Dan Spiegle (1920-2017)

Dan Spiegle vuonna 1972. Kuva: http://www.newsfromme.com/2017/01/30/dan-spiegle-r-p/

Sarjakuvapiirtäjä Dan Spiegle on kuollut 28. tammikuuta 96-vuotiaana. Hän oli syntynyt Cosmopolisissa Washingtonin osavaltiossa 12. joulukuuta 1920. Mittavalla ja laaja-alaisella urallaan Spiegle piirsi muun muassa lännensarjakuvia, DC:n ja Marvelin supersankareita sekä niin Disneyn, Warner Brothersin kuin Hanna-Barberankin eläinhahmoja.

Spiegle aloitti uransa vuonna 1949 piirtämällä sanomalehtiin Hopalong Cassidy -lännensarjakuvaa. Hän koetti käynnistää myös oman merirosvoaiheisen sarjakuvansa, muttei saavuttanut sillä menestystä. Vuonna 1956 hän teki sopimuksen Dell-kustantamon kanssa, mikä teki hänestä monien eri sarjakuvanimikkeiden piirtäjän. Tuolloin hän aloitti myös Disney-sarjakuvan parissa.

Ensimmäisiä Disney-töitä Spieglelle olivat Spin and Marty -sarjakuvat. Hahmot olivat tuttuja The Mickey House Club -tv-sarjasta. Vuonna 1966 Spiegle toteutti yhdessä Paul Murryn kanssa mielenkiintoisen projektin, jossa Mikki ja Hessu seikkailivat täysin realistisessa ihmisympäristössä. Kolmeen tarinaan jäänyt sarja kulki nimellä Mickey Mouse Super Secret Agent. Tarinoita ei ole julkaistu Suomessa. Spieglen jälkeä ovat myös sarjakuvaversiot Disneyn elokuvista Maija Poppanen ja Musta aukko sekä klassikkopiirretyistä Pocahontas ja Notre Damen kellonsoittaja.

Vuonna 1972 tehdyssä haastattelussa Spiegle kertoi nauttineensa eniten lännensarjakuva Maverickin piirtämisestä. Hän jatkoi töitä aina 2000-luvun puolelle saakka, joten vielä tuon kyseisen haastattelun jälkeen hän sai nauttia työstään lukuisien eri projektien parissa.

Arvostelu: Roope-setä 445

Roope-sedän juhlavuosi lähtee visukintun nimikkolehden osalta käyntiin komeasti platinanumerolla. Numeron tähtenä on Milanon maestroksi tituleerattu Marco Rota, jonka valinnan lukijat viime keväänä sinetöivät suorastaan näytöstyyliin. Platinanumeroille tutuksi tulleeseen tapaan lehden sivuilta löytyy laadukkaan sarjakuvan lisäksi artikkelitekstejä, muuta taidetta sekä haastattelu, jossa mestari itse saa puheenvuoron. 

Johtosarjaksi on valikoitunut Viikinkien vastustaja vuodelta 1975. Kyseessä on Augustus Ankan ensiesiintyminen. Hahmo on sittemmin esiintynyt kahdeksassa sarjassa, jotka ovat kaikki olleet Rotan tekosia. Viikinkien vastustajan käsikirjoitus on Gaudenzio Capellin nimissä. Tarina on julkaistu Suomessa jo kolmasti aiemmin, joten jälleen uutta julkaisua tässä kohtaa voi pitää kyseenalaisena. Toimitus kuitenkin on katsonut, että sarja on ”niin omaleimaista Rotaa, ettei maestron tuotantoa voi kattavasti esitellä ilman sitä.” 

Suotakoon tarinan uusi uusintajulkaisu. Voidaanhan sitä pitää ankallishistoriallisesti merkittävänä. Lisäksi Rota taituroi sumuisen ja myrskyisän Kaledonian miljöön kanssa siihen malliin, että piirroksista voi jo havaita tulevan kaikuja. Rotahan on yltänyt vieläkin komeampiin suorituksiin, joista esimerkkejä on tässäkin lehdessä. 

Ensimmäinen numeron kahdesta ensijulkaisunsa saavasta sarjasta on Mikki-juttu Apinoiden planeetta. Käsikirjoitus on Osvaldo Pavesen. Sarja on Viikinkien vastustajan tavoin vuodelta 1975, mutta piirrosten tasossa jäädään tässä selvästi siitä jälkeen. Se kertoo ehkä siitä, kuinka Rota on panostanut Viikinkien vastustajan kuvitukseen. Apinoiden planeetta ei juonellisestikaan kovin kummoisiin suorituksiin yllä, mutta ainakin se oli mukana näytteenä Rotasta hiirien parissa. 

Lehden kolmannen sarjan kohdalla tulee jo aika nuhdella toimitusta hajauttamisen puutteesta, sillä vuorossa on jälleen tarina vuodelta 1975. Elisa Pennan käsikirjoittama Aku Ankka gorillajahdissa on nelirivinen sarja, joten sen osalta julkaiseminen platinanumerossa on kiitettävä teko. Juuri tällainen monipuolisuus kannattaa tässä formaatissa käyttää hyödyksi. Piirroksissa tahi juonessakaan ei Viikinkien vastustajalle tässäkään pärjätä. Rotan piirrokset ovat kuitenkin sitä tasoa, että ne antavat sarjalle paremmat eväät kuin mitä pelkällä juonella on tarjota. 

Vasta lehden neljännessä ja samalla viimeisessä tarinassa saadaan näyte piirrosten lisäksi myös Rotan käsikirjoituksesta. Saraseenien yö on Viikinkien vastustajan tavoin nähty Suomessa aiemmin kolmasti, mutta julkaisualustat ovat olleet sen verran poikkeavia, että näkyvyys enemmän valtavirtaan kumartavassa julkaisussa on perusteltu. Lisäksi Saraseenien yö ansaitsee paikkansa platinanumerossa myös aivan omilla ansioillaan, sillä niin kauniisti piirretty tarina on kyseessä. 

Vuodesta 1975 on päästy eteenpäin vuoteen 1983 ja Rotan tyyli on kypsynyt. Rivejä on sivulla neljä kuten Gorillajahdissa. Heti sarjan ensimmäinen ruutu paljastaa, mitä tuleman pitää. Ruutu ruudun perään kaunista, silmiä hivelevää taidetta. Laajemmissa maisemakuvissa Rota vasta pääseekin oikeuksiinsa. Nähdäänpä tarinassa lentokonekin, joiden piirtämiseen Rota on erityisen viehtynyt. 

Saraseenien yö on timanttisen taiteensa lisäksi myös tarinaltaan kokemus ja elämys. Sen julkaisu platinanumerossa jättää jälkeensä erittäin hyvän mielen. Se on sarja, josta tämä platinanumero jää mieleen ja josta on kiitteleminen. Myös Viikinkien vastustajasta voidaan kiitosta jakaa, tosin pienellä varauksella, sillä en toimituksen näkemyksestä poiketen näe sitä sellaisena tapauksena, että julkaisu niin ehdoton olisi ollut. Ajallista hajauttamista olisin kaivannut numeroon enemmän, sillä nyt peräti kolme sarjaa oli peräisin aivan samalta, lyhyeltä ajanjaksolta. Näistä pienistä huomautuksista huolimatta platinanumero läpäisee tulikokeensa jälleen kirkkaasti, aloittaa vuoden erinomaisesti ja antaa luvan odottaa hyvää jatkossakin. Huhtikuussa vuorossa on Massimo De Vitan platinanumero.

Disneylle tukku Oscar-ehdokkuuksia

Disney ei ole tottunut pettämään Oscar-ehdokkuuksia saalistaessaan. Niitä rapsahti yhtiön tilille jälleen mukava määrä. Parhaan animaatioelokuvan kategoriassa ovat ehdolla molemmat viime vuonna julkaistut klassikoiden sarjaan kuuluvat animaatiot eli Zootropolis ja Moana. Moana sai lisäksi ehdokkuuden parhaan laulun kategoriassa kappaleella How Far I'll Go.

Rogue One: A Star Wars Story ei odotetusti yltänyt ehdokkuuksissa The Force Awakensin viiden ehdokkuuden tasolle, mutta sai sekin silti kaksi ehdokkuutta, äänimiksauksesta ja erikoistehosteista. Erikoistehosteistaan pääsi ehdolle myös kaksi muuta Disney-elokuvaa, Marvel-filmi Doctor Strange sekä Viidakkokirja. Kolmen ehdokkuuden poimiminen viidestä on suuri saavutus.

Pixarin Doria etsimässä jäi vaille ehdokkuuksia huolimatta upeasta animaation tasostaan. Tyhjin käsin ei Pixar kuitenkaan jäänyt, sillä sen lyhytanimaatio Piper sai ehdokkuuden lyhytanimaatioiden sarjassa. Piperin animaatio oli suorastaan uskomatonta, joten ehdokkuus on ilman muuta ansaittu. Kategoriassa myös ehdolla oleva Borrowed Time ei ole Pixarin tuottama, mutta sen ovat ohjanneet Pixarilla työskennelleet Andrew Coats ja Lou Hamod-Lhadj.

Voittajat selviävät 26. ja 27. helmikuuta välisenä yönä Suomen aikaa pidettävässä Oscar-gaalassa, jonka Yle Teema esittää suorana lähetyksenä. Juontajana on tänä vuonna Jimmy Kimmel.

Seuraava Star Wars -episodi sai nimensä

Joulukuussa ensi-iltansa saavan uusimman eli kahdeksannen Star Wars -episodin nimi on julkistettu. Elokuva kantaa nimeä Star Wars: The Last Jedi. Spekulaatiot nimen merkityksestä lähtivät käyntiin välittömästi julkistuksen jälkeen.

Elokuvan ohjaaja on Rian Johnson ja sen näyttelijäkaarti vilisee tuttuja nimiä. Mukana ovat The Force Awakens -episodissa mukaan tulleet Adam Driver, Daisy Ridley ja John Boyega sekä alkuperäisen trilogian tähdet Mark Hamill, Peter Mayhew, Anthony Daniels ja Carrie Fisher. Joulukuussa menehtyneelle Fisherille elokuva jäi tämän viimeiseksi työksi. Erityisesti suomalaisittain huomioitavaa on, että Peter Mayhew'n lisäksi Chewbaccan rooliin hyppää jälleen myös Joonas Suortamo. Elokuvan musiikin säveltäjä on legendaarinen John Williams.

Disney tahkosi ensimmäisenä 7 miljardia vuodessa

Disney saavutti vuonna 2016 historiallisen rajapyykin tuottojensa osalta. Walt Disney Studios on ensimmäinen elokuvastudio, joka on tehnyt maailmanlaajuisesti seitsemän miljardin dollarin tuoton kalenterivuoden aikana. Ennätyksellistä tulosta selittävät Disneyn animaatiostudion lisäksi samaan konserniin kuuluvien Pixarin, Marvelin ja Lucasfilmin ensi-illat. Disney dominoi elokuvamaailmaa, sillä viime vuonna viisi eniten tuottanutta elokuvaa ovat jokainen sen tuotantoa. Kyseiset elokuvat ovat eniten tuottaneesta alkaen Captain America: Civil War, Doria etsimässä, Zootropolis, Viidakkokirja ja Rogue One: A Star Wars Story. Kolme ensimmäistä rikkoivat miljardin dollarin rajan. Tahdin hiipumista lienee turha seuraavien vuosien aikana odotella, sillä suuria ensi-iltoja on tulossa jatkuvalla syötöllä.

Arvostelu: Aku Ankan taskukirja 446

Vuosi 2017 on jo hyvässä vauhdissa, mutta vielä on syytä palata edellisvuoden tunnelmiin vähintään parin Taskari-arvostelun voimin. Nyt on vuorossa marraskuun numeron 446 Ihan hilkulla ruotiminen. Alessio Coppolan kansi on tälle kirjalle kuvaava, sillä se pitää sisällään sen verran monta rahasäiliöaiheista juttua, että välillä olo oli kuin teemanumeroa lukiessa.

Rahasäiliö piipahtaa mukana heti johtosarjassa Hälytyksen kauhistus. Gorm Transgaardin käsikirjoitus punoo paikoitellen mielenkiintoisesti ja hauskasti mysteerin vyyhtiä, mutta kokonaisuus loppuratkaisuineen jää lopulta mitäänsanomattomaksi. Massimo Fecchin piirrokset ovat mainioita. Heti johtosarjan perään sijoitetussa Enrico Faccinin vitsisarjassa Vinopaikoitus on enemmän ruutia. 

Rahasäiliö pääsee suurempaan rooliin ensi kertaa Nino Russon ja Massimo Asaron Tulkinnanvaraisessa jutussa. Tarinaa ei kuitenkaan hirvittävissä määrin ole tarpeen tulkita, sillä se osoittaa selkeästi voimansa. Lyhyehkössä jutussa on tukku hauskoja oivalluksia, jotka tekevät siitä viihdyttävän elämyksen ja yllättävän vahvan kandidaatin kirjan parhaaksi sarjaksi. Seuraavana oleva, niin ikään rahasäiliöaiheinen Vito Stabilen ja Giada Perissinotton Rahasäiliön lumoissa ei yllä lähellekään Tulkinnanvaraisen jutun tasoa. Se ei loista edes yleisasteikolla, joten sen mahdollisuudet ovat heti kättelyssä menetetyt. 

Seuraava samalla teemalla jatkavista sarjoista on Matteo Venerusin ja Valerio Heldin Kasvikunnan oma murtosuoja. Se on ihan kelpo tuotos. Sen lukee mielellään läpi eikä se erottaudu muista mitenkään huonona tarinana. Ongelma on, ettei se pääse erottautumaan muillakaan tavoin ja jäänee siten helposti unohdettavaksi jutuksi. Lisäpisteen se saa kuitenkin Taavin esiintymisestä, mikä ei tässä numerossa kuitenkaan ole ainutkertaista. Viimeinen säiliöjutuista on Daniele Regolon ja Maurizio Amendolan Säiliön uusi ilme. Idea on hyvä, mutta toteutus jää ontumaan ja sarja tulee ajetuksi pikavauhtia alas. Säiliön muuntelussa on paremmin onnistunut esimerkiksi Romano Scarpa tarinassaan Rakennemuutoksen kourissa (AATK 275, julkaistu myös Taskarin talvijännärissä Jäämies).

Rahasäiliö jää tässä enää pikaiseksi miljööksi, mutta tärkeän sitä ylläpitävän osan se esittelee uudessa valossa. Massimiliano Valentinin ja Luciano Gatton Kivikovassa kilpailijassa Roopen uskollinen sihteeri Sirkku Näpsä pääsee koettamaan liikenaistaitojaan Kroisos Pennosta vastaan. Uniikimpi tarinaidea osoittautuu hyväksi ja toimivaksi. Gatton tyyli piirtää Näpsä saa myös pohtimaan hahmon ulkoista moninaisuutta. Näpsälle löytyy nimittäin monta variaatiota. Barksilainen, lyhyt ja harmaahiuksinen Näpsä nähdään yleensä tanskalaisessa tuotannossa. Italiassa Näpsää on piirretty pidempänä ja hiukset väritetty keltaisella. Gatton näkemys on eräänlainen yhdistelmä näitä kahta, mikä ei sekään ainutkertaista ole. Inducksissa voi vertailla eri piirtäjien Näpsä-hahmoja eri vuosikymmeniltä. 

Kirjan ainoa Mikki-tarina on Claudio Salvatorin ja Silvio Cambonin dekkari Sacherkakun mysteeri. Tarina on oikein virkistävä kokemus. Tuntuu, kuin Mikki palaisi siinä hieman juurilleen viime aikojen pyörityksistä. Samalla se tuo mieleen 1990-luvulla julkaistut Mikin dekkaripokkarit, vaikka tarina ei niissä julkaistujen joukkoon kuulukaan. Samoilta ajoilta tämäkin juttu on, vuodelta 1996. Tarinan loppu menee ehkä hieman liikaa lässyttelyn puolelle, mutta se ei sarjan tuomaa hyvää tuulta vie pois. Tämänkaltaisia dekkarijuttuja näkisi mielellään useamminkin. 

Carlo Panaron ja Danielo Vetron Kosmiset terveiset on Taskarin sarjoista se toinen, jossa Taavi on mukana. Sarjaa kuvaa kaksijakoisuus. Juoni asetelmineen on hyvä, mutta toteutus tuntuu menevän yli. Tässäkin sorrutaan turhan paljon lässyttelyyn eivätkä Vetron piirrokset sykähdytä. Sarjalla on hyvä viesti lähetettävänään, mutta kyllä juttu lähtee niin pahasti lapasesta, ettei siihen tyytyväinen voi olla. 

Valentina Camerinin ja Giampaolo Soldatin Kolme Taikaviittaa yhden hinnalla on jälleen ideatasolla loistava. Käsikirjoitus tuntuu kuitenkin jättävän mahdollisuuksia käyttämättä ja sarjaan tulee läpijuoksun vaikutelma. Idea on siitä huolimatta niin hyvä, että yleistunnelmakin jää positiiviseksi. Taikaviitan esikuvan Fantom Ankan seikkailuja nähdään Taskarin päätteeksi Marco Gervasion Fu Man Tshiun naamiossa. Tarina ei jää historiaan niinä parhaimpina Fantom Ankka -juttuina. Ei sarjaa suoraan huonoksikaan voi sanoa, mutta sellaiseksi keskinkertaiseksi rymistelyksi se jää. 

Rahasäiliö oli mainitusti niin näkyvästi kirjan sarjoissa esillä, että sisältö olisi paikoin voinut olla suoraan teemanumerosta. Perus-Taskarin äärellä kuitenkin ollaan. Perus-Taskari kuvannee myös opuksen sisältöä kokonaisuutena, joskin positiivinen vire täytyy sen yhteydessä mainita. Moni sarja pystyi ilahduttamaan ja useimmat tekivät niin vähintäänkin ideatasollaan, vaikkei toteutuspuoli sitten olisi niin sujunutkaan. Taskarin parhaaksi sarjaksi kohosi lopulta dekkarihenkensä ansiosta Sacherkakun mysteeri, siis kirjan ainoa Mikki-sarja. Lähteköön tästä viesti, että juuri tällaisia vanhemman tyylin mukaisia Mikki-dekkareita kaivataan lisää. Niiden julkaisujen ei tarvitse rajoittua Taskareihin.

Juhlavuosi 2017 käynnistynyt

Vuoden ensimmäisen Aku Ankan ilmestyttyä on juhlavuosi 2017 lähtenyt käyntiin. Vuosi alkoi räväkästi Carl Barksin klassikolla Vanhan linnan salaisuus, joka on kautta aikain toinen sarja, jossa 70 vuotta joulukuussa täyttävä Roope-setä esiintyi. Visukintun juhlavuosi huipentunee luonnollisesti vuoden lopussa, mutta muitakin juhlittavia riittää. Heti alkuvuodesta jalustalle nostettavien 80 vuotta juhlivien Iineksen ja 313:n lisäksi esimerkiksi ankanpoikien Tupu, Hupu ja Lupu juhlapäivä on lokakuussa ja legendaarisen ankantekijän Romano Scarpan syntymästä tulee kuluneeksi 90 vuotta kuukautta aiemmin.

Suomessa näkyvin juhla on tietysti kotimaamme 100 vuoden merkkipaalu, jota sitäkin vietetään Akkarin puolella ilahduttavan laajasti. Vuoden jokaisessa numerossa on mukana Kari Korhosen yksisivuinen sarja, joka sivuaa Suomen ja Ankkalinnan suhdetta. Kaikkia sarjoja avaamaan on lehteen laadittu jopa artikkeli. Ensimmäisessä muistellaan Suomen kuningashanketta itsenäisyyden alkutaipaleella.

Vuoden mittaan lehdessä nähdään myös Ankka-piirtäjien Suomi-aiheisia kansia. Niitä odotellessa voi ensin virittäytyä edellisvuoden kansiin ja valita niistä suosikkinsa, sillä perinteinen kansiäänestys on käynnissä Ankan verkkosivuilla. Voittajakansi pääsee komistamaan numeron 11/2017 välistä löytyvää julistetta.

Hyvää juhlavuotta!