Arvostelu: Aku Ankan taskukirja 444

Syyskuussa ilmestyi jo Taskarin 444. numero. Juhlallisesta numerosarjasta huolimatta emme näe Tuplasta ja Triplasta seuraavaa muotoa (mikä sen nimi mahtaisikaan olla?) ja perinteisempi Tuplakin antaa odottaa itseään seuraavana Taskarina. Sivumäärältään 444 eli Tuima tuimille on tavanomainen Taskari, mutta toivo on tietysti, että numerosarja toisi mukanaan opukseen taikaa.

Taiasta puheen ollen, Taikaviitasta lähdetäänkin liikkeelle. Sankari esiintyy välittömästi Lorenzo Pastrovicchion kannessa, joka ei liity mihinkään kirjan sarjoista. Eiköhän Taikaviitan pupilleista heijastuva konna nähdä kuitenkin ennen pitkää jossain julkaisussa Suomessakin. Taikaviitta-johtosarjana on tällä kertaa sen sijaan Sune Troelstrupin ja Giorgio Cavazzanon Kermaa etanoille. Taskarin Egmont-tuotannon mukaisesti sarja jää aika jäykäksi ja lyhyeksi, mutta kyllähän sen lukee ja Egmont-tarinaksi se jaksaa Taikaviitta-genressä olla hitusen miellyttäväkin.

Enrico Faccinin yksisivuisista on aina kiittäminen, kuten Kesäisestä makumatkastakin. Kirjan ainoassa Mikki-tarinassa Vartista kiinni Francesco Artibani ja Marco Mazzarello tasapainottelevat pienoisen jännityksen vireen ja komedian välimaastossa onnistuen siinä hyvin. Sinänsä on harmillista, että sarja tosiaan on kirjan ainoa hiiriuniversumin tarina, mutta jos se yhdestä on kiinni, niin olkoon se sitten juuri tällaista tekoa. Lopussa nähtävät moraaliopetukset menevät ehkä jo hieman turhan paljon vetistelyn puolelle.

Seuraavana sisällysluettelossa oleva Fabio Michelinin ja Comicup Studion Kielletty planeetta on kirjan pisin ja samalla vanhin, vuodelta 1990. Inducks kertoo sarjan piirtäjän olevan Marsal, jonka työltä kuvitus selvästi näyttääkin. Käsikirjoitus on mielenkiintoinen, mutta ei oikein jaksa toimia ja vetää mukaansa. Tarinan loppu kaikessa traagisuudessaan pistää kyllä hetkeksi pohdiskelemaan, mutta muuten sarja jää ansioitumattomaksi.

Loput Taskarista onkin sitten omistettu lyhyemmille jutuille. Roberto Gagnorin ja Ottavio Panaron Linja hakusessa on turhalta tuntuva täytetarina. Ottavio Panaro jatkaa kuvituspuolella seuraavassa sarjassa, Jacopo Cirillon käsikirjoittamassa jutussa Lukeminen kannattaa aina. Sen idea on hyvä, mutta toteutus jää ontumaan pahemman kerran. Cirillo yrittää repäistä vetämällä kunnolla yli, mutta pysyttelee samalla silti aivan liian kiltisti selkeiden suuntaviivojen sisällä ja menettää mahdollisuutensa.

Stefano Ambrosion ja Maurizio Amendolan Visukinttu valloittaa verkon lienee kirjan sarjoista eniten nykypäivää. Idea on tässäkin tarinassa hyvä, mutta jostain syystä mahdollinen hyvä juoni hassataan ryntäämällä sen läpi vähintään kahdeksankertaisella pikakelauksella. Seuraavassa sarjassa jo edesmennyt maestro Rodolfo Cimino näyttää mallia nuoremmilleen. Sandro Del Conten piirtämä Seitsemän aukkoa vedessä etenee hyvin viisaasti. Ei näy ryntäilyä eikä sen puoleen turhaa hidastelua tai tarinan venyttämistäkään. Sarjan rytmitys on juuri oikea.

Carlo Panaron ja Alessandro Perinan Suoraan sydämeen tuntuu toistavan kirjan valitettavaa teemaa. Juonen perusteella mainiota lukuelämystä sopii odottaa, mutta jotain jää kuitenkin uupumaan ja maku siten puolitiehen. Romantiikka on aiheena pommi, jonka kanssa voi sortua liialliseen lässyttelyyn. Tämän Panaro hallitsee eikä paloa muodostu, mutta jääpä se positiivinen palokin syttymättä.

Stefania Leperan ja Alessandro Gottardon päätössarjassa Valkosipulikriisi on jälleen kerran oivallisen juonen ainekset. Muut sarjat jo ahmittuaan tulee ajatelleeksi, että tämänkin jälkeen henki jäisi haiskahtamaan. Kynsilaukka tuntuu kuitenkin tehoavan, sillä tämän sarjan kanssa ei tarvitse pettyä. Eihän käsissä toki mikään mestariteos ole, mutta ne odotukset, mitä realistisesti sarjalle voidaan asettaa tulevat täytetyksi ja osin vielä lisämausteiden kera.

Petraus tulee kokonaisuuden kannalta oikeaan paikkaan, sillä viimeisen sarjan osaa Taskarin jättämään jälkitunnelmaan ei voi väheksyä. Mukana oli kuitenkin niin paljon selkeitä pettymyksiä, ettei harhaa pääse senkään avulla muodostumaan. Useimmat sarjat jäivät kuin puolitiehen eikä siitä tietenkään voi ylistää. Vielä harmillisemmaksi asian tekee se, että kyseessä oli erityinen numero 444. Toimituksen valinta olla juhlistamatta lukua edes hieman ihmetyttää. Olisihan tämä numero voinut olla ainakin Tupla, jos ei muuta. Sen odottaminen jää nyt kuitenkin ensi numeroon, jonka nimi pistää muuten hieman miettimään. Mikä sen viralliseksi nimeksi pitäisi tulkita? Ajokortti, Körökortti vaiko Ajokortti körökortti?