Arvostelu: Roope-setä 436

Roope-sedän vuosi on saatu potkaistua käyntiin myös niin sanottujen norminumeroiden osalta. Aku Ankan puolella jo julistettua konnien vuotta vietetään myös Ropsussa. Sen tiimoilta on katsantoon otettu ensiksi Karhukopla, jonka historiaa kerrataan Päivän pamauksessa. Erikoista kyllä, sen enempää kelmejä ei lehdessä noteerata. Olisi ollut odotettavaa ja jopa suotavaa, että nämä olisi nähty myös ainakin yhdessä lehden tarinassa – siis muussakin kuin heti Päivän pamauksen vanavedessä seuraavassa In English -yksisivuisessa, jossa lähdetään erehdyksessä liikkeelle suomalaisella otsakkeella.

Vaikka konnia jäädään kaipaamaan, on numerossa hyviä lähtökohtia. Giorgio Cavazzanon kansi viittaa lehden johtosarjaan, Guido Martinan ja Massimo De Vitan suomalaisen ensijulkaisunsa saavaan Kuivaavaan kutistajaan. On mukavaa nähdä, että tällaisten isojen nimien ennen näkemättömille klassikoille on edelleen tilansa myös näissä Ropsun tavallisissa numeroissa Platinanumeroiden tulon jälkeenkin. Martina ja De Vita eivät petä lukijaa. Tiiviiseen pakettiin on mahdutettu hyvä juoni kaikkine kaheleine oivalluksineen. Sarjan lopussa tulee toki mieleen, että tästä olisi ollut mielenkiintoista nähdä pidempikin, enemmän jännitysnäytelmän ja toimintaseikkailun puoleen painottuva versio, mutta juttu on hyvä näinkin. 

Konnien lisäksi Ropsussa uppoudutaan kuluvan vuoden aikana taiteeseen. Lähtölaukaus tälle ruljanssille tapahtuu itseoikeutetusti esihistoriallisessa miljöössä. Roberto Gagnorin ja Paolo De Lorenzin Esihistorian ensimmäinen sarjakuva laskettaneen niiden lyhyehköjen italosarjojen joukkoon, jotka pyrkivät kepein keinoin tarjoamaan silti varsin suoraviivaista opetusta kulloinkin käsiteltävänä olevasta aiheesta. Tällaisia juttuja on nähty männä vuosina paljon Tuplataskarien sivuilla. Juonensa puolesta tämä tarina ei säväytä, mikä valitussa kontekstissa onkin kieltämättä vaikeaa. De Lorenzin tyylittelyt erityisesti luolamaalauksien kohdalla ansaitsevat kuitenkin hatunnoston. 

Toimitukselta on ollut mukava teko lisätä sarjan jälkeen lyhyt artikkeli, jossa pureudutaan vielä luolamaalauksiin. Ilmeisesti tätä on luvassa jokaisen taidehistoriallisen sarjan yhteydessä. Aplodeeratkaamme tälle kulttuuriteolle! Sen sijaan sapiskaa sietää jälleen jakaa edelleen jatkuvasta linjasta jättää mainitsematta tarinoiden käsikirjoittajien ja piirtäjien nimet In English -yksisivuisen, dekkaripähkinän sekä takakannen vitsisarjan yhteydessä. Kahden ensiksi mainitun tapauksessa näin on toimittu aina, mutta jostain syystä tämä ikävä menettelytapa on laajennettu takakanteen asti. Kehityksen olisi suonut olevan päinvastaista. 

Touho Ankka, Päivä puistossa ja Enrico Faccini samalla sivulla mainittuna kielivät siitä, että luvassa on silkkaa neroutta. Faccini tyylittelee viisisivuisessaan ilman sanoja. Huumori synnytetään pelkän kuvakielen avulla. Tässä Faccini on osoittanut aiemminkin olevansa mestari. Hänen töitään kannattaa julkaista aina tilaisuuden tullen ja mahdollisuuksiin on Suomessa kiitettävällä tahdilla tartuttu. 

Vuosi sitten aloitettu Hessu reportterina -tarinasarja etenee neljänteen osaansa. Ensimmäisen vuoden aikana on kuljettu vuoristorataa. Välillä koko tarinasarjan olemassaolon mielekkyys on tullut kyseenalaistettua, mutta sen toinen osa oli suorastaan loistava. Teresa Radice ja Stefano Turconi ovat pyörittäneet sarjaa alusta lähtien. Mestaruusottelua voisi pitää sarjan laadussa aiemmin tapahtuneen suuren heilahtelun vuoksi tulikokeena, joka osoittaisi, oliko hyvä toinen osa vain poikkeus tuhoon tuomitussa sarjassa. 

Suuria johtopäätöksiä olisi houkutus vetää, mutta tämän sarjan perusteella niitä ei pysty tekemään. Mestaruusottelu on kuin sekoitus aiempia osia, niin hyvässä kuin pahassa. Juonessa on ideaa ja Turconin piirroksissa hyvällä tavalla särmää, mutta samalla molemmista paistaa läpi myös aiempia osia vaivannut kaoottisuus ja päämäärättömyys. Edelleenkään ei ole selvää sekään, mikä tarinasarjan tarkoitus oikeastaan on. 

Kokonaisuutena numero on niin tyypillinen kuin tasapaksukin. Yllätyksiä ei ole eikä pankkia räjäytetä. Aito panostus Ropsuun myös näiden norminumeroiden puolella kuitenkin näkyy. Platinanumerot aiheuttavat olemassaolollaan sen realistisen vaaran, että kaikkien resurssien kohdistuessa niihin muut numerot jäisivät tuuliajolle. Ensimmäiset vuodet ovat tässä suhteessa kriittisiä hetkiä, mutta moiseen tilanteeseen ei ole päädytty eikä sellaiseen joudutakaan, mikäli panostus on jatkossakin vähintään tätä luokkaa.