Arvostelu: Aku Ankan taskukirja 440

Vakiintuneeseen tapaan tänäkin kesäkuuna julkaistaan kaksi Taskaria. Vaikka Marco Gervasion piirtämä kansikuva näistä ensimmäiseen eli Uimamaisteriin viittaa tietysti ajankohtaisiin kesälomateemoihin, laskettaneen tämänkin kirjan tapauksessa siksi yhdeksi isommaksi teemaksi jalkapallo. Palloa on pyöritelty jo muutamaa viimeaikaista julkaisua ruodittaessa eikä loppua näy.

Peter Snejbjergin ja Flemming Andersenin johtosarjassa Potkien pitkälle kilpaillaan Kanuuna-cupissa. Monet monituiset kerrat on arvoturnausten aikaan nähty sarjoja, joissa Ankkalinnan joukkue on yltänyt maajoukkueiden sekaan himotuista pokaaleista kamppailemaan. Nyt ei sellaiseen ratkaisuun ole päädytty. Tästä seikasta ei kuitenkaan johdu se, että tarina ei jää niiden muistettavimpien jalkapallosarjojen joukkoon. Juoni on hyvin tavanomaista huttua ja Andersenin piirrokset ovat sillä tasolla, johon ne yleensä ovat viimeisten vuosien saatossa tupanneet jumiutua. Ei niissä sinänsä mitään vikaa ole, mutta herran vanhat suoritukset vain vievät näistä voiton. 

Polle Koninkauluksen tähdittämässä Kaikkien aikojen koitoksessa piirrokset ovatkin sitten sellaisia, että Andersenin nykytasokin alkaa niihin verrattuna olla tähtiluokkaa. Sergio Asteritin tyyli ei ole järin ihailtavaa eikä Francesca Agratin käsikirjoituksellekaan faniklubia pystytetä. Sen sijaan sillä kolmannella palloaiheisella sarjalla tällaiset meriitit ovat lähempänä. Riccardo Secchin ja Alessandro Gottardon Tunnemarkkinoinnin tyrskyissä vitsailee mainiolla tavalla intohimoisten pallofanien ja lajia suorastaan vihaavien suhteesta sekoittaen näiden paikkoja pelikentällä. Lopputulos on priimaa. 

Ankkalinnan naisväen toiveita/vaatimuksia kuunnellaan tarkalla korvalla myös opuksen toisessa hiiriuniversumin sarjassa. Giorgio Salatin ja Alessandro Gottardon Komediataivaan kuumimmassa komeetassa suurimmaksi elämykseksi jäävät toimituksen antaumuksella rustaamat nimiväännökset, joita tässä tarinassa riittää. Juoni ei ole kummoinen. Gottardon piirroksiin pätevät muuten samat sanat kuin Andersenin kohdalla. Herra oli nuorempana paremmassa iskussa. 

Emanuela Negrinin ja Lucio Leonin piirrokset ovat olleet totutusti rautaa, erityisesti Taikaviitta-sarjoissa, jollainen näiden kynänterien tulkitsemana nähdään nytkin. Taikaviitta ja pelokas sankari kärsii kuitenkin Massimo Marconin käsikirjoituksen myötä niin paljon juonellisesti, etteivät piirrokset pääse suosiolliseen ympäristöön. Sitä seuraavassa sarjassa asetelma kääntyy päälaelleen. Bruno Sardan käsikirjoitus tarinalle Rankku Kanuuna ja Venuksen arvoitus on oikeinkin hyvä, mutta kohdalle on osunut väärä piirtäjä. Francesco D’Ippoliton jälki ei hymyilytä vaan ihmetyttää. 

Carlo Chendin ja Guido Scalan Taksikuskissa nähdään vihainen ankka kuin Martin Scorsesen elokuvassa ikään. Yhtä laadukaskin tämä hienon ja hauskan käsikirjoituksen sekä siihen täysin sopivien piirrosten riemukas yhdistelmä on. Vuodelta 1982 oleva tarina todellakin ansaitsee julkaisunsa. Se on tämän kirjan ylivoimainen ykkönen. Mairea tunnelma jatkuu vielä kuin jälkiruokana Marco Boscon ja Giorgio Di Vitan Katastrofiesitelmässä. Sen kohdalla jää tosin mietityttämään tarinan ikävän lyhyt pituus. Tällaista hassuttelua olisi seurannut vielä lisääkin. 

Taskarin lopetus jää näistä vahvuuksista pahasti jälkeen. Giorgio Figusin ja Paolo Campinotin Nauru lyhentää ikää -sarjaa lukiessa eliniän lyheneminen ei ole vaarana, mikäli sarjan nimeen uskotaan. Tätä uhkaa ei ole Carlo ja Ottavio Panaron Ehtoisan emännän ehdonkaan kohdalla. Carlo Panaron toinen käsikirjoitus oli Taskarissa vuorossa jo aiemmin. Michele Mazzonin piirtämä Roope-setä ja määrättömän mammonan puutarha ei sekään osunut nappiin tai lähellekään sitä. Riccardo Pescen ja Lara Molinarin yksisivuisessa Keväässä toistetaan vanha vitsi, mutta niinhän yksisivuisissa usein tapahtuu. Monet kerrat, mutta ei turhaan ylistetty Enrico Faccini on niitä harvoja, jotka kykenevät löytämään tähän konseptiin aina vain uusia, tuoreita ja toimivia näkökulmia. 

Siinäpä sisällöltään kesäkuun ensimmäinen Taskari oli. Jalkapallon ystäviä ilahduttanee, että heille on ollut nyt tarjolla herkkuja monessa julkaisussa. Myös ne Taskareita lukevat, joille täyteen iloon riittää se, että edes osa tarinoista on herkkua sanan varsinaisessa merkityksessä, ottavat varmasti Uimamaisterin ilolla vastaan. Ne, joiden suoranaiseen ilahduttamiseen tarvitaan virheetöntä tai ainakin hyvin lähellä sitä olevaa suoritusta, eivät voi olla täysin tyytyväisiä ja joutuvat odottamaan uutta yritystä Kesärenkailta, joka ilmestyy sopivasti juhannuksen lukupaketiksi.