Arvostelu: Roope-setä 425

Roope-sedän uudistumisen myötä lehden kymmeneen numeroon vuodessa harventuneen ilmestymistiheyden ja siitä johtuvan julkaisuajankohtien erinäisyyden vuoksi Roope-sedän ja Aku Ankan taskukirjan arvostelut julkaistaan tästä lähtien erillisinä juttuinaan. 

Uudistuneen Ropsun lähtölaukaus on ainakin mittapuitteiltaan komea ja lupaava, kun matka aloitetaan Romano Scarpalle omistetulla 132-sivuisella platinanumerolla. Kansivalinnaksi lehden neljästä Scarpa-sarjasta on valittu niistä ainokainen aiemmin Suomessa julkaistu Etelämeren turjake, joka on nähty Aku Ankan taskukirjassa 66. Lehdessä tätä ei mainita laisinkaan, mihin onkin jatkossa toivottava parannusta. Kyllä lukijoille on rehellisesti voitava kertoa sarjojen aiemmat julkaisut. Tarinaan pohjautuvan kannen on väsännyt toinen italialainen maestro Marco Rota, joka urallaan onkin ehtinyt urakoimaan kansikuvia myös muiden tekemiin sarjoihin sekä uusintajulkaistavien klassikoiden että uudempien tapausten ollessa kyseessä.

Lehteen on upotettu sarjakuvien lisäksi myös useampi Scarpaa henkilönä ja tämän uraa valottavia artikkeleita. Onpa mukana jopa mestarin itsensä haastattelu, joka on Aku Ankan sivuilla nähty vuonna 2003. Sen uudelleenjulkaisu on kuitenkin ehdottoman oikea ja kiitettävä ratkaisu. Vuonna 2005 menehtyneen legendan omia ajatuksia on hyvä saada kokoelmaan mukaan. Jossain on kuitenkin menty myös metsään: artikkelissa Sarjakuvaa kaikkien taiteen sääntöjen mukaan tuodaan selkeästi ilmi Scarpan suhdetta Mikin hahmoon esimerkiksi sellaisella toteamuksella kuin että Scarpassa itsessään on paljon Mikki Hiirtä ja ja Scarpan piirtämässä Mikki Hiiressä häntä itseään – ja tästä huolimatta Mikki-sarjat on päätetty sysätä lehdestä täysin sivuun. 

Lehden aloittava Karnevaalihuumaa on Scarpan Guido Martinan käsikirjoituksesta piirtämä sarja vuodelta 1955. Hahmot ovat luonteeltaan aidon martinamaisia ja niissä rooleissaan aina julmalla tavalla viihdyttäviä. Karhukoplan ulkonäkö on silmiinpistävän erikoinen. Tästä huolimatta hyvin piirretyssä sarjassa ei ehkä ole aineksia klassikoksi, mutta hyvä se silti on. 

Mainitusti jo aiemmin Taskarissa 66 nähty Etelämeren turjake on johtosarjaan poiketen myös käsikirjoitukseltaan Scarpan käsialaa. Asiaa sen enempää kiertelemättä voidaan suoraan todeta paukauttaa se, että tarina on klassikko. Scarpan käsissä Roopen hahmosta on tullut Martinan versiota huomattavasti lempeämpi Carl Barksin toteuttaman hahmonsa kehittämisen vanavedessä. Sarjassa vilahtava Karhukoplakin on jo saanut tutun ulkomuotonsa. 

Siinä missä lehden kaksi ensimmäistä sarjaa olivat sekä valintoina että tarinoina loistavia, seuraavien kahden kohdalla rymistellään oikein olan takaa. Musiikin mahti vuodelta 1973 on tuntemattomammaksi 33 tarinan kirjoittajaksi jääneen Andrea Fantonin käsikirjoittama. Tarina on melko innoton ja köykäinen ja sellaisen tekijän kuin Fantonin sarjan valinta lehteen on kyseenalaistettava. Scarpa on hänen 33 tarinastaan kuvittanut kaksi, joten platinanumeron kohteen kannalta mistään merkittävästä yhteistyöstä tai uran taitekohdasta ei ole kyse. Onko ajatuksena sitten se, kuinka Scarpa taidoillaan kykenee piristämään myös tällaista väsähtäneempää juttua? Kyllähän tätä sellaisen mestarin kuin Scarpan kuvittamana mieluummin lukee. 

Erikoinen valinta lehteen on myös sarjakuvan osalta numeron päättävä Kuru Korppi -sarja Ässien ässä. Scarpan käsikirjoittama ja piirtämä sarja on vuodelta 1964. Monien sivuhahmojen vierailuja sisältävä tarina on erikoinen tapaus, sillä se on lyhyehkö sarja, joka pitää sisällään monta lyhyttä juttua. Muutamia kertoja Scarpa pääsee osoittamaan korttinsa taitavana humoristina, mutta pitkälti siihen sarjan ansiot jäävät. Tekijänsä tähtihetkeksi tätä ei voi millään muotoa kutsua. 

Platinanumerot ovat lupaava uudistus, mutta aloittaneen Scarpa-lehden jälkeen parantamisen varaa jää. Mikin puuttumisen, tarinavalintojen harkitsemisen ja aiempien julkaisujen kertomisen lisäksi sarjoilla voisi pyrkiä myös esittämään tekijöiden uran eri vaiheita. Scarpan tapauksessa tämä näkökulma jäi melko vajavaiseksi, kun lehteen päätyneet tarinat oli haarukoitu miehen pitkän uran alkuvaiheilta. Ehkä huhtikuussa ilmestyvän Giorgio Cavazzanon platinanumeron kohdalla tätäkin on jo mietitty alkukankeuden jälkeen uudemman kerran.