Ankallisakatemian sarjishaaste etsii virtuoosimaisia käsikirjoittajia

Sinustako käsikirjoittaja Aku Ankkaan? Nyt se on helpompaa kuin koskaan! Aku Ankka-lehti järjestää nimittäin Ankallisakatemian sarjishaaste- kilpailun, jossa tarkoituksena on kehitellä idea Disney-sarjakuvalle.

Kilpailu rakentuu kolmesta osasta, joista ensimmäisessä kehitellään synopsis tarinalle. Deadline on jo 15. helmikuuta, joten oman elämänsä tommiankermanit saavat pitää kiirettä ehtiäkseen kisaan valovoimaisilla ideoillaan!

Toisessa osassa järjestetään kansanänestys (Aku Ankan lehdessä numero 11/2015 ja AA-nettisivuilla) kymmenen parhaan tarinan kesken. Äänestää voi tällöin aprillipäivään asti.

Kolmannessa osiossa tarjotaan mainetta ja mammonaa, kun voittajan nimi julkaistaan (AA-lehti 23/2015 & AA-nettisivut).

Voittoon kirineen tarinan on luvannut piirtää Kari Korhonen, ja tarina tullaan julkaisemaan Aku Ankassa numero 49/2015.

Tarkemmat kisaohjeet voit katsastaa täältä ja Korhosen vinkit taasen täältä!

Onnea kaikille koitokseen!

Vanhan kirjan talvi Jyväskylässä

Ensi viikolla on jälleen hyvä syy matkata Jyväskylään - siellä nimittäin järjestetään tällöin vuosittainen Vanhan kirjan talvi- tapahtuma. Paikkana toimii Jyväskylän kaupunginkirjasto ja tänä vuonna tarjolla on myös ankallista aktiviteettia. Lauantaina 7.2 klo 13-15 kirjaston musiikkisalissa pääsee kuuntelemaan nimittäin infoa sarjakuvasta työnä, ja puhujina tällöin kunnostautuvat tuore Don Rosa- tohtori Katja Kontturi, Aku Ankan entinen päätoimittaja ja sarjakuvaneuvos Jukka Heiskanen sekä Peräsmies-sarjakuvastaan tuttu Timo Kokkila.

Ei sovi myöskään unohtaa Aku Ankka- aiheista näyttelyä Jyväskylän yliopiston kirjastossa. Tätä pääsee ihailemaan perjantaina klo 8-18 ja lauantaina klo 9-16.

Tapahtuma on kaksipäiväinen sisältäen siis ohjelmaa sekä perjantaina 6.2 että lauantaina 7.2.

Arvostelu: Aku Ankan taskukirja 422

Taskareiden osalta vuosi 2015 alkaa Alessio Coppolan Taikaviitta-kannella. Sankarparvi-nimeä kantavan tuplanumeron kannessa Taikaviitan ohella esiintyvät kuvakolibrit jäävät kansikuvaroolistaan huolimatta melkoiseen statistin rooliin F. M. Bianchin ja Graziano Barbaron sarjassa Lätynlokaajavuori, joka ei muutenkaan anna syytä heitellä hattuja ilmaan. Käsikirjoitukselle täytyy sen verran antaa pisteitä, että siinä on hyvä perusidea, jonka ympärille olisi mahdollista luoda mainio seikkailu. Bianchi sortuu kuitenkin kliseisiin ja yllätyksettömyyteen eikä tarina äidy kuvakolibrin tasoiseen lentoon. Barbaron piirroksiin toivoisi sujuvampaa viivaa.

Toinen Taikaviitta-sarja Lanttiarkkitehtuuria jäljittelee Barks-klassikko Kirkontornin huilunsoittajaa, mutta niin epäonnistuneesti, että parempi olisi ollut jättää väliin. Työstä vastaavat Riccardo Pesce ja Massimo Asaro. Supersankareita on esillä oikein liuta toisessa Pescen käsikirjoituksessa, Superhessu-sarjassa Tyylikkäästi tyylitön, mutta Lorenzo Pastrovicchion piirrosten ryydittämänä siitäkään ei ole muuhun kuin läpijuoksun kaltaiseen kliseiden melskeeseen. 

Mikkiä nähdään jopa kolmessa sarjassa, joista kaksi sijoittuu Villiin länteen. Marco Gervasion Yksinäinen ratsastaja on näistä tuotoksista köykäisin. Toisaalta tämä sopii koko kuvaan, sillä myös tarinan aikaan ilmestynyt Johnny Deppin tähdittämä Disney-elokuva The Lone Ranger oli iso floppi. Guido Martina ja Massimo De Vita näyttävätkin Kaivossolan seriffissä nuoremmilleen mallia, miten lännensarjoja oikein tehdään. De Vitan piirrokset ovat totutusti hyvää jälkeä ja tarina pursuaa toimintaa ja huumoria hyvässä mittakaavassa. 

Se kolmas Mikki-tarina on Marco Boscon ja Alessandro Perinan Yllätysvarkaiden arvoitus, joka nimestään huolimatta ei yllätyksiä tarjoa. Juoni on kliseinen ja tönkkö. Lisäksi on aina jotenkin ikävää nähdä Mustakaapu siviilivarustuksessa. Tällöin hahmo ajautuu väkisinkin keveämmille ja humoristisemmille teille, kun tämän viehätys on nimenomaan kalseassa ja jännittävässä tunnelmassa. Karhukoplan kohdalla humoristisuus sen sijaan toimii, kuten Corrado Mastantuonon Kykloopin silmä osoittaa, vaikka mainita täytyy, ettei sekään sentään räjäytä pankkia. 

Huumoria harjoitetaan myös Akun ja Touhon siivellä kolmeenkin eri otteeseen. Niistä kaikki ovat ehkä jopa hieman yllättäenkin osuvia juttuja. Fausto Vitalianon ja Luciano Gatton tarinassa Päivä pankkiirina pelastetaan Roopen liiketoimia, Giovanni Di Gregorion ja Michele Mazzonin Tee-se-itse-ravintolassa Akun ja Iineksen treffejä ja Rudy Salvagninin ja Maurizio Amendolan Markkinoiden mestareissa jälleen Roopen liiketoimia samalla hieman Kroisosta naruttaen. Mukavaan suoritukseen yltää myös klassista Akun menestysyrityksen nousu ja tuho -juonta toistava Fabio Michelinin ja Luciano Gatton Puolihimmeä maalikeikka.

Egmontin tuottelias käsikirjoittajapariskunta Pat ja Carol McGreal on yhdistänyt voimansa Massimo Fecchin kanssa kahdesti kirjan sivuilla. Talvipäivän tarina ei ilahduta laisinkaan, mutta Vain muutaman marakassin tähden jo jonkin verran. Fecchin piirroksilla on tässä iso rooli. Piirroksista on iloa myös Pitkäsäärisaarella, jossa Carlo Limido pelastaa paljon parempiin suorituksiin yleensä yltänyttä Rodolfo Ciminoa käsikirjoituksineen. 

Kun tässä on tuplanumeron kohdalla menty monessa muussakin asiassa kahden tai kolmen rykäyksin, niin kerrankin floppien kohdalla lienee sopivaa, että niitäkin on isolla alkukirjaimella kirjattavissa kaksi. Sattumoisin nämä isot flopit ovat kirjassa vieläpä perätysten. Riccardo Pesce tuli jo kahden muunkin käsikirjoituksensa tapauksessa moitituksi eikä kahta ilman kolmatta. Ottavio Panaro parka yrittää piirroksillaan piristää Elävien dublonien yötä, jossa Roopen rahat käyvät tämän kimppuun. Otsikkotasolla nimiväännöksenä osuvan ja siihen liittyvää elokuvagenreä kenties ihan mainiostikin parodioivan sarjan virhe on kuitenkin siinä, ettei hahmojen – varsinkaan Roopen – suhtautuminen tilanteeseen ole lainkaan tämän luonteen mukainen. Toinen iso floppi on Frank Gordon Paynen ja Giulio Chierchinin Jäävuoren arvoitus, jonka juonikaan ei ole kovin häävi, mutta erityisesti loppu kovaa myrkkyä. 

Ikävien negatiivisten arvioiden päälle ja lopuksi on ehkä ihan hyvä tuoda kirjan paras tarina. Koko rykelmän viimeiseksi säästetty maestrojen ja kaimojen Giorgio Pezzin ja Giorgio Cavazzano Nestemäinen kaivos on käsikirjoitukseltaan, rytmiltään, huumoriltaan sekä piirroksiltaan ja Cavazzanon niihin taiteilemalta lupsakkaalta elekieleltään yksinkertaisesti täydellistä hipova, joka vieläpä onnistuneen loppusijoituksensa myötä jättää koko kirjan jäljiltä hyvän mielen. Kokonaisuus oli kuitenkin kaksijakoinen: hyvien lukukokemusten vastapainona on valitettava liuta niitä ikävämpiä muistoja. Sanoisin siitä huolimatta lähtölaukauksen tähän vuoteen olleen mainio ja lupaava.

Marko Leppälä bloggaajana

Iloksemme Ankkalinnake on saanut tietoon, että armoitettu barksisti ja sarjakuvaharrastaja Marko Leppälä on kaikessa hiljaisuudessaan alkanut pitämään blogia. Taideinto-nimellä kulkeva blogi esittelee Barks-harrastelijan mietteitä uran varrelta ja on sivua koristeltu komein kuvinkin. Innolla jäämme odottelemaan, millaista tarinointia Leppälä vielä keksii lukijoidensa iloksi.

Ohessa vielä vanha Ankkalinnakkeen haastattelu vuodelsta 2007:

1. Mistä ja miten keräilyinnostuksesi alkoi?
Keräilyinnostukseni alkoi vuonna 1972 Aku Ankassa julkaistun Carl Barksin ”Aku Ankka ja vanhan linnan salaisuus” -tarinan lukemisesta. Tarina teki minuun niin suuren vaikutuksen, että kiinnostukseni saada itselleni vanhoja Aku Ankan numeroita heräsi. Vuonna 1974 aloitin niiden järjestelmällisen keräilyn.

2. Miksi keräilet juuri Aku Ankkoja, sekä siihen liittyvää muuta materiaalia?
Aku Ankkoja keräsin aluksi nimenomaan Barksin sarjojen takia, mutta myöhemmin Paul Murryn Mikki Hiiri -tarinoista tuli minulle toinen hyvä syy kerätä niitä. Osa muustakin Aku Ankka -materiaalista on niin upean näköistä, että haluan saada niitä itselleni, kuten Barksin öljymaalauksista tehdyt ankka-litografit.

3. Mikä on arvokkain keräilyesine, jonka olet hankkinut?
Barks-originaalien jälkeen varmaankin vuodelta 1941 oleva Walt Disneyn henkilökohtainen kirje, josta maksoin 7 000 euroa.

4. Kuinka paljon suunnilleen Aku Ankka-keräilytavaraa omistat?
Tuhansia lehtiä ja kirjoja sekä 50 Barksin ankka-litografiaa ja muutaman originaalipiirroksen.

5. Onko sinulla tietyt säilytystilat keräilymateriaalille?
Lehtiä ja kirjoja säilytän kirjahyllyissä ja kaapeissa. Originaalit ja osa litografeista ovat kehystettyinä seinillä ja loput erillisessä varastossa.

6. Suosikkisi ankkapiirtäjistä ja käsikirjoittajista?
Edesmenneistä piirtäjistä Carl Barks ja Al Taliaferro ja nykypiirtäjistä Vicar. Käsikirjoittajista Barks.

7. Ja vielä terveisesi Ankkalinnakkeelle ja muille Ankisteille.
Kiitokset Ankkalinnakkeen tekijöille arvokkaasta työstä, josta on iloa ja hyötyä meille Ankisteille. Kesälomavinkkinä muistuttaisin kaikkia Ankisteja Riihimäen taidemuseossa 19.8. asti auki olevasta Ankkalinna-näyttelystä.

Annie Awardista asiaa

Tulevana lauantaina palkitaan vuoden 2014 parhaita animaatioita Annie Awardsissa. Disneykin on saanut varsin komean listan elokuviaan ehdokkaiksi, alla tarkempi listaus näistä:

Big Hero 6

* Paras animaatioelokuva
* Parhaat animaatoefektit animaatiotuotannossa (Michael Kaschalk, Peter DeMund, David Hutchins, Henrik Falt, John Kosnik)
* Paras hahmosuunnittelu (Shiyoon Kim, Jin Kim )
* Paras ohjaus (Don Hall & Chris Williams)
* Paras storyboard (Marc E. Smith)
* Paras käsikirjoitus (Robert L. Baird, Daniel Gerson & Jordan Roberts)
* Paras editointi (Tim Mertens)

Toy Story That Time Forgot

* Paras animaation erikoistuotanto
* Paras hahmoanimointi animoidussa TV-tuotannossa (Don Crum)
* Paras hahmoanimointi animoidussa TV-tuotannossa (Carlo Vogele)
* Paras hahmoanimointi animoidussa TV-tuotannossa (Ken Kim)
* Paras storyboard animoidussa TV-tuotannossa (Louise Smythe)
* Paras käsikirjoitus animoidussa TV-tuotannossa (Steve Purcell)
* Paras editointi animoidussa TV-tuotannossa (David Suther, Bradley Furnish & David Condolora)

Feast

* Paras lyhytanimaatio

Doc McStuffins

* Paras animoitu TV-tuotanto esikouluikäisille.

Gravity Falls

* Paras animoitu TV-tuotanto lapsikatsojille
* Paras ohjaus animoidussa TV-tuotannossa (Rob Renzetti)
* Paras storyboard animoidussa TV-tuotannossa (Luke Weber, Alonso Ramirez Ramos, Neil Graf & Steve Heneveld)

Wander Over Yonder

* Paras animoitu TV-tuotanto lapsikatsojille
* Paras hahmoanimointi animoidussa TV-tuotannossa (Justin Nichols)
* Paras hahmosuunnittelu animoidussa TV-tuotannossa (Benjamin Balistreri)
* Paras ohjaus animoidussa TV-tuotannossa (David Thomas)
* Paras tuotantosuunnittelu animoidussa TV-tuotannossa (Alex Kirwan, Chris Tsirigotis, Alexander Duckworth, Janice Kubo & Francis Giglio)
* Paras storyboard animoidussa TV-tuotannossa (Mark Ackland)

Guardians of the Galazy (Marvel-tuotanto)

* Paras hahmoanimointi Live Action- tuotannossa (Kevin Spruce, Dale Newton, Sidney Kombo, Chris Mullins, Brad Silby)

Mickey Mouse

* Paras hahmosuunnittelu animoidussa TV-tuotannossa (Andy Surimo)
* Paras ohjaus animoidussa TV-tuotannossa (Aaron Springer)
* Paras musiikki animoidussa TV-tuotannossa (Christopher Willis)
* Paras tuotantosuunnittelu animoidussa TV-tuotannossa (Joseph Holt)
* Paras tuotantosuunnittelu animoidussa TV-tuotannossa (Narina Sokolova)
* Paras storyboard animoidussa TV-tuotannossa (Heiko Drengernberg)
* Paras ääninäyttely animoidussa TV-tuotannossa (Bill Farmer (Hessu Hopo))
* Paras käsikirjoitus animoidussa TV-tuotannossa (Darrick Bachman)
* Paras editointi animoidussa TV-tuotannossa (Illya Owens)

Avengers Assemble (Marvel-tuotanto)

* Paras musiikki animoidussa TV-tuotannossa (Lolita Ritmanis, Kristopher Carter & Michael McCuistion)

Star Wars Rebels

* Paras storyboard animoidussa TV-tuotannossa (Nathaniel Villanueva & Douglas Lovelace)

Tämän lisäksi jaettiin kunniapalkintoja seuraavasti:

Winsor McCay Award
* Didier Brunner
* Don Lusk (pitkän linjan Disney-veteraani, jonka käden jälkeä on voinut ihailla mm. elokuvissa Bambi ja Lumikki ja seitsemän kääpiötä)
* Lee Mendelson

June Foray Award
* Charles Solomom

Ub Iweks Award
* DreamWorks Animation's Apollo Software

Special Achievement Award
* The Walt Disney Family Museum

Kunniamainintana sanottakoon, että Disney-veteraani Glen Keanen animaatio Duet on myös ehdolla Vuoden lyhytanimaatio- kategoriassa - ja on muuten sen verran upea elokuva että ansaitsisi voittaa!

Taskukirjojen levikki laskussa.

Vuosi 2015 on jo hyvää vauhtia etenemässä, joten on aika tutkia hieman vuoden 2014 myyntilukuja. Luupin alle pääsekin ensimmäisenä Aku Ankan taskukirjat. Ohessa lista (myyntimäärä kursivoituna), taskarin nimeä klikkaamalla voit myös lukea arvostelun kyseisestä julkaisusta:

1, Aku Ankan taskukirja 413: Tähtien setä: Vastaisku (tripla), 53000
2, Aku Ankan taskukirja 409: Sormuksen narrit (tupla), 44500
3, Aku Ankan taskukirja 412: Juhlapäivä, 42700
4, Aku Ankan taskukirja 411: Täyskaato, 35900
5, Aku Ankan taskukirja 419: Piirun verran parempi (tupla), 34900
6, Aku Ankan taskukirja 418: Hyvällä tuulella, 33400
7, Aku Ankan taskukirja 415: Kipparitrio, 33000
8, Aku Ankan taskukirja 410: Muodin huipulla, 32600
9, Aku Ankan taskukirja 416: Vaivan palkka, 31200
10, Aku Ankan taskukirja 417: Pikavuoro, 31000
11, Aku Ankan taskukirja Teema 40: Kuusijuhlan tähti, 30600
12, Aku Ankan taskukirja 414: Kitupiikin kesätyö, 30000
13, Aku Ankan taskukirja Super 1: Sankaruus kunniaan, 27900
14, Aku Ankan taskukirja 420: Nokittaja, 26500
15, Aku Ankan taskukirja Teema 38: Älypeli, 23000
16, Aku Ankan taskukirja Teema 37: Täyttä timanttia, 21600
17, Aku Ankan taskukirja 421: Tuhotrio, 21400
18, Ankkalinna-minisarjikset, 17900
19, Taskarin kesädekkari: Kova koukku, 17800
20, Aku Ankan taskukirja Super 2: Vaaroja päin, 15700

Varsin komeita lukuja siis! Merkille pantavaa on kuitenkin, että vuonna 2010 taskareita myytiin keskimäärin 81791 kappaletta, nyt luku yltää vain 34623 kappaleeseen (Kvaakista poimittu tieto). Myyntiluvut ovat siis selvässä laskussa - ja on ollut sitä siis vuodesta 2010 lähtien -, mikä tulee tulevaisuudessa varmasti näkymään jossain muodossa.

Tietokirjaa Barksin ankoista

Barksisti Peter Schilling on julkaissut kirjan Carl Barks' Donald Duck: Your Average American. Ja koska Carl Barksin töistä ei koskaan voi kirjoittaa liiaksi, kuuluu tämäkin teos jokaisen ankistin kirjahyllyyn.

Ohessa vielä Amazon.comista löytyvä kuvaus kirjasta:

From 1942 to his retirement in 1966, Carl Barks drew Donald Duck comic books (the seventh greatest comic of the twentieth century according to The Comics Journal) for Walt Disney. He took what should have been a bland franchise and turned it into a classic of comics. Drawing on his own experiences (most notably a brief stint as a chicken farmer), Barks went to create a character who was remarkable ...for not being remarkable. In his pursuit of a good job, his boredom with suburban life, his temper, his squabbles with neighbors, and his resolve in the face of his many failures, Barks's Donald Duck was truly your average American. Peter Schilling, Jr. is the author of The End of Baseball and writes about film and the arts for a variety of publications. He has been reading and studying Carl Barks's entire catalog since he was a child.

Voit tilata kirjan esimerkiksi Amazonin kautta.

Lisää Disney-sarjakuvaa englanniksi

Ankkalinnake uutisoi aiemmin, että Yhdysvalloissa alkaisi jälleen Disney-sarjakuvien julkaiseminen. Kuten niin usein ennenkin, ei yhden lehden lanseeraaminen riittänyt vaan jatkoa on luvassa!

Toukokuussa julkaistaan nimittäin Donald Duck- lehti, kesäkuussa oman läpyskänsä saa Mikki Hiiri ja heinäkuussa aloitetaan Walt Disney's Comics and Stories. Nämä kolme ja aiemmin uutisoitu Uncle Scrooge ovat kaikki kuukausittain ilmestyviä lehtiä. Tämän lisäksi elokuussa julkaistaan Uncle Scrooge TPB vol 1 ja kuukautta myöhemmin Donald Duck TPB vol 1 sekä lokakuussa ja marraskuussa vielä Mickey Mouse TPB vol 1 ja Walt Disney TPB vol 1.

Toivottavasti näiden julkaisujen tilauskannat pysyvät sen verran hyvinä, että lehtien kohtaloksi ei tulisi jälleen lakkauttaminen.

Listaus Aku Ankan taskukirjoista

Hannu Heiskanen on jälleen tehnyt valtavan työn tutkiessaan Disney-maailman hienouksia. Tällä kertaa tarkasteluun tuli Aku Ankan taskukirjat. Listan löydät Ankkalinnakkeen osiosta "Kattavia listoja keräilijöille" tai tämän linkin takaa.

Kannattaa tutustua myös Hannun omiin kotisivuihin, sieltä löytyy vaikka minkälaista hauskaa ja hyödyllistä tietoa Aku Ankka- keräilijöille.

IS: Pelle keksi selfiekepin jo 1959

Ilta-Sanomat uutisoi viikonloppuna Pelle Pelottoman keksineen trendituote selfiekepin jo 1960-luvulla. Tarkemmin ilmaistuna Gyro Gearloose -erikoislehti, jonka kannessa Pelle "selfiekeppeineen" esiintyi, ilmestyi huhtikuussa 1960, mutta kannen tehnyt Ankka-mestari Carl Barks piirsi kannen jo edellisenä vuonna. Kuva on Suomessa nähty muun muassa Aku Ankan 52B/1996 kantena. Pisteet Ilta-Sanomille hauskasta huomiosta ja Barksin mainitsemisesta ihan otsikossa asti!

Klassinen Disney-sarjakuva palaa Jenkki-markkinoille - jälleen

Jälleen on aika kokeilla, josko perinteinen Disney-sarjakuva myisi myös Yhdysvalloissa. Uncle Scrooge- lehti aloittaa nimittäin uudestaan ilmestymisensä 22. huhtikuuta. Ensimmäisessä numerossa nähdään ainakin Rodolfo Ciminon käsikirjoittama, Romano Scarpan kuvittama ja Giorgio Cavazzanon tussaama klassikko vuodelta 1966 - Zio Paperone e il tetrabassotto (Suomessa Karhukarpaasi, AATK 359).

IDW Publishingin julkaisemana sarja alkaa luonnollisesti numerosta 1, mutta on kuitenkin syytä huomioida suluissa oleva 405, sillä Boom- kustantamon (ja tätä ennen mm. Gladstonen ja Gemstonen) julkaisemana Uncle Scrooge- sarja loppui numeroon 404 kesäkuussa 2011. Julkaisun hinnaksi on lätkäisty 3,99$.

Kuten Yhdysvalloissa on tapana, julkaistaan tämäkin lehti ainakin kolmen eri kansiversion voimin, muuten lehtien sisällöt todennäköisesti ovat identtisiä. Mutta tuleehan keräilijöillä luonnollisesti olla kokoelmissaan kaikki mahdolliset erilaiset versioinnit, joten silmä kovana kun lehdet myyntiin tulee - älä missaa yhtäkään kansiversiota!

Walt Peregoy (1925-2015)

Animaatioelokuvien värisuunnittelijana ja taustojen maalaajana tunnetuksi tullut Alwyn Walter "Walt" Peregoy on menehtynyt 16.tammikuuta. Hän oli kuollessaan 89- vuotias.

Peregoy työskenteli Disneyllä vuosina 1951-1964 ja 1974-1983, jonka aikana hän ehtikin työstämään taustoja muun muassa Prinsessa Ruususeen ja 101 dalmatialaista- elokuvaan. Eikä pidä unohtaa, että myös elokuvissa Miekka kivessä ja Viidakkokirja on vahvasti nähtävillä Peregoyn käden jälki. Vuonna 2008 hänelle myönnettin Disney Legends- arvonimi. Peregoyn kädenjälkeä voi nähdä myös dokumentti-elokuvassa Disney's Four Artists Paint One Tree, jossa Peregoy esiintyy yhdessä Marc Davisin, Eyvind Earlen ja Joshua Meadorin kanssa.

Lasten Oma Kirjakerho hyväntekijänä

Lasten Oma Kirjakerho täyttää tänä vuonna komeat 40- vuotta, jonka kunniaksi klubi päätti lähteä mukaan hyväntekeväisyyteen. Huuto.netistä löytyy tällä hetkellä muutamia kohteita, joista saadut varat käytetään Uusi Lastensairaala 2017- hankkeen rahoittamiseen. Huudettavana on Don Rosan kootut, Kari Korhosen piirroksia ja Salama McQueen- jättipehmolelu. Nyt jos koskaan kannattaa lähteä mukaan hyvän tekemiseen.

Vaikka et itse huutokauppaan osallistuisikaan, kannattaa hyvä asiaa kuitenkin tukea lahjoittamalla vaikkapa pienikin summa Kirjakerhon digilippaaseen.

Arvostelu: Roope-setä 425

Roope-sedän uudistumisen myötä lehden kymmeneen numeroon vuodessa harventuneen ilmestymistiheyden ja siitä johtuvan julkaisuajankohtien erinäisyyden vuoksi Roope-sedän ja Aku Ankan taskukirjan arvostelut julkaistaan tästä lähtien erillisinä juttuinaan. 

Uudistuneen Ropsun lähtölaukaus on ainakin mittapuitteiltaan komea ja lupaava, kun matka aloitetaan Romano Scarpalle omistetulla 132-sivuisella platinanumerolla. Kansivalinnaksi lehden neljästä Scarpa-sarjasta on valittu niistä ainokainen aiemmin Suomessa julkaistu Etelämeren turjake, joka on nähty Aku Ankan taskukirjassa 66. Lehdessä tätä ei mainita laisinkaan, mihin onkin jatkossa toivottava parannusta. Kyllä lukijoille on rehellisesti voitava kertoa sarjojen aiemmat julkaisut. Tarinaan pohjautuvan kannen on väsännyt toinen italialainen maestro Marco Rota, joka urallaan onkin ehtinyt urakoimaan kansikuvia myös muiden tekemiin sarjoihin sekä uusintajulkaistavien klassikoiden että uudempien tapausten ollessa kyseessä.

Lehteen on upotettu sarjakuvien lisäksi myös useampi Scarpaa henkilönä ja tämän uraa valottavia artikkeleita. Onpa mukana jopa mestarin itsensä haastattelu, joka on Aku Ankan sivuilla nähty vuonna 2003. Sen uudelleenjulkaisu on kuitenkin ehdottoman oikea ja kiitettävä ratkaisu. Vuonna 2005 menehtyneen legendan omia ajatuksia on hyvä saada kokoelmaan mukaan. Jossain on kuitenkin menty myös metsään: artikkelissa Sarjakuvaa kaikkien taiteen sääntöjen mukaan tuodaan selkeästi ilmi Scarpan suhdetta Mikin hahmoon esimerkiksi sellaisella toteamuksella kuin että Scarpassa itsessään on paljon Mikki Hiirtä ja ja Scarpan piirtämässä Mikki Hiiressä häntä itseään – ja tästä huolimatta Mikki-sarjat on päätetty sysätä lehdestä täysin sivuun. 

Lehden aloittava Karnevaalihuumaa on Scarpan Guido Martinan käsikirjoituksesta piirtämä sarja vuodelta 1955. Hahmot ovat luonteeltaan aidon martinamaisia ja niissä rooleissaan aina julmalla tavalla viihdyttäviä. Karhukoplan ulkonäkö on silmiinpistävän erikoinen. Tästä huolimatta hyvin piirretyssä sarjassa ei ehkä ole aineksia klassikoksi, mutta hyvä se silti on. 

Mainitusti jo aiemmin Taskarissa 66 nähty Etelämeren turjake on johtosarjaan poiketen myös käsikirjoitukseltaan Scarpan käsialaa. Asiaa sen enempää kiertelemättä voidaan suoraan todeta paukauttaa se, että tarina on klassikko. Scarpan käsissä Roopen hahmosta on tullut Martinan versiota huomattavasti lempeämpi Carl Barksin toteuttaman hahmonsa kehittämisen vanavedessä. Sarjassa vilahtava Karhukoplakin on jo saanut tutun ulkomuotonsa. 

Siinä missä lehden kaksi ensimmäistä sarjaa olivat sekä valintoina että tarinoina loistavia, seuraavien kahden kohdalla rymistellään oikein olan takaa. Musiikin mahti vuodelta 1973 on tuntemattomammaksi 33 tarinan kirjoittajaksi jääneen Andrea Fantonin käsikirjoittama. Tarina on melko innoton ja köykäinen ja sellaisen tekijän kuin Fantonin sarjan valinta lehteen on kyseenalaistettava. Scarpa on hänen 33 tarinastaan kuvittanut kaksi, joten platinanumeron kohteen kannalta mistään merkittävästä yhteistyöstä tai uran taitekohdasta ei ole kyse. Onko ajatuksena sitten se, kuinka Scarpa taidoillaan kykenee piristämään myös tällaista väsähtäneempää juttua? Kyllähän tätä sellaisen mestarin kuin Scarpan kuvittamana mieluummin lukee. 

Erikoinen valinta lehteen on myös sarjakuvan osalta numeron päättävä Kuru Korppi -sarja Ässien ässä. Scarpan käsikirjoittama ja piirtämä sarja on vuodelta 1964. Monien sivuhahmojen vierailuja sisältävä tarina on erikoinen tapaus, sillä se on lyhyehkö sarja, joka pitää sisällään monta lyhyttä juttua. Muutamia kertoja Scarpa pääsee osoittamaan korttinsa taitavana humoristina, mutta pitkälti siihen sarjan ansiot jäävät. Tekijänsä tähtihetkeksi tätä ei voi millään muotoa kutsua. 

Platinanumerot ovat lupaava uudistus, mutta aloittaneen Scarpa-lehden jälkeen parantamisen varaa jää. Mikin puuttumisen, tarinavalintojen harkitsemisen ja aiempien julkaisujen kertomisen lisäksi sarjoilla voisi pyrkiä myös esittämään tekijöiden uran eri vaiheita. Scarpan tapauksessa tämä näkökulma jäi melko vajavaiseksi, kun lehteen päätyneet tarinat oli haarukoitu miehen pitkän uran alkuvaiheilta. Ehkä huhtikuussa ilmestyvän Giorgio Cavazzanon platinanumeron kohdalla tätäkin on jo mietitty alkukankeuden jälkeen uudemman kerran. 

Vuoden 2015 Taskukirja-info

Tänä vuonna julkaistaan useampikin vanha taskari uudestaan

Antti Peltola on löytänyt lisätietoja vuoden 2015 taskukirjatarjonnasta. Alla hieman lisätietoja näistä:

Aku Ankan Taskukirja: Kokonaisuudessaan julkaistaan 13 kappaletta, joista kaksi on 400- sivuisia, kaksi tuplataskareita ja yksi triplataskari.

Teemataskukirjat: Neljä kappaletta

SUPERtaskukirjat: Kaksi kappaletta

Uusintapainokset: Kolme kappaletta, joista jokainen on niin sanottuja yhteisniteitä sisältäen kaksi erillistä taskukirjaa (5-6, 158-159 & 7-8)

Dekkaritaskarit: Kolme kappaletta, jotka julkaistaan pääsiäisenä, kesällä ja talvella.

Roope-taskarit: Kaksi kappaletta

Näiden lisäksi julkaistaan vielä kaksi Jumboa ja yksi Carl Barks in English- pokkari.

Yhteensä siis 27 taskukirjaa + Jumbot ja Barks-pokkari. Kyllä riittää keräilijöillä taas hommia tänäkin vuonna!

Disney-elokuville Oscar-ehdokkuuksia

Tämänvuotiset Oscar-ehdokkaat on julkistettu. Myös Disney-elokuville ehdokkuuksia suotiin, mikä ei kuitenkaan sinänsä mitenkään yllättävää ole. Disneylle on gaalailtana perinteisesti satanut menestystä. Esimerkiksi viime vuonna Disneyn animaatio Frozen voitti kaksi pystiä parhaan animaatioelokuvan ja parhaan laulun merkiksi.

Disneyn kannalta olennaisessa animaatioelokuvien sarjassa on myös tänä vuonna jännitettävää, kun Big Hero 6 ansaitsi ehdokkuuden. Viime kesän lippuluukkumenestys Maleficent, jossa aiemmin itsekin Oscarilla palkituksi tullut Angelina Jolie näytteli Pahatarta live action -muodossa animaation sijaan, noteerattiin ehdokkuudella parhaasta puvustuksesta. Suomalaisittain huomionarvoista ehdokkuudessa on se, että Pahattaren päähineitä elokuvaan suunnitteli modisti Hannu Viitala.

Broadway-näytelmään perustuva musikaali ja Disney-tuotanto Into the Woods huomioitiin kolmella ehdokkuudella: Maleficentin tavoin parhaasta puvustuksesta sekä lisäksi parhaasta lavastuksesta ja naissivuosasta. Viimeksi mainittu on ennätyksellinen yhdeksästoista Oscar-ehdokkuus Meryl Streepille, joka Into the Woods -elokuvassa nähtiin Noidan roolissa.

Disneylle voitaneen jakaa kunniaa myös Marvel-sarjakuvafilmatisointien keräämistä ehdokkuuksista. Erikoistehosteiden kategoriassa Marvel-elokuvia on peräti kolme, kun Captain America: The Winter Soldier, Guardians of the Galaxy sekä X-Men: Days of Future Past lunastivat ehdokkuudet. Näistä Guardians of the Galaxy on ehdolla myös parhaasta meikkauksesta ja hiusmuotoilusta.

Järjestyksessään 87. Oscar-gaala järjestetään 22. helmikuuta Dolby Theatressa Los Angelesissa. Tilaisuuden juontaa näyttelijä Neil Patrick Harris. Yövirkut voivat tuolloin jännittää Disneyn ja muiden suosikkiensa puolesta.

Kari Korhoselle Puupäähattu

Puupäähatutetun Korhosen oma näkemys päivän tapahtumista

Suomen sarjakuvaseuran jakama arvostettu Puupäähattu-palkinto on tänään järjestetyssä tilaisuudessa myönnetty Kari Korhoselle. Korhonen on Disney-sarjakuvauransa ansiosta tunnetuimpia, ellei tunnetuin, suomalainen sarjakuvataiteilija maailmalla. Hänen parinkymmenen vuoden mittaiselle uralleen mahtuu osallistuminen yli 200 Disney-sarjakuvan tekemiseen. Lisäksi Korhosen meriittilistalle lukeutuu kansikuvia ja muita kuvituksia. Disney-maailman ulkopuolella Korhonen on kuvittanut satukirjoja sekä tehnyt sarjakuvia esimerkiksi MAD- ja Väiski Vemmelsääri -lehtiin sekä Angry Birds -albumeihin.

Suomen sarjakuvaseura perusteli palkinnon myöntämistä Korhoselle seuraavasti: 

Suomi on tunnustetusti Disney-kansaa. Yleensä sarjakuvaharrastajat tutustuvat ilmaisumuotoon Aku Ankkaa lukemalla. Moni on oppinut lukemaankin lehden kautta. Silti yllättävän harva suomalainen on päätynyt Aku Ankka -piirtäjäksi. Tällä hetkellä Korhonen on sarjassaan ainoa. Kotimaan lisäksi hänen töitään arvostetaan varsinkin Saksassa.

Vuonna 1973 syntynyt Kari Korhonen toimii yhtenä Egmont Comic Creationsin päätekijöistä. Kahdenkymmenen vuoden aikana hän on ollut tekemässä yli 200 Disney-tarinaa, sadoista kansikuvista ja kuvituksista puhumattakaan. Korhonen on eräs Suomen tuotteliaimmista sarjakuvantekijöistä.

Tarinoita on syntynyt niin kokonaan yksin tehtyinä kuin myös yhteistyössä arvostetuimpien ankkapiirtäjien, kuten Vicarin ja Daniel Brancan kanssa. Suomalaisista lehdistä häntä ovat julkaisseet myös esimerkiksi Ilta-Sanomat, Nalle Puh, Suomen MAD ja Punaniska. Lastensarjakuvien tekijäksi jo varhain suuntautunut Korhonen on myös kuvittanut kolme satukirjaa.

Teknisiltä taidoiltaan Korhonen on huipputason ammattilainen. Hänen kuvakerrontansa on luonnollisen sujuvaa ja hahmot ilmeikkäitä. Erityisesti käsikirjoittajana hän on saanut kehittyä sellaisessa koulussa, johon vain harvalle Suomessa on suotu mahdollisuus. Tarinoita hiotaan huolellisesti, ja tekijöille asetetut vaatimukset ovat korkeat.

Korhosen tyyli erottuu selvästi. Hän osaa kääntää toisinaan varsin epätavallisen lähdeaineiston napakasti ankkamaailman asuun. Erityisesti pitkissä seikkailuissa Korhosen oivalluskyky ja laaja populaarikulttuurin tuntemus pääsee hienosti esille.

Jos Helsingissä päin olet lähiaikoina liikkeellä, kannattaa ehdottomasti pistäytyä Arabian kaupunginosassa. Palkitun töitä esittelevä näyttely on nimittäin esillä Galleria Sarjakuvakeskuksessa (Hämeentie 150, Helsinki) 19.1.–28.2.15.

Ankkalinnake onnittelee Kari Korhosta!

Keräilyn maailma 3: Katja Kontturi

Katja ja Don Kirjamessuilla Helsingissä 2014. Kuvan otti Aku Ankan päätoimittaja Aki Hyyppä

Tuore tohtori, Don Rosan ankoista väitellyt Katja Kontturi on lähtenyt mukaan "Keräilyn maailma"- artikkelisarjaamme. Ahkerana bloggaajanakin tunnettu Kontturi on ollut median myllytettävänä ahkerasti viime aikoina väitöskirjansa Ankkalinna – portti kahden maailman välillä. Don Rosan Disney-sarjakuvat postmodernina fantasiana ansiosta.

Aikaisemminhan sarjassa harrastuksestaan ovat kertoneet jo Hannu Heiskanen sekä Ville Tanttu. Kontturi kertoo ohessa siitä, miksi juuri Don Rosa säväytti niin paljon että se sai hänet lopulta väittelemään itsensä aina tohtoriksi asti.

Annetaan puheenvuoro siis Katjalle:

Toinen jalka Ankkalinnassa jo parikymmentä vuotta – eli kuinka fanista tuli tutkija

Don Rosan ankat astuivat elämääni 1990-luvun puolivälin tienoilla. Olin 11-vuotias, kun Aku Ankka tilattiin kotiimme ensimmäistä kertaa. Olin elänyt ”kirjamaassa”, kuten nuoremmat siskoni osuvasti ilmaisivat, jo kuutisen vuotta – siitä asti kun opin lukemaan. Luin mitä tahansa, mikä vaikutti kiinnostavalta enkä tietenkään syrjinyt sarjakuvia. Koulupäivien jälkeiset ajat vietin mummolan yläkerrassa kahlaamassa läpi setien vanhoja Asterixeja, Ahmed Ahneita, Karvisia, Maseja, Lucky Lukeja ja tietenkin Aku Ankan taskukirjoja. Tämä oli aikaa, jolloin vanhoista Taskareista saattoi löytää jopa Barksin klassikoita. Näin tutustuin esimerkiksi Bombastiumiin.

Jo Barksin tarinat kiinnittivät huomioni vetävyydellään, mutta vasta Rosa herätti minut huomaamaan Aku Ankan ja erityisesti Roope Ankan kiinnostavuuden hahmoina. Roope Ankan elämä ja teot -sarjaa alettiin julkaista Aku Ankassa vuoden -92 lopussa. Vuonna 1994 sivujen lomasta löytyi upea ”Ankkalinnakkeen valloittaja”, jota luimme siskojen kanssa uudestaan ja uudestaan. Tarinassa meitä viehätti se, että Roopella oli menneisyys ja perhe. Erityistä huomiota sai kohtaus, jossa Akun vanhemmat tapasivat toisensa ensimmäistä kertaa, raivosivat kuin pienet eläimet – ja rakastuivat. Kyseisen sarjakuvan huumori oli aivan hykerryttävää (mm. Theodore Rooseveltin niskaan putoava Ankkalinnake) ja yksityiskohtainen piirrosjälki erottui edukseen lehden muusta tarjonnasta. Rosan tuotanto oli helppo erottaa muiden piirtäjien sarjakuvista ja huomasin pitäväni eniten nimenomaan hänen töistään. Kun aloin kiinnostua historiasta (joka oli muuten lempiaineeni ala-asteen lopussa), Rosan sarjakuvien merkitys kasvoi entisestään.

Kuitenkin vasta 2000-luvun alussa keksin, että voisin alkaa keräämään Rosan sarjakuvia hyllyyni. Keräily alkoi Temppeliherrojen kätketty kruunu -albumista, jonka löysin kirppikseltä naurettavan halpaan 10 euron hintaan. Samoin tein menin äidin työpaikalle pelastamaan vanhat Aku Ankkamme, jotka muistin sisältävän Rosan sarjakuvia. Minulla on ne edelleen tallessa alkuperäisinä ensijulkaisuina. Tuolloin vietin parhaimmillaan tunteja divarien kellareissa selaamassa läpi 1990-luvun Aku Ankka -lehtiä. Myöhemmin tässä auttoi Perunamaa.netissä ilmestynyt lista Rosan Suomessa julkaistusta tuotannosta, jonka avulla pystyin käymään sarjakuvia läpi numeroiden perusteella, eikä minun enää tarvinnut lehteillä joka numeroa erikseen ja toivoa bongaavani tuttua piirrosjälkeä.

Rosa-faniuteni oli tähän mennessä ollut varsin perinteistä lukemiseen keskittynyttä ja omassa rauhassa tapahtuvaa, enkä missään vaiheessa ollut edes haaveillut taiteilijan tapaamisesta saati huomannut, miten ahkerasti hän Suomessa vieraili. Mutta sitten faniuteni muuttui tutkijuudeksi. Aloitin Jyväskylän yliopistossa kirjallisuuden opinnot syksyllä 2003. En vielä tuossa vaiheessa tiennyt, mitä halusin tehdä isona (kirjoittaa) saati sitä, mistä aiheesta graduni oikeastaan väsäisin. Fuksivuoteni keväällä 2004 laitoksellamme järjestettiin fantasia-luentosarja, joka käsitteli genren ilmenemistä eri medioissa. Koska olin jo teinistä saakka ollut genren suurkuluttaja, ilmoittauduin kurssille erittäin innokkaana. Ensimmäisen luennon piti sarjakuvataiteilija Petri Hiltunen, joka puhui sarjakuvan fantasiasta. Kävimme läpi kaikki klassikot Sandmaneista Elfquestiin ja sitten – sivulauseessa – Hiltunen lipsautti, että itse asiassahan sekä Carl Barksin että Don Rosan Aku Ankka -sarjakuvat ovat silkkaa fantasiaa.

Jokin naksahti kohdilleen, ja kuten olen Petri Hiltuselle myöhemmin todennut, syytän (tai kiitän) häntä siitä, että olen nyt sarjakuvatutkija. Kaikki lähti tästä lauseesta. Siitä syntyi kurssin essee, joka levisi käsittelemään Rosan ankkojen fantasiamaailmoja. Syksyllä päätin tehdä aiheesta proseminaarityön (eli nykyisen kandidaatintutkielman). Ohjaaja oli aiheesta niin innoissaan, että käski jatkaa suoraan graduun. Ja sitten olinkin jo hakemassa jatko-opinto-oikeutta väitöskirjaa varten.

Näin kuvattuna tutkijanurani alku kuulostaa varsin suoralta putkelta, josta yliopistossa vietetyn kymmenen vuoden jälkeen putkahtaa ulos Ankkatohtori. Näin helppoa se ei ollut. Jo graduvaiheessa törmäsin entisen professorini rajoittuneeseen kirjallisuuskäsitykseen, jonka mukaan sarjakuvien tutkiminen yliopistossa (saati kirjallisuuden oppiaineessa) ei ollut suotavaa, mutta menköön nyt tämän kerran. (Ja nyt puhutaan siis vuosista 2007–2008!) Professorini ei graduseminaarin aikana ehtinyt millään perehtyä tutkimusaineistooni, joten hän ei kyennyt kommentoimaan tutkimussuunnitelmaani saati antamaan rakentavaa palautetta ensimmäisistä alaluvuista. Onhan se tietenkin äärimmäisen rankkaa ottaa muutama Aku Ankka -lehti vaikka vessalukemiseksi…

Sain kuitenkin samalta proseminaarityöni ohjaajalta apua graduani varten, joka sitten valmistui keväällä 2009.

Seuraava este nousi vastaan, kun hain kirjallisuuden jatko-opiskelijaksi. Minua haastatteli toinen kirjallisuuden professori (molemmat ovat nykyisin jo eläkkeellä), joka ymmärsi tutkimukseni kohteesta vieläkin vähemmän. Hän sanoi, ettei tutkimuksessani ole punaista lankaa ja – tämä on suora lainaus: ”Eihän ketään kiinnosta joku Don Rosa.” Näin jälkikäteen olen useasti pohtinut, ovatko nämä professorit nähneet uutisointeja Rosan Suomen vierailun valtavista nimmarijonoista ja miettineet, mitä tuli sanottua. (Tai mitä mieltä he olisivat olleet niistä täysistä saleista, joita olen vetänyt esitelmöidessäni Rosa-tutkimuksestani Suomessa.) Sain kuitenkin hyvän neuvon suunnata nykykulttuurin tutkimuksen oppiaineen professorin puheille. Sille tielle jäin. Nykykulttuurin tutkimus on poikkitieteellinen oppiaine, jota voi opiskella ainoastaan jatkotutkintona Jyväskylässä. Sitä kautta sain kaiken mahdollisen tuen erityisesti fantasian genren tutkimukseen. Minua ja ankkainnostustani ymmärrettiin. Siellä nähtiin Rosan sarjakuvien erikoislaatuisuus ja pidettiin sitä perusteltuna aiheena tutkimukselle. Seuraava ongelma olikin rahoitus.

