sarjan yksinään jo vuonna 1984, mutta se hukkui. Luca Boschi löysi sen 23 vuotta myöhemmin, mutta suurin osa alkuperäisestä dialogista oli kadonnut ja hänen täytyi kirjoittaa se uudestaan. Tulosta ei voi moittia, mutta jo itse Scarpa on selvästi tarkoittanut sarjan kilpailemaan kevyempiin painoluokkiin, joten raskaan sarjan odotukset joutavat romukoppaan. Virkistäväksi välipalaksi tällä kuitenkin on aidot saumat.
Lehden loput sivut täyttävät vakiovieraat: Donald Soffrittin Pikku-Aku-strippi, Päivän pamaus, dekkaripähkinä, In English -yksisivuinen (with Hard Haid Moe), palkintotehtäväristikko sekä takasivun vitsi, jonka takana ovat Rudy Salvagnini ja Michela Frare. Tämän jutun mukana heidän sietääkin esitellä itsensä, se on nimittäin onnistunut. Muidenkaan lehdessä olleiden sarjojen tekijöiden ei ole syytä häpeillä. Kokonaisuudesta on raikkaaksi kesälukemistoksi, vaikka sivulauseessa onkin pakko todeta, että odotuksia se ei täyttänyt. Kesäterässä meneminenkään ei ole aina paha asia.
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti