Arvostelu: Aku Ankan Taskukirja SUPER 6 - Tuhon uhka

Toivearvostelussa Aku Ankan Supertaskurkirjan kuudes osa, ja arvostelijan roolissa Ville Tanttu:

Kuudes Aku Ankan Supertaskukirja tupsahti jälleen loppusyksystä sarjispisteille ja heti ensimmäisenä silmiin pisti komea kansi. Ilo nähdä selkeästi Frecceromassasta tyylillisesti poikkeavaa kuvitusta ja tämän tuoreimman kohdalla yksinkertaisuudestaan huolimatta vieläpä kovin synkän näköistä sellaista. Supereita 3 ja 4 arvostellessani en juuri ruusuja Claudio Sciarronelle jaellut, mutta tämä uusi tyyli on kovasti mieleeni. Olen ihastellut sitä erityisesti upouusissa italiassa ilmestyvissä PK new era-tarinoissa. Toivottavasti nekin saataisiin vielä joskus Suomeksi. Mutta se niistä. Kurkistetaanpa kirjaa kantta syvemmälle ja katsomaan mitä se oikein pitää sisällään.

Aku Ankan Taskukirja Super 6 – Tuhon uhka

Sisällysluetteloa selaillessa selviää, että tuttuun tapaan suurin osa tarinoista on jälleen ennen suomentamattomia. Tästä linjauksesta suuri plussa toimitukselle. Kalliimman kirjan sietääkin sisältää lukijalle mahdollisimman paljon uutta ja mielenkiintoista luettavaa ja sitä saadaan heti kärkeen kun pokkarin avaa yksi suursuosikeistani, nykyään liian harvinainen taitelijavieras, Fabio Celoni. Celoni on yksi niistä kuvittajista joiden tyyli sopii erityisen hyvin kaavamaisesta Disneystä poikkeaviin synkempiin ja sivutaitoltaan monimutkaisemmin toteutettuihin tarinoihin. Itiöt! (Mikä on jostain kumman syystä kirjoitettu huutomerkillä!) on välillä niin yltäkylläisesti kuvitettu, että yksityiskohtia vain uppoutuu katselemaan ja itse lukeminen pysähtyy. Ymmärrän kyllä jos joku on pysähtynyt tuijottamaan kuvitusta ihailemisen sijaan siksi, ettei ota siitä selvää. Myönnän, että itsellenikin parissa kohtaa tuotti hieman vaikeuksia tulkita piirroksia, mutta hoksatessaani missä mennään koin iloisia oivaltamisen elämyksiä.

Fabio Celonin kaunista kuvitusta ei voi kuin ihailla.

 Itse tarina taas on varmaa Taikaviitta2000 laatua. Tällä kertaa käydään läpi miten Evronit syntyvät ja sivutaan myös sitä kuinka armeija vehkeilee avaruusolentojen kanssa selkämme takana piilotellakseen omia hyötyjään. Tarina on melkoisen toiminnan täyteinen ja paikoin erittäin väkivaltainen mikä osaltaan vaikutti aikoinana TK2000 tarinoiden vähäisenlaiseen suosioon. Onhan Disney sarjakuvat tunnetusti koko perheen lukemistoa eikä siinä sovi näyttää kuinka Aku mättää muukalaisia sileäksi armeijan taistelurobotilla ahnas katse silmissään. Tarina loppuu uhkaavaan cliffhangeriin kun selviää, että Evronitiöitä onkin maailma pullollaan joten on vain hyvä, että kirjaan on päätynyt myös seuraava Taikaviitta2000 sarja Invaasio!(mikä sekin on kirjoitettu huutomerkillä!! Joku toimituksessa kaivanee kovasti saada äänensä kuuluviin). Invaasio! jatkaa suoraan siitä mihin Itiöt! jäi ja Taikaviitta etsii ratkaisua evronitiöiden tuhoamiseksi.

Tarina on poikkeuksellisen synkkä. Siinä pomonsa pettämäksi joutunut nainen Waiwaia Whakangaio ohjeistaa Maorikansaa seuraamaan kanssaan Kosmisia valtiaita jotka ovat valinnaat heidän asuttaman maan valtakunnakseen. Oikeasti taivaskansa on Evronit joiden tarkoitus on istuttaa itiöitä maahan ja ruokkia niitä Maorien tunne-energialla. Taikaviitan saapuessa paikalle, syttyy sota Evronien kanssa ja ilmalaivaan mihin Whakangaio pakenee on pomonsa toimesta asennettu aikapommi. Taikaviitta saa häädettyä Evronit, mutta pommia ei enää ehdi purkaa joten pelastettuaan ilmalaivan miehistön ja Whakangaion lähetetään laiva avaruuteen, minne taistelun hävinnyt Evronalus on paennut. Laiva osuu Evroneihin ja räjähtää.

Vaikka jälkipuinnissa Yksi puhuukin Evronien karkottamisesta niin minusta näyttää kovasti, että tämä Evron joukkio sai surmansa. Miten lie alkukielinen teksti mennyt, mutta selvää on, että tämä osa pönkittää TK2000 sarjan paikkaa synkempänä Disney sarjakuvana. Mielenkiinnolla odotan tulevia osia. Varhaiset Paolo Motturan piirrokset eivät herätä samanlaista ihailua kuin mihin nykyään on totuttu, mutta hienoa katseltavaa ne ovat silti.

Juurikaan sen keveämmissä tunnelmissa ei olla Mikin kanssa Andervillessakaan kun katkera rikollisjoukko yrittää estää Mikkiä saapumasta oikeusistuntoon puimaan tapausta minkä takia Mikki tarinasarjan ensimmäisessä osassa Andervilleen joutui jäämään. Kuoleman uhka on tässäkin tarinassa läsnä, mutta ei yhtä ahdisvalla tavalla kuin edellä mainituissa Taikaviitoissa. Puolet tästä Mickey Mouse Mystery Magazinen sarjasta on saatu suomeksi ja toinen puolikas voi mukavasti alkaa ensi vuonna. Tarinasta vastaa Tito Faraci ja sen on kuvittanut kauniisti Alessandro Perina. Kaikesta kehusta huolimatta tässä kohtaa kirjaa on annettava toimitukselle noottia sillä tarinan jälkeen kirjasta löytyy yksi tyystin tyhjä sivu. Ymmärrän, että sillä on haettu yhteneväisyyttä sitä seuraavalla sivulla olevan tarinan kannen kanssa, mutta kukaan ei halua maksaa tyhjistä sivuista. Nythän näin on mitä ilmeisimmin menetelty siksi koska tarinan sisälmät koko aukeaman ruudut vaativat sen julkaisemisen alkamista tietyltä sivulta ja tässä tapauksessa ne eivät ole menneet tasan niin, että kannen saisi siististi julkaistua heti tarinan perään, mutta mielestäni pienempi synti olisi julkaista vaikka sitten sivun mittainen Mikki vitsisarja, mutta jotain muuta kuin tyhjä sivu keskellä kirjaa. Vaihtoehtoisesti tällaisessa tilanteesa aukeaman kokoisen kannen olisi voinut julkaista vaikka kirjan takakannen kuvituksena.

Kiva huomata jatkuvuutta myös lyhyissä Heshukka tarinoissa

Noottia saa myös Heshukan ylikorostettu esiintyminen kirjassa. Siinä missä Pikku-Aku, Ultrasankarit ja tällä kertaa jopa neliriviset klassikot saavat jäädä tauolle voisi samanlaista taukoa harkita myös Heshukan kanssa. Ei hahmoa tarvitse kokonaan kirjasta poistaa, mutta mielestäni neljä tarinaa jokaisessa kirjassa on hieman liioiteltua. Olkoonkin, että jokaista n. 15 sivuista tarinaa edeltää vain neljä sivuinen Kysymysnurkka-hassuttelu. Heshukka sopii ihan kelvollisesti poikkeavuudellansa Supertaskariin, mutta tarinat eivät ole samalla tavalla pakotettuja olemaan mukana jokaisessa kirjassa koska niissä ei ole niin tiivistä jatkuvaa juonta kuin Taikaviitalla ja Mikillä.

Kuitenkin tämän kertaisista tarinoista ”Oven takana” yllättää juuri jatkuvuudellaan kun sen tapahtumissa viitataan Supertaskarissa 2 julkaistuun tarinaan ”Hymyä!! (Mikä on taas kirjoitettu huutomerkillä!!! No, annettakoon kaiken tämän marmatuksen jälkeen edes se anteeksi)

Eka Vekara hassuttelu julkaistiin suomeksi jo Roope-sedässä 3/07

Toinen todellinen turhuus löytyy kirjan sivuilta 302-314. Roope-setä-lehdessä 9 vuotta sitten julkaistu Eka Vekara tarina on sellaisenaan ihan kelpo pikku hassuttelu, mutta ei ole mitään perusteita miksi se pitää julkaista uudelleen, vieläpä Superissa. Olen odotellut pitkään kirjasarjan ensimmäisissä osissa julkaistuja Ultrasankareita enkä niitä vieläkään ole saanut. Yksi Suomessa julkaisematon tarina olisi sivumäärältään sopinut juuri tähän Eka Vekara tarinan tilalle. Haluaisinpa tietää oliko sitä edes harkittu käytettäväksi.

Onneksi kirja sisältää kaiken pahan lisäksi myös hyvääkin. Niitä nelirivisiä klassikoita ei saada, mutta laadukasta vanhaa materiaalia kuitenkin. Vaikka nytkin on kyse uusinnasta niin Luciano Bottaron ”Tohtori Zantafin paluu” on ehdottomasti uusintajulkaisunsa ansainnut sillä se on nähty suomessa viimeksi vuonna 1974. Tarinalle Super on vieläpä looginen paikka siksikin kun Zantafin ensiesiintyminen julkaistiin ensi kertaa meillä juurikin Superissa. Toinen klassikko on tuttuun tapaan kirjan puolivälistä löytyvä Martina/De Vita kaksikon Taikaviitta tarina hahmon kulta-ajalta ja vaikka juttu on suomeksi tullutkin 11 vuotta sitten niin mieluummin sen tässä pokkarisarjassa näkee kuin Eka Vekaran. Tällä kertaa Super sisältää paljon positiivisia, mutta myös negatiivisia asioita. Pääpaino pysyy silti vankasti positiivisten asioiden puolella, sillä niin pahalta kuin sainkin numeron miinukset kuulostamaan niin kattavat ne kirjasta kokonaisuudesta kuitenkin sivumäärällisesti laskettuna aika pienen siivun. Ankkasarjakuvaa satunnaisemmin lukevat ilahtuvat sisällöstä varmasti pitkäaikaista harrastajaa enemmän.