Yliopistotutkijan elämä, kuten monen muunkin ammatin edustajan elämä nykypäivänä, on pätkittäistä epävarmuutta siitä, saako tutkimukselleen rahoitusta, mistä sitä saisi ja kuinka pitkäksi aikaa. Suorastaan naurettavan iso osa työajasta menee rahoitushakemusten tekoon omalle yliopistolle sekä erilaisille yksityisille säätiöille ja rahastoille, joiden hakuaikoja pitää olla seuraamassa ympäri vuoden, ettei menetä sitä pienintäkään mahdollisuutta saada muutamia tuhansia euroja, joilla pärjäisi jokusen kuukauden eteenpäin. Olin siitä onnekas, että sain ensimmäisenä tutkijavuotenani keväällä 2010 puolen vuoden apurahan Niilo Helanderin säätiöltä. Se mahdollisti tutkimukseni käynnistymisen ja kaksi ulkomaista konferenssia, jonne suuntasin puhumaan ankkatutkimuksestani. Muistan vieläkin elävästi, miten isäni asiasta kuullessaan oli innoissaan kertonut kaikille sukulaisille ja tuttaville, että meidän tyttö se lähtee Englantiin puhumaan Aku Ankasta!

Ensimmäisen puolen vuoden jälkeen rahoitushanat kuitenkin sulkeutuivat. Tein parhaimmillaan kolmea työtä, joista kaksi sentään oli opetusta Kansalaisopiston sanataidekoulussa ja Alkio-opistossa, mutta näiden lisäksi pesin ja parsin valtavia haalareita työvaatepesulassa, jotta sain tutkimukseni rahoitettua. Sinä aikana sain paljon perspektiiviä elämääni ja siihen, mitä sillä haluan tehdä. Lopulta tiedekuntani ja laitokseni havahtuivat hakemuksiini ja myönsivät minulle rahoituksen kahdelle viimeiselle vuodelle. Ehkä he tajusivat, etteivät saa minusta ikinä tohtoria, jos eivät nyt myönnä rahoitusta. Tai sitten joku siellä hakemuksia arvioivassa ryhmässä ymmärsi, minkälainen medianäkyvyys yliopistolle olisi luvassa, kun Don Rosaa käsittelevä väitös tulisi julki…

Vaikeuksista huolimatta nämä viisi vuotta, jotka vietin väitöskirjan parissa, olivat mahtavia. Olen käynyt joka vuosi parissa kansainvälisessä konferenssissa puhumassa tutkimuksestani: olen puhunut Espanjassa, Portugalissa, Englannissa, Ranskassa, Norjassa, Ruotsissa ja Tsekeissä. Olen kiertänyt kotimaisia coneja ja fanitapahtumia ja kertonut jostain väitöskirjani teemoista. Olen tutustunut lukuisiin mahtaviin kollegoihin ympäri maailmaa ja verkostoitunut muiden sarjakuvatutkijoiden kanssa. Olen jäänyt suustani kiinni useiden fanien kanssa, jotka muistavat Rosan kirjoittamia repliikkejä ulkoa sivukaupalla. Olen saanut valtavasti positiivista palautetta, että tällaistakin tutkitaan ja että sitä myös pitää tutkia. Minuun on viitattu jo useamman vuoden sinä ”ankkatutkijana”.

Fanina tutkimukseni on myös tuonut kokemuksia, joita tuskin olisin muuten koskaan saanut.

Olin ensimmäisen kerran Don Rosaan yhteydessä sähköpostitse jo graduvaiheessa ja kerroin hänelle alustavasta tutkimuksestani. Hän ei kuitenkaan koskaan vastannut. (Myöhemmin minulle selvisi, ettei hän vastannut tuntemattomien sähköposteihin enää tässä vaiheessa.) Syksyllä 2010 tein erittäin lyhyellä varoitusajalla reissun Helsinkiin jonottaakseni Rosan nimmaria. Annoin hänelle kirjeen ja kerroin ottaneeni häneen yhteyttä jo aiemmin, ja että nyt olen jo väitöskirjavaiheessa.

Ja Rosa muisti minut siitä sähköpostista! Myöhemmin hän lähetti minulle vastauksen ja tarjosi apuaan tutkimustani varten. Se on kertakaikkisen uskomaton hetki, kun avaat sähköpostisi ja uuden saapuneen viestin lähettäjänä lukee DON ROSA. Taisin pomppia ympäri silloista asuntoamme.

Seuraavana vuonna sain kutsun päivälliselle Rosan kirjamessuvierailun yhteydessä. Minä sekä Rosan historiaviittauksista gradunsa tehnyt Petra Kotro vietimme ehkä faniutemme hienoimman illan keskustellen Rosan kanssa hänen lopettamisestaan, hänen autoistaan ja flipperikokoelmastaan. Mukaan saimme Rosan chilejä ja henkilökohtaisilla omistuskirjoituksilla varustetut, harvinaiset nahkakantiset sarjakuva-albumit. Tämä Roope Ankan elämä ja teot -versio on hyllyssäni, mutta sitähän ei lueta.

Nyt olen tavannut Rosan jo viitisen kertaa ja viimeksi syksyllä olin Helsingin kirjamessuilla hänen avustajansa nimmarinjakotilaisuuksissa. Vaihtelemme sähköposteja ja toivon, että saan joskus käännettyä väitöskirjani englanniksi ja lahjoitettua Rosalle. En tosin usko, että hän sitä tulee ikinä lukemaan, sillä hän totesi kirjamessuilla haastattelussa, ettei halua ajatella sarjakuviaan niin syvällisesti… Mutta äärimmäisen otettu hän asiasta on, siitä olen varma.

”Ankkatohtori” Katja Kontturi

http://kontturi.blogspot.fi

Väitöskirja Ankkalinna – portti kahden maailman välillä. Don Rosan Disney-sarjakuvat postmodernina fantasiana ladattavissa sivulta https://jyx.jyu.fi/dspace/handle/123456789/44805

Listoja keräilijöille

Uusi vuosi, uudet kujeet! Ankkalinnake listasi sivullensa erilaisia listoja keräiljiöiden iloksi. Mukana on mm. Hannu Heiskasen hienot ja kattavat listat Aku Ankka- lehtien erilaisista versioista ja erilaisista Disney-figuureista. Löydät sivun Ankkalinnakeen oikeassa laidassa olevasta Kattavia listoja keräilijöille- sivusta tai klikkaamalla tästä!

Aloitetaan vuosi 2015 siis kokoelmat täydentämällä!