Arvostelu: Aku Ankan taskukirja 446

Vuosi 2017 on jo hyvässä vauhdissa, mutta vielä on syytä palata edellisvuoden tunnelmiin vähintään parin Taskari-arvostelun voimin. Nyt on vuorossa marraskuun numeron 446 Ihan hilkulla ruotiminen. Alessio Coppolan kansi on tälle kirjalle kuvaava, sillä se pitää sisällään sen verran monta rahasäiliöaiheista juttua, että välillä olo oli kuin teemanumeroa lukiessa.

Rahasäiliö piipahtaa mukana heti johtosarjassa Hälytyksen kauhistus. Gorm Transgaardin käsikirjoitus punoo paikoitellen mielenkiintoisesti ja hauskasti mysteerin vyyhtiä, mutta kokonaisuus loppuratkaisuineen jää lopulta mitäänsanomattomaksi. Massimo Fecchin piirrokset ovat mainioita. Heti johtosarjan perään sijoitetussa Enrico Faccinin vitsisarjassa Vinopaikoitus on enemmän ruutia. 

Rahasäiliö pääsee suurempaan rooliin ensi kertaa Nino Russon ja Massimo Asaron Tulkinnanvaraisessa jutussa. Tarinaa ei kuitenkaan hirvittävissä määrin ole tarpeen tulkita, sillä se osoittaa selkeästi voimansa. Lyhyehkössä jutussa on tukku hauskoja oivalluksia, jotka tekevät siitä viihdyttävän elämyksen ja yllättävän vahvan kandidaatin kirjan parhaaksi sarjaksi. Seuraavana oleva, niin ikään rahasäiliöaiheinen Vito Stabilen ja Giada Perissinotton Rahasäiliön lumoissa ei yllä lähellekään Tulkinnanvaraisen jutun tasoa. Se ei loista edes yleisasteikolla, joten sen mahdollisuudet ovat heti kättelyssä menetetyt. 

Seuraava samalla teemalla jatkavista sarjoista on Matteo Venerusin ja Valerio Heldin Kasvikunnan oma murtosuoja. Se on ihan kelpo tuotos. Sen lukee mielellään läpi eikä se erottaudu muista mitenkään huonona tarinana. Ongelma on, ettei se pääse erottautumaan muillakaan tavoin ja jäänee siten helposti unohdettavaksi jutuksi. Lisäpisteen se saa kuitenkin Taavin esiintymisestä, mikä ei tässä numerossa kuitenkaan ole ainutkertaista. Viimeinen säiliöjutuista on Daniele Regolon ja Maurizio Amendolan Säiliön uusi ilme. Idea on hyvä, mutta toteutus jää ontumaan ja sarja tulee ajetuksi pikavauhtia alas. Säiliön muuntelussa on paremmin onnistunut esimerkiksi Romano Scarpa tarinassaan Rakennemuutoksen kourissa (AATK 275, julkaistu myös Taskarin talvijännärissä Jäämies).

Rahasäiliö jää tässä enää pikaiseksi miljööksi, mutta tärkeän sitä ylläpitävän osan se esittelee uudessa valossa. Massimiliano Valentinin ja Luciano Gatton Kivikovassa kilpailijassa Roopen uskollinen sihteeri Sirkku Näpsä pääsee koettamaan liikenaistaitojaan Kroisos Pennosta vastaan. Uniikimpi tarinaidea osoittautuu hyväksi ja toimivaksi. Gatton tyyli piirtää Näpsä saa myös pohtimaan hahmon ulkoista moninaisuutta. Näpsälle löytyy nimittäin monta variaatiota. Barksilainen, lyhyt ja harmaahiuksinen Näpsä nähdään yleensä tanskalaisessa tuotannossa. Italiassa Näpsää on piirretty pidempänä ja hiukset väritetty keltaisella. Gatton näkemys on eräänlainen yhdistelmä näitä kahta, mikä ei sekään ainutkertaista ole. Inducksissa voi vertailla eri piirtäjien Näpsä-hahmoja eri vuosikymmeniltä. 

Kirjan ainoa Mikki-tarina on Claudio Salvatorin ja Silvio Cambonin dekkari Sacherkakun mysteeri. Tarina on oikein virkistävä kokemus. Tuntuu, kuin Mikki palaisi siinä hieman juurilleen viime aikojen pyörityksistä. Samalla se tuo mieleen 1990-luvulla julkaistut Mikin dekkaripokkarit, vaikka tarina ei niissä julkaistujen joukkoon kuulukaan. Samoilta ajoilta tämäkin juttu on, vuodelta 1996. Tarinan loppu menee ehkä hieman liikaa lässyttelyn puolelle, mutta se ei sarjan tuomaa hyvää tuulta vie pois. Tämänkaltaisia dekkarijuttuja näkisi mielellään useamminkin. 

Carlo Panaron ja Danielo Vetron Kosmiset terveiset on Taskarin sarjoista se toinen, jossa Taavi on mukana. Sarjaa kuvaa kaksijakoisuus. Juoni asetelmineen on hyvä, mutta toteutus tuntuu menevän yli. Tässäkin sorrutaan turhan paljon lässyttelyyn eivätkä Vetron piirrokset sykähdytä. Sarjalla on hyvä viesti lähetettävänään, mutta kyllä juttu lähtee niin pahasti lapasesta, ettei siihen tyytyväinen voi olla. 

Valentina Camerinin ja Giampaolo Soldatin Kolme Taikaviittaa yhden hinnalla on jälleen ideatasolla loistava. Käsikirjoitus tuntuu kuitenkin jättävän mahdollisuuksia käyttämättä ja sarjaan tulee läpijuoksun vaikutelma. Idea on siitä huolimatta niin hyvä, että yleistunnelmakin jää positiiviseksi. Taikaviitan esikuvan Fantom Ankan seikkailuja nähdään Taskarin päätteeksi Marco Gervasion Fu Man Tshiun naamiossa. Tarina ei jää historiaan niinä parhaimpina Fantom Ankka -juttuina. Ei sarjaa suoraan huonoksikaan voi sanoa, mutta sellaiseksi keskinkertaiseksi rymistelyksi se jää. 

Rahasäiliö oli mainitusti niin näkyvästi kirjan sarjoissa esillä, että sisältö olisi paikoin voinut olla suoraan teemanumerosta. Perus-Taskarin äärellä kuitenkin ollaan. Perus-Taskari kuvannee myös opuksen sisältöä kokonaisuutena, joskin positiivinen vire täytyy sen yhteydessä mainita. Moni sarja pystyi ilahduttamaan ja useimmat tekivät niin vähintäänkin ideatasollaan, vaikkei toteutuspuoli sitten olisi niin sujunutkaan. Taskarin parhaaksi sarjaksi kohosi lopulta dekkarihenkensä ansiosta Sacherkakun mysteeri, siis kirjan ainoa Mikki-sarja. Lähteköön tästä viesti, että juuri tällaisia vanhemman tyylin mukaisia Mikki-dekkareita kaivataan lisää. Niiden julkaisujen ei tarvitse rajoittua Taskareihin.