On taas
Henri Häkkilän kuukausittainen arvostelun aika:
Andrea Frecceron mahtipontisella kannella avattava syyskuun
Roope-setä
uhkuu itseluottamusta ja ilmoittaakin heti kättelyssä olevansa ainoa
laatuaan. Lehden sisällön varaan jää se, voidaanko tämä vakuutus
käsittää positiivisesti vai negatiivisesti tai kenties jättää kokonaan
huomiotta.
Johtosarjana on
Bruno Sardan ja
Sandro Del Conten niin ikään ainakin nimessään mahtipontisuutta huokuva
Universumin halki 80 päivässä. Epäselväksi ei jää, että sarja on jälleen kerran yksi variaatio
Jules Vernen klassikosta
Maailman ympäri 80 päivässä. Toimitus kertoo aiheesta
Päivän pamauksessa ja buukkaa samalla vasta ilmestynyttä
Ankalliskirjallisuuden klassikoiden kolmatta osaa. Uusi julkaisu selittää myös Ropsun johtosarjavalinnan.
Itse
tarina jää melko mielikuvitukselliseksi hyppelyksi, josta se
hyppelyvaihekin jää lopulta melko olemattomiin. Eipä Del Conten
kuvituksestakaan voi pisteitä repiä. Sarjan anti on olematon ja
toimituksen esittämään kysymykseen vastatakseni: Taskarin 6 versio
Vernen romaanista on niin paljon parempi, että sen vertaaminen tähän
tuotokseen loukkaa jo sen kunniaa.
Ankportin väki palaa Ropsun sivuille yhdeksännentoista seikkailunsa myötä.
Merikäärme-nimeä kantava juttu on
Massimiliano Valentinin ja
Marco Palazzin
käsialaa. Sarjasta löytyy kiistämättä yritystä, mutta se aito Ankportin
henki, joka huokui varhaisemmista sarjoista, on jäänyt jonnekin matkan
varrelle. Piirtäjä Palazzikaan ei ole täysissä ruumiin ja sielun
voimissaan, vaikka paikoitellen tämä onnistuukin kuvittamaan tarinan
kulun sille kuuluvalla tavalla. Kokonaisuutena vaisuksi tuotokseksi jää
tämäkin.
Komisario Miquet seikkailee sarjassa
Silmät auki, jonka takaa löytyy
Luigi Piras.
Hopotten ja Polleaun läsnäololla ryyditetty muutaman aukeaman mittainen
hupailu ei vedä lukijaa mukaansa lyhyen lentonsa aikana.
Käsikirjoitukselle ei löydy pisteitä annettavaksi eivätkä piirroksetkaan
anna aihetta ylistykselle. Lopun tultua ilmaan jää vain yksi kysymys:
mikä tämän kaiken tarkoitus oikeastaan oli?
Valoa tunnelin päähän ilmaantuu, kun lehden viimeinen pitkä sarja aloittaa juoksunsa.
Onneton päivä on Giorgio-kaksikon
Pezzin-
Cavazzano
yhteistyötä. Erikoisen sarjasta tekee siinä esiintyvä Talvikki-täti,
joka Aku Ankan Internet-sivuilla julkaistun selvityksen mukaan on sukua
sekä Roopelle että Kroisokselle. Täti on esiintynyt Onnetonta päivääkin
vanhemmissa tarinoissa ja on alun perin
Dick Kinneyn ja
Al Hubbardin
luomus. Inducks-tietokannassa Kinney mainitaan myös tämän sarjan juonen
isänä. Mielenkiintoisia kuvioita! Suomessa tämä on Talvikin
ensiesiintyminen.
Valitettavasti tästä kaikesta hypetyksestä
huolimatta sarja jatkaa lehdessä jo tutuksi tullutta trendiä eikä nouse
siivilleen. Ainoa hupi, jota tarinasta voi repiä, on Cavazzanon
äärimmilleen venytetty 1970-luvulta tuttu piirrostyyli, joka
mahdollistaa hauskat tilanteet ruuduissa.
Lehden sivuille tiensä ovat löytäneet myös vanhat tutut eli
Donald Soffrittin Pikku-Aku-strippi, dekkaripähkinä, In English -pätkä sekä takasivun vitsi
Rahasäiliössä kahisee, tekijöinään
Maria Mussolini ja
Massimo Asaro. Näistä ei kuitenkaan jää mitään erityistä kerrottavaa jälkipolville.
Totta
totisesti täytyy toivoa, että läpyskä on kannessa mainostamallaan
tavalla ainoa laatuaan. Sen verran kuiviksi jutut jäivät. Tällaisesta
laskusuhdanteesta ei toivon mukaan voi ollakaan muuta reittiä kuin
ylöspäin. Toimitukselle soisi hitusen kunnianhimoa tällaisen projektin
jälkeen.