Arvostelu: Aku Ankan taskukirja 453

Kesä on koittanut ja Grillihullut astuu päivänvaloon. Johtosarja Naurettavat nakit jatkaa Andrea Frecceron kannen aloittamalla lihaisalla teemalla. Gorm Transgaardin ja Massimo Fecchin sarja ei ole sitä tyypillisintä Egmont-tuotantoa, mitä Taskarien sivuilla on varsinkin johtosarjoina totuttu näkemään. Vaikka sarjat harvoin ovatkaan olleet kovin vakavamielisiä tai synkkäsävyisiä, on niiden painopiste ollut pelkän komedian sijasta toiminnassa ja seikkailullisuudessa. Naurettavat nakit on puhdasta hupailua, jonka maku on saatu juuri oikein toimivaksi. Näin kypsytetyt pidemmät vitsisarjat ovat jatkossakin tervetulleita. 

Hieman tavanomaisesta poikkeavampaa hupailua on myös seuraavassa sarjassa, Monica Manzonin ja Massimo De Vitan Surkuhupaisassa Superhiiressä. Monien lukijoiden toive saattaa tässä tarinassa toteutua, sillä kerrankin täydellisenä ja kaikessa onnistuvana pidetty Mikki on kommellusten kohteena. Asetelma on raikas ja myös tervetullut. Tarinakin on toimiessaan miellyttävää luettavaa. Tällaistakin voisi nähdä jatkossa lisää, vaikkakin vaarana on, että toisto syö hyvältä ajatukselta sen parhaan terän pois. 

Stefano Ambrosion ja Giampaolo Soldatin Aattomikstuuran ainoa huomionarvoinen asia on Millan apulaisen Vilperin esiintyminen. Harvinainen hahmo on nähty Suomessa ainakin kerran aikaisemmin, Taskarissa 271. Lisäarvoa sinänsä hahmo ei ole tarinoilleen kyennyt tuomaan. Myös Carlo Panaron ja Michele Mazzonin Roope-setä ja tähdellinen kulta jää ansioiltaan vähäiseksi. Pikaisessa läpijuoksussa on tunnuttu haettavan mallia Rodolfo Ciminon keksimistä kummallisista kansoista, mutta Cimino pystyi yleensä antamaan sarjoillaan lukijoille jotain enemmän. Panaro ei siihen tässä tapauksessa kykene. 

Taskari pitää sisällään muutaman hupijutun, jotka eivät missään nimessä mestariteosten joukkoon nouse, mutta pystyvät oikeuttamaan asemansa sisällysluettelossa ja tarjoamaan viihdytystä. Carmelo Gozzon ja Salvatore Deianan Taiteen monet kasvot on näistä ensimmäinen. Sen juonikuvio on klassinen eikä se jää pyörimään yhtään pidemmäksi aikaa kuin aihetta on. Myös Fabio Michelinin ja Marco Palazzin tarinan Taikavillan tenho juonessa on klassisia piirteitä kerrakseen, joita siinä toimivalla tavalla toteutetaan. Parhaaksi pyristelee kuitenkin Roberto Moscaton ja Alessia Martusciellon mukavan hessumaisen absurdi Takuuvarmat kaupat. Käsikirjoitus on siinä napakymppi. Jos johonkin parannettavaa jää, niin piirroksiin. 

Yksi hupijuttu löytyy vielä, mutta sen ansiot ovat edellä mainittua kolmikkoa korkeammalla tasolla. Tekniikan ihmemaassa on itsensä Enrico Faccinin sarja. Julkaisu nostattaa edelleen nälkää ensi kuun Roope-sedän Faccini-platinanumeroa varten. Faccinista lienee jo lähes kaikki kehut ja superlatiivit käytetty, mutta niille on taas aihetta. Jo tarinan idea on niin omaperäinen, että tuskinpa kukaan muu kuin Faccini sellaista olisi saanut päähänsä ja vieläpä alkanut toteuttaa sitä tutun mestarilliseen tapaansa. 

Nino Russon ja Danilo Barozzin lyhykäinen Opettavainen vierailu on ennalta-arvattavuudessaan, tylsyydessään ja paikoittaisessa epämiellyttävässä pöhköydessään paha floppi. Flopiksi ei sen sijaan voi sanoa kirjan päättävää tarinaa, jossa aiemmin Taskarin sivuilla epäonnistunut Carlo Panaro pääsee puhdistamaan kasvonsa mitä mainioimmalla tavalla. Stefano Zanchin piirtämä Salaisuuksien linna on yllättävä Taikaviitta-tarina. Yllättävä siinä mielessä, että se on uusi tarina modernilla toteutuksella nuorempien sukupolvien tekijöiltä ja silti siitä huokuu vanhan kunnon Taikaviitta-jutun tunnelmaa. En pysty edes muistamaan, milloin viimeksi olisin vastaavaan törmännyt eli harvinaislaatuisesta herkusta on kyse. Kunpa Taikaviitan kanssa päästäisiin useamminkin näihin tunnelmiin.

Grillihullut on yllättävän hyvä Taskari. Etukäteen se ei näytä tarjoavan kovinkaan kummoista kattausta, mutta parastahan on se, kun ennakko-oletukset pettävät. Mestariteoksien ja tulevien klassikoiden litaniasta ei sentään ole kyse, mutta ainakin tehtävänsä kesäisenä lukemistona kirja täyttää oikein hyvin ja siltä osin tavanomaiset kriteerit selvästi peitoten. Hyvin kypsytetty makupala osoittautuu tuhdimmaksi elämykseksi ja vie takuuvarmasti nälän pois – herättääkseen sen pian terveellä tavalla uudelleen.