Toukokuun Taskari Metsän poika hemmottelee lukijoita kaksin
verroin, sillä sivujakin on pakettiin ladottu tuplaten. Perinteisen Tuplan
sisällysluetteloon vilkaisu antaa vahvoja viitteitä siihen suuntaan, että
todellakin voidaan puhua hemmottelusta. Mukana on jo lähtökohtaisesti melkoisia
herkkukattauksia ja pari sarjaa yltää lähes sadan sivun mittaisiksi pikku
epookeiksi.
Heti alkuun voinee paljastaa, että kehuttavaa tällä kertaa
riittää. Aloitettakoon kehut hiirillä. Huhtikuun Taskarin hiiriharvuus sai
nuhteita ja vaikkei tässäkään kirjassa määrällisesti hiiriuniversumin
tarinoilla mällätä, on suunta sivumäärältään ja koostumukseltaan oikea. Giulio
D’Antonan ja Alessia Martusciellon Mysteeri-illalliset on hauska pikku
välipala, joskin sen puitteissa voi myös ymmärtää, miksi niin monet pitävät
Mikkiä ylimielisenä ja siksi ärsyttävänä hahmona. Federico Burattin ja Giuseppe
Zironin Musta Pekka -juttu Täydennyskoulutuksessa menettelee sekin.
Todelliset hiirisarjojen herkkupalat löytyvät kuitenkin
kirjan jälkimmäiseltä puoliskolta. Esiripun takana on oiva Romano Scarpan
juhlavuoden lisä kokoelmaan. Se on toimiva mysteerisarja ja Zenobian hahmon
kolmas esiintyminen. Kaksi ensimmäistä on Suomessa julkaistu Aku Ankan
taskukirja esittää – Teillä tietymättömillä -kirjassa vuonna 2013. Vielä
Scarpan sarjaakin isompi järkäle on kuitenkin Bruno Ennan käsikirjoittama
Tähtireki – kolmas sukupolvi. Siinä parodioidaan Star Trek -sci-fi-universumia
erilaisine tv-sarjoineen ja elokuvineen. Andrea Frecceron, Marco Mazzarellon ja
Alessandro Perinan piirrosten siivittämänä lähes sataan sivuun yltävä seikkailu
on vasta lähtölaukaus, sillä sarja on Italiassa saanut jatkoa. Odotan lämmöllä
niiden julkaisemista Suomessa, sillä tarina oli lukuelämys Star Trek
-ummikollekin.
Ennen paneutumista kirjan toiseen järkälemäiseen seikkailuun
nostetaan tarjonnasta esille muutama erityisen onnistunut juttu. Monica
Manzonin ja Giada Perissinotton Kiusallisissa kosijoissa Milla ottaa käyttöönsä
lemmenrohdon saadakseen ensilantin. Juonikuvio on useaan kertaan toistettu,
mutta Manzoni löytää siihen riemastuttavan vaihteen ja tekee tarinasta
erinomaisen. Carlo Panaron ja Anna Maribellin Kodinkonekuiskaaja tekee samoin
tutulle kuviolle Akusta jonkin alan erityisosaajana. Järjestyksessä viimeinen
sulka Taskarin hattuun tulee sen viimeisestä sarjasta Kotona kosmoksessa. Carlo
Gentinan ja Paolo Motturan mainio seikkailu leikittelee osuvasti
aika-avaruudella tuoden samalla pöytään toimintaa. Loppuun säästetään vielä
onnistuneesti arvoituksen aineksia, jotka jäävät mukavalla tavalla vaivaamaan
myös lukijaa.
Toukokuiset Taskarit ovat viime vuosina vakiintuneet
poikkeuksellisen pitkien sarjojen julkaisualustana. Aikaisemmin on nähty Silvia
Zichen pähkähulluiksi paisuvia jättijuttuja, mutta nyt vuoro on vaihtunut. Se
on tervetullutta, sillä toistolla Zichen juttujen teho koki inflaation. Mikä
parhainta, korvaajia löytyy pareina. Tähtireki tulikin jo esiteltyä, mutta
toinen on vielä isompi tapaus – yllätysmomentiltaan, sivumäärässä se ottaa
hieman nokkiin.
Jos Paolo Motturan piirrokset olivat puhdissa toista
vuosikymmentä vanhassa sarjassa Kotona kosmoksessa, niin viimevuotista vetoa
sopii vain tarkastella ja vertailla Francesco Artibanin käsikirjoittamassa
seikkailussa Ajan virrassa. Motturan piirrokset ovat tärkeä tekijä, mutta niin
sanottu crossover tekee tarinasta aidosti erityisen. Kyseessä ei ole
perinteinen parodia, jollainen esimerkiksi Tähtireki on, vaan Disney-maailman
sisäinen crossover. Tarkemmin sanottuna mennään Disney-sarjakuvaan,
italialaiseen Disney-sarjakuvaan, Ankkalinnaan ja ankkoihin. Yllättävä
läheisyys on kai se tekijä, joka suo menestyksen ainekset.
Ajan virrassa -sarjassa kohtaavat Taikaviitta ja Tuplanolla.
Pakkaa sekoittaa entisestään se, ettei kyseessä ole mikä tahansa Taikaviitta,
vaan Taikaviitta 2000 -sarjojen Taikaviitta eli Teekoo, kuten häntä tavataan
kutsua. Myönnän, etten ole Taikaviitta 2000 -saagan suurimpia faneja enkä sen
asiantuntija. Tarinan voimasta kertookin kaiken se, että sivu sivulta minäkin
pystyn siitä täysin tehoin nauttimaan. Voin vain kuvitella, paljonko
Taikaviitta 2000 -jatkumoon paremmin vihkiytyneet saavat tästä irti. Myös
Tuplanolla-jatkumoon tuodaan sarjassa paljon uutta sekä paljastetaan taustoja.
Sama meno jatkuu aivan loppuun asti ja vielä viimeinen niitti lukijan
positiiviseen hämmennykseen iskettäessä on olo suorastaan hengästynyt. Tästä
saavat varmasti kaikki iloa irti!
Metsän poika on heittämällä paras Taskari vuonna 2017. Jos
tästä on mahdollista lyödä vielä paremmaksi, mennään jo sanoinkuvaamattomiin
sfääreihin. Annan kirjalle vahvimman mahdollisen osto- ja lukusuosituksen.
Ihmettelen ainoastaan sitä, miten kirjan sisältämiä supersarjoja ei ole
huomioitu markkinoinnissa. Olisiko Alessio Coppolan hupikannen sijaan paikallaan
ollut Tähtireki-kansi tai vielä parempaa, Teekoon ja Tuplanollan yhdistävä
kansi? Tällaiset tilaisuudet on käytettävä myynnin edistämiseksi. Myynnistähän
koko hommassa julkaisijan puolelta on kyse. Oli miten oli, on olo Metsän pojan
jälkeen enemmän kuin erinomainen.
Paras taskari kyllä taas hetkeen. Unohdit(ko?) mainita kokonaan Andreas Pihlin paluusta pitkien tarinoiden pariin. Hänen kirjoittama johtosarja oli yksi minun suosikeistani.
VastaaPoistaTaikaviitta/Tuplanolla - kansi on nähty kaiketi jokaisessa maassa missä tarina on julkaistu. Syy siihen miksi Suomi on poikkeus saattaa johtua ihan taskareiden päätoimittajan Aki Hyypän linjauksesta. Hänen päätoimittajakaudellaan ei ole julkaistu ainuttakaan Tuplanolla-aiheista kansikuvaa, kun taas esimerkiksi Riku Perälän aikoihin Tuplanolla koristi taskarien kansia joka vuosi. Joskus kaksikin kertaa.
-Tanttu
Tuhdimpien Taskarien kohdalla en ole aina arvostellut kirjaa tarina tarinalta vaan mielestäni tärkeimmät huomioiden. Pihlin käsikirjoittama sarja jäi tällä kertaa seulaan, sillä se ei erottautunut edukseen. Tarinassa ei ollut nähdäkseni minkäänlaista yllätyksellisyyttä, vaan se puksutti turvallisesti, mutta aivan liian kaavamaisesti. Irtiottoja ja riskejä on tehtävä erottautukseen massasta, varsinkin paksussa opuksessa.
VastaaPoista