Kaksi menetettyä...

Viime viikko oli Disney-harrastajille ikävää aikaa. Samalla viikolla menehtyi nimittäin kaksi todellista vaikuttajaa: Ken Annakin (10. elokuuta 1914 - 22. huhtikuuta 2009) ja Beatrice Arthur (13. toukokuuta 1922 - 25. huhtikuuta 2009).

Ken Annakin muistetaan Disney-harrastajien keskuudessa varmaankin parhaiten The Sword and the Rose (Miekka ja Ruusu) elokuvan ohjauksesta. Tästä elokuvastahan julkaistiin meillä Suomessakin oma Aku Ankka- lehtensä (4C/1954) josta on tullutkin yksi halutuin Akkari kotimaassamme. Annakin julistettiin Disneyn legendaksi vuonna 2002. Tämä kunnia osoitetaan vain kaikista suurimmille Disneyn takana seisseille, joten on suuri kunnia vastaanottaa arvonimi.

Beatrice Arthur taas muistetaan Tyttökullat- sarjan Dorothy Zbornakina. Arthur menehtyi sairastuttuaan syöpään.

Ankkalinnake muistaa molempia mestareita lämmöllä ja ottaa osaa näiden kahden suuren Disney-vaikuttajan poislähtöön...

Disney- sarjakuvaa englanniksi - tällä kertaa Saksasta

Ensin Gemstone lopettaa, sitten Intia aloittaa Disney-sarjakuvien julkaisun englanniksi. Koska ei ole varmaa, saako näitä intialaisia lehtiä tilattua Euroopan puolelle lainkaan, päätti Saksa aloittaa oman sarjansa. "Saksan Sanoma", Ehapa aikoo nimittäin aloittaa Lustiges Taschenbuch- sarjan julkaisun vielä tämän vuoden puolella Akun äidinkielellä.

Näillä näkymin ensimmäinen numero julkaistaisiin jo niinkin pian kuin heinäkuun ensimmäisenä päivänä. Jäämme siis innolla odottamaan, kuinka italialaisperäinen tuotanto kääntyy englanniksi, Egmontin tuottamia tarinoita unohtamatta...

Ankkakansa oppii lukemaan kuplista

Lehdistötiedote aiheesta "Ankkakansa oppii lukemaan kuplista":

Kaiken takana onkin ankka. Neljä kymmenestä suomalaisesta kertoo nimittäin Aku Ankan olleen merkittävässä roolissa heidän opetellessaan lukemaan. Tulos käy ilmi Sanoma Magazines Finlandin teettämästä tutkimuksesta joka paljastaa myös, että jopa puolet suomalaisista osaa lukea jo ennen virallista koulunaloitusikää.

Ankkakansa oppii lukemaan aikaisin ja usein sarjakuvakuplista. Neljä kymmenestä Sanoma Magazines Finlandin lukemistutkimukseen osallistuneesta kertoo opetelleensa lukemaan sarjakuvalehtien teksteistä joko itse tai perheenjäsenten kanssa.

Erityisesti Aku Ankka -lehdellä on ollut monelle tärkeä rooli lukemaan oppimisessa. Lehti on toiminut joko varsinaisena lukemaan oppimisen välineenä (34 % vastaajista) tai lukemaan opettelun kimmokkeena (41 % vastaajista) vaikuttaen oleellisesti haluun oppia lukemaan. Lukemaanopetteluvaiheessa Aku Ankka tuli kotiin tai oli muuten saatavilla 49 % talouksista.

Sanoma Magazines Finlandin teettämä tutkimus kohdistui yli 10-vuotiaisiin suomalaisiin ja sen tulos on yleistettävissä koskemaan koko väestöä 70 ikävuoteen saakka. Tutkimus toteutettiin TNS Gallupin Gallup-Kanavalla 27.2.–3.3. ja siihen vastasi 635 suomalaista kaikkialta Suomesta.


Aku juhlii tutkimustulosta ja merkkipäiviään lukemisen teemavuoden merkeissä


Aku Ankka juhlii tänä vuonna jo 75-vuotista taivaltaan. Odotetun merkkivuotensa maailman kuuluisin ankka on nimennyt osuvasti lukemisen vuodeksi.

”Suomalaisten suosikkihahmo Aku Ankka seuraa meitä usein lukemaanopetteluvaiheesta aina keinutuoliin saakka, ja lehti kuluu viikoittain yli miljoonan lukijan käsissä. Näin onkin luontevaa, että Aku tempaisee juhlavuotenaan lukemisen puolesta”, sanoo Aku Ankan päätoimittaja Jukka Heiskanen.

Juhlavuoden teeman taustalla on Akulle tyypillinen arvomaailma, jonka mukaan olennaisinta on lukemisen ilo: ”Filosofiamme mukaan myös puhtaasti viihteellinen lukeminen on hauskaa ja hyödyllistä. Esimerkiksi ankkasarjoistahan tunnetusti oppii kaikenlaista sekä tieteen että taiteen saralta”, Heiskanen naurahtaa.

Lukemisen teemavuosi tulee näkymään Akun tekemisissä monella tapaa. Luvassa on niin lukemiseen liittyviä tapahtumia kuin mielenkiintoisia julkaisujakin.

Tennispalatsin Disney-näyttelyssä tapahtuu - Aku Ankan päätoimittajan suosikit

Tennispalatin Disney-näyttelyssä on jo hyvän tovin järjestetty torstaisin kello 18.00 eräänlaisia luentoja, joiden aihe liittyy Disneyn ja eurooppalaisen taiteen yhdenmukaisuuteen. Tulevana torstaina 23.4 puhumassa on Aku Ankan päätoimittaja Jukka Heiskanen. Aiheena on silloin Heiskasen omat Disney-suosikit. Kaksi viikko tästä niin amanuenssi Sointu Fritze esitelmöi aiheesta "Walt Disney ja Pohjola".

Luennot pääsee kuulemaan museon sisäänpääsymaksun hinnalla ja tilaisuuteen ei ole ennakkoilmoittautumista. Kaikki Disneystä kiinostuneet siis paikan päälle!

Sarjakuvahuutokauppa Sarjakuvakeskuksessa

Tänään oli siis Sarjakuvakeskuksessa, Kalliossa, järjestyksessään toinen Sarjakuvahuutokauppa. Kohteita oli 130, mutta hinnat jäivät melko kohtuullisiksi. Disney-lehtien osalta hinnat olivat seuraavia:

Aku Ankka ja kolme muskottisoturia (kunto: g+) , 3€
Aku Ankka ja Apulian kuningas (vg-), 3€
Aku Ankka lehdet 34/1961 (f+) ja 43/1968 (g), 1,5€
Neljä vajaakuntoista Aku Ankkaa: 6/1952 (etukannesta puuttui 1/3), 7/1952 (etukansi puuttui ja yhdestä sisäsivusta 1/2), 12/1952 (kanneton) ja 11C/1954 (yksi ruutu puuttuu), 10€
Sarjainfo 2/1974 (nm), 4,5€
Roope-setä näytelehti 1995 (g), 1,5€
Sidottu Nalle Puh- vuosikerta 1981-1982 (nm), 12€
Sidottu Nalle Puh- vuosikerta 1985 (nm), 7€
Sidottu Nalle Puh- vuosikerta 1986 (nm), 7€
Mickey Mouse Movie Stories, 1988 (nm), 7€
Walt Disney Comics Digest #38 (1972), #51 ja #54 (1975) (vg), 3,5€
The Barks Collector #27 (1983) ja #84 (1984) (vg), 3€
Il Topolino D´Oro 1-15 (1971) (g+/vg), 32€
Topolino 98 (1954) (vg-), 3,5€
Vita e Dollari di Paperon De' Paperoni (nm), I Pensieri Di Pippi (nm), Le Follie Di Eta Beta (vg), 4€
Gli Albi Di Topolino 929, 944, 962 ja 1110 (vg), 2€
Oggi Lavoro Io, 1980 (vg-), 5€
Hessu suurmiehenä 2 (g), 3 (f+) ja 4 (g+), 1,5€
Roope sedän aarrearkku: Grand Canyonin kuohuissa (vg), 1€
Kui, sanos Aku (vg+), 1,5€

2. toukokuuta on seuraava huutokauppa, mutta silloin tarjolla vain sarjakuvaoriginaaleja, tiettävästi ei kuitenkaan Disneyltä. Sarjakuvafestivaalien ohessa järjestetään sitten seuraava Sarjakuvahuutokauppa, eli syyskuussa taas mahdollisuus käydä huutelemassa.

Ankkaa mediassa - Ankan toimitus esitelmöi Journalisti- lehdessä

Aku Ankan toimitus eli päätoimittaja Jukka Heiskanen sekä toimittajat Aki Hyyppä ja Elina Toppari kertovat toimittamisesta uusimmassa Journalisti-lehdessä. Tarinan voi lukea netistä tai painetusta paperista, jota myy Helsingin Akateeminen kirjakauppa hintaan 8€ kappale. Lehden kannen on ilmeisesti työstänyt Kari Korhonen, joten todellinen Ankkanumero kyseessä. Pelkästään jo tuon kannen takia kannataa lehti ostaa, melkoisen mahtavan kuvan on nimittäin Korhonen tehnyt.

Lue artikkeli täältä.

Aku Ankalle taas kaikkien aikojen levikki

Taas on Aku Ankan suosio nousussa. Vuoden 2008 levikki on Levikintarkastus Oy:n mukaan jo huimat 324 500, kun se vuosi takaperin oli 400 kappaletta vähemmän. Disney-lehtien tarkemmat levikit ja levikin muutokset seuraavassa:

Lehden nimi	LT-levikki 2008	Muutos kpl
Aku Ankka	324 500	400
Aku Ankka Ekstra	76 991	5 520
Autot	12 815	12 815
Helinä-keiju	5 342	-731
High School Musical	8 981	8 981
Iines	10 674	232
Nalle Puh	46 960	761
Prinsessa	30 292	-1 985
Roope-setä	79 525	2 220
WITCH	22 086	-3 644

Mikäli listasta voi jotain päätellä, niin Helinä-keijun tulevaisuus saattaa olla vaakalaudalla. 5000 on melkein mille tahansa sarjakuvalle-lehdelle hyvä levikki Suomessa, mutta kun kyseessä on Disney, ei tuo tulos ole kummoinen. Tulevaisuus näyttää, kantaako Helinä-keijun siivet tulevaisuudessa...

Lähde: SanomaMagazines.fi

Ankkaa mediassa - Kari Korhonen & Jukka Heiskanen Diabetes-lehdessä

Uusimmassa Diabetes-lehdessä antavat harvinaisen yhteishaastattelun Ankantekijä Kari Korhonen sekä Ankan päätomittaja Jukka Heiskanen. Artikkelissa Disney-miehet kertovat diabeteksistään - Akua tietenkään unohtamatta.

Lehteä voi tilata 37 euron vuosihintaan (diabetesyhdistyksen jäsenet saavat lehden 12 eurolla koko vuodeksi). Lehti ilmestyy 12 kertaa vuodessa.

Ankkaa hindiksi

Mickey News- sivuston tiedotuksen mukaan Disney-sarjakuvia saadaan pian nauttia hindinkielellä - ja toisaalta myös englanniksi, joka nykyään on melko harvinaislaatuista, Gemstonekin kun otti ja lopetti julkaisemisen.

Paikallinen kustantaja Junior Diamond on hankkinut oikeudet Disney-sarjakuvien julkaisemiseen, mikä takaa Akulle ja kumppaneille melko suuren joukon uusia lukijoita - onhan Intia toiseksi väkirikkain maa. Sekä Aku että Mikki saavat 32-sivuiset lehtensä markkinoille kerran kuukaudessa. Painos (50 000) ei tosin ole mikään kovinkaan kummoinen ottaen huomioon maan väkiluvun. Suomen Aku Ankkahan on painokseltaan reilut 300 000! Suunnitteilla on ollut myös tytöille suunnattu Prinsessat-lehti.

Lähde: Mickeynews.com

Markkua muistellen - Tarmo Koivisto

Mämmilä- sarjakuvastaan tuttu Tarmo Koivistokin päätti kirjoittaa pienen muistokirjoituksen Markku Kivekkään muistoksi. Oheinen kuva on Tarmo Koiviston tekemä kansikuva Markun 50- vuotisjuhlalevyyn:

Kohtalokas kohtaaminen Markun kanssa

Meillä ei ollut televisiota silloin, kun Markku Kivekäs loisti Tuplassa ja kuitissa, mutta Apu-lehti meille tuli. Siinä oli juttu Markusta kuvien kera, sittemmin peräti kansikuva: Markku poseeraamassa Amerikassa itsensä Waltin kanssa (jos oikein muistan, vuotta en edes yritä muistaa). Olin tietysti kateudesta vihreänä (sen kyllä muistan).

Markun tapasin naamakkain ensi kerran varmaankin joskus 1970 tai -71 Helsingissä, Taideteollisen korkeakoulun graafisella osastolla Unioninkadulla, jossa hän kävi kertomassa meille opiskelijoille Aku Ankka-lehden toimittamisesta. Menimme sitten joukolla Palacen Nissenilin kahville. Markku ei ollutkaan sellainen Prinssi Rohkean näköinen arrogantti ja rikkiviisas hesalaissnobi, jollaiseksi tämmöinen epäluuloinen maalaiskompelys hänet automaattisesti etukäteen kuvitteli (saatan kuvitella myös itseni maalaisemmaksi ja kömpelömmäksi kuin olenkaan, toivottavasti). Markkupa osoittautuikin todella mainioksi tyypiksi: jutteli innostuneesti ja innostavasti aisiasta kuin asiasta—siis myös muista kuin Disneystä ja sarjakuvista. Näin on ollut kaikkina näinä vuosikymmeninä aina, kun olemme tavanneet.

Markku kutsui käymään Ankan toimituksessa, joka silloin taisi toimia Ludviginkadulla. Nyt tajuan, että se sittemmin toteutunut vierailu saattoi olla varsin merkityksellinen tulevan elämäni kannalta: sain siellä nimittäin selailla Aku Ankan 50-luvun vuosikertoja. Sivu sivun jälkeen tajuntaani tulvi lapsuutden muistoja ja elämyksiä—ensi kertaa silloin 22-23 vuotiaana: tuoksuja, makuja, valaistuksia, säätiloja, esineitä, ympäristöjä, ihmisiä, tapahtumia, fiiliksiä. Voima oli läsnä: Comic Power, Ruutuvoima. Jokin värähti. Use the Force, käytä Sitä! Juuri sitä se tarkoitti, vaikka itse termiin törmäsin vasta vuosia myöhemmin. Osa Markun innostuksesta oli tarttunut minuun. Kiitos siitä, Markku!

Tarmo Koivisto

Markkua muistellen - Matti Käki

Markku Kivekkään pitkäaikainen ystävä, Matti Käki, kirjoitti muistonsa Markusta:

Markku Kivekästä muistellen

60-luvulla Tupla tai Kuitti oli yksi suosituimmista TV-ohjelmista ja ne tuli tietysti katsottua. Muistan kuinka Markku Kivekäs kilpaili Aku-Ankasta vuonna 1962 ja sitten Walt Disneystä 1965. Walt Disney oli niin otettu, että hän kutsui Markun luokseen vierailulle. APU-lehti matkasi tuolloin mukana ja teki vierailusta ison jutun.

Minä tutustuin Markkuun 70-luvun alussa mennessäni ihan extempore käymään Aku-Ankan toimituksessa. Markku oli välittömästi valmis kertomaan laajan tietopankkinsa syövereistä jos jonkinlaista tietoa sellaisista asioista joita en ollut lainkaan kuullut tai tullut edes ajatelleeksi. Minusta oli hienoa tavata tämä herrasmies joka oli kuuluista TV-tähti.

Olin silloin kartuttamassa Akkarikokoelmaani ja Markku saikin vihia parista paikasta jossa oltiin myymässä lehtiä kasoittain. Eräs paikka oli legedaarisesti maaseudulla erään vanhan talon vintti. Siinä sitten isäntä ja emäntä olivat Akkareita myymässä eivätkä osanneet sanoa hinnasta mitään. Tarjosin nipusta vähän nolona 30 markkaa johon emäntä naureskellen sanoi, että jos minä olen valmis niin paljon niistä maksamaan niin mikäs siinä. Piti minua varmaan ihan kahelina. Toinen kerta oli hieman kattavampi otos Akkarituotannosta sisältäen monta laatikollista lehtiä. Silloin hinta oli tasan 1000 markkaa ja minä siinä hieman nikottelin mutta Markku sanoi, että olen hullu jos en ota satsia siihen hintaan. Niinpä sitten maksoin 70-luvun alussa tuon 1000 markan summan joka kai vastaa tällä hetkellä ainakin 1000 euroa. Oli se parikymppiselle nuorellemiehelle aikamoinen summa. Mutta niin oli se satsikin.

Sitten kävin aina välillä Markun pakeilla ja hän innostutti minut Carl Barksiin jonka tuotanto oli tullut minulle kaikkein tutuimmaksi jo pikkupojasta lähtien mutten ollut lainkaan ajatellut, miksi se oli niin tuttua. Selityshän on siinä, että ne nyt vaan ovat niin mahtavia tarinoita. Kuten Markku hyvin asian ilmaisi: ”Barksin tarinoissa ei ole mitään krääsää”. Aina löytyy se mitä tarvitaan muttei mitään turhaa. Esimerkiksi Akun talosta löytyy tarvittaessa vaikka haarniska. Markku oli myös kiinnittänyt huomioni Barksin piiroskuvien taustoihin. Siellä oli jos jonkinlaista lisäryhtiä tarinaan kuten erilaisia ankkatauluja ja muita hulvattomia ja jopa Dalimaisia juttuja jotka kuitenkaan eivät olleet yliampuvia. Pelle Pelottoman Pikku Apulaisen oma elämä Pellen toimia seuraten ja omia pikku keksintöjään tehden on hyvin mielenkiintoista seurattavaa. Vähän kuin katsosi hyvää leffaa josta jokaisella katselukerralla löytää aina jotain uutta.

Jossain vaiheessa tuli Markun kanssa puheeksi hänen Tupla tai Kuitti –kilpailunsa jolloin hän sanoi minulle, että miksen minä yrittäsi myös onneani kyseisessä visassa? Vaikkapa Carl Barksin Suomen tuotanto. Ehdotus oli aika pelottava noin aluksi mutta sitten minäkin innostuin asiasta. Aloin päntätä Akkareita oikein toden teolla. Minä kerroin Markulle, tyhmää kyllä, joitain ideoitani siitä mitä kysymykset voisivat käsitellä. Olin ehdottanut esimerkiksi Pellen Apurin toimia jotka olivat minulle varsin tuttuja koska itsekin olen vähän keksijäpellemäinen. En ollut lainkaan ottanut huomioon, että ketäs muuta Kirsti Rautiainen käyttäisi kysymysten teossa kuin juuri Markku Kivekästä. Minun olisi pitänyt olla ihan hiljaa. Markku osoitti näin olevansa hyvin lojaali aiheelle eikä laatinut yhtään sellaista kysymystä jossa olisi ollut puheissamme mainittuja asioita. Tuli sitten viimeistä edellinen kysymys jonka selvitin erittäin helposti. Sitten tyhmyyksissäni aukaisin studiossa suuni ja totesin, että olivatpa helppoja kysymyksiä. Sitä minun ei olisi pitänyt tehdä koska jälkeenpäin kuulin, että viimeisen kysymyksen laatija oli istunut tuolloin katsomossa. Sitä ei siis laatinut Markku vaan toinen henkilö. Ilmeisesti halusivat varmistaa ettei tule mitään jälkipuheita siitä, että minä tunnen Markun. Lohdutuspalkintona oli 500 markkaa, mikä oli neljäsosa pääpotista. Markku taisi olla hieman harmissaan kun en saanut pääpottia. Hän kertoi, että Ilta-Sanomissa oli varattu koko keskiaukeama minulle ja Carl Barksille.

Pääsin myös käymään Markun kotona joka oli vanhassa kerrostalossa Helsingin arvostetulla paikalla. Hän näytti oman huoneensa joka oli yleensä tiukasti lukittuna. Siellä oli hänen kokoelmansa siististi muoveihin pakattuna lehdestä leikattu Disneyn kuva pöydällä. Markku näytti nippua Hesarista leikattuja, muistaakseni Punasulka tai Masan Arkki, strippejä joita hän oli alkanut kerätä. Ihmetellessäni valintaa hän sanoi, että on ainakin koko aivan sarja alusta saakka.

Sittemmin tapasimme silloin tällöin ja enimmäkseen keskustelimme puhelimitse. Nyt 2000-luvulla olin ajatellut ottaa yhteyttä Markkuun mutta hänellä ei tuntunut olevan sähköpostiosoitetta. En saanut itsestäni niin paljon irti, että olisin soittanut. Ajattelin, että Markulla on kuitenkin kova kiire päätoimittajan hommassa ja hän innostuisi tapojensa mukaan juttelemaan puhelimessa ties kuinka kauan. Hieman harmittaa kun en ottanut yhteyttä. Nyt se on sitten myöhäistä.

Poikani antoi minulle muutama vuosi sitten joululahjaksi Kupla tai Tuutti –kirjan jossa oli Markun omakätiset terveiset minulle: ”Matille Tupla-muistoissa”. Tuo kyllä lämmittää kovasti mieltäni.

7.6.2008

Matti Käki

Markkua muistellen - Kari Korhonen

Seuraavana Markku Kivekästä muistelee Suomen oma Ankantekijä, Kari Korhonen:

Opin tuntemaan Markun jo lähes parikymmentä vuotta sitten, kun olin kesätöissä Fennica Comicsissa. Yhteinen kiinnostuksemme Disney-sarjakuviin johti läheiseen ystävyyteen, jolla oli minulle kauaskantoiset seuraukset. Isosydäminen mies kun oli, hän kutsui nuoren pojanklopin käymään Ankan toimitukseen, josta vuosia myöhemmin, aloitetettuani piirtäjäntyöt, sain ensimmäiset työtehtäväni. Oli myös paljolti Markun ansiota, että tapasin Sanomilla myös Egmontin toimittajia, joka oli Disney-urani alku.

Vaikka Markulla oli halutessaan myös varsin pisteliäs huumorintaju, hän oli niitä ihmisiä, jolla ei ollut pahaa sanottavaa juuri kenestäkään. Eikä kenelläkään ollut pahaa sanottavaa Markusta.

Hänen ansiotaan on, että Ankka-lehti on pysynyt samanlaisena vuosikauden ja parantunut vanhetessaan. Toinen, tietämätön päätoimittaja olisi ehkä vienyt lehteä Ruotsin ja muiden Pohjoismaiden suuntaan, joissa lelut ja oheiskrääsä sekä mainokset vievät päähuomion hyvin käännetyiltä ja toimitetuilta sarjoilta. Toimitukselliset sivut lisäsivät lukijoiden mielenkiintoa ja syvensivät suomalaisten Ankka-tietämystä. Tämä Kivekkään-Heiskasen linja taannee Ankalle valoisan tulevaisuuden vuosiksi eteenpäin.

Isoa miestä tulee kaikille kavereille ja tuttaville varmasti iso ikävä.

Kari K

Markkua muistellen - Kalervo Pulkkinen

Viime kesänä kantautunut suru-uutinen ansioituneen Disney-harrastajan ja Aku Ankan päätomittajan, Markku Kivekkään, poismenosta sai Suomen Ankka-harrastajat kirjoittamaan tuntemuksistaan. Nämä kauniit tekstit julkaistaan nyt Ankkalinnakkeessa, sillä olisi sääli jättää julkaisematta nämä koskettavat muistokirjoitukset. Ensimmäisenä Markkua muistelee sarjakuvaneuvos Kalervo Pulkkinen:

Markku Kivekäs muistoissani

Ensimmäinen kontaktini Markku Kivekkääseen maamme ylimpänä Disney-auktoriteettina tapahtui jo ollessani vielä koulupoika Porissa 1970-luvun alussa. Monen muun tavoin otin yhteyttä tarkistaakseni ja täydentääkseni tietojani koulun äidinkielen esitelmääni varten. Markku vastasi ystävällisesti ja amatööritutkijaa kannustavasti, ja lähetti mm. täydellisen listan Disneyn elokuvista.

En tuolloinkaan ollut pelkästään Disney-harrastaja, vaikka Waltin taiteilijoiden tuotanto luonnollisesti oli parhaiten tiedossani, niin elokuvan, animaation kuin sarjakuvankin alueilla. En tuolloin vielä edes tiennyt, että Markulla oli samalla tavalla laaja kiinnostus populaarikulttuurin alueisiin kuin itsellänikin. Olin kiinnostunut alan historiasta ja ihmisistä teosten takana. Markkuhan se toi Suomessa Barksinkin esille.

Olin siis porilainen koulupoika, myöhemmin abiturientti ja arkkitehdin opinnoista haaveileva nuori mies. Kirjoittelin tuolloin ahkerasti sekä Satakunnan Kansaan sarjakuvista että kirjeitä ihailemilleni tekijöille, kuten Hergélle ja Tove Janssonille, mutta myös monille Disney-taiteilijoille sekä Disneyn arkiston johtajalle David R. Smithille, jotka kaikki auliisti vastailivat. Markku avitti tutkimuksissani, ja minä osaltani autoin Aku Ankan toimitusta siinä missä erikoisosaamiseni ja -tietoni natsasivat. Markku auttoi yhteyksien saamisessa alan osaajiin, ja sitä kautta taisin saada yhteyden niin tanskalaiseen Freddy Miltoniin kuin itseensä Carl Barksiinkin.

Nykyajan nuorten ja/tai toimittajien voi olla vaikea ymmärtää, että ennen googlausta ja sähköpostia tietojen hankinta ja varmistus edellytti oikeaa kirjeenvaihtoa, ja kirjeistäkin otettiin vain kalkkeerikopiot omaan arkistoon. Muita muisteja ei ollut eikä siltä ajalta ole kuin se mitä vajavaisin omassa päässä. Esimerkiksi Paul Murryn tuotantoa jäljitettiin kansainvälisesti minunkin piirtämilläni mallikuvilla sarjoissa toistuvista yksityiskohdista ja graafisista elementeistä.

Kun sitten sain ihailijakirjeeseeni 1974 vastauksena Carl Barksilta piirroksen, jossa Roope Ankka rakentaa kolikoista Notre Duckin katedraalia, ilmaisi Markku leikillistä mutta ehkä hiukan aitoakin kateutta. Hänellä ja Markku Saarisella kun oli Barksilta vastavaat tervehdykset, mutta vain identtiset piirrokset Akusta luistimilla ja puhekuplissa teksti: ”Hi, Markku!” Minun saamassani Roopen kuplassa taas luki: ”I too like to do things with architecture, Kalervo!” Piirroksen arvo minulle nousi korvaamattomaksi kun sitten seuraavana kesänä osallistuin Otaniemessä arkkitehtiosaston pääsykokeisiin ja pääsin läpi.

Opiskelu toi minut siis Helsinkiin, ja tietysti kävin tutustumassa myös Ankan toimitukseen. Markun ansiota on sekin, että sain siellä tavata mm. sellaiset legendaariset hahmot kuin Alli Peltonen, Kirsti Toppari, Markku Saarinen ja Mary A. Wuorio.

Sain myös lukea lehden arkistossa kaikki 50-luvun ankat. Minulle lehti oli tullut vasta vuodesta 1960, ja lapsuuden traumani oli että serkuillani oli ollut lehden tilaajalahjana saatu Aku joulupukkina -sätkynukke seinällään, kun taas minun tilaukseni myöhästyi sen verran, etten tilaajalahjaa saanut. Markku kaivoi arkistosta kasan sätkynukkearkkeja, antoi ne minulle ja sanoi: ”Näin niistä traumoista päästään!”

Vaikutus tulevaan sekalaiseen uraani oli suuri. Markku oli avulias alan harrastajille, ja minuakin hän kannusti sekä tarjoutumaan sarjakuvakriitikoksi Helsingin Sanomiin, jonka edellinen kriitikko Jukka Rislakki oli lopettelemassa tämän alan seurantaansa, ja niinikään liittymään Suomen sarjakuvaseuraan – jossa sittemmin tutustuin pitkäaikaisiksi ystäviksi tuleviin Heikki Jokiseen ja Juhani Tolvaseen, monien muiden alan isojen nimien joukossa. Ajoittain olen kutsunutkin meitä kolmea Tupuksi, Hupuksi ja Lupuksi, jotka kasvoivat ulos Ankkalinnasta.

Kivekäs antoi vinkkejä alan tapahtumista, ja kävin monenlaisissa elokuvanäytöksissä hänen ansiostaan, joista tärkeimpiä varmaankin Hectorin ja Hullujussi-yhtyeen aloitteesta järjestetty ”Fantasian” erikoisnäytös aikana, jolloin leffa ei ollut normaalikierrossa, ja Suomi-Filmin koeteatterissa nähdyt työkopiot valmisteilla olevista animaatioista, kuten ”Rescuers” – johon toimin myös yhden hahmon kummina. Kivekäs järjesti lähipiirissä nimien käännöskilvan (silloin nimet vielä suomennettiin!), ja rämerotta Luke sai minulta aleksiskivimäisen nimen Luikku.

”Pelastuspartio Bernard ja Bianca” se juuri osoittikin minulle, miten hienoa käsityötä animaatioelokuvan teko onkaan, ja miten se lopullinen, teollisen myllyn läpi käynyt lopputuote antaa vain kalpean aavistuksen siitä herkkyydestä, mitä alkuperäisissä lyijykynäanimaatioissa on. Sain myös nauttia lyhentämättömästä ”Pete´s Dragon” -elokuvan ennakosta. Musikaalifriikkinä arvostin siitä myöhemmin poisleikattujakin lauluja kokonaisuuden osina. Markulla oli petervonbaghmainen kyky keksiä uusia superlatiiveja aina vain uusille Disney-elokuville. Aito ihailu taisi alkaa horjua vasta 90-luvulla tuotannon laajennuttua ja tason laskettua liikaa. Helmiä hän silti löysi sälänkin seasta.

Opiskeluaikanani tein tuttavuutemme surauksena kokeeksi jonkin verran käännöksiä Ankan toimitukselle ja Sanomain kirjaryhmällekin. Muutaman opiskelutoverini kanssa tein jopa kokeellisen värityksen Barksin nelisivuiseen ”Pelle Peloton” -sarjaan – itsensä Hergén minulle neuvomalla tekniikalla, jossa musta piirrosviiva kopioitiin xerox-menetelmällä kalvolle ja samat ääriviivat värityksen avuksi vaaleansinisellä viivalla offset-kopioimalla akvarellipaperille. Sitä työtä varten kysyin Barksilta kantaa väritykseen. Selitin oman teoriani värityksen hierarkiasta (esimerkiksi: tummat sävyt lattiatasolla, kirkkaat sävyt hahmoissa ja etualan esineissä sekä taustan vaaleammat sävyt, ei kuitenknaan liukuvärejä tai ylimääräisiä muotoiluja väreillä), ja sain Barksilta legendaarisen lakonisen vastauksen: ”En koskaan värittänyt sarjojani. Minulle ne olivat mustavalkoisia.” Tätä olisin toivonut noudatettavan myös Barksin kootuissa, vaan kun ei. Kokeilumme tulos oli kaunis, mutta sitä ei koskaan julkaistu, vaikka maksun muistaakseni kyllä saimme. Olisi se aika pahasti kyllä poikennutkin tanskalaisten (Freddy Miltonin minulle kertoman mukaan) käyttämällä menetelmällä eli värejä näkemättä prosenttirastereilla väritetyistä normaalisivuista...

Nykytekniikan ihmeitä käytteleville semigraafikoille sekä triviafriikeille mainittakoon myös, että yhden Aku Ankan kannessa Walt Disneyn logo-nimmarin korvasi alkuperäisestä nimikirjoituksesta mukailtu nimiö, jonka sain omin käsin väärentää arkkitehdin piirustusvälineilläni lehden toimitukselle, Markun tilauksesta tietysti. Sen mukaan alkuperäistä signeerausta piti lihottaa hieman vakiologon suuntaan. Se siis todella perustui alkuperäiseen, Waltin omakätiseen. Markun mukaan useimmat nimmarit ovat Floyd Gottfredsonin tekemiä, hän kun Waltin mukaan osasi tehdä nimmarinkin pomoaan paremmin!

Opintojeni loppuvaiheessa Kivekäs tuli hätiin, kun kulutin loppuun Teekkarikylässä asumisen määrävuodet, ja hän avasi jopa kotinsa ovet minulle. Muutaman kerran nukuinkin sitten hänen sohvallaan käydessäni opintojeni loppuvaiheissa Helsingissä ja Otaniemessa vain parin päivän keikoilla opintoja viimeistelemässä. Bonuksena tuli lisää leffoja, kun Markku esitteli kaitafilmiarkistonsa aarteita. Sainpa jopa ostaa muutamia duplikaatteja omiin kokoelmiini. Markku myös kohteliaasti katsoi ja ihasteli tekemiäni amatöörimäisiä animaatiokokeiluja.

Markku esitteli aarekammionsakin, jossa olivat kaikkein harvinaisimmat Disney-aarteet. Huomasin siellä italialaisen jättikirjan ”Magic Moments”, jossa oli Disneyn lyhytelokuviin perustuvia sarjakuvia. Kirja oli avaamattomassa kelmussa, ja mainitsin Markulle, että Italiasta lomamatkalla ostamassani samanlaisessa paketissa oli sisällä yllätyksenä Super-8 -kopio ”Steamboat Williestä”, johon sitten itse lisäsin televisiosta äänitetyn ääniraidan. Markku jäi pähkäilemään, malttaisiko avata arvokkaan keräilypakkauksen nähdäkseen myös filmin... No, nyt sekin on jo julkaistu dvd:llä.

Sarjakuvaseurassa olin ajautunut vuorollani myös ”Sarjainfon” vetovastuuseen. Sen kolmivuotiskauden päätteeksi tein Markusta ison haastattelun (1985), joka edellytti monen tunnin jutustelua nauhurin ääressä. Se oli mielenkiintoinen tilaisuus päästä kurkistamaan Markun sisimpään vähän syvemmällekin kuin julkaistusta haastattelusta ilmenee. Markku kutsui imarreltuna juttua minun joutsenlaulukseni Sarjainfossa, mutta suhtautui juttuun myöhemmin hiukan kiusaantuneesti.

Sarjakuvaseura nimesi siellä toimiessani Markku Kivekkään sarjakuvaneuvokseksi, mistä Markku oli hyvin ylpeä. Hän esitteli minulle kunniakirjaa kehystettynä ja kehui, että se on ainoa neuvoksen titteli, jota ei saa edes rahalla! Toinen aarre saatiin rahalla. Markun mukaan viime hetkellä, ennen kuin Carl Barksin harvojen säilyneiden originaalisivujen hinnat karkaisivat Markunkin ulottumattomiin, tilasimme kimpassa yhden kokonaisen alkuperäissivun jakamalla hinnan neljän hengen kesken. Markku sai suurimmalla osuudellaan puolikkaan sivusta, Pentti Hauhiala neljäsosan [Pentti Hauhiala ei itseasiassa ollut osallisena tässä sivunpuolikkaan jaossa, vaan tämä neljäs seurueen jäsen on jäänyt toistaiseksi arvoitukseksi... toim. huom.] eli yhden koko sivun levyisen ruudun sekä Markku Saarinen ja minä pienimpinä osakkaina yhden ruudun kumpikin. Onneksi jako meni hyvässä yhteisymmärryksessä, minä kun halusin kauneimmin piirretyn ruudun ja Saarinen sen missä oli useampia hahmoja. Kivekäs sitten itseoikeutetusti leikkasi läsnäollessani toimituksen pitkillä saksilla sivun palasiksi. Keräilijän sydäntä riipivä hetki varmaan Markulle!

Tunnollisesti Markku informoi saataville tulevista keräilykohteista, joista sitten hankin vain sellaiset, joille katsoin minulla olevan myös jonkinlaista käyttöä. Myöhempinä vuosina elämääni tuli niin paljon muita, mielestäni Disneytä tärkeämpiä asioista, että aloin nähdä Disneynkin tuotteet uudessa valossa tai ainakin eri kulmista. Jopa siinä määrin, että Markun minulta tilaama kirjoitus ”Fantasiasta” sen uusintakierroksella ”Toimituksen omaan nurkkaan” jäi julkaisematta, ja varaukseton ystävyytemme muuttui varaukselliseksi tuttavuudeksi (tai olimmeko sitten Markun sanoin toisessa yhteydessä: ”entisiä hyvänpäivän tuttuja”). Sain kuitenkin edelleen kutsun mm. Carl Barksin Suomen vierailun tilaisuuteen Kaivohuoneelle ja lehden isoihin juhliin Kalastajatorpalle, joihin tyytyväisenä osallistuin. Olen ylpeä myös valokuvista, joihin sain tallennetuksi Carl Barksin Aatos Erkon ja Tarmo Koiviston seurassa.

Vaikka Ankan toimitus siirtyikin elämässäni hyvien muistojen joukkoon, ei Disney minunkaan elämästäni minnekään ole poistunut. Olen myös huvipuistohullu ja musikaalifriikki, joten Disneyllä on aina vain enemmän kontaktipintaa elämääni. Markku kertoi minulle, että hän ei koskaan ollut innostunut Disneyn huvipuistoista, joissa kaikki on niin muovista ja mekaanista, aivan toisin kuin elokuvissa. Ymmärsin, että Disneyn elokuvat olivat hänen lapsuutensa rakkaita muistoja, joissa hän halusi elää koko työuransa. Itse koen kyllä aina uudestaan elokuvien tunnereaktiot niin puiston Peter Panin Lontoon ylilennossa kuin Lumikin tai Pinocchion ajeluissakin, joskin eräänlaisena pikakelauksena.

Markun ihailu Disneyn tuotantoa kohtaan oli niin intomielistä, että se jo läheni uskontoa. Hän esimerkiksi sanoi viettäneensä kesälomaansa kääntämällä yhden ruudun Barksia päivässä! Ihailtavaa, että työ voi olla noin rakas harrastus. Markku esitteli minut myös muutamille tosi hard core -keräilijöille, ja minusta ei sitten koskaan sellaista tullutkaan. Mieluummin jätän sarjoihin jonkin puutteen ihan tahallani kuin tuskailen puuttuvaa viimeistä palaa. Kirjat ovat minulla luettaviksi tarkoitettuja, elokuvat katsottavia, olkoonkin että on lukemattomia sarjakuvia ja näkemättömiä dvd-levyjä hyllyssä. Ehkä pitäisi jo aloittaa – eläkepäivien varaan ei näköjään kannata liikaa laskea. Toivottavasti Markku ehti edes nauttimaan kokoelmistaan kylliksi.

Pekka Tuliaran ansiokkaasta muisteluskirjasta ”Disney, Aku & minä – Markku Kivekäs muistelee” (2007) luin, että Markku väitti vilpittömässä uskossaan Disneyn huvipuistojen olevan niin turvallisia, ettei niissä ole sattunut pahempia onnettomuuksiakaan. No, minä olen kyllä lukenut toisenlaisiakin raportteja lukuisista tapaturmista, myös kuolemantapauksista, joita yhtiö on sitten juristien avulla hyssytellyt. Arkkitehtinä olisin kovasti kummastunut, jos elämän riskit eivät ulottuisi Disneyn maihin. Se ei kuitenkaan ole estänyt eikä estä minua
nauttimasta suunnattomasti vierailuistani Disneyland Parisissa ja sen Walt Disney Studios -elokuvapuistossa. Nehän ovat silkkaa autuasta todellisuuspakoa varten. Turvallisuuskin on hyvin varjeltu illuusio – yhtä lailla kuin ajelujen hurjuuskin toisaalta. Tapaturmat ovat yleensä seurausta ohjeiden vastaisesta toiminnasta, kuten muutenkin elämässä.

Markku Kivekkäälle Disneystä tuli kutsumustyö, jonka hän hoiti kunniakkaasti aina sairauseläkkeelle jäämiseensä asti. Markkuhan se tietysti minutkin oli tutustuttanut myös Akateemisen Kirjakaupan legendaariseen Stina Kullbergiin, josta tuli sitten varsinainen ystävä myöhemmille vuosille. Stinalle lähettelin sarjakuvakirjeitä kierrellessäni Eurooppaa työ- ja huvimatkoilla, ja Stina soitteli aina niin innostavia puheluitaan. Surullista on, että niin Stina kuin Markkukin ovat nyt jo molemmat poissa. ”Elämme kovia aikoja, ystävä hyvä!”

Markulla oli tapana sanoa, että hän lensi Peter Panin mukana Mikä-Mikä-Maahan, eikä koskaan palannut. Toivottavasti hän nyt lensi jonnekin, missä voi olla vielä vapaampi ja onnellisempi. Muistan sinua ensi kerralla Peter Panin lennolla!

Kalervo Pulkkinen

Tero Kyhyräisen mietteet

Haastattelu vuorossa onkin tällä kertaa ankistien ankisti, Tero Kyhyräinen. Jos et vielä tiedä, kuka hän on, lienee pieni tietoisku paikallaan. Kyhyräinen esitelköön itse itsensä:


Kerro ensiksi, kuka olet ja mistä tulet?

Olen kohta nelikymppinen ikänsä ankkoja lukenut – ja siis edelleen lapsenmielinen – opettaja Vantaalta. Ankkaharrastukseni alkoi 70 -luvulla akkarin, taskukirjojen, Aku Ankan parhaat -albumien ja Minä-jättikirjojen lueskelulla ja on sittemmin jatkunut näihin päiviin tunnetuin seurauksin. Omasta mielestäni olen ihan tavallinen ankanlukija, jota vain potkaisi hannuhanhimainen onni olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan vuonna 2001.


Voitit vuoden 2001 Ankka-tietäjä kilpailun. Millä tavalla valmistauduit finaaliin?

Edellisen illan siivoamalla tyttären syntymäpäiväjuhlia varten (joista siis itse olin poissa). Rehellisyyden nimissä täytyy tunnustaa, että kilpailupäivän lähestyessä kaivoin itselleni tärkeimpiä kirjoja esiin ja lueskelin tarinoita sieltä täältä.


Mikä oli vaikein kysymys, joka kilpailussa esitettiin?

Ehkäpä oheinen kuvakysymys, jossa tiedusteltiin mitä Akun voittamassa tulitikkurasiassa (jonka Aku sittemmin vaihtoi Hannun saamaan palkintoon) oli?

Kirjastasi, Rahat vai kolmipyörä, päätellen, suosikkipiirtäjäsi on Carl Barks. Löytyykö muita suosikki Disney-artisteja?

Rosa enemmänkin tarinankertojana, Scarpa taskukirjoista, Murry Mikkipiirtäjänä, vanhat Ison, Pahan Suden piirtäjät, Korhonen ja Vainionmäki erottuvat tämän päivän akkarista edukseen ja Barksin jälkeen Vicarin piirrostyyli on eniten minun makuuni (nyttemmin on saanut huomata, että Vicarin sarjat ovat jääneet mieleen jo lapsuudesta). Voisi kyllä sanoa, että olen aika ”kaikkiruokainen”.


Löytyykö jotain tarinaa, joka olisi ylivoimaisesti paras?

Ylivoimaisesti parasta ei, mutta samalla viivalla on monta pitkää Barksin tarinaa, kuten Vanhan linnan salaisuus, Koralliluolan kummitus, Punainen postimerkki, Kulmikkaat munat,… Kaikilla on oma historiansa, joka juontaa pitkälle lapsuuteen.

Olet tehnyt legendaarisen Markku Kivekkään kanssa kaksi kirjaa, jo edellä mainitun Rahat vai kolmipyörän sekä Kupla tai Tuutti-kirjan. Kumpi on kovempi Ankka-tietäjä, sinä vai Markku?

Jos minulta kysytään, niin Markku. Ja jos Markulta kysytään, niin minä. Sanotaan, että vaatimattomuus kaunistaa, mutta ei sitä meistä kyllä huomaa… Jos nyt ihan tosissaan asiaa mietitään, niin jo se, että Markku teki 37 vuotta töitä Ankkalinnassa, tekee hänestä ehdottomasti yhden kovimmista ankka- ja Disneytietäjistä koko maailmassa – minä en ole edes lukenut ankkaa niin kauan… Eikä meidän välillämme ole koskaan kilpailua ollut, vaan molemmat olemme nauttineet heitellessämme toisillemme toinen toistaan tiukempia triviakysymyksiä.

Kuinka kattava sarjakuva-kokoelma sinulla on? Löytyykö kaikki Aku Ankat? Onko muitakin kuin Disney-sarjakuvia?

Perheellisen budjetti ja rajalliset asuinneliöt hieman rajoittavat tuota keräilyä, mutta näköispainosten ansiosta voin kohta sanoa omistavani kaikki Ankat. Taskukirjoja löytyy alkupäästä n. 75, kokonaisina sarjoina löytyy Parhaat-albumisarja, Juhlasarjat, Ankantekijät, Ankalliskirjasto ja viimeisimpänä tietysti Barksin kootut.

Muuta sarjakuvaa ei juuri nykyään ehdi lukea, mutta lapsuudessa tuli luettua Tintit, Lucky Luket ja Asterixit hyvinkin tarkkaan. Lisäksi paljon erilaisia 70- ja 80-luvun sarjakuvia on jäänyt mieleen. Nostalgisimpia taitavat olla Ällit ja Tällit sekä Cocco Billit.

Tähän väliin pakollinen trivia-kysymys: Kuinka monta sangollista vettä virtaa joka päivä Ankkalinnan kanavan halki?

972 536 kvintiljoonaa, 341 869 triljoonaa, 940 biljoonaa, … Äh! Vähemmästäkin ankka sekoaa.

Olet ammatiltasi opettaja. Ovatko oppilaasi koskaan katsoneet sinua ns. kieroon Ankka-harrastuksesi johdosta? Tietääkö oppilaasi edes, että olet hallitseva Ankkatietäjä?

Sitähän en tiedä, mitä pahaa selän takana puhutaan (eikös opettajista ole aina tapana jotakin puhua?), mutta ainakin ne, jotka ovat ilmaisseet tietävänsä harrastuksesta ovat olleet ihan positiivisilla mielin liikkeellä. Sen olen huomannut, että yläasteikäiset ovat yleensä paremmin asiasta perillä kuin lukiolaiset.

Tähän yhteyteen on pakko kertoa, että paria päivää ennen Kupla tai tuutti -kirjan julkaisua pidin päivänavausta aiheena kirja Aleksis Kiven päivän kunniaksi. Siinä sitten kerroin lasteni olevan sukua Kivelle (!) ja aprikoin, että ties vaikka joskus minustakin tulisi kirjailija ja saisin kirjani ihmisten kirjahyllyyn ties vaikka Kiven Seitsemän veljeksen viereen. No, sain hymähtelyt opettajanhuoneessa, mutta se parhaiten nauraa, joka viimeksi nauraa: eihän minusta kirjailijaa tullut eikä tule, mutta ainakin Kivekäs on aakkosissa melko lähellä Kiveä ja eihän sitä koskaan tiedä josko triviakirjamme jonkun kirjahyllyssä komeilisivat itsensä veljeskertomuksen vieressä…


Loppuun vielä terveisesi Ankkalinnakkeelle ja sen kävijöille.

Jatkakaa linnakkeen ansiokasta puolustusta eli ankkojen lukuharrastusta etteivät markkinavoimien tuputtamat uusmediat ja niiden väkivaltaisine esikuvineen mukanaan tuomat haittailmiöt veisi meiltä lapseniloa ja Ankkalinnan turvallista kasvuympäristöä!

Tuhannet kiitokset Terolle!

Ensimmäinen haastattelu - Evert Geradts

Kysymykset ovat luvalla sanoen melko mielikuvituksettomia, joten tähän tullaan jatkossa paneutumaan. Jos sinulla on mielessä joku, jonka haastattelun tänne haluaisit (sarjakuvapiirtäjä, animaattori, näyttelijä yms...), ota rohkeasti yhteyttä. Myös kysymyksiä otetaan mieluusti vastaan... Tässä kuitenkin haastattelu:

Mikä on kaikkien aikojen lempiankkatarina? Entä omasta tuotannostasi, mistä tarinasta pidät eniten?

Epäröin kahden tarinan välillä: joko Barksin Roope-tarina, jossa rahaa tippuu taivaalta ja kaikista tulee miljonäärejä tai sitten toinen tarina, jossa Roope-setä joutuu tuhlaamaan rahojansa avokätisesti ja menee Akun kanssa ajelulle ja ostaa kokoajan uusia autoja hataria tekosyitä keksien. Nämä tarinat tekivät minuun vaikutuksen. Itseasiassa ne saavat edelleen minut unelmoimaan että olisin hirvittävän rikas. Jota en ole.
Omat tarinani muistan aika epämääräisesti. Kun sukellan arkistoihini, yllätyn usein lukiessani jonkun tarinan, jonka olen kokonaan unohtanut. Muistan aiheet, kuten tunnelin maapallon läpi, jäällä kulkevat autot, termiitin pieruista saatavan energian ja viiksi-sodan, mutta en muista mihin niitä käytin.

Oletko ikinä katunut sarjakuvataiteilijaksi alkamista?

Päin vastoin! Minulla on ollut muita töitä joihin en sopinut niin hyvin. Olen ollut fysiikan ja kemian opettajana tyttöjen koulussa. Se oli mukava työ koska siellä oli paljon tyttöjä, mutta huomasin kuitenkin etten ollut syntynyt opettajaksi. Löysin itseni neljänkymmenen levottoman tytön edestä, jotka eivät olleet paljoa minua nuorempia eikä kukaan ollut kiinnostunut fysiikasta. Ja kemiasta vielä vähemmän. Tykkään silti edelleen tytöistä, koska lopetin opettamisen...
Olin töissä myös laboratorioissa, joka oli erittäin tylsää. Työskentelin tietokoneiden kanssa kun ne olivat vielä isoja alkeellisia hirviöitä.
Työskentelen mieluiten yksin. Huvitan itseäni hauskoilla tarinolla joita keksin, toivoen että huvitan myös miljoonia lapsia.

Jos sinun pitäisi kuvata suhdettasi Disney-sarjakuviin yhdellä sanalla, mikä se olisi?

Kohtalo. Minulla on sama syntymäpäivä kuin Akulla. (Ei kylläkään sama vuosi, mutta melkein)

Kuinka kauan kestää kirjoittaa yksi sivu sarjakuvaa? Mistä osasta työtäsi pidät eniten?

Se riippuu. Joskus kun on hyvä idea, tarinaa on niin helppo kirjoittaa, että se kirjoittuu melkein itestään. Silloin voin kirjoittaa kymmenen sivua parissa päivässä. Kirjoittamisen jälkeen teen luonnokset. Niissä menee kauemmin.
Viimeisin tarina jonka sain valmiiksi (tänä aamuna) oli tosi vaikea kirjoittaa. Aiheena oli jalkapallo, ja se oli ennalta määrätty. En ole urheiluihminen, joten kirjoittaminen oli vaikeaa. Olin jo tehnyt aikaisemmin toisen jalkapallotarinan ja se oli oikein hyvä. Se kertoi jalkapallonerosta, joka oli kotoisin jostain Aasian aroilta. Tarina tuli kokoajaan mieleeni ja se häiritsi minua. Käytin kokonaisen viikon tarinan kirjoittamiseen, tai enemmän.
Pidän eniten tekstien kirjoittamisesta ja tarinan suunnittelusta: hyvät tapahtumapaikat joissa toiminnasta tulee hauskaa, käänteiden ajankohdat, tunteiden nousut ja niin edelleen.
Luonnostelusta en pidä niin paljoa. Tiedän että siitä on paljon apua tarinan piirtäjälle, kun teen ruutujen luonnokset valmiiksi, mutta olen hidas piirtäjä. Yritän tehdä niistä niin hauskoja kun voin, jotta saisin pidettyä mielialani korkealla.

Mistä saat ideoita tarinoihisi?
Tarinan keksiminen on melkein kuin uneksimista. Unissa ajattelet asioita joita päivän aikana on tapahtunut ja niistä muodostuu unesi yöllä. Mutta unessa muutat asiota niin, ettet edes tiedä mistä uneksit. Kaikki voi olla todella outoa. Joskus tarinat tulevat päästäni tällä tavalla.
Mutta voin saada aiheita helpomminkin. Hurrikaanin näkeminen dokumentissa telkkarissa voi antaa idean tehdä tarinan hurrikaaneista. Energiapulan ajatteleminen voi antaa paljon ideoita Pelle Pelottomalle. Etsin jatkuvasti uusia ideoita ja kirjoitan ne ylös ennen kuin unohdan ne (eli TODELLA nopeasti), joten studioni on täpötäynnä lappuja, jotka ovat monesti niin epäselkeitä etten ymmärrä niitä parin päivän päästä.

Onko sinulla jotain tiettyä Disney-hahmoa, josta mieluiten kirjoitat?

Ei, kaikki hahmot ovat erilaisia ja niillä on omat persoonallisuudet, joten riippuu paljolti mielialasta mitä hahmoa haluaa kirjoittaa. Olen rauhallinen kaveri mutta sisäisesti haluaisin räjähtää kuten Aku. En halua tuhlata rahojani, kuten ei Roopekaan. Tykkään keksiä asioita, kuten Pelle. Yritän olla rehellinen, mutta todellisuudessa olen välillä vähän niinkuin Karhukoplalainen.
Rakastan kirjoittaa tarinoita Isosta Pahasta Sudesta, koska pidän hänen suhteesta poikaansa. Ensinnäkin, on erikoista että hänellä on poika eikä veljenpoikaa kuten Akulla. Sepe on oikeasti Pikku Hukan isä. Ja hän haluaa syödä poikansa kaverit, joka on oikeasti aika kamalaa jos ajattelet sitä.
On muutamia hahmoja, joista en pidä niin paljoa, kuten Mikki tai koiranpentu Pepi. Ne eivät inspiroi minua paljoa.

Ketkä ovat omia suosikkejasi Disney-artisteista? Kuka on mieluisin työskentelykumppani?

Ihailen Vicaria. Hänen tyylinsä on vakaa ja hauska. Se näytää Barksilta, mutta on täysin hänen omansa ja hyvin tunnistettavissa. Mau Heymans on oikein hauska ja hän liioittelee hahmojensa ilmeillä ja eleillä erinomaisesti. 

En ikinä tiedä kuka piirtäjä tekee kirjoittamani tarinat, joten on aina suuri yllätys kun näen valmiin työn.

Kuinka usein saat faneiltasi palautetta tarinoistasi ja millaista se yleensä on?

Elän tosi eristäytynyttä elämää ja saan palautetta eniten Donald Duck-lehden lukioiden kirjeistä. Viimeisin kommentti siellä oli tytöltä, jonka äiti on opettaja ja joka oli käyttänyt inflaatio-tarinaani opettaessaan taloudellisen inflaation perusteitä koulussa. Olin todella ylpeä, koska hyvin harvat kirjoittajat osaavat selittää jotain vakavaa ollen samaan aikaan hauska.

Paras neuvosi aloittelevalle sarjakuvataiteilijalle?

Kirjoittajille: Lukekaa paljon. Piirtäjille: Piirtäkää paljon. Molemmille: alkakaa opettajaksi tyttöjen koulussa ja kokeilkaa jos pidätte siitä.

Thanks, Evert!

Disneyn uusin vie korkeuksiin

Disneyn uusin elokuva, Up – kohti korkeuksia, vie katsojansa ilmojen halki huikeiden tietokonetehosteiden kustannuksella. Tämän elokuvan ensi-illaksi on kaavailtu tämän vuoden toukokuuta, Suomessa lokakuuta, mutta jo nyt saatte nähdä uusimman trailerin! Kuriositeettinä täytyy mainita John Ratzenbergerin äänirooli elokuvassa. Kyseinen herrasmies on nimittäin esiintynyt jokaisessa Pixarin kokoillan elokuvassa. Liekö John Lassetterin suosikki, mene ja tiedä...

Elokuvan on ohjannut "pixarilainen" Pete Docter, joka on muun muassa käsikirjoittanut WALL-E- elokuvan. Taattua Disney/Pixar- laatua siis luvassa.

Tästä klikkaamalla traileriin!

Hannah Montana sai oman lehden Suomessa

Hannah Montana- lehden lehdistötiedote:
Hannah Montana -ilmiö saa uuden muodon, kun TV-sarjan pohjalta tehty lehti alkaa ilmestyä. 8–12-vuotiaille lukijoille suunnattu julkaisu avaa Hannah-maailman faneille: se kokoaa yhteen fanitiedon, kannustaa – Hannahin esimerkin mukaisesti – luovuuteen ja kaikenlaiseen itse tekemiseen, sekä luo yhteisöllisyyttä ottamalla lukijat mukaan lehden kehittämiseen.
Kuusi kertaa vuodessa ilmestyvä Hannah Montana -lehti tuo maailman suosituimmaksi kohonneen teinisarjan nyt myös lehden sivuille.

“Lehti tarjoaa ikkunan päähenkilön Mileyn elämään. Sehän on jännittävää, kun tavallinen koulutyttö on salaa myös rokkitähti Hannah Montana. Lehti on hauska ja viaton, kuten TV-sarjakin”, päätoimittaja Paula Antila kertoo.

Hannah Montana -lehti kertoo monipuolisesti kuvin ja sanoin huippusuosituksi kasvaneesta ilmiöstä ja syventää TV-sarjan maailmaa. Se tarjoaa lukijoille muun muassa tietoa sarjasta ja sen näyttelijöistä, lyhyitä kuvakertomuksia jaksojen parhaista kohdista sekä aktivoivaa sisältöä, kuten testejä, tuunausohjeita, lukijaäänestyksiä ja kilpailuja.

Joka numero sisältää myös minikirjan sekä haastattelun yhdestä sarjan näyttelijästä. Kiehtovaa Hannah-maailmaa vahvistaa lehden herkullisen värikäs ulkoasu.

Lehden ensimmäisen numeron teemana ovat – sarjan tausta-ajatuksen mukaisesti – salaisuudet. Lehti kurkistaa Hannahin tarkasti varjeltuihin salaisuuksiin, kuten tähtimuotiin ja hiusvinkkeihin, ja lukija voi vaikkapa testata oman salaisen tähtiprofiilinsa.


Hannah Montanan salaisuus kiinnostanut miljoonia katsojia

Hannah Montana on Emmy-ehdokkuuden saanut yhdysvaltalainen Disney Channelin televisiosarja, jonka esittäminen alkoi maaliskuussa 2008. Sarja kertoo teinityttö Miley Stewartista (Miley Cyrus), jolla on suuri salaisuus: hän elää kaksoiselämää huippusuosittuna pop-artistina Hannah Montanana!

TV-sarja on kerännyt miljoonia katsojia ja noussut katsotuimmaksi nuortensarjaksi useissa Euroopan maissa. Tällä hetkellä sarjasta on tekeillä 3. tuotantokausi. Suomessa sarjaa alettiin esittää MTV3-kanavalla syyskuussa 2008.

Hannah Montanasta on myös tulossa elokuva, joka saa ensi-iltansa Suomessa huhtikuun 24. päivänä 2009.

Copyright: Disney

Ankantekijät 11: Mestari ja Muusa

Uuden Ankantekijät- kirjan lehdistötiedote:

Ankantekijät-kirjasarjan yhdennessätoista osassa Mestari ja muusa esitellään Daniel Brancan mestarillista piirrosjälkeä. Argentiinalaista taiteilijaa ei suotta ole luonnehdittu pampan Barksiksi. Branca vei barksilaista perinnettä uuteen, animaatiomaisempaan suuntaan: hän osasi liioitella henkilöidensä ilmeitä ja eleitä sopivan herkullisesti, klassisen animaation tapaan.

Ankkasarjakuvien parissa on kasvanut monta sukupolvea. Vaikka Carl Barksin vaikutus on kiistaton ja pysyvä, on joka ikäluokalla myös omat ankkamestarinsa. Yksi heistä on Daniel Branca, jota muun muassa Suomen oma ankkataiteilija Kari Korhonen pitää esikuvanaan.

Mestari ja muusa esittelee ankkataiteilijoiden aateliin lukeutuvan Brancan taidokasta piirrosjälkeä. Teokseen on valittu viisitoista
tarinaa, jotka yhdessä muodostavat varsin edustavan näytteen hänen lahjakkuudestaan. Piirtäjän alkukauden tuotannosta kirjaan on poimittu tarina Porokyydillä pohjan perukoille (1978). Brancalle ominaisesta vauhdikkaasta tyylistä ja ilmeikkäistä hahmoista nähdään mahtavia esimerkkejä vaikkapa sarjoissa Nokan loksutusta sekä Pankkiiri köyhyysloukussa (1986). Muutaman piirtämänsä sarjan Branca on myös käsikirjoittanut itse: kirjan tarina Vihreän toivon jäljillä (2002) on yksi niistä. Mukana on myös Kari Korhosen käsikirjoittama tarina Kohtalokas 65 (1996). Kirjan sarjakuvista neljä on Suomessa aiemmin julkaisemattomia.


Brancan sarjat ihastuttavat ilmeikkyydellään

Daniel Branca (1951–2005) syntyi Buenos Airesissa. Lahjakkaan piirtäjän ura lähti alkuun jo nuorena poikana hänen saadessaan apulaisanimaattorin pestin mainostoimistossa. Kunnianhimoisemman animaatiotyön pariin Branca pääsi melko pian animaatiotiimissä, joka valmisti paikallisen TV-kanavan lastenohjelmaan minuutin pituisia animaatiosarjan jaksoja. 1970-luvulle tultaessa Branca piirsi kollegansa kanssa lastenlehden sarjakuvaosiota.

Ensimmäisen Disney-sarjansa Branca piirsi 1977. Sarjakuvien lisäksi hän työsti useita tyylikkäitä kansikuvia, joita nähtiin erityisesti 1980-luvun Aku Ankoissa. Ankat saivat jäädä joksikin aikaa 1980-luvun alkupuolella, kun maalaustaiteesta kiinnostunut Branca opiskeli alaa Pariisissa. Taiteilijan abstrakteja, kubismista ja konstruktivismista vaikutteita ottaneita maalauksia nähtiinkin useissa näyttelyissä. Myöhemmin 1980-luvulla Branca palasi jälleen ankkojen pariin. Maalaamisen ohella syntyi entistä tyylikkäämmin toteutettuja tarinoita, joiden pehmeä, näyttävä ja ilmeikäs piirrosviiva alkoi herättää yhä suurempaa ihastusta sarjakuvaharrastajien keskuudessa. Tyyli näkyi hahmojen animaatiomaisena lennokkuutena, josta Brancaa erityisesti ihaillaan.

Daniel Brancan lempihahmoja olivat Roope Ankka, jonka yliampuva ahneus tarjosi hänen mukaansa kiinnostavia tarinankerrontamahdollisuuksia, sekä Milla Magia, joka uhkui sellaista jännittävää aistillisuutta, jota ei juuri muista naispuolisista ankkahahmoista löytynyt.

Copyright: Disney

Kansainvälinen talouskriisi ei jätä ketään kylmäksi - ei edes Disneyä

Ensin Gemstone lopettaa Disney-sarjakuvien julkaisun talousongelmien takia ja sitten vielä Disneyn huvipuistot vähentävät väkeään. Näin kertoo Kauppalehden Veijo Sahiluoma:

Yhdysvaltain taloudellinen taantuma on iskenyt myös Walt Disneyn huvipuistotoimintaan. Walt Disney Parks and Resorts on irtisanonut 1 900 työntekijäänsä.

Yhtiön mukaan päätös ei ollut helppo, mutta ehdoton edellytys, jossa johtava asema perhematkailussa pystytään säilyttämään nykyisessä taantumassa.

Jo tammikuussa Disneyn huvipuistoyhtiö julkisti vapaaehtoisten erojen ohjelmansa, jota käytti liki 600 konsernissa esimiesasemassa työskentelevää. Näiden joukossa oli myös yhtiön kakkosmies Ed Baklor.

Ennen irtisanoutumisia ja irtisanomisia Walt Disney Parks and Resorts ilmoitti helmikuussa toteuttavansa laajan organisaatiouudistuksen. Se sisälsi lukuisia osastojen ja toimenkuvien yhdistämisiä.

Gemstonesta täytyy vielä sen verran mainita, että mahdollista jatkajaa ei välttämättä löydy, eikä Disney tämän eteen varmaankaan hirveästi aio vaivaa nähdä. Näin loppuisi Ankan taival Disneyn kotiseuduilla jälleen kerran.

D23 - Sarjakuvaa ilmaiseksi!

Disney Comics Archives on avautunut! Lue Akut, Mikit ja Pepit alusta alkaen, alkuperäisellä kielellä tosin. Tässähän se kielitaito tietenkin karttuu, joten nuoremmatkin ankistit varmasti viihtyvät näiden strippien parissa. Harvoinpa sitä pystyy lukemaan sanomalehtistrippejä ilman mustetahroja sormissa. Tämä lienee sitä Disneyn taikaa!

Ja koska ilmaisesta sarjakuvasta puhutaan, voin viitata edelliseen tekstiini, Topolino täyttää 60-vuotta!. Topolinon kotisivuilla voit näet äänestää kautta aikain parasta Topolino-tarinaa. Tämänkaltaisia äänestyksiähän on Suomessakin ollut, mutta Topolino meni pidemmälle - tarinat voit lukea ilmaiseksi internetistä! Kaikkia Topolinossa julkaistuja tarinoita ei tietenkään netissä nähdä, niitä kun on kertynyt mukavan kokoinen nivaska, mutta asiantuntijat ovat valinneet kelpo katsauksen parhaita tarinoita kaiken kansan nähtäväksi. Ja tarinoita voit lukea täältä:

http://www.disney.it/publishing/topolinomagazine/topostory/#/home/

Jos italiaa yhtään hallitsee, aikamoinen aarrearkku olisi edessä. Varsinkin L'inferno di Topolino (Mikin Helvetti) olisi aika huikea saada Suomenkin Ankkaan. Tätähän ei kuitenkaan julkaista koskaan, mikäli toimitusta on uskominen. Ehkä ihan hyväkin niin, nuoremmille kun tämä saattaisi ollakin liian järkyttävä tarina, mene ja tiedä...

Topolino täyttää 60-vuotta!

Italian oma viikkolehti, Topolino, joka kooltaan ja sisällöltään vastaa kotoista Roope-setäämme täyttää huimat 60-vuotta. Ensimmäinen numero julkaistiin vuonna 1932, mutta nykyisenlaiseksi pokkariksi julkaisu muotoutui vasta huhtikuussa 1949. Eli todellisuudessahan voisimme viettää lehden 77-vuotisjuhlia.

Juhlan kunniaksi saatamme lähiaikoina julkaista erään italialaisen taiteilijan haastattelun blogissamme. Pysykää siis kuulolla...

Tulossa olevia sarjakuvia...

Tuossa edellisessä tekstissä mainitsin, että tulevaisuudessa emme kerro pelkästään Aku Ankasta. No, tässä kuitenkin tulevia Ankka-julkaisuja...

-Kolmen Caballeron paluu ja muita Don Rosan parhaita (39€, ilm. vko. 38/2009)
-Aku Ankan Juhlakirja (59€, ilm. vko. 39/2009)
-Ankalliskirjasto 10: Kuuden miljoonan dollarin papukaija (36€, ilm. vko. 41/2009)
-Aku Ankka: Parhaat palat 1960 (36€, ilm. vko 45/2009)


Näiden lisäksi alkaa kuusiosainen sarja, Ankkojen maailmanhistoria, joka sisältää huimia tarinoita Italian parhailta taiteilijoilta. Kovatkannet takaavat tälle sarjalle ainakin muhkean hinnan, 33€/kpl. Taskarin saa halvemmalla...

Ankkalinnake trendikkäänä

Ankkalinnake-blogi, Ankkakansan uusi media. Tänne olisi tarkoitus tuoda haastatteluja sekä syväluotaavia artikkeleita, ehkä myös arvosteluja. Blogissa toivon mukaan julkaistaan myös ajankohtaiset Disney-uutiset lähes reaaliajassa...

Ankkalinnake nimikin jo kertoo, että aihealue koostuu Ankoista. Vaan eipä todellakaan täysin. Täällä aiheina voi olla niin animaatiot kuin esimerkiksi Disneyn huvipuistotkin. Unohtamatta tietenkään muita Disney- asioita